Mistä kunnon jääkiekkotoimittaja?

[Kyylä]

MOT ohjelmassa vastikään kritisoitiin voimakkaasti urheilutoimittajia. Ohjelmassa käsiteltiin jalkapallon surullisen kuuluisaa Case Allianssia ja nostettiin esille toimittajien vastuu. Miksi kukaan urheilutoimittaja ei vaivautunut puuttumaan asiaan. Jälkeenpäin toki on rätkätetty, mutta miksi vallan vahtikoirat eivät älähtäneet joukkueen merkillisistä vahvistuksista tai vähintään kummallisesta rahoituksesta?

Urheilutoimittaminen lienee haastavaa ja varmasti työlästä. Hyvän jutun kirjoittaminen tai aiheen löytämien on varmasti kiven alla ja kiivaassa työtahdissa tällaiseen tutkivaan ja pohdikelevaan journalismiin ei liiemmälti riitä aikaa.

Itseäni on kuitenkin viime vuosina alkanut toden teolla tympiä suomalaisen jääkiekkojournalismin taso. Hesarin jääkiekkotoimittajalle riittää kun katsoo ottelun tekstitelkkarista, vai mitäpä sanotte kommentista "Arvio: Tappara takoi tasoituksen oivallisesti pelin lopussa" Ai niinkö, ikäänkuin tätä eivät kaikki jo tietäisi? Mikä vitun arvio pelistä tämä on?

Kun Jokerit konttasi viime kauden, jokainen kiekkotoimittaja oli sitä mieltä että Jokerit vain alisuorittaa, vaikka tosiasiassa joukkue oli juuri sillä paikalla, jolle se peliesityksiltään ja materiaaliltaan kuului. Vai moniko puhuu tällä kaudella, että KalPa alisuorittaa?

Kun Tappara sai tällä kaudella uuden keltanokkavalmentajan, oli toimittajien rintama varmana siitä, että tässä on kauden floppaaja. Ja millä argumentilla, sillä että hän on uusi. Harva viitsi tarkistaa miehen taustoja, sillä oli parempi vain myllyttää yleistä mielipidettä. Harva toimittaja on sen sijaan Tapparan kohdalla ottanut esille viime vuosien järjettömiä pelaajahankintoja tai tällä kaudella kiinnnittänyt huomiota ilman mainoksia valkoisena kiiltäviin kypäriin.

Onko todella niin, että suomalaiset toimittajat (Sihvosta lukuunottamatta) eivät enää uskalla ottaa riskejä? Siis kirjoittaa esimerkiksi jotakin, mikä poikkeaa valtaväestön mielipiteestä tai analyysiä jossa mennään ottelun päätösnumeroita syvemmälle. Kun kehuu raportissaan maalintekijöitä, haukkuu liiikaa jäähyjä antaneen tuomarin ja värittää raportin joukkueeseen perinteisesti liitettyillä mielikuvilla (Tappara kahvaa, HPK luistelee kovaa, HIFK on väkivaltainen jne.) pitää varmasti lukijat tyytyväisenä. Riskinotto tietysti tarkoittaisi sitä, että marina alkaa välittömästi, mutta mitä sitten. Siksihän vallan vahtikoirat ovat olemassa.

 

[Laudo]

Oma ehdotukseni on että nostetaan hyvät jutut jalustalle ja lopetetaan mollaamasta näitä varman päälle muottiin tehtyjä juttuja. Vaikka täällä Jatkoajassa tässä ketjussa. Hyvästä jutusta jossain julkaisussa tai mediassa lainaus tai mieluummin linkki tänne. Jatkoajan jutut voivat toimia esimerkkinä muille. Aina ei tarvitse jutun olla raflaava tai mullistava. Kunhan siinä on asiaa ja siihen on käytetty vaivaa. Jatkoaikahan yhdistää jo muutenkin kiekkoilun ystäviä niin miksei muutakin mediaa.

 

[juhana]

Ketjun aloitus on hyvä ja mielenkiintoinen asia pohdittavaksi asti! Tietysti toimittajan työ on toisaalta eräänlainen koiran virka ; koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Ja mitä suurempi levikki tai näkyvyys mediavälineellä on, sitä enemmän tulee tietysti tämmöisiä ristiriitaisuuksia.

Eräs ikävä piirre suomalaisessa jääkiekko- ja ehkä yleisimminkin urheilujournalismissa on viime vuosina lisääntynyt kapeakatseisuus. Tällä tarkoitan sitä, että monen toimittajan lähtökohta on subjektiivinen näkemys tiettyihin henkilöihin/joukkueisiin. Räikein esimerkki on viime vuosina pyörinyt Raimo Summasen ympärille, jossa Pekka Jalonen ja Petteri Sihvonen edustavat ääripäitä. Monia muitakin esimerkkejä löytyy, mutta nämä kaksi tämän asian ympärillä todella huipentavat viime vuosien kehityksen. Pahimillaan tämä jättää varjoonsa jopa mahdolliset

Ketjun aloittaja on myös siinä oikeassa, että tietty leima jonka media luo tuntuu seuraavan ikuisesti - onpa sitten aihetta tai ei. Ja toisaalta kun jokin asia nousee esille, sitä lähdetään liian usein subjektiivisesti hehkuttamaan, hyvässä tai pahassa. Tästä taas räikein esimerkki 90-luvulla oli sokea Jursinov-ylistys. Joka vuosi jaksettiin jauhaa Jursinovin akatemiasta ja kehua sitä kuinka nuoria pelaajia kehitetään ja luotiin todellista hypeä. Vasta myöhemmin "nähtiin" ettei kaikki ehkä ollutkaan niin loistavaa... Urheilutoimittajissakin taitaa olla liian paljon näitä sopuleita, lainatakseni erästä entistä presidenttiä hänen puhuessaan poliittisista toimittajista.

Lehdistön puolella vielä eräs haaste näkyy erityisesti Tampereella, jossa sanomalehden, siis Aamulehden pitää periaatteessa olla puolueeton. Turun Sanomat voi hehkuttaa TPS-väritteisesti ja Kaleva Kärppä-värein, mutta Tampereella on kaksi tasavahvaa seuraa ja aina toisen kannattajat tuntevan paikallisen lehden syrjivän tai suosivan "väärää" joukkuetta. Aamulehteä kuitenkin luetaan niin Ilves- kuin Tapparan piireissä.

 

[Pressiboxi]

Tästä taas räikein esimerkki 90-luvulla oli sokea Jursinov-ylistys. Joka vuosi jaksettiin jauhaa Jursinovin akatemiasta ja kehua sitä kuinka nuoria pelaajia kehitetään ja luotiin todellista hypeä. Vasta myöhemmin "nähtiin" ettei kaikki ehkä ollutkaan niin loistavaa...

Saku Koivu, Jere Lehtinen, Raimo Summanen, Tuomas Grönman, Lasse Pirjetä, Antti Aalto, Petteri Nummelin jne. jne. Puhumattakaan Jashinista jne. Ihan perseestähän Jursi oli. Lisää näitä tasokkaita avautumisia!

 

[ranger]

kehua sitä kuinka nuoria pelaajia kehitetään

Raimo Summanen

Mitä jumalauta?!


Ranger

 

[Kyylä]

Saku Koivu, Jere Lehtinen, Raimo Summanen, Tuomas Grönman, Lasse Pirjetä, Antti Aalto, Petteri Nummelin jne. jne. Puhumattakaan Jashinista jne. Ihan perseestähän Jursi oli. Lisää näitä tasokkaita avautumisia!

Kait nyt jokaiselle väitteelle argumentteja. Ei kai nyt kukaan ole niin hölmö, että väittäisi jotakin minkä takeeksi ei ole mitään. Taisi pointti mennä sinulta kokonaan ohi. Minunkin mielestäni tämä kuuluisa kiekkokoulu sai osakseen toimittajilta liiallisia ylisanoja. Totta vitussa jokaisesta suomalaisesta jääkiekkoseurasta on lueteltavissa tukku staroja. Näyttää edelleenkin olevan, että Jursin kiekkokoulun kritisoiminen on kuin potkisi lehmää Delhin sivukujalla.

 

[juhana]

Saku Koivu, Jere Lehtinen, Raimo Summanen, Tuomas Grönman, Lasse Pirjetä, Antti Aalto, Petteri Nummelin jne. jne. Puhumattakaan Jashinista jne. Ihan perseestähän Jursi oli. Lisää näitä tasokkaita avautumisia!

Jursinovin akatemian ylistämisen yhteydessä muistettiin aina myös mainita, kuinka Jokerit on rahajoukkue ja ostaa pelaajia. (Tuolloinhan Jokereita ja Tepsiä vertailtiin kovasti, kun seurat olivat kiistatta kaksi parasta joukkuetta.)Samaan aikaan monessa mediassa korostettiin, että TPS tekee hyvää juniorityötä ja kasvattaa OMIA pelaajia, kun Jokerit pärjää vaan Hjalliksen rahoilla. Mainitsemistasi pelaajista kuitenkin vain ensimmäinen ja viimeinen ovat Tepsin omia kasvatteja...toki erittäin hyviä pelaajia molemmat!

Kun nyt lähdettiin muistelemaan Jursinovin aikaa, niin kannattaisi muistaa kaksi viimeistä kevättä 1997 ja 1998, jolloin Tepsi koki pleijareissa pahan haaksirikon. 1997 Jokerit voitti finaalit puhtaasti 3-0 - itsekin epäilin ennen finaaleja, että TPS on kova ja mennään viiteen peliin, mutta lopulta TPS oli aivan sekaisin mm. kovan harjoittelun jälkeen. Ajan henkeen kuului, että Jokerien silloista valmentajaa Lundmarkia morkattiin joka puolella mediaa vielä viikko ennen finaaleja... Ja sitten 1998 TPS putosi runkosarjan voittajana puolivälierissä Kiekko-Espoota vastaan. Seuraavana vuonna tuli Jortikka ja johti TPS:n suvereenisti mestariksi, vaikka Jursinovin aikana materiaali oli jopa parempaa. Paljon ansioita Jursinovilla oli ja on, sitä en kiistää, mutta lähinnä nämä kaksi viimeistä kevättä osoittivat, ettei pelaajien puhkiharjoittaminen(!) taidakaan olla tie joukkueen menestykseen, kuten tuolloin varsin monen toimittajan suulla uskoteltiin. Myönnän, etten välttämättä ole täysin jäävi aiheeseen vastaamaan, kun olen ja olin tietysti silloinkin 100 % Jokeri-fani.

Jotta pelkästään ei Jursia ja Turkua leimata, muistetaan että samoihin aikoihin oli myös aivan älytön Curre-hypetys mediassakin. Tietysti maailmanmestaruus oli maailmanmestaruus, mutta viimeistään viime kausi osoitti kuplan puhjenneen, mitenkään aliarvioimatta edelleenkään Lindströmin osuutta maailmanmestaruudessa.

Ja jotta edes näytän objektiiviselta, totean lopuksi, että kyllä minustakin Teemu Selänteen hypetys mediassa on mennyt välillä aivan överiksi. Viihdelehdet ovat oma lukunsa ja niitä ei tässä käsitellä, mutta kyllä ketjun otsikon mukaisesti moni itseään urheilutoimittajaksi tituleeraava syyllistyi jo suorastaan ällöttävyyksiin välillä.

 

[Kyylä]

Tämän päivän urheiluruudun perusteella tämä ketju osoittautuu ainakin aiheelliseksi. Voi paska näitä osaamattomia toimittajia. Yksi rehti tappelu leimataan surutta kiekkoväkivallaksi. Laitetaan rinnakkain tämä Nielikäinen-VandenBussche tappelu ja Eskelisen taklaus? Rehti paini vai säälittävä myöhästynyt taklaus, jossa kaverin polvi (ja ura) vaarassa.

 

[botto]

Itse olen jo luopunut toivosta suomalaisten toimittajien suhteen. Monet näistä toimittajista ovat pelanneet (jos edes ovat) noissa säälittävissä sinettiseuroissa. Heidän käsityksensä jääkiekosta ei riitä jotta he voisivat oikeasti arvioida jääkiekkoa tai arvostella sitä. Todellisuutta on etteivät nämä ns. kiekkotoimittajat ymmärrä mitään jääkiekosta. Suurin sääli on että
nämä surkeat jeesustelujutut muokkaavat tavallisen tallaajan käsitystä oikeasta jääkiekosta. Jokainen on omasta mielestään oikea henkilö arvioimaan jääkiekkoa. Näiden ns. kiekkotoimittajien ansiosta useimmat tavalliset tallaajat ovatkin sitä mieltä että rehdit tappelut eivät kuulu jääkiekkoon.

Surkeaa mutta totta. Aina kun tällaisia juttuja joutuu kuuntelemaan niin harmittelen että miksi en syntynyt kanadaan.

 

[Emilio]

En välttämättä laittaisi juttujen paskaa tasoa jokaisen kohdalla tietämättömyyden piikkiin. Kyllä varmasti maasta löytyy aktiivisia jääkiekkotoimittajia, joilla löytyy omaa pelikokemusta ja muutenkin runsaasti tietämystä lajista, saattavatpa he jopa käydä matseissakin. Vaikuttavin tekijä taitaa kuitenkin olla tämä jo mainittu pelko ottaa riskejä ja poiketa vallitsevasta mielipiteestä. Sihvosesta voidaan olla montaa mieltä, mutta itse luen hänen juttujaan jo niiden poikkeavuuden ja uskaliaisuuden takia. Näitä värikkäitä kiekkojournalisteja tarvitaan kipeästi lisää. Tällä hetkellä fanit(=lukijat) aliarvioidaan melko törkeästi medioissa.

 

[Stranger]

P. Sihvonen alkaa tuntua hyvältä toimittajalta, kun tarkemmin tutustuu monien muiden tarjontaan. Esim. täällä suunnalla ilmestyvän läpyskän ESS:n jutut lätkästä on tuloksen kertomista, ja itsestäänselvyyksien toistamista. Ainoat mielenkiintoiset jutut ovat henkilökuvia.

Urheilussa ei tosiaankaan riitä sama kuin muussa uutisoinnissa: Irakissa kuoli 5 ihmistä vrt. lätkämatsi päättyi 3-2. Miksi toinen onnistui tekemään enemmän maaleja? Miksi toisen joukkueen taktiikka on parempi kuin toisen? Nämä kysymykset jäävät ilman vastausta useimmilta Suomalaisilta urheilujournalisteilta.

Nämä tappeluista vouhkaamiset kertovat, että asiaan ei ole perehdytty. On vaikeampaa olla edelläkävijä, kuin kaavoihin kangistunut. Kun jotain asiaa ei tunneta sitä pelätään, tai pidetään muuten vastenmielisenä.

Kun ensimmäiset minihameet ovat ilmestyneet katukuvaan on silloinkin varmasti katsottu pahalla niiden pitäjiä. Tästä saadaan hyvä(?) vertaus myös lätkätappeluihin. Minihameet piristää katukuvaa samoin kuin tappelut lätkämatsia, ja joku tykkää niistä toinen taas ei. Hymiön paikka.

 

[Snaipperi #16]

Tämä kuvaa hyvin suomalaista journalismia urheiluasioissa. Se voittaa joka haluaa voittaa eniten, siis jumalauta tämä voi päteä jossain marraskuun pelissä jossa miljoonaJokerit menee jumboKalpan vieraaksi sadesäässä ennen maajoukkuetaukoa jne, mutta ei missään nimessä esim arvoturnauksissa ja playoffseissa. Niissä peleissä ottelun lopputulokseen ei vaikuta otteluun valmistautuminen ja Sihvonen sanoikin hyvin ettei Sheddenistä ole apua Leijonille koska latautuminen ja henki on korkealla muutenkin kun tapellaan mitaleista parhaimmilla ammattilaisilla.

En viitsi kirjoittaa tuota samaa litanjaa muuten minkä muutkin toivat jo esille, mutta tuossa ylempänä on tuo kohta joka pistää minut aina miettimään.

 

[P.Sihvonen]

Reunahuomautus jursinovilaisuudesta

Ketjun aloittaja on myös siinä oikeassa, että tietty leima jonka media luo tuntuu seuraavan ikuisesti - onpa sitten aihetta tai ei. Ja toisaalta kun jokin asia nousee esille, sitä lähdetään liian usein subjektiivisesti hehkuttamaan, hyvässä tai pahassa. Tästä taas räikein esimerkki 90-luvulla oli sokea Jursinov-ylistys. Joka vuosi jaksettiin jauhaa Jursinovin akatemiasta ja kehua sitä kuinka nuoria pelaajia kehitetään ja luotiin todellista hypeä. Vasta myöhemmin "nähtiin" ettei kaikki ehkä ollutkaan niin loistavaa... Urheilutoimittajissakin taitaa olla liian paljon näitä sopuleita, lainatakseni erästä entistä presidenttiä hänen puhuessaan poliittisista toimittajista.

Ilman kriittistä keskustelua jursinovilaisuudesta tuli meillä sellainen dogmi, että vielä Itävallassa 2005 Erkka Westerlundin Leijonat ylimiehitti ja pelasi ilman kenttätasapainoa.

Vasta viimeiset pari vuotta Suomi-kiekossa on poisopittu jursinovilaisuudesta.

Ja toisaalta jursinovilaisuudelta ei saa viedä pois sen arvoa: Jursin pelaajilla voitettiin maailmanmestaruus, menetelmä tuotti valtavan määrän huippupelaajia ja toimi huoneentauluna valmentajille.

Mutta paluu Juhanan alkuperäiseen pointtiin: Jursinovilaisuutta ei osattu, ymmärretty tai uskallettu kyseenalaistaa. Näin se oli!

Eikä jursinovilaisuuden ydintä ymmärretty koskaan kunnolla. Se oli enemmän yksilöiden kehittämistä silloisen NHL:n vaatimuksiin kuin esimerkiksi loistava taktinen pelikirja. Pelikirjana se saavutti menestystä sen takia, että muut pelikirjat olivat tuolloin Suomessa lähinnä huuhaata, ja sen tähden, että Jursilla oli käytössään (itse pitkälti kouluttamansa) ylivertaiset pelaajat.

Mutta aika jursinovilaisuudesta pelikirjana ajoi hyvin nopeasti ohi. Itse asiassa se oli ääri-pelikirja, jossa rikottiin liki kaikki konventiot. Ei saanut syöttää! "Parempi tämä josh mene itshe!"

Sikäli tunnen syyllisyyttäkin jursinovilaisuuden läpimurrosta ja ylivallasta, että kirjoitin aiheesta (liki)tieteellisen pelikirja-analyysin Ari Mennanderin silloin päätoimittamaan Jääkiekkolehteen. Suomi-kiekko lähes sairastui jursinovilaisuuteen. Esimerkiksi käsillä oleva kausi on ensimmäinen siinä suhteessa, että monet joukkueet ovat vasta nyt luopuneet jokapäiväisestä kaksi kertaa päivässä treenaamisesta. Jursinovilaisuuden valtakaudella se olisi ollut ammatillinen häpeä valmentajalle treenauttaa vain kerran päivässä. C-junioreita myöten harjoiteltiin kesälläkin kaksi kertaa päivässä!

Toisaalta itselleni perehtyminen jursinovilaisuutten (veljeni pelasi tuolloin Tepsissä ja itse jäähdyttelin Jursinov jr:n K-67:ssa) on luonut melkoisen pohjan journalismilleni. Liki kaikki "pelikirjakirjoitteluni" on ollut kritiikkiä jursinovilaisia jäänteitä vastaan. Itse asiassa kirjoitan sitä vastaan, mitä ehdin itse pelata ja etenkin valmentaa. Kritiikkini jursinovilaisuutta ja westerlundilaisen pelianalyysin prosenttikiekkoa vastaan (johon itsekin uskoin valmentajana) on ollut koko toimittajuuteni ydin.

Sinänsä tämä ketju journalisimista on eräs Jatkoajan parhaista. Keskustelu jatkukoon!
-sihvonen-

 

[scholl]

Mitä kunnon jääkiekkotoimittaja ei ole:

- hän ei ole petterisihvonen, joka haluaa olla valmentaja, toimittaja ja kaikki muut gurut samassa paketissa ja tekee jonkinlaisia ristiretkiä eri asioiden puolesta ja vastaan koko ajan
- hän ei ole myöskään jari porttila, jonka viereen kolikot koko ajan lentelevät (lue: ari mennander)
- hän ei ole myöskään aulis gerlander, joka tyytyy sanomaan vain kaksi kaksi

Kunnon urheilutoimittaja on sellainen, joka ei ehkä tiedä eniten kiekosta, mutta osaa kysyä oikeat kysymykset. Hän on lajin fani jossain määrin ja innostunut siitä. Hän käyttää paljon aikaa lajin seuraamiseen ja on ajan hermolla. Hän käy haastattelemassa pelaajia ja valmentajia ja tuo julkisuuteen asioita, mitkä antavat lisäarvoa katsojille.

Monessa maassa jääkiekko tai minkä muun päälajin kierroksen analysointi tv:ssäkin on kunnon urakka, jossa maalien lisäksi käytetään hyvin paljon aikaa eri tilanteiden analysointiin. Ei pelkästään peliin liittyviä juttuja, vaan esim. myöskin valmentajien reagointeja eri tilanteisiin.

Suomalaiset ovat amatöörejä. Ei jääkiekosta tai muustakaan urheilusta tarvitsisi hakemalla hakea epäkohtia tai skandaaleja, vaan tuoda urheilijat tunnetuksi ihmisille, välittää elämykset ottelusita ja kertakaikkiaan sitä kautta lisätä ihmisten kiinnostusta lajia kohtaan. Lisäksi usein unohdetaan se, että katsojat tietävät lajeista yllättävän paljon, joten puusilmäinen saarnaaminen ei kyllä enää toimi.

EDIT: Printtimediassa voisi ottaa oppia muiden maiden urheilulehdistä. Ennakkotietoa otteluista, juttua pelaajista ja sitten luonnollisesti laajat katsaukset ja juhlinta otteluiden jälkeen. Ei kysytä vain miltä tuntuu, vaan pureudutaan fiilistelyyn kunnolla

 

[Vesso]

Kun PS:kin tähän keskusteluun otti kantaa, niin on kysyttävä jokaisella journalistille olennainen kysymys sisällöstä tai genrestä huolimatta: kenelle minä tätä teen?

Ymmärrän toki lajin nyanssien esille tuonnin, mutta onko se sitä mitä tuotetta nimeltä kiekko kuluttavat käyttävät odottavat? Enpä usko? PS on vienyt aikaisemmista mielipiteistäni huolimatta kiekkojournalismia eteenpäin arimennandereiden ja mikasaukkosten suunnasta, mutta ytimessä ei olla vieläkään. Itse asiassa odotan edelleen luvattua kansantajuista presentaatiota pelikirjoista ja -tavoista!!

Jo mainitun Ari Mennanderin arvostusta en vain voi PS:n kirjoituksissa ymmärtää. Taannoinen miehen valinta YLE:n päivittäistuotantojen vastaavaksi oli irvokkuudessaan kamala ja moniarvoista urheilujournalismia on tasan tarkkaan turha vastaisuudessa odottaa. Eli mihin arvostus perustuu? Okei, kirjat ovat palkittuja ja varsin edustavia kokonaisuuksia, mutta perustuvat ritatainola-metodiin.

Jatketaan!

 

[AnFa]

Voisin kyllä täysin allekirjoittaa schollin tekstin!

Itse pidän paljon suurimmasta osasta Jatkoajan kolumneista jotka ovat (todennäköisesti) juuri "fanien" kirjoittamia. Vastaavasti taas Kiekkoareenan jutut - Huhhuh!! Ainakin Teppo Laaksosen kausiennakot, seuraako se jannu jääkiekkoa enemmän kuin urheiluruudusta ja teksti-tv:stä? Myöskin uutisista olen pongailut virheitä vaikkakin ovat melkein copy/pastella muualta otettuja ja pikkuisen muokattuja.

Case Sihvonen. Mies kirjoittaa paljon ja asiaakin paljon, mutta eniten minua ärsyttää Sihvosen tyyli yrittää ärsyttää kaikkia vuoronperään. Kaikkeen pitää ottaa kantaa ja vuoron perään puolesta ja toisesta. Esimerkiksi Jokerit – HIFK 3.10.2006. Ennakossa ylistetään Jokereita ja Sheddeniä. Entäs ottelun jälkeen? Hehkutetaan kuinka Francis on "pieksänyt" Sheddeniä 6-0 ja helposti on pelistä nähnyt miten Shedden on vain alasarjavalmentaja. Voiko yksi ottelu kääntää kaiken päälaelleen? Alla linkit.

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/analyysit/article133251-1.html
http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article133282-1.html

Mutta kyllä Sihvonen on Suomessa aikalailla omaa luokkaa ammatikseen journalismia tekevien joukossa. Oma mielipiteeni.

 

[OldTimeHockey]

Case Sihvonen. Mies kirjoittaa paljon ja asiaakin paljon, mutta eniten minua ärsyttää Sihvosen tyyli yrittää ärsyttää kaikkia vuoronperään. Kaikkeen pitää ottaa kantaa ja vuoron perään puolesta ja toisesta.

Sihvonen tarvitsee vakavasti otettavia sparraajia kilpaileviin julkaisuihin. Nyt hän voi asiantuntevien analyysiensa seassa heitellä mielensä mukaan lähes minkälaisia täkyjä tahansa, eikä niihin kukaan takerru - ja vakavasti ottaen, millä lihaksilla nämä hiihtotoimittajat ja skandaali-spordet huutoon vastaisivatkaan? Lukijan silmään nämä provosoinnit näyttävät usein silkalta ylimielisyydeltä, vaikka kyseessä on täysin tietoisesti valittu toimintatapa.

 

[juhana]

Iltapäivälehtien jääkiekkojournalismin tila on kyllä surkuhupaisa tai jotain aivan kauheata. Ei pelkästään se, että yhdestä tappelusta/taklauksesta tai yhden fanin aivottomasta käytöksestä tehdään lööppikamaa - > tämä luo kuvaa niille ei-jääkiekkoihmisille väkivaltaisesta lajista ja suorastaan rikollisista katsojista. Tämän voi todeta jo työpaikan kahvipöytäkeskustelussa, jossa työkaverit ihmettelee kuinka kukaan voi katsoa noin rikollista lajia! Kaikkien ei tarvitse pitää jääkiekosta, mutta välillä tuntuu että nämä lööpintekijät ovat anti-lätkäfaneja, joiden on tarkoitus dissata koko laji. No, toisaalta iltapäivälehtien tapa toimia on ihan omansa.

Mutta se mikä näissä aviiseissa itseäni kiukuttaa eniten lajin fanina on yksipuoliset otteluselostukset. Usein tartutaan yhteen tapahtumaan (en nyt tarkoita tappeluja pelkästään) eikä minkäänlaista raporttia pelin tapahtumista. Yksi esimerkki on viime keväältä, jolloin Ilveksen valmentaja täytti 50 vuotta ja seuraavan päivän "otteluraportti" käsitteli joukkueen lahjaa valmentajalle! Tosin tämäkään ei koske pelkästään lätkäjournalismia, kyllä esimerkiksi futisselostukset on ihan samanlaisia. Kesälläkin toinen iltapäivälehdistä kirjoitti jonkin Hongan kotimatsin jälkeen koko jutun jostain pelaajasta (en muista nimeä) joka oli vihdoinkin tehnyt maalin eikä itse pelistä mitään...

Iltapäivälehtiä ei pidä kenenkään uskoa liikaa, mutta niillä on levikkiä, joten ne muodostavat tietynlaisen taustan jääkiekkojournalismille Suomessa. Halusimme sitä tai emme.

 

[MC61]

Mutta kyllä Sihvonen on Suomessa aikalailla omaa luokkaa ammatikseen journalismia tekevien joukossa. Oma mielipiteeni.

Mikäli ymmärtää edes jotain ammatikseen kirjoittamisesta - tai edes harrastuksekseen kirjoittamisesta, voi ymmärtää myös sen, että Sihvonen on erittäin kaukana hyvästä toimittajasta. Sellaiseksi hän toki voi tulla, mikäli a-lehdet viitsisi toimittaa miehen edes yhdelle journalistisen kirjoittamisen tai edes kirjoittamisen kurssille.

 

[Kerminen]

Erityisen spesiaal - miksi?

Sinänsä tämä ketju journalisimista on eräs Jatkoajan parhaista. Keskustelu jatkukoon!
-sihvonen-

Mikä tästä ketjusta nyt niin ylivertaisen tekee? Hyviä kirjoituksia on moni viestiketju pullollaan. Vai sekö, että joku muukin sanoi nyt (taas kerran) ääneen sen, että iltäpäivälehtien jääkiekkojutu on paskoja? Kommentoimatta sen enempää juttujen tasoa, kehoitan Petteri kokeilemaan itse millaisen luomuksen saisit aikaiseksi lehteen, joka menee painoon parin kolmen tunnin jälkeen ottelun päättymisestä...

Sinänsä muuten aika koomista, että kommentoit Sihvonen tänne Jatkoaikaan tällaisia "itseäsi koskevia" ketjuja, mutta oman firmasi keskustelupalsalle, jossa sinulta kysellään asioita ja kommentoidaan kirjoitelmiasi (niin hyvässä, kuin pahassakin), et vaivaudu vastaamaan käytännössä mitään. Kertoo jotain arvostuksestasi työpaikkaasi kohtaan.

 

[Laudo]

Jottei ketju muutu täysin pelikirjanoppineiden väliseksi kahvaamiseksi, laitan väliin oman sanani.

Hyvän kiekkotoimittajan ei aina tarvitse tietää jääkiekosta kaikkea. Toki kirjoitettaessa pelikirjan tai pukukoppimaailman syvimmästä olemuksesta, kirjoittajalla täytyy olla asiasta muutakin tuntemusta kuin Jutilan fraasit edesmenneestä Hockey Nightista. Hyvä taustatyö ja kerronta värittävät juttua mukavasti.

Nyt on muodikasta kirjoittaa taas kerran väkivallasta kaukalossa. Voi miten tylsää! Kuultu on jo vuosikaudet. Toivottavasti oikeasti jääkiekosta välittävät toimittajat eivät tätä tee. Iltapäivälehdet asiasta revittelevät mutta niiden toimittajilla ei luullakseni ole mitään tarkoitustakaan palvella kiekkoiluihmisiä. Ohessa aiheesta mielenkiintoinen haastattelu ilman tarkoitusta ylittää uutiskynnys.

http://jaahyaitio.blogspot.com/2006/10/ness-ryan-vandenbussche.html

 

[d2uce]

Jos minäkin, journalismin koukeroihin vähemmän tutustunut, kantaisin oman korteni mielipiteen muodossa kekoon:

Itse arvostan Jukka Suutaria erittäin paljon toimittajana. Paitsi, että hän kirjoittaa aiheesta, joka kiinnostaa myös minua, hän myös kirjoittaa aiheesta josta oikeasti tietää jotain. Jutuista huokuu asiantuntemuksen lisäksi myös aito innostus ja kiinnostus asiaa kohtaan. Ei kirjoiteta mitään pekkajalonen raapusteluja joiden päätarkoitus tuntuu välillä olevan vain asioiden paisuttelu ja tietty 'sensaatiohakuisuus'. Petteri Sihvosen tyyli on provosoiva, mutta siellä seassa on myös paljon asiantuntemusta ja sitä tiettyä innostusta. Näitä asioita en esim. Iltalehden kirjoituksista löydä.

Mielestäni suomalainen jääkiekkojournalismi on sellaista mukana menemistä ja perässä hiihtelyä tai sitten äärimmilleen vietyä asioiden paisuttelua ja sensaatiohakuista, silloin kun se vain kaikille sopii.

Parhaiten tästä lammaslaumasta erottuvat ns. omien polkujensa kulkijat. Ne jotka haluavat erottua oman mielipiteensä kanssa ja tuoda sen myös julki. Esimerkkeinä voi mainita edellä mainitsemani Jukka Suutarin sekä Petteri Sihvosen, vaikken etenkään jäkimmäisen kaikkia kirjoituksia välttämättä purematta nielekkään, niinkuin ei varmasti ole tarkoituskaan.

 

[Cobol]

Ihan lyhyesti kun nää yhteydet on mitä on:

Kunnon jääkiekkotoimittajia ei löydy Suomesta. Syykin on yksinkertainen. Suomessa ei ole ammattilaisjääkiekkoon monipuolisesti ja vähän syvällisestikin keskittyvää mediaa lainkaan. Hockey-lehti oli askel tähän suuntaan, mutta kuolema tuli kun markinnat eivät riitä. Jääkiekkolehti ja Kiekkolehti täyttävät erästä osaa kiekkojournalismista, mutta ne eivät yllä kunnianhimossa eivätkä laadussa edes Shedden lyhytsyöttöpelin tasolle. Syy ei ole yksin ao. lehtien tekjöiden, vaan paljolti niiden kustantajien. Suomessa koetaan, että hyvälle kiekkotuotteelle ei löydy riittävästi markkinoita (tilaajia, ostajia ja sponsoreita). Sihvosen aikana UL on ottanut reippaita askelia kiekkoanalyysin suuntaan ja hän saanut ehkä ensimmäisen kerran liikuteltua pikkaisen isompaa massaa kiinnostumaan jääkiekosta muutenkin kuin vain tulosten kautta. Kovin suuri ei tämä joukko vielä ole, mutta sehän ei ole tarkoituskaan.

Sähköisessä mediassa tilanne ei ole sen parempi. Sieltäkään ei löydy yhtään jääkiekkoon keskittynyttä toimittajaa. Itse asiassa sähköisestä mediasta ei löydy yhtään jääkiekkoanalyytikkoa, ainoastaan näitä otteluselostajia. Kustantajat eivät koe tarvetta tämän aukon paikkaamiseen.

Tällä hetkellä vahvin analysointi ja tekeminen jääkiekon ehdoilla näkyy julkisuudessa Jäähyaition sivuilla ja ohjelmissa. Kun julkisuutta ei juuri ole tai se on hyvin rajattua, Jäähyaition merkitys on suhteellisen pieni ainakin toistaiseksi. Jäähyaitio hallitsee erinomaisesti yhden segmentin kiekosta ja tässä lienee se tapa, jolla asioita tuodaan tulevaisuudessa esille. Toisin sanoen, rajataan kiinnostus tiettyyn osaa jääkiekosta ja tuotetaan ammattitaitoisesti tavaraa siitä.

Jäähyaition - joka on pitkälti yhden henkilön tuote - lisäksi näen potentiaalia Jatkoajan toimituksellisella puolella. Haluttomuus uudistaa Jatkoaikaa ja turvautuminen vanhoihin toimintatapoihin on kuitenkin nousemassa uhkakuvaksi Jatkoajan osalta. Syvälliset artikkelit ja kolumnit on korvattu liiaksi samalla mössöllä, jota on luettavissa mistä tahansa päivälehdestä. Jatkoaika ei toimi enää tienraivaajana, vaan on jostain syystä omaksunut hyvin konservatiivisen ja osin pinnallisen roolin kykenemättä tuomaan mitään omaa näkökulmaa tai panosta suomalaiseen jääkiekkokeskusteluun. Se on sääli. Mutta ehkä seuraava päätoimittaja pystyy palauttamaan Jatkoajan toimituksellisen aineiston takaisin oikealle uralle? Tällä hetkellä Jäähyaition aineisto hakkaa kiinnostavuudessaan ja ammattitaitoisuudessaan Jatkoajan vastaavan 6-0.

 

[Cobol]

Jotain kertoo jääkiekkojournalismin tasosta se, että tätä case Heinähattu & Karpela rähmällään oloa vastaan tappelee näkyvästi vain Jäähyaitio ja Sihvonen. Jumalauta, tässä ollaan kirjoittamassa jääkiekon säännöt uudelleen poliitikkojen ja heidän ihannoimansa aktiivisen keskiluokan tarpeisiin, mutta asia ei liikuta Suomessa juuri ketään. Yksikään muu urheilutoimittaja ja urheilutoimitus ei asetu näkyvään vastarintaan puolustamaan jääkiekkoa.

Miten esimerkiksi Jatkoaika ei ole saanut minkäänlaista protestia ja analyysia kehiin, vaan julkaisee kaiken maailman pikkusälää tunnista toiseen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?

 

[Panzerfaust]

Miten esimerkiksi Jatkoaika ei ole saanut minkäänlaista protestia ja analyysia kehiin, vaan julkaisee kaiken maailman pikkusälää tunnista toiseen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?

Taitaa valitettavasti löytyä lajin vihollisia myös Jatkoajan toimituksesta.