Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Jakke Huuliparta]

Lee Childin viimeisin Jack Reacher-pläjäys eli Worth Dying For. Yllättäen tästäkin kirjasta löytyy aika paljon edellisistä tuttuja elementtejä :D

Reacher on vaihteeksi liftaamassa Amerikassa keskellä ei-mitään ja tupsahtaa pikkukaupunkiin jota hallitsee ilkeä suku pelottelun ja rahan voimalla.

No tottakai Jack joutuu heti kirjan alkumetreillä hankaluuksiin paikallisten ilkimysten kanssa ja siitä eteenpäin tarina onkin tuttua Childia, hyvässä ja pahassa :)

 

[Kihaus]

Tuli luettua David Edmondsin ja John Eidinowin Wittgensteinin hiilihanko. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka niin ajallisesti mitättömästä tapahtumasta on saatu oikein viihdyttävä ja sulavasti etenevä kirja aikaiseksi.

 

[Patajokeri]

Äsken lopettelin Ozzyn elämänkertaa "Minä, Ozzy". Aika menoo pojalla ollu, ihme että pysyny hengissä.

Nyt työn alla Kurt Vonnegut, Hokkus Pokkus. Lupaavan oloista, taattua kamaa.

 

[ms.qvist]

Tässä taannoin sain luettua Gustave Flaubert'in maailmankirjallisuuden klassikon ja aikansa suurtakin kohua herättäneen Madame Bovary'n. Vaikka aikaa kirjan kirjoittamisesta on vierähtänyt jo sukupolvi jos toinenkin, ovat teemat edelleen hyvin puhuttelevia - rakkaus, kiihko, vastustamaton halu toista ihmistä kohtaan, halu tehdä mitä tahansa saadakseen himoitsemansa ja haluamansa - saadakseen kaikki halunsa tyydytettyä. Teoksen intiimit ja kiihkeä kohtaukset ovat puhuttelevia vaikka ne eivät tietenkään kuvaa kiihkoa ja aktia ja himoa niin seikkaperäisesti mitä tänä päivä suurelta osin tehdään. Paljon jäi lukivan mielikuvituksen varaan, paljon sai ajatella itse ja miettiä bovaryn lopunta himoa muihin miehiin kuin omaan aviomieheensä - tylsään ja tyhjänpäiväiseen ja mitäänsanomattomaan Charlesiin.

Ja lopulta kiihko, epätoivo, himo saavat tekemään vastustamattomia ja raadollisia tekoja...

Shampanjaa, rakkautta ja lihallisen ja mielikuvituksellisen himon tyydytystä parhaimmillaan!

Nyt luettavana on Ian McEwan'in Vieraan turva, mutta koska kirja on vasta alkusivuillaan en ryhdy lausumaan siitä sanaa suuntaan tai toiseen. Jos on yhtä hyvä kuin edellinen McEwan jonka luin, niin täyttää vaatimukseni kiitettävästi. Mielenkiintoinen kirjailija aiemmin lukemani teoksen (Sementtipuutarha) perusteella. Kyseisessä teoksessa hän pisti halki poikki ja pinoon kaikki hyväksyttävyyden rajat, alkaen äidin hautaamisesta kellariin ja päätyen kaiken salailun, epävarmuuden, riidanhaluisuuden jälkeen aktiin siskon ja veljen välillä.

vlad.

 

[smasa]

Tällä hetkellä työn alla on pari opusta:

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
Nopealukuinen, joskin aiheeltaan ahdistava kirja pikkusiskon masennuksesta sekä tämän itsemurhasta. Kovin päiväkirjatyyppinen, soljuva teos, jonka kirjoittaminen on varmaankin ollut kirjailijan oma keino selviytyä tapahtumasta. Antaa ajattelemisen aihetta ja sisältää tiivistettynä kiintoisia lausahduksia.

Mihail Šolohov: Hiljaa virtaa Don
Ensimmäinen osa on vasta alkupuolellaan. Antaa osviittaa elosta äiti Venäjällä joskus satakunta vuotta sitten. Verkkaista ja utuista kerrontaa: alushametta nyöritetään paikalleen puoli sivua, kalanuottaa parsitaan kasaan sivun verran, puhumattakaan siitä, kauanko naimakaupoilla kestää.

 

[Czescku]

Joulupukin tuomiset nyt luettu.

Ensiksi tutustuin Wallanderiin Hymyilevä Mies -kirjan avulla. Taisi olla ensimmäinen varsinainen dekkari, jonka olen ikinä lukenut. Vähän hätäisen oloista loppua lukuun ottamatta ihan mukavaa luettavaa.

Toisena lukaisin Lincoln Childin Uusi Atlantis -opuksen. Tämäkin kirjailija oli minulle aivan uusi tuttavuus. Vauhdikas teknotrilleri ja luen kyllä varmasti jonkun muunkin saman kirjailijan tuotoksen.

Kolmantena joulupukin säkissä oli minulle Jarkko Sipilän Elinkautinen. Minulle ensimmäinen suomalainen dekkari ja yllätyin positiivisesti. En tiedä miksi minulla on aina ollut ennakkoluuloja suomalaisia kirjailijoita kohtaan, mutta tämän perusteella niihin ei ainakaan ole mitään syytä. Tykkäsin tästä (tai kolme kirjaahan tässä on yksissä kansissa) enemmän kuin Wallanderista luullakseni siksi, ettei Takamäen tai muiden poliisien yksityiselämää otettu mukaan sekoittamaan turhaan hyvää tarinaa kuten Wallanderin kohdalla.

 

[Germanicus]

Kolme kirjaa menin tilaamaan, joista yksi on jo saapunut ja työn alla.

Tacitus: Taistelu keisarivallasta

Adrian Goldsworthy: Antonius ja Kleopatra

Mick Farren: Gene Vincent

Helvetti, nyt on niin hyviä kirjoja, että tuntuu kuin karkkikaupassa olisi!

 

[kovalev]

Olen lukenut viimeaikoina paljon Kurt Vonnegutia, ja täytyy sanoa, että olen saattanut löytää uuden suosikkikirjailijani. Aikoinaan en Teurastamo 5:stä aivan älyttömästi digannut, mutta nyt olen lukenut kirjoja ilmestymisjärjestyksessä, ja jokainen tuntuu edeltäjäänsä paremmalta. Teurastamon uusinta on kohta edessä. Saapa nähdä, uppoaako nyt paremmin.

 

[ms.qvist]

Nyt luettavana on Ian McEwan'in Vieraan turva, mutta koska kirja on vasta alkusivuillaan en ryhdy lausumaan siitä sanaa suuntaan tai toiseen. Jos on yhtä hyvä kuin edellinen McEwan jonka luin, niin täyttää vaatimukseni kiitettävästi. Mielenkiintoinen kirjailija aiemmin lukemani teoksen (Sementtipuutarha) perusteella. Kyseisessä teoksessa hän pisti halki poikki ja pinoon kaikki hyväksyttävyyden rajat, alkaen äidin hautaamisesta kellariin ja päätyen kaiken salailun, epävarmuuden, riidanhaluisuuden jälkeen aktiin siskon ja veljen välillä.

Vieraan turva tuli tässä jo luettua. ei mielestäni vetänyt vertoja McEwanin ensimmäiselle teokselle Sementtipuutarha. Olihan tässäkin matkassa synkeitä teemoja, mielikuvituksellista kerrontaa yhdistettynä seesteisiin päivänviettoihin. Kuinka kaikki voi yhdellä kertaa olla tavattoman hyvin ja kaikki näyttää seesteiseltä ja nautittavalta mutta tämä on vain häilyvä utuinen kuvitelma, jonka piilossa on kieroutunut ja mitä julmin maailma. Ihmishenki ei ole paljonkaan arvoinen - tai kenties paljonkin, koska sen myötä nautinnoista suurin, seksuaalinen tyydytys ja intohimo tulee täytettyä mitä parhaimmalla tavalla.

Nyt lukuvuorossa on Werner Maserin teos, jossa käysitellään kattavanoloisesti Hitlerin Taistuni - teosta ja samalla Hitlerin elämää, ajatuksia ja samalla sivutaan myös ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet osallisena Hitlerin toiminnassa alkuvuosien kuluessa. Maserin teos Adolf Hitlerin Taisteluni on vasta alkupuolella ja tällä hetkellä perehtytään Hitlerin henkiseen taustaan. Hänen itseoppineisuuteensa ja paikoin jopa maaniseen haluunsa oppia ja lukea. Paikoin hän luki kuin vimmattu ja paikoin käytti aikaa muuhun - pohdiskeluun, puhumiseen ja puhumiseen - juuri puhumistä hän piti voimallisimpana vallankäytön muotona. Kirjallista antia hän ei pitänyt läheskään niin merktiyksellisenä vaan juuri puhe oli se joka hänen mukaansa mullisti ja mullistaa maailman. Hyvin pitkälti oikeassa. Kirjallinen teos pohjalla voi olla vankka perusta mutta jollei ole olemassa jotain mikä saattaa tämän teorian/tiedon suuren yleisön tietoon, on kyseinen teos "arvoton".

Kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja odotan mitä jatko tuo tullessaan. Kirjaa lukiessa herää vaan halu saada ostettua Hitlerin Taisteluni kokoelmiini. Nähdä ja lukea se, ja kokea onko se yhtä sekava ja vaikeastiluettava mitä monet antavat ymmärtää sen olevan.

vlad.

 

[tant gredulin]

Olen lukenut viimeaikoina paljon Kurt Vonnegutia, ja täytyy sanoa, että olen saattanut löytää uuden suosikkikirjailijani.

Kilgore Trout -kirjat eli Mestarien aamiainen ja Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater kuuluvat vieläkin TOP20-listalleni. Ehkä jopa TOP10 :)

Odottelen ensi viikolla kirjakerhon postia, josta pitäisi löytyä Ian McEwan'in 'Polte'.

 

[Jeihki]

Lenin

Viimeksi mutustelin menemään Stalinin ja oli kyllä aivan helvetin mainio opus. Kuten Vlad aiemmin mainitsikin, ei keskittynyt pelkkiin raakuuksiin, vaan kirja avasi mielestäni loistavasti koko tapahtumien kirjon, mitä siihen aikaan neuvostoliitossa tapahtui.

Nyt tosiaan on menossa elämänkerta Stalinin oppi-isästä Leninistä. Kronologinen järjestys olisi ollut varmasti toisin päin, mutta hyvin tämä menee näinkin. Seuraavaksi sitten pöydällä odottaa kirja, joka kertoo Mannerheinristin ritareista.

Viimeksi olen ollut näin kiinnostunut historiasta yhdeksännellä luokalla vuonna 1992 ja nyt heti perään 2011. Ja lukemista en ole näin paljon harrastanut varmaan koskaan. Viimeisen kuukauden sisällä on mennyt aivoista sisään lähemmäs tuhat sivua tavaraa.

Stalinia ennen tosiaan oli se Koneen ruhtinas, josta lukuinnostus lähti. Hieman eri genre, mutta pääasia, että sai taas lukuinnostuksen käyntiin. Olkoonkin, että Stalin ja Lenin ei ole veijareita, joista tulee hyvä kahvipöytäkeskustelu, mutta itselleni luenkin. Nalle Puhia ja Barbababoja sitten tytölle, mutta niitä ei varmaan lasketa tähän ketjuun.

 

[Noitarumpu]

Vieraan turva tuli tässä jo luettua. ei mielestäni vetänyt vertoja McEwanin ensimmäiselle teokselle Sementtipuutarha. Olihan tässäkin matkassa synkeitä teemoja, mielikuvituksellista kerrontaa yhdistettynä seesteisiin päivänviettoihin.

Nyt on kyllä kirjoitettava, että mulla meni halu tutustustua koko McEwanin tuotantoon Vladin kertoman perusteella. Oksettaa lukea insesteistä yms. Olen lukenut niin paljon Torey Haydenin tosipohjaisia muistelmia, että jotenkin pahuuden kiintiö tässä mielessä on täyttynyt. Olen tietyllä tavalla hyvin herkkä ihminen ja itken ja murehdin maailman pahuutta.Ehkä suojelen näin itseäni kuormittamasta liikaa noilla asioilla, vaikka nyt kyseessä ovatkin romaanit. Toki luen dekkareitakin, mutta niitäkin on erilaisia. Vanhat klassikot purevat kuitenkin parhaiten. Enää kirjailijat harvemmin saavat niin vahvoja kokonaisuuksia kasaan, jotka kestävät ajan hammasta.

 

[sampio]

Nappasin Puhdistuksen pikalainoista mukaani ihan hetken mielijohteesta. Ajattelin, että jos heti aloittaisin, niin ehkä viikon lukuaika tsemppaisi paukuttamaan sen loppuun saakka. En ole kaunokirjallisuutta lukenut häpeäkseni moneen vuoteen, vaan lukeminen on keskittynyt tietokirjoihin ja muutamaan elämäkertaan, joten siksi olin hiukan epäileväinen suoritukseni suhteen. No, alku oli meikäläiselle tyypillistä pakkopullaa, johtuen ehkä tuosta harvakseltaan lukemisesta. Oksasen teksti alkoi kuitenkin pikkuhiljaa rullata, ja kolmena iltana olen tuota reilun tunnin lueskellut siihen saakka, että viimeiset sanat on tullut kerrattua useampaan otteeseen unihorteessa. Hyvää tekstiä ja tärkeä aihepiiri kokonaisuudessaan. Pienoinen innostus virisi jälleen kaunokirjallisuutta kohtaan, kun tässä ei olisi nyt kovin suuria projekteja tiedossa muutenkaan työn puolelta.

Millainen lukunopeus teitillä on noin keskimäärin? Riippuu tietysti kirjasta ja aiheesta, mutta noin suurinpiirtein? Olen pitänyt itseäni aina aika hitaana lukijana, koska isäni ja veljeni tykittävät viisisataasivuisia kirjoja parissa illassa. Mulla menee sataan sivuun puolisentoista tuntia, mikä ei kai kuitenkaan aivan huono nopeus ole. Sinänsä tällä ei mitään merkitystä ole, mutta alkoi vain kiinnostaa, kun tajusin, että mä osaankin lukea.

 

[ukkometso]

Odottelen ensi viikolla kirjakerhon postia, josta pitäisi löytyä Ian McEwan'in 'Polte'.

Älä turhaan kiusaa itseäsi. Se kirja on ihan täyttä tuubaa. Markkinamiehet saavat hehkutettua kaikenlaista paskaa ns. "maailmankirjallisuutena". Poltteesta ei vaan ole mihinkään.

 

[puuha-pete]

No nyt viimeksi tuli luettua Reino Lehväslaihon Kontion sissit. Varmaa tavaraa, joskin hieman samankaltaisuus Lehväslaihon sissikirjoissa on. Kuitenkin omalla tavallaan vetoaa tälläiseen yksikertaiseen lukijaan hyvä tapa kertoa tarinaa eteenpäin.

Seuraavaksi ajattelin kokeilla jotakin toista kotimaista sotakirjallisuuden kirjoittajaa. Muutama kirja on ollut jo pidemmän aikaa etsinnässä, mutta vielä ei ole sattunut kohdalle.

 

[Palstalegenda]

Luin erään parhaan kirjani: Per-Erik Lönnfors: Pelastakaa maailma - polttakaa taloustieteen oppikirjat.

Jatkakaa lukemista! Tässä tiivistelmää kirjasta.

Ostin kyseisen kirjan joskus vuonna ajat sitten. Exäni veljelle se kirja sitten jäi vuonna 2007, taloustieteilijä kun on. Lainasin sen kirjan taannoin ja luin sen nyt uudelleen ihan kokonaan.

Varmasti kyseinen kirja vituttaa taloustieteen opiskelijoita. Tulevat sitten tänne vittuilemaan - jopa lukematta kirjaa. Kirjan sanomisia: "Kun Afganistanissa alkoi kriisi, maasta loppui polttoaine. Kaikki olisivat jäätyneet sen talven aikana, ellei käsillä olisi ollut riittävästi orgaanista polttoainetta. Maassa oli niin suunnaton määrä marxismi-leninismin oppikirjoja, että niitä polttamalla voitiin turvata peruslämpö. Ei meilläkään ole mitään hätää. Vaikka meiltä loppuisivat joku talvi öljy ja halot, voimme luottaa siihen, että taloustieteellistä kirjallisuutta on varastoissa. Silloin näistä kirjoista on todellista hyötyä."

Provoiluksihan se mielissä menee, koska sitähän se on, ei se silti sanomaa vesitä kuin aivopestyjen tumissa, koska olemme paljolti aivopestyjä idiootteja. Juuri sinä, jonka verenpaine nousi edes yhdellä pykällä edes tästä - lue se ja osta lisää sitä mitä OMX muka neuvoo. Viimeistään vuonna 2013 häviät kaiken, sitä ei kerro kirja mutta minä kerron. Kerroin sen osakkeita omistavalle kaverilleni 7 kk ennen lamaa maaliskuussa 2000 ja samaiselle 2007 ennen uutta romahdusta. Taas kerroin, jokohan se uskoo, viime kerroilla tuo osakekauppaa opettava ei ole uskonut ja auto sekä asunto on mennyt.

 

[tant gredulin]

Älä turhaan kiusaa itseäsi. Se kirja on ihan täyttä tuubaa. Markkinamiehet saavat hehkutettua kaikenlaista paskaa ns. "maailmankirjallisuutena". Poltteesta ei vaan ole mihinkään.

Ai no sitten... Voi hitsin hitsi kun menin halpaan.

PS. Mihin siitä piti olla?

 

[Johannes]

Luin viimeksi Aleksis Kiven - nummisuutarit - komedia viidessä näytöksessä - kriittinen editio, joka on uusi painos näytelmästä ja jossa selitetään näytelmän taustoja ja Kiven esikuvia todella perusteellisesti. Kivi luki nuorena miehen esim. paljon Shakespearen näytelmiä, jotka vaikuttivat hänen tuotantoonsa, samoin Nummisuutarit on tavallaan oidipaalisesti käänteinen näytelmä, koska Esko näytelmän lopussa kieltäytyy koskaan edes harkitsemasta naimisiin menemistä ja jää äitinsä helmoihin asumaan, hyläten naisväen houkutuksen lopullisesti. Neljännnessä osassa Esko kohtaa maantiellä tutun mieshenkilön (nimeä en muista ??) ja hänet Esko pahoinpitelee. Näytelmän kolmannessa osasssa Esko on Mikko Vilkastuksen kanssa kievarissa, joss Mikko juo matkakassaa loppuun sen minkä kerkeää. Kirjassa pyritään esittämään "nummisuutarit" mahdollisimman alkukielisessä muodossa ja siinä selitetään lukuisia 1800-luvun sanontoja nykypäivän sanamuodossa. Lisäksi Kivi käytti nummisuutareiden sisällössä paljon kuvauksia, joista löytyy Raamatusta lähes vastaava tarina, mutta Kivi ei tietenkään plagioinut näytelmässään Raamattua.

 

[Koirapoika]

Nyt on kyllä kirjoitettava, että mulla meni halu tutustustua koko McEwanin tuotantoon Vladin kertoman perusteella. Oksettaa lukea insesteistä yms. Olen lukenut niin paljon Torey Haydenin tosipohjaisia muistelmia, että jotenkin pahuuden kiintiö tässä mielessä on täyttynyt. Olen tietyllä tavalla hyvin herkkä ihminen ja itken ja murehdin maailman pahuutta.Ehkä suojelen näin itseäni kuormittamasta liikaa noilla asioilla, vaikka nyt kyseessä ovatkin romaanit. Toki luen dekkareitakin, mutta niitäkin on erilaisia. Vanhat klassikot purevat kuitenkin parhaiten. Enää kirjailijat harvemmin saavat niin vahvoja kokonaisuuksia kasaan, jotka kestävät ajan hammasta.

Samainen Sementtipuutarha luettuna, kun se näkyi hyllysssä olevan. Jotensakin ahdistava opus kaikkineen, ei vain tuon insestikohtauksensa vuoksi. Aiemmin luin tuotannosta Rannalla teoksen ja pidin siitä enemmän kuin Sementtipuutarhasta, ei siinäkään ilo suoranaisesti purskahtele lukijan silmille, ei sentään niin synkeää kuin Sementtipuutarhassa. Nopeasti luettava tarina, asiat patoutuu ja yksi pieni tapahtuma muuttaa lopun elämän suunnan.

McEwanilta on vielä Sovitus ja Lauantai rivistössä, Lauantaita aloitin joskus mutta ei tuntunut lähtevän liikkeelle niin jäi kesken, otettava joskus uudestaan käsittelyyn. Sovituksessa kuulemma sama juttu, ei aluksi oikein etene mutta on sitten vauhtiin päästyään ihan mainio.

 

[Maple Leaf]

Enää kirjailijat harvemmin saavat niin vahvoja kokonaisuuksia kasaan, jotka kestävät ajan hammasta.

Tätähän emme kai voi vielä tietää esimerkiksi vuonna 2010 ilmestyneen kirjan osalta, vai voimmeko?

 

[Beagle Boy]

Viimeksi tuli luettua Ambrosen The Pacific ja nyt on menossa Misha Glennyn McMafia.

Edellinen oli oikein hyvä kirja, joka toi loistavasti lisää syvyyttä HBO:n sarjaan, jonka henkilöhahmot olisivat luultavasti muuten jääneet hieman ohuiksi.

McMafiasta en oikein vielä osaa sanoa mitään, kun takana on vasta noin 50 sivua.

 

[J. Hakaneula]

Juha Siltalan Lapuan liike ja kyyditykset 1930 -teos on meneillään tällä hetkellä. Jostain syystä itseäni kiinnostaa erittäin paljon Suomen lähihistoriassa kansalaissodan ja toisen maailmansodan tapahtumien ohella nimenomaan Lapuan liikkeen edesottamukset. Kirja on tähän mennessä ollut jopa odotettua mielenkiintoisempi lukukokemus valottaen erinomaisesti mm. Lapuan kansanliikkeen syntymisen taustat ja sen miten valtiovalta joutui tasapainoilemaan parlamentaarisen demokratian ja lapualaisten laittomuuksien välimaastossa. Sinänsä jännä asia on, että tästä aiheesta ei näytä olevan muita läheskään yhtä kattavia teoksia, vaikka Lapuan liike on kuitenkin olennainen osa maailmansotien välistä historiaa Suomessa. Tai minä en ole ainakaan löytänyt lähialueen kirjastoista muita kirjoja, jotka keskittyisivät pelkästään Lapuan liikkeeseen.

 

[Tykki]

Luettu: David Grann - The lost city of Z. Mielenkiintoinen tarina siitä, miten Percy Fawcettista tuli intohimoinen muinaisen kultaisen kaupungin riivaama Amazonin pöpelikön tutkija n. 100 vuotta sitten.

 

[axe]

Mää luin tässä joku aika sitten naiskirjallisuutta, Amerikkalainen tyttö by Monika Fagerholm. Se oli outo ja kummallinen, rönsyilevä ja harhaileva, mutta silti kiehtova. En nyt tiedä kehtaisko sitä ihmisille suositella, mutta ainakin mulle se toteutti kirjan tärkeimmän tehtävän eli viihdytti.

Nyt tuli luettua tuon "jatko-osa" Säihkenäyttämö. Huh huh, jos tuossa edellisessä on näköjään ollut jotain tyylillistä kiehtovuutta, niin tässä meni homma niin överiksi ettei tosikaan. Toistoa, hyppimistä, toistoa, toistoa, maalailua, tyylittelyä pelkän tyylittelyn vuoksi niin ettei sieltä välistä löydä tarinaa tai henkilöitä ollenkaan. Sitten loppuun parinkymmenen sivun epilogi, jossa suurinpiirtein selkokielellä kerrottiin mitä nyt sit oikeesti olikaan tapahtunut. Nyt en viihtynyt enkä todellakaan suosittele. Naiset on pilannu tän maailman.

 

[Theone]

Ozzyn kirja takana ja voin kyllä suositella kaikille. Aika paljon varmasti värikynää käytetty mutta mitä sitten...

Olen tykännyt lukea näitä muusikoiden/bändien elämänkertoja vaikkei kohteen tuotanto olisikaan itseäni koskettanut millään tavalla mutta nyt löytyi pohjanoteraus. Viikonloppuna aloittelin Ian Christen kirjoittamaan Van Halen -kirjaa ja tämän täytyy olla tylsin kirja ikinä. Bändinä Van Halen on tasoa ironmaiden, eli täyttä paskaa mutta Maidenista lukemastani kirjasta kuitenkin pidin. Kirja jäänee kesken koska tänään postilaatikkoon kolahti KISSin Maskin takaa -opus.