Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Koirapoika]

Antti Hyry: Uuni. Työn kuvaus. Miellyttävän hitaasti ja rauhallisesti etenevä opus, vastapainoa menolle missä pitää olla pää kolmantena jalkana yhdessä paikassa ja ties missä hetkessä, helvetillisellä kiireellä. Samalla tahdilla mitä uuni nousee, itse muuraajan henkilö avautuu lukijalle, alkuun ei tiedä edes nimeä. Kirjailija on ottanut ihailtavasti aiheestaan selvää, jos muuraamisesta tai kirkkouruista, ymmärtää, tämä kirja voi avautua paremminkin. Meinaan melko tarkkaan kuvataan uunin syntyminen ja työvaiheet, paljon oli semmoisia sanoja ja termejä mistä en mitään tajunnut mutta ei se haitannut. Sitten taas joku kuka ymmärtää aiheen, saataapa hyvinkin olla eri mieltä miten joku uunin kohta pitää tehdä. Jos olisin Kalle Päätalon tuotantoon tutustunut, tästä varmaan löytäisi samoja piirteitä.

 

[Leon]

Agassin muistelmat menossa. Ostin eilen junamatkalle. En muista, milloin olen viimeksi lukenut 250 sivua yhden illan aikana. Lennokasta tarinaa, hyvin kirjoitettu ja yllättävän hyvin suomennettu. Olisi toki ollut kiva lukea tämä englanniksi, mutta se vaihtoehto oli tällä kertaa suljettu pois. Tulee hiukan mieleen Theo Fleuryn vastaava teos, paitsi että tämä on viihdyttävämpi.

 

[Amerikanihme]

Agassin muistelmat menossa. Ostin eilen junamatkalle. En muista, milloin olen viimeksi lukenut 250 sivua yhden illan aikana. Lennokasta tarinaa, hyvin kirjoitettu ja yllättävän hyvin suomennettu. Olisi toki ollut kiva lukea tämä englanniksi, mutta se vaihtoehto oli tällä kertaa suljettu pois. Tulee hiukan mieleen Theo Fleuryn vastaava teos, paitsi että tämä on viihdyttävämpi.

Hienoa! Kirjoitinkin siitä pari sivua sitten. 250 sivua on kova saavutus. Koko kirja oli muistaakseni noin 350 sivua englanniksi.

 

[Palstalegenda]

Antti Hyry: Uuni. Työn kuvaus... Jos olisin Kalle Päätalon tuotantoon tutustunut, tästä varmaan löytäisi samoja piirteitä.

Eilen juuri palautin Uunin takaisin kirjastoon. Olihan se Uuni minun mieleeni jotenkin kelvompi kuin Aitta mutta minulle Uunikin oli aivan liian pitkäveteistä horinaa. Kesken jätin kyseisenkin Hyryn kirjan eikä ole tarkoituksenani enää Hyryn tuotantoon palata. En nähnyt tarpeelliseksi edes ns. yleissivistävyyden vuoksi lukea tuota kirjaa loppuun saakka.

Niin, miksi oli pakko kommentoida, niin kun Hyryn vertaaminen Päätaloon lähentelee rikosta kirjallisuutta kohtaan! Päätalon tekstiin tutustuin vasta vuonna 2006, sen jälkeen olin ihmeissäni, kun sehän olikin hauskaa, jouhevaa ja suorastaan valloittavaa tekstiä. No, Iijoki-sarja alkaa Huonemiehen poika -kirjassa muistaakseni noin 5,5 sivun kerronnalla Iijoen mutkista ja reitistä. Ei pidä siinä kohtaa pelästyä, ei se nyt ihan sellaista ole sentään. Ei lähellekään.

Tässäpä muuten uunin rakennusta Päätalon kirjan malliin: Linkki

Vaan silläpä niitä kirjoja on erilaisia, kun makujakin on monia.

 

[Jotva]

Jyri Erman kirjoittama Viisas mies ei kuse vastatuuleen -teos tuli luettua eilen loppuun. Mainosmiehen jorinoita moninaisista asioista. Pääosin ihan hyviä ja oivaltavia tekstejä, mutta joissain kohdin tuli väkisin väännetyn maku.

 

[Koirapoika]

Niin, miksi oli pakko kommentoida, niin kun Hyryn vertaaminen Päätaloon lähentelee rikosta kirjallisuutta kohtaan! Päätalon tekstiin tutustuin vasta vuonna 2006, sen jälkeen olin ihmeissäni, kun sehän olikin hauskaa, jouhevaa ja suorastaan valloittavaa tekstiä. No, Iijoki-sarja alkaa Huonemiehen poika -kirjassa muistaakseni noin 5,5 sivun kerronnalla Iijoen mutkista ja reitistä. Ei pidä siinä kohtaa pelästyä, ei se nyt ihan sellaista ole sentään. Ei lähellekään.

Omaa kokemusta Päätalon tekstistä on sen verran että lukutaidottomana nappulana olen kyläpaikassa hakenut hyllystä kirjan ja "lukenut" sitä kiinnostuneena, kirja oli Päätalon Kunnan jauhot. Ehkä se tiiliskivimäinen olemus ja ennakko-odotukset pitkäveteisestä jaarittelusta pitää Päätalot kirjaston hyllyssä. Jos sitten vanhempana, vanhojahan tässä ollaan jo nyt, mutta vielä vanhempana.

EDIT: Ei liene yllätys eikä pahakaan spoilaus kun kerron että uuni tuli valmiiksi.

 

[Leon]

Hienoa! Kirjoitinkin siitä pari sivua sitten. 250 sivua on kova saavutus. Koko kirja oli muistaakseni noin 350 sivua englanniksi.

Junamatkalla oli aikaa lukea, telkkaristakaan ei tullut mitään. Paitsi tietysti tennistä Eurosportilta. Suomenkielinen painos on 500-sivuinen puolijärkäle. Pari iltaa mennee vielä.

Ihan sopivasti tuossa on taustoja myös Agassin kilpakumppaneista. Minulle avautui nyt ensimmäistä kertaa, että Jimmy Connorskin saattoi olla aika mulkku miehekseen. Toki näissä kannattaa aina pitää pientä filtteriä päällä, mutta eivät nuo varmaan ihan tuulesta temmattuja juttuja kaikki ole.

 

[Palstalegenda]

Ehkä se tiiliskivimäinen olemus ja ennakko-odotukset pitkäveteisestä jaarittelusta pitää Päätalot kirjaston hyllyssä. Jos sitten vanhempana, vanhojahan tässä ollaan jo nyt, mutta vielä vanhempana..

Minä en jaksa lukea juuri mitään kirjaa kokonaan, koska ne ovat pitkäveteisiä jaaritteluja. Venäläiset klassikot, Hyryn kirjat, Hemingway, lähes kaikki. Jos olisin kustannustoimittajadiktaattori, niin kirjallisuus kuolisi vuodessa. Onneksi en ole! Päätalo on minulle niitä kutakuinkin yhden käden sormin laskettavia kirjailijoita, joiden tuotantoa en koe pitkäveteisenä jaaritteluna. Toinen on Veikko Huovinen. Sitten pitääkin jo ryhtyä miettimään, että ketähän vielä...

Tiedän, tämä kuulostaa oudolta.

Jos Päätalon tuotantoon haluaa nyt tutustua, niin minä suosittelisin kirjaa Isäni Hermanni. Niin, sehän on julkaistu muistaakseni vuonna 2003, eikä Kalle sitä varsinaisesti kirjoittanut, vaikka kirjoittikin kaiken. Vaan sillä pääsee hyvin jyvälle ja se kirja on (minun mielestäni) ikään kuin Päätalon parhaat rivit.

Lainasin eilen Tuomas Kyrön 700 grammaa. Kyseinen kirjalija pummi minulta tupakkaa viime Oulun reissullaan, että olemme siis ilmiselvästi ikään kuin kavereita...

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Jörn Donner: Uusi Maammekirja (1967).

Ihmeen kauan olin vältellyt tämän teoksen lukemista, mutta onpahan sekin nyt tehty. Vaan paljon on Suomi muuttunut runsaassa neljässä vuosikymmenessä. Noina aikoina ja vähän aiemmin jengi muutti Ruotsiin Volvoja kasaamaan ja köyhyyttä pakoon. 70-luvulla samat porukat kävivät kesälomillaan esittelemässä suomiserkuille näitä Volvoja ja päivittelemässä kuinka tajuttomasti korkeampi onkaan svedujen elintaso. Meillä vasemmisto oli voimissaan, älymystö teki poliittista ja älyllistä isänmurhaa, ja melkein kaikki pelkäsivät Neuvostoliittoa. Maatalous koneistui, väki muutti lähiöityviin kaupunkeihin, keskikaljaa ei noin vaan ostettu mistä huvittaa, eikä sitä saanut ravintolassakaan ilman vähintään voileipää. Jengillä alkoi olla varaa ostaa autoja. Inflaatio auttoi hartiapankkirakentajia selviämään lainoistaan. Pikku hiljaa syntyi varallisuuden tynkää palkkaduuniakin vääntäviin kansankerroksiin. Onpahan aikamatka.

 

[Amerikanihme]

Eilen juuri palautin Uunin takaisin kirjastoon. Olihan se Uuni minun mieleeni jotenkin kelvompi kuin Aitta mutta minulle Uunikin oli aivan liian pitkäveteistä horinaa. Kesken jätin kyseisenkin Hyryn kirjan eikä ole tarkoituksenani enää Hyryn tuotantoon palata. En nähnyt tarpeelliseksi edes ns. yleissivistävyyden vuoksi lukea tuota kirjaa loppuun saakka.

Joo, itse sain tuon kirjan joululahjaksi ja luin sen joulunpyhinä kunnialla loppuun asti. Kai se on sitä suurempaa taidetta, koska ei ainakaan minulle siitä auennut mitään elämää suurempaa kokemusta. Ne sivujuonet nyt olivat puoleksi luettavia (esim. matka Pohjois-Ruotsiin), mutta itse uunin kuvaaminen erikoissanastoineen ei kyllä minulle auennut.

 

[Amerikanihme]

Ihan sopivasti tuossa on taustoja myös Agassin kilpakumppaneista. Minulle avautui nyt ensimmäistä kertaa, että Jimmy Connorskin saattoi olla aika mulkku miehekseen. Toki näissä kannattaa aina pitää pientä filtteriä päällä, mutta eivät nuo varmaan ihan tuulesta temmattuja juttuja kaikki ole.

Kyllä. Tunnustan itsekin, että minulla ei ollut mitään aavistusta, että Jimbo on tuollainen ylimielinen persoona kentän ulkopuolella. Mutta kuulosti siltä, että tämä on yleisesti tunnettu tosiasia, tai sitten vain Andrella jäi jotakin hampaankoloon Jimboa vastaan.

 

[brendadervin]

Käsikirja - Tee-se-itse-opas miehille

Roman Schatz oli kirjoittanut tekstin ja Jarla kuvittanut nauruhermoja kutkuttelevan pienen opuksen jokaiselle miehelle tutusta aiheesta jota käsiteltiin sopivan letkeästi. Formaatti muistutti enemmän aikuisten sarjakuvaa kuin normaalia tietokirjaa mutta ei sillä niin väliä kun sai hetken hekotella oikein kunnolla. Jos subjekti kiinnostaa toisesta näkökulmasta kannattanee suunnata Philippe Brenot'n suuntaan.

 

[Koirapoika]

Uutta suoleen kun vanha kuolee. Kirjakaupan muuttomyynnistä halvalla Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin, vuoden 2008 Finlandia-ehdokas, tuolloinhan Sofi Oksanen nappasi palkinnon ja rahat. On varmaan laitettava Kalervo Palsan hurja elämä hyllylle tämän opuksen luvun ajaksi.

 

[Johannes]

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/...avat+kirjan+jääkiekosta/1135259986192?ref=rss
Tämä pitää lukea, kun ilmestyy. Raimo Summanen ja Kaarina Hazard ovat yhdistäneet voimansa. Lopputuloksena on kirja, lätkä - kirja urheilusta -, joka on pakko hankkia ilmestyttyään jostain käsiin.

 

[Noitarumpu]

Sellainen ikivanha kirja kuin Pearl Buckin Hyvä maa on taatusti lukukokemuksen arvoinen. Siihen on myös jatko-osia, jotka olen myös lukenut. Niitä taitaa vaan olla enää vaikeaa saada, kannattaa kysellä kirjastoista.

Kirjat kertovat erään kiinalaisen perheen kohtalosta ja siinä on samalla erittäin hyvää kuvausta kiinalaisesta sen ajan yhteiskunnasta ja tavoista. Romaanit saivat minut toteamaan, että ei se ihminen kauheesti ole tainnut loppujen lopuksi tuosta etiäpäin mennä, ainakaan osassa maailmaa. Ei ole yhtään tylsää luettavaa.

 

[BigD]

Alpo Suhosen Kausi sydämestäni tuli luettua tuossa kesän aikana. Ihan mielenkiintoinen kirja ja pääsi hieman tutustumaan tarkemmin Apen ajatusmaailmaan ja kuinka hän valmentaa joukkuettaan. Kirja oli koottu Apen päiväkirjamerkinnöistä, joita hän oli rustannut aikakautena, jolloin hän toimi Blackhawksien päävalmentajana 2000-2001. Ihan kelpo tekele. Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa tietää millaisessa paineessa NHL:n joukkueen päävalmentaja joutuu elämään. Jännä oli myös lukea millaisia henkilökohtaisia ajatuksia valmentajalla liikkuu päässä kesken kautta.

Nyt on menossa sitten William Goldningin klassikko Kärpästen Herra (The Lord of the Flies). Parikymment sivua on luettu, mutta vielä ei osaa sanoa juuta eikä jaata. Kaippa tästäkin ihan kelpo tarina kehkeytyy..

 

[ms.qvist]

Dawkinsin jälkeen tuli tartuttua kevyempään tuotantoon - ainakin painoarvoltaan.

Ursula K. Le Guin'in novellikokoelma Pimeälipas ja muita kertomuksia paljastui odotuksia paremmaksi kokoelmatoekseksi. En yleensä erityisemmin pidä novelleista tai lyhyistä kertomuksista koska niissä tarina harvoin pääsee elämään riittävästi, jotta se imisi minut mukanaan. Kaiken lisäksi monien kirjailijoiden novellit - etenkin todella lyhyet novellit - ovat suorastaan idioottimaisia, Stephen King on sortunut tällaisten idioottimkaisuuksien kirjoittamiseen useammin kuin kerran. Mutta palatakseni Le Guin'in novellikokoelmaan. Siitä löytyi myös hyvin mielenkiintoisia novelleja, sellaisia jotka jo novellimitassa onnistuivat imaisemaan minut mukaansa mutta niistä olisi kenties ollut pidemmäksikin kertomukseksi - kenties jopa romaaniksi saakka. Voisin nostaa esille seuraavat novellit: Yhdeksän henkeä ja Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi. Parhaimmillaan Le Guin on etevä sanankäyttäjä, tunnelman luoja, tapahtumien ja ihmisten kuvaaja, ja edelleen eräs parhaimmista fantsasia ja scifi-kirjailijoista.

Nyt vuorossa on Antti Tuurin Talvisota. Sota on vasta aluillaan mutta odotukset ovat kovat ottaen huomioon, että Talvisota niin sarjana kuin myös elokuvana on tullut nähtyä televisiosta/dvd:ltä jonkun kerran. Tässä vaiheessa en kuitenkaan ryhdy kohottamaan kirjaa pilviin tai lyömään lyttyyn vaan annan Antin kertoa tarinaansa - millaisena Martti Hakala talvisodan koki.

vlad.

 

[axe]

Juhani Olutkosken Teddy vai Punkkari eli nuoruustango 1980 on viimeisin. Kertoo tamperelaisesta fiftarirasvisjengistä 80-luvun taitteessa kun piti tapella punkkareita vastaan. Itse olen liian nuori ettei toi ihan ole mun aikaani, mutta muistan kyllä noi teppo-vai-punkki-hommelit, kun jo ihan nöösipoikana jollain lailla ihmetteli että miksi asioiden pitää olla niin vahvasti vastakkainaseteltuja.

Kirja on vähän tappelua, vähän tyttöjä, vähän kasvukertomusta. Kerronta ja kirjoitustyyli ei ole ihan mun makuun, mutta kivahan sitä oli lukea vielä kun tapahtumapaikka on Tampere. Nostalgiakorttiakin heiluteltiin aika avoimesti, kun hyvin päälleliimatusti vedettiin mukaan tuon ajan juttuja ja trendejä. Oon mää työmatkabussiaikaani paljon huonomminkin viettänyt.

 

[Kulttimörkö]

Aloitin Patricia Cornwellin Kay Scarpetta sarjan alusta. Ei mulla kaikkia kirjoja vielä ole, fyysisesti. Äänikirjoina kylläkin. Post Mortemin kuuntelin alkuperäiskielellä ja nyt luen toista kirjaa kyseisestä sarjasta nimeltänsä "Mitä jäljelle jää". Tavoitteenani on ostaa koko kaikki kirjat ja sitä vielä tulee lisää. Uusin tulee tässä kuussa suomennettuna.

 

[hannes_ko]

Jo ennen syntymääni kuolleiden isovanhempien jäämistössä oli lähinnä uskonnollista kirjallisuutta, mutta poikkeuksena tästä Kalle Päätalon Kunnan jauhot. Se oli näkökentässäni elämäni ensimmäiset 20 vuotta, mutta en siihen tarttunut. Noin kymmenen vuotta sitten tartuin, kun oli äärimmäisen tylsää. Siis todella tylsää.

Sittemmin tuo kirja on tullut luettua alusta loppuun n. 5-6 kertaa, ja lähes aina kotona käydessäni selailen sitä. Niin nytkin.

On se vaan mieletön kirja. Viimeksi selailin esiin muun muassa kohdat, joissa Päätalo kuvaa neljää supertukkilaista (Jakki, Neulikko-Matti, Horsman Simppa ja Lehmi-Auku), menee papinkylään juhannusjuhlille ja tapaa Ville Tikkasen ja ennen kaikkea saa savotassa kuulla isä-Hemman yltyneen raivoon. Todella klassisia, sykähdyttäviä, tunteellisia ja tärkeitä kohtia.

Ja onhan siellä muuta, Jokijärven poikain olympiainnostus ja ennen kaikkea Päätalon perheen sortuminen kunnan elätiksi.

Toivoisin todella, että joka ainoa suomalainen tämän kirjan joskus elämänsä aikana lukisi. Kyseessä on niin väkevää tarinaa siitä, mistä me suomalaiset tulemme, ihan juuri ollaan sieltä tultu.

Ja säälin niitä kirjallisia hienohelmoja, jotka Päätaloa välttävät, koska ovat saaneet päähänsä, että Päätalo on pökkelö kirjoittajana. No ei ole. Kieli on värikästä, kerronta sujuvaa, tilanteet ja tapahtumat luodaan lukijalle hienoina kuvina, kaikki on kohdallaan.

Olisipa vaikka Big Brotherin viikotehtävänä Kunnan jauhojen lukeminen. Jos isänmaan toivoista edes yksi tajuaisi enemmän kuin pintaliitoa, niin maa olisi parempi paikka asua.

 

[ms.qvist]

Ja säälin niitä kirjallisia hienohelmoja, jotka Päätaloa välttävät, koska ovat saaneet päähänsä, että Päätalo on pökkelö kirjoittajana. No ei ole. Kieli on värikästä, kerronta sujuvaa, tilanteet ja tapahtumat luodaan lukijalle hienoina kuvina, kaikki on kohdallaan.

Kuulunen näihin kirjallisiin hienohelmoihin koska minulle Päätalo ei ole koskaan antanut mitään, en jaksa arvostaa hänen kirjallisia saavutuksia kovinkaan korkealle. Olen koettanut selailla ja ja lukea hänen tuotoksiaan mutta ainakaan Ii-joki -sarja ei minuun iske millään muotoa. En jaksa lukea sivutolkulla puisevaa kuvausta jostain jontkasta tai ojan mutkasta. Minulle kirjailijana Päätalo kuuluu samaan sarjaan Aleksis Kiven kanssa, en siis ymmärrä sitä statusta ja merkityksellisyyttä mikä heidän harteilla on. Onneksi Suomesta löytyy aivan toisen luokan kirjailijoita, sellaisia joiden kirjoihin on mielekästä tarttua kerta toisensa jälkeen. Kenties pian otan Sinuhen uudelleen luentaan.

vlad.

 

[Alkiolainen]

Timo Koivusalon jälkimmäisen Täällä Pohjantähden alla -elokuvan ensi-iltaa silmällä pitäen luin Väinö Linnan kirjoittaman trilogian viimeisen osan. Loistavaa luettavaa, ei voi muuta sanoa.

 

[Viljuri]

Onneksi Suomesta löytyy aivan toisen luokan kirjailijoita, sellaisia joiden kirjoihin on mielekästä tarttua kerta toisensa jälkeen. Kenties pian otan Sinuhen uudelleen luentaan. vlad.

Kirjalliset "hifistelijät" eivät sattumoisin pidä Waltariakaan minään. Ilmeisesti mikä tahansa kirja, jossa on loogisesti etenevä juoni ja jossa ei joko "tiedosteta" tai harjoiteta "dekonstruktiota" vähintään kahdella eri tasolla, ei voi olla siedettävä. Tämä sulkisi pois kyllä mm. venäläiset klassikot, mutta ilmeisesti demarkaatiolinja koskee lähinnä 1900-luvulla ja sen jälkeen kirjoitettuja kirjoja.

 

[ms.qvist]

Kirjalliset "hifistelijät" eivät sattumoisin pidä Waltariakaan minään. Ilmeisesti mikä tahansa kirja, jossa on loogisesti etenevä juoni ja jossa ei joko "tiedosteta" tai harjoiteta "dekonstruktiota" vähintään kahdella eri tasolla, ei voi olla siedettävä. Tämä sulkisi pois kyllä mm. venäläiset klassikot, mutta ilmeisesti demarkaatiolinja koskee lähinnä 1900-luvulla ja sen jälkeen kirjoitettuja kirjoja.

Onneksi nämä kirjalliset "hifistelijät" eivät ole painamassa pistoolin piipua kaltaiseni kirjallisen "hienohelman" ohimolle, näin minulle suodaan mahdollisuus nauttia waltarilaisesta kerronnasta. Ja jatkaa matkaani kirjallisella polulla löytääkseni joku päivä valaistuksen...

vlad.

 

[Noitarumpu]

Aloitin Patricia Cornwellin Kay Scarpetta sarjan alusta.

Oon itsekin tykännyt tän genren kirjailijoista just Patricia Cornwellin Scarpetta-kirjoista. Tosin loppupuolta kohden alkoi jotenkin nyppimään ne lyhenteiden runsaat käytöt. Alkupään Scarpetat olivat todella hyviä!Karen Slaughterilla on myös hyviä jännäreitä.

Dekkareista tykkään Seppo Jokisesta. Mukava lukea ihan Mansen kuvausta. Kieli on tosi helppoa ja kirjan lukee hujauksessa. Silti se on jollain lailla hyvin viihdyttävä. Itse kirjailija on todella sympaattinen ja jutellessani hänen kanssaan antaa itsestään vaatimattoman kuvan. Ihan hyvin olisi voinut nousta nuppiin keltaista, kun sai yhtenä vuonna sen Vuoden johtolanka-palkinnonkin, vai oliko se just sen niminen.

Sit toinen dekkaristi, joka jotenkin miellyttää on tämä Wexi Korhonen. Tampereen kuvailua siinäkin. En tiedä, jotenkin vaan on väliin tosi kiva deletoida aivonsa ja antaa mennä murhien kanssa=)Siirappiromaaneja kun en voi vaan lukea.