Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Legioonalainen]

Primo Levin "Tällainenko on Ihminen". Kirja on kirjoittajan muistelma elämästä keskitysleirillä. Suosittelen luettavaksi kaikille. Erittäin ajatuksia herättävä teos... Mitä ihmisestä tulee, kun häneltä otetaan kaikki, mikä tekee hänestä ihmisen? Eläin. Viimeistään tuon kirjan jälkeen tajuaa, että moraali ei ole aivan mustavalkoinen asia. Pikaisella haulla löytyi tällainen arvio kirjasta:
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Muu+kirjallisuus&rid=1017

 

[Johannes]

Viimeksi luin Jörn Donnerin kirjan Ingmar Bergmanista tai oikeastaan Donnerin oman elämän peilautumisesta ajoittain Ingmar Bergmanin tuotantoon ja elämänvaiheisiin ja Suomi-pojan kokemuksiin ruotsalaisista ja elämästä Ruotsissa. Viisas, kokeneen ihmisen kirjoittama kirja, mutta tavallaan samaan aikaan yhdentekevä lukukokemus tapahtumien ulkopuoliselle lukijalle.

Nyt luen Kari Hotakaisen "Ihmisen osa"-kirjaa, jossa Hotakainen kuvaa tyylillään nykyelämää ja ehkä vähän kirjan kirjoittamisen aiheiden löytämisen problematiikkaa. Erittäin suositeltava ja selkokielinen kirja luettavaksi.

 

[Tykki]

Lisäksi listalla on Defoen Robinson Crusoe, jonka tarinan pääpiirteittäin varmastikin melkein kaikki tuntee, mutta kuinka moni on oikeasti lukenut itse kirjan? En minä ainakaan, vielä.

Ja näin. Juuri laskin käsistäni Daniel Defoen kulttiteoksen. Tai oikeammin teokset, sillä kirjaan oli yhdistetty Defoen kummatkin Robinsontarinat, yhteensä rapiat 700 sivua.

Ensimmäinen osa pyöri Crusoen kuuluisan aution saaren ympärillä, kun taas jälkimmäinen osa keskittyi seikkailuihin Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä. Henkilökohtaisesti pidin enemmän ensimmäisestä osasta, eikä sen ideaa turhaan olekaan kopioitu lukemattomia kertoja sittemmin.

Varsinaisesti yllättämään pääsi se, kuinka paljon kirjassa käsiteltiin uskonnollisia juttuja. Lisäksi avautui se, miten Perjantaille sittemmin kävi.

Aiemmin olen hämmästellyt mm. sitä, miten hienoja teoksia Mark Twain osasi kirjoittaa 1870 -luvulla. Vielä ihmeellisempää on kuitenkin se, että Defoe kirjoitti Robinsonin kaltaisen tarinan jo 150 vuotta aikaisemmin, esikoisteoksenaan!

 

[Shardik]

Neil Gaiman -putki on päällä. Stardust ja Neverwhere jo luettu, Anansi Boys työn alla ja sitten vielä American Gods jäljellä. Mukavan sadunkaltaista kerrontaa puolifantastisessa maailmassa.

Kesken on myös Charles Dickensin Kolea Talo. Noin kolmasosan 900-sivuisesta tiiliskivestä sain luettua ennen kuin jämähdin. Pitäisi jatkaa sitäkin jossain vaiheessa.

Anansi Boys ja Kolea Talo nyt luettu. Anansi lähti vähän hitaasti liikkeelle, eikä tuntunut yhtä hyvältä kuin Stardust ja Neverwhere, mutta parani kyllä loppua kohti. Kolea Talo oli kaiken kaikkiaan erinomainen kirja, mutta hidaslukuinen. Henkilökaarti on todella laaja ja jokainen hahmo on omalla tavallaan erikoislaatuinen. Tarinaa on vaikea asettaa johonkin tiettyyn genreen, osittain salapoliisiromaani, rakkaus- kuin kasvutarinakin, lakitupakertomus ja yhteiskuntakriittinen teos.

Kolean talon innoittamana kävin sitten täydentämässä klassikkovarastojani seuraavilla teoksilla: Frankenstein, Les Miserables, Jany Eyre, Wuthering Heights, Tristram Shandy ja Loistava Tulevaisuus. Viimeistä lukuunottamatta kaikki ovat englanniksi, joten aikaa saattaa vierähtää näiden kanssa. Frankensteinin jo olen melkein lukenut (hyvin ohut kirja). Vaikeaa kieltä ja ärsyttävän tragedinen päähenkilö, mutta itse hirviö on kyllä kiehtova. Niin, ja onhan tuossa hyllyssä vielä American Gods myös, joka pitäisi jossain välissä lukaista.

 

[Kawalski]

Itseltä noita löytyy hyllystä useampi. Ei niissä mitään niin kantavaa juonta ole, että sillä mitään väliä olisi. Yksi kirjakaan ei välttämättä kerro mitään ehjää tarinaa. Pirun viihdyttäviä ovat silti.

Useampaan kertaan olen tuon sarjan lukenut ja nyt viimeksi vetäisin järjestyksessä. Kyllä se kannattaa niin lukea, onhan noissa vähän väliä viittauksia edelliseen tapahtumiin ja onhan noissa tietty jatkumokin (ainakin osassa).

Toki se sarjan eka onkin sitten kovin erilainen kuin muut, keskeisiä hahmoja puuttuu ja kuolee. Mutta se on myös noista ehkä se todenmukaisin.

Itse luen parhaillaan Beevorin "Normandia 1944" ja on kyllä surkein tuotos Beevorilta. Vaikka hänen edelliset saman sarjan teokset on ollut kohtuu kevyitä niin tästä paistaa välillä sellainen vasurilla tehdyn maku. Katkelmat kirjeistä ja muista on lyhyitä ja osittain jopa hieman irrallisia, puhumattakaan että niillä jotenkin koitettaisiin valottaa jotain tapahtumista.

 

[Nakke]

Kesä meni ja kirjojakin tuli taas luettua. Pitäisi vielä muistaa mitä on tullut luettua viime kerrasta.

Millennium-trilogia. Erinomainen trilogia. Jotenkin tuo ensimmäinen kirja Miehet jotka vihaavat naisia tuntui parhaimmalta ei sillä että kaksi muutakaan olisi huonoja ollut. Harmi että sarja jäi kolmeen, tarkoituksena oli vissiin saada 10-osainen sarja.

Millenium-trilogia oli erittäin viihdyttävä. Ei ehkä ihan huippukirjallisuutta, mutta kirjat tuli silti ahmaistua melkoisella vauhdilla viime keväänä. Olen samaa mieltä, että ensimmäinen kirja oli paras. Toisen ja kolmannen kohdalla alkoi jo ne loppumattomat salaliitot hieman puuduttamaan. Itse en jäänyt kaipaamaan jatkoa mitenkään erityisesti. Toisaalta taas olisi ollut toki mielenkiintoista tietää, mihin suuntaan tarinaa olisi viety. Itse jo kehittelin tarinalle jatkoa omassa päässäni ;)

Tällä hetkellä luen Illuminatus!-trilogiaa ja olen menossa viimeisessä kirjassa. Tämä trilogia on edennyt todella hitaasti, koska kyseessä ovat äärimmäisen sekavat kirjat ja vähän väliä olen joutunut selaamaan taaksepäin ja muistuttamaan itselleni, kuka on kuka ja missä mennään. Varsinkin ensimmäinen kirja oli todella outo. Jos en olisi tilannut itselleni kerralla kaikkia kolmea kirjaa, niin sarjan lukeminen olisi jäänyt siihen, ja se olisi ollut harmi, sillä tarina selkenee jatkossa huomattavasti. Nyt huomaan itse asiassa pitäväni näistä kirjoista ja tulen vielä jonain päivänä todnäk lukemaan tämän trilogian uudestaan.

Mitähän muuta kesän aikana tuli luettua... Ainakin Tolkienin Hobitti, Dragonlancen kauan aikaa sitten aloittamani legendat luin loppuun (eli Kaksosten koetuksen) ja samasta sarjasta luin myös yhden kadonneista kronikoista (Kääpiökuilujen lohikäärmeet). Sofian maailmaa luin hyvin pitkälle, mutta jätin sen kesken ja jatkan ehkä nyt syksymmällä. Jotenkin se ei vain sopinut kesälukemiseksi, en ollut niin filosofisella tuulella.

Muutaman viime vuoden aikana olen lukenut Paulo Coelhon tuotantoa ja viime keväänä lukaisin Bridan. Coelhosta on tullut lempikirjailijani ja hänen kirjansa yleensä ahmaisen hetkessä.

Kirjahyllyssäni on vuoroaan odottamassa mm. Sofi Oksasen Puhdistus. Se odottaa sopivaa hetkeä.

 

[Johannes]

Hotakaisen "Ihmisen osa"-kirjassa on muuten myös Audi-mies, joka saa itsekin lopulta melko "puhuttelevaa" kyytiä. Erikoinen yhteensattuma lukea samaan aikaan kirjaa, jossa on "Audi-mies", joka täyttää audi-miehen mitat, kun case-Kiesi oli päällä viime viikolla. Eilen luin Hotakaisen kirjan loppuun.

 

[ms.qvist]

Sain juuri luettua Roger Manvellin ja Heinrich Fraenkelin Operaatio Valkyyria - Miehet jotka yrittivät tappaa Hitlerin.

Teoksessa raapaistiin pintaa muistakin salamurhahankkeista, kuvattiin myös liittoutuneiden varsin nuivaa suhtautumista salamurhahankkeisiin mutta pääpaino oli juuri Operaatio Valkyyrian toteutuksen ja sen eri vaiheiden kuvaamisella, samoin operaation epäonnistumista seurannutta oikeuskäyntiä kuvattiin jonkin verran. Vaikka operaation teknisen puolen, eli Hitlerin tappaminen, oli lähellä onnistua - silkka onni taisi loppujen lopuksi pelastaa hänet - niin muutoin operaatio vaikutti hivenen idealistiselta ja aivan kaikkea ei oltu suunniteltu loppuun saakka, kuten sitä, että Hitler selviäisikin hengissä. Tätä ei otettu käytännössä laisinkaan huomioon ja siihen loppujen lopuksi homma karahti. Toki muutoinkin operaation toteutus pommiräjähdyksen jälkeen oli hivenen "köykäistä" - etenkin Berliinissä, jossa etenkin toiminnan olisi tullut olla hyvin jämerää ja päämäärätietoista.

Kokonaisuudessaan teos oli mielenkiintoinen, joskin pienen miinuksen annan sille. Se koskee lähinnä teoksen pituutta, minusta se olisi voinut olla pidempi ja vieläkin seikkaperäisempi jos suinkin mahdollista. Lisäksi olisin mielusti lukenut enemmän kuvauksia oikeudenkäynnistä. Mutta joita kyseinen operaatio kiinnostaa niin kannattaa tutustua kyseiseen teokseen.

Tällä hetkellä luettavana on sitten ehkäpä hivenen tylsempää luettavaa, nimittäin Opi ja ohjaa sosiaali- ja terveysalalla - tekijöinä suuri joukko (toivottavasti) alansa ammattilaisia.

vlad.

 

[jesse72]

Kahden erillaisen suomalaisen mailapelintaitajan elämänkerrat, eli Jarkko Niemisen ja Ville Långin.

Toinen on melkoisen boheemi, mutta pirun lahjakas (Ville) ja toinen todella urheillulinen ja ainankin julkisuuskuvan perusteella sellainen unelmavävy (Jarkko).

Lång hakkaa välillä sulkista, mutta harjoittelu ja pelaaminen kärsivät (ainakin aikanaan) nettipokeri-addiktiosta ja makea elämäkin vie ajoittain. Välillä kentälle mennään, eikä niin kauheasti nappaa, vaikka turpaan tulikin, etenkään joukkuematseissa. Kirjoittaja Pirhosen omaa sulkisuraa ja reissaamista Villen mukana seurataan myös ja siitä mukava sivujuoni ja väriä mukaan.

Nieminen on aivan saatanan kova jätkä, jonka kovuutta ne "Jarkko hävisi taas" irvaajat eivät edes tajua. Kirja on nopealukuinen ja kattava teos tennisammattilaisen elämästä. Niemisen kirja on melkoisen neutraali, mutta Långin kirjassa mennään todella traagisiinkin taphtumiin, kuten isänkuolema ja nuo pelikoukkuun joutumiset.

 

[William Murderface]

Ostin Franz Kafkan Oikeusjutun koska en ollut aiemmin lukenut kyseisen klassikkokirjailijan teoksia ja pokkari hinta oli kukkarolle varsin sopiva. Mitään ennakkokäsitystä herran tuotannosta ei ollut.

OIKEUSJUTTU kuvaa pienen ihmisen ahdistusta nimettömien, kasvottomien vallapitäjien heiteltävänä - kokemusta jota yhä useampi tämän päivän ihminen elää.

Tuossa siis takakannen kuvaus juonesta. Kirja oli kyllä pettymys, teksti on melko hidastempoista eikä oikeusjuttu tunnu edistyvän ollenkaan. Muutenkin kirjan oikeuslaitos vaikuttaa täysin naurettavalta. Syytetylle ei kerrota mistä häntä syytetään eikä omaan juttuun voi oikein mitenkään vaikuttaa eikä sen edistymisestä kerrota mitään. Ehkä auktoriteettien kunnioitus on ollu 1920-luvulla huomattavasti korkeammalla kuin nykyään, sillä ei kukaan täyspäinen ihminen enää alistuisi moiseen pompotteluun. Enpä usko, että tämän jälkeen tulee enää Kafkan tuotantoon tutustuttua.
Bonuksena vielä mainittakoon kirjan lopussa olevat tekijän pyyhkimät rivit. Jokaiselle poistetulle kohdalle on ilmoitettu rivi ja sivu, josta se on poistettu. Ainakaan pokkarissa rivit ja sivut eivät tunnu täsmäävään, joten liitteestä ei ole mitään hyötyä

Frank McCourtin Liitupölyä kertoo kirjailijan vuosista opettajana. McCourtin kerronta on edelleen mainiota ja kirjailija irvailee itselleen tämän tästä. Kirjassa ei ole mitään varsinaista juonta, vaan se on joukko pieniä tarinoita joita ei oikein tunnu yhdistävän mikään. Valitettavasti huonoin McCourtin kirjoista ja myös viimeinen.

James Clavellin Shōgun miellytti näistä kolmesta kirjasta eniten. Kirjan päähenkilö on John Blackthorne, englantilainen luotsi, jonka ohjastama hollantilais alus haaksirikkoutuu Japaniin. Ajallisesti tarina sijoittuu 1600-luvun ensimmäisiin vuosiin. Japania hallitsevat Samurait ja meininki on melko tylyä. Muksusta asti on tämä osa Japanin historiasta kiinnostanut, joten kirja tuli ahmittua nopeaan tahtiin, vaikka opuksessa yli tuhat sivua onkin. Parasta kirjassa onkin Clavellin kyky kuvata feodaaliajan Japania. Shōgunia voi verrata Waltarin Sinuheen, joka kuvaa elävästi muinaista Egyptiä. Kaiken kaikkiaan hyvä seikkailuromaani, joskin loppuratkaisu ei ole ehkä paras mahdollinen.

 

[leivoja]

Kaksi edellistä olivat Leena Lehtolainen - Henkivartija ja Marko Hautala - Käärinliinat.

Lehtolainen on lähtenyt suhteellisesti lihaa ja verta olevan, tosin aavistuksen puisevan, Maria Kallion jälkeen seuraamaan remeksiä ja thompsoneita eräänlaisen teknologiatrillerin ja maailmanpoliittisen kerronnan pariin. Hilja Ilveskero (onpa muuten mahdollisimman epäuskottava nimi sankarittarelle) on rahakkaan bisnesnaisen henkivartija. Hilja kuitenkin eroaa toimestaan lähes samalla hetkellä kuin työnantaja ammutaan. Juttua luonnollisesti selvitellään pitkin ja poikin ja rakastutaan kliseisesti ylivertaiseen sivuhahmoon. Aika epäuskottavaa ja -kiinnostavaa huttua koko kirja. Ajoittain sai jopa toivomaan, että joku ampuisi päähenkilön mahdollisimman nopeasti.

Hautalan Käärinliinat sijoittuu vankimielisairaalaan, jossa omahoitajan silmin seurataan taposta tuomitun vanhemman miehen eloa neljän seinän sisällä, ja hieman sen ulkopuolella. Pieni tarina, mutta intensiivinen ja omalla tavallaan myös pysäyttävä.

Nyt luen Jari Tervon Kojattia. Satanen jäljellä, eikä kirja oikein ole vakuuttanut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Pääministeri Pekka Lahnanen (muka Vanhanen) on yhtä urvelo ja harmaa kuin esikuvansa, mutta tarinallisesti kirjassa ei kummoistakaan juonta ole. Eräällä tavalla irrallisia kohtauksia, joiden keskenään nivouttaminen ontuu pahemman kerran. Satiiria kyllä, mutta ontohkoa sellaista.

 

[nikozwan]

Conn Igguldenin Tsingis-Kaania käsittelevän sarjan ensimmäinen kirja Wolf of the Plains on parhaillaan työn alla. Tänä kesänä tuli luettua yllättävän vähän kirjallisuutta...

 

[Oglethorpe]

Vasta viime aikoina on tullut todettua miten tärkeä on suomentajan panos hyvässä kirjassa. Viimeisen kahden vuoden aikana on tullut paneuduttua lähemmin latinalaisamerikkalaiseen kirjallisuuteen, ja Matti Rossin suomentamat kirjat ovat selvästi lyöneet laudalta kaikkien muiden teokset. Tänään tarttuikin kirjastosta mukaan Jorge Luis Borgesin Haarautuvien polkujen puutarha, pelkästään kirjan suomentajan perusteella.

 

[Red Machine]

Vesi kielellä odotan James Ellroyn Alamaailma Trilogian päätösosaa, Blood's a Rover. Sitä ennen tullut kesän-alkusyksyn aikana koluttua LA Trilogia ja alamaailman kaksi ekaa läpi(jälleen kerran).

Ei voi muuta sanoa kuin että rikoskirjallisuuden verinen nero tämä herra. Aivan sanoinkuvaamattoman hyviä, suosittelen lämpimästi.

 

[peruspata]

Aloittelin eilen William Taubmanin teosta Hrustŝov -mies ja hänen aikakautensa. Jos neuvostososialismin henkilöhistoria kiinnostaa, voin lämpimästi suositella teosta.

 

[Stolk-2]

Tuli luettua Rudolf Höss-Auschwitchin komendantti kirja. Odotukset olivat isot, koska kirjaa oli kehuttu. Melkoinen pettymys tuo kirja oli. Mies oli suurimman tuhoamisleirin päällikkö, mutta mielestään hän ei tehnyt oikeastaan mitään väärää. Pahat pomot ja pahat alaiset tekivät kaiken pahan, eikä hän välikätenä pystynyt mitään parantamaan.

 

[olkikuukkeli]

Jean-Claude Carrieren ihan mielenkiintoista Einsteinin luona-kirjaa tahkotaan (jo viimeisillä sivuilla). Varsin mielenkiintoinen ja hyviä ajatelmia sisältävä kirja, mutta aihe antaisi ehkä olettaa jotain parempaakin. Onhan fiktiivinen tapaaminen Einsteinin kanssa kuitenkin aika kova juttu!

 

[Maple Leaf]

Ostin Franz Kafkan Oikeusjutun (...) eikä oikeusjuttu tunnu edistyvän ollenkaan. Muutenkin kirjan oikeuslaitos vaikuttaa täysin naurettavalta. Syytetylle ei kerrota mistä häntä syytetään eikä omaan juttuun voi oikein mitenkään vaikuttaa eikä sen edistymisestä kerrota mitään.

Tuota... se on Kafkalla vähän niin kuin sen koko jutun idea.

 

[Borgie]

James Clavellin Shōgun miellytti näistä kolmesta kirjasta eniten. Kirjan päähenkilö on John Blackthorne, englantilainen luotsi, jonka ohjastama hollantilais alus haaksirikkoutuu Japaniin. Ajallisesti tarina sijoittuu 1600-luvun ensimmäisiin vuosiin. Japania hallitsevat Samurait ja meininki on melko tylyä. Muksusta asti on tämä osa Japanin historiasta kiinnostanut, joten kirja tuli ahmittua nopeaan tahtiin, vaikka opuksessa yli tuhat sivua onkin. Parasta kirjassa onkin Clavellin kyky kuvata feodaaliajan Japania. Shōgunia voi verrata Waltarin Sinuheen, joka kuvaa elävästi muinaista Egyptiä. Kaiken kaikkiaan hyvä seikkailuromaani, joskin loppuratkaisu ei ole ehkä paras mahdollinen.

Shōgun on kirjallisuuden klassikko, ja aivan kuten Waltari Sinuhessa, Clavel osaa kuvata eri kulttuureita niiden omista lähtökohdista. Kirjan luettua tulee sellainen olo, että ymmärtää erilaista kulttuuria. Jos Shōgun tippui, niin seuraavaksi kannattaa valita saman kirjoittajan Tai-Pan, joka on myös rautaa!

Täällä on viimeksi luettu Conn Iggulden, Valloittaja - Tasankojen susi, joka sekin on hyvä kuvaus Tšingis-kaanin elämästä Mongolian aroilla. Viihdyttävä ja helppolukuinen kirja, mutta mihinkään Clavell/Waltari tasoiseen maalailuun ei ylletä. Seuraavat osat meinaan kuitenkin lukea.

Osaako joku vertailla Conn Iggulden Keisari -sarjaa tähän Valloittaja Sarjaan? Jotenkin voisi kuvitella, että ensimmäisessä olisi enemmän päähenkilöitä mukana, kun jälkimmäisessä allekirjoittanut hieman haittasi se yksipuolisuus, että kirja oli kuvattu muutamaa poikkeusta lukuuottamatta, lähes kokonaan päähenkilön silmin.

 

[nikozwan]

Osaako joku vertailla Conn Iggulden Keisari -sarjaa tähän Valloittaja Sarjaan? Jotenkin voisi kuvitella, että ensimmäisessä olisi enemmän päähenkilöitä mukana, kun jälkimmäisessä allekirjoittanut hieman haittasi se yksipuolisuus, että kirja oli kuvattu muutamaa poikkeusta lukuuottamatta, lähes kokonaan päähenkilön silmin.

Pari vuotta on siitä kun lukaisin tuon Keisari-sarjan, mutta muistelisin että kyllä siinäkin aika vahvasti Caesarin näkökulmasta asioita katsellaan. Toki Brutus on tärkeä hahmo sarjassa, mutta melko samaan tyyliin se on kirjoitettu. Silti Keisarit kannattaa lukaista, hyvää poliittista juonittelua ja actionia. Historiankirjoillehan nämä Igguldenin teokset eivät kovin uskollisia ole, paitsi ehkä pääpiirteiltään, mutta perhanan viihdyttäviä kyllä.

 

[mirasane]

Eilen sain luettua Antti Tuurin Tenoa Soutamassa -kalastuskirjan. Nyt työn alla George R. R. Martinin Valtaistuinpeli.

 

[Johannes]

Luin Jari Tervon "Koljatti"-romaanin, jonka lainasin tietysti kirjastosta. En minä nyt....

Syytän teitä kirjan arvostelijat. Olette lukeneet kirjan n. sivulle 24, jossa kuvataan päähenkilö Lahnasen ja Lidlin kassaneidin kiihkeä kohtaaminen sipsipussien rahistessa samaan aikaan natisevaa ääntä. Ette jaksaneet enempää, koska oman päätoimittajanne deadline iski päälle ja ajattelitte, että "loppu on kuitenkin tätä samaa".

Syytän sinua Jari Tervo. Olet kirjoittanut hauskan kirjan pitkästä miehestä, joka on pitkäveteinen ja tylsä, siis kirja, köh. Kirjan päähenkilö "Lahnanen" on kuin kala kuivalla maalla missä ikinä liikkuukaan. Lahnanen muistuttaa parimetriseksi venytettyä Jari Tervoa, joka ei osaa kirjoittaa, ei juo ja on pientilallisena Nurmijärvellä talossa, jossa on käyttämätön helikopteri-kenttä. Kuitenkin Lahnanen pakotetaan esim. EU-kokoukseen ja tapaamaan Vladimir Putin. Lopulta Lahnasesta kuoriutuu "Tauno Pasanen" esiin ja mies hiihtää onnellisena kohti auringonnousua.

Älkää nyt ainakaan ostako tätä kirjaa.

 

[Takkuturkki]

Nyt luen Jari Tervon Kojattia. Satanen jäljellä, eikä kirja oikein ole vakuuttanut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Pääministeri Pekka Lahnanen (muka Vanhanen) on yhtä urvelo ja harmaa kuin esikuvansa, mutta tarinallisesti kirjassa ei kummoistakaan juonta ole. Eräällä tavalla irrallisia kohtauksia, joiden keskenään nivouttaminen ontuu pahemman kerran. Satiiria kyllä, mutta ontohkoa sellaista.

Joo, sama kirja menossa täälläkin. Vähän yli 200 sivua takana. Oman kokemukseni mukaan ollut todella viihdyttävä ja melko hauska. Koko ajan hyviä huomioita mediasta, ja sehän aina kiinnostaa. Vanhanenkin tuntuu kirjan ansiosta tämän vaalirahakohun keskellä jotenkin inhimillisemmältä.

 

[super]

Taas tuli pari kirjaa luettua. Jens Lapiduksen Rahalla saa ja Siisti kosto. Hyviä kirjoja Tukholman alamaailmasta ja siitä kuuluisasta jugomafiasta. Suositelen lämpimästi kaikille.

Hyvä kirjasyksy sai taas jatkoa tuttujen Hirvisaaren ja Remeksen lisäksi. Remeksen Isku ytimeen on jo odottanut vuoroaan pari viikkoa mutta jotenkin se on vaan lykkääntynyt. Juoni muuten on hämmästyttävän paljon samanlainen kuin tapaus Arctic Sea. Hirvisaaria en ole ikinä lukenut, pitäisköhän yrittää viimeisesestä Imatra-sarjan osasta.

Olkaahan taas tarkkana Te kirjojen ystävät, lisää tulee uutuuksia tälle syksylle kohta puoliin.

Nyt tuntuisi minulla olevan se aika vuodesta kun ei oikein lukeminen maistu. Mikähän siinäkin on.

 

[Monipuolisenhuono]

RATAKATU 12. SUOJELUPOLIISIN HISTORIA 1949-2009

Sain tuon kirjan eilen ja mielenkiintoiselta vaikuttaa. Tänään nenä kirjaan lätkämatsin jälkeen.