MM-kisat 2010: Selostus, kisastudio ja televisioinnit/radioinnit

  • 80 160
  • 301

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
MM-kisojen selostus, kisastudio ja televisioinnit vaativat ehdottomasti oman ketjunsa, jossa aiheita voidaan käsitellä. Olisin voinut laittaa ketjun otsikkoon YLEnkin, mutta koska kisalähetyksiä tulee myös muilta kanavilta ja osa voi katsoa kisoja eri maissa, niin turha se on sitoa ketjun aihealueita.

Otin otsikkoon mukaan myös radioinnin, sillä lähetyksiähän tulee myös radiosta, ja monet ovat mieltyneet radioääniin enemmän kuin televisioselostukseen (paitsi silloin, kun legendaarinen merisää keskeyttää koko homman).

Toisessa ketjussa YLEnkin tulevaa MM-selostustiimiä on juuri ehditty käsitellä, joten kopioin kyseiset viestit tämänkin ketjun pesämunaksi:

Suomisen blogista poimittua:

- Teemu (Nikko?) juontaa
- Mertaranta ja Kimmo Porttila selostavat
- Niki (Juusela?) haastattelee
- Hannilammikko, Inka, netti-Timppa ja Saarisjussi tekevät jotain
- Tapsa itse ottaa vastuulleen Suomessa jonkun pubikornerin Turussa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, ja Kuopiossa.
- Asiantuntijoina Keklu, Nupe ja Sakke ja uusia mielenkiintoisia kiekkopersoonia


Juuselan hyvät esitykset Vancouverissa eivät siis tuottaneet paikkaa ykkösketjussa vaan pudotuksen vilttiin. Tapsa sen sijaan on maajoukkueen nuorennusleikkauksen uhri ja joutuu tyytymään kotiinjäävän varamiehen rooliin. Sakke ottaa taas kolmosmoken roolin, ei mitään hyötyä.

Minkähänlainen on Tapion pubiturnee?

Porttila ottaa siis Juuselan paikan? En ymmärrä tätä ratkaisua. Jos muistatte kaverin selostuksia, olette varmaan samaa mieltä. Ei helvetti mikä ratkaisu, samaa tasoa maikkarin selostajien kanssa!

Outo on ratkaisu, kenties tässä jo halutaan antaa katsojille pehmeä lasku MTV3:n tuleviin MM-lähetyksiin ja madaltaa YLEnkin lähetysten tasoa. No, onhan Porttila toki kymmenesti parempi kuin Saukkonen.
 
Minkähänlainen on Tapion pubiturnee?

Tähän löytyy vastaus samaisesta Tapsan blogista:

"Tänä keväänä jalkaudumme kansan pariin, tai pikemminkin keskelle, sporttikansan olohuoneisiin. Suomen pelipäivinä pystytämme haarakonttorimme urheiluväen suosikkipaikkoihin, sporttibaareihin, Turussa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, ja Kuopiossa.

Baaricornerimme juontajalta vaaditaan sekä urheilu- että ravintolaelämän tuntemusta. Valinta kohdistui minuun. Odotan uutta tehtävääni innolla, joskin aavistuksen haikeana. Vuoden 1995 mestaruuskeväänä alkanut viidentoista vuoden mm-kisaputki nimittäin katkeaa. Vertaus musiikkimaailmasta valaisee ehkä parhaiten tuntojani. Stadionkeikat saavat jäädä, alkaa ravintolamuusikon elämä. "
(http://yle.fi/urheilu/kolumnit/tapsan_takahuone/2010/04/haarakonttori_1638703.html)
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Toivottavasti Niki Juusela on mukana selostamassa, sillä Niko oli todella hyvä Kekäläisen kanssa Olympialaisissa. Näillä näkymin nousemassa mun ykkösselostajaksi Suomessa.
 

Yoswald

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuoreen jääkiekkolehden mukaan kisastudio on Suomessa ja siellä siis Teemu Nikko juontaa ja Sakke on Pasin kanssa kommentoimassa. Tarkoitus on kuitenkin saada paljon vieraita studioon kisojen aikana. Niki Juusela hoitaa samaa hommaa kuin Tapsa Vancouverissa. Eli hengaa hallilla Keklun kanssa, joka tulee tosin paikalle vasta kisojen puolivälissä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Mertarantahan sanoi YleX:n haastattelussa, ettei siirry selostamaan Maikkarille sitten, kun kisat sinne siirtyvät. Joten enää tämä ja ensi vuosi saadaan nauttia Mertarannan hehkutuksista, sen jälkeen ruudun valtaavat todennäköisesti Teppo Laaksonen ja Mika Saukkonen.
 

Nuggumatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild
Inkalla ja Kekulla on ihan uskomaton kemia... Vancuuverissa kun katteli niiden toimintaa niin kipinät ja salamat vaan sinkoili, kauhee jännitys heidän välillä!!
Ja kammarin puolelle...

Niki Juusela olisi kyllä ihan ehdoton selostamaan noita pelejä... saas kuulla minkälainen mees on Kimmo Sporttila.
Tokihan pitää mennä myös katsomaan Hämeenlinnan "Sportti-baariin" Tapsan corneria... ilmeisesti Voudinkellariin on studio suuntamassa!?!?
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MM-kisojen TV-oikeudet jakoon
Kaksien seuraavien jääkiekon MM-kisojen sekä kesäisen jalkapallon MM-lopputurnauksen ottelut näkyvät YLEn lisäksi Urhotv:n kanavilla. Kanavien solmima yhteistyösopimus pätee jo perjantaina Saksassa alkavissa MM-kiekkokisoissa.

YLE näyttää kisat tutussa laajuudessaan, mutta myös Urhotv sai oikeudet näyttää ottelut suorina. Yhteistyö keventää YLEn talouspaineita, sillä ilmaiseksi Urhotv ei otteluja saa.

Urhotv korostaa, että se on Suomessa ainoa tv-toimija, joka näyttää kaikki MM-kiekon ja MM-jalkapallon ottelut suorina lähetyksinä. Osan otteluista se näyttää maksu-tv-kanavalla valtakunnallisesti ja osa on näytävissä erilaisten pakettien yhteydessä.
Iltasanomat.fi

Mielenkiintoinen uutinen, vaikkei MTV3:n taida liittyäkään.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
en kyllä ymmärrä mitä lisäarvoa Urho tv tuohon tuo. Jos kaikki näkyy ilmaiseksi YLE:llä niin miksi ostaa Urholta jotain puskuroivaa lähetystä?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
en kyllä ymmärrä mitä lisäarvoa Urho tv tuohon tuo. Jos kaikki näkyy ilmaiseksi YLE:llä niin miksi ostaa Urholta jotain puskuroivaa lähetystä?


Siksi, että JP Jaloa tai Anssi Ritaria kuuntelee huomattavasti mieluummin, kuin tätä todella kulunutta ja ärsyttävää Antero Mertarantaa. Jos ei ole ylihintaisia, niin ehdottomasti käytän mieluummin Urhoa kuin Yleä.
 

Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
en kyllä ymmärrä mitä lisäarvoa Urho tv tuohon tuo. Jos kaikki näkyy ilmaiseksi YLE:llä niin miksi ostaa Urholta jotain puskuroivaa lähetystä?

Toisella on rahat ihan loppu ja toisella tuntuu olevan ylimääräistä rahaa syytää ympäriinsä. Kaikkinensa aika ihmeellinen kuvio, enkä kyllä jaksa uskoa, että Urho tuolla suurta määrää lisäkatsojia saa.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
en kyllä ymmärrä mitä lisäarvoa Urho tv tuohon tuo. Jos kaikki näkyy ilmaiseksi YLE:llä niin miksi ostaa Urholta jotain puskuroivaa lähetystä?
Kaikki ottelut eivät näy YLEltä tämän listan mukaan, sillä otteluita pelataan kahdessa hallissa yhtä aikaan. Urho sen sijaan pystyy näyttämään kaikki ottelut suorina. Aikaisemminhan YLE on tehnyt yhteistyötä Urheilukanavan kanssa ja UK näytti ne ottelut, jotka eivät mahtuneet YLEn kanaville.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Kaikki ottelut eivät näy YLEltä tämän listan mukaan, sillä otteluita pelataan kahdessa hallissa yhtä aikaan. Urho sen sijaan pystyy näyttämään kaikki ottelut suorina. Aikaisemminhan YLE on tehnyt yhteistyötä Urheilukanavan kanssa ja UK näytti ne ottelut, jotka eivät mahtuneet YLEn kanaville.

Ok, no puolivälierävaiheessa alkaa jo olla kiinnostaviakin otteluja päällekkäin. Vaikea uskoa, että valtavasti on ainakaan erikseen maksettaville Ruotsi-Ranska ja Slovakia-Kazakhstan -otteluille ostajia. Enkä tietenkään paheksu sitä jos Urhon omistaja haluaa omia rahojaan moiseen laittaa. Vapaaehtoistahan sen kanavan ohjelmien ostaminen on.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Mertarantahan sanoi YleX:n haastattelussa, ettei siirry selostamaan Maikkarille sitten, kun kisat sinne siirtyvät. Joten enää tämä ja ensi vuosi saadaan nauttia Mertarannan hehkutuksista, sen jälkeen ruudun valtaavat todennäköisesti Teppo Laaksonen ja Mika Saukkonen.

Olen pohtinut seuraavaa skenariota: Mertarannan ei tarvitse siirtyä Maikkarille töihin, jos MTV3 ostaa selostuksia YLEltä. Silloinhan Mertaranta voisi edelleen työskennellä YLElle, ja paskakanava maksaisi Mertarannan selostuksista Yleisradiolle ja Yleisradio edelleen Mertarannalle. Ja onhan nostettu esille tulevaa yhteistyötä Yleisradion ja MTV3:n välillä. Kansan syvät rivit kurnuttavat tällä hetkellä siihen malliin, että tällaista kannattaisi harkita, ja on varmaan harkittukin.
 
Olen pohtinut seuraavaa skenariota: Mertarannan ei tarvitse siirtyä Maikkarille töihin, jos MTV3 ostaa selostuksia YLEltä. Silloinhan Mertaranta voisi edelleen työskennellä YLElle, ja paskakanava maksaisi Mertarannan selostuksista Yleisradiolle ja Yleisradio edelleen Mertarannalle.

Mertaranta on freelancer eikä siis Yleisradion hommissa. Jos mies selkeästi on ilmoittanut, ettei meinaa MTV3:lle työskennellä, niin kaipa se on syytä uskoa.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olen pohtinut seuraavaa skenariota: Mertarannan ei tarvitse siirtyä Maikkarille töihin, jos MTV3 ostaa selostuksia YLEltä. Silloinhan Mertaranta voisi edelleen työskennellä YLElle, ja paskakanava maksaisi Mertarannan selostuksista Yleisradiolle ja Yleisradio edelleen Mertarannalle. Ja onhan nostettu esille tulevaa yhteistyötä Yleisradion ja MTV3:n välillä. Kansan syvät rivit kurnuttavat tällä hetkellä siihen malliin, että tällaista kannattaisi harkita, ja on varmaan harkittukin.

Ei sen selostajan välttämättä Mertarantakaan tarvitsisi olla. Riittäisi vain, että tuleva MM-kisaselostaja MTV3:n puolella olisi monta luokkaa Laaksosta ja Anu Saukkosta parempi.

Sitten mä heräsin...
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kilpailu näköjään kiristyy tuon Urhon liikkeen myötä. Täällä antennitaloudessa tietysti ei kolmen ottelun viikkotahdilla kauheasti lisäjuhlaan ole aihetta... Enkä tiedä, näyttävätkö siinä muuta kuin Veikkausliigaa.

Nuggumatti mainitsi Inkan ja Kekäläisen yhteistyön ja täytyy kyllä sanoa, että se oli Vancouverin kommentointiosuuksista ylivoimaisesti paras minun mielestäni. Saken ja Nupen jutut laskin enimmäkseen toisesta korvasta ulos ja kelasin aina, kun oli nauhoite käytössä.

Varmaan tulee selattua näissäkin kisoissa myös YLEn radiokanavia ja FST:n ääniraitaa, kun harvoin jaksaa kolmea viikkoa samoja ääniä, on ne ketä tahansa.

Kimmo Porttilan kohdalla ei mielestäni kannata pelkän sukunimen perusteella suolata. Mitä olen kuullut, niin ei ole paras, mutta ei taatusti huonoinkaan. Ei kerro mitään suklaapatukkajuttuja sekaan, mikä esim. Juuselalla on selkeä heikkous. Muutenkin Juuselan keskittyminen peliin joskus herpaantuu aivan oudosti ja suusta saattaa tulla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.
 

Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimmo Porttilan kohdalla ei mielestäni kannata pelkän sukunimen perusteella suolata. Mitä olen kuullut, niin ei ole paras, mutta ei taatusti huonoinkaan. Ei kerro mitään suklaapatukkajuttuja sekaan, mikä esim. Juuselalla on selkeä heikkous. Muutenkin Juuselan keskittyminen peliin joskus herpaantuu aivan oudosti ja suusta saattaa tulla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.

Porttilan Kimmo on Ylen porukasta ihan parasta luokkaa. Mielestäni valovuoden esim. Juuselaa edellä ammattitaidossa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Asiantuntijoina YLE:n tiimissä on seuraavat herrasmiehet; Ville Peltonen, Tuomo Ruutu, Toni Söderholm, Pasi Nurminen, Jarmo Kekäläinen ja Sakari Pietilä. Linkki uutiseen: http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiek...vistavat_ylen_asiantuntijatiimia_1661108.html.

Positiiviset fiilikset koko ryhmästä. Ruutu oli aikoinaan Ruoholan kanssa erittäin loistava pari studiossa. Ville taisi olla Ruotsissa studiossa ja tuolloin jäi legendaarinen "ryssä"-lipsahdus mieleen :-) Nurminen ja Kekäläinen kirsikaksi kakun päälle, joten Söde tai Sakke ei osaa edes ärsyttää niin paljoa. Loistava tiimi sanon mie.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Studiotiimi vaikuttaa hyvälle muuten, paitsi se tuoksuu liikaa IFK:lle.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Asiantuntijoina YLE:n tiimissä on seuraavat herrasmiehet; Ville Peltonen, Tuomo Ruutu, Toni Söderholm, Pasi Nurminen, Jarmo Kekäläinen ja Sakari Pietilä.

Mä en ole niinkään innoissani tästä porukasta.

Sakke Pietilä on turhista jätkistä ehdottomasti se turhin, se nähtiin jo Olympialaisissa. En yksinkertaisesti siedä Saken juttuja. Pasi Nurmisen alkoholisoitunut naama ei tuo yhtään mitään ns. "jääkiekkoanalyyseihin". Villestä on hämärä kuva, että ei kovin erikoinen kaveri ole, vähän samantyyppinen kuin Raipe - eli melko turha siellä studiossa. Toni Söderholmista en osaa sanoa mitään. Tuomo Ruutu on sellainen peruskaveri, kaikkien naispuolisten kaljamahojen unelmavävy - mutta menettelee, jos osaa olla hauskaa eikä lähde liikaa kehumaan JJ:tä.

Jarmo Kekäläinen on ainoa, jota voidaan kutsua hienolla nimikkeellä asiantuntija. Hän pystyy kertomaan tästä pelistä jotain sellaista, mitä muut eivät kykene edes ymmärtämään. Jarmo on hieno vahvistus YLE:n studioon (kunhan ei lähde ylistämään liikaa St-Louisin pelaajia/varauksia).
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söde hengailee varmaankin ruotsinkielisten lähetysten puolella Kunnaksen ja kumppaneiden kanssa. Pietilän esitys olympialähetyksissä oli surkea, harmi että tehoduo Alpo "filosofi" Suhonen ja Juhani "oikea totuus" Tamminen eivät ole enää studiossa mukana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös