MM-kisat II-Divisioona 7.-13.4.

  • 4 372
  • 13

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään saadaan päätökseen MM-kisojen alasarjoista kolmosdivisioona, jossa siis Pohjois-Korea varmisti jo hyvissä ajoin sarjanousunsa. Huomenna sitten käynnistyvät pelit kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Tutusti kahdessa lohkossa pelataan.

Romaniassa pelattavassa A-lohkossa mittelevät isäntien lisäksi Irlanti, Serbia, Belgia, Bulgaria ja Israel. Juurikaan mitään en näistä maista osaa itse sanoa, mutta mielikuvien ja viime vuoden tulosten perusteella uskoisin suosikin olevan viime vuonna ykkösdivarista pudonnut järjestäjämaa Belgian ollessa tämän vahvin haastaja. Kyseiset maat kohtaavatkin sopivasti vasta sunnuntai-iltana kisojen päätöspelissä.

B-lohko pelataan Australiassa ja siinä esiintyvät isäntämaa Australian lisäksi Espanja, Kiina, Uusi-Seelanti, Islanti ja Meksiko. Sarjanousua havittelevat tiukimmin Australia ja Espanja, ja viime vuonna ykkösdivarin heittopussiksi osoittautuneella Kiinallakin voi olla sanansa sanottavana. Itse hyppään Meksikon bandwagoniin - jo siitä syystä, että olen suuri Meksikon ystävä, mutta myös siksi, että helmikuun lopussa minulla oli ilo ja kunnia jutella Cancunin lentokentällä erittäin sympaattisen Meksikon maajoukkuepelaajan kanssa. Jääkiekosta juteltiin valitettavan vähän, kun molemmat stressissä odoteltiin koneistaan jääneitä tyttöystäviämme. Mutta oli kaveri kuitenkin käynyt Suomessakin pelaamassa. Ihan varma hän ei joukkueesta ollut, mutta jotenkin se Kirkkonummen Salamoilta kuulosti. Osaako joku vahvistaa?
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Syön hattuni jolleivät Irlanti ja Uusi-Seelanti putoa. Belgien bandvagonissa mennään tämä turnaus, joskin lähinnä loistavien belgialaisten oluiden vuoksi :)

Espanja-Kiina onkin näköjään jo pelattu (aikaero?) ja loppui kiinalaisten 4-5 ja-voittoon. Odotetusti alkaa näköjään.
 

jake

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk
Mainittakoon, että jo perinteiseen tapaan näissä mittelöissä on kaksi suomensukuista pelaajaa. Espoolaislähtöinen Sami Lipsonen on jo vuosia edustanut Belgiaa ja Australian Mark Rummukaisen sukujuuret ovat Suomesta ja on hän menneinä vuosina käynyt myös Suomessa kokeilemassa pelitaitojaan.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Mainittakoon, että jo perinteiseen tapaan näissä mittelöissä on kaksi suomensukuista pelaajaa. Espoolaislähtöinen Sami Lipsonen on jo vuosia edustanut Belgiaa ja Australian Mark Rummukaisen sukujuuret ovat Suomesta ja on hän menneinä vuosina käynyt myös Suomessa kokeilemassa pelitaitojaan.
Muitakin yhteyksiä löytyy Suomeen:

Espanja:
Alejandro Pedraz ja Juan Munoz ovat pelanneet jo pari-kolme vuotta KalPan junnusysteemissä. Molemmat ovat 1990 syntyneitä ja Espanjan tulevaisuuden suurimpia tähtiä.

Israel:
Tal Avneri pelasi tällä kaudella jonkin pelin Varkaus Eaglesissa ja mahdollisesti jossain muussa suomalaisjoukkueessa.

Australia:
Lliam Webster pelasi ainakin toissa kaudella Sportin A-junnuissa ja pääsipä yhteen Mestis-peliinkin. Myös hän tulee olemaan tulevaisuudessa Australian maajoukkueen kantavia voimia. Pakit Aaron Clayworth ja Josh Harding pelasivat tänä vuonna Suomisarjaa FPS:ssa. Clayworth hankki kauden aikana tehopisteet 2+1 ja Harding 1+5. Molemmat pelasivat 19 ottelua.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Romanian lohko

Isäntäjoukkue on kiistaton suosikki tässä lohkossa. Kovimman haasteen heittää I-divisioonassa kertaalleen piipahtanut Israel, sekä Serbia. Belgia on onnistuessaan myös mukana kärkikahinoissa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka Irlantilaiset pysyvät kovempiensa kyydityksessä. Sarjapaikan uusiminen edellyttäisi voittoa Bulgariasta, joka ei välttämättä ole täysi mahdottomuus.

Ja loppujärjestys on seuraavanlainen

1. Romania
2. Israel
3. Serbia
4. Belgia
5. Bulgaria
6. Irlanti

Australian lohko

Tässäkin lohkossa nousijaehdokas on kotijoukkue. Australialla on elämänsä tilaisuus nousta I-divisioonatasolle. Pahin kanto kaskessa on Kiina, mutta kotietu helpottaa tilannetta merkittävästi. Useammalla pelaajalla mm. kokemusta Suomen sarjoista, joka on kovaa valuuttaa näissä karkeloissa. Espanja on vahvasti kiinni kolmospaikassa ja mahdollisuuksia on korkeamallekin Kiinalta rohmutun pisteen ansiosta. Jäämaa Islanti uusi käytännössä sarjapaikkansa kukistamalla avausottelussaan lammasmaan.

Ja lohko tulee päättymään tähän tapaan.

1. Australia
2. Kiina
3. Espanja
4. Meksiko
5. Islanti
6. Uusi-Seelanti.
 
Viimeksi muokattu:

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Joko Israel on huono tai Romania hyvä.. ehkä vähän molempia. Romania rökitti kisa-avauksessaan Israelilaisia oikein perusteellisesti. Israel ei näemmä olekaan entisensä. Nousija ratkotaan siis Romanian, Serbian ja Belgian kesken. Mikä mahtaakaan olla jälkimmäisten kisakunto Romania-otteluissa.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Joko Israel on huono tai Romania hyvä.. ehkä vähän molempia. Romania rökitti kisa-avauksessaan Israelilaisia oikein perusteellisesti. Israel ei näemmä olekaan entisensä. Nousija ratkotaan siis Romanian, Serbian ja Belgian kesken. Mikä mahtaakaan olla jälkimmäisten kisakunto Romania-otteluissa.
Israelin runkopelaajat ovat vuosi vuodelta vanhempia ja hitaampia. Maalivahti Gussin taitaa olla jo yli 40-vuotias, mutta siltikin selvästi Israelin paras veska. Kenttäpelaajista suurin osa huipuista tulee Israelin avuksi vain harvoin. Nytkin sivussa ovat Eizenmannin veljeskolmikko sekä Daniel Erlich muiden muassa. Ainoastaan Max Birbraer on mukana kärkihyökkääjistä.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuten suhteellisen odotettua olikin taitaa Irlanti pudota takaisin III-divariin sen hävittyä tänään Bulgarialle 7-4. Israelia ja varsinkaan Belgiaa sekä Romiaa vastaan sillä ei luulisi olisi saumoja. Irlannin tähti tämän päivän matsissa oli kolme maalia tehnyt Mark Morrison joka valittiin viime vuonna III-divarin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Bulgarialta kunnostautui taas 4 maalia tehnyt, Venäjän liigassa pelaava Aleksey Yotov.

Toisessa jo päättyneessä matsissa Romania rökitti yllättävänkin selvästi Serbian lukemin 10-0. Nousutaistelu käydään siis Romanian ja Belgian välillä.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Bulgarialta kunnostautui taas 4 maalia tehnyt, Venäjän liigassa pelaava Aleksey Yotov.

Sen verran korjaan, että Jotov ei pelaa (tai ei ole ainakaan pelannut) Venäjän liigassa, vaikka siinä joukkuelistassa Vitjaz Tshehov joukkueena onkin ja ilmeisen kyvykäs pelimies on. Liigan tilastot eivät tunne tämän pelaajan historiaa - toiseksi korkeimmalla Venäjän sarjatasolla Jotov on pelannut 2000-luvun alussa.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sen verran korjaan, että Jotov ei pelaa (tai ei ole ainakaan pelannut) Venäjän liigassa, vaikka siinä joukkuelistassa Vitjaz Tshehov joukkueena onkin ja ilmeisen kyvykäs pelimies on. Liigan tilastot eivät tunne tämän pelaajan historiaa - toiseksi korkeimmalla Venäjän sarjatasolla Jotov on pelannut 2000-luvun alussa.

Kiitoksia oikaisusta, eipä sitten tullut sen tarkemmin asiaa tarkistettua.

Kisat alkavat molempien lohkojen osalta lähestyä loppua mutta nousijat ovat vielä auki. A-lohkossa voiton ratkaisevat tähän mennessä kaikki pelinsä voittaneet kotijoukkue Romania ja Belgia, tähänastisten tulosten perusteella Romaniaa voisi pitää suosikkina. III-divisionaan on mitä todennäköisemmin tippumassa takaisin Irlanti joka hävisi tänään Romanialle peräti 21-1.

B-lohkossa on jäljellä vielä kaksi kierrosta, pelkkiä voittoja ovat ottaneet Australia ja Kiina (joista tosin kaksi vasta rankkareista) joiden keskinäisessä, turnauksen päättävässä pelissä ratkaistaan nousija. Tippumassa tästäkin lohkosta on viime vuoden nousija eli Uusi-Seelanti.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Australia nousi ykkösdivisioonaan voittaen kotiturnauksensa kaikki pelit. Ratkaisuottelussa kaatui Kiina tosin vain niukasti 1-0. Australian nollapelin pelannut maalivahti torjui peräti 36 laukausta ottelussa. Illemmalla ratkeaa sitten toinen nousija Romanian ja Belgian kohtaamisessa.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Jo maaliskuussa kirjasin FPS:n foorumille aussien otteluohjelman kisoissa. Sitten unohdin koko asian kolmeksi viikoksi, kunnes tänään keksin mennä IIHF:n sivuille katsomaan mikä on homman nimi ja mukava yllätyshän sieltä vastaan tulikin! Clayworthille turnajaisista teholukemat 2+1=3, +2 ja Hardingille 1+0=1, +0.

http://www.iihf.com/home-of-hockey/...html?tx_ttnews[backPid]=1377&cHash=d189ff4bb2

Pakit Aaron Clayworth ja Josh Harding pelasivat tänä vuonna Suomisarjaa FPS:ssa. Clayworth hankki kauden aikana tehopisteet 2+1 ja Harding 1+5. Molemmat pelasivat 19 ottelua.

Koko kauden aikana molemmat keräsivät 36 ottelussa pisteet 2+5. Clayworth olisi viimeisen pelin lopussa voinut ottaa pikkukakkosen niin olisi mennyt vielä jäähytkin tasan.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mainitaan nyt sekin, että toinenkin kakkosdivarin kisaisäntä eli Romania voitti puhtaalla pelillä lohkonsa ja nousi ykkösdivisioonaan. Romanian tapauksessa kyseessä on paluu tälle sarjatasolle. Päätösottelussa kaatui Belgia 5-1. Kakkosdivisioonasta alimmalle sarjatasolle putosivat odotetusti Irlanti ja Uusi-Seelanti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös