Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 107 118
  • 24 186

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Taitaa se ongelma vain tulla siitä, että Ruotsissa tuo suvaitsevaisuus ja hyysääminen on huomattavasti pahempaa kuin mitä Suomessa. Suomessakin mediaa syytetään aika ajoin siitä, että suojelee mamuja uutisissaan, mutta Ruotsissa se meininki on vielä huomattavasti tarkempaa. Onhan niitä uutisia ollut, kuinka Ruotsissa on poliisin/median tai jonkin tahon toimesta turvakameroiden kuviakin niin sanotusti valkopikselöity. Jottei vain ihonväriä näkyisi.

Ruotsi vain kokee rasistisen historiansa ja rotuoppiensa jälkeistä krapulaa. Kyllähän sen tavallaan ymmärtää, kun kyse on maasta, joka perusti rotubiologisen instituutin ensimmäisenä maailmassa 1922, siis paljon ennen Saksaa ja lopetti eugeniikkaohjelmansakin vasta vuonna 1975. Länsinaapurissamme tutkailtiin innolla Suomen väestön rodullista koostumusta, eli minkä verran siellä on pitkäkalloisia germaaneja ja minkä verran lyhytkalloisempia suomalaisia, joita puolestaan sitten luokiteltiin mongoleiksi, turaaneksi tai alppiineiksi. Unohtamatta tietenkään saamelaisia, joiden katsottiin olevan niin lähellä eläimiä, että kansankodin tiedemiehiä kiinnosti jopa mahtaisiko heillä olla vielä häntä tai edes selkeä jäänne siitä. Eikä tämä rasistisuus ollut mitenkään oikeiston juttu, vaan myös ruotsalainen vasemmisto oli aikanaan sitä mieltä, että kansankoti ei todellakaan kuulu kaikille, vaan vain ja ainoastaan aidoille arjalaisille pohjoisen rodun edustajille.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tämä pyörituoliepisodi alkaa olla niitä viimeisiä temppuja kun kamelilta selkä katkeaa. Puolustuskyvyttömän ryöstäminen on ihan vitun kuvottava teko. Toisaalta tietyissä kulttuureissa ei näitä kehitysvammaisia pidetä minään, joten niiden ryöstäminen ja hakkaaminen on ihan fine.

Kulttuuri rikastettu (tm).
 
Kuten Ruotsin touhuista näkee, näille rikastajille löytyy aina puolustajia riippumatta siitä kuinka paljon rikoksia he tekevät. Terroristiryhmiin kuuluminenkin on suvaittava ja kotiinpalaavia terroristeja hyyssätään ja taputellaan päähän, ehkä vähän voivotellaan jostain koulukiusaamisesta. Eikö voitaisi suvaita niitä, jotka tottelevat lakia ja jättää suvaitsematta niiden kohdalla, jotka eivät välitä laeista pätkääkään?
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onneksi meillä on tuollainen koelaboratorio Ruotsi tuossa vieressä, niin voidaan aina muutenkin kun tullaan sen muutaman vuoden Ruotsia perässä asioissa, niin ottaa opiksi. Toivottavasti!
Mikä ihme siinä on, että ensin meitä siunataan itänaapureilla, jotka rakentavat ihanneyhteiskunnan ja sosialistisen paratiisin, ja nyt vuorossa on länsinaapuri, joka rakentaa monikulttuurisen ihanneyhteiskunnan? Ja kumpaakin kokeilua palvotaan täällä meillä eräiden toimesta, kunnes koko homma romahtaa omaan järjettömyyteensä.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
MTV -Somaliperheen isä pahoinpiteli teinitytärtään lukuisia kertoja

Varsin avoimesti maikkari uutisoi tekijän etnisen taustan - pisti vain silmään.

Itse juttua kun luki, veti kyllä hieman hiljaiseksi ja surulliseksi tytön puolesta. Ei ole helppoa ponnistaa aikuisuuteen tuollaisissa oloissa. Valitettavasti perheväkivalta on melko yleistä suomessa, ja varmastikin melko vaiettua. Perheväkivallasta voinee sanoa (toisin kuin esim. raiskauksista), että "osataan me suomalaisetkin". Taitaa olla jopa suomalaisten leipälaji.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Katsoiko kukaan eilistä A-studiota, jossa aika kattavasti kierrettiin tutustumassa nuorten somalien arkeen Suomessa? Minusta oli hivenen huolestuttavaa, että täälläkin kaduilla pyörii jengiä, jotka avoimesti myöntävät olleensa mukana terrori-iskuissa, kuten tämä yksi kaveri, joka oli jäänyt jotenkin henkiin, autopommi-iskun jäljiltä...

Kyllä minulta silti riittää myös ymmärrystä monen nuoren somalin vaikeaan tilanteeseen...
 
Suosikkijoukkue
Detroit Dead Wings, FC Bayern symp. Lightning

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
MTV -Somaliperheen isä pahoinpiteli teinitytärtään lukuisia kertoja

Varsin avoimesti maikkari uutisoi tekijän etnisen taustan - pisti vain silmään.

Tuolta uutisesta poimittu: "Miehen mukaan heidän kulttuurissaan kurinpito oli erilaista kuin suomalaisessa kulttuurissa." "Maaliskuussa 2011 tyttöä lyötiin sähköjohdolla. Lokakuussa hänet oli sidottu tuoliin ja lyöty sähköjohdolla, putkella ja käsipainolla." "Tytön lääkärille antaman kertomuksen mukaan perheenjäsenet olivat pahoinpidelleet häntä lyöden nyrkillä, maalausvarrella ja sähköjohdolla sekä potkien jalkaan, repien vaatteista ja kuristaen käsillä."

Niin näkyy olevan erilainen kulttuuri. Tätä kulttuurin rikkautta vaan jotkut haluavat lisää Suomeen (Vas, SDP, Vihr.).
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
No jaa. Edesmennyt ukkini hakkasi äitiäni hänen ollessaan lapsi ihan samalla tavalla, joten ei tuo kurinpito mitenkään eroa suomalaisesta.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tuolta uutisesta poimittu: "Miehen mukaan heidän kulttuurissaan kurinpito oli erilaista kuin suomalaisessa kulttuurissa." "Maaliskuussa 2011 tyttöä lyötiin sähköjohdolla. Lokakuussa hänet oli sidottu tuoliin ja lyöty sähköjohdolla, putkella ja käsipainolla." "Tytön lääkärille antaman kertomuksen mukaan perheenjäsenet olivat pahoinpidelleet häntä lyöden nyrkillä, maalausvarrella ja sähköjohdolla sekä potkien jalkaan, repien vaatteista ja kuristaen käsillä."

Löytääköhän TosiFani tälläkin kertaa uhrin kotikasvatuksesta jotain huomautettavaa? Tuskinpa vaan. Hommafoorumilla keksitty juttu varmaan tämäkin?
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
On nuo kyllä puistattavia juttuja, olkoon tekijä sitten mistä lieneekin. Itse kyllä komennan poitsuani tarvittaessa siihen malliin, että joku kukkahattu saattaisi pahoittaa mielensä, mutta en ole ikinä kiinnipitämistä lukuun ottamatta häneen kajonnut. Edes korvapuusteja, ym. tukistuksia en ole suorittanut. Se, että sidotaan tuoliin ja aletaan pieksemään, niin hyi helvetti... Tulee ihan tuo Vilja-Eerikan tapaus mieleen. Tässäkin tapauksessa kannatan isälle tukiopetusta.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jaa. Edesmennyt ukkini hakkasi äitiäni hänen ollessaan lapsi ihan samalla tavalla, joten ei tuo kurinpito mitenkään eroa suomalaisesta.
Minäköhän vuonna ukkisi on tuota pieksentää harrastanut? Nää sankarit pistää kulttuurin nimissä lasta turpaan nyt.

No, niinhän sitä on toisaalta sanottu. Ei ne elä tässä ajassa.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
On muuten tämä pyörätuoli-casen ottava osapuoli itsekin "etnisempää" väestöä, ainakin ihonvärinsä perusteella. Asia käy ilmi tästä Maikkarin jutusta, jossa asiaa puidaan ihan nimien kera.

Kyseessä lienee siis viharikos, sillä uhri ei ollutkaan valkoihoinen.
 

Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No jaa. Edesmennyt ukkini hakkasi äitiäni hänen ollessaan lapsi ihan samalla tavalla, joten ei tuo kurinpito mitenkään eroa suomalaisesta.

No jaa. Oletan, että äitisi ei ole teinityttö tänä päivänä.

Keskiajalla tai vielä sata vuotta sittenkään eurooppalaisten ja islamilaisten kulttuurien välillä tuskin oli kovin suurta eroa tuossa suhteessa, mutta jotkin kulttuurit muuttuvat ja toiset tarraavat vanhaan. Suomalaisten asenteet fyysiseen kurittamiseen ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä merkittävästi. Itsekin sain piiskaa ja nahkavyötä vielä 80-luvun alkupuolella, mutta oman lapseni ei ole tarvinnut moista pelätä. Toivottavasti samanlainen ajattelun muutos toteutuu kaikkialla ja maailmaan saadaan rauha ja nälänhädät loppuvat ja Putin tulee järkiinsä ja ilmastonmuutos pysähtyy ja...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Löytääköhän TosiFani tälläkin kertaa uhrin kotikasvatuksesta jotain huomautettavaa? Tuskinpa vaan. Hommafoorumilla keksitty juttu varmaan tämäkin?

Olisi reilua, että täggaisit nimimerkkini kun toistuvasti samasta asiasta nälvit. Muutenhan joku voisi luulla, että juoruat seläntakana, kuin pahempikin ämmä.

Jos tyttäreni joutuisi raiskatuksi, syyttäisin melko varmaan myös itseäni, kun ei olisi pystynyt lastani suojelemaan. Ja minä olen neuvonut tytärtäni varomaan erilaisia tilanteita ja kertonut, ettei vieraisiin poikiin tai miehiin kannata luottaa. Sinä ilmeisesti ajattelet toisella tavalla, uskot maailman hyvyyteen ja naisten koskemattomuuteen. Vahingon tapahtuessa sinä varmaan syyttäisi vasureita ja vihreitä tapahtuneesta.

Keskustelun aiheena oleva isä ja muuta pahoinpitelijät pitäisi karkoittaa Suomeasta.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Olisi reilua, että täggaisit nimimerkkini kun toistuvasti samasta asiasta nälvit. Muutenhan joku voisi luulla, että juoruat seläntakana, kuin pahempikin ämmä.

Vahingon tapahtuessa sinä varmaan syyttäisi vasureita ja vihreitä tapahtuneesta.

Keskustelun aiheena oleva isä ja muuta pahoinpitelijät pitäisi karkoittaa Suomeasta.

Joo, täytyy muistaa tuo. Mutta ei tuon takia silti tarvi mitään rituaalimurhaa alkaa suunnittelemaan.

Miksen syyttäisi? Syyttihän koko suvaitsevaisto aina poliittista eliittiä myöden Halla-ahoa ja Persuja Norjan joukkomurhasta. Mutta silloinhan ei ole kivaa, kun kakka iskee tuulettimeen.

Aikamoista persupropagandaa teikäläiseltä, mutta samaa mieltä. Mutta tuskin tuosta ehdollista kummempaa tulee. Kyllä Merisalon teot oli kaikessa sadismissaan paljon kamalampia. Ainakin demlaoikeuden papereissa.
 
Miksen syyttäisi? Syyttihän koko suvaitsevaisto aina poliittista eliittiä myöden Halla-ahoa ja Persuja Norjan joukkomurhasta.
Johan sinä ainakin vielä eilen tiesit vastauksen itsekin:
Ja tuo on nyt aivan täyttä paskaa sanoa, että jos joku muu niin...
Ottamatta nyt kantaa siihen pitääkö viiltävä analyysisi suvaitsevaiston sanomisista edes paikkaansa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Miksen syyttäisi? Syyttihän koko suvaitsevaisto aina poliittista eliittiä myöden Halla-ahoa ja Persuja Norjan joukkomurhasta. Mutta silloinhan ei ole kivaa, kun kakka iskee tuulettimeen...

Tässä onkin se meidän ero, minä ajattelen käytännöllisesti, elän reaalielämässä ja pyrin kasvattamaan lapseni toimimaan järkevästi, etteivät he tekisi hölmöjä ratkaisuja ideologisista syistä. Jos tämä tekee minusta sinun mielestäsi pahan ihmisen, olkoon niin, lapsieni turvallisuus on minulle sinun mielenpahoittamistasi tärkeämpää.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Johan sinä ainakin vielä eilen tiesit vastauksen itsekin:

Ottamatta nyt kantaa siihen pitääkö viiltävä analyysisi suvaitsevaiston sanomisista edes paikkaansa.

Niin, tuo oli tuo toimittajan näkemys, mitä se minuun liittyy? Eli sinun ja toimittajan totuus on, ettei Suomessa ole kukaan koskaan arvostellut Timo Soinia ja se on kiellettyä?

Ja minä en kiellä tietenkään sitä, ettenkö antaisi paikan tullen suvaitsevaisille takaisin. Miksi ihmeessä? Suvisten itkuvirta milloin mistäkin, pitää mielen virkeänä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ihan uusi asia minulle. Voisitko laittaa jotain linkkiä, missä älymystö on tällaista väittänyt.

Kännykällä en pysty linkittämään, mutta esim. Google on veikeä vempain. Jungner ja Jaakonsaari taisivat olla kiihkeimmät haudallatanssijat. Hyvin avoimesti tekivät Norjan tragediasta sisäpoliittisen aseen Persuja vastaan. Ja täälläkin pyysin jotain todisteita Halla-ahon ja Breivikin väitetystä yhteistyöstä, mutta eipä ole kuulunut mitään. Muuta kuin se yksi siteeraus pamfletissa, jonka Breivik oli kopioinut netistä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taisi olla kulttuurin rikastuminen kyseessä tässä naapurivaltion pikkutytön murhassa. Yksittäistapaus.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös