Miten sulla menee?

[UnenNukkuja]

Hortonin syndrooman kipujakso kestänyt nyt 8 viikkoa

Ai stn, pakko sanoa. Itsellä pieni hetki epäiltiin tuota, mutta onneksi sain voitettua epäilyt. Silti neljän vuoden takainen aivokärsimys tuntuu jaloissani vieläkin ja nytkin iskee tuollaisia outoja hermostokohtauksia, kun yritän rauhassa iltapäivällä kävellä jossain. Vittumaista. Muuttuu jo stressaamiseksi melkein mistä tahansa menopakosta.

Muutenkin kaipaan kesäkelejä liikkumiseen. Harvemmin suututtaa talvi, mutta tänä vuonna tämän venymisen kanssa alkaa jo omakin pinna kiristää.

 

[vimpa]

Ai stn, pakko sanoa. Itsellä pieni hetki epäiltiin tuota, mutta onneksi sain voitettua epäilyt

Hyvä, ettei vielä tätäkin löytynyt. Voin sanoa, että sangen ikävä tuttavuus tämä Horton. Pahoissa kohtauksissa kipu on niin äärimmäinen, ettei voi edes maata paikoillaan. Alkuun tuntuu siltä että kuolema tulee ja hetken päästä toivot niin tapahtuvan. Itselläni tämä voi kestää 1 - 3 tuntia ja kohtauksia on ollut joinain päivinä 4 kappaletta. Nyt menossa "jälkijakso", jossa kipu jo huomattavasti pienempi ja laajemmalla tuntuva lähes jatkuva jomotus. Inhottava tuntu, muttei enää lamauttava. Kipujakson loputtua voi mennä parikin vuotta, ennenkuin sama helvetti alkaa uudelleen.

 

[Bob Rambo]

@vimpa Tsempit täältäkin. Itselläni löytyy myös Horton-diagnoosi, mutta luulen sen olevan virheellinen. Pari muuta neurologia ovat diagnosoineet vaivani enemmänkin SUNA SUNCT -tyyppiseksi, eli kohtaukseni ovat lyhytkestoisia, mutta niitä on kymmeniä päivittäin. 4,5 vuotta tästä on nyt kärsitty siten, että täysin kivuttomia päiviä on ollut ehkä muutaman viikon edestä koko aikana. Kunnollista hoitoa tähän paskaan ei ole, mutta kovilla kipulääkkeillä saa kyllä hitusen rauhotettua kohtausten aikaista kivun pahenemista.

Ei muuten tunnu muut vaivat enää missään tällaisen kanssa eläessä, jos jotain positiivista pitää hakea. Myöskään mentaalipuoli ei järky ihan pienestä enää, kun näiden kanssa oppii elämään.

 

[adolf]

Hankalaa on ollut. Työpaikalla eletään tällä hetkellä hyvin epävarmoissa merkeissä ja tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa.

Lisäksi työpaikalla menin ihastumaan yhteen kollegaani, josta ei nyt näytä tulevan mitään.

Pahimmillaan jonain päivinä aikaa kovaakin masennusta olen kokenut. Onneksi tuota on kestänyt vain joitain päiviä, mutta nyt ymmärrän pikkaisen paremmin sitä, että mitä ihan todellinen masennus on. Nyt ei ole onneksi vähään aikaan niitä tuntemuksia ollut.

Hopeareunus tuosta on kuitenkin kaivettavissa. Olen palstalle joskus kirjoitellutkin omasta lapsuudestani päihdekodissa kasvaessani. Tuntuu siltä, että tämä keissi on nyt avannut jotain lapsuuteni traumoja, joita en ennen ole kyennyt käsittelemään.

 

[Nelfor]

@vimpa Tsempit täältäkin. Itselläni löytyy myös Horton-diagnoosi, mutta luulen sen olevan virheellinen. Pari muuta neurologia ovat diagnosoineet vaivani enemmänkin SUNA SUNCT -tyyppiseksi, eli kohtaukseni ovat lyhytkestoisia, mutta niitä on kymmeniä päivittäin. 4,5 vuotta tästä on nyt kärsitty siten, että täysin kivuttomia päiviä on ollut ehkä muutaman viikon edestä koko aikana. Kunnollista hoitoa tähän paskaan ei ole, mutta kovilla kipulääkkeillä saa kyllä hitusen rauhotettua kohtausten aikaista kivun pahenemista.

Ei muuten tunnu muut vaivat enää missään tällaisen kanssa eläessä, jos jotain positiivista pitää hakea. Myöskään mentaalipuoli ei järky ihan pienestä enää, kun näiden kanssa oppii elämään.

Itse olen kärsinyt jokapäiväisestä päänsärystä tässä suunnilleen 8 vuotta putkeen, eikä tuolle ole muuta diagnoosia löydetty kuin migreeni.

Mutta samanlaista fiilistä tuosta, että mentaalipuolella tämä on vaikuttanut tietyllä tapaa positiivisesti. Jos hetkellinen olotila on hyvä ja terve, niin tuntuu että ainakin pienemmät vastoinkäymiset kestää todella helposti, kun on niin mukava olotila fyysisesti.

Tsemppiä kaikille erilaisten päänsärkyjen kanssa kamppaileville.

 

[ISH]

Talviloma alkoi perjantaina. Olin jo pitkään hekumoinut ajatuksella että kurvaan suoraan töistä yksin mökille, laitan saunan lämpiämään ja katiskat järveen, nautiskelen aurinkoisesta +15 kevätsäästä suosikkijuomaa siemaillen. Siitä sitten avovesikauden avaus. Ai että.

Lähempänä h-hetkeä sitten alkoi varmistua, että mökkipaikkakunnalla onkin -7 astetta pakkasta, voimakasta lumipyryä ja tuulta. Jäi reissu tekemättä ja 20 cm sitä lunta oli sitten tullutkin jo pelkästään perjantaina.

No eipä siinä sitten, kotiin näytti kuitenkin +5 joten polttopuuhommia, haravointia, pyöräilyä yms. rentouttavaa tiedossa. Lumetkin oli jo kaikki sulaneet. Kunnes sitten tännekin pukkasi ihan samanlaisen kelin.

Täytyy kyllä sanoa että nyt lamaannutti tämä neljäs takatalvi, ns. vittujen kevät, ihan totaalisesti.

 

[vimpa]

Hankalaa on ollut. Työpaikalla eletään tällä hetkellä hyvin epävarmoissa merkeissä ja tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa.

Lisäksi työpaikalla menin ihastumaan yhteen kollegaani, josta ei nyt näytä tulevan mitään.

Pahimmillaan jonain päivinä aikaa kovaakin masennusta olen kokenut. Onneksi tuota on kestänyt vain joitain päiviä, mutta nyt ymmärrän pikkaisen paremmin sitä, että mitä ihan todellinen masennus on. Nyt ei ole onneksi vähään aikaan niitä tuntemuksia ollut.

Hopeareunus tuosta on kuitenkin kaivettavissa. Olen palstalle joskus kirjoitellutkin omasta lapsuudestani päihdekodissa kasvaessani. Tuntuu siltä, että tämä keissi on nyt avannut jotain lapsuuteni traumoja, joita en ennen ole kyennyt käsittelemään.

Jonkun verran voin samastua tilanteeseesi. Työpaikalla kuulemma erittäin vähän tilauksia tehtäväksi. Lomautukseeni saapui tänään ilmoitus kuukauden jatkosta, vaikka entistäkin vielä kuukausi jäljellä. Lopputiliin olen alkanut henkisesti valmistautua ja myös hieman suunnitella mitä teen jos niin käy.

Alkoholistikodista olen minäkin ja sillä on ollut vaikutuksensa erityisesti työelämääni ja sosiaalisissa tilanteissa toimimiseen. Lapsuuden aikainen alkoholistivanhemman ärtymiseen ja rangaistukseen johtavan "virheen" tekemisen pelko on jäänyt ikuiseksi henkiseksi taakaksi. Ylivarovaisuus on rajoittunut menestystäni työelämässä ja on sosiaalisia tilanteita joita välttelen, koska pelko väärin tai poikkeavasti toimimisesta pitää otteensa vuosikymmentenkin jälkeen.

 

[Tincat]

Täytyy kyllä täältäki toivottaa hurjasti voimia kaikille erilaisten päänsärkyjen kanssa kamppaileville.
Itse kärsin usein migreenistä. Pahimmillaa oksentaa koko päivän eikä pysty näin ollen ottamaan lääkettä. Onneks joskus sentään ajoissa saa otettua ettei tarvii ku kärvistellä sängyssä ennen kuin se alkaa tehoomaan.
Toki mulla on kaikkee muutaki vikaa mut migreeni on kuitenkin yks lamauttavimmista asioista.

 

[444]

Jaa mulla vai? Noh, palasin eilen faijavapaalta takaisin työelämään reilun kuukauden tauon jälkeen. Kaikki perheen naisoletetut jonkun taudin kourissa. Ei räkää eikä nuhaa, mutta kovaa yskää ja kuumetta. Esikoisella eilen n. 39 lämpöä. Siis hirveä tsemppi päällä, kun yrittää jaksaa touhuta, vaikka melkein nukahtaa seisaalleen. Koskaan ei ole nukahtanut tuolla tavalla päiväunille; kannoin typyn sänkyyn, laskin selälleen, itki kolme sekuntia ja sammui siihen. Yöt ovat sitten menneet siihen, että kaikki kolme yskivät vuoronperään, lapsukaiset tietenkin heräävät itse siihen ja itkevät aikansa, kunnes nukahtavat uudestaan. Itse tuijotan pimeässä kattoa ja tunnen ajan matelevan. Unta on sitten tullut otettua yleensä välillä 6-8.30, kunnes esikoinen herää. Tänään on ollut jo enemmän oma itsensä ja touhunnut menemään, itse tuijotin palaverissa silmät ristissä ruutua ja yritin sisäistää sanomaa. Kuuluu vissiin asiaan. Hyvä tietenkin, että sama pöpö ei saanut minusta otetta, mutta onhan tää nyt, kun yrittää töiden ohessa hoitaa puolison, lapset, koiran, lumityöt, kauppareissut, päiväuninukutukset ja vielä itsensäkin. Elämän parasta aikaa.
It’s beginning to look a lot like Christmas…

 

[1313]

Vaihtelevasti menee.

Periaatteessa asiat on ihan ok. Työpaikka on ok, on kavereita ja ystäviä, olen perusterve ja voin harrastaa.

Samalla tajuaa, että avioero ottaa jollain tavalla edelleen koville, vaikka eron lainvoimaisuudestakin tulee kohta kuluneeksi vuosi. On jonkinlainen ymmärrys siitä, että asiassa on jotain käsittelemätöntä vielä.

Ja tuo fiilis oikein konkretisoitui muutama päivä sitten, kun somessa osui vastaan entisen rouvan uusi kumppani jakamassa kuvia meidän koirista. Se meni tunteisiin. En osaa yksilöidä tarkemmin minkälaisiin, mutta selkeästi ei-positiivisiin.

Tuli vahvasti samaistuttua Band of Brothersin Lewis Nixonin reaktioon: ”IT’S MY DOG!”.