Minne menet, Oulun Kärpät?

  • 862 852
  • 3 169

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koivisto-Kuusela-Andersson-Aaltonen, eli kahden ensimmäisen ketjun vauhtiveikot? Kauhuskenaariossa kaikki karkaavat NHL:een ja Ruotsiin. Jopa erittäin todennäköistä.
Kuusela ja Aaltonen eivät näillä näytöillä ole ainakaan NHL:ään lähdössä. Koivistonkin pitää vielä parantaa, mutta mahdollisuuksia on.

Pakistoa pitää vahvistaa jo tällä kaudella. Tämän kauden rakennefiasko ei saa toistua. Mikkola jatkakoon puolestani vaikka Chelioksen ikään Oulussa, muttei liian isossa roolissa. Ohtamaa, Ylönen, maltilla sisään, runkoa. Järventiet ja OPG:t samoten roolin ja rahasumman mukaan, OPG:n suhteen ei tulisi ikävä. Ei ole tj:n vika että Järventie loukkaantui mutta yksi Järventie ei pelastaisi tämän hetken tilannetta.
Grönholm ja Jokinen ensimmäisenä mäkeen. Ylönen korkeintaan kuudes pakki. Hommataan yksi-pari peruspakkia, joita kyllä liigassa riittää. Sellaisia, joilla on peruskäsitys siitä, miten puolustaja sijoittuu ja pitää homman yksinkertaisena. Siihen lisäksi ykköspakkipari ja aletaan puhua jonkinlaisesta puolustuksesta.
 

zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei ollut minulle tarkoitettu viesti, mutta vastataan kuitenkin. GA esitti lähinnä pahimman mahdollisen kuvion ja viittasi siinä mm. Ruotsiin. Kyseinen luotaus oli kaikinpuolin ansiokas ja kiteyttää omat ajatukseni lähes täysin.

Mitä tulee esim. Grönholmin poispotkimiseen niin siinä ei ole yhtään mitään järkeä. Mahtuu Kärppäpakistooni ensi vuonnakin ja omaa pelaajana kuitenkin aivan kohtuulliset taidot kakkos-kolmospariin. Sopiva pari rinnalla niin ei pitäisi olla ongelmia ja tämä kaveri voisi olla OPG:stä poikkeava pakki joka tasapainottaisi OPG:tä. Eli mielestäni meillä on hyvät runkopakit, mutta kuten moni jo on aiemmin sanonut niin runkopakki ei ole KÄRKIpakki vaikka pelaisikin toisen runkopakin kanssa kuin kärkipakki.

Yksi vaihtoehto on uhrata JFO Karel Pílariin mikäli mies on kunnossa. Tämä olisi tietysti melko rankka liike, mutta jos Janne tai muu NHL maastossa möyrivä Suomi pakki ei tartu hyvään täkyyn niin siinä olisi yksi vaihtoehto. Corsoa ei missään tapuksessa uhrata, kuten sanottu tässä voi olla kytemässä pitempiaikainen ratkaisu.
 
Viimeksi muokattu:

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Olipa taas peli Canalilta katsottuna,, Alkoi ihan yhtä sekavana kuin Pelicans peli loppui, mistä väärä vaihto ja 1-0. OPG:n koomailu ja 2-0, lopuksi yritystä, jotta muikistelija pääsee veistelemään, jotta hyvä peli meiltä.

Tiedä mitä enää sanoa. Joukkue pihalla kuin lumiukko ja muikistelijan systeemit mättää ja pahasti.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Olipa taas peli Canalilta katsottuna,, Alkoi ihan yhtä sekavana kuin Pelicans peli loppui, mistä väärä vaihto ja 1-0. OPG:n koomailu ja 2-0, lopuksi yritystä, jotta muikistelija pääsee veistelemään, jotta hyvä peli meiltä.

Tiedä mitä enää sanoa. Joukkue pihalla kuin lumiukko ja muikistelijan systeemit mättää ja pahasti.

Alkuhan oli huono, todellakin. Ehkä siinä oli jo valmiiksi vähän paskat housuissa kun Viuhkolan joutui jäämään pois. 2.erä jo ihan jees ja 3. oltiin jo lähellä tulla tasoihin. Ei tuo nyt niin älyttömän huonolta näyttänyt. Grönholmin henkilökohtaiset suoritukset auttoivat tänään JYPiä reilusti.

Kyllä vaan on puolustuksessa liian heikot palikat Alatalolla käytössä. Ja sen lisäksi kun puuttuu 1 ja 2 sentteri niin kyllähän tuo oli Jyväskylästä todella hieno suoritus loppujen lopuksi. Sarjakärki kuitenkin kyseessä. Mietitäänpä kun esim. JYPiltä olisi ollut pois Hytönen ja Immonen, entä sitten?

Voisi Bobikin vähän heräillä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä vaan on puolustuksessa liian heikot palikat Alatalolla käytössä. Ja sen lisäksi kun puuttuu 1 ja 2 sentteri niin kyllähän tuo oli Jyväskylästä todella hieno suoritus loppujen lopuksi. Sarjakärki kuitenkin kyseessä. Mietitäänpä kun esim. JYPiltä olisi ollut pois Hytönen ja Immonen, entä sitten?
Tällainen vanha mies herää hitaasti, pitänyt katsella treenejä ja pelejä koko alkukausi ennenkuin kehtaa tänne kirjoitella.
Tuo lainattu Petr.T:n mielipide osuu asian ytimeen. Jos miettii tuota tämän illan kokoonpanoa, niin peliesitys oli ihan positiivinen, varsinkin kahden viimeisen erän osalta. Kortit millä pelata ovat Alatalolla aika rajalliset verrattuna muutaman edellisen kauden Kärppiin, mikä vaikutus hänen maineellaan on siihen, siihen on vaikea ottaa kantaa.
Tällä kaudella Kärppien lopullista menestymistä on aika vaikea ennustaa, tällä joukkueella ei ole sitä edellisten kausien rutiinia ja voittamisen kulttuuria jolla otettiin pisteet pimeiden, räntasateisten iltojen matseista, ei niin näyttävästi mutta ilman tyylipisteitä pussiin jäi aina jokunen pinna. Ei ole myöskään sitä nousun jälkeisen huuman mukana tuomaa hurmosta ja yleistä innostusta yleisössä, enempi aistii sellaisen hämillisyyden siitä, että eikö niitä finaaleja sitten pelatakkaan Oulussa keväällä, onko sekin mahdollista?
Toleranssi lopullisen sijoituksen osalta on iso, täysin terveenä ollessaan tuolla kokoonpanolla taistellaan sijoista 4-5 runkosarjassa, pleijareissa se huippu voisi olla pronssimatsi jonka tulos riippuu hyvin paljon pelaavien joukkueiden motiiveista kauden siinä vaiheessa. Täysin terveenä.... aika utopistinen toive, oli sitten kyseessä mikä laji tahansa.
Millä ylemmäksi runkosarjassa ja paremmat mahdollisuudet pleijareissa? ... Vaatii hereillä oloa ja uskallusta tehdä ratkaisuja eli ammattitaitoa seurajohdolta ja myös valmennukselta. Ne mahdolliset ratkaisut on jo esitetty täällä moneen kertaan. Pakkien kiekollisen pelaamisen tasoa on pystyttävä nostamaan ja virhealttiutta vähennettävä. Keinot?... Niinimaa yksi mahdollinen vaihtoehto, terveenä selkeä vahvistus mutta pitää olla todellakin pelikuntoinen ja valmis pelaamaan illasta toiseen yli 20 minuuttia vastuullisessa roolissa. Hereillä Junno koko ajan, niin Jannen kuin mahdollisen muun kotimaisen nimen kanssa. Jostain voi aina vapautua myös kotimainen hyvän luokan pakki joka ei mahdollisesti ole sopeutunut johonkin seuraan jota nyt edustaa.
Ulkomaalaiset... Forrest hyvä hankinta tähän hetkeen, huippua tämän hetken pakistossa mutta jos tulee mahdollisuus todelliseen liideriin, löytöön joka on huippua ihan koko liigatasolla niin kaupat lukkoon.
Pakiston vahvistuksilla saataisiin nyt pelaavat kaverit oikeaan rooliin, ei Grönholm ole tosiaankaan ykkös- eikä kakkosparin pakki menestystä tavoittelevassa SM-liigajoukkueessa mutta kolmosparissa täysin käytettävä peluri, tämä sillä edellytyksenä, että omista junnuista ei ole kilpailijaa sille paikalle. Ne jotka seuraavat myös Kärppien juniorikiekkoa tietävät, että pakkipuolelta ei ole tällä hetkellä apuja saatavilla tuohon joukkueeseen.
Nuo edelliset ajatukset sopivat moneen muuhun tämän hetken pakkiin joukkueessa, rooli on liian iso. Liigatasolle tullessaan pelaajalla on oltava jo tietty taso, perusasioiden kanssa valmentajilla ei ole enää aikaa tekemään työtä niiden asioiden kanssa. Lahjakkuutta ei sitten voi valmentaja opettaa koskaan, sen on tultava mukana bonuksena siinä hekumallisessa hetkessä miehen ja naisen välillä jonka seurauksena pelaajia riittää myös tulevaisuudessa meidän arvosteltaviksi.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä kirjoitus Lisäalueen mies. Nostit esille tuon voittamisen kulttuurin, asian mihin olen kertaaklleen tarttunut otsikossa miksi nykyinen valmennus pääsee helpommalle ja haluan tarttua jälleen. Mistä se voittamisen kuluttuuri syntyy? Se syntyy minun mielestä siitä, että vihataan häviämistä, eikä hyväksytä tappioita. Minua koko syksyn ihmetyttänyt miksi Kärpät ja kannatajat yhtäkkiä hyväksyy häviämisen. Alla pari kirjoitusta, jossa todettiin häviön Jyväskylässä olevan ihan hyvä suoritus. Vertailuna viime kauteen Jyppi pelejä oli liigassa liikaa. Jos Jypille hävittiin se suuremman luokan katasstrofi ja Jaloselle kenkää adressi nousi välittömään pinnalle. Häviämistä vihattiin. Valmentaja ei takuulla sanonut ihan hyvä peli meiltä. Kannatajat ei katsoneet hyvällä, jos laukukset hävittiin. Puhuttiin realliteeteista. Mihin kaikki tämä on kadonnut?

Tilanne on muuttunut äkkiä. Kirjoittelin jo kauden alla ihmetellen miten Kärpät ei saanut tehtyä värväyksiä, kun Jyp hankki sellaisia nimiä kuin Tuppurainen, Bocek ja eri toteen puolustukseen nimiä Malmivaara ja Välivaara. Moni kannattaja sanoi samaa kuin edellä mainitaan, että rosteri on riittävä. Lisäalueen mies nyt sanoi ääneen, että rosteri riittävä, kun kaikki on terveenä. Samalla sanotaan, että se kuitenkin utopistista. Olen samaa mielltä. Erityisen utopististä se mielestäni Kärppien kohdalla, kun avain pelaajista Viuhkola, Mikkola, Andersson, Korpikari ja Aaltonen esimerkkinä on kärsinyt erittäin paljon loukkantumisista viimeisien kausien aikana. Lisäksi Korpikari oli Moni nyt odottaa sitten muttereilla kasassa olevasta Niinimaasta pelastajaa puolustukseen.

Olen yrittänyt katsella tilannetta objektiivisesti edellisiin kausiin verrtattuna. Mikä on Kärpillä mennyt pieleen? Eikö viime kaudella kukaan loukkantunut? Fakta vain on , että viime kaudella Kärpillä oli loukkantumisia. Puolustus oli välillä kapea, sieltä tuli menetyksiä yllättäen mm. Karalahden muodossa. Homma oli kuitenkin kontrollissa ja juna puksutti eteenpäin. Nyt vastoin käyminen on aina peruste tappioon. Viime kaudella niin ei ollut. Kuaden alussa ei ollut Viuhkolaa ja Bros oli telakalla. Niin vain Sahlstedt ja Paakkis hoti tilanteen.

Tästä päästään sitten takaisin voittamisen kultturiin. Salhstedt oli yksi niitä hankintoja joita kritisoitiin pitkin aikaa. hän vei milloin peliajan Paakkikselta ja milloin Saaenheimolta. Nyt on hyvä katsella sitten tilannetta Killerin pelatessa muissa seuroissa. Hiljaista on ollut sektoirlla Pakkis, Saarenheimo. Jatkkakseni edelleen voittamisen kultturisdta minua ihmetyttää Kärppien nykyisessä pelaaja politiikassa tuo voittamisen kulttuurin hylkääminen. Samalla ihmetyttää vaatimuksen ulkoa tulevan pelaajan statuksesta. Ennen ulkoa tulevan piti olla selkeä vahvistus. Mielestäni Viitakoski, Backman ja Grönholm ei täytä näitä kriteerejä. Jos vertaa viime kauteen haettiin selvästi voittamisen kultturia. Kuusela oli Ruotsin mestari, lähellä maajoukkue tasoa oleva pelaaja. Karalahti oli myös lähellä maajoukkue tasoa oleva mies. Kratena puolestaan n-kertainen Tsekin Mestari. Kuka voi sanoa, että nykyiset hankinnat on menneet saman seulan läpi?

Täsdtä päästään sitten toiseen pointtiin. Omat pojat. Omille pojille on annettu mahdollisuus jollei markkinoilla ole ollut selvästi parempia miehiä tarjolla. Kenen mielestäni Tatu Backmanissa ei ole tästä luistettu? Entäpä OPG? Miksi harjoitusotteluissa hyvin esiintynyt Tomi Pekkala ei ole saanut mahdollsiuutta? Miksi Veikko esimerkkinä eilisessä Jyp pelissä junnut istuu viltissä, kun Backman-Viitakoski vetää isoja minuutteja? olisiko Kärpät hävinnyt enemmän, jos Alikoski olisi saanut sitä vastuuta kolmosessa. HUIOM: Hän pelasi tähän aikaan viime kaudella Kärppien kolmosessa loistavasti Sahlstedtin rinnalla. Moni sanoi ketjun toimvan paremmin Alikoskella kuin Vertalalla.

Pitkin aikaa olen ihmetellyt, miksi junnuja ei nyt vaadita kehiin. Se saa minut entistä huolestuneemmaksi ja yhä enemmän bobin kannalle. Heitä ei vaadita kentälle siksi, koska he esiintyvät heikosti. Viime kauden lahjakas Ohtamaa on yhtääkkiä oikeassa paikassa penkin päässä fanien mielestä Jyp-pelissä. Samoin Alikoski. Samat pakit, jotka riitti taistelemaan Kärpille viime kaudella mestaruuden on yhtäkkiä muuttuneet riittämättömiksi. Samaan aikaan Juha-Pekka Hytösestyä ja muista Jyp miehistä on kehittynyt pelimiehiä. Miksi he ei olleet Alatalon valmennuksessa pelimiehiä? Miten Kalle Kaijomaasta ja Ville Mäntymaassta on yhtä'äkkiä tullut hyviä peliä tekeviä pakkeja? Kun Alatalo Jypin peräsimmessä hänellä ei ollut materiaalia parempaan Kärppiä vastaan. Nyt, kun hän on Kärpissä hänellä ei ole materiaalia parempaan Jyppiä vastaan. Jännää. Nyt vain odottelen, miten tilanne HPK pelissä. Matti sai käsiinsä mestarin. Tukka-Jukka sai ruskaa pakkasessa. Miten tilanne on kääntynyt kesän aikana. Ei meillä mikään mätä.

Lopuksi muutama lainaus JYp-Kärpät kejusta:

Vaikka sieltä onkin Kärpillä runkopelaajia poissa, niin kyllähän noita voittoja on ennenkin otettu vuosien saatossa vaikka millä mitalla vajaamiehitykselläkin.

Vihollisen kommentti. Nyt on kaikki toisin.

Kärppien taistelu oli vain ja ainoastaan näennäistä. Kun Jyp passivoitui kolmannessa erässä, niin Kärpät pääsivät pyörimään kulmissa. Maalille ei kuitenkaan kukaan uskaltautunut ja Jyp korjasi kolme todella helppoa pistettä.

Kärpät on yhden ainoan kerran tällä kaudella saanut pisteitä oltuaan jossain vaiheessa ottelua tappiolla. Jälleen näki, että kukaan joukkueesta ei tosissaan uskonut tasoitukseen lopussa, eikä miehiä ollut maalilla survomassa kiekkoa väkisin häkkiin. Viimeisillä sekunneillakin Mikkola olisi voinut ampua kiekon maalille, mutta päätti luovuttaa ja pelasi laidassa viimeiset sekunnit pois. Tuo kapteenin esimerkki kuvaa liiankin hyvin joukkueen tämänhetkistä uskoa omaan tekemiseen. Alatalo on kaikkien kaveri ja Matille riittää, kun hävitään vain vähäsen - oltiinhan sitä sentään vajaamiehisiäkin. Surkea esitys.

Jos Tapparaa vastaan halutaan edes haaveilla pisteistä, niin liikkeen täytyy olla alusta asti tämän päiväisen kolmannen erän tasolla ja sinne maalille TÄYTYY jonkun mennä. Seitsemästä vieraspelistä tämä yksi sarjan kalleimmista porukoista on nyt kerännyt kuusi tappiota. Eiköhän tuo kerro jo jostain muustakin, kuin pienestä alkukauden kankeudesta. Kriisipalaverin paikka.

Näyttää olevan TMV-kiekkoa. (Tuoksukasta, maukasta ja värikästä) vai sittenkin HVM-kulttuuria (häviämisen kulttuuri).

Kärpistä ei sitten nouse näitä uusia junnuja/nuoria kuten "pikkuseuroissa". Keränen poikkeuksena. Karppinen/alikoski eivät tunnu pystyvän nostamaan tasoaan vaikka saumaa olisi..

Penkillä hankala nostaa tasoaan. Toisaalta Alikoski nosti tasoaan tähän aikaan viime kaudella.

Ja lopuksi kaikkien iloksi mpari videoklippiä. Näin se Jyp peli ratkottiin 6.10.2007. Se sitä aikaa, kun valmennuksella oli materiaalia ja pelit ratkaistiin jäätävilläyksilösuorituksilla:

Ratkaisu

Mistähän saadaan tälle kaudelle samanlaista materiaalia?

Viime kaudella oli vielä maalintekijöitä:

Maalintekijä
 
Viimeksi muokattu:

En voi olla kuin erimieltä. Ne pakit, jotka viime kaudella riittivät, pelaavat nyt muualla. Ne pakit, jotka olivat kehittymässä viime kauden riittävien pakkien takana eivät riitä. Korpikarista on tullut varma peruspakki, eikä hänestä varmasti kukaan ole muuta odottanutkaan.

Sahlstedtista olen kyllä täysin samaa mieltä. Ihmettelin koko killerin meillä peluu ajan kitinää hänen täällä olostaan. Mielestäni oli läpi kärppäpaidan kannon yksi runkosenttereitä ja erittäin tärkeä palanen. Harmitti jo viime keväänä, ja nyt harmittaa vielä enemmän. Killeri näyttäisi vielä pysyvän HUOMATTAVASTI paremmin ehjänä kuin esim. Viuhkola, Paakkolanvaara ja Corso. Hei, siinähän ne meidän nykyiset sentterit olikin.

Mutta tosiaan. Onhan viime kausilla voittoja tullut vajaalla miehitykselläkin. Tosin muistelisin pääsääntöisesti tulleen pataan, silloin kun Bros oli poissa. Joka tapauksessa viime kausilla pelit alkoivat monesti siten, että vastustaja meni johtoon, ja lähes poikkeuksetta noustiin rinnalle ja ohi. Tällä kaudella ei olla taidettu nousta kertaakaan tappioasemasta voittoon.

Olen samaa mieltä, että valmentajalla on iso vaikutus joukkueeseen. Kuitenkin rosterilla on yhtälailla vaikutusta. Ei Aravirtakaan ole johdattanut joukkojaan mestaruuksiin, vaikka eittämättä huippuvalmentaja onkin. Kärpillä on tällä hetkellä todella kapea rosteri, puolustus on kasattu vituilleen ja hyökkäykseenkin on otettu vastoin perinteitä tanskan kolmosdivarista sentteri. Kolmosketjusta ei löydy maaleja, mitä sieltä on totuttu vaikeina iltoina näkemään. Se ei ole pelkästään Veskun ongelma, vaan ketjun kaikki lenkit pettävät vuorollaan. Kolmosketju onkin noista isoista ongelmista ainoa, minkä uskon muuttuvan. Nimittäin laatupakkeja ei enää saada mistään. Suomalaisia ei ole vapaina. Ulkomaalaispaikat on käytetty enkä usko ketään poistettavan tuosta kokoonpanosta. Neljään ulkomaalaiseen en myöskään usko Kärppien lähtevän.

Alikoski on onnistunut Kärppäpaidassa tasan kahdessa pelissä. Ne taisi tapahtua toissakaudella. Alikoskessa näkyi aluksi potentiaalia, mutta kyllä hän on vajonnut Mustosen tasolle jo viime kaudella. Tai jopa vähän alemmas. Joillakin ei vain rahkeet riitä ja minkäs teet. Ohtamaa ei todellakaan kuulu tällä hetkellä muualle kuin sinne penkin päähän. Jäällä on näkynyt nyt pelaajia, jotka eivät tärise siellä ollessaan. Tämäkin johtunee vain siitä, että miehelle annettiin ruutua, ja annettiin useampi peli rauhoittua. Kuitenkin liian iso peliaika vain sekoitti kaverin pelin aivan täysin. Nyt vähän sitten käsijarrua päälle, ja pienemmästä ruudusta liikkeelle niin jotain voi tullakin. Ylönen on kuitenkin edelleen selkeästi Ohtamaata varmempi puolustaja, ja se kertoo enemmän Ohtamaasta.

Alatalosta sen verran, että Jyp pelin jälkeen olin kyllä todellakin eri mieltä hänen lausunnoistaan. Saatiin Jyväskylästä juuri sen verran pisteitä kuin ansaittiin, sen verran parempi Jyp oli. Ensimmäisen erän jälkeen olisi lukemat voineet olla aivan hyvin 5-0. Ja jäähyt olivat typeriä, ei tuomarin mokia. Siellä oli pari heppoista pelissä, mutta saipa vain Jyppiläisetkin jäähyjä vain ja ainoastaan tuomarien tasotussysteemin takia. Onkohan heitä käsketty antamaan saman verran jäähyjä molemmille?

Häviämistä voi halutessaan vihata. Itse olen aina vihannut häviämistä oman huonouden takia, en suinkaan vastustajan hyvyyden. Oli kyseessä sitten jonkun liigan seuraaminen, tai omat pelit. Mielestäni se riittää voittajille myös isossa maailmassa.

Ja olihan moneen muuhunkin asiaan aihetta, vaan ei jaksa romaania kirjoittaa, kun kädetkin jo väsyy.
 
Ja lopuksi kaikkien iloksi mpari videoklippiä. Näin se Jyp peli ratkottiin 6.10.2007. Se sitä aikaa, kun valmennuksella oli materiaalia ja pelit ratkaistiin jäätävilläyksilösuorituksilla:

Ratkaisu

Mistähän saadaan tälle kaudelle samanlaista materiaalia?

Viime kaudella oli vielä maalintekijöitä:

Maalintekijä

En oikein tiedä mihin tuo liittyy. Oliko kyseessä Alikosken ja Paakkiksen vai mikä. Paakkolanvaara ei ole tällä kaudella kertaakaan päässyt nousemaan kiekon kanssa maalille, vaikka tilaa olisi ollut. Alikoski puolestaan pääsee laukaisupaikkoihin aika monessakin pelissä, mutta nuorukaisen pelisilmä ei riitä laukomaan, vaan hän jäätyy poikkeuksetta jonka jälkeen vetää erittäin hitaan kudin pakin mailan kautta katsomoon. Hän ei siitä kehity ja tarvitsee juuri ylläolevan kaltaisia paikkoja, jossa ei ole aikaa miettiä yhtään, eikä kukaan tönäise.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ei tässä kukaan hyväksy tappioita sen enemmän kuin ennenkään. Toisille vain on ilmeisesti helpompaa hyväksyä realiteetit. Vertaukset viime vuosiin ovat niin turhaa jargonia kuin olla ja voi. Kärpillä oli näin heikko puolustus viimeksi divarissa ja se on fakta. Sitä ei paikkaa edes kova hyökkäys kovempia joukkueita vastaan, kun ne hyökkäyksetkin usein lähtevät pakkien kautta. Ei skootterilta voi vaatia moottoripyörän tehoja tai odottaa yhtä kovia tuloksia.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Alikoski ja Paakkolanvaara liittyy asiaan siten, että kumpikaan ei ole saanut aikaan maalin maalia, vaikka vastuuta on tarjolla. Viime kaudella, loukkantumisten iskiessä he täyttivät paikkansa. Heille vaadittiin lisää peliaikaa. Nyt Paakkolnavaara on pelannut 16 minuuttia per ottelu( viime akusi 19 minuuttia samaan aikaan) eikä kukaan ole vaatimassa hänelle Backmanin peliaikaa miksi?

Edellä otettiin hyvin kantaa Aravirtaan. Valmentajalla on vaikutusta siihen miten joukkue suorittaa ja lisäksi siihen miten joukkue kehittyy. Aravirran Pelicans on nyt jotain muuta kuin se Pelicans johon hän tuli ja joka rämpi hännillä. Kärpissä vastakohta ilmiö. Alatalon Kärpät on jotain muuta kuin se Jalosen mestari Kärpät.

Laitan tähän ihan vaan lisää klippejä. Tässä pelissä (Tappara playoff) Kärpiltä puuttui Michal Bros: Katsellaampa maaleja

Alikoski&Mustonen

Samaa peliä

Seuraavaksi vastassa Tappara. Odottelen vain mitä on tapahtunut reilussa puolessa vuodessa.

Olen kanssasi samaa mieltä valmennuksella on suuri merkitys. Päävalmentajan tehtävbä on johtaa ja näyttää suuntaa. Vetää suuret suuntaviivat joukkueen rakennuksessa ja pelitavassa. Suuret nousee vaikeina hetkinä tappioasemasta ja ahdingosta. Vastoin käymiset ei haittaa juna puksuttaa vahvasti eteenpäin. Kärppien käyrä on enemmän alas kuin ylös, katsoo sitä sitten viikon, kahden viikon, kuukauden tai puolen vuoden aika jänteellä. Tuomn ajan Alatalo on ollut Kärppien valmennukseen osallisena.
 
Et kai Tepa ala väittämään mustaa valkoiseksi? Olet nähnyt, kuten me kaikki, väläyksiä Mustoselta ja Alikoskelta, mutta en ovat jokaisena vuonna jääneet väläyksiksi. Alikoski on vielä astetta heikompi kuin Mustonen, ja väläyksiksi hyvät esitykset ovat jääneet.

Yritystä hänellä on, ja se on totta. Yritys ei yksin riitä.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Kyllä se on ihan fakta että tulokset ovat juuri sen mukaisia kuin mihin tuo rosteri riittää. Puolustus on huonoin miesmuistiin ja hyökkäyskin etenkin senttereiden osalta ihan liian kapea. Ei minkäänlaista särkymävaraa.

Tuloksista siis on turha valittaa, mutta kaksi asiaa on joista voi ja pitää olla huolissaan:

1) Päävalmentajan anteeksipyytelevä asenne. Ei hitto mitä lausuntoja suoltaa jatkuvasti tältä kaikkien kaverilta. Jos hävitään vaikka ihan odotetustikin niin ei se ole onnittelemisen ja ylpeyden arvoinen asia.

2) Seurajohdon epäonnistuminen pelaajahankinnoissa. Ihan tusinaukkoa on raahattu pilvin pimein eikä Koiviston lisäksi yhtään todellista huippua. Tämän vuoksi tässä tilanteessa ollaan. Backman, Viitakoski, Grönholm, mitä helvettiä näiden kohdalla on oikein mietitty?
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Et kai Tepa ala väittämään mustaa valkoiseksi? Olet nähnyt, kuten me kaikki, väläyksiä Mustoselta ja Alikoskelta, mutta en ovat jokaisena vuonna jääneet väläyksiksi. Alikoski on vielä astetta heikompi kuin Mustonen, ja väläyksiksi hyvät esitykset ovat jääneet.

Yritystä hänellä on, ja se on totta. Yritys ei yksin riitä.

Odotan Alikosken ja Mustosen suorituksislta huomattavasti enemmän tuievaidsudessa kuin Viitakosken ja Backmanin peliesityksiltä tulevaisuudessa. Viitakoski ei tullut Kärppin hakemaan lippua NHL:ään. Hän tuli ehkä hakemaan kruunua uralleen, edes sitä yhtä mestartuutta. Sinänsä Mustosesta on turha puhua, hän muissa maisemissa. Alikoski on asia erikseen. Hän on Kärppien kiekkokuolun yksi suurimmista lupauksista. Hänellä on vielä matkaa tuohon 25-vuoden ikään. Häne Viuhkolan jälkeen seuraava Kärppä, joka on palkittu ikäluokkansa lupaavimpana. Alikoskella voi olla tulevaisuus, Backmanin tulevaisuuteen suhtaudun kriittisesti. Seuratessa peliesityksiä kentällä olen nähnyt Alikosken tekevän seuraavai asioita kentällä oikein:
a) Saa syötön omalle pelaajalle lapaan
b) Voittaa kaksin kamppailun

Backmanin kohdalla näen yleensä hänen
a) Menettävän kiekon
b) Häviävän kaksinkamppailun
c) Ottavan turhan jäähyn

Mikään noista ei tue minun käsitystä lisääntyvästä peliajasta.

Oukalle vastauyksena, että olen sitä mieltä, että Kärppien hankinnoista vahvistuksen kriteerit täyttää
1. T. Koivisto
2. Corso
3. Forrest
4. Järventie

Lisäksi
P.Koivisto täyttää paikkansa loistavasti.

Alatalo on saanut hyviä hankintoja tarpeeseen. Hän on saanut vaatimansa pakit ja sentterin. Tietty huonoa tuuria, että kaksi näistä on telakalla. Olen edelleen sitä mieltä, että ongelma on siinä miten joukkue suorittaa ja pelaajat menee eteenpäin. Edellisten kausien alut selvittiin osan ajasta kapealla materiaalilla. Tuliko tuo sentteri tilanne yllätyksenä? Ei tasan tullut. Sama ongelma oli jo päällä harjoituskaudella. Pelien piti lähteä rullaamaan, kun sentterit saadaan riviin ja sitten pelit piti rullata, kunhana Corso ja Viuhkola on saanet harjoituksia alle. Paakkiksen selkä tiedettiin ja puhuttiin lokakuun paluusta. Mielestäni tässä on kysymyksessä ennenkaikea näkemys, mitä tarvitaan, miten pelataan ja miten joukkue rakennetaan. Pelitapa pitää sovittaa materiaaliin sopivaksi ja pelaajat roolittaa taitoihinsa sopivaksi. Heikot kohdat pitää paikata.
 
Viimeksi muokattu:

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Oukalle vastauyksena, että olen sitä mieltä, että Kärppien hankinnoista vahvistuksen kriteerit täyttää
1. T. Koivisto
2. Corso
3. Forrest
4. Järventie

Lisäksi
P.Koivisto täyttää paikkansa loistavasti.

Tästä täysin samaa mieltä, vahvistuksia etenkin nykytason Kärpissä ovat kaikki, mutta ehdottomia huippuja näistä on vain T. Koivisto. Poislähtijät olivat sen tason jätkiä että pelkkä vahvistus ei riitä vaan pitäisi olla ykkösketjun miehiä tilalle.
 

Eihän nyt jumalauta.

Mies keksii vertailukohteita sitä mukaan, kun tulee asioita eteen. Ensinnäkin, kukaan ei ole ollut vertailemassa Alikoskea (ja Mustosta) Viitakoskeen ja Backmaniin. Mitä vitun järkeä siinä nyt on? Ja onko joku kenties ylistänyt Viitakosken tai Backmanin otteita täällä? Itsehän uskon Viitakosken olevan tärkeä pelaaja myöhemmin (voin hyvin olla väärässä), mutta Backmanin tuloa olen ihmetellyt tryoutin julkistamisesta lähtien.

Alikoski ei tule pelaamaan koskaan NHL:ssä. Ihmettelen suuresti, mikäli pelaa joskus 1-2 kentässä SM-liigassa, sillä niin iso matka miehellä vielä on edessään, että pystyisi pelaamaan ehjän ja hyvän pelin edes kolmoskentässä. Viime kausina muistan 1-2 peliä, joissa sellainen ihme tapahtui, ja mies on kyllä pelannut liigaa jo melkoisen pätkän nuoresta iästään huolimatta.

Pelaajat kyllä kehittyvät, ei siinä mitään. Se ei tosin vaikuta esim. tähän kauteen mitenkään, koska mies on polkenut viime vuodet paikoillaan.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tähän tekee vain milei todeta, että viime kauteen lähdettäessä sieltä pakistosta menetettiin seuraava vaatimaton pari

Boumedienne-Lupashuk

Hyökkäyksestä
Pyörälä-Viuhkola-Ujcik

Lehtonen tuli pakistoon keskenkuntoisena. Silti ei valiteltu. Kauden alun hoiteli Kuusela-Paakkolanvaara-Kratena ketju. Pakistossa vieraili Majesky.

Minusta varsin mielenkiintoista, että Kalpa sai riveihin Sahlstedt-Kapanen kaksikon ja nyt se menee Kärppien ohi voittamalla Saipan. Oliko rostereissa noin vähän eroa? Minusta viime kaudella Ohtamaat ja kumppanit sai vastuuta juuri Kalpa peleissä ja silti homma hoitui kotiin.

Ihan yhtälailla viime viikolla oli vastassa Ilves, jolta Kärpät kuppasi mainitun Koiviston, ja Jokerit Bishain. Lisäksi se menetti mm. Helmisen ja Viitakosken. Silti Ipa porskutti voiton Kärpistä ja menee voitolla seuravasta ottelusta Kärppien ohitse. Mitkö Ilves on tehnyt. Golby kävi pelaamassa muutaman pelin ja pelimiehet on vasta tulossa verorajan jälkeen.

Entäpä seuraava vastustaja Tappara. Kärpät jää jälkeen voitolla. Sen menetykset puolustukseen Benoit, Aalto ja Salmela. mitäkö Tappara on tehnyt. Siellä Cookia, Schneideria ja Teplitkyä.

Niinpä niin missä Kärpät meni puihin. Jaa-a. Edellä manituista Tamperelaisista esimekrkinä Ipan tehokkain pakki on Markus Seikola tyhjiltyä siirtomarkkinoilta. Tapparan pouolestaan Jussi Halme, kaksi vuotta sitten mestiksessa pelannut omapoika. Toiseksi paras taas Lasse Korhonen tyhjiltä siirto markkinoilta. Kärpillä taas täysin kädetön liigapakisto. Vilkaiskaapa huviksenne Kärppien kanssa samassa sarjasijoituksessa olevien pakistoa. Olettako tosiaan sitä mieltä, että Kärppien pakistolla ei pärjätä? Minua huoletta sijoja alaspäin mennessä, että sijalla 11 olen sitä mieltä, että Kärpillä on heikompi pakisto. Siellä HPK. Se on meidän Matin viime kauden seura, joukkue, joka kannattajien mielestä kaatui pakistoon. Eikä siinä vielä kaikki. Voittamalla kaksi peliä kolmesta, mitä joukkue pelannut Kärppiä vähemmän, joukkue menee Kärppien ohitse. Onko näin, että tällä rosterilla kuuluu taistella karsinta paikoista?
 

JPL

Jäsen
Voisitko Tepa nyt kertoa kolmella bulletilla, mikä sinulla on pointtina. Minä olen ainakin aika pahasti pihalla noista ajatushyppelyistä.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Voisitko Tepa nyt kertoa kolmella bulletilla, mikä sinulla on pointtina. Minä olen ainakin aika pahasti pihalla noista ajatushyppelyistä.

Pointtina lienee se, että hänen mielestään Alatalo on huono valmentaja, koska ei osaa tehdä pelimiehiä Ohtamaasta, Jokisesta ja Grönholmista. Lisäksi Paakkolanvaara ja muut on ihan paskoja verrattuna siihen mitä ne olivat K. Jalosen alaisuudessa. Hänen mielestään tämän porukan ei pitäisi olla mitenkään heikompi kuin viime vuotisen tai sitä edellisen. Koska viime vuonnakin se ja se lähti ja tänä vuonnakin se ja se on tullut. Tämän vahvistaa videoklipit vuodelta 2007, jossa Paakkolanvaara ja Alikoski onnistuvat. ... edit. poistetaan paha sana
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tepan pointtina on se että koska Viitakoski saa enemmän peliaikaa kun Alikoski, Alatalo ei saa pakistosta irti yhtä paljon kuin Jalonen, vaikka materiaalin pitäisi riittää Paakkolanvaaran korvatessa Sahlstedtin.
 

JPL

Jäsen
Tepan pointtina on se että koska Viitakoski saa enemmän peliaikaa kun Alikoski, Alatalo ei saa pakistosta irti yhtä paljon kuin Jalonen, vaikka materiaalin pitäisi riittää Paakkolanvaaran korvatessa Sahlstedtin.

Repesin
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
JPL:lle kolme bullettia:

1) Kärppien rosterista edelleen on puolet viime vuoden mestari rosterista, kuten oli Jalosella edellisellä kaudella. Jalosen aikana loukkantumiset hoidettiin omilla junnuilla. Alatalon aikana tämä ei onnistu. Miksi? Mielestäni siksi, että nuoret pelaajat ei mene eteenpäin tai suorittavat alle tasonsa. Toiseksi heille ei anneta vastuuta.

2) Alatalon valmentaessa Jyppiä sillä oli niin p..ska rosteri ja resurssit ettei voi pärjätä Kärpille. Nyt parin vuoden jälkeen Kärpillä on p...ska rosteri ettei voi pärjätä Jypille. Sama tilanne HPK:n puolustuksessa. Viime kaudella se riittänyt, nyt näyttää, että Kärpillä ei riitä puolustus. Miksi heikko rosteri hyppää aina Masatalon puolelle?

3) Mihin Kärppien miehitys sijoitetaan. Moni sanoi kauden alussa, että miehistö riittää vaikka mestaruuteen. Nyt se riitä edes voittoon runkosarjan keskikastin joukkueesta. Oliko odotukset kauden alussa ylioptimistiset, onko Kärppien pelaajat taantuneet vai eikö Kärpät onnistu joukkueena. Mielestäni Kärpät ei onnistu joukkueena. Sillä edellen liigan eliittiä oleva maalivahti, ykköskenttä, hyvä kakkoskenttä ja hyviä nuoria. Vastustajan nuoret vaan näyttää muiden valmennuksessa paremmilta ja pelaa paremmin joukkueena. Kärpät onnistuu vain huippuyksilöillään. Kun pari huippuyksilöä tipahtaa kelkasta Kärpillä ei ole mitään.

Henkilökohtaisestiu itseä tympäisee katsella, kun Kärppäpurtta ajetaan karille. Ajettaisiin edes kokemattomuutta, mutta, kun näyttää siltä, että karille ajetaan vanhuuden vaivojen, huonon näön ja dementian vuoksi. Mistä moinen Masan puolustelu. Miksei omille junnuille nyt vaadita peliaikaa, kun siihen aihetta oikeasti olisi. Tappiota heikompaan tulokseen ei päästä, vaikka omien poikien oppirahoja maksellaan.

Huvittavaa on myös se, että viimekauden pehmeän HWM valmentajan seura jyräsi paikallislehden mukaankin meitin fyysisyydellä. Rosteria täydennetään Mikki Hiirillä, kun Kip Brennan hieroo metin tähti sentterin poskea niin, että koko puulaaki valahtaa pa..ska tautiin. Kukaan ei valita fyysiyyden puuttesta.

Vatsataudin lähde

Ihmettelempä vain milloin kannatajat alkaa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja lopettaa hyssyttelyn.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jalosen aikana loukkantumiset hoidettiin omilla junnuilla. Alatalon aikana tämä ei onnistu. Miksi? Mielestäni siksi, että nuoret pelaajat ei mene eteenpäin tai suorittavat alle tasonsa. Toiseksi heille ei anneta vastuuta.

Kuka Kärppien nuorista ei saa vastuuta? Alikoski? Ketä muita?

Miksi heikko rosteri hyppää aina Masatalon puolelle?

Ei mitään hyppäämisiä ole tapahtunut. Miehistöissä tapahtuu muutoksia siirtojen ja loukkaantumisten takia. Loukkaantumisten vaivaama Kärppärosteri on todellakin selkeästi heikompi kuin nykyinen Immosilla ja kumppaneilla varustettu JYP. Mitä ihmeellistä siinä on? Rosterit muuttuvat. Hyökkäykset olisivat tasavahvat jos pelattaisiin parhailla miehistöillä, tai Kärpillä kahden ensimmäisen ketjun osalta jopa hieman vahvempi, mutta kun ei pelata. Myös reipas vuosi sitten nimettömältä tuntunut JYP-pakisto on saanut jatkaa samassa muodossa ja vahvistunut entisestään, siinä missä Kärppäpakisto on muuttunut, mutta heikompaan suuntaan. Mitä ihmeellistä siinä on?

3) Mihin Kärppien miehitys sijoitetaan. Moni sanoi kauden alussa, että miehistö riittää vaikka mestaruuteen. Nyt se riitä edes voittoon runkosarjan keskikastin joukkueesta.

JYPin miehistö on monissa ennakkoveikkailuissa ollut jopa Kärppiä korkeammalla. Jos joukkueessa on loukkaantumisia eikä voittoa tule ehjemmästä seurasta, mitä ihmeellistä siinä on? Eikä se tarkoita että täällä oltaisiin tyytyväisiä tilanteeseen.

Henkilökohtaisestiu itseä tympäisee katsella, kun Kärppäpurtta ajetaan karille.

Henkilökohtaisesti on nautittavaa katsella kun Tepa jaksaa seilata jollallaan pitkin kaislikkoa. Mitä olet ottanut?

~BREASTS!!!
 
Henkilökohtaisestiu itseä tympäisee katsella, kun Kärppäpurtta ajetaan karille. Ajettaisiin edes kokemattomuutta, mutta, kun näyttää siltä, että karille ajetaan vanhuuden vaivojen, huonon näön ja dementian vuoksi. Mistä moinen Masan puolustelu. Miksei omille junnuille nyt vaadita peliaikaa, kun siihen aihetta oikeasti olisi. Tappiota heikompaan tulokseen ei päästä, vaikka omien poikien oppirahoja maksellaan.

Mietippäs seuraavaa:

Täällä suurin osa pyytää sinua aukaisemaan silmät rosterille, joka ei todellakaan ole yhtä vahva kuin viime vuosina. Alatalon puolusteleminen on sinänsä toissijaista. Omat juniorit ovat saaneet vastuuta tänä vuonna harjoituspeleistä lähtien, mutta valitettavasti ei ole ollut vastuunkantajia.

Huvittavaa on myös se, että viimekauden pehmeän HWM valmentajan seura jyräsi paikallislehden mukaankin meitin fyysisyydellä. Rosteria täydennetään Mikki Hiirillä, kun Kip Brennan hieroo metin tähti sentterin poskea niin, että koko puulaaki valahtaa pa..ska tautiin. Kukaan ei valita fyysiyyden puuttesta.

Mikäli olet huomannut pelaajapolitiikan Kärpissä, niin et pistäisi tuota valmentajan piikkiin. Kyllä se lähtee seurajohdosta, millä sapluunalla mennään. Junno & Co pyrkii pitämään kuvan niin puhtoisena kuin mahdollista, ja siihen ei siis mikkihiirien lisäksi paljoa muita mahdu. On tietysti melkein kovia pelaajia, mutta ei kuitenkaan. Jalonen eikä Alatalo ole kumpikaan tunnettu "kovistelija" valmentajana, mutta väitän molempien tietävän jääkiekosta niin paljon, että käyttävät kaikki optiot mitä mahdollista. Mutta tosiaan.. viime vuonna oli tylsä valmentaja, mutta voittoja tuli. Pelityyli onnistuessaan on alkukautena ollut kaikkea muuta kuin tylsä, mutta ei näytä pelittävän tänä vuonna.

Vatsataudin lähde

Ihmettelempä vain milloin kannatajat alkaa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja lopettaa hyssyttelyn.

Ihmettelenpä milloin itse käännät levyä. Jokainen tietää, että Junno ei tänne hanki yhtään kovanaamaa. Nielikäinen hommaaminen oli hyvin pitkälle kiinni valmennuksen ja joukkueen vaatimuksesta, oikeammin kerjäyksestä. Eikä ole muuten sen jälkeen näkynyt tuollaisia kavereita.

Toiseksi oikeilla nimillä puhumista on myös huomata, että joukkue on väärin koottu eikä yhtään loukkaantumista näytä nippu kestävän.

Totta on myöskin se, että Alatalo ei peluuta voittavaa kiekkoa sillä nipulla, mikä on käsissä. Vika ei yksinkertaisesti voi olla vain toisessa osapuolessa. Otetaan esimerkiksi vaikka Jokerit: Siellä on puolustuskalusto ja hyökkäyskalusto tasapainossa. Pelitapa ontuu asiantuntijoiden ja kannattajien mielestä pahasti. Voittoja tulee silti. Miten se on mahdollista, kerran valmennus on ainoa syypää kaikkeen?

Realismia on, että tuolla rosterilla ei mennä kuuhun asti.

Omista lähdöissä on luonnollisesti useampi tekijä. Kaksi tärkeintä tekijää siihen mielestäni on, että mitä harjoitellaan ja miten toteutetaan. Sitten tulee vastustajan liikkeet tietysti siihen. Mutta mikäli kahdesta ensimmäisestä toinen ontuu, ei hyökkäyksiin lähdöt onnistu. Olen kuitenkin nähnyt monta hyökkäyksiin lähtöä, missä avauspaikkoja on useampia vaan kiekko ei vain irtoa puolustajan lavasta. Sitten taas olen nähnyt useamman, missä puolustajat eivät haudo yhtään kiekkoa (suurin osa pelaa silloin aivan taitojensa ylälaidalla) ja hyökkäyksiin lähdöt onnistuvat.

En tiedä faktaksi, kummassa on enemmän vikaa. Onko joukkue niin huonosti valmennettu, että hyökkääjät eivät tee itseään pelattaviksi, vai eivätkö puolustajat osaa pitää jalkoja liikkeellä ja päätä hereillä. Siihen tietysti voisi olla lääke hoitamalla valmennus vielä paremmin, jolloin keskinkertaisesta puolustuksesta saataisiin heittämällä parempi. Sen voi kääntää noinkin. Kuitenkin puolustuksen syötöt ovat Forrestia lukuunottamatta sangen heikkoja. Onko Forrestia valmennettu kenties erikseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös