MM-kisat 2011: Päivä 14 (to 12.5.2011) - puolivälieräpäivä 2

  • 164 326
  • 935
Tila
Viestiketju on suljettu.

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tuo turskasumppu ei aukea kuin kunnon viivapyssyillä. Aika hiljasta ollut sillä rintamalla.
 

Apa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,NFL,jalkapallo ja persoonat
Salmela on ollut ihan yhtä paska kuin Lepistökin. Tuossa eka erän viimeisessä vaihdossa ensin Salmela hukkasi miehensä maalille ja Norja teki melkein maalin. Heti perään Lepistö ottaa jäähyn. Kumpi noista oli huonompi suoritus? Ihan yhtä paskoja molemmat.

Porvoon Kärppä päävalmentajaksi ja Kukkonen ylivoimaa pelaamaan. Johan alkaa homma toimimaan. Edelleen luotan enemmän Suomen valmennusjohdon ammattiosaamiseen ja sen perusteella Salmela on tuon joukkueen johtava puolustaja (Niskalan ohella). Toki se voi johtua siitä, ettei parempiakaan ole, mutta se on taas ihan eri asia.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tuomaripeliin usein vedotaan väärinkin, mutta tosiasia on, että kyllähän se pelien lopputulokseen ja kulkuun vaikuttaa, varsinkin jos se on hyvin heikkoa. En oikein usko siihen, että kovin usein kyse olisi aidosta puolueellisuudesta, lähinnä vain tuomarin yleisestä huonoudesta ja ns. kisaisäntä-tapauksissa alttiudesta reagoida yleisön pauhuun alitajuisesti vähän liian herkästi.

Tässä pelissä tuomaripeli on ollut eittämättä heikkoa, tosin Suomenkin olisi pitänyt tähän mennessä jo sisäistää se, että pilli voi soida lähes mistä tahansa joten kaikki ylimääräiset eleet ja tempaukset pitää minimoida.

Se on kyllä näissä kisoissa ihmetyttänyt, että miksi kahvausta ja roikkumista kuitenkin sallitaan niin paljon? Kahvaamisen ja roikkumisen salliminen toisaalta tasoittaa peliä ja antaa heikommille maille enemmän mahdollisuuksia, kenties taustalla on ajatus siitä, ettei tulisi paljon murskavoittoja eivätkä tulokset repeäisi pelillisen tasoeron mukaiseksi. Ei tuollainen silti oikein ole, eikä mitenkään pelien viihdearvoa lisäävää.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jälleen kerran: kuinka tehdä itse kaikki vaikeaksi. Ei VOI olla yllätys, että Norja sumputtaa, tulee iholle aina kun on paikka, kyttää vastaiskuja ja ylläripylläri-pyörityksiä, hidastaa pelin tempoa ja on muutenkin ikävä. Kyllä tää tästä, mutta montako peliä pitää vielä lyödä päätä siihen samaan keskialueen seinään? Reagointia odotellessa.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Koko turnauksen ajan on puhuttu siitä, että Suomi luottaa omaan peliinsä, mutta ekan erän perusteella näin ei kyllä voi sanoa. Toivottavasti persvaot käytiin putsaamassa ravasta erätauolla.
 

cimoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jokipo, Canucks
Mistä havumetsistä nää tuomarit on kaivettu... ei mitään tietoakaan tasapuolisesta linjasta!

Toinen on ainakin kaikella rakkaudella ruottalainen! ja toinen on saksmanni nakki huulessa...
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Jälleen kerran: kuinka tehdä itse kaikki vaikeaksi. Ei VOI olla yllätys, että Norja sumputtaa, tulee iholle aina kun on paikka, kyttää vastaiskuja ja -pyörityksiä, hidastaa pelin tempoa ja on muutenkin ikävä. Kyllä tää tästä, mutta montako peliä pitää vielä lyödä päätä siihen samaan keskialueen seinään? Reagointia odotellessa.

Miten olisit ohjeistanut pelaajat ennen peliä vastaamaan siihen?
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Alivoima samaa passiivista paskaa kuin viime peleissäkin. No, toivottavasti kestetään...
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Ja jumalauta Jalonen, joko älyät laittaa Lepistön ja Salmelan eri pareihin. Salmela ja Väänänen ekan erän paskimmat, vaikkei ketään voi kehuakaan.

Olihan se liikaa toivottu. Sama meno jatkuu toisessakin erässä. Ei tästä tuu mitään. Lähen ulos!
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Miksi tuossa Bastianissa pitää koko ajan roikkua? Eihän tuo osaa muuta kuin pyöriä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Vehanen torju! Ja ei torju, Norja johtoon...
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Vehanen ollut Suomen paras toistaiseksi.
Joku vois edes ihan herjalla sitä maalintekijän roolia ottaa.

ja rankkari 0-1.

Nyt Norja vasta sumpun päälle laittaa.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
0-1 rankkarista. Tälläinen eränalku olikin suunnitelmissa.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Miten olisit ohjeistanut pelaajat ennen peliä vastaamaan siihen?

Ihan normijutuilla: varoittanut samaan tempoon menemisestä, korostanut nopeita omista lähtöjä ja suoraviivaisuutta, antanut ns. luvan lyödä päätyyn, jos ja kun siellä on 1-4-takku vastassa (edellyttäen, että itse ollaan ekoina paukkeella siellä päätykiekossa, minkä ei pitäisi olla tolla kalustolla vaikeaa) ja niin edelleen. Näin tosin toimitaan yleensä junnupeleissä tai joissain muissa ei-ammattilaissarjoissa, mutta ei anneta sen häiritä.
Tärkeintä kun tuntuu olevan, että saadakseen kritisoida "ite tehä" parempi. En tiennytkään tätä, mutta aina sitä oppii uutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös