Mistä muistat edellisen nimimerkin?

  • 155 350
  • 1 541

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Mustatkortit on tullut tutuksi maajoukkueita koskevissa keskusteluissa. Varsinkin Olympiakisojen ja MM-kisojen aikaan todella aktiivinen kirjoittelija, jonka tekstien kanssa en ole aina ihan samaa mieltä. On kuitenkin sen verran asiallinen kirjoittaja, että nuo eriävät mielipiteet eivät juurikaan pistä silmään. Hyviä huomioita kirjoittelee, varsinkin yksittäisistä otteluista, suurilta osin, joten selkeästi seuraa ja ymmärtää jääkiekosta jotain.

Myös Ässien mestaruuskeväänä Mustatkortit jäi mieleen lukuisien Ässä-fanien joukosta, vaikka en tosin nyt tällä hetkellä muista, oliko hyvässä vai pahassa.

Päälimmäisenä jäänyt kuitenkin mieleen siitä,että sekoitan kirjoittajan koko ajan samankaltaiseen nimimerkkiin, Musta Nuoli.
 
Viimeksi muokattu:

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Hawk #22:n tekstit tuntuu osuvan pääosin Chicago Blackhawksiin NHL:ssä, seuraa tarkasti Teuvo Teräväisen otteita rapakon takana. Siihen päälle vielä Suomen pelien aktiivinen seuranta niin mm- kuin olympiakisoissakin.

Vapaalta puolelta taitaa kirjoitella Naisasiat-topiciin pääasiassa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Hawk #22:n tekstit tuntuu osuvan pääosin Chicago Blackhawksiin NHL:ssä, seuraa tarkasti Teuvo Teräväisen otteita rapakon takana. Siihen päälle vielä Suomen pelien aktiivinen seuranta niin mm- kuin olympiakisoissakin.

Vapaalta puolelta taitaa kirjoitella Naisasiat-topiciin pääasiassa.

Captain Slow oli "muka-kateellinen" ketjussa, johon jokaisen pitää kirjoittaa, oli asia mikä tahansa. Muistelen, että Captain Slow'lla oli kipene pillukateutta, katteetonta sellaista.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Captain Slow oli "muka-kateellinen" ketjussa, johon jokaisen pitää kirjoittaa, oli asia mikä tahansa. Muistelen, että Captain Slow'lla oli kipene pillukateutta, katteetonta sellaista.

Ullen muistan, en tosin mistä ketjusta, mutta kuitenkin niin siitä kun arvailin miehen painoo ja pituutta ja luonnettakin vissiin ja sain kaverilta viestin, että miten voi osua noin hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
TahtoMaalin muistan ihan tuoreeltaan siitä, että hän on melkoisen dorka kaveri. Ja mikä mielenkiintoisinta, hän haluaa aivan vapaaehtoisesti sellaiseksi. Toivottavasti saat nimimerkkisi vaihdettua mieleiseksi, kyllä palstalle aina yksi dorka sopii.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Pisin Kääpiö 186 cm argumentoi lopulta oikein hyvin lippahatun käyttöä sisällä koskevassa keskustelussa. Muutenkin järkeenkäypä peruste näkemyksille löytyy ihailtavan usein.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
KiVi on saipalaisia ja talven aikana liigaketjuissa KiVi-nimimerkin sepustuksiin voi törmätä. Muistikuvieni mukaan ihan perusasiallinen kirjoittelija, joka tuo ketjuihin ihan asiaakin, mutta ei mikään väriläiskä.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pavlikovsky heittelee paljon Tepsin ketjuihin huhuja mutulta ja viime aikoina painottanut kirjoituksiaan musiikin puolelle.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suoraviivainen Oohoo44 kuuluu ainakin nimimerkkinsä mukaan VolBeat –fun… korjaan fanclubiin!
Hänen mieltymyksiin kuuluu siirtää pelaajia jalkapallosta jääkiekkoon ja takaisin sekä pienirintaisia brasilialaisia ja amerikkalaisia valokuvamalleja yökerhoista Oohoo:n juuri edellisistä tahmoista kuivuneiden lakanoiden päälle. Rakastellessa hän käyttää kuulokkeita musiikillisen mieltymänsä ja liian kovaäänisten portugalin -kielisten rakkaudentunnustusten vuoksi. Oohoo tarjoaa valokuvamalleille aamuisin nakkikeittoa itse puristamallaan sonninmädillä.
Vedonlyönnit ja siirtohuhut, niiden jälkeisine keskusteluine on vienyt puolet hänen ajastaan; a.k.a. vastentahtoisesti perittyinä verkkokalvoina ja munuaisina.

Ikiraumalaisena hänellä kumminkin lienee salattu haave kantaa kauniimpaa TPS –villapipoa päässään, kunnes pipo tai päänahka mätänee pois.
 
NDT665 on jäänyt hyvin mieleen omalaatuisesta nimimerkistään. Vapaan puolelle kirjoittelee, joskaan kirjoituksensa eivät ole jääneet mieleen sitten alkuunkaan nyt kun yrittää muistella mistä nimimerkki olisi kirjoitellut. Aika vähän ilmeisesti samoihin keskusteluihin ollaan osallistuttu, kun en yhtään tiettyä mielipidettä tai kannanottoa muista. Mutta tosiaan nimimerkki on tunnistettava ja jäänyt hyvin mieleen.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
@Anrii ei ole mikään kauhean aktiivinen kirjoittelija tällä foorumilla, keskittyy Tepsiä koskevaan keskusteluun, mikä on kunnioitettavaa, koska Jatkoaikahan on jääkiekkoaiheinen palsta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
@Barnes on aloittanut palstauransa syyskuussa ja esiintynyt "koeajallaan" varsin pirteästi, aktiivisesti sekä ennen kaikkea hyvässä hengessä ketjussa kuin ketjussa, mikä on aina arvostettavaa! Jatka siis samaan malliin, Barnes!
 
Viimeksi muokattu:

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Ikävänkantaja ollut aktiivinen palstalla ja hänen viestejä tuleekin vastaan, lähes jokaisessa lukemassani ketjussa. Viestit ovat myös asiallisia ja nimi on jäänyt hyvin jo mieleen. Mielestäni yksi palstan legendoista.
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jääkoneenkuljettaja on ikonen kärppäkirjoittelija, jonka viestejä on tullut vuosien mittaan luettua roppakaupalla. Mielikuva asiallisesta ja ahkerasta kirjoittajasta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
En muista Kaspoa lainkaan, joten kävin katsomassa lähettämiään viestejä. Usein olen ko. nimimerkkiin törmännyt näköjään. Tiukkaa ja tiivistettyä asiaa, rehti kaveri.
 

Ralph

Jäsen
Virveliä kainaloon tykkää perhokalastuksesta. Hänen suurin ongelmansa on Tapparan kannattaminen. Hän on palstan nuoremmasta päästä, mutta en uskalla arvata ikää. Tykkää huudella tiukkoja välikommentteja keskusteluihin ja innostui liikaa tapaus preveleistä. On värikäs kommentoija, joka ei pelkää ketään palstalla ja miksi pelkäisikään. Ottaa tahallaan liian tosissaan säännön, että linkkien sisällöt pitää aina kuvailla.

Ei ole tainnut palstalla olla kauhean montaa vuotta, jos edes yhtä kokonaista. En osaa sanoa, kuka on hänen suosikkipelaajansa Liigasta, mutta tykkää Tuomas Vänttisestä. Vastaavasti NHL:stä jotenkin muistan Zemgus Gigensonin hehkuttamisen.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Virveliä kainaloon tykkää perhokalastuksesta. Hänen suurin ongelmansa on Tapparan kannattaminen. Hän on palstan nuoremmasta päästä, mutta en uskalla arvata ikää. Tykkää huudella tiukkoja välikommentteja keskusteluihin ja innostui liikaa tapaus preveleistä. On värikäs kommentoija, joka ei pelkää ketään palstalla ja miksi pelkäisikään. Ottaa tahallaan liian tosissaan säännön, että linkkien sisällöt pitää aina kuvailla.

Ei ole tainnut palstalla olla kauhean montaa vuotta, jos edes yhtä kokonaista.

Ralphin rakastaa julkisesti italialaista futista ja hämeenlinnalaista kiekkoa, salaa hän pitää myös Ässien fanien tekemistä musavideoista youtubessa.

Ralph ennusti väärin HJK:n pistesaaliin taannoisessa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, jossa Klubi tarjoili italialaiselle Torinolle shokkihoitoa Soneralla.

Epäselväksi on jäänyt, kumpi on rakkaampi, futis vai lätkä, no ehkä ne menevät käsi kädessä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
MustatKortit... kovaa tekstiä pistänyt KHL-kriittiseen keskusteluun tämän tästä, ja täytyy sanoa, että aika hyvin perusteleekin kantansa. Suorassa ja räväkässä kirjoitustyylissä ei yleensäkään ole mitään vikaa, päinvastoin.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
douppiin en ole törmännytkään aikaisemmin, mikä johtunee siitä, että en ole palstaurani aikana käynyt kuin parisen kertaa vilkaisemassa Liiga-osiota, mutta ihan hyvää tekstiä kaveri näköjään tuottaa. Jatka samaan malliin!
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
red. machine. Ei tuu nyt muuta mieleen kuin se että sekoitan toiseen foorumilaiseen, Red Machineen.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Captain Slow, mielikuva stereotyyppisestä keskisuomalaisesta, niin hyvässä kuin pahassa. Kirjoittanut muistaakseni paljon junttiketjuun, tunnustanut muistuttavansa Justimusfilmsin Wunderboy-videon karikatyyriä.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Shard kommentoi aiemmin tänään inttiviesteihini toisessa ketjussa. Lisäksi muistuu mieleen jostain fantasy draftista. Detroitin mieheksi muistin, Tapparan mieheksi en.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös