Minnesota Wild 2015–2016

  • 182 676
  • 471

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Hyvää tekstiä useammalta kirjoittajalta Wildin viime aikojen tekemisistä. Mike Yeo tosiaan oli allekirjoittaneelle pitkään ristiriitainen tapaus, mutta tämän kauden notkahdus käänsi miehen kurssin omissakin papereissani pahasti miinuksen puolelle. Olen seurannut Wildia koko Yeon valmennuspestin ajan ja erityisen tiiviisti viimeiset kolme kautta. Hattua on nostettava miehelle siitä syystä, että onnistuneesti sai muutettua oman pelikirjansa kiekko päätyyn ja perään -röyhimisestä moderniin kiekonhallintaan perustuvaan pelitapaan. Voisin kuvitella aloitteen tulleen Fletcherilta ja tämän tavasta rakentaa joukkuetta nimenomaan kiekollisempaan suuntaan. Yhtä kaikki tämä uusi suuntaus Yeon valmentamisessa on ollut erittäin hienoa katsottavaa kahden viimeisen syksyn ajan, jolloin Wild on porskuttanut konferenssin kärkijoukoissa. Vielä kaudella 2013-14 muistelisin Yeon pahimpana syntinä aina tappiotilanteessa vanhoihin metkuihin palaamisen. Tappiotilanteissa ja ennen kaikkea tappioputkissa joukkueen peli muuttui pakonomaiseksi koheltamiseksi.

Pari viimeistä kautta ovat kuitenkin tuloksellisesti olleet melko hyviä, joski pudotuspeleissä sama seinä on aina noussut vastaan. Kuten moni kirjoittaja on maininnut, viime kaudella Fletcher Devan Dubnykin hankinnalla pelasti Yeon työpaikan, mutta tällä kaudella vastaavaa liikettä ei ole ollut mahdollista tehdä. Yeon urasta Wildissa jääkin pääasiassa mieleen jokavuotiset sulamiset, jotka ovat johtaneet epätoivoisiin taisteluihin pudotuspelipaikasta - ei niinkään tuo kohtalaisen onnistunut pelitapamuutos, joka nojasi vahvaan viisikkopuolustamiseen ja neljän ketjun kiekkokontrolliin. Lisäksi Yeo oli todella harmaa persoonsa eikä muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta saanut piiskattua joukkuettaan parempiin suorituksiin. Mielestäni tällainen mentaalinen ominaisuus kuuluu edelleen olennaisena osana NHL-valmentamiseen. Mainittava on myös miehen jääräpäisyys tiettyjen ketjukoostumusten ja pelaajien osalta.

John Torchetti vaikuttaa persoonana värikkäämmältä ja toiminee hyvänä herätyksenä joukkueelle. Pelitavassa ei todennäköisesti tulla näkemään suurta muutosta, sillä muistan Torchettin joskus sanoneen haastattelussa, että valmentaa Iowa Wildia Minnesota WIldin intressit mielessään. Eli Iowa on noudattanut pitkälti samaa pelillistä sapluunaa, kuin Yeon Wild. Kyseessä lienee loppukauden pesti ja ensi kaudelle lähdetään sitten metsästämään isompaa kalaa.
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Hei, ollaan voittoputkessa!! Kanadan puolelta nyt haettu kaksi voittoa kahteen peliin ja ensi yönä olisi vielä Oilers vastassa ennen Stadium Seriesia. En ole päässyt tämän viikon pelejä katsomaan, joten mielellään kuulisin Wildin faneilta miltä peli on näyttänyt Torchin alaisuudessa.

Nähtävästi ykkös- ja kolmosketjut (Parise-Koivu-Coyle sekä Nino-Haula-Pominville) ovat pelanneet hyvin ja maalinteko on tosiaan onnistunut, vaikka ainakin Canucksia vastaan muutama tuurimaali napsahtikin.

Kaksi pistettä enää Nashvilleen ja pleijaripaikkaan sekä neljä pistettä Coloradoon, jolla on 3 peliä enemmän pelattuna!
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Hei, ollaan voittoputkessa!! Kanadan puolelta nyt haettu kaksi voittoa kahteen peliin ja ensi yönä olisi vielä Oilers vastassa ennen Stadium Seriesia. En ole päässyt tämän viikon pelejä katsomaan, joten mielellään kuulisin Wildin faneilta miltä peli on näyttänyt Torchin alaisuudessa.
En ole Wild-fani, mutta tuossa Flames-pelissä, jonka katsoin, Wild oli lopulta vahvempi tehokkaamman viimeistelyn ansiosta. Ei ollut mitenkään vakuuttava Wild missään nimessä, mutta tällä kertaa riitti voittoon Flamesin huonon oman pään pelin ja veskaritaistelun voiton turvin. Flamesilla oli mm. neljä tolppaa pelissä. Nähdäkseni tuo viime yön tasoinen Wild ei kyllä montaa voittoa voi ottaa, eli pelin pitää parantua. Se eka matsi Yeon potkujen jälkeen oli ainakin tilastojen valossa parempi suoritus Wildiltä, mutten highlightseja enempää sitä nähnyt, joten pahempi siitä on sen enempää sanoa.
 

Bacon

Jäsen
Olipa tyylikäs matsi Wildilta. Ihan erinäköistä touhua kaukalossa Yeon potkujen jälkeen. Saa nähdä onko tämä vain hetkittäinen boosti vai kestääkö pidempään. Hyvältä tuo silti näyttää tällä hetkellä.
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Uskomaton muutos Yeon viimeisiin viikkoihin verrattuna. Pelaajat hymyilevät ja nauravat penkillä, 21 maalia neljään otteluun, peli-ilo näkyy jäällä. Pitkän vaikean jakson jälkeen tuntuu upealta katsoa matseja, vaikka vasta neljäs peli Torchetin komennossa. Toivotaan, että hyvä fiilis ja draivi jatkuvat. Haula oli tosiaan ottelun ehkä paras pelaaja ja mies on ollut huikeassa vireessä viimeiset ottelut.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Olipa tyylikäs matsi Wildilta. Ihan erinäköistä touhua kaukalossa Yeon potkujen jälkeen. Saa nähdä onko tämä vain hetkittäinen boosti vai kestääkö pidempään. Hyvältä tuo silti näyttää tällä hetkellä.

En usko että on vain hetkittäinen boosti. Kyllä Minnesotan perustaso on korkeamalla mitä tuo karmea Yeon lopun ajan suorittaminen oli. Henkinen lukko poissa. On se nyt kuitenkin ihan heittämällä Centralin TOP5 tiimi, kun asiat ovat kohdillaan.

Tässä Hawks-kohtaamisessa tuntui sen sijaan olevan ylimääräistä boostia ja lopputulos sen mukainen. Ei kuitenkaan noin ylivoimainen tarvitse (eikä pysty) joka päivä olemaan.
 

limini

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Pingviinit (+ suomalaiset)
Haulallekin Torchetin komennossa 2+5 neljään peliin. Saanut vähän buustia tekemiseen. Muutenkin Minnesotan peluutus on tasoittunut hurjasti, kun vain Spurgeon/Suter -parivaljakko pääsi yli 20 minuutin, vaikka Zucker loukkaantui kesken pelin.
 

BaronFIN

Jäsen
Onko tarkemmin arvattavissa/analysoitu mikä meni pieleen Yeon kanssa? Alkukausi oli kuitenkin ihan ok suorittamista. Eikö Yeo osannut käsitellä pientä notkahdusta ja lähti korjaamaan kurssia managment by perkele -tyylillä vai hakiko pelityylillisesti jotain sellaista joka ei tälle jengille sopinut?

Onhan tuo muutos ollut melkoinen ja täysin oikeaan aikaan tullut korjausliike(potkut) Playoffeja silmällä pitäen.
 

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Jos joskus on voinut ihan suhteellisen hyvillä mielin katsoa Blackhawksin konttaamista niin se oli eilen. Minnesota menee mun symppisjoukkueiden top kolmoseen ja vaikean kauden jälkeen heille onnistumiset suotakoon. Blackhawks nyt muutenkin on suorittanut todella epätasaisesti pitkin kautta. Onneksi nuo totaaliset disasteripelit on jäänyt lähinnä yksittäistapauksiin ja sitten ollaankin viety NHL:n kärkijoukkueita seuraavissa peleissä. Minnesotalta kuitenkin tosi hyvä peli, siitä mitään pois ottamatta. Toivoen Chicago - Minnesota paria playoffeihin.
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Islandersilta turpaan viime yönä. Torchin ensimmäinen tappio Wildin peräsimessä ja Xcel Energy Centerin kotitappioputki jatkuu. Ei ollut Wildilta niin hyvä peli, mitä viime viikon voittoputken aikana nähtiin. Jotenkin tuntui, että se vasta hankittu itseluottamus oli täysin kadonnut, kun palattiin St. Pauliin pelaamaan kotiyleisön eteen.. Pakko tosin kehua Islandersin peliä, sillä välillä saivat Wildin täysin aseettomaksi aktiivisella pelityylillään.

Zucker ei pystynyt pelaamaan sunnuntain tällin takia ja Porter nostettiin kokoonpanoon ja mielenkiintoisesti suoraan Zuckerin paikalle Granlundin ja Vanekin kenttään. Hyvä nosto, sillä tuo kenttä oli Wildin selvästi paras yön ottelussa. Erityisesti Granlund oli mielestäni Wildin paras pelaaja viime yönä. Pääsi loistaviin paikkoihin ja loi loistavia paikkoja pitkin ottelua Vanekin kanssa sekä ylivoimalla, ja muutenkin miehen peli näytti paljon paremmalta kuin viime aikoina. Itse on tullut Granlundia niin paljon parjattua, että pakko antaa nyt posia, kun siihen aihetta on.

No sitten negatiivisiin asioihin... Ehkä voitosta oltaisiin tosissaan pelattu, jos ykköskenttämme olisi pystynyt pelaamaan edes jonkintasoisen ottelun, nimittäin kolmikko Parise-Koivu-Coyle oli yöllä surkea! Varmasti huonoin peli, mitä itse olen tuolta kolmikolta nähnyt tämän kauden aikana. Sunnuntain Stadium Seriesissa mietin jo, että tuo kenttä ei toimi yhtään ja viime yönä meno oli vain entistä huonompaa. Saa nähdä jatkaako tuo kolmikko yhdessä kun lähetään erittäin tärkeille b2b-peleille itään. Itse laittaisin Parisen Granlundin ja Vanekin kenttään, tiputtaisin Porteriin neloseen ja nostaisin Fontainen Koivun ja Coylen seuraksi.

Muita plussia ja miinuksia yön pelistä
+ Dubnyk, vaikka ensimmäinen maali meni miehen piikkiin
+ Fontaine, Porter, Dumba, Granlund, Vanek
- ykkösketju, Spurgeon, Suter
- todella vaisu kotiyleisö..

Tärkeät vieraspelit siis edessä, kun torstaina kohdataan Flyers ja perjantaina Caps. Pakko olisi pisteitä kaivaa, sillä Predators yrittää kovasti karkuun ensimmäisellä WC-paikalla ja siihen imuun olisi hyvä lähteä eikä jäädä pelkästään Avalanchen kanssa taisteleen viimeisestä Playoff-paikasta.

Tuo Centralin kärkikolmikkohan on karannut jo liian kauas, joten WC-paikoista enää taistellaan. Luodaanpa tästä keskustelua tähän ketjuun ja kysynkin, että ottaisitteko mielummin WC1-paikan ja lähdettäisiin Pacificin kärkijengejä vastaan pelaamaan Playoffeja vai jäädäänkö WC2-paikalle ja kohdataan perinteiseen tapaan Centralin kärkijengit (lue: taas Chicago)?
 

BaronFIN

Jäsen
Kyllähän Chicagolta olisi taas hienoa ottaa turpaan, sillä mitä useammin niiltä saa poffeissa selkään, niin sitäkin makeampaa niille on antaa isän kädestä joskus tulevaisuudessa. Todelliset veriviholliset syntyvät vuosien kuluessa ja aikanaan tulee vastaan se hetki kun pikkuveljestä tulee mestari.

Sitä päivää odotellessa
 

Neitikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän Chicagolta olisi taas hienoa ottaa turpaan, sillä mitä useammin niiltä saa poffeissa selkään, niin sitäkin makeampaa niille on antaa isän kädestä joskus tulevaisuudessa. Todelliset veriviholliset syntyvät vuosien kuluessa ja aikanaan tulee vastaan se hetki kun pikkuveljestä tulee mestari.

Sitä päivää odotellessa
Kivasti tolleen posin kautta. Ei me poffeihin lähetä häviämään!
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Tuo Centralin kärkikolmikkohan on karannut jo liian kauas, joten WC-paikoista enää taistellaan. Luodaanpa tästä keskustelua tähän ketjuun ja kysynkin, että ottaisitteko mielummin WC1-paikan ja lähdettäisiin Pacificin kärkijengejä vastaan pelaamaan Playoffeja vai jäädäänkö WC2-paikalle ja kohdataan perinteiseen tapaan Centralin kärkijengit (lue: taas Chicago)?
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että en lähtisi tuota asiaa ollenkaan miettimään vielä tässä vaiheessa. Kaksi joukkuetta on edellä villikortti-kisassa, eikä kumpikaan näytä hyytymisen merkkejä, joten tärkeintä olisi vain kammeta se pudotuspelipaikka. Hyvänä päivänä voitaisiin mielestäni voittaa Centralin tai Pacificin kärkijengi (jos hyvin käy niin jopa 4 kertaa seitsemästä), mutta vielä meikäläiset eivät ole vakuuttaneet, että oltaisiin edes playoff -joukkue. Eli nyt reilut 20 peliä aikaa laittaa pakka kasaan ja peli uomiin tai muuten arvotaan playoff -aikaan ennemminkin pelataanko golfia vai rantalentopalloa.
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että en lähtisi tuota asiaa ollenkaan miettimään vielä tässä vaiheessa. Kaksi joukkuetta on edellä villikortti-kisassa, eikä kumpikaan näytä hyytymisen merkkejä, joten tärkeintä olisi vain kammeta se pudotuspelipaikka. Hyvänä päivänä voitaisiin mielestäni voittaa Centralin tai Pacificin kärkijengi (jos hyvin käy niin jopa 4 kertaa seitsemästä), mutta vielä meikäläiset eivät ole vakuuttaneet, että oltaisiin edes playoff -joukkue. Eli nyt reilut 20 peliä aikaa laittaa pakka kasaan ja peli uomiin tai muuten arvotaan playoff -aikaan ennemminkin pelataanko golfia vai rantalentopalloa.
No korjataan omia sanoja sen verran, että en minäkään tuota asiaa varsinaisesti mieti enkä todellakaan keuli Playoff-paikan suhteen. Loppujen lopuksi se on se ja sama ketä vastaan siellä pelataan kunhan sinne vain päästään. Tiukkaa se tulee tekemään mutta usko ja luotto on kova, että oma peli saahaan kuntoon!
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
No korjataan omia sanoja sen verran, että en minäkään tuota asiaa varsinaisesti mieti enkä todellakaan keuli Playoff-paikan suhteen. Loppujen lopuksi se on se ja sama ketä vastaan siellä pelataan kunhan sinne vain päästään. Tiukkaa se tulee tekemään mutta usko ja luotto on kova, että oma peli saahaan kuntoon!
Joo tarkoitus ei ollut tyrmätä hauskaa spekulaatiota, kuka olisi sopivin vastustaja, sillä siinähän on paljon viihdettä jään tällä puolella oleville. Lähinnä pointti oli, että suurin huolenaihe henkilökohtaisesti on siinä, että päästäänkö ylipäänsä pleijareihin. Mutta otetaan kiinni tuosta uskosta ja luotosta, että pleijareissa vielä pelataan tänä vuonna!

S
itten kulissien takaisesta. Michael Russo haastatteli taannoin Yeoa ja mielenkiintoisia pointtejahan tuosta haastattelusta löytyy. Osa Yeon selityksistä tämän kauden slumppiin ja räpiköintiin liittyi treidihuhuihin (Ryan Johansenista kärkisentteri, mahdollisesti Drouin sisään), jotka olisivat sekoittaneet mm. Koivun, Granlundin ja Brodinin peliä. Myös kopissa on Yeon sanojen mukaan ollut hieman jakoa junnujen ja veteraanien kesken, mikä omaan korvaan kuulostaa huolestuttavalta. Tarinoissa seikkailee myös herra nimeltä Adam Oates.
http://www.startribune.com/mike-yeo...-by-wild-looks-ahead-to-his-future/370052101/
Lukaiskaapa ja kertokaa ajatuksia - onko kyseessä katkeraa selittelyä vai pitäisikö osa Yeon sepustuksista paikkansa?
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
http://www.startribune.com/mike-yeo...-by-wild-looks-ahead-to-his-future/370052101/
Osa Yeon selityksistä tämän kauden slumppiin ja räpiköintiin liittyi treidihuhuihin (Ryan Johansenista kärkisentteri, mahdollisesti Drouin sisään), jotka olisivat sekoittaneet mm. Koivun, Granlundin ja Brodinin peliä. Myös kopissa on Yeon sanojen mukaan ollut hieman jakoa junnujen ja veteraanien kesken, mikä omaan korvaan kuulostaa huolestuttavalta. Tarinoissa seikkailee myös herra nimeltä Adam Oates.
http://www.startribune.com/mike-yeo...-by-wild-looks-ahead-to-his-future/370052101/
Lukaiskaapa ja kertokaa ajatuksia - onko kyseessä katkeraa selittelyä vai pitäisikö osa Yeon sepustuksista paikkansa?

