Olipahan aikamoinen turnaus Suomelta ja ennakkoasetelmiin nähden tulos oli kuitenkin hyvä. Tuttuun tapaan se heikoin peli tuli kuitenkin finaaliin, vaikka kolikon kääntöpuolena mainitaan sen verran että Kanada pelasi turnauksen parhaan kokonaisvaltaisimman pelinsä eilen. Ehkä se oli enemmän Kanadan hyvyyttä kuin sitä, että Suomen taso olisi yhtäkkiä laskenut. Vähän samanlainen tilanne kuin Sotshin olympialaisissa, jossa Kanada dominoi täysin Ruotsia finaalissa.
Mietin aluksi, että antaisin jokaiselle pelaajalle arvosanan, mutta ehkä parempi nostaa muutamia nimiä esiin ja puhua enemmänkin kokonaisuudesta. Suomen joukkue oli kasattu mielestäni erinomaisesti. Olen jo vuosia puhunut, että useimmiten toimivin systeemi kasata joukkue on sellainen, josta löytyy ns. kolmen ikäluokan pelaajia. Täytyy olla niitä kokeneita pelaajia, jotka ovat seurajoukkueissaan sekä maajoukkueessa aiemmin raataneet minuutteja ja pystyvät ottamaan vastuuta sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Suomella tänä keväänä sellaisia olivat muun muassa Mikko Koivu ja Jussi Jokinen. Sitten täytyy olla niitä ns. parhaassa peli-iässä olevia huippupelaajia, jotka kykenevät pelaamaan "piste per peli"-turnauksia ja joista nousee niitä pitkäaikaisia tähtipelaajia maajoukkueessa. Tällaisia olivat hyökkäyspäässä muun muassa Mikael Granlund ja Aleksandr Barkov. Kolmantena pitää uskaltaa ottaa mukaan myös ainakin pari nuorta tulevaisuuden lupausta, joille tarvittaessa antaa vastuuta. Patrik Laine ja Sebastian Aho olivat sellaisia - molemmat nousivat kertaheitolla Suomen kiekkokartalle aikuisten tasolla.
Maalivahtipeli on ollut yli kymmenen vuotta maajoukkueessa yksi Suomen kulmakivistä. Kaikki kiekkofanit muistavat Miikka Kiprusoffin huippuotteet muun muassa World Cupista, Antero Niittymäen huikeat pelit Torinosta, Kari Lehtosen Moskovasta, Tuukka Raskin Sotshista ja Pekka Rinteen Valko-Venäjältä. Tänä vuonna tuo osasto oli ehkä turnauksen alussa hieman nimettömämpi, mutta loppujen lopuksi tälläkin kerralla yksi Suomen kantavia voimia. Henkilökohtaisesti minulla oli enemmän luottoa Juuse Sarokseen kuin Mikko Koskiseen, mutta Kari Jalonen valmennusjohtoineen osoitti Koskisen olevan loistava valinta ykkösmaalivahdiksi. Kolmen metrin Koskinen pompotteli hieman koko turnauksen ajan, mutta etenkin pudotuspeleissä hän paransi peli peliltä ja oli yksi turnauksen parhaita pelaajia. Maalivahtiosasto ansaitsee kokonaisuudessaan kiitettävän arvosanan.
Puolustajat ovat olleet Suomen heikoin osa-alue jo pitkään. Kiekollisia liidereitä on ollut harvassa ja tänä vuonna sieltä akselilta ei löytynyt sellaisia pyörittäjiä kuin vaikkapa Petteri Nummelin parhaina päivinään oli. Esa Lindellille kasattiin paljon peliaikaa, mutta turnaus osoitti karulla tavalla että matkaa kiekolliseksi puolustuksen liideriksi on vielä runsaasti. Kokonaisuutena varsin kokematon puolustusosasto suoriutui kuitenkin mallikkaasti etenkin omassa päässä, mutta esimerkiksi finaalissa sinne olisi kaivattu miehiä, jotka olisivat saaneet Suomen hyökkäyspeliä käynnistettyä. Nyt Kanadan kontrolloitu prässi sai pasmat sekaisin ja kiekkoa roiskittiin liian nopeasti vain jonnekin. Suomi ei saanut kontrolloituja lähtöjä omasta päästä Kanadaa vastaan juuri lainkaan aikaiseksi.
Hyökkäyspäässä odotin ennen turnausta eniten Barkovilta ja Koivun johtamalta ketjulta. Mikko Koivu raatoi hyökkäyspäässä varmasti kaikkein eniten ja pelasi hyvän turnauksen. Välierässä ja finaalissa hän ei kuitenkaan pystynyt aivan vastaamaan vastustajien parhaita vastaan, mutta ehdottomasti Suomen kokonaisvaltaisin ja paras sentteri tässä turnauksessa. Mikael Granlund oli luultavasti Suomen paras hyökkääjä ja isossa kaukalossa hänen vahvuutensa ovat uskomattoman hyviä. Viime vuodet NHL:ssä ovat tehneet hänestä yhä monipuolisemman ja varmemman kahden suunnan pelaajan. "Sasha" Barkov aloitti turnauksen hyvin, mutta parissa viimeisimmässä ottelussa hän oli kyllä aivan syväjäässä. En tiedä, onko hänellä jotain vammaa taustalla, mutta häneltä olisi vaadittu huomattavasti enemmän mikäli Suomi olisi havitellut MM-kultaa. Jatkuvat aloitustappiot ja kiekonmenetykset olivat valitettavasti tämän vuoden Barkovia Venäjän MM-kisoissa.
Patrik Laine nousi alkusarjassa Suomen puhutuimmaksi pelaajaksi ja lunasti kisapaikkansa nakuttamalla maaleja kuin liukuhihnalta. Taso ei vielä riitä viidellä viittä vastaan pelaamisessa maailman huippuja vastaan, mutta eiköhän parin-kolmen vuoden sisällä hän ole Suomen kantavia voimia ja ykköshyökkääjiä. World Cup taitaa tulla hieman liian aikaisin, koska häntä ei ole mitään järkeä peluuttaa alemmissa kentissä. Sebastian Aho oli kenties Suomen positiivisin yllätys ja paras Leijonat-pelaaja välierässä sekä finaalissa. Todella armotonta raatamista ja hyvää luistelua kaikki erät, enkä voi välttyä ajatukselta että tuossa on uusi Saku Koivu maajoukkueelle. Suhteellisen pieni koko voi rajoittaa pelaamista NHL:ssä, mutta isoissa kaukaloissa hän voi olla tulevaisuudessa todella dominoiva.
Jussi Jokinen jatkoi maajoukkueessa tuttuja otteita. Epäonnistuneita laukauksia ja kulmikasta luistelua riitti ottelusta toiseen, eikä tälläkään kerralla mies vakuuttanut minua lainkaan. Taso ei missään nimessä riitä ykkösketjuun ja hän on ikään kuin uuden ajan Tomi Kallio. Ei ole oikein parempaakaan tarjolla noihin rooleihin, niin hänet täytyy ottaa mukaan. Leo Komarov ja Antti Pihlström hoitivat oman roolinsa jälleen hyvin. Heidän kaltaisia pelaajia suomalaiset rakastavat, enkä pitäisi ihmeenä mikäli heidät nähdään myös World Cupissa.
Kokonaisuutena tämän vuoden turnaus teki suomalaiselle jääkiekkoilulle todella hyvää. Vaikka finaalitappiot ovat aina karvasta kalkkia, niin pakko olla iloinen Laineen ja Ahon noususta miesten tasolla huipputasolle. Enää ei tarvitse epäillä, pitäisikö heitä ottaa mukaan aikuisten kisoihin. Suomen tulevaisuus on paremmissa käsissä kuin muutama vuosi sitten ja nyt alkaa olla se tilanne, että Mikko Koivu pelannee enää 1-2 vuotta Suomen kiekollisena liiderinä. Varmasti hänellä on käyttöä senkin jälkeen maajoukkueessa esimerkiksi kolmosketjun kahden suunnan sentterinä, mutta häntä ei välttämättä tarvitse peluuttaa ykkösroolissa ns. väkisin ylipitkään vähän kuin vanhemman Koivun ja Selänteen kohdalla kävi.