MM-hiihdot (pidetäänkö provot pois täältä, jookos)

  • 44 130
  • 432

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Niin, toivottavasti tänne ei nyt eksy niitä, joilla on traumoja kansakoulun pakkohiihdosta ja siksi tarve purkaa vihaansa. Avautumiselle on omia ketjuja. Tässä ketjussa pyrittäkööän arvostamaan hienoa talviurheilua.

On taas kohta pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen aika. Nämä skabat olivat joskus elämää tärkeämmät kisailut, mutta vaikka MM-kisat 2001 ja Salt Lake 2002 aiheuttivat henkisiä kärsimyksiä, niin on pakko myöntää, että maastohiihto on lajina mielenkiintoisempi kuin ennen käryjä. Yhdistetty on alamaissa, mäkihyppy sen sijaan porskuttaa.

Kun maastohiihdossa koko 1990-luvulla mitalit jaettiin käytännössä alle kymmenelle miehelle, on nyt pallille tunkemassa jopa 30 miestä per kisat. Naisten hiihto on jäänyt jälkeen, Sara Rennerin ja Justina Kowalczyckin kaltaiset yrittäjät "uusista" maista ovat harvinaisia.
Sen sijaan miesten puolella Val di Fiemmessä 2003 jenkkihiihtäjät nappasivat kaksi nelossijaa (ja yhdistetyssä tuli kultaa) ja kuninkuusmatkan voitti tshekki. Espanjan Gutierrez jatkoi samalla matkalla kovaa sarjaansa arvokisojen pitkillä matkoilla ja Japanin Imai hiihti Salt Laken tavoin kympin sakkiin. Ketkä nyt yllättävät?

Katsastetaan ensin mitä tapahtui 2003.

Yhistetyssä USA:n Johnny Spillane ja Saksan Ronny Ackerman veivät henkilökohtaiset kullat. Samppa Lajunen otti normaalikisan pronssin ja joukkuekisassa tuli Suomelle samanvärinen lätkä. Hannu Manniselta kisat menivät täysin penkin alle. Mies hiihteli sprintissä maaliin ynnä muiden joukossa, kiinnostuksensa täysin menettäneenä.

Mäkihypyssä juhli Adam Malysz. Suomen joukkueen heikko lenkki oli Janne Ahonen, joka putosi normaalimäen kisasta. Suurmäessä Matti Hautamäki hyppäsi hopeaa, joka oli yllätys etukäteen katsoen, mutta harjoitusten perusteella odotettu tulos. MM-kisadebytantit Arttu Lappi ja Tami Kiuru avasivat hyvillä suorituksilla, mutta Janne Ahonen oli pihalla ja kaatui avaushypyn.

Ahonen sai armon joukkuemäkeen, mutta jäi avaukierroksella kauas huippusuorituksesta. Mutta Tami Kiuru ja Arttu Lappi taistelivat upeasti. Kaksikko yllätti kaikki ja hyppäsi Suomen kultaan. Matti Hautamäki oli kisassa odotetun kova ja Janne paikkasi toisellaan. Ero Japaniin oli lopulta murskaava.

Vahvat esitykset siis Tamilta ja Artulta. Nyt maailmanmestari Lappi ei pääse koettamaan uusintaa, mutta Janne Ahosesta olemme kyllä kuulleet...

Normaalimäessä hyppäsi Vellu Lindström. Suomen kokonaispanos oli hyvä, mutta Hautamäki ei onnistunut toisellaan, ja Suomi jäi ilman mitalia. Tommy Ingebritsen hyppäsi Norjalle lohtua, ja Noriaki Kasai otti kisojen kolmannen mitalinsa. Malyszille kukaan ei mahtanut mitään.

Miesten massalähtöä en mielelläni muistele. Katsoin kisaa kovin toivein, sillä norjalaiset olivat kisanneet epätasaisesti kauden mittaan. Nyt tulee norskeille turpaan, ajattelin.

Norja otti kolmoisvoiton. Vitutus oli ennennäkemätön.

Perinteisen viidellätoista voitto meni Saksaan, Axel Teichmannille, mutta suuri paukku oli syntyä USA:n Kris Freemanin toimesta. Kärki lähti tällä kertaa ladulle alkupäässä, kun uskottiin sään suosivan alkupään menijöitä, mutta kävikin niin, että loppupäässä keli oli parempi. Freeman oli yllättää kaikki, mutta jäi neloseksi. Kerrankin tuli huudettua jenkin puolesta..

Skiathlonissa Per Elofsson otti Ruotsille kultaa, Jörgen Brink nappasi pronssin. Hopealle ylsi Tore Ruud Hofstadt Norjasta. Pahinta oli, että veteraani Markus Hasler Liechtensteinista jäi harmittavasti neljänneksi.

Miesten viesti oli dramaattinen. Suomalaiset sekoilivat aluksi kunnolla. Timo Toppari veti letkaa avausosuudella, mutta romahti yhdessä Norjan kanssa reilun minuutin päähän kärjestä. Sveitsi hallitsi perinteisen osuuksia yhdessä Viron kanssa. Sveitsillä oli Burgemeister ja Koch ja Virolla Mäe ja Veerpalu, joten kukaan ei yllättynyt. Sen sijaan se yllätti, että Sveitsi jatkoi pistesijoilla loppuun asti ollen komeasti viides.

Saksan veteraani Schlutter pilasi varman kullan Saksalta omalla osuudellaan. Norja nousi avausosuuden jämäsijoilta kärkeä kohti, mutta vielä kilometri ennen maalia näytti siltä, että kulta mene Rutosiin. Saksa ja Norja hiihtivät keskenään hopeasta. Sitten tapahtui jotain todella outoa. Peesailustaan ja takaa-ajomenestyksestään tuttu Jörgen Brink romahti yhdessä nousussa täysin ja päästi takaa-ajajat ohi. Brinkillä oli suuria vaikeuksia jatkaa maaliin asti, ja vain vaivoin Venäjä pysyi takana. Pysyi kuitenkin. Loppukirissä Alsgaard vei Norjan kultaan.

Sami Repo nosti Suomen ankkuriosuudella kuudenneksi, mikä oli enemmän kuin joukkue olisi ansainnut. Taakse jäi muun muassa Italia.

Sprintissä mitalit menivät Ruotsiin ja Norjaan.

Viidelläkympillä Norjan varannot oli kulutettu loppuun. Kisa oli turskille kauhea katastrofi, kympin joukkoon ei mahtunut yhtään hemoglobiini-ihmettä.

Kisa oli yksi kaikkien aikojen hienoimpia. Suomen Teemu Kattilakoski ja USA:n Carl Swenson starttasivat alkupäässä. Swenson oli alusta asti mitalivauhdissa, ja peesiin päässyt Kattilakoski nousi vähitellen kohti kärkeä. Jossakin vaiheessa Swensonilta katkesi sauva ja kun väliajat kertoivat Kattilakosken jättäneen Swensonia, ehti eräskin tarkkailija alkaa unelmoida mitalista... no, aivan niin ei käynyt. Swenson jäi viidenneksi, ja Teemu kiri kahdeksanneksi.

Kisa näytti jossain vaiheessa menevän yhdessä hiihtäneille Tshekin Martin Koukalille tai Italian veteraanille Fulvio Valbusalle. Mutta kun Koukal jätti Valbusan, putosi italiaano kauas kärjestä. Sen sijaan Koukal hiihti ylivoimaiseen ja yllättävään kultaan.

Hopea meni Ruotsiin. Andreas Södergren sujutteli sijalle perässään Jörgen Brink. Maailman paras roikkuja oli toipunut viestistä ja nousi kuin vahingossa pronssille. Ruotsiin meni myös nelossija, mutta Ruotsin hiihdon kunigas Per Elofsson jäi kauas kärjestä, eikä miehestä sen koommin ole kuultu..

Naisten massalähdön voiton vei Norjan raivostuttava Bente Skari. Viron doping-epäilyistä vapautunut Kristina Smigun otti hopeaa. Sen sijaan Kaisa Varis joutui jättämään kisan väliin liian korkeiden veriarvojen takia. Myöhemminhän käry kävi. Riikka Sirviö oli kuudes ja Annmari Viljanmaa seitsemäs.

Naisten kympillä voittokaksikko oli sama. Suomen naiset hiihtivät kaikki neljä sijoille 10-14.

Smigun taas voitti skiathlonin, suomalaiset jäivät hieman enemmän kärjestä tällä kertaa. Saksan Evi Sachenbacjer nappasi hopeaa.

Viestissä Suomi kiri hopealle, mutta joukkueeseen jostain syystä valittu Varis jäi kiinni kisojen jälkeen dopingista, ja hopea meni Suomelta sivu suun. Varis oli riski, ja hänen valintaansa pitää ihmetellä. Eikö käry muka haissut jo Val di Fiemmessä, kun Suomessa epäiltiin veriarvojen nostokeinoja..

Sprintissä mitalit Norjaan ja Saksaan. Pitrjo Manninen jäi b-finaaliin.Kolmellakympillä kaksoisvoitto meni Venäjälle.

Tällä kertaa yhdistetystä pitäisi tulla Hannu Mannisen näytös. Joskushan ikiepäonnistujan on arvokisoissa onnistuttava. Ronny Ackermann ja Todd Lodwick ovat vahvoja. Kannattaa myös pelätä Norjan Kenneth Braatenia ja Itävallan sietämätöntä Felix Gottwaldia. Georg Hettich, Christian Bieler ja muut keskieurooppalaiset keskinkertaisuudet saattavat yltää kapiseen pronssiin.

Joukkuekisan taso ei päätä huimaa. Norjalaiset osin ovat olleet nousukuntoisia, ja saattavat yllättää jopa kultaan asti yltäen. Saksalla, Itävallalla ja Suomella on kullakin kova ykköstykki, mutta epätasaisuutta joukkueessa. Tai paremminkin tasapaksuutta. Nämä neljä jakavat mitalit varmasti.

Mäkihypyssä Adam taitaa viedä taas kaiken. Myös Ljökelsöy on vahva, ja eiköhän Janne Ahonen veny mitaleille. Janda, Höllwarth, Morgenstern ja Widhölzl ovat kärkkymässä suosikkien epäonnistumista.

Muistan ajan, kun suomalaiset odottivat normaalimäen kisaa. Nyt toiveet ovat enemmämänkin suurmäessä, jossa Jussilainen, Kiuru ja Hautamäki ovat parhaimmillaan. Tosin normaalimäki on yllätyksellinen, sillä sitä ei juuri hypätä. Jos Janne tai Adam ei sitä kisaa vie, niin toivoisi Höllawarthille onnistumista.

Molemmista mäistä hypätään joukkuekisat, mikä on typerää, mutta onhan kotimaa Saksa. Suomessahan hypättiin samoin 2001, mutta Italiassa 2003 ei tarvinnut yrittää lisämitaleita isännille. Suomi on ainakin isossa mäessä vahva.

Hiihdot ovat tietenkin parasta antia. Valitettavasti ohjelmassa on kaiken maailman Brinkeille sopivaa idioottimainen takaa-ajo ja täysin turha sprinttiviesti. Sprintti kyllä kelpaa minulle, vaikka en siitä innostu.

Onneksi viiskymppiä/kolmekymppiä on perinteisellä ja mukaan mahtuu vapaalla hiihtotavalla väliaikalähtö.

Suomen miehet yllättävät heti avausmatkalla, sillä yksi mies nousee kympin sakkiin ja toinen siihen tuntumaan. Kun osanottajia on rajoitettu, pystyvät miehet muutenkin sijoille 20-30. Sprintissä suomalaismies voi yltää B-finaaliin. Viestissä saattaa tulla hyvääkin jälkeä jos pertsa sujuu joten kuten.

Naisten osalta tilanne on valoisa. Sprinttiviestissä on mahdollisuus kultaan asti, samoin normaalissa viestissä. Virpi Kuitunen on mitaliehdokas, vaikka matkat eivät ole hänelle sopivia. Sprintissä uskoisi mitalin tulevan jollekin tytöistä.

Miesten hiihdosta meni himean makua Ranskan loistavan Vincetn Vittozin käryttyä typerästi peiteaineesta. Silti porukkaa riittää, ja pakka on melko auki. Harmi vain, että ohjelma on niin typerä.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Hiihdon MM-kisojen seuraaminen on yksi selkeä perinne, joka talviin on oikeastaan aina kuulunut. Toki yhtenä vuonna neljästä on olympialaiset ja yhtenä vuonna välivuosi, mutta yhtä kaikki.

Edelliset MM-kisat jäivät itselleni mieleen lähinnä Arttu Lapin ja Tami Kiurun hienosta venymisestä mäkihypyssä, miesten täydellisestä rämpimisestä maastohiihdosta, sekä Kaisa Variksen dopingkärystä. Samaan aikaan ajoittuneet penkkarit vähensivät seuraamista jonkin verran normaalista.

Omat odotusarvot ovat kovimmat Mannisen ja Ahosen kohdalla. Molemmilta odotan kahta mitalia henkilökohtaisista kisoista. Joukkuemäkeä ajatellen Jussilaisen nouseminen palkintopallille muutamassa maailmancupin kisassa lupaa erittäin hyvää. Vielä kun Hautamäet ja Kiuru löytäisivät parhaan kuntonsa. Huonostihan Matti Hautamäki ei ole hypännyt, mutta jotain pientä siitä vielä puuttuu. Kenties jälleen arvokisoissa parhaimmillaan.

Maastohiihdosta odotukset lähinnä siellä naisten puolella. Naisten viestissä tuli viimeksi hyvä suoritus, joka vesittyi Variksen käryttyä. Sprinteissä on hyvät saumat hyviin suorituksiin. Miehissä saumat ovat heikommat. Mitali olisi suuri yllätys.

Itsekään en ole massalähtöjen ja uuden takaa-ajon ystävä lainkaan. Massalähdöt menevät turhan helposti kyttäilyksi ja uudessa takaa-ajossa, jolla ei mitään tekemistä takaa-ajon kanssa ole, välineiden vaihtoalueella tapahtuva sähellys, jolla ei ole mitään tekemistä hiihdon kanssa, nousee turhan suureen rooliin.

Joka tapauksessa edessä on komea penkkiurheiluvuosi, joka on jo käynnistynyt alppihiihdon MM-kisoilla. Nämä kisat, ampumahiihdon MM-kisat, jääkiekon MM-kisat ja kruununa kotikisat yleisurheilussa, tekevät kyllä vuodesta erittäin hienon.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Jos jotain kisaa tulee mielenkiinnolla katseltua, niin se on miesten 50km. Mielestäni tällä matkalla nähdään eniten niitä tuntemattoja yllättäjiä sekä matkan erikoismiehiä ala Gutierrez. Toivottavasti saadaan kunnon tappokeli, niin näemme dramatiikka, huikeita nousuja ja katkeamisia viimeisen kympin aikana.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Viestin lähetti sopuli
Jos jotain kisaa tulee mielenkiinnolla katseltua, niin se on miesten 50km. Mielestäni tällä matkalla nähdään eniten niitä tuntemattoja yllättäjiä sekä matkan erikoismiehiä ala Gutierrez. Toivottavasti saadaan kunnon tappokeli, niin näemme dramatiikka, huikeita nousuja ja katkeamisia viimeisen kympin aikana.

Miesten 50 kilometriä on näissä kisoissa massalähtönä. Se saattaa lisätä kisan kiinnostavuutta entisestään, mikäli joukosta löytyy rohkeutta tehdä irtiottoja, joiden vuoksi moni arvioi voimansa väärin, yrittäessään kenties seurata. Tai kenties myös irtioton tekijä voi arvioida voimansa väärin. Toivottavasti kisa ei mene liikaa hidasvauhtiseksi kyttäilyksi, mikä on aina riskinä, kun yhteislähdöllä hiihdetään.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti Ghost
Miesten 50 kilometriä on näissä kisoissa massalähtönä.

Näin nopeasti ajateltuna en pidä tästä. Mielestäni 50km hiihtoon on aina kuulunut se mahdollisuus taktikoida erilaisten peesausten muodossa ja tämä poistaa sen mahdollisuuden. Tätä kautta ne suurimmat yllätyksetkin ovat aina löytyneet. Toki muutama räkäinen mies sätkimässä maalisuoralla saattaa olla hyvää viihdettä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hieno ketjunavaus, vaikka en jaksanutkaan lukea kun ekan kappaleen. Vaivaa on ainakin nähty ja siitä hatunnosto.

Toi Kepu-laji eli hiihto ei niin hirveästi kiinnosta, mutta eipä kiinnosta pesäpallokaan. Tosin arvokisojen hiihtoa jaksaa matkasta riippuen vähän seurata. Mäkihyppy ja yhdistetty kiinnostavat mahdollisen menestyksen vuoksi eniten. Hannu Manninen ottaa varmasti ainakin yhden kullan, Ahosellakin on mahdollisuutensa, mutta mäkihyppy on niin pienestä kiinni. Yhdistetyssä pystyy hyvällä hiihdolla paikkaamaan paljon. Veikkaan Suomelle joka tapauksessa optimistisesti 8 mitalia.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Ohjelma on mennyt huonompaan suuntaan mielestäni. Val di Fiemmen ohjelma oli muuten OK, paitsi että naiset hiihtivät sekä 10 että 15 perinteisellä (15 yhteislähdöllä tosin)

Sprinttiviesti on turha, mielestäni sitä ei olisi tarvinnut ottaa mukaan.

Parasta olisi, jos lajit olisivat seuraavat:

50/30 km (väliaikalähtö)
30/15 km (yhteislähtö)
10+10/5+5 km (skiathlon)
15/10 km (väliaikalähtö)
Sprintti
Viesti

50/30 km ja 30/15 hiihdetään eri tyylillä vuorovuosina, samoin 15/10 ja sprintti. Siten, että 50/30 ja 15/10 keskenään samalla tyylillä.

hannes_ko teki hyvän arvion ja muistelun. Eipä siihen hirveästi lisättävää ole.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Viestin lähetti Blackie
Veikkaan Suomelle joka tapauksessa optimistisesti 8 mitalia.

Kovasti veikattu, ystävä rakas. Virallisena tavoitteena jostain olin kuulevinani yhdistetystä ja mäkihypystä 5 mitalia. No, hyvänä päivänähän tuo määrä tulee, Jannen uskon pärjäävän ja muutkin ovat jo hieman virkistyneet. Mutta kolme hiihdosta voi vieläkin olla kyllä kiven takana, hyviin sijoituksiin sinänsä jaksan uskoa. Tärkeintä nyt on vain palauttaa vaikkapa vain askel kerrallaan uskoa suomalaiseen hiihtoon. Hiihdon puolelta en ole kuullut missään puhetta mitalitavoitteista, mutta enpä ole joka urheilulähetystä ollut seuraamassakaan.

Hyvä toki, että löytyy uskoa omiin, sitä tarvitaan. Itse olen pikkupojasta asti pitänyt hiihtokisojenkin seuraamisesta, kyllä minusta löytyy penkkiurheilija.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sitkeä sissi tämä Venäjältä kotoisin oleva mieshiihtäjä joka sitkui pienenä yllätyksenä joukkueeseen mukaan, taisteltuaan muutaman vuoden toimeentulon kanssa ennen tätä SM-menestystä. Toivon hänelle hyvää sijoitusta.

Vedonlyönnin kannaltahan hiihto ja etenkin ampumahiihto ovat aina olleet kiinnostavia lajeja.

Provoan sen verran aiheen vierestä notta jos joku palstalaisista tunnustaa omistavansa samanlaiset amisviikset kuin Malysz, saa puolestani suksia vittuun. Hymi-jö vai mitäs emotivoneja ne ovat nykyään.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti peruspata
Kovasti veikattu, ystävä rakas.

Tiedän, kultaseni. Mäkihypystä kolme, yhdistetystä kolme, naisten viestistä yksi. Oho, siinä onkin seitsemän :). Hmmm, saattaa olla, että yhdistetyn joukkuekisasta ei tule mitalia, joten pudotan veikkaukseni kuuteen mitaliin.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti sopuli
Mielestäni 50km hiihtoon on aina kuulunut se mahdollisuus taktikoida erilaisten peesausten muodossa ja tämä poistaa sen mahdollisuuden.

No kyllähän massalähtö nimenomaan tuo lisää mahdollisuuksia peesailuun, kun nopeimpien hiihtäjien kantaan voi iskeytyä kuka tahansa eikä vain ne noin viisi tyyppiä, jotka lähtevät sopivasti juuri ennen muutamaa kovinta menijää. Jos yksittäinen hiihtäjä irtoaa joukosta aikaisessa vaiheessa, takana tulevat saavat hänet yhteistyöllä todennäköisesti kiinni, vaikka kyseessä olisi periaatteessa porukan kovakuntoisin.

Jossain määrin muutos varmaan sorsii prokuroroveja; 50 kilsan hiihdon erikoisosaamisen merkitys laskee, kun ryhmässä hiihtäminen vähentää variaatioita vauhdinjaossa.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Viestin lähetti peruspata
Hiihdon puolelta en ole kuullut missään puhetta mitalitavoitteista, mutta enpä ole joka urheilulähetystä ollut seuraamassakaan.

Ylen txttv:n mukaan (sivu 654) hiihdon vaatimaton mitalitavoite on kuusi (6) kappaletta. Itselleni yksikin mitali hiihdosta olisi mukava yllätys.
 

timosusi

Jäsen
Viestin lähetti Kaivanto
No kyllähän massalähtö nimenomaan tuo lisää mahdollisuuksia peesailuun, kun nopeimpien hiihtäjien kantaan voi iskeytyä kuka tahansa eikä vain ne noin viisi tyyppiä, jotka lähtevät sopivasti juuri ennen muutamaa kovinta menijää. Jos yksittäinen hiihtäjä irtoaa joukosta aikaisessa vaiheessa, takana tulevat saavat hänet yhteistyöllä todennäköisesti kiinni, vaikka kyseessä olisi periaatteessa porukan kovakuntoisin.

Jossain määrin muutos varmaan sorsii prokuroroveja; 50 kilsan hiihdon erikoisosaamisen merkitys laskee, kun ryhmässä hiihtäminen vähentää variaatioita vauhdinjaossa.


Siis tämähän on aivan paska uudistus. 50 kilsaa on nimenomaan väliaikakisa. Onneksi kisoissa on kehnosti perinteisen perinteisiä matkoja, joten paukkujaan säästellyt Veerpalu tulee pelastamaan kisan 49 kilometrin kyttäilyltä.

Jos varminta mitalilajia Suomelle pitäis hakea, niin naisten henk.koht. sprintti on sellainen ehdottomasti. Meinaan kun se ei yhdistetyn tapaan kaadu yhden henkilön sairastumiseen tms.

Vaikka Axel Teichmann on viime aikoina ollut vaisu, niin uskoisin että hän nousee kotikisojen hiihtokuninkaaksi. Meinaan kotiladuille on yleensä ollut helpoin löytää sopivimmat öljyt koneeseen.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti Kaivanto
No kyllähän massalähtö nimenomaan tuo lisää mahdollisuuksia peesailuun, kun nopeimpien hiihtäjien kantaan voi iskeytyä kuka tahansa eikä vain ne noin viisi tyyppiä, jotka lähtevät sopivasti juuri ennen muutamaa kovinta menijää.

Noh, perässä lähteneen juuri tämä peesailu on mielestäni ollut lajin suola, vaikkakaan se ei aina urheilullisesti ole ollut oikeudenmukaista. Jännä nähdä, kuka lähtee vetämään tuollaista letkaa. Ei taida olla tunkua halukkaista...
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Viestin lähetti Taze
Ylen txttv:n mukaan (sivu 654) hiihdon vaatimaton mitalitavoite on kuusi (6) kappaletta. Itselleni yksikin mitali hiihdosta olisi mukava yllätys.

Kiitos tiedosta, eipäs olekaan ihan mitätön tavoite. Ei sillä, että vastustaisin sen toteutumista, kaiken pitää onnistua vain täydellisesti, eikä sekään välttämättä riitä. Joka tapauksessa mielenkiinto pysyy yllä mainiosti, ja uskon, kuten jo mainitsin, että hyviä sijoituksia (esim. 10 sakkiin ja parempia) saattaa kyllä tulla useitakin.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mä meinasin tukehtua pullaan, kun luin Iltalehdestä mieshiihtäjien tavoitteeksi 2 (KAKSI) mitalia, ja kyseessä oli nimenomaan suomalaiset MIEShiihtäjät. Voi herranjumala sentään! Realistista olisi ehkä ollut 2 kertaa yksi mies 20 sakkiin, mikä sekin tuntuu turhan kovalta. No eihän sitä tiedä miten Joutsen lentää..
Naiset ottaa hiihdossa 2 mitalia, mäestä tulee 3 ja yhdistetystä 2 eli yhteensä 7, joista kaksi kullitettua.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Mä meinasin tukehtua paahtoleipään kuunnellessani RadioSuomen kysykää MM-hiihdoista -lähetystä. Ei millään pahalla, rakkaat kansalaiset, mutta tuli sinne aika mielenkiintoisilla mielipiteillä varustettuja puhelinsoittoja. Mm. joku kansalainen melko suoraan ilmoitti, että Suomen joukkueenjohto on toiminut ihan päin sitä kuuluisaa mäntyä, kun ei ole lähtenyt julkisesti lyömään (verbaalisesti, mutta miksei muutenkin) norjalaisia Ahosen sortamisesta. Toiset taas haukkuivat koko mieshiihdon, eikä aivan aiheetta, mutta kuitenkin. Studiossa oli hiihdon ja mäkihypyn johtoporukkaa, sekä Isometsä. No, saahan mielipiteitä olla.

Oli tosin joukossa kyllä varsin fiksujakin kommentteja ei siinä mitään, ja Isometsää ei mielestäni kukaan vanhoilla liikaa kiusannut.

Jylhä edelleen mielestäni yllättävän pokerina luetteli, mistä kaikesta mitalia olisi tulollaan; miehistä 1+1 (henk. koht. ja viesti) ja naisista 2+2. Marvaila vähän selitteli ja rauhoitteli odotuksia. 4 mäkihypystä oli kuulemma liikaa ja 1 yhdistetystä liian vähän. Marvaila tuumi, että kumpa tulisi jotain siltä väliltä.

Ja off-topicina sanottakoon, järjettömän hienoahan on Poutiaisen hopea, myöhemmin uudestaan vain hurria voittamaan. Palander tod.näk. ajaa ulos, ei ole mennyt kausi ihan putkeen.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Itse näkisin, että mäestä on realistista odottaa mitalia per kisa, joita käydään neljä, koska molemmista mäistä hypätään joukkuekisa. Yhdistetystä samoin mitali per laji.

Hiihdot ovatkin sitten asia erikseen. Naisten sprinttiviesti ja viesti ovat siellä ne lajit, joista voisi olla tulossa. Miehissä tuskin mistään. Äärimmäisellä venymisellä jommasta kummasta viestistä, mutta selkeä yllätys olisi kyseessä. Naisten henkilökohtainen mitali on huomattavasti todennäköisempi, joskaan ei sekään kaikkein odotetuin olisi.

Eli yhdeksän mitalia olisi nappisuoritus. Kun kuitenkin epäonnistumisisa kisoissa tulee, veikkaan mitalisaaliin olevan 6-7.
 

scholl

Jäsen
Tottakai MM-hiihtoja tulee seurattua, vaikka rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ei ole enää samanlaisia fiilinkejä kuin esim. 82 kisoissa, jolloin hiihtokilpailut keskeyttivät koulupäivätkin ja koko luokka katsoi juha miedon, aki karvosen ja harri kirvesniemen menoa Holmenkollenin laduilla. Nykyään maailmancuppia on niin paljon, että varsinkin mäkyhyppy on mennyt sellaiseksi, että oikeastaan vain mäkiviikko säväyttää. Yhdistetty taas on liian vähäisten huippujen sävyttämä laji ja maastohiihdossa tilanne on hieman sekava. En oikein pidä kaikista uusista maastohiihtomatkoista ja lisäksi tilanne on se, että on menty hieman liian pitkälle erikoistumisessa ja vahvoja persoonia - suuria tähtiä on liian vähän.

Täytyy myöntää, että innokkaammin seuraan ampumahiihtokisoja kuin maastohiihtoa, mutta maastohiihdossa ehkä pikamatkat väliaikalähdöllä ovat sykähdyttävämpiä. Tottakai takaa-ajokin jollain tavalla on mukavaa, mutta siltikin väliaikalähdöllä jännitys on suurempaa. Sprintti on hyvää viihdettä, mutta ei aivan saman veroista ja kyllä silloin kun on todellisia taistelupareja niin vapaan tyylinen 50km väliaikalähdöin on aika mahtava matka, joka tosin on valitettavan harvoin arvokisaohjelmassa. Pohjanoteeraus on mielestäni takaa-ajo, mikä suoritetaan putkeen suksenvaihdoin. Surkuhupaisuudeltaan verrattavissa 80-luvun meininkiin, jossa samassa kisassa oli perinteisen ja vapaan osuuksia ja kilpailijat repi suksien pohjista pitotarroja pois. Auts.

Noloa on se, jos Suomen tapaisesta maastohiihtomaasta ei saada täyttä joukkuetta joka matkalle. Se on suorastaan pöyristyttävää seurata, kun jo noin kymmenen vuotta suomalaismiehet eivät ole uskaltaneet viittäkymppiä hiihtää. Tosimies hiihtää vaikka joka päivä.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Teksti-tv tietää kertoa, että Vittozin (vai onko se Vittoz'n) B-näyte on negatiivinen ja näin ollen mies nähdään MM-laduilla.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Viestin lähetti scholl
Noloa on se, jos Suomen tapaisesta maastohiihtomaasta ei saada täyttä joukkuetta joka matkalle. Se on suorastaan pöyristyttävää seurata, kun jo noin kymmenen vuotta suomalaismiehet eivät ole uskaltaneet viittäkymppiä hiihtää. Tosimies hiihtää vaikka joka päivä.

Nyt kuitenkin tämä uusi vahvistus, Valeri Rodokhlebov, luo tilanteen, että joka matkalle neljä miestä saadaan. Näin kertoi Reijo Jylhä RadioSuomen Kysykää MM-hiihdoista -lähetyksessä.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti timosusi
Siis tämähän on aivan paska uudistus. 50 kilsaa on nimenomaan väliaikakisa.

Varovaisesti muutosta vastustan minäkin, koska todellakin taito hiihtää kyseinen matka menettää massalähdöllä merkitystään. Viidenkympin hiihto on ollut tähän asti aivan oma maailmansa muihin matkoihin verrattuna.

Mutta katsotaan nyt ensin. Parhaassa tapauksessa tapauksessa saadaan maratonjuoksun ja maantiepyöräilyn tavoin lukuisia irtiottoja, niiden kiinni kuromisia ja hyvä lopputaistelu, huonoimmassa taas 49,5 km ryhmässä kompurointia + loppukiri.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti hannes_ko
Miesten hiihdosta meni himean makua Ranskan loistavan Vincetn Vittozin käryttyä typerästi peiteaineesta.

Kas vain, eipä kärynnytkään: b-näyte negatiivinen. Vaan eipä sekään hunajalta maistu, jos/kun Vittoz ilmestyy tämän jälkeen lähtöviivalle.
 

Kako-86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NasKi, Aston Villa
Kattilakoski

Jos kerrankin Teemu saisi valmistautua terveenä arvokisoihin niin siinä on se Jylhän lupaama mitali taskussa. Kattilakosken meno oli kansallisissa kisoissa todella vakuuttaa vuoden vaihteen tienoilla, mutta sitten pienoinen ja niin usein esiintyvä sairastelu heikensi tahtia. Eli jos on terveenä niin rahat kiinni mustaan hevoseen.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Re: Re: MM-hiihdot (pidetäänkö provot pois täältä, jookos)

Viestin lähetti Kaivanto
Kas vain, eipä kärynnytkään: b-näyte negatiivinen. Vaan eipä sekään hunajalta maistu, jos/kun Vittoz ilmestyy tämän jälkeen lähtöviivalle.

Totaa, eikös se ole samaa kusta se b-näytekin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös