MM-kisat 2014: Suomi

  • 1 194 362
  • 4 014
Tila
Viestiketju on suljettu.

Salami8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Vähän ihmetyttää kyllä maajoukkueen johdonkin toiminta, kun pudotuspelien loppumisesta on jo 1,5 viikkoa ja vasta nyt saadaan tietää ettei Aaltosesta olekaan pelaamaan. Eikö mitään yhteydenottoa oltu tehty ennen kuin nyt vasta joukkueen julkaiseimisen jälkeen?

Itsellä on vahva tunne että tämä vamma saattoi tulla ensi kauden sopimusta etsiessä
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Matti Liljaniemi kirjoitteli maajoukkueeseen liittyen huonon kirjoituksen johon nyt tartun ja tuon esiin tässä ketjussa kirjoituksen epäkohtia.

Odotamme, että pitkälti toistasataa ottelua kauden aikana tahkonnut NHL-pelaaja karun pettymyksen jälkeen on seuraavana päivänä lentokoneessa matkalla kohti MM-kisa-areenoita. Siitäkin huolimatta, että hän on antanut kropastaan sen viimeisenkin pisaran jo oman joukkueensa, palkanmaksajansa eteen. Ei levonhetkeä, kun on Suomen kunniasta kyse.

Mielestäni kukaan ei erityisesti odota esim. Wildin jätkiä vaan laskevat heidät eräänlaiseksi bonukseksi. Toki tuulipuvut ja karjalalippikset erikseen.
Lähtisitkö itse käytännössä palkattomaan työharjoitteluun Valko-Venäjälle sinä samaisena päivänä, kun oma kesälomasi päätoimestasi alkaisi?

Esimerkki ontuu ja pahasti, mutta silti. Jos kuvittelisin, että pääsisin kesäloman ajaksi palkattomaan kahden viikon työharjoitteluun jossa minulla olisi mahdollisuus näyttää työnantajille oma potentiaali ja osaamiseni paremman palkan sun muiden luontoisetujen puolesta niin ehkäpä. Tähän kun vielä lisätään mahdollisuus saada CV:hen merkintä (lue. maailmanmestaruus), joka voi taata Suomessa työpaikan paremmalla palkalla ja eduilla. Puhumattakaan siitä, että maailmanmestari on aina maailmanmestari ja pelkkä titteli on mielestäni äärimmäisen motivoiva. Näiden asioiden valossa voin vastata käsi sydämmellä, että kyllä lähtisin. Ja jossain määrin tälläistä työmarkkinoilla tapahtuu (ei siis V-Venäjällä vaan ihan Suomen rajojen sisällä) (kuntouttava työtoiminta jne.). Ja aika moni jopa tätä palvelua haluaa hyödyntää.
-------------------------------------------

Enemmän tässä Keränen-casessa ihmisiä nakertaa se, että märkäkorva ei lähde mukaan perusteilla, jotka ontuvat tai eivät muuten vaan pidä paikkaansa. Toisaalta ymmärrän Kerästä. Keränen ei pysty treenaamaan samalla tavalla Minskissä kuin Suomessa, tämä on fakta. MM-kisoissa hänen tulisi olla joka päivä valmis hyppäämään kaukaloon ja olla jatkuvasti ns. raikkaassa kunnossa. Nyt hän voi aloittaa kesän kovan treenin. Mutta miksi hän oli leirityksellä mukana, jos hänen tavoittenaan on NHL ja MM-kisat ovat vain ja ainoastaan tavoitetta hidastava asia? Ja olisiko nämä kisat ihan oikeasti hidaste hänelle? Lisähyökkääjänä Bratislavassa ollut Jesse Joensuu on ainakin pelannut NHL:ssä omien MM-kisojen jälkeen parinkin kauden verran. Toki Joensuun ura ei ole NHL:ssä mennyt siten kuin varmasti mies olisi itse toivonut eikä pelaajat muutenkaan ole verrannollisia keskenään, mutta se että tie NHL:ään hidastuisi MM-kisojen takia on täyttä roskaa.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mä inhoan jääkiekkoilussa tätä kun ajatellaan että pelaajien pitää tulla majun mukaan pelaamaan.

Jos ei maistu niin ei maistu, ei se tee pelaajasta yhtään huonompaa. Ymmärrän Keräsen ratkaisun. Ei mahtunut joukkueeseen ja lopulta kyseltiin mukaan, oli siis tiedossa että tuskin pääsee pelaamaan peliäkään. Jos kokee että hyötyy enemmän siitä kun jättää mm-skabat väliin niin thats fine.

Ei Keränenkään niin kova pelaaja ole että tuosta kieltäytymisestä pitäisi kohista. Uutta äijää tilalle ja mahdollisuus jollekin toiselle jolla on enemmän haluja mukaan.
 

blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mistäköhän johtuu, että [yleistys] HIFK:n ja Ilveksen [/yleistys] kannattajat näkevät asian positiivisena ja suoraselkäsenä ratkaisuna, kun muut näkevät sen ylimielisyytenä?

Ja mistähän johtuu, että jokerikannattajat ovat ensimmäisenä huutelemassa äijää pelleksi ja mikä parasta, brändin näköiseksi jätkäksi? HIFK:n vetäminen koko keskusteluun kertoo siitä, miten koville taisi ottaa kun mies ei valinnutkaan Jokereita.

En itsekään pidä Keräsen ratkaisusta tai muutenkaan siitä kuvasta, mikä hänestä on henkilönä julkisuuden perusteella on minulle välittynyt. Tämä keskustelu on kuitenkin saanut ihan naurettavat mittasuhteet. Jos Erkka on sanonut että tule mukaan, mutta passisi jää leimaamatta jos yksikään NHL-pelaaja on saatavilla, niin varmasti olisi aika moni pelaaja kieltäytynyt. Varsinkin kun toissapäivänä oli ilmoitettu, että sori ei käyttöä.

Tästä huolimatta itse arvostaisin enemmän pelaajaa, joka lähtisi tässäkin tilanteessa mukaan.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kautta aikojen maajoukkueesta on kieltäydytty. On loukkaantumisia eikä kisamatka välttämättä kiinnosta, jos ei ole lopullisessa joukkueessa. Ymmärrettävää. Seuraavissa esimerkkejä:

Seppo Suoraniemi kieltäytyi kotikisojen 1982 MM-leirityksestä, kun Kalevi Numminen ei luvannut varmaa kisapaikkaa. Suoraniemi tunsi arvonsa; olihan Suoraniemi liigakauden 1981-82 yksi parhaista puolustajista, ellei paras ja myös maajoukkueen kauden peleissä yksi harvoja onnistujia.

Canada Cupin 1991 leiritykseen Pentti Matikaisella oli suuria vaikeuksia saada edes joukkueellinen pelaajia kasaan. Jo leirille nimetyt Kari Takko, Jarmo Myllys, Timo Blomqvist, Hannu Virta, Mikko Mäkelä, Mika Nieminen ja Raimo Helminen jäivät pois kuka mistäkin syystä. Isoin kohu nousi TPS:n Virran ja Mäkelän poisjäänneistä: Virta totesi, että vammojen takia ei pysty osallistumaan, mutta samaan aikaan pelasi Tepsin treenipelejä. Mikko Mäkelä sanoi, että parempi saada treeniaikaa uuden seurajoukkueen kanssa, kuin lähteä kuluttavalle maajoukkueleirille aikaisin syksyllä. Jarmo Myllyskin vetosi siihen, että haluaa valmistautua rauhassa NHL-kauteen.

Parina viime kautena ihmeteltiin, kun Jukka Jalonen ei saanut NHL-pelaajia innostumaan MM-kisoista. Nyt ihmetellään, kun muutamilla KHL -ja Liigapelaajilla ei virta riitä MM-kisoihin. Ihan sama tilanne se on joka vuosi ja kaikilla mailla. Ei vain aina kiinnosta eikä aina pysty, johtuen loukkaantumisista. Sillä, kuka valmentaa, ei kuitenkaan loppupeleissä taida olla kauheasti merkitystä.
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Koko teksti

Juuri olin jotain tän suuntasta tänne tuhertamassa, kun huomasin kirjoituksesi, joka osuu nappiin!

Tuolla on niin paljon mediaa ja scoutteja paikalla, että luulis olevan halukkuutta päästä näyttämään ja avaamaan ehkä lisää uusia portteja. NHL:stä ei tule kuin korkeintaan Haula ja uskon, että Keräselle olisi löytynyt pelipaikka Aaltosen paikalta joka tapauksessa, jos vaan olisi lähtenyt mukaan "turistiksi". Granlund ja Koivu kummatkin kärsineet loukkaantumisista, joten tuskin Wild näitä riskeeraa ja onko sitten enää jaksamistakaan pleijareitten jälkeen?

Toisaalta, jokainen tekee omat päätöksensä ja ei toi peli ainakaan kaatua Keräsen poissaoloon, vaan joku innostuneempi voi ottaa tämän paikan. Sanoinkin jo aikasemmin, mutta olen innoissani, kun tulee vähän tuntemattomat kisat, kun pääsee monta pelaajaa ajamaan sisään ja ei tarvitse pesosia yms katsella joka kisoissa. Mukavaa vaihtelua siis ja kyllä sieltä mitali tulee.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Lisätään vielä mitä mieltä Arabiemiraateissa ollaan maajoukkueesta ja maajoukkueessa pelaamisesta:

Kaikki haluavat lapsensa jalkapallon pariin. Jos sinne ei mahdu, niin koripalloon, lentopalloon, käsipalloon, minkä lajin he sattuvat tuntemaan. Me yritämme saada heidät kuuntelemaan, että heillä [lapsilla] on suurempi mahdollisuus päästä maajoukkueeseen kuin yhdessäkään noista lajeista, koska meitä [jääkiekkoilijoita] ei ole paljon. Heillä olisi mahdollisuus edustaa maataan ja kaikki haluavat edustaa maataan maajoukkueessa urheilulajista riippumatta.

Luulisi, että nationalistisessa Suomessa suhtauduttaisiin maajoukkueeseen samalla tavalla, mutta ilmeisesti ei.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos ei maistu niin ei maistu, ei se tee pelaajasta yhtään huonompaa. Ymmärrän Keräsen ratkaisun. Ei mahtunut joukkueeseen ja lopulta kyseltiin mukaan, oli siis tiedossa että tuskin pääsee pelaamaan peliäkään. Jos kokee että hyötyy enemmän siitä kun jättää mm-skabat väliin niin thats fine.

Hyötymistarkoitushan se joukkueurheilussa on se oleellisin asia. Oli joukkue mikä tahansa, oli liiga mikä tahansa, oli rooli mikä tahansa, niin joukkueelle ja joukkuetovereille pelataan. En todellakaan usko, että Kerästä nähdään ihan heti uudestaan maajoukkueessa, ja tuskin häntä sinne kovin moni nykyisestä pelaajistosta jää kaipaamaankaan.

Ei Keränenkään niin kova pelaaja ole että tuosta kieltäytymisestä pitäisi kohista. Uutta äijää tilalle ja mahdollisuus jollekin toiselle jolla on enemmän haluja mukaan.

Tästä olen samaa mieltä.
 

Itäpuu

Jäsen
Keräsen poisjäänti on täysin ymmärrettävä. Kovaa treenatessa pelaamisesta ei tule mitään. Jos taas lähtee maajoukkueen mukaan, pitää olla pelikunnossa, eli jalan on liikuttava, jos käsky sattuu käymään. Kolme viikkoa poppareilla herkkänä, niin kyllä se on kolme viikkoa kovasta kesätreenistä pois. Oikea päätös.
 

blackscale

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
MM-kisojen merkitys ja arvostus kiteytyy mielestäni Keräsen poisjääntiin. Siinä vaiheessa, kun liiga pelaajatkin kieltäytyvät kunniasta on aika miettiä koko turnauksen järjestämisen merkitystä. Realistisesti ajateltuna voitto tänä vuonna olisi tottakai kiva juttu, mutta ei tosiasiassa merkitsisi paljoakaan. Tämän vuoden joukkueita tiiraillessa, kisat muistuttavat enemmän EHT:n päätös turnausta.
 

Wire

Jäsen
Vaikka kuinka peliaika olisi kortilla niin voiko nyky-liiga pelaaja saada parempaa näytönpaikkaa kuin Skoda-turnaus?
 
Nyt kun Keräsestä ja hänen "petturuudesta" jaksetaan jauhaa, niin vastapainoksi voidaan laittaa tähän tilalle valitun Olli Palolan ensikommentit (Iltalehdesetä): "Erkka (Westerlund) soitti ja kysyi mukaan, ja olihan se miellyttävä puhelu. Hymy nousi korviin. ... Mitään ei luvattu, eikä me siinä paljon mitään keskusteltu. Sanoin heti, että lähden mukaan".

Palola ei nähtävästi kokenut parin viikon kisarupeamaa uran jatkon kannalta haitallisena.
 

Sic

Jäsen
Miehekäs päätös Aaltoselta, ihan oikein että antaa tilaa sellaiselle jampalle joka on paremmassa kunnossa, eikä lähde repimään itseään vielä huonompaan kuntoon tuolla. Palola tuskin saa peliaikaa kuoleman matseissa (ellei tuolta nyt muita loukkaannu turnauksen aikana), toki voi hän jotain Kazakstania vastaan pisteitä tehdäkin, mutta siihen se toki jää vielä.

Eipä muuten tullut yhtään yllätyksenä että Ohtamaa sekä Lajunen siirtyivät sattumalta Jokereihin. Kyllä siellä on tätä kaksikkoa tarkkailtu vähän enemmän ja siksikin pääsevät Kurrin & Erkan suojiin jo MM-kisoihin. En tiedä miten tähänkin suhtautuisi..
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli kaverin kanssa keskusteltua sunnuntaina Lajusen valitsemisesta. Sanoi, että Lajunen ei vissiin siirrykään Jokereihin, joten KHL-Jokerit -kortilla ei päässyt kisoihin. Sanoin takaisin (puolivakavasti), että ehkä on tehnyt U-käännöksen kun Erkka on luvannut vastineeksi paikan kisajoukkueesta.

Tadaa :)
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Voihan hevosen kyrsä millaista porukkaa täältä jatkiksesta taas löytyy. Kaiken maailman sisäsiittimet kutsuu Keräsen kieltäytymistä "miehekkääksi teoksi", kun ei suostunut lähtemään mahdollisesti varamiehen rooliin. Ymmärrän, että se ottaa koville kun omat suosikkipojat eivät joukkueesta saatika leirityksestä löytyneet, mutta eiköhän pari kuukautta sitten sensaatiomaisesti altavastaajaleijonat olympiapronssiin valmentanut mies tiedä, miten joukkue "höntsäkisoihin" rakennetaan. Hamekangasta itkijöille, näillä mennään eikä se ainakaan itkemällä siitä parane!

Olympiakisoissa tilanne näytti vähintään yhtä karulta, mutta loistavan pelikirjan avulla päästiin lähelle unelmaa ja suoritus oli vahvasti positiivisen puolella. Eiköhän vanha kettu sieltä vielä löydä työkalut "puukäsijengin" menestykseenkin.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
MM-kisojen merkitys ja arvostus kiteytyy mielestäni Keräsen poisjääntiin. Siinä vaiheessa, kun liiga pelaajatkin kieltäytyvät kunniasta on aika miettiä koko turnauksen järjestämisen merkitystä.

Pitäisikö kuitenkin keskittyä siihen pelaajan merkitykseen ja arvostukseen. Keränen teki itsestään täyden kusipään koko Suomen ja jopa nykyisen maajoukkueen keskellä. Sielläkin on naurettu tälle primadonnalle. Kaveri on urallaan siinä vaiheessa, jossa MM-kisat ovat seuraava näyttöpaikka. Mutta ilmeisesti on jo niin tähti että voi kieltäytyä tarjotusta roolista.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Keränen teki itsestään täyden kusipään koko Suomen ja jopa nykyisen maajoukkueen keskellä. Sielläkin on naurettu tälle primadonnalle.

Tästä lisätietoja? Keränen on tehnyt kusipään itsestään ainoastaan sinun kaltaisille junteille, jolle MM-kisat on jääkiekossa kaikki kaikessa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Tästä lisätietoja? Keränen on tehnyt kusipään itsestään ainoastaan sinun kaltaisille junteille, jolle MM-kisat on jääkiekossa kaikki kaikessa.

Minua Kummolan skodakisat eivät henkilökohtaisesti kiinnosta edes vähää alusta, onneksi NHLn pudotuspelit ovat menossa samaan aikaan. Jääkiekko on kyllä kaikki kaikessa. Tuollaista pelaajaa ei voi arvostaa hetkeäkään, eikä toivottavasti ikinä tarvitse ainakaan maajoukkueessa katsoa. Hifkiin sopii loistavasti.
 

Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
Kieltämättä erikoista Keräsen päätös, mutta ei välttämättä huonompi. Mm kisoissa on tarjolla muutamia asioita, kontakteja, näytönpaikka sekä muutama kova peli. Kaikella kunnioituksella Ifk:ta kohtaan mutta Keränen ei teillä pelaisi jos näytöt olisi sitä luokkaa ettei enää tarvitse antaa. Tai sitten kaveri on todella kylmäpäinen ja jätti Nhl tarjoukset pöydälle ja laskee kehittyvänsä Ifk:ssa. Hänen ikäiselle kaverille, liigan taso huomioide, aika raikas päätös...Ifk faneille hieno juttu, onnistuneiden kisojen jälkeen olisi käynyt Raannat. Toivottavasti sillat eivät palaneet maajoukkueeseen päin, ja jos paloi, kertoo se jonkun pienestä sielusta. Kääntää asian miten päin vain, Keräsen päätöksen voi tulkita itsekkyydeksi, mikä on pakollinen piirre huipulle tahtovassa urheilijassa. Eli mistä tässä poristaan? Iso rooli ja kovia pelejä -> kehitys tai kovaa treeniä -> kehitys. Aika loogisesti Keränen toimii...

Yleiseti ottaen pelaajat eivät ole maajoukkueelle mitään velkaa. Ok, ovat saanet näytönpaikkansa jne mutta niin on maajoukkuekin hyötynyt pelaajista. Parhaimmillaan kyseessä on jonkin sortin symbioosi, molemmat hyötyvät.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Minua Kummolan skodakisat eivät henkilökohtaisesti kiinnosta edes vähää alusta, onneksi NHLn pudotuspelit ovat menossa samaan aikaan. Jääkiekko on kyllä kaikki kaikessa. Tuollaista pelaajaa ei voi arvostaa hetkeäkään, eikä toivottavasti ikinä tarvitse ainakaan maajoukkueessa katsoa. Hifkiin sopii loistavasti.

Eli kiroat Kerästä siitä kun häntä ei kiinnosta MM-kisat, vaan NHL. Samalla sanot että sinua ei kiinnosta MM-kisat yhtään tippaa ja hehkutat NHLää. Ei tekopyhää ei.

Ihan ymmärrettävää ettei Kerästä napostele kisat, jos päivää ennen Erkan ikiomat Jokeripelaajat ajaa ensivuoden sopimuksilla hänen edelleen. Sitten yhtäkkiä ollaan anelemassa takaisin Minskiin syömään poppareita. Ihan oikea ratkaisu olla sortumatta miksikään pelinappulaksi Jokereiden PR-tempaukseen.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Minua Kummolan skodakisat eivät henkilökohtaisesti kiinnosta edes vähää alusta, onneksi NHLn pudotuspelit ovat menossa samaan aikaan. Jääkiekko on kyllä kaikki kaikessa. Tuollaista pelaajaa ei voi arvostaa hetkeäkään, eikä toivottavasti ikinä tarvitse ainakaan maajoukkueessa katsoa. Hifkiin sopii loistavasti.


Kerro nyt ketkä siellä on naureskellut Keräselle? Ihmetyttää tämä sinun vauhkoominen muutenkin. Kun Kerästä ei näy aluksi joukkueessa, niin hän lähtee mielestäsi ansaitusti kesälomalle. Nyt kun olisi päässyt varalle, mutta ei lähtenyt mukaan, vaan katsoi uransa kannalta tärkeämmäksi aloittaa treenaamisen, niin yhtäkkiä Keränen onkin koko Suomen mielestä täysi kusipää. Toi sun katkeruus IFK:lle on vaan niin läpinäkyvää.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tiedä yhtään mitää siellä kulisseissa on tapahtunut. Kenties Keräselle oli luvattu paikka kisajoukkueesta, jos tekee Jokereiden kanssa sopimuksen ja koki rangaistukseksi HIFK-diilistä tuon pudottamisen alkuperäisestä joukkueesta. Tässä tapauksessa ymmärtäisin kieltäytymisen. Maajoukkueen valmennus kuitenkin vaihtuu, joten uusi yritys sitten syksyllä kun kaikki pelaajat ovat taas tasa-arvoisessa asemassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös