Ja hauska yksityiskohta oli kahden suomalaisupseerin täydellinen välirikko, joka aiheutti sen, etteivät välittäneet toisilleen mitään tietoja :D Se siitä talvisodan hengestä.
Tällä varmaan viittaat silloisen eversti Hjalmar Siilasvuon ja everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen jäisiin väleihin. On totta, että he pimittivät toisiltaan tietoja tavoitellakseen omaa etua, mutta talvisodan hengen kanssa tällä asialla on hyvin vähän tekemistä. Ehkä näiden kahden välillä ei ollut talvisodan henkeä, mutta muuten tuolla asialla on hyvin vähän tekemistä talvisodan hengen kanssa.
Muutenkin tuo selvityksesi kirjasta kuulostaa vähän kritiikittömältä ja tarkoitushakuiselta.
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia tuli luetuksi neljännen kerran. Joka lukukerralla se on vähän erilainen. Oli miltei toivotonta yrittää karistella mielestään Koivusalon elokuvien näyttelijöitä. Kun alussa Jussi kuokkii suota, oli päässä koko ajan Risto Tuorila vanhana ukkona. Räätäli Halmeena taas yritti ilmestyä sieluni silmien eteen Heikki Nousiainen ja kirkkoherra Salpakari näyttäytyi tuskastuttavasti Hannu-Pekka Björkmanina, joka ei sovi kyllä ruumiinrakenteeltaan ollenkaan kirkkoherraksi. Koskelan Alma synnytti Akselin varhaismummoiässä ja niin edelleen.
Väinö Linnan rooli kertojana alkoi peräti suivauttaa välillä. Kerronnan kaikkitietävyys ja aukiselittäminen kävi liian ilmiselväksi tällä lukukerralla.
Silti sanoisin, että ihmisen kannattaisi lukea Täällä Pohjantähden alla ennen mitään joutavia ulkomaisia kirjoja ja nykykotimaisia. On se kuitenkin niin huikea tarina. Minusta vähän tuntuu, että osa väestä saattaa olettaa trilogian kertovan lähinnä Akselin ja Elinan häistä ja muusta sellaisesta rakkausläyhäämisestä, mutta näin ei ole. Akselin ja Elinan romantillinen vaihe sijoittuu noin 50 sivun alalle trilogian ensimmäisessä osassa.
Tämäpä sattui. Itselläni on kyseinen kirja niin ikään luvussa. Olisikohan se minulla myös neljättä kertaa... vai viidettä. Tämä lukukerta on ensimmäinen Koivusalon elokuvien katsomisen jälkeen, ja aika pitkälti samoin on käynyt minullakin... Halmeen kohdalla riippuu vähän kirjan kohtauksesta, näenkö silmissäni Heikki Nousiaisen vai Kalevi Kahran. Susi-Kustaatahan ei Laineen tai Koivusalon elokuvissa ole, mutta jostain kumman syystä hänen kohdalla minulle tulee mieleen Laineen elokuvan Koskelan Akusti - vähän rähjäisempänä vaan...
Johtuisikohan se sitten siitä, että elokuvat ovat hyvin muistissa, ja niiden tarinassa on paikoin aukkoja tai epäloogisuuksia (etenkin Laineella)... kirja taasen täyttää aukot ja tekee tarinasta loogisemman. Siksi joka lukukerralla tuosta saa aina jotain uutta irti.
Tuosta kuuluu pitkälti kiitos Edvin Laineelle, joka nimesi jatko-osan Akseliksi ja Elinaksi. Ja lisäksi hän muutti tarinaa etenkin loppupuolella jonkin verran...
Laurilan Anttoo esittäjänään Tomi Salmela on muuten sangen onnistunut Koivusalonkin versiossa, peräti loistava. Eikä Eija Vilpaskaan kehnosti suoriudu Aliinan roolista.
Koivusalon elokuvat katsoin viime kevättalvella viimeksi, silloin kykenin katsomaan ne vaivattomasti. Mutta nyt kun yritin heti kirjan lukemisen jälkeen katsoa elokuvaa, niin rupesi vituttamaan aivan helvetisti. Tarinan syvyys nimittäin ei juuri mitenkään ilmene filmatisoinnista. Lisäksi ne ikuiset ikäongelmat näyttelijöillä ovat siksi karmeita, että uskottavuus on vähintään helisemässä. Elokuvat ovat tapahtumien pikakelausta, jolloin hahmoihin ei keritä luomaan luonnetta. Koivusalo osittain pilasi hyvät aineet. Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni.
Myös Akselin ja Elinan häävalssi lienee syynä näihin mielleyhtymiin, se kun on luultavasti tunnetuin metonymia trilogiasta, ja se tuo mieleen häät ja nuoren rakkauten. Näinhän on myös esimerkiksi Kate Bushin Wuthering Heights -laulun kanssa laita, tunnetuin sovitus Wuthering Heights -romaanista lienee monelle tuo Katen hieno viisu.
Ja lopuksi pitää Sistikselle sanoa, että pahoittelen viime kuussa suorittamaani tuittuilua, mitä tulee esimerkiksi skandinaaviseen pienpanimokysymykseen. Marraskuun pimeys sen teki.
Susi-Kustaa on ehdottomasti suosikkihahmojani trilogiassa. Eräänlainen tarinatilan libero.
Susi-Kustaa on minunkin suosikkihahmoni. Häneen liittyy myös se merkittävä piirre, että hän on yksi viidestä hahmosta, jotka ovat elossa kirjan kaikkien kolmen osan läpi (varmoja ovat Alma, Janne ja Vikki, epävarmoja Susi-Kustaa ja Laurilan Antti). Ainakaan mainintaa siitä, että Susi-Kustaa olisi kuollut vaivaistaloon, ei kirjassa ole.
Noin tuo pitkälti taitaa mennä. Minä pohdin hetken, kuuluisiko Kankaanpään Elias tähän kööriin, mutta Elias taisi kuitenkin olla vähän nuorempaa ikäluokkaa verrattuna esimerkiksi Janneen, joten hän ei ollut vielä syntynyt kirjan alussa. Mitenkäs Jannen vaimo Sanni? Hänen kuolemaansakaan ei muistaakseni kirjassa kerrota? Hän oli muistaakseni aika lailla Jannen ikäluokkaa. Toki hän tuli kuvioihin mukaan vasta ensimmäisen osan puolivälissä, mutta siitä huolimatta hän on ikänsä puolesta voinut olla elossa jo kirjan alussa.
Leppäsen Aune? Mainitaanko hänen kuolemansa?Susi-Kustaa on minunkin suosikkihahmoni. Häneen liittyy myös se merkittävä piirre, että hän on yksi viidestä hahmosta, jotka ovat elossa kirjan kaikkien kolmen osan läpi (varmoja ovat Alma, Janne ja Vikki, epävarmoja Susi-Kustaa ja Laurilan Antti).
Tiesitte kai, että Ulla Eklund, Linda Lampeniuksen äiti, näytteli Elinaa elokuvassa Akseli ja Elina. Linda Lampenius "näytteli" samaisessa elokuvassa vastasyntynyttä Kaarina Koskelaa.
Juu, niin teki. Toinen mielenkiintoinen hahmo oli nuoren Matti Pellonpään esittämä Valtu Leppänen (se "aikuinen" talvisodan aikainen Valtu).
Epäilemättä jokainen Suomen kustannustoimittaja olisi mielellään poistanut kirjasta esim. ilmaukset "Talkoot sitten käyntiin vain" ja "Tupa runoili".