MM-kisat 2011: Norja ja Tanska

  • 10 465
  • 28
Tila
Viestiketju on suljettu.

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Avataas näille kahdelle skandinaaville oma yhteinen kettinkinsä. Kyseessä siis kaksi tasoaan viime vuosina nostanutta maata, joilta löytyy jo huippupelaajia kovimmista kiekkosarjoista.

Norja tarvitsisi menestyäkseen hyvän maalivahdin. Hyökkäys on MM-tasolle ihan kilpailukykyinen ja puolustukseenkin löytynee parhaimmillaan jotakuinkin kuusi kelvollista pelimiestä, mutta onko tänä vuonnakaan tasaisen varmaan torjuntatyöskentelyyn kykenevää maalivahtia? Viime vuonna HeKissä Mestistä pelanneen nuoren maalivahtilupauksen Andre Lysenstöenin ura tyssähti terveydellisiin seikkoihin. Näin ollen kai tänäkin vuonna veräjällä räpylää heiluttelee Pål Grotnes.
Näillä näkymin isoin kysymys Norjalle on kuitenkin Mats Zuccarello Aasenin tilanne. New York Rangersin pelit jatkunevat playoffeissa ainakin jonkin aikaa. Sen sijaan KHL-stara Patrik Thoresen liittynee mukaan.

Tanska on mielenkiintoinen tapaus. New York Islandersin Frans Nielsen on paukuttellut kovia tehoja ja tulee olemaan MM-kisoissa maan kirkkain tähti. Kaikkiaan tanskalaisia pelaa NHL-sarjassa peräti kuusi kappaletta, joista vain Peter Regin on Nielsenin lisäksi tällä hetkellä pääsemässä varmasti mukaan kisoihin (jos ei terveys, lääkärintarkastus tai jaksaminen tule esteeksi..). mm. Jannik Hansenin pelit Vancouverissa jatkunevat kesään asti.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kaikkiaan tanskalaisia pelaa NHL-sarjassa peräti kuusi kappaletta, joista vain Peter Regin on Nielsenin lisäksi tällä hetkellä pääsemässä varmasti mukaan kisoihin (jos ei terveys, lääkärintarkastus tai jaksaminen tule esteeksi..). mm. Jannik Hansenin pelit Vancouverissa jatkunevat kesään asti.

Reginin kausi on paketissa olkapäävamman vuoksi, joten häntä tuskin kisoissa nähdään.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Norjan joukkue huhtikuun 1. ja 2. päivä pelattaviin Tsekki otteluihin:

Maalivahdit:
Pal Grotnes (Stjernen), Lars Haugen (Manglerud Star), Robert Hestmann (Storhamar).

Puolustajat:
Brede Csiszar, Daniel Sörvik (molemmat Valerenga Oslo), Alexander Bonsaksen, Stefan Espeland (molemmat Sundsvall, Ruotsi), Erik Follestad (Frisk Asker), Eerikki Koivu (Lörenskog), Aleksander Rindal (Lillehammer), Lars Loekken Östli (Storhamar).

Hyökkääjät:
Morten Ask, Mats Rosselli Olsen, Jonas Oppöyen, Mathias Trygg (kaikki Valerenga Oslo), Anders Fredriksen, Knut Henrik Spets, Lars Erik Spets (kaikki Lörenskog), Joakim Eidsaether, Andreas Martinsen (molemmat Lillehammer), Lars Erik Hesbrathen, Martin Blakseth Huse (molemmat Storhamar), Ken Andre Olimb (Leksand, Ruotsi), Martin Röymark (Timra, Ruotsi).

Valmentaja: Roy Johansen
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Heh, Eerikki on siis saanut kansalaisuuden. Mielenkiintoista nähdä selvittääkö Eerikki tiensä lopulliseen joukkueeseen. Saa nähdä kutsutaanko myös toinen suomalainen Juha Kaunismäki mukaan taisteluun pelipaikoista.

Mikäli Norja saa mukaan Jonas Holosin (Colorado), Ole-Kristian Tollefsenin (MODO) ja Mats Tryggin (DEL) puolustus vahvistuu siedettävämmälle tasolle kuin mitä se tuossa ensimmäisessä leiryhmässä on. Puolustukseen olisi vastuuta jaossa uusille yrittäjille kun Tommy Jacobsen ja Anders Myrvold eivät enää ole mukana.

Tsekki-otteluiden hyökkäys voi mennä lähes kokonaan uusiksi. Tarjolla olisi vielä Sparta Sparsborgin ja Stavanger Oilersin hyökkääjien lisäksi mm. Patrick Thoressen (KHL), Tore Vikingstad (DEL), Per-Åke Skröder ja Kristian Forsberg (MODO), Martin Laumann Ylven (Linköping), Marius Holtet ja Andreas Bastiansen (Färjestad), Mads Hansen (Brynäs) ja mahdollisesti Pohjois-Amerikasta Zuccarello-Aasen ja Mathias Olimb (Chicagon farmi).
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Aika mielenkiintoiset ja lupaavat joukkueet.

Pidän erittäin paljon Norjan joukkueesta, sitä oli mukava katsella jo viime kerralla.
Norja tarvitsee edelleen luottomiehiään Morten Askia ja Tore Viginstadia joukkueeseensa. Ask on pelannut ihan mukavasti tällä kaudella Saksassa, tehden 33 pistettä. SaiPassa ei tuolloin onnistumista tullut, kun täällä pelasi, mutta on selvästi parantanut otteitaan. Viginstad kuuluu vain selvästi joukkueen runkoon.
Kaunismäki on pelannut kyllä sen verran hyvin aina maajoukkue peleissä, että uskon hänen pelaavan myös kisoissa.

Maalivahdit ovat kyllä kysymysmerkki.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Ask on pelannut ihan mukavasti tällä kaudella Saksassa, tehden 33 pistettä. SaiPassa ei tuolloin onnistumista tullut, kun täällä pelasi, mutta on selvästi parantanut otteitaan.
Tuostakin voi olla montaa mieltä. Ask:han oli tuolloin koko alkukauden sivussa käsivamman takia eikä paluu tositoimiin pitkän toipumisjakson jälkeen ollut vaivaton, mutta kuntoon päästyään mies oli joukkueen parhaita pelaajia. Varsinkin pudotuspelit sujuivat häneltä erittäin hyvin. SaiPa ja myös suurin osa kannattajista olisi halunnut pitää Askin Saimaan rannalla, mutta norski päätti kuitenkin jatkaa matkaansa Ruotsin puolelle Djurgårdenin riveihin. Hieno pelaaja ja muistot ovat yhä lämpimät. Toivottavasti onnistuu kisoissa, mikäli nyt selvittää tiensä kisamiehistöön asti.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Tanska joutuu tulemaan toimeen ilman Jesper Damgaardia, joka lopettaa kiekkoilun. 17 kertaa MM-kisoissa pelannut puolustaja Damgaard on kärsinyt aivotärähdysten jälkioireista.

Tanskan suurin lovi on muutenkin puolustajat. Philip Larsen (Dallas), Stefan Lassen (Djurgården) ja Mats Bodker (Rögle) lienevät jollain tavalla edes kansainvälisen tason puolustajia.
 
Tanska joutuu tulemaan toimeen ilman Jesper Damgaardia, joka lopettaa kiekkoilun. 17 kertaa MM-kisoissa pelannut puolustaja Damgaard on kärsinyt aivotärähdysten jälkioireista.

Onneksi sentään ikinuori Jesper Duus on edelleen pelikunnossa. Tosin ihan viimeisintä tietoa minulla ei ole Tanskan leiriryhmästä ja siitä on Duus mukana vai ei. Duusilla ei ole ikää mittarissa kuin 43 vuotta.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Onneksi sentään ikinuori Jesper Duus on edelleen pelikunnossa. Tosin ihan viimeisintä tietoa minulla ei ole Tanskan leiriryhmästä ja siitä on Duus mukana vai ei. Duusilla ei ole ikää mittarissa kuin 43 vuotta.

Duus ei lähde mukaan. Kertoo tosiaan Tanskalaisten puolustajista, että tämä 44 vuotta tänä vuonna täyttävä olisi ollut vielä realistinen vaihtoehto.

Lähde:Jesper Duus melder afbud til VM | TV 2 SPORT
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Voi tehdä Tanskalle tiukkaa jopa sarjassa säilyminen. Puolustus ei hyvältä näytä. Muutaman avainpelurin kausi näyttää jatkuvan rapakon takana ainakin jonkin aikaa. Miltäs muuten juuttimaan maalivahtitilanne näyttää asijantuntijoiden silmin?
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Voi tehdä Tanskalle tiukkaa jopa sarjassa säilyminen. Puolustus ei hyvältä näytä. Muutaman avainpelurin kausi näyttää jatkuvan rapakon takana ainakin jonkin aikaa. Miltäs muuten juuttimaan maalivahtitilanne näyttää asijantuntijoiden silmin?

Fredrin Andersen ja Patrick Galbraith esittivät erittäin hyviä otteita viime vuoden kisoissa ja ei ole mitään syytä olettaa etteikö sama voisi toistua. Heillä tosin ei seuratasolla meriittejä ole kuin Tanskan liigasta ja Allsvenskanista. Simon Nielsen (ex-SaPKo) ja Sebastian Dahm (kiertänyt Pohjois-Amerikan alempia liigoja) ovat myös nuoria ja vielä potentiaalisia maalivahteja. Kaiken kaikkiaan taso on hieman parempi kuin Norjalla. Gråtnes taitaa olla selvä ykkönen, koska Ruben Smithin kehitys on pysähtynyt eikä Lars Haugenillakaan kummempia meriittejä ole.

Vaikka Norjan maalivahtimateriaali on kenttäpelaajiin verrattuna surkea, niin sillä on kuitenkin todella kova lupaus kasvamassa korkoa. Vuonna -92 syntynyt Lars Volden on pelannut hyvin juniorikisoissa ja oli tällä kaudella Espoon Bluesin A-junioreiden ykkösmaalivahti. Blues otti hopeaa häviten finaalit niukasti Jypille voitoin 3-2.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Perjaattessa erittäin harmillista, että tanskalta puuttuvat nämä änärin miehet. Nielsen on todella kova luu, mutta kyllähän tuo hyökkäys kaipaisi sinne Elleriä, Boedkeriä ja Reginia. Tosin joukkueesseen liittyy todennäköisesti tämän vuoden draftissa samoilla sijoilla Armian kanssa menevä Nicklas Jensen. Tulokas kaudella OHL:ssä 59 pistettä on mainio suoritus.
Puolustus kyllä näyttää todella heiveröiseltä, kun kokeneet sotaratsut eivät enään pääse estraadille. Toivoa sopii, että yllättäjiä nousisi.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Frans Nielsen ilmeisti jää Itävallan Grabnerin tavoin loukkaantumisen takia pois MM-kisoista. Myös Tanskalle harmillisia takaiskuja.
 
Viimeksi muokattu:

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Heh, Eerikki on siis saanut kansalaisuuden. Mielenkiintoista nähdä selvittääkö Eerikki tiensä lopulliseen joukkueeseen.

Norja hävisi voittomaalikilpailussa Venäjälle 4-3. Koivu oli Norjan parhaimmistoa ja eiköhän mies kisoihin pääse. Ask oli Norjan paras.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Norjalta urosmehiläisen temppu selviytyä ylipäätään noin pitkälle. Tanskalle ennustan vaikeita kisoja. Liian monta avainpelaajaa joukosta puuttuu.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Osallistuukos Lars Eller ja Mikkel Boedker kisoihin?

Montreal on vielä mukana pleijareissa, joten Eller ei ainakaan vielä ole saatavilla. Bödkerin pitäisi ilmeisesti pelata jo tiistain harjoitusottelussa Ranskaa vastaan, joten hänestä Tanska on saamassa elintärkeän NHL-vahvistuksen. Harmittavastihan Tanskan tähtipelaajista (Philip Larsen, Frans Nielsen, Peter Regin jne.) useat joutuu jättämään kisat väliin loukkaantumisten takia

Muutenhan Tanskan jääkiekon tilanne vaikuttaa ihan hyvältä. Hyökkäyksessä on kivasti NHL-miehiä (Eller, Nielsen, Bödker, Regin, Hansen). Nämä kaikki pelaajat ovat todennäköisesti vasta matkalla parhaimpaansa, koska Nielsen on näistä vahvin ja hän on '84-syntynyt. Lisäksi tuohon listaan on varmaan pikkuhiljaa liittymässä OHL:ssä hyvän kauden pelannut '93-syntynyt Nicklas Jensen.

Tanskahan on hakemassa kevään 2016 kisoja. Toivottavasti tulevat saamaan kisat!
 
Toinen kova takaisku Norjalle, kun myös Zuccarellon osalta kisat jäävät väliin.

"Norjalaishyökkääjän agentti kertoi norjalaislehti VG:lle, että Zuccarellon käsi on todennäköisesti murtunut eikä hän pääse MM-kisoihin, vaikka Rangersin ja AHL-joukkue Connecticutin kaudet päättyisivät pudotuspelien ensimmäisillä kierroksella." Uutinen aiheesta YLE:n sivuilla: Norja ei saa kahta tähtipeluriaan MM-kisoihin | MM-jääkiekko 2011 | Jääkiekko | YLE Urheilu | yle.fi
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Ja norskien lopullinen ryhmä:

Maalivahdit (3):

Pål Grotnes Stjernen
Lars Haugen Manglerud Star
Robert Hestmann Storhamar

Puolustajat (6-7):

Alexander Bonsaksen Modo (SWE)
Brede Csiszar Vålerenga
Erik Follestad Frisk Asker
Eerikki Koivu Lørenskog
Ole-Kristian Tollefsen Modo (SWE)
Lars Løkken Østli Storhamar
(Jonas Holøs Colorado Avalanche ( NHL))

Hyökkääjät (14):

Morten Ask Vålerenga
Anders Bastiansen Färjestad (SWE)
Kristian Forsberg Modo (SWE)
Anders Fredriksen Lørenskog
Mads Hansen Brynäs (SWE)
Marius Holtet Färjestad (SWE)
Peter Lorentzen Stavanger Oilers
Andreas Martinsen Lillehammer
Ken Andre Olimb Leksand (SWE)
Mathis Olimb Rockford Icehogs (AHL)
Martin Røymark Timrå (SWE)
Per-Åge Skrøder Modo (SWE)
Lars Erik Spets Lørenskog
Martin Laumann Ylven Linköping (SWE)


Merkittävämpiä poissaoloja:

Maalivahti:

Lars Volden (Blues) - Olisi hierarkiassa Gråtnesin varamies. Pikkuvammat estivät osallistumisen.

Puolustajat:

Jonas Holøs (Colorado Avalanche) - tulee mukaan jos Coloradon farmi tipahtaa AHL:n playoffseista jossain vaiheessa.

Mats Trygg (Hamburg Freezers, DEL) - Kieltäytyi kutsusta. Ei mikään huippukausi alla, mutta olisi ollut maajoukkueen kiekollisin puolustaja mikäli Jonas Holos ei pääse mukaan.

Juha Kaunismäki, Henrik Sohlberg - loukkaantuneita. Eivät olisi olleet muutenkaan merkittävässä asemassa.

Hyökkääjät:

Mats Zuccarello-Aasen (New York Rangers) - loukkaantunut siis ja pudotuspelit NHL/AHL-joukkueissaan myös olisivat olleet päällä.

Patrick Thoressen - kieltäytyi, halusi perheelleen aikaa.

Tore Vikingstad (Hannover Scorpions, DEL) - ilmoitti maajoukkue-uran olevan ohitse.

Ennakollisesti Norja saa huonoimman MM-ryhmän kasaan moniin vuosiin nähden. Olympialaisista koko ykkösketju MZA-Vikingstad-Thoressen on sivussa. Vikingstad on mainio pelintekijä, Thoressen on parin viimeisen kauden aikana osoittanut olevansa yksi parhaimmista Euroopassa pelaavista pelaajista ja viime kauden Elitserienin pistepörssinvoittaja Zuccarello-Aasen sai koostaan huolimatta jotain aikaiseksi NHL:ssäkin. Jonas Holøsia kaivattaisiin kipeästi puolustukseen, sillä sieltä puuttuu käsiä ja liikettä kun Stefan Espelandkin jäi rannalle kisajoukkueesta.

Gråtnes lienee nyt selvä ykkösmaalivahti. Tollefsen, Østli ja Bonsaksen top-3 puolustajat ja myös Erik Follestad pelasi vahvasti harjoituspeleissä. Skrøderille olisi tarjolla paljon tonttia hyökkäyspään vastuunkannossa. Tukea hänelle antanevat Mathis Olimb, Färjestadin mestarikaksikko Bastiansen ja Holtet, sekä 14 maalia Elitserienissä iskenyt Martin Røymark.

Toisaalta vaikka kärkiosaaminen on nyt poissa, niin viimeisten vuosien aikana kärjen takana oleva taso on leventynyt. Harjoituspelit ovat sujuneet hyvin, vaikka miehistössä on ollut paljon kokemattomia 90-luvun vaihteessa syntyneitä pelaajia. Näistä pelaajista osa saa mahdollisuuden MM-kisoissa. Kahdeksan joukkueen joukkoon selvityminen olisi joukkueelle erinomainen suoritus, sijat 9-12 realismia ja tipahtaminen 1-divisioonaan selkeä pettymys. Maalivahtipeli ja puolustajien kokonaisvaltainen onnistuminen on tapetilla - jälleen kerran.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Erie-järven hirviöt tippuivat jatkosta, joten Jonas Holos liittynee Norjan joukkueeseen.
 

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Montrealin tie nousi pystyyn, joten onkohan Lars Eller tulossa vahvistamaan Tanskaa?

Jos saa vihreää valoa lääkäriltä, niin on mukana.

"Lars Eller ansluter sig till det danska laget om han får grönt ljus av Montreals läkare. Detta enligt våra danska kolleger."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös