Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Rommeli]

Edit. Kun tuo kirjamaku tuntuisi osuvan nimimerkkien Pavlikovsky ja Rommelin kanssa aika hyvin yhteen, niin onko herrat mahdollisesti löytäneet mitään mielenkiintoista luettavaa musiikin saralta?

Voisin ainakin laittaa kirjan, jota en suosittele: Joel McIver: Metallica.

Onhan tuossa todella paljon asiaa toki, mutta kirja käsittelee vain ja ainoastaan bändin musiikillista puolta jättäen jäsenten yksityiselämän täysin huomiotta. Jotenkin tuosta jää pintapuolisen raapaisun kuva, vaikka asiaa on paljon kuitenkin. Jos thrash metal kiinnostaa noin yleisesti ottaen, niin siinä tapauksessa kirjasta varmaan saa paljonkin irti.

Toiseen mieliaiheeseeni liittyen tuli luettua putkeen seuraavat kirjat:

Hans-Ulrich Rudel: Stuka-lentäjä
Günther Rall: Lentopäiväkirjani – Muistelmat 1938–2004
Trevor J. Constable, Raymond F. Toliver: Erich Hartmann

Jokaista noista voin varauksetta suositella ilmailusta ja toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.

Hyllyssä odottelee vielä lukematon määrä elämänkertoja kaikenlaisen musiikin saralta. Laitetaan kokemuksia sitä mukaa kun kirjoja tulee luettua.

 

[-OO-]

Toiseen mieliaiheeseeni liittyen tuli luettua putkeen seuraavat kirjat:

Hans-Ulrich Rudel: Stuka-lentäjä
Günther Rall: Lentopäiväkirjani – Muistelmat 1938–2004
Trevor J. Constable, Raymond F. Toliver: Erich Hartmann

Jokaista noista voin varauksetta suositella ilmailusta ja toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.

Nuo Koala-kustannuksen ilmailuaiheiset kirjat on kyllä todella hyviä. Noitahan löytyy vielä paljon lisääkin jos aihe kiinnostaa, suurin osa on tullut itse luettua ja voin kyllä suositella oikeastaan kaikkia.

 

[varatuomari]

Nyt on sitten myös tuo edellä mainittu Kyrön Nahkatakki luettu, enkä joutunut pettymään tälläkään kertaa. Hitto, on siinä meillä vaan kertakaikkisen hieno, nuori kirjailija.

Seuraavaksi lukuvuoroon Rimmisen Pölkky. Epämääräisin odotuksin.

 

[Koirapoika]

Urheilu- ja harrastekirjallisuutta:

Lasse Erola - Keke Rosbergin elämä ja ajot
Raimo Summanen - Meidän päivä
Marylin Scott - Akvarellimaalauksen tietokirja

 

[Palstalegenda]

Tätä kirjaa en lue nyt enkä edes seuraavaksi vaan mainitsenpa silti.

Tuomas Kyröltä ilmestyy syksyllä uusi kirja nimeltänsä Kerjäläinen ja jänis. Kyseinen tuotelma kuullaan - erikoista kyllä - kuunnelmana Ylen Radio1:ssä 27.3.2011 lähtien. Sitä kautta sen voinee siis "lukea" melko pian. Täällä Hesarin lätinää kyseisestä kirjasta ja kuunnelmasta: KLIK.

Huhtikuussa 2010 Kyrö mainitsi eräässä tilaisuudessa ideoivansa kirjaa, jossa romanialainen kerjäläinen ja city-kani matkaisivat halki Suomen. Tällä kertaa matkaaja ei olisi Vatanen vaan romanialainen kerjääjä - Vatanescu.

Vatanescua odotellessa.

 

[Koirapoika]

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Tämmöisten kirjojen kohdalla on mukavaa osata lukea. Puoleen väliin päästy ja hyvältä vaikuttaa, kerrassaan. Olen tykännyt kovasti, raakaa ja rujoa, muutama pätkä suorastaan ahdistavaa tekstiä ja tapahtumaa, välillä jopa hempeää. Hyviä hahmoja, erilaisia ihmisiä, niin hyvässä kuin pahassa, lukijan päätettäväksi jää kuka on hyvä ja kuka paha. Leffan missasin kun äskettäin telkkarista tuli, näkyi kirjastosta löytyvän joten lainalle lähtee kunhan palautuu hyllyyn. Nykyajan Twilight vampyyrihössötykselle ja kirjallisuuden ystäville vaikea tätä suositella, voi tulla kakka housuun. Tai antaa mennä vaan, ei kaikki vampyyrit olekaan kauniita ja ihania.

 

[ms.qvist]

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Tämmöisten kirjojen kohdalla on mukavaa osata lukea. Puoleen väliin päästy ja hyvältä vaikuttaa, kerrassaan. Olen tykännyt kovasti, raakaa ja rujoa, muutama pätkä suorastaan ahdistavaa tekstiä ja tapahtumaa, välillä jopa hempeää. Hyviä hahmoja, erilaisia ihmisiä, niin hyvässä kuin pahassa, lukijan päätettäväksi jää kuka on hyvä ja kuka paha.

Kiitokset vinkistä. Lienee hyvä tutustua myös kirjaan. Leffan olen katsonut jo aikaa sitten, löytyy hyllystäni ja pidin siitä. Toisenlainen vampyyri-leffa ja samalla kuvaus 80-luvun (?) betonilähiön elämästä sekä kiusatuksi tulemisesta. Leffaa katsoessaan saattoi myös miettiä, että oli tämä vampyyri todellinen vai vain kuvitteellinen olio, joka antoi pakotien todellisuuden karusta ja rujosta maailmasta. Oli kummin oli, leffa kannattaa katsoa.

Tässä erinäisten oppikirjojen lukemisen ohella tuli luettua Veikko Huovisen Rauhanpiippu. Kuten pokkarin takakannessa lukee "Satiirin säilällä selvää jälkeä", sitä kirja oli. Oivallisesti Huovinen sai kerittyä auki tarinan Petro Pacpiposta ynnä Milita Fortosta ja heidän melkomoisesta pakoretkestään Nefortasta. Pakko tunnustaa, että tämä oli vasta toinen Huovisen romaani, jonka olen lukenut mutta enköhän tule niitä vastaisuudessakin lukemaan aina kun käsiini sellaisen saan ja kun aikaa sellaisen lukemiseen on. Tätä ennen olen lukenut Veitikan eli Veitikka: A. Hitlerin elämä ja toiminta. Jos mahdollista, se oli vieläkin ansiokkaampi teos ja samalla liikkumista toden ja kuvitelman rajamailla huikaisevalla tavalla. Kannattaa lukea!

vlad.

 

[Mahtiankka]

Tuli luettua tuo Shlomo Venezian Sonderkommando, mitä täälläkin suositeltiin. Ja nyt minäkin voin suositella tuota muille, erittäin hyvä kirja, herätti kyllä voimakkaita tunteita.

Seuraavana otan työn alle aiemmin mainitsemani Pjongjangin Akvaariot.

 

[Koirapoika]

edit. Oletan, että asut Jyväskylässä (suosikkiseurasta), mistä divarista käyt hakemassa kirjoja? Itse olen sen verta laiska, että tilailen netistä mutta kyllä tuo silti lopulta aika kalliiksi tulee. Muutenkin maistuisi välillä saada se pieni ilo "löydön" tekemisestä.

Onpas ikävästi jäänyt näkemättä kysymys. Tampereella asun ja Lukulaari on ykköspaikka, Huuto.netistä tehnyt jotain löytöjä tuon Huovisen keräilyn tiimoita, esim. Hirri 12€.

Sen verran Jykylässä ja lähistöllä tullut suurimman osan iästä asuttua, niin Kauppakadulla ainakin silloin oli Päijänne Antikvariaatti, muistoissa hyvä valikoima ja erinomaisen mukava divarin pitäjä.

 

[Vuokralainen]

Juha Itkosen Seitsemäntoista on kirja, mikä tuli luettua.
Hyvä kirja ja tuttuja paikkoja.

Nyt luen Santtu Luodon Juice-kirjaa. Juicen itsensä kirjoittama oli kyllä paljon parempi.

 

[Koirapoika]

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Tämmöisten kirjojen kohdalla on mukavaa osata lukea. Puoleen väliin päästy ja hyvältä vaikuttaa, kerrassaan. Olen tykännyt kovasti, raakaa ja rujoa, muutama pätkä suorastaan ahdistavaa tekstiä ja tapahtumaa, välillä jopa hempeää. Hyviä hahmoja, erilaisia ihmisiä, niin hyvässä kuin pahassa, lukijan päätettäväksi jää kuka on hyvä ja kuka paha.

Lainaan itse itseäni ja jatkan pohdintaa kun kirja on saatu luetuksi. Kuten tuli mainittua, kirjassa hyvän ja pahan raja on melko häilyvä. Välillä yksi päähahmo tuntui erinomaisen epämiellyttävältä, suorastaan vihattavalta jätteeltä, mutta jossain vaiheessa tuli mieleen ettei tämäkään ole läpeensä paha. Kirjassa käsiteltiin vaikeita aiheita, rohkea veto minun mielestä, yhdellä aiheella olisi ollut helppo ruveta mässäilemään mutta eipä menty siitä mistä aita on matalin. Pääosassa oli Elin ja Oskarin välinen ystävyyssuhde, tietyistä syistä johtuvine vaikeuksineen. Vampyyri ei ole tuttu ja turvallinen viitassa viipottava torahammas joka puree vaaleita neitoja kaulaan, jättäen jälkeensä kauniin elävän kuolleen.

Suosittelen tosiaankin, vlad ja muut. Vaikka kauhukirjallisuus ei niin kolisisikaan niin antakaa mahdollisuus, tässä on muitakin juttuja kuin silkkaa kauhistelua ja nurkan takaa pomppivia mörköjä.

 

[Laakamato]

Barber: Jihad vs. McMaailma.

Vastutakaamme maailmaa jossa kaikella on hinta mutta millään ei arvoa.

 

[Ioota Rhoo]

Kirjassa käsiteltiin vaikeita aiheita, rohkea veto minun mielestä, yhdellä aiheella olisi ollut helppo ruveta mässäilemään mutta eipä menty siitä mistä aita on matalin.

Jos tykkäät nimenomaan näistä vaikeista aiheista, niin lue myös Lindqvistin muut kirjat. Kuinka kuolleita käsitellään (Zombit) ja Ihmissatama (Kummitukset), näissä on entisestään kiristetty realismin ja ihmisyyden pimeän puolen ruuveja ja kauhu genren kliseet heitetty romukoppaan. Ei yhtä viihdyttäviä, mutta ehdottomasti ajatuksia herättäviä.

 

[Koirapoika]

Jos tykkäät nimenomaan näistä vaikeista aiheista, niin lue myös Lindqvistin muut kirjat. Kuinka kuolleita käsitellään (Zombit) ja Ihmissatama (Kummitukset), näissä on entisestään kiristetty realismin ja ihmisyyden pimeän puolen ruuveja ja kauhu genren kliseet heitetty romukoppaan. Ei yhtä viihdyttäviä, mutta ehdottomasti ajatuksia herättäviä.

Näihin tulemme tutustumaan, Ihmissatama näkyi lähikirjastossa olevankin.
Täytyy ensin lukea luvussa oleva Ritchie Blackmore - Musta ritari ja jonossa oleva Tuomas Kyrö: 700 grammaa ensin pois.

 

[J. Hakaneula]

Jonkin aikaa sitten tuli luettua Vesa Määtän kirjoittama elämäkerta eteläpohjalaisesta jääkärieversti Matti Laurilasta. Kyseessä on siis sama Matti Laurila, jonka komentaman eteläpohjanmaalaisen rykmentin (JR 23) vaiheita seurataan Talvisota -elokuvassa. Laurilan roolissa nähdään Esko Salminen.

Laurila oli mies, joka ei turhaan kumarrellut esimiehiään mikäli piti näiden antamia käskyjä ja määräyksiä typerinä, mistä syystä hän joutui etenkin jatkosodan aikana vaikeuksiin ja epäsuosiooon. Alaisiaan kohtaan hän oli kuitenkin isällisen reilu ja ansaitsi miestensä varauksettoman kunnioituksen, mikä näkyy hyvin myös Talvisota -elokuvassa.

Tykkäsin kyllä kovasti kirjasta. Hieno mies, hieno elämäkerta

 

[Patajokeri]

Nyt menossa John Irwingin "Ystäväni, Owen Meany". Ei kyll jotenki iske, huonoin lukemani Irwing. Mutta tähänkin melkein sopii vertaus huonosta pizzasta ja seksistä.

Seuraavaks ajattelin täräyttää Frank McCourtin-sarjan uudelleen, alkaen Seitsemännen portaan enkelistä ja päättyen Liitupölyyn.

 

[super]

Taas on kirjoja tullut markkinoille kivasti. Tokihan niiden kuumin aika vasta alkaa mutta ainahan sieltä jotain löytyy.

Tuomas Kyrön Urheilukirja. Kyllä niin tuli omat pelit ja lapsuus mieleen. Hyvä ja nostalginen kirja. Kyrön kannattaa jatkossakin pysyä näissä kertomuksissa ja jättää romaanit vähemmälle. Hyvä kirja.

Ildefonso Falconesin Fatiman käsi. Jo edellinen Meren katedraali oli erinomainen historiallinen seikkailuromaani ja tämä on myös. Uskomaton järkäle mutta on arvoisensa. Erinomainen.

Eilen tuli kauppoihin Seppo Jokisen uusin kirja: ajomies. Jatkaa komisario Koskisen seuraamista Tampereella. Tyyliltään ei poikkea millään muotoa edellisistä ja juurikin siksi on taattua Jokista. Maanläheistä ja vaikuttavaa. Nippelitietona tästä kirjasta että julkaisijana onkin kotimainen huippudekkaristien osuuskunta CrimeTime joten perinteinen Kariston kansi on vaihtunut.

Nämä ovat mainitsemisen arvoiset kirjat joita on tullut luettua. Edessä on taas pinollinen kirjoja joiden julkaisua odotellaan joten lukastaanpa pois ja annetaan palautetta..

 

[tant gredulin]

Menossa on Malcolm Gladwellin 'Blink'. Hyyyyvin kiinnostava, varsinkin tällaisen ihmisen kannalta, joka on usein luottanut (tai luullut luottaneensa) intuitioonsa. Wikipedia-tietoa kirjasta.
Tilauksessa on myös saman kirjoittajan The Tipping Point.

 

[Koirapoika]

Tuomas Kyrön Urheilukirja. Kyllä niin tuli omat pelit ja lapsuus mieleen. Hyvä ja nostalginen kirja. Kyrön kannattaa jatkossakin pysyä näissä kertomuksissa ja jättää romaanit vähemmälle. Hyvä kirja.

Sama kirja luvussa, hyvältähän tämä tuntuu. Olympiastadionia käsittevän pätkän eräs lause pisti naurattamaan kovin, "Viimeisen kierroksen kirinsä aikana Väätäinen muistuttaa liikkuvaa erektiota, yleisö on käsi joka vemputtaa miestä kohti lopullista maalia." Tuomas Kyrö on hieno mies, kiitokset tästä mielikuvasta. Juha Väätäinen, kansanedustaja, liikkuva erektio.

 

[Makkeli]

Nyt juuri pitäisi lukea Hannu Raittilan miesvahvuus kirjaa kun koulussa käskettiin lukea.

Osaisiko joku kertoa vähän tapahtumia tästä kirjasta, kun ei millään jaksaisi koko kirjaa lukea huomiseen mennessä.

 

[Koirapoika]

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään. Kyseinen opus luettu ja vaikka ei vertailussa aiempaan Ystävät hämärän jälkeen kirjaan mitään järkeä olekaan, tuleehan sitä väkisinkin tehtyä. Ei tämä huono ollut, mutta YHJ oli minun mittapuulla niin kova suoritus, että mahdottoman paikan edessä oli Kuinka kuolleita käsitellään. Hahmot jäi turhan ohuiksi, en löytänyt samanlaista tarttumapintaa tämän kirjan ihmisiin, YHJ:n henkilöissä oli enemmän särmää, sitä hyvän ja pahan veteen piirrettyä viivaa korostaisin. Aihe oli toki kiehtova ja pisti ajatuksia liikkeelle, surun ja kaipuun voima on melkoinen. Jos noin voisi käydä niin miten toimisi, mikä olisi reaktio ja mietteet jatkotoimenpiteistä. Taas kiitän kirjailijaa siitä miten jätettiin helpoin konsti käyttämättä, sitä aihetta on niin runsaasti käsitelty ettei siihen nojaamisessa olisi ollut juurikaan tolkkua.

Vielä olisi kirjailijan Ihmissatama jäljellä. Kunhan sen käsiin saa niin avoimin mielin ja odotuksin sen kimppuun.

 

[Koirapoika]

En malta olla tarttumatta aiheeseen kun aihetta on, kysymyksessä jälleen Ystävät hämärän jälkeen teos. Sain leffan viimein kouriini ja tuli katsottua, eihän se huono ollut lainkaan, mutta minusta vaan korosti kirjan hyvyyttä. Ymmärrettävästi kirjassa henkilöt on huomattavasti syvempiä, aikaa selvitellä taustoja toisin kuin elokuvassa. Esimerkiksi Elin ja apurinsa suhde selviää kirjassa, samoin mikä se on miehiään, elokuvassa siitä ei selvinnyt oikein mitään. Samoin nämä lähikuppilan juoppolallit ja Oscarin koulukiusaajat on selvästi suuremmassa roolissa.

 

[tutzba]

Tuli luettua Larssonin Millennium-trilogia. Ensimmäiseen osaan meni joku nelisen päivää, toiseen aikalailla sama aika, mutta kolmannen ahmin eilisen ja tämän päivän aikana. En osaa sanoa, ovatko nuo kirjat parhaat mitä olen lukenut - todennäköisesti ovat -, mutta sen tiedän, että pienen hetken kuluttua pitää avata ensimmäisen teoksen kannet uudestaan ja aloittaa tarina alusta.

Kirjassa ei ole henkilöitä, joihin voisin samaistua, eikä se siten liippaa läheltäkään minun omaa elämää. Silti teoksissa oli jotain sellaista, joka vain naulitsi paikoilleen kuin olisi isketty seitsemän tuuman naulat jaloista läpi*. Kenties olen herännyt myöhään ja kaikki ovat jo unohtaneet trilogian, mutta jos joku ei ole vielä lukenut niin lue ihmeessä. Aivan loistavaa tekstiä!

Tilasin netistä trilogiasta tehdyt elokuvat ja todennäköisesti ne tipahtavat huomenna postiluukusta. Saa nähdä, onko niissä saavutettu yhtä hyvin kerronnallinen hienous kuin kirjoissa.

*Anteeksi, oli pakko.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Osti äskettäin divarista kaksikin eri Paavo Nurmi -aiheista elämäkertateosta:

- Paavo Karikko & Mauno Koski: Yksin Aikaa Vastaan; Paavo Nurmen elämäkerta (1975).
- Antero Raevuori: Paavo Nurmi, Juoksijoiden Kuningas (1997).

Molemmat ovat vielä työn alla, tosin Karikko & Kosken teos on jo melkein luettu. Ehkä 70-luvulla oli toisin, mutta nykyaikaan suhteutettuna tuo vanhempi teos on tyylillisesti vanhahtava ja paikoitellen raskasoutuinen. Kirja briljeeraa surutta 20-luvun juoksujen aika- ja väliaikatykityksellä. Kaikenlaiset kusiaispesän avajaisten juoksukisat ja kommentoidaan välillä ihmeen perusteellisesti, samalla kun paljon olennaisemmat tapahtumat saavat ihmeen vähän huomiota osakseen. Ruotsalaisten masinoimalle Nurmen osallistumiskiellolle -32 olympiakisoihin on pyhitetty valtavasti tilaa. Kabinettitapahtumien käänteet ja niihin liittyvät spekulaatiot käydään perkeleellisellä seikkaperäisyydellä läpi.

Karikko & Kosken kirjaa lukiessa tulee välillä mieleen Karo Hämäläisen kieli poskessa kirjoitettu Kekkoskirja. Kyseinen kirja teki ivaa henkilöpalvontakulteista kuten myös esim. Juhani Suomen kekkoshistoriikeista (vähän Huovisen Veitikkaa liippaavalla otteella ikään kuin tiedeparodiana mutta vähemmän hersyvästi ja jopa puuduttavasti). Toki tahattomasti, mutta välillä Karikko & Koski menevät Nurmi-myytin pönkittämisessä hiukan överiksi nykyperspektiivistä katsottuna.

Raevuoren kirjaa olen lukenut toistaiseksi alle puoliväliin. Joka tapauksessa Raevuoren kirjoitustyyli on huomattavasti Koski & Karikon teosta mukaansatempaavampi. Raevuori on käyttänyt paljon myös dialogia, jota Karikko & Kosken kirjasta ei löydy lainkaan. Voittoaikoja ja tilastoja löytyy vain aivan relevanteimmissa kohdin. Tosin loppuun Raevuori on koonnut kattavat Nurmi-tilastot, samoin englanninkielisen summaryn. Urheilijaelämäkertojen perussyntiä eli nippelitietojen rönsyilevää ripottelemista Raevuori on selvästi pyrkinyt välttämään. Ehkäpä juuri tuo dialogimuodon käyttö tuo esille erityisen hyvin Nurmen persoonaa. Karikko & Kosken kirjassa taas heitetään Nurmi-sitaatteja toisinaan lähes yksinomaan alleviivaamaan Nurmen lähes aspergermaista jörrikkäluonnetta. Nurmen muiden ihmisten miellyttämisen halun puutetta Karikko & Koski halusivat tuoda esille läpi teoksen.

Molemmat kirjat toki kannattaa lukea, mikäli aihe ylipäätään kiinnostaa. Paavo Nurmi on kohtapuoliin neljä vuosikymmentä kuolemansa jälkeen edelleenkin henkilö, joka on raapaissut ehkä syvimmän kynnenjäljen miessukupolvien rajat ylittävään kansalliseen urheiluidentiteettiimme. Nurmi tullaan mainitsemaan etusivulla vielä satojen vuosienkin päästä kirjoitettavissa suomalaisen urheilun historiateoksissa, mitä ihmeen läystäkkeitä siihen aikaan sitten ikinä kirjoitetaankaan.

 

[Palstalegenda]

Molemmat kirjat toki kannattaa lukea, mikäli aihe ylipäätään kiinnostaa.

Onhan nuo tullut luettua jo viime vuosituhannen puolella, ensimmäinen joskus 1980-luvun lopulla. Samoin luin Martti Vainiosta kertovan kirjan, ne pari Lasse Virenistä kertovaa kirjaa, Pekka Vasalasta kirjoitetun kirjan mitä niitä olikaan. Nämä kaikki luin jo ala-asteiässä, paitsi tuota yhtä Nurmesta tehtyä, sitä kun ei oltu vielä tehty. No, kaikista hauskin kirja tältä sektorilta on kuitenkin Juha Väätäisestä kertova kirja Kierros vielä. Suosittelen, siinä kohtaa (v. 1972) kyseinen kirjan päähenkilö oli vielä sopivasti hullu, liekö tuo nykyään hieman epäsopivammin.

Mutta kaikkein paras juoksukirja mitä olen lukenut, on kuitenkin Wilson Kirwa: juoksijasoturin ihmeellinen elämä. Se kirja pitäisi olla pakollisena lukemistona kansamme nuorison piirissä. Mies oli maajoukkuejuoksija ja nukkui joskus kisareissuilla Italiassa metrotunnelissa ja joskus Helsingin rautatieasemallakin, kun ei kehdannut kenellekään sanoa, ettei ole rahaa. Kun viisitoistavuotiaana meistä useimmat kävivät rippikoulun, niin Keniassa laitettiin pojat neljäksi kuukaudeksi savannille leijonien keskelle. Sieltä kun selviää, puolet taisi selvitä, niin eipähän ihan pikku stressit taida hätkäyttää. Toki on sanottava, että uskoopi niitä tarinoita ken uskoo.