Viikolla menehtynyt Arto Salminen on muodostunut jonkinlaiseksi kulttikirjailijaksi. Itse en ole aiemmin miehen tuotantoon tutstunut, mutta nyt tuo miehen kuolema jätti nimen sen verran esille aivoihini, että muistin reissullani kaupunginosakirjastossa katsoa, onko tuotoksia hyllyssä.
Oli, kirja nimeltään Varasto. Kyseessä on noin 160 sivuinen lyhyt romaania, jossa pienen puljun varastomies Rousku myy maalia, muovimattoa ym. ohi kirjanpidon. Miehen tyttöystävä on töissä samassa paikassa, hankkiutuu Rouskulle raskaaksi ja kiristää miehen avoliittoon uhkaamalla paljastaa hämärät toimet.
Perustarina on yksinkertainen ja toimii melko hyvin. Myös kielellisiä oivalluksia on paljon. Salminen käyttää todella niukka, mutta tarkkaa kieltä ja iskevää huumoria. Pari kertaa hymähdin jopa ääneen, mikä on melko hyvä suoritus.
Toisaalta oli kirjassa paljon kömpelyyttä. Eineksistä, avioeroista ja tuulipuvuista koostuvan kaupunkilaiselämän kuvaus oli nihilististä ja sinänsä ansiokasta, mutta jotenkin jo liiallista. Älyttömyyksin vietynä se menetti tehonsa. Rouskun tyttäystävän äidin rivo kielenkäyttö ei enää tehnyt vaikutusta mihinkään suuntaan, koska tällaista "katsokaa, kuinka tyhmiä nämä ihmiset ovat"-juttu alkoi käydä vanhaksi.
Toiseksi Salmisen lamakuvaus oli todella väsynyttä. Varastolta kassan ohi tavaraa hakeva entinen kommunisti pitää kirjassa pitkähköjä monologeja ja käy Salmisen kanssa typerää dialogia tulevasta vallankumouksesta, kansan heikon osan pirstaloitumisesta ym. Nämä osat tuntuvat päälleliimatuilta ja muutenkin ontuvilta.
Salmisen tyyli muistuttaa jonkin verran Petri Tammista, ja samaa mies-tematiikkaa tässä käsitellään. Tammista en ole muutamaan vuoteen lukenut, mutta muistinmukaan hänen kielensä on vielä vähän niukempaa, mutta vielä vähän iskevämpää.