Minkä vinyylilevyn ostit viimeksi?

[Yläpesä]

Viestin lähetti Eddie
number of the beast sinkun julkaisu tuntui todella ärsyttävältä rahastukselta. Minkä takia julkaista taas joku wanha biisi singlenä.

Muistaakseni sinkku julkaistiin johonkin hyväntekeväisyystempaukseen. Vanha biisi myy muttei toisaalta syö bändin omia tuloja (uudet biisit). Minusta ihan OK. Keräilijä ostaa joka tapauksessa vaikka tuo sama biisi julkaistaisiin 15 kertaa.

 

[Sledge Hammer!]

Vinyl is not dead! Kyllä uusiakin vinyyleitä löytyy kunhan jaksaa vähän etsiskellä. Viikonloppuna tuli hommattua Maidenin Dance of Death kuvavinyylinä sekä Velvet Revolverin Contraband.

 

[Filosofem]

Viimeisen kahden viikon hankinnat:

Impaled Nazarene “Latex Cult” LP
Impaled Nazarene “Suomi Finland Perkele” LP
Impaled Nazarene “Urga Karma” LP

Päätin viimein "päivittää" CD:eet vinyyleiksi, kun löysin nämä kiekot suhteellisen halvalla. Vielä pitäisi hankkia debyyttitäyspitkä, jotta olisi kasassa tämän bändin parhaimmat levyt vinyyleinä. Mielestäni tässä on suomalaisen metallin 90-luvun alkupuolen (heikompaa Latex Cultia lukuunottamatta) vaikuttavimmat teokset yhdessä Sentencedin, Amorphiksen, Beheritin ja Rytmihäiriön kanssa.

Manes “1993-1994” LP

Tilasin tämän suoraan LP:n julkaisseelta kreikkalaiselta lafkalta, jolloin mukaan tuli vähän extrahärpäkettä. Kyseessä on norjalaisen Manesin kaksi loistavaa alkuajan demoa yhdellä vinyylillä. Näiden demojen suttuisten soundien takaa paljastuu mielenvangitseva pahuutta hönkivä tunnelma, joka pitää otteessaan aivan kuunteluelämyksen loppuun asti ja päästää vaivoin irti vasta, kun neula raapii levyn tyhjää pintaa. Erittäin onnistunut julkaisu lafkalta, koska tämä bändi on jäänyt monelta aikalailla pimentoon. Ehkä yksi syy on se, että Manes nykyään soittaa jonkinlaista electrojazzia, mitä ei välttämättä ole metallipäiden hankintalistoilla ollenkaan, heh.

Mournful Congregation “The Monad of Creation” 2LP

Erittäin surullista ja painostavaa Doom Metallia Australiasta. Periaatteessa vihaan tuplavinyylejä, mutta tässä biisien istuttaminen neljälle puoliskolle on onnistunut oikein hyvin. Tätä pitäisi kuunnella enemmän, mutta joka tapauksessa Mournful Congregation pitäisi olla suicidal doomin ystäville varma nakki.

Samael “Since the Creation” BOX-SET 6 PIC-LP’S

Tästä lienee turha alkaa kertomaan mitään sen tarkempaa. Eivätköhän jälleen kaikki metallipäät tiedä mikä on homman nimi. Itselleni tuo uusi koneellinen mäiske ei ole oikein auennut, mutta Samaelin kolme ensimmäistä levyä ovat kyllä silkkaa tuhoa ja parhautta. Kiva saada nämäkin viimein neulalla kulutettaviksi.

Witches Hammer “Death No Reprieve“ 7"EP

CANADIAN TRUE MOTHERFUCKIN' SPEED FUCKIN' METAL FROM THE GOLDEN 80's!!! Tämä minikiekko julkaistiin tosin vasta tänä vuonna ja muutenkin koko bändi on jäänyt suureen pimentoon. Itsekin kuulin tästä yhtyeestä vasta '03, kun muuan jenkkiläinen lafka julkaisi bändin tuotantoa uudelleen. Oikeasti, kuka ei voisi olla tykkäämättä 80-luvun Speed/Thrash metelistä, häh?


Ensi viikolla pitäisi tulla lisää kamaa, mutta kyllähän näillä nyt viikon loppuun taas selviää.

 

[teroz]

KISS - Revenge

Tämä tapahtui lienee vuonna 1994. Kyseinen yllättävänkin hyvä teos maksoi vinyylipoistossa 5 markkaa.

 

[Yläpesä]

Viimeisen kahden viikon hankinnat:

Samael “Since the Creation” BOX-SET 6 PIC-LP’S

.... Kiva saada nämäkin viimein neulalla kulutettaviksi.

Tiedät varmaan mitä teet mutta kysyn silti: kannattaako noita kuitenkaan kuunnella eli naarmuttaa? Kuvalevyhän ei missään tapauksessa ikinä missään ole kuuntelukelpoinen tallenne johtuen siinä pinnassa olevasta kuvakalvosta. Ainakin meikäläisellä joka ikinen rahisee oikein tuntuvasti ja on tehnyt sitä uudesta asti. Siispä kuvalevyt hipelöitäväksi tai seinälle, oikeat vinyylit soittimeen ja cd:t autoon. Not? I get me coat.

 

[Bone]

Matti Nykänen - Yllätysten yö

 

[RtSn]

Vinyylit ovat oikeastaan vasta viime vuosina tulleet "muotiin" l. niitä on alettu jälleen kerran keräilemään ja hommaamaan kaapin täytteeksi. Tämä on hienoa nähdä, sillä vinyylien arvo nousee päivä päivältä.

Itselläni vinyylilevyjä oikeastaan ei ole, sillä taidan olla sukupolvea, jonka aikana cd-levyt ovat tulleet tutummaksi. Isoveljeltä vinyyleitä taas löytyy Metallicasta Iron Maideniin... Viimeksi saatu (ei ostettu) vinyyli taitaa olla Sentencedin The Cold White Light. Hienot ovat kannet - ja sisältö.

 

[Eddie]

Muistaakseni sinkku julkaistiin johonkin hyväntekeväisyystempaukseen. Vanha biisi myy muttei toisaalta syö bändin omia tuloja (uudet biisit). Minusta ihan OK. Keräilijä ostaa joka tapauksessa vaikka tuo sama biisi julkaistaisiin 15 kertaa.

Niin ei tämä number of the beast ollut hyväntekeväisyys tempaus. Ostin tämän kuitenkin muuten vinyylinä, vaikka pidänkin edelleen turhana rahastuksena. Vanhat julkaisut saanevat Maidenilta jatkoa sillä huhun mukaan Trooper julkaistaneen sinkkuna tässä lähiaikoina, kuten myös face in the sand, jonka jo voi hyväksyä, viimeisimmältä levyltä kun on. Kyllä vähän ahdistaa seurata suosikkibändin menoa. No hyviä DVD julkaisuja onneksi tulee.

 

[Yläpesä]

Niin ei tämä number of the beast ollut hyväntekeväisyys tempaus.

Pah, tietenkin se oli se punaisena 2002 julkaistu Run to the hills, joka julkaistiin hyväntekeväisyyteen. Muistaakseni Clive Burrin sairastaman MS-taudin hyväksi. My moka.

 

[Redalert]

Tätä on kyllä tosi vaikea muistaa, niin kauan siitä jo on... Olettaisin kuitenkin, että se oli Helloweenin Walls of Jericho ja vielä Ruotsista ostettuna.

 

[Ramchester]

Elämäni ensimmäinen omilla rahoilla omaksi hankkima pitkäsoitto on Iron Maidenin Piece Of Mind ja viimeinen lätty on Sigue Sigue Sputnikin Flaunt It.

 

[Filosofem]

Tiedät varmaan mitä teet mutta kysyn silti: kannattaako noita kuitenkaan kuunnella eli naarmuttaa? Kuvalevyhän ei missään tapauksessa ikinä missään ole kuuntelukelpoinen tallenne johtuen siinä pinnassa olevasta kuvakalvosta.

Kannattaa. Ne soivat erinomaisen hyvin, kun soittimeni on vielä oikeaoppisesti säädetty kuluttamaan mahdollisimman vähän pintaa eli neulanpaino on täysin kohdillaan. Se on kyllä valitettavan totta, että kuvalevyt eivät kestä siinä missä normaalit vinyylit, mutta varhaisin kuvalevyni (joka taitaa olla vuodelta '95) soi aivan hyvin siinä missä muutkin levyni, vaikka sitä on ennemmin soiteltu kuin säästelty. Sinänsä vituttaa sellainen asenne, että porukka ostaa levyjä koristeeksi, statussymboliksi, keräilyesineeksi mitä ei koskaan avata, käytetä jne. eivätkä kuuntelua varten. Toki itsekin olen ripustanut (tosin en sentään kehystänyt) joitain levyjä - niin picture-LP kuin normaali LP - seinille, mutta kyllä niitäkin tulee kuunneltua. Noin yleensä kuitenkin suosin enimmissä tapauksissa paljon mieluummin normaalia formaattia kuvakiekon sijaan. Näin saat mukana vähintään kunnon kannet ja paremmin soivan vinyylin.

Viimeisimmän hankinnan hain juuri postista:

Heathen Hoof: The Occult Sessions 12"EP

Suomalaista underground heviä NWOBHM-hengessä. Mukana tuli hihamerkkiä, julistetta, inserttiä jne. joten oikein tyylikäs paketti on kyseessä. Yhtään en ole ehtinyt kuuntelemaan, mutta jos kuulostaa vähääkään Morningstarilta (bändin keulahahmo vaikuttaa molemmissa), niin jukravit. Rajattu 200 kappaleeseen.

 

[Yläpesä]

Ne soivat erinomaisen hyvin, kun soittimeni on vielä oikeaoppisesti säädetty kuluttamaan mahdollisimman vähän pintaa eli neulanpaino on täysin kohdillaan. Se on kyllä valitettavan totta, että kuvalevyt eivät kestä siinä missä normaalit vinyylit,

Hieman kyllä epäilen joko kuuloasi tai kaiutin-vahvari-levari-rasia-neula-kombinaatiotasi... Minullakin on kuvalevyjä aika lailla alkaen 80-luvun alusta ja kyllä niissä kuuluu taustakohina läpi jotain Venomia lukuunottamatta joka biisin välissä, ja hiljaisemmissa kohdissa erityisesti. Siksi ne ovatkin nätisti hyllyssä tai esillä ja soittaminen jätetään plain-versiolle.

Sinänsä vituttaa sellainen asenne, että porukka ostaa levyjä koristeeksi, statussymboliksi, keräilyesineeksi mitä ei koskaan avata, käytetä jne. eivätkä kuuntelua varten.

No, mikä ihme tuossa vituttaa (kun yleensä se kuunteluversiokin on käytössä)? Keräily ja keräilykappaleilla kilpailu keräilijöiden kesken? Levyjen arvottaminen keräilyarvoilla? Jonkin tietyn version omistaminen? Ulkomusiikillinen fanittaminen? Kun bändistä tulee "ilmiö"?

Tuo hieman tökkää silmään, kun kuitenkin itse mainitset nämä asiat:

"Mukana tuli hihamerkkiä, julistetta, inserttiä jne. joten oikein tyylikäs paketti on kyseessä. Rajattu 200 kappaleeseen."

Kyllähän vinyylin hankkimisessa (ja keräilyssä) kuitenkin pääasiana on ulkomusiikilliset seikat (kannet, koko, pienet painokset, arvo, meditatiivinen levynkääntely jne) ja puheet äänen paremmasta, dynaamisemmasta, lämpimämmästä, aidommasta etc soundista (valitse itseäsi miellyttävin) CD-kiekkoon verrattuna ovat mystiikkaa ja liirumlaarumia (poislukien alkuvuosien heikkotasoiset CD:t).

 

[Filosofem]

Hieman kyllä epäilen joko kuuloasi tai kaiutin-vahvari-levari-rasia-neula-kombinaatiotasi... Minullakin on kuvalevyjä aika lailla alkaen 80-luvun alusta ja kyllä niissä kuuluu taustakohina läpi jotain Venomia lukuunottamatta joka biisin välissä, ja hiljaisemmissa kohdissa erityisesti. Siksi ne ovatkin nätisti hyllyssä tai esillä ja soittaminen jätetään plain-versiolle.

Ehkä olen tottunut rahinaan? Yksikään levyni ei tosin ole mennyt sellaiseen kuntoon, että jokin taustarahina kappaleiden välissä haittaisi kuunteluelämystä mitenkään.

No, mikä ihme tuossa vituttaa (kun yleensä se kuunteluversiokin on käytössä)? Keräily ja keräilykappaleilla kilpailu keräilijöiden kesken? Levyjen arvottaminen keräilyarvoilla? Jonkin tietyn version omistaminen? Ulkomusiikillinen fanittaminen? Kun bändistä tulee "ilmiö"?

Siinä vituttaa se, että ostetaan levyjä joita ei koskaan kuunnella. Sama kuin ostaa sarjakuvia joita ei lueta. Nämä sen takia, että pelätään niin paljon tuotteena arvon laskemista, kuten ottamalla lehden pois pussista tai pyöräyttämällä levyn kerran soittimessa. Kun nämä olet tehnyt, niin et voi laittaa eBayssa kauppatavaraan M/M -luokitusta, voi luoja mikä tappio ja synti. Tietenkin jos on erikseen erillinen kuuntelulevy olemassa, niin tuon soittamatta jättämisen jotenkin ymmärtää.

Tuo hieman tökkää silmään, kun kuitenkin itse mainitset nämä asiat:

Julisteen laitan varmaankin seinälle, hihamerkin ompelen farkkuliiviin, tarran voi liimata vaikka jääkaapin oveen. Eli en hankkinut tuota ostosta sen takia, että voisin hamstrata noita lisukkeita jossain varmassa paikassa ettei niiden arvo laskisi. Ne menee käyttöön, ei paljon kiinnosta jos pakkaus menettää arvoaan mikäli tarra on käytetty. Sen takiahan minä tuon ostinkin, että pystyn ottamaan siitä hyödyn irti käyttämällä vinyyliä ja muita mukana tulleita kamppeita.

Kyllähän vinyylin hankkimisessa (ja keräilyssä) kuitenkin pääasiana on ulkomusiikilliset seikat (kannet, koko, pienet painokset, arvo, meditatiivinen levynkääntely jne) ja puheet äänen paremmasta, dynaamisemmasta, lämpimämmästä, aidommasta etc soundista (valitse itseäsi miellyttävin) CD-kiekkoon verrattuna ovat mystiikkaa ja liirumlaarumia (poislukien alkuvuosien heikkotasoiset CD:t).

Harvinaisen totta. Noiden ensiksi mainitsemiesi seikkojen takia vinyyli on mielestäni täysin ylivertainen formaatti CD:seen nähden. Huomaa, että kritisoin ainoastaan sitä, että ostetaan levyjä joita ei ole tarkoituskaan koskaan kuunnella. Kyllä mukana saa puolestani tulla vaikka mikä extraa, sitä miellyttävämpihän ostos on.

 

[Erling]

Hommasin viimeksi viime viikolla yhden MC5 ja kaksi The Stoogesin vinnyliä paikallisesta divarista.
Itse hankkimia kiekkoja on nyt ehkä kakskyt ja faijalla on nyt sellaisia joita jaksaa kuunnella joku kolmekymmentä. Iskelmää on sitten sitäkin enemmän.

Harmittaa broidin kertomukset siitä kuinka hän aikoinaan myi kaikki yli 800 vinyyliään. Seassa oli varmaan muutama klassikkokin..

 

[Mitchner]

Itselläni viimeiseksi vinyylilevyhankinnaksi jäi Wigwamin "Light Ages" vuonna 1993. Olen myynyt suurimman osan vinyyleistä pois. Levarini on todella vanha Philipsin soitin, joka pelaa kyllä muuten mutta pyörimisnopeus heittelee. Neulakin pitäisi vaihtaa. Paljonkohan korjaus tulisi maksamaan noin suunnilleen... ei ole tullut kysyttyä.

 

[musta lokki]

Viimeisin levy taitaa olla J-M Jarren Concerts in China.

Itse kippasin isoimman osan vanhoista vinyyleistä divariin jo ennen viimeisen kiekon ostamista. Sinne meni mm. Deep Purplet ja Policet, joka sinänsä harmittaa mutta eipä noita olisi tullut kyllä kuunneltua. Vanhoja Jarren levyjä on jäljellä kahdeksan ja niille on löytynyt paikat vaatekorien pohjalta. Tuplahyöty - levyt pysyvät suorina ja kalsareihin ei tule ruutukuvioita.

 

[Sledge Hammer!]

Aerosmith - Honkin' on a bobo
The Cult - Electric
Havana Blacks - Indian Warrior

 

[RASSA #13]

Metallican Justice for all ja heti ilmestymispäivänään...

 

[Panzerfaust]

Jos en väärin muista, niin Iron Maidenin Somewhere in Time...silloin kun se ilmesty. Siinä oli jännä kansi, missä oli helvetisti pikkudetaljeja upotettuna, lähinnä viittauksia bändin aikaisempaan tuotantoon. Yllättävän hyvin nuo kyllä erottuvat CD-kannestakin.

 

[A.P.Järvi]

Beatlesin "Yesterday ...And Todayn" vuonna 1992 (yhtä hyvin olisin muuten voinut heittää tämän merkittävän tiedon tuonne TT-ketjuun).

 

[Moto]

Uudenveroinen Alice Cooperin From The Inside irtosi sen verran halvalla, että päätin hankkia. Suoraan sanottuna pitkälti siksikin, että tämä on niitä levyjä, jossa kansitaide on kärsinyt helvetin pahasti CD-kokoon pienennettynä.

Mutta nyt täytyy yhtyä vinyylihämyjen mielipiteeseen ja todeta, että tämä kuulostaa helvetin paljon paremmalta kuin CD-versio. Varmaankin siksi, että CD-versio on 80-luvun loppupuolelta ja remasteroimaton.

Lyhyen ajan sisään on kyllä tullut kasvatettua vinyylikokoelmaa enemmän kuin vuosiin. Esim. Supergrassin Road To Rouenilla ja tilauksessa on jo Kate Bushin tuleva levy. Pitkälti kopiosuojausten takia, jollainen tuossa Bushin levyssäkin luultavasti tulee olemaan (haista paska EMI).

 

[St. Pat]

No niin, tänään oli sitten se päivä kun piti mennä divarista hakemaan Judas Priestin mainio Brtish Steel albumi ihan vinyylinä. Hintaa uudella lätyllä (uusintapainos vuodelta 2001) oli muuten järkyttävät 19.90 euroa.

 

[Paitselo]

Uudenveroinen Alice Cooperin From The Inside irtosi sen verran halvalla, että päätin hankkia. Suoraan sanottuna pitkälti siksikin, että tämä on niitä levyjä, jossa kansitaide on kärsinyt helvetin pahasti CD-kokoon pienennettynä.

Kaikkien muiden paitsi Anita Hirvosen levyjen kansitaide on kärsinyt helvetin pahasti CD-kokoon pienennettynä - Mini-Anitan pärstävärkki on sitä siedettävämpi, mitä pienempänä se näköelimeen iskee.

Ja nimenomaan tuo mainittu Alice Cooper kunnostautui 70-lun älppäreissään muutenkin - ison levyn suojana olleen pahvikotelon sisältä saattoi löytyä esmes omituisesti tuoksahtavat naisten pitsipöksyt (LP nimeltä School´s Out) tai julmetun iso biljoonan dollarin seteli (tämä oli LP nimeltä Billion Dollar Babies).

 

[mice]

Jos 7" lasketaan myös, niin Viikatteen Maria Magdalena tuli ostettua heti ilmestymisen jälkeen.