Varmaan noi sinällään paikkaansa pitää, mutta kyllä itseä nyt hivenen ihmetyttää, että Yeo kykeni tunnistamaan ongelmia, mutta ainakaan haastattelussa ei tuonu esiin sitä että puuttunut niihin tai kyennyt selvittämään niitä. Eihän esimerkiksi tuo junnut/veteraanit kuilu ihan mikään mahdoton ole rikottavaksi ja monessa seurassa tässä onkin onnistuttu hienosti. Samoin kuin tuo case Oates, jonka luulisi olevan ratkaistavissa keskusteluilla Parisen ja Suterin kanssa ja perustelemalla miksi joukkueen kannalta olisi parempi tulla toimeen ilman Oatesia. Huhuille nyt ei mitään voi, mutta eiköhän se kuitenkin ole valmentajan tehtävä saada joukkueen keskittyminen oleelliseen eli siihen pelaamiseen? Nyt ei ilmeisesti Yeo siinä sitten onnistunut, tiedä sitten yrittikö edes.

Lopussa tuli mielenkiintoinen asia esiin:
Since his dismissal, players have cited more freedom and a green light offensively from Torchetti.
But he felt “the way we were built, our bread and butter had to be defense. …


Omasta mielestä Wild oli nimenomaan rakennettu hyvän ja laajan hyökkäyksen varaan. Pakisto oli sitten toivotaan toivotaan osastoa, jossa oli toki hyvä kärkimies (Suter), mutta muuten en kyllä ole nähnyt Wildin pakistoa keskinkertaista parempana Yeon aikana. Itse pidän tuota hyökkäyksen TOP9 (Parise, Koivu, Vanek, Granlund, Pominville, Niederreiter, Coyle, Fontaine, Haula/Zucker) osastoa todella laadukkaana verrattuna pakistoon.
 

torskine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets, NHL
Mikä on kun kotona ei kulje? Kohta olisi kuljettava, että jotenkin päästäisiin kuuden sakkiin konferenssissa. Tietysti kaikki täytyy voittaa, mikäli haluaa hunajaa maistaa, mutta mun on annettava krediittiä Chicagon suuntaan. Chicago, vuosi vuoden jälkeen rakennetaan todella hyvin ja hyväksi, ja juuri uudet kaverit tuovat sen sytykkeen, ja kantavat joukkuetta syksyllä, kun kokeneet jyrät vääntävät puolivaloilla. Sieltä saadaan ne tarvittavat voitot, ja kun kevät tulee, niin otteet paranevat kokeneillakin pelureilla taas kerran huipputasolle. Tämä on nimenomaan ero hyvän, ja huippujoukkueen välillä. Edellä mainitusta syystä toivoisin sarjataulukossa nousua, että saataisiin se eka pudotuspelisarjan voitto, ja vaikeimman kautta. Tätä kautta meillä on BlackHawksia vastaan mahdollisuus. Muut joukkueet on mielestäni helpompia lännessä Wildille, ja nimenomaan pudotuspeleissä.

Lisäksi me tarvitsemme edelleen TOP-2 puolustajan. Onko rental-pelaajia keväälle tarjolla, tai kenellä TOP-2 pakilla loppuu sopimus tähän kevääseen? Nuoret ei ole pystyneet nostamaan tasoa riittävästi, ja nyt puhun nimenomaan Brodinista ja Dumbasta. Reilly tulee vielä, mutta kohta käy niin, että tietyillä pelaajilla (hyokkääjät+Suter) menee se paras aika pelaajana ohi, ja sen jälkeen alkaa luonnollinen fysiikan laskeminen. Huippupelaajat pitävät itsestään huolen (treeni, lepo, ravinto ja kehon huoltaminen) myös myöhemmällä iällä, mutta silti fysiikka laskee, ja vaatii tupla työn, että pysyy muiden mukana.

Fletcher on toimistolla ollut aina hereillä, ja antanut pelaajille rauhassa aikaa kehittyä parhaimmilleen. Nyt on kuitenkin niin, että enää ei ole aikaa. Se on joko tämä kausi, tai seuraava, tai aivan poikkeukselliseti vielä sitä seuraava kausi. Sen jälkeen tulee Edmonton (saattavat saada Laineen McDavidin vierelle - mikä olisi oikeastaan aika hieno asia), ja muutama muu, niin idästä, kuin lännestäkin, ja sen jälkeen ei tule olemaan helppoa.

Jos voitamme kerran cupin, niin silloin joukkueen ydin saa sen tarvittavan buustin tuleville kausille, ja taso nousee sen verran, että joka kausi on potentiaalinen kausi voittaa seuraavat 5-7 vuotta. Henkinen puoli nousee voiton kautta aivan uudelle tasolle.

Eli TOP-2 puolustaja ainakin kevääksi, mikäli nuorilla ei rupea kulkemaan.

Edit1: Vaikka puolustajaa huutelin, niin treidiketjun mukaan Yzerman kaupittelisi Drouinia. Mitä Wildilla olisi tarjota vastineeksi arvon palstaveljien mielestä, mikäli Drouin tulisi Minnesotaan? Drouin on todella lahjakas pelaaja, ja hän olisi yksi merkittävä rakennuspalikka, niin keskipitkällä, kuin pitkälläkin tähtäimellä. Myös uusi seura, voisi antaa uuden buustin myös Drouinille, ja hänestä voisi tätä kautta olla hyötyä myös lyhyellä tähtäimellä. Ajatuksia?

Edit2: Jonkin verran on tuolla Ducksien ketjussa spekuloitu Vatasen jatkamista Anaheimissa. Itse henkilökohtaisesti uskon, että Vatanen tai Lindholm lähtee Duckseista (voin toki olla väärässä), ja luulen, että Sami on pelaaja joka lähtee. Jos Anaheim vahvistaa hyökkäystään, niin olisiko Wildilla palikoita, jotka kiinnostaisi Anaheimia? Pelataan samassa konferensissa, mutta ei se nyt täysin poissuljettu ajatus olisi, että Vatanen siirtyisi Wildiin. Olen sitä mieltä, että Sami olisi pelaaja, joka täyttäisi ne saappaat mitkä Wildilta puuttuu. Hyvä yv:n pyörittäjä, avaa hyvin, ja kun voimaa on tullut lisää, niin puolustuskin toimii, ja uskon, että nimenomaan Suterin parina homma toimisi. Samalla saataisiin Suterin järkyttävän kovia minuutteja alemmas. Lisäksi nuoret Dumba/Brodin/Reilly saisivat rauhassa kehittyä 12-17 minuutin peliajoilla täyteen valmiuteen.

Puolustus näyttäisi seuraavalta:

Suter - Vatanen
Spurgeon - Scandella
Brodin - Dumba
Reilly - Folin/Prosser/Olofsson
 
Viimeksi muokattu:

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Jaahas, kohta mennään Philadelphiassa. Ketjut pysyvät samana PAITSI Parisella upper-body injury ja mies on poissa tämän ja ensi yön peleistä. Schroeder nostettu suoraan Parisen paikalle ykköseen. Iso menetys, vaikka toisaalta tuo ykköskenttä ei ole oikein iskussa ollut viime peleissä.


EDIT.
Koko teksti

Niin.. en tiedä mitä vastaisin tuohon yllä olevaan viestiisi. Mielestäni Wildin tärkein hankinta ei ole top2 -puolustaja. Suter, Spurgeon, Scandella + Brodin/Dumba on riittävän hyvä top4 osasto menestymiseen seuraavien parin kauden aikana. Tottakai tuonne huipputason kaveri mahtuisi aina sekaan mutta pelimerkit kannattaisi sijoittaa ennemmin sentteriin, esimerkiksi E.Staaliin.

Ja kyllähän Wild pystyy rosterinsa pitämään kilpailukykyisenä tulevinakin vuosina. Bäckstromin sopparista saadaan tilaa palkkakattoon tämän kauden jälkeen ja Vanekista ensi kauden jälkeen. Puolustuksen parhaat vuodet (pl. Suter) parhaat vuodet ovat vielä edessä ja hyökkäyksessäkin on paljon nuorta kaveria ottamassa lisäaskelia eteenpäin tulevina vuosina.

Drouinista on puhetta ollutkin mutta itse en näe tarvetta hänelle laituriosastolla. Poika ei tuo tälle kaudelle mitään lisää ylempien ketjujen laiturina eikä tulevaisuuteen hänen kohdallaan välttämättä ole kannattavaa satsata. Mielummin edelleen ottaisin sen sentterin..

Ja ylläolevilla perusteluilla sanoisin myös ei Vataselle. Eikä varmasti ole muutenkaan tulossa Wildiin.
 
Viimeksi muokattu:

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Katkeraakin katkerampi visiitti itään. Kaksi erittäin niukkaa tappiota ja nollan pisteen kanssa takaisin kotiin.. Pelit vähenee ja piste-ero Playoff-paikkaan tuntuu vain kasvavan, joten todella jännäksi menee kevät. Nämä kahden viimeöisen tapaiset pelit täytyy vain saada käännettyä voitoiksi!

Viimeöinen Caps-peli oli Wildilta jopa erittäin hyvä. Pelattiin juuri semmoista peliä, millä Capseja vastaan voidaan pärjätäkin ja kahden erän jälkeen oltiin vielä kiinni voitossa. Kolmanteen erään sitten ensin vähän kyseenalainen, mutta siltikin turha jäähy, kun Kuemper tönäisi maalin pois paikaltaan, vaikka se oli juuri hetkeä aikaisemmin jo siirtynyt pois paikaltaan Caps-pelaajan tönäistyä Scandellan siihen.. Ylivoimalla kukapa muukaan kuin Ovechkin tällää omalta paikaltaan pelin tasoihin. Sen jälkeen koko kolmas erä oli todella viihdyttävää päästä päähän menoa, mutta karu lopetus saatiin pelille, kun muutama minuutti ennen loppua Caps saa lahjan, kun maalille heitetty kiekko livahtaakin Kuemperin jalkojen kautta omaan maaliin.. Voin kuvitella, kuinka paljon kyrsii joukkuetta tuommoinen lopetus hyvän pelin jälkeen..

No katseet eteenpäin.. Huomenna PrimeTime -lätkää klo 22.00 kun Barkov johdattaa Panthersin Wildin vieraaksi. Kauden tähän asti tärkein peli puolestaan vuorossa tiistaina, kun kohdataan kotona Avalanche! Läntisen konferenssin sijat 8 & 9 vastakkain. Avs johtaa Wildia neljällä pisteellä yhden ottelun enemmän pelanneena. Melkeinpä pakkovoitto kyseessä silloin..
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Kylläpä oli turhauttava tappio! Varsinkin jälkimmäinen peli Capsia vastaan oli Wildilta hyvä, lukuunottamatta kyvyttömyyttä hoitaa voitto kotiin. Kuemperilta muilta osin hyvä peli, mutta kolmannessa erässä ensin todella typerä jäähy kun mies törkkäisi maalin pois paikoiltaan ja sitten hieman huono-onninen kimmokekiekko, joka luisui maaliin Kuemperin luistimen kautta. Jumankauti kun pitäisi oikeasti johtoasemassa kolmannessa erässä Capsin tasoista YV-joukkuetta vastaan jättää ottamatta noita tyhmiä jäähyjä. Aivan suotta Kuemper lähtee pelin ollessa yhä omalla alueella törkimmään maalia, vaikka se olisikin jo osin pois paikoiltaan. Pelattaisiin nyt perkule vihellykseen saakka huolella!

Otetaan tähän väliin myös toteamus - Wildin erikoistilannepelaaminen on aivan luokatonta. Vaikka yksi YV-maali Koivulle merkattiinkin, oli muilta osin hyökkäysalueelle pääseminen tuskaa ja kuten tähän saakka aiemminkin kuluneella kaudella, myös AV:lla helisee omissa todella herkästi. Viidellä viittä vastaan kulkee hyvin, mutta kaikki muut formaatit, ovat todella heikkoja tällä hetkellä. Jotenkin ehkä toivoisin tuonne AV:lle enemmän vastuuta pelaajille kuten Haula, Zucker (kun saadaan mies telakalta), Niederreitter, jotka ovat todella hyviä kiekonriistäjiä ja joiden liike riittää saamaan vastustajalle painetta. Nyt siellä nököttävät Stoll ja Koivu joiden liike on todella hidasta ja joiden pelatessa AV:ta on helissyt todella monta kertaa. Ei siinä mielestäni paljoa menetettäisi vaikka AV:llakin kokeiltaisiin hieman uusia koostumuksia ja annettaisiin lisää vastuuta muillekin kuin "av-spesialisteille" a.k.a. Koivulle ja Stollille, joiden erityisosaaminen ei vaan tuppaa näkymään AV:lla tällä hetkellä. Noilla nuorilla janttereilla riittää hyvin jalkoja ottaa hieman enemmänkin vastuuta.

Jos jotain hyvää täytyy puolustuksesta nostaa esiin niin se olisi mielestäni Reilly. Tämä poika on kehittynyt todella paljon siitä, kun hän ensimmäistä kertaa tuli jäälle Yeon aikana, kun maila tärisi jännityksestä käsissä ja kiekko poltteli lavassa. Nyt Reilly pelaa jo todella hyvällä itseluottamuksella ja puolustaakin aika ajoin esimerkillisesti. Odotan todella ensi kaudella Reillyn nousua ihan puolustuksen terävimpään kärkeen erityisesti YV:llä ja hyökkäyksiin lähdöissä, jos kehitys jatkuu samaa rataa. (Ehkä hieman kovat odotukset jo ensi kauden suhteen miehelle, mutta menköön.)

Hyökkäyksen ruusut jälleen Niederreitterille, joka on ollut mielestäni tämän vuoden puolella ehkä kokonaisvaltaisesti yksi Wildin parhaita ellei jopa paras pelaaja. Kaveri tekee 110% duunia joka vaihdossa, karvaa, luistelee, karvaa, voittaa kulmavääntöjä, karvaa, katkoo syöttöjä, karvaa ja tasaisesti luo maalipaikkoja käytännössä jokaisessa ottelussa. Kuten edellisestä lauseesta ehkä käy ilmi niin Ninon karvaustyöskentely on ollut aivan huikeaa ja se johtaakin paljon vastustajan kiekonmenetyksiin ja Wildin vastaiskuihin. Onneksi kaveri palkittiin maalilla viime yönä!

Tällaista avautumista tänään. Ehkä hieman tunnekuohuissa tämä, mutta minkäs teet kun elää tunteella näitä matseja.
 

torskine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets, NHL
Henkilökohtaisesti toivon, että Wild olisi sekä Drouinin ja Vatasen perässä. Drouinista voisi antaa vastaan, esim Brodinin+ 3.kierroksen 2016 (Tampa on tietääkseni puolustajan perässä), ja Vatasesta esim Pominville/Vanek/Zucker (joku edellä mainituista)+2.kierros 2016 (uskon että Ducks tekee kaupan jommasta kummasta Vatasesta tai Lindholmista, ja uskon heidän päätyvän Vatasen kauppaamiseen). Kuulostaako yhtään miltään? Senttereistä on joku puhunut, mutta se on mielestäni ensi kesän juttuja (annetaan kevät senttereille aikaa näyttää). Tietenkin jos joku tosi iso kala tulisi keskelle, niin se olisi toinen juttu, mutta ei näytä markkinoilla sellaista olevan tarjolla.
 

Wolfenstein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Minnesota Wild
Tähän mennessä Wild tehnyt seuraavat treidit:

Michael Keränen <------> Conor Allen (Ottawa)

Brett Sutter <------> Scott Sabourin (LA)

Eli siis hurjat kaksi treidiä ja molemmat farmipelaajien treidejä. Odotus oli vähän kovempi ja ainakin Russon mukaan Wild ei tehnyt mitään muuta. Pakko sanoa, että oli kyllä kova pettymys, jos ei enää mitään järisyttävää tapahdu.
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Odotus oli vähän kovempi ja ainakin Russon mukaaan Wild ei tehnyt mitään muuta. Pakko sanoa, että oli kyllä kova pettymys, jos ei enää mitään järisyttävää tapahdu.

Eipä tehnyt moni muukaan seura juurikaan mitään. Toki divarivastustajista mm. Blackhawks vahvistui selkeästi ja Stars sai takalinjoille ihan tekijämiehen. Kesällä tulee seurassa iso luuta pyyhkimään joka tapauksessa, jos pudotuspelipaikka jää tällä kaudella lunastamatta. Fletcher on periaatteessa tehnyt oikeita ja hyviä siirtoja joukkuetta vahvistaakseen, mutta Suteria lukuunottamatta kaikki muut ison luokan vahvistukset ovat Wild-kausinaan taantuneet hieman (Parise) tai huomattavasti (Vanek, Pominville).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös