Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[KiVi]

Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

Klassikko(?) oli iso pettymys. Odotin Vonnegutin kirjoittavan toisen maailmansodan sotavankien kauheuksista mukaansa tempaavasti ja koskettavasti, mutta kirjoitustyyli oli hyvin etäinen jättämättä mitään kosketuspintaa kirjan hahmoihin ja lisäten juoneen avaruusoliot. Lisäksi hän käytti tehokeinona ilmaisua "niin se käy" aina, kun kirjoitti jonkun kuolemasta. Uskomatonta, ettei tuollaista ala-arvoista tehostuskeinoa ole saksittu pois.

Kirjan ansioksi lasken kiinnostavan suhtautumisen ajan käsitteeseen. Tästä johtuva ajassa hyppiminen kuitenkin hajotti muutenkin pinnallista lukukokemusta vielä lisää. Vonnegut nosti myös esille yhden(!) kiinnostavan faktan sodasta: Dresdenin pommitus tappoi enemmän ihmisiä kuin Hiroshiman atomipommi.

Niin se käy.

 

[ms.qvist]

Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

Vonnegut nosti myös esille yhden(!) kiinnostavan faktan sodasta: Dresdenin pommitus tappoi enemmän ihmisiä kuin Hiroshiman atomipommi.

Niin se käy.

Tämä fakta ei nykytietämyksen mukaan pidä lähellekään paikkaansa. Dresdenissä kuoli paljon ihmisiä mutta arvioiden mukaan kuolleita oli reilusti alle 100 000, joidenkin lähteiden mukaan vain 30 000.

Hiroshimassa taasen kuoli välittömästi noin 100 000 ihmistä ja vuoden loppuun mennessä jopa yli 150 000 ihmistä. Mutta nämäkin lukemat ovat vain suuntaa antavia arvioita. Nagasakissa kuoli välittömästi noin 70 000 ihmistä.

vlad.

 

[SamSpade]

Tämä fakta ei nykytietämyksen mukaan pidä lähellekään paikkaansa. Dresdenissä kuoli paljon ihmisiä mutta arvioiden mukaan kuolleita oli reilusti alle 100 000, joidenkin lähteiden mukaan vain 30 000.

Hiroshimassa taasen kuoli välittömästi noin 100 000 ihmistä ja vuoden loppuun mennessä jopa yli 150 000 ihmistä. Mutta nämäkin lukemat ovat vain suuntaa antavia arvioita. Nagasakissa kuoli välittömästi noin 70 000 ihmistä.

vlad.

Ja Amerikkalaiset ovat tappaneet enemmän toisiaan kuin mitä ovat onnistuneet sodissa yhteensä "kaatumaan".

 

[Stolk-2]

Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

Klassikko(?) oli iso pettymys. Odotin Vonnegutin kirjoittavan toisen maailmansodan sotavankien kauheuksista mukaansa tempaavasti ja koskettavasti, mutta kirjoitustyyli oli hyvin etäinen jättämättä mitään kosketuspintaa kirjan hahmoihin ja lisäten juoneen avaruusoliot. Lisäksi hän käytti tehokeinona ilmaisua "niin se käy" aina, kun kirjoitti jonkun kuolemasta. Uskomatonta, ettei tuollaista ala-arvoista tehostuskeinoa ole saksittu pois.

Niin tuo kirja kertoo Vonnegutin kokemuksista sotavankina kun hän jäi Dresdenin tuhoisten pommitusten alle. Pääosassa on siis Dresden pommitusten jälkeen.

 

[ELÄKELÄINEN]

Muutama poiminta kesälukemistosta:


Unto Parvilahti: Berijan tarhat
- Suomalainen SS-yhdysupseeri vangittiin sodan jälkeen valvontakomission vaatimuksesta ja siirrettiin laittomasti Neuvostoliittoon. Kirja on Parvilahden oma tarina lähes kymmenen vuoden kauhuista kommunistisessa helvetissä. Osuva kuvaus Stalinin Neuvostoliiton viileän puoleisesta vieraanvaraisuudesta.
.

Luen muutaman kirjan viikossa,niistä ei nyt enempää.

Ylläolevan luin muutama vuosi sitten. Sisälsi niin paljon tarkkaa ja kielteistä analyysia neuvostoyhteiskunnasta, että päädyin siihen , että ei ole aito.
Oli ikäänkuin kuohuttavaksi vankikirjaksi naamioitu julistus eli propagandaa.

Enpä muista kenen kirja `Karjala kutsui´ oli taasen kovin vaikuttava kuvaus vastaavantyyppisestä aiheesta.

Täytyypä joskus selvitellä.

 

[KiVi]

Niin tuo kirja kertoo Vonnegutin kokemuksista sotavankina kun hän jäi Dresdenin tuhoisten pommitusten alle. Pääosassa on siis Dresden pommitusten jälkeen.

Aika outoa, että kirjan pääosassa olevasta aiheesta kirjoitetaan kymmenkunta sivua. Vonnegutin tarjoamat uhriluvut olivat myös aivan toiset kuin vladin esittämät. Ei ollut minun kirjani.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Ylläolevan luin muutama vuosi sitten. Sisälsi niin paljon tarkkaa ja kielteistä analyysia neuvostoyhteiskunnasta, että päädyin siihen , että ei ole aito.
Oli ikäänkuin kuohuttavaksi vankikirjaksi naamioitu julistus eli propagandaa.

Onkohan tämä provo?

Elämänmenosta Neuvostoliitossa löytyy paljon muutakin kirjallisuutta ja aikalaisdokumentaatiota, jossa ihan saman sarjan tarinoita on joka lähtöön. Jotakin Parvilahden kirjan yksityiskohtia voi toki epäillä, mutta kokonaiskuva ei muutu miksikään. On tietysti ihan ok epäillä Parvilahden tekstien värittyneistyyden astetta, taustat huomioon ottaen. Parvilahti oli sentään entinen SS-mies, ja sodan jälkeen hänet kaapattiin oikeudettomasti Yrjö Leinon (komm.) ministeriön myötävaikutuksella Neuvostoliittoon, jossa häntä pidettiin väkipakolla noin vuosikymmenen ajan. Parvilahden keuhkot tärveltyivät tuolla reissulla, ja tämä veikin lopulta miehen ennenaikaiseen hautaan. Ihme jos tuosta ei jotain olisi jäänyt hampaankoloon itänaapureille.

Aihetta sivuavaksi lisälukemistoksi sopii vaikkapa Aleksandr Solženitsynin Arhipelag Gulag eli Vankileirien Saaristo, löytyy suomennettuna. Tuo oli aikanaan hyvin merkittävä teos, on sitä tietysti edelleenkin.

 

[Myrkky]

Onkohan tämä provo?

Elämänmenosta Neuvostoliitossa löytyy paljon muutakin kirjallisuutta ja aikalaisdokumentaatiota, jossa ihan saman sarjan tarinoita on joka lähtöön. Jotakin Parvilahden kirjan yksityiskohtia voi toki epäillä, mutta kokonaiskuva ei muutu miksikään. On tietysti ihan ok epäillä Parvilahden tekstien värittyneistyyden astetta, taustat huomioon ottaen.

Hankin myös vuosi-kaksi sitten Parvilahden kirjan divarista muutaman euron hintaan ja mun mielestä kirja oli todella mielenkiintoinen. Kaikesta pitää aina tietysti miettiä konteksti ja aikakausi milloin kirjoitettu, mutta suosittelen kyllä historiasta kiinnostuneille.

Historiasta ja konteksteista kiinnostuneille voisin suositella myös seuraavaa divarista löytynyttä: Herbert Kranzin kirjoittama "Ranskan pelin loppu". Kirja kertoo toista maailmansotaa edeltäneestä eurooppalaisesta diplomatiasta. Mielenkiintoiseksi kirjan tekee juuri konteksti: sen on kirjoittanut saksalainen Ranskan antautumisen jälkeen vuonna 1940. Objektiivisuus, eri näkökulmat, propaganda, voittajien kirjoittama historia ym. ovat hyviä miettimisen aiheita.

 

[Noitarumpu]

Kesä on ollut mulle aina enemmän jännäriaikaa. Tokihan muutakin tulee luettua, mutta yritän napata kiinni mm.dekkareita, joita olen kuullut kehuttavan. Vuosienkin takaa. Sain juuri luettua Juan Gomez-Juradon Kuolinkellot.Ihan vetävänhyytävähän se oli. Simenonin dekkarit on luettu laidasta laitaan ja alkaa tuntumaan siltä, että olisi aika alkaa taas lukemaan jotain "asiallisempaakin".

Tykkään kovasti Pystykorva-sarjan kirjoista. Niistä saa uusia näköaloja erilaisiin asioihin, jos ei tyydy median valmiiksi syöttämään pullamössöön. Esim. Putinin Venäjä. Muistelmista Salme Vuorisen Eloni kirja sai ajattelemaan asioita taas uudestaan ja miettimään ihmisen osaa maailman rattaissa.Lisäksi Noam Chomskyn kirjat ovat tosi mielenkiintoisia.

Jera Hännisen Kallis köyhyys on lukemisen arvoinen.

Oikeastaan ainut genre, jota en lue, on rakkausromaanit. En voi sietää siirappisia silmiintuijotteluja, mieluummin viihteenä verta ja suolenpätkiä. Helpot, yhden lauseen ongelmaratkaisut saavat koko päiväni pilalle, joten ei kiitos sellaisille hötöille. Romaanin tulee olla monikerroksinen, muuten tunnen tulleeni huijatuksi.

Vanhat klassikot pitävät aina pintansa. Tuntuu, ettei tänä päivänä enää synny "Linnoja", ei Steinbeckiä, ei Dickensiä...sääli.

 

[Leon]

Vanhat klassikot pitävät aina pintansa. Tuntuu, ettei tänä päivänä enää synny "Linnoja", ei Steinbeckiä, ei Dickensiä...sääli.

No noistakin vanhin ja tuorein ovat syntyneet yli sadan vuoden välein. Älä luovu vielä toivosta. Jos tuo sadan vuoden sykli pitää paikkansa, uusi "Dickens" tai "Linna" syntyy ihan lähiaikoina, ellei ole tehnyt sitä jo.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Historiasta ja konteksteista kiinnostuneille voisin suositella myös seuraavaa divarista löytynyttä: Herbert Kranzin kirjoittama "Ranskan pelin loppu". Kirja kertoo toista maailmansotaa edeltäneestä eurooppalaisesta diplomatiasta. Mielenkiintoiseksi kirjan tekee juuri konteksti: sen on kirjoittanut saksalainen Ranskan antautumisen jälkeen vuonna 1940. Objektiivisuus, eri näkökulmat, propaganda, voittajien kirjoittama historia ym. ovat hyviä miettimisen aiheita.

Lähimenneisyydessä löysin kirpputorilta Tapio Hiisivaaran teoksen "Saksan Voitto Lännessä 1940", julkaistu 1941 (ja tekijän alkulause päivätty 20.4.1941, eli Hitlerin syntymäpäivänä). Täsmälleen samat mainitsemasi asiat on syytä pitää muistissa tämän teoksen kanssa. Mukavaa sinänsä että tämän sortin kirjoja löytyy välillä, niitähän hävitettiin ahkerasti 40-luvun jälkipuoliskolla. Tuskin tuostakaan mitään isoa painosta otettiin.

Jossakin Lehväslaihon jatkosotakirjassa muuten mainittiin Tapio Hiisivaarasta seuraava tapaus. Tk-miehenä toiminut Hiisivaara oli kuulemma ollut taisteluun osallistuneen suomalaispanssarin kyydissä, kun venäläinen laukoi vaunusta läpi. Henki säilyi, mutta pidemmän aikaa siinä meni kunnes tolkku palautui.

Sodan jälkeen Hiisivaara teki kirjoja ja käännöksiä vielä pitkään. Mm. William L. Shirerin "Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho" on Hiisivaaran käännös.

 

[ELÄKELÄINEN]

Onkohan tämä provo?

Elämänmenosta Neuvostoliitossa löytyy paljon muutakin kirjallisuutta ja aikalaisdokumentaatiota, jossa ihan saman sarjan tarinoita on joka lähtöön. Jotakin Parvilahden kirjan yksityiskohtia voi toki epäillä, mutta kokonaiskuva ei muutu miksikään. On tietysti ihan ok epäillä Parvilahden tekstien värittyneistyyden astetta, taustat huomioon ottaen. Parvilahti oli sentään entinen SS-mies, ja sodan jälkeen hänet kaapattiin oikeudettomasti Yrjö Leinon (komm.) ministeriön myötävaikutuksella Neuvostoliittoon, jossa häntä pidettiin väkipakolla noin vuosikymmenen ajan. Parvilahden keuhkot tärveltyivät tuolla reissulla, ja tämä veikin lopulta miehen ennenaikaiseen hautaan. Ihme jos tuosta ei jotain olisi jäänyt hampaankoloon itänaapureille.

Aihetta sivuavaksi lisälukemistoksi sopii vaikkapa Aleksandr Solženitsynin Arhipelag Gulag eli Vankileirien Saaristo, löytyy suomennettuna. Tuo oli aikanaan hyvin merkittävä teos, on sitä tietysti edelleenkin.

Provosta kaukana. Karjalaan jäivät isovanhempieni maat ja mummoni molemmat veljet. En unohda tätä elinaikanani.

Parvilahti on todellinen henkilö ja paljon kärsinyt. Valitetettavasti hän liimasi kirjaansa päälle asioita, jotka ovat osapuilleen totta, mutta aivan irti asiayhteydestään. Aivan turhaan, kertomus olisi riittänyt. Paskan systeemin analyysin olisi voinut tehdä erikseen. Ja onhan niitä tehty.

Samat wikipediat osaan lukea. Lukekaapa muutkin k.o kirja, niin tiedätte mistä on kyse.

 

[Monipuolisenhuono]

Lähimenneisyydessä löysin kirpputorilta Tapio Hiisivaaran teoksen "Saksan Voitto Lännessä 1940", julkaistu 1941 (ja tekijän alkulause päivätty 20.4.1941, eli Hitlerin syntymäpäivänä). Täsmälleen samat mainitsemasi asiat on syytä pitää muistissa tämän teoksen kanssa. Mukavaa sinänsä että tämän sortin kirjoja löytyy välillä, niitähän hävitettiin ahkerasti 40-luvun jälkipuoliskolla. Tuskin tuostakaan mitään isoa painosta otettiin.

Faijalla on tuo opus ja vielä nahkakantisena.

 

[-RVL-]

Pentti H. Tikkasen Summan Tulihelvetti.

Ihan piristävä sotakirja vähään aikaan, mutta kyseisellä jätkällä mielettömästi parempiakin kirjoja.

Talvisotaan/Jatkosotaan liittyviä kirjoja saa suositella. Luen nykyään sellaisella pari iltaa/kirja -tahdilla, mutta paljon on varmasti lukemattakin.

Työn alla ollut mm.

- Uula Aapa
- Reino Lehväslaiho
- Pentti H. Tikkanen
- Jorma Kurvinen
- Lauttamus
+ Muutama muu.

|
V Kollaa kestää luettu. Jälkimmäisestä en ollut kuullutkaan, kts.

 

[Monipuolisenhuono]

Talvisotaan/Jatkosotaan liittyviä kirjoja saa suositella.

Kollaa kestää ehdottomasti jos et ole lukenut. Ihan mielenkiintoinen kirja on Matti A Aarnion Talvisodan ihme.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Karjalaan jäivät isovanhempieni maat ja mummoni molemmat veljet. En unohda tätä elinaikanani.

Minulla on isän puolelta saman tapainen tausta. Vanhempi polvi ei onneksi jähmettynyt iskemään nyrkkiä pirttikalustoon, vaan keskittyivät nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Olisivat kyllä Karjalan ottaneet takaisin jos se olisi annettu. Vääryys asiaan liittyy, ja vaikea sellaista on heimoperillisten unohtaakaan.

Parvilahti on todellinen henkilö ja paljon kärsinyt. Valitetettavasti hän liimasi kirjaansa päälle asioita, jotka ovat osapuilleen totta, mutta aivan irti asiayhteydestään. Aivan turhaan, kertomus olisi riittänyt. Paskan systeemin analyysin olisi voinut tehdä erikseen. Ja onhan niitä tehty.

Olihan siellä mm. neukkujen "tuhtaamisesta" monenlaisia esimerkkejä. Tämäntapaisista jutuista osan Parvilahtikin kertoi perustuvan kuulopuheisiin. Rosvojen riehumista Dudinkassa koskeneessa kuvauksessa saattoi olla vähän ekstraa mukana, mene ja tiedä. Toisaalta kirjassa ei esitetty sellaisia "valheita", joita suomalaiset kommunistit 50 vuotta sitten väittivät sinne kirjoitetun. Parvilahden kuvaus vankiloiden, vankileirien ja siperialaisen työyhteisön elämästä 40-50-lukujen Neuvostoliitossa vastaa yleisellä tasolla sitä kuvaa, minkä relevanteista lähteistä voi muualtakin saada. Sama pätee myös kolhoosielämän kuvauksiin, joista Parvilahti teoksessaan kirjoitti, vaikka ei itse kolhoosissa missään vaiheessa asunut.

 

[ms.qvist]

Eilen sain päätökseen Richard Dawkinsin Maailman hienoin esitys - evoluution todisteet. Kirja oli mielenkiintoinen mutta olisi kaivannut taustakseen tutustumisen muuhun Dawkinsin tuotantoon, koska sen verran usein herra viittasi aiempiin teoksiinsa - ikävä kyllä niitä kaikkia ei taida edes olla julkaistu Suomessa. Mutta jo nyt kirja oli toimiva kokonaisuus tuoden esille erilaisin teemoin asiaankuuluvaa tietoa, etenkin aiheeseen tutustumaton saanee infosta paljonkin irti kunhan malttaa lukea ajatuksella Dawkinsin teesit.

Sen sijaan hiljaiseksi vettä Dawkinsin kirjan loppuun kokoamat faktat, joissa kävitellään ihmisten tietämistä/uskomista evoluutioteoriaan tai kreationismiin. Esim. Yhdysvaltain tunnetuin kyselytutkimusten tekijä Gallup, teki kyselyn v. 2008, jolloin vaihtoehto: Jumala loi ihmiset melkolailla nykyisessä muodossaan kerralla noin viimeksi kuluneiden 10 000 vuoden aikana sai 44 % kaikista äänistä. Tieteellinen selvitys, jossa ei ole laisinkaan viittausta jumalaan, sai vain 14 % äänistä. Aika karua luettavaa.

Mutta ei Euroopassakaan välttämättä todella hyvin pyyhi. Eurobarometrin v. 2005 teettämän tutkimuksen mukaan esim. suomalaisista vain 66 % pitää totena sitä, että nykyisen muotoiset ihmiset ovat kehittyneet aiemmista eläinlajeista, vrt. Islannin 85 %, Tanskan 83 % ja Ruotsin 82 % tulokset. Moni entinen Itä-Euroopan tai Baltian maa laahaa vielä heikommissa numeroissa, johtuen osin valtioiden uskonnollisuudesta. Eurooppalaisten valtioiden joukkoon oli noukittu myös Turkki, koska on ainoa varteenotettava merkittävällä tavalla islamilainen maa, joka tavoittelee EU:n jäsenyyttä ja kuten arvat saattaa vain 27 % turkkilaisista pitää totena evoluutioteoriaa.

vlad.

 

[Datsun]

Mä aloitin juuri tätä tuoreinta Otto Kuhala-dekkaria "Kuhala ja kevään ensi ruumis." Taattua Ropposta, mahtavan rikasta suomen kieltä. Taitaa olla jo kymmenes Kuhala-kirja? Kaikki on luettuina, ja suosittelenkin lämmöllä.

 

[Koirapoika]

Luvussa Kalervo Palsan päiväkirjat. Pitkiä pätkiä ei kykene lukemaan päiväkirjamuodon takia, eikä tekstikään ole kepeimmästä päästä. Eipä tuolla kiire ole, kirjastopoistona 1€.
Mutta kohta, odotettavissa toimintaa, ehkä vähän vaakamamboa, vauhdikkaita käänteitä ja jännittävä loppuratkaisu... Antti Hyry - Uuni.

 

[Kole13]

W.A.R.:W.Axl.Rose viimeksi luettu, nyt menossa Jääasema Zeebra.

 

[Jehovan Syyttäjä]

Viimeiksi luettu Guns N' Roses Watch You Bleed. Nyt menossa AC/DC Maximum Rock & Roll.

 

[PelicansP]

Itse olen juuri lukemassa Igor Larionovin elämänkertaa "Ykkösketju kapinoi". Tuon kun saa luettua niin hyllyssä odottelee Eric Lindrosin kirja jonka jälkeen olisi tarkoitus käydä lainaamassa Esa "Tiki" Tikkasen elämänkerta. Kesän aikana hurahdin täysin noihin urheilijoiden, (etenkin jääkiekkoilijoiden) elämänkertoihin...

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Luvussa Kalervo Palsan päiväkirjat. Pitkiä pätkiä ei kykene lukemaan päiväkirjamuodon takia, eikä tekstikään ole kepeimmästä päästä. Eipä tuolla kiire ole, kirjastopoistona 1€.

Varsinainen löytö. Alkuperäisenä kovakantisena v. 1990 painoksena tuo on aika haluttua tavaraa divareissa. Raskasta tekstiä raskaan elämän eläneeltä taiteilijalta, ehdottomasti. Ei oikein voi suositella lukemistoksi herkille kaunosieluille, mutta paljon mielenkiintoisempi teos kuin monet, monet muut muistelot ja muistiinpanot.

 

[Koirapoika]

Varsinainen löytö. Alkuperäisenä kovakantisena v. 1990 painoksena tuo on aika haluttua tavaraa divareissa. Raskasta tekstiä raskaan elämän eläneeltä taiteilijalta, ehdottomasti. Ei oikein voi suositella lukemistoksi herkille kaunosieluille, mutta paljon mielenkiintoisempi teos kuin monet, monet muut muistelot ja muistiinpanot.

Kovaa tekstiähän tuo on, olen vasta Kalervon nuoruuden vuosia menossa. Arvelisin että meno hurjistuu kun alkoholi astuu kunnolla kuvioihin. Ainakin nuoruudessaan ankara onanisti. Kovat kannet, on. Vuosi 1990, on. Ihan priimassa kunnossa, ainoat kauneusvirheet on kirjaston tunnukset ja merkinnät. Ei kosteusvaurioita, ei ole ainakaan vielä osunut kohdalle puuttuvia sivuja eikä lukijan merkintöjä. Ne omat merkinnät, alleviivauksia sun muita en muutenkaan ymmärrä kirjaston kirjoissa. Entisessä kotikylässä oli varsin mainio kirjasto ja jollain oli sama lukumaku kuin meikäläisellä, useammassakin opuksessa oli yksi sana tai sanan osa alleviivattu, ja se oli sulo.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Ainakin nuoruudessaan ankara onanisti.

Toivottavasti lukunautintosi ei kärsi, mutta paljastan tässä, että runkki-harraste säilyi kuvioissa mukana kypsemmällekin iälle. Erityisen riipaisevia olivat ne hetket, jolloin päähenkilö oli kiivennyt jakkaran tms. päälle ja naru oli jo kaulassa. Sitten ei kuitenkaan hirttäydytty vaan runkattiin.