Musta Nuoli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tuosta Ihmispedoista syntyy sopiva aasinsilta teokseen, joka minulla on ollut jo jonkin aikaa työn alla (luen useita kirjoja kerralla, limittäin ja lomittain) eli legendaarisen FBI:n tutkijan ja profilointiyksikön perustajiin kuuluneen John Douglasin teos "The Anatomy of a motive". Linkki vie Wikipediaan Douglasin sivuille.
Triviatietona mainittakoon, että Douglasia käytettiin suorana esikuvana Thomas Harrisin teoksissa Uhrilampaat ja Punainen lohikäärme, jossa esiintynyt FBI:n käyttäytymistieteiden yksikön johtaja ja mm. Clarice Starlingin esimies Jack Crawford pohjautuu siis Douglasiin.
Teoksessaan Douglas selvittelee erilaisten sosiopaattien, sarjamurhaajien, -raiskaajien ja tuhopolttajien yleisimpiä profiileja, luonteenpiirteitä ja erilaisten motiivien perusteita ja niiden syntyä. Douglas käyttää paljon tosielämän esimerkkejä, ja niitä hänellä riittää, sillä herralla on takanaan paitsi monta vuosikymmentä FBI:n palveluksessa ihmispetoja jahtaamassa, myös taustallaan kattava psykopaattien ja sarjamurhaajien syvähaastattelututkimus.
Douglas on haastatellut paikan päällä vankiloissa yli viittäkymmentä korkean profiilin seriaalia ja psykopaattia (joukossa Mansonia, Gacya ja monia "tuttuja alan miehiä", sekä vähemmänkin tuttuja mutta ei vähemmän vaarallisia). Hän on pyrkinyt luomaan kontaktia näihin miehiin ja saanutkin usein hyviä tuloksia ja oivalluksia, kun murhaajat ovat purkaneet hänelle tekojensa motiiveja, omaa elämäänsä ja kokemuksiaan. Osa on kerskunut teoillaan, osa hekumoinut niillä muuten vain elämänsä kohokohtina ja osa on jollain lailla katunut - ainakin sitä, että eivät kyenneet hillitsemään tappovimmaansa ja jäivät kiinni, jos ei muuta.
Teos avartaa entisestään käsitystä näiden epäinhimillisesti käyttäytyvien ihmisten taustoista, teoista ja motiiveista. Olen lukenut tuota luku kerrallaan, joka luvussa on oma teemansa esim. tuhopolttajista raiskaajiin.
Douglas ei havainnoi vain tekoja vaan niiden motiivien taustoja. Hän erottelee selvästi ns. sattumarikolliset kuten vaikkapa hetken mielijohteesta johonkin taloon murtautuneen ja stereoita yms. pöllineen nuorukaisen sekä toisen vastaavan murtautujan, jolla oli motiivina lähinnä valta, tirkistely ja seksuaalinen tyydytys. Jälkimmäinen siirtyi sitten myöhemmin katselusta tekoihin ja päätti "uransa" lopulta raiskausmurhaan.
Douglasin kanta tuntuu olevan, että siinä missä ns. normaalimmat rikolliset voivat ottaa rangaistuksista opikseen ja heidät voi päästää perusvankeustuomioilla, niin nämä kovan linjan väkivaltarikolliset, sosiopaatit ja muut tulisi vähintäänkin eristää pitkillä tuomioilla muusta yhteiskunnasta tai pahimmissa tapauksissa myös teloittaa, jotta myöhemmin ei vaarantuisi kenenkään uuden uhrin henki. Ja nämä pahimmat tapaukset todella ovat niitä pahimpia tapauksia, joten olen pitkälti samaa mieltä Douglasin kanssa. Jos ei kuolemantuomiota, niin sitten ainakin loppuelämä eristyksessä.
Ajatusleikkinä olen miettinyt, että mitäköhän tohtori Douglas sanoisi, jos hänet kutsuisi Suomeen, esittelisi hänelle meikäläisten tyypillisiä usean elinkautisen ja tappotuomion saaneita murhamiehiä, sarjaraiskaaja-Ruumensaaria sekä pahimpia friikkejä kuten äitinsä, pikkutytön ja naisystävänsä hengiltä kuristaneen Michael Maria Pentholmin, joka pääsi aina vapaaksi tekojensa välillä ja joka tällä hetkellä istuu uutta tuomiota yritettyään taas kuristaa jonkun naisen. Sitten voisi Douglasille mainita, että täällä tosiaan voi päästä tappotuomiostakin parhaimmillaan kolmen vuoden kakulla ja että jos ei tapa heti pariin vuoteen uudestaan, niin sitten on taas "ensikertalainen".
Taitaisi John Douglas pudistella päätään.
Triviatietona mainittakoon, että Douglasia käytettiin suorana esikuvana Thomas Harrisin teoksissa Uhrilampaat ja Punainen lohikäärme, jossa esiintynyt FBI:n käyttäytymistieteiden yksikön johtaja ja mm. Clarice Starlingin esimies Jack Crawford pohjautuu siis Douglasiin.
Teoksessaan Douglas selvittelee erilaisten sosiopaattien, sarjamurhaajien, -raiskaajien ja tuhopolttajien yleisimpiä profiileja, luonteenpiirteitä ja erilaisten motiivien perusteita ja niiden syntyä. Douglas käyttää paljon tosielämän esimerkkejä, ja niitä hänellä riittää, sillä herralla on takanaan paitsi monta vuosikymmentä FBI:n palveluksessa ihmispetoja jahtaamassa, myös taustallaan kattava psykopaattien ja sarjamurhaajien syvähaastattelututkimus.
Douglas on haastatellut paikan päällä vankiloissa yli viittäkymmentä korkean profiilin seriaalia ja psykopaattia (joukossa Mansonia, Gacya ja monia "tuttuja alan miehiä", sekä vähemmänkin tuttuja mutta ei vähemmän vaarallisia). Hän on pyrkinyt luomaan kontaktia näihin miehiin ja saanutkin usein hyviä tuloksia ja oivalluksia, kun murhaajat ovat purkaneet hänelle tekojensa motiiveja, omaa elämäänsä ja kokemuksiaan. Osa on kerskunut teoillaan, osa hekumoinut niillä muuten vain elämänsä kohokohtina ja osa on jollain lailla katunut - ainakin sitä, että eivät kyenneet hillitsemään tappovimmaansa ja jäivät kiinni, jos ei muuta.
Teos avartaa entisestään käsitystä näiden epäinhimillisesti käyttäytyvien ihmisten taustoista, teoista ja motiiveista. Olen lukenut tuota luku kerrallaan, joka luvussa on oma teemansa esim. tuhopolttajista raiskaajiin.
Douglas ei havainnoi vain tekoja vaan niiden motiivien taustoja. Hän erottelee selvästi ns. sattumarikolliset kuten vaikkapa hetken mielijohteesta johonkin taloon murtautuneen ja stereoita yms. pöllineen nuorukaisen sekä toisen vastaavan murtautujan, jolla oli motiivina lähinnä valta, tirkistely ja seksuaalinen tyydytys. Jälkimmäinen siirtyi sitten myöhemmin katselusta tekoihin ja päätti "uransa" lopulta raiskausmurhaan.
Douglasin kanta tuntuu olevan, että siinä missä ns. normaalimmat rikolliset voivat ottaa rangaistuksista opikseen ja heidät voi päästää perusvankeustuomioilla, niin nämä kovan linjan väkivaltarikolliset, sosiopaatit ja muut tulisi vähintäänkin eristää pitkillä tuomioilla muusta yhteiskunnasta tai pahimmissa tapauksissa myös teloittaa, jotta myöhemmin ei vaarantuisi kenenkään uuden uhrin henki. Ja nämä pahimmat tapaukset todella ovat niitä pahimpia tapauksia, joten olen pitkälti samaa mieltä Douglasin kanssa. Jos ei kuolemantuomiota, niin sitten ainakin loppuelämä eristyksessä.
Ajatusleikkinä olen miettinyt, että mitäköhän tohtori Douglas sanoisi, jos hänet kutsuisi Suomeen, esittelisi hänelle meikäläisten tyypillisiä usean elinkautisen ja tappotuomion saaneita murhamiehiä, sarjaraiskaaja-Ruumensaaria sekä pahimpia friikkejä kuten äitinsä, pikkutytön ja naisystävänsä hengiltä kuristaneen Michael Maria Pentholmin, joka pääsi aina vapaaksi tekojensa välillä ja joka tällä hetkellä istuu uutta tuomiota yritettyään taas kuristaa jonkun naisen. Sitten voisi Douglasille mainita, että täällä tosiaan voi päästä tappotuomiostakin parhaimmillaan kolmen vuoden kakulla ja että jos ei tapa heti pariin vuoteen uudestaan, niin sitten on taas "ensikertalainen".
Taitaisi John Douglas pudistella päätään.