Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[mekabyte]

Lamaitre Tuhon Lapset.
Nyt on tuo "trilogia" luettu. Ihan jees lukea iltasella, mutta jotenkin liian hajanainen ja semmoinen kädenlämpöinen kokonaisuus.

Klassikoista pitäisi taas kokeilla joitain. kolme kertaa olen aloittanut Sinuhen, mutta kesken on jäänyt. Ei vaan jotenkin uppoa. Mikael Karvajalan ja Hakimin luin jo lukiossa ja ne toimi paremmin. Dickensin Nicholas Nickelby jäi myös kesken. Omalla fiiliksellä tuntuu olevan iso vaikutus mikä uppoaa, ehkä noita voisi kokeilla taas myöhemmin.

 

[Wiljami]

Kuuntelin äänikirjana Stendhalin The Red and the Black, joka kertoo 1830-luvun ranskalaisen miehen noususta yhteiskunnassa ja hänen rakkauselämän kiemuroistaan. Ilmeisesti kyseessä on romaanikirjallisuuden tienraivaaja, ensimmäinen psykologinen romaani. Mutta onhan nuo kirjat kehittyneet vuosisatojen aikana runsaasti, ei nykyajan mittapuulla mielestäni kummoinen tekele, vaikka varmasti historiallisesti merkittävä. Sama vika monissakin saman aikakauden tai vanhemmissa kirjoissa. Toki myös nykymittapuullakin hienoja klassikoita olen lukenut. Oon vuosien aikana yrittänyt lukea läpi erästä "100 parasta kirjaa koskaan" - listaa, jolla myös tämä Stendhalin teos oli. Nyt on 76/100 luettuna, tai viime aikoina enemmän kuunneltuna.

Tullut joskus tehtyä sama ikävä havainto että ikä ei kohtele hirveän lempeästi läheskään kaikkia uraauurtavia klassikkoteoksia. Joku Dumas vanhempi nyt toimii melko kevyinä tarinoina, mutta esimerkiksi kauhuklassikoita kun yrittää nautiskella, niin harmillisen usein mietityttää että pitää olla maailmankuva ollut todella erilainen että tarina menee läpi. On niitä hyytäviäkin tarinoita onneksi myös vanhojen juttujen kokoelmissa ja onhan noiden lukeminen ihan yleisellä tasolla mielenkiintoisempaa kuin vaikka tarinallisesti/kerronnallisesti vastaavantasoisten nykytarinoiden joilla ei ole koskaan ollutkaan mitään merkityksellisempää paikkaa julkaisuhetkellä.

 

[Turha Kaukalo]

Amazon.com

Perhana etten ostaisi kirjaa juuri nyt.

Ostettu. Olen siinä mielessä porvari, että tuen kulttuuria ostamalla kirjoja.

Samanlaista porvariutta suosittelen muillekin. Eivät ne paljon maksa.

 

[heketsu88]

Vissiin luet Otto Mannisen käännöstä? Siinä menee aikansa, että heksametriin pääsee kiinni. Siitä lähtien se on komea... metri.

Juuri Otto Mannisen käännöstä olen lukemassa. Tuntuu, että hyppää välillä yhtäkkiä asiasta toiseen. Tiedä sitten, onko muissa käännöksissä samanlaista menoa vai onko tuo Mannisen omaa tulkintaa Homeroksen Iliaksesta.

 

[Eddie]

True crime osastolta Salla Fagerströmin Kymmen kirveen iskua oli ihan miellyttävä kokemus. Ehkä itse tapaus ei mennyt niin syvälle kuin olisi toivonut. Mutta sukeltaminen yli 100 vuotta vanhoihin asioihin, sukupuihin, sen ajan suomalaiseen maailmaan on aina kiehtovaa.

Ruotsalainen Valheiden talli taas ei oikein lähtenyt. Ookoo kirjassa käsitellään vakavia aiheita ja niitä ei ole syytä vähätellä. Syy lieneekin enemmän siinä, että tässä on tullut luettua niin paljon rankempia tapauksia, että tämä ei siinä kontekstissa oikein sykähdyttänyt. Tämän kirjan kohtalot eri ympäristöissä ja maailmassa lienee (valitettavan) paljon yleisempiä. Lisäksi ne joita on pahiten kohdeltu, jäävät tässä kirjassa sivuhahmoiksi, joiden kohtaloa ja kärsimystä ei juurikaan käsitellä.

 

[Tinke-80]

Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru #1) - Robin Hobb

Kirja julkaistu 1996 | Alkuteos ilmestynyt 1995. Suomentanut Sauli Santikko. 1. laitos 1996. Kannen kuva: Michael Whelan. Sidottu.2. laitos 2000. Seven. Kannen kuva: ...

www.risingshadow.fi

Robin Hobb Salamurhaajan oppipoika kesken.

 

[Ilmari Ahde]

Anne Applebaum - Gulag: Vankileirien saariston historia

Nätisti ei pysty itänaapurista sanomaan mitään, on se ryhmää, on totisesti.

 

[alwahla]

John Steinbeck - Eedenistä itään

Normaalia lukutahtia hitaammin tuli tämä kirja luettua, sillä normaalilla tahdilla olisin lukenut kirjan kolmessa viikossa, kun taas nyt aikaa vierähti pitkälti yli kuukausi.
Joka tapauksessa: vahvaa suorittamista jälleen Steinbeckilta ja erityisen paljon minua miellytti se tapa, jolla hän heittäytyi lapsen maailmaan kaikkine ajatusmaailmoineen, pelkoineen, iloineen, suruineen ja tekoineen. Toinen asia, joka oli hyvin tuotu esille - ainakin kirjan alussa - oli ilmeisen psykoottisen Cathy Amesin tarina aina lapsuudesta asti. Myös kirjoitustyyli, muut henkilöhahmot (varsinkin Cal ja Aaron monine heikkouksineen ja vahvuuksineen), 1900-luvun alun sielunmaiseman ja pienen kalifornialaisen kaupungin arjen kuvaaminen, juoni sekä monet filosofiset kysymykset ansaitsevat kehut.

Tämä kirja on ehdottomasti klassikko -statuksensa ansainnut ja sitä voi suositella oikeastaan kenelle tahansa laadukkaasta lukukokemuksesta haaveilevalle, kuten muitakin Steinbeckin romaaneja voi suositella. Kokonaisuudessaan Eedenistä itään ei yllä kirjailijan parhaimpien romaanien joukkoon, joihin luen Vihan hedelmät (yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut) sekä Hiiriä ja ihmisiä.

****

 

[Kilgore Trout]

Tällä hetkellä on kesken Don DeLillon Nolla kelviniä. Se etenee tahmeasti, kirjassa on painostava tunnelma, joka pätkii lukemista. Nolla kelvinin on sanottu olevan Valkoisen kohinan sisarteos. Ei välttämättä parasta DeLilloa, mitä olen lukenut, mutta olen vasta alkupuolella kirjaa.

Huomattavasti sujuvampi lukukokemus on Adrian Tchaikovskyn Eyes of the Void. Se on toinen osa Architecture-trilogiaa, avaruusoopperaa jossa valoa nopeampi matkustaminen on ratkaistu liikkumalla "unspacen" kautta. Ei nyt mitään Ian M. Banksia tai Alastair Reynoldsia, mutta lukukelpoista scifiä kuitenkin.

 

[Wiljami]

Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru #1) - Robin Hobb

Kirja julkaistu 1996 | Alkuteos ilmestynyt 1995. Suomentanut Sauli Santikko. 1. laitos 1996. Kannen kuva: Michael Whelan. Sidottu.2. laitos 2000. Seven. Kannen kuva: ...

www.risingshadow.fi

Robin Hobb Salamurhaajan oppipoika kesken.

Siitä on hyvä jatkaa koko saaga läpi. Toki luettavaa piisaa, mutta Hobbin tapauksessa laatu ei ala kärsimään edes viimeisellä, kaikki tarinat yhteen kurovalla taipaleella. 16 kirjaa niitä taisi olla yhteensä tuosta maailmasta kun salamurhaajaa ja Rain wildsejä 2 trilogiaa molempia ja loppuun vielä 4 kirjan yhteiseepos.

Itselläni on menossa viimeinen kirja Ajan pyörää. Jos täältä on lukenut väliaikatiedotteitani noista, niin ei tarvinne olla yllättynyt etten suosittele kirjasarjaa oikein kellekään. Sandersonin kirjoissa hahmot ovat muuttuneet hieman vähemmän ärsyttävän idioottimaisiksi, mutta motiivit ovat edelleen vähän hakusessa ja logiikka loistaa poissaolollaan, jopa fantasiamaailman kontekstissa. Tässä on nyt alkanut tuntua vahvasti että koko räipäle onkin ollut joku wanhan ajan romanttinen komedia kun loppua kohti kaikki löytävät tosirakkauden ja pääsevät (tuntuu tosiaankin olevan päällimmäinen tavoite) naimisiin. Lisäksi romantiikka on suhteellisen ällösiirappista teinirakkautta, vaikka harjoittajat olisi miten vuosisataisen viisauden kyllästämiä jopa omakohtaisesti eläen.

Viimeisessä kirjassa on myös käynnissä sivutoimintana tämä koko saagassa mainostettu "viimeinen taistelu" pahuuden legioonia vastaan. Voin jotenkin ymmärtää että saatanan joukot ovat luvuttomat ja niitä puskee helvetin syövereistä loputtomasti, paitsi että kirjoissa on kyllä välillä muistettu mainita että ihan samat lainalaisuudet koskevat myös näiden lisääntymistä ja hengissäpysymistä. Tuolla on myös ärsyttävänä ilmiselviä keinoja näiden pahuuden sikiöiden poistamiseen massoittain, mutta kirjan hahmoille ei ole semmoiset muistuneet mieleen vaikka aiemmin ovatkin saattaneet niitä jopa hyödyntää.

No onneksi tuo on kohta ohi, viimeiset n. 650 sivua enää jäljellä. Sanderson on oletettavasti tehnyt mitä pystynyt mahdottomista lähtökohdista, mutta kyllä täytyy sanoa että Viimeiseen valtakuntaan peilattuna tämä kirjakolmikko on ollut melkoinen pettymys.

 

[Buster]

Kevin Brownlow'n massiivinen yli 700-sivuinen The Parade's Gone By (1968) alkaa olla 20 sivua vaille paketissa. Tuhti, nautinnollinen ja arvokas kirja Hollywoodin (mutta myös hieman Euroopan) mykkäelokuvan historiasta, sekä ennen kaikkea niiden tekijöistä heidän itsensä kertomana. Jotenkin hauskaa ajatella, että jo 1910-luvulla studiot palkkasivat tehokkuuseksperttejä valvomaan elokuvien tekoa, että miten niitä voitaisiin tuottaa tehokkaammin - eli nopeammin ja halvemmalla.

Löytyy hienoja profiileja ja tarinoita. Erityisesti mieleen jäi ikuisesti kuvaus Josef Von Sternbergistä näyttämässä lontoolaisella soundstagella silloisten teknikkojen seuratessa ihastuksella, että miten se Marlene Dietrich oikein valaistiin.

Seuraavana jonossa

1. The Sewing Circle - Hollywoodin suurimmat naistähdet jotka rakastivat toisia naisia (1995) - Axel Madsen
2. The Worlds Worst Assistant - Sona Movsesian
3. The Yearbook - Seth Rogen
4. It's Alive - Julian David Stone. Jos maltan jättää näin alas listalla. Kyseessä oikeaan historiaan perustava fiktionaalinen tarina Carl Laemmle juniorista, 1930-luvun Hollywoodista ja James Whalen Frankenstein-elokuvasta.

Ja kolme kirjaa Buster Keatonista ml. hänen omat muistelmansa.

 

[Aces High]

Iijoki sarjassa menossa Iijoen kutsu.
Hiukan meinasi ähky tulla keväällä, kun sarjan ensimmäiset 17 osaa tuli luettua kolmessa kuukaudessa.
Nyt kesätauon jälkeen näyttää maistuvan taas...

 

[Kilgore Trout]

Victoria Belim: Punaiset seireenit - ukrainalainen sukutarina.
Kirja on kuvaus Ukrainan 1900-luvusta, jota käsitellään yhden perheen neljän sukupolven ja sukuun kätkeytyvän arvoituksen kautta. Kirja on osin muistelma ja osin kuin dekkari, joka seuraa kirjoittajaa halki Ukrainan hänen tutkiessaan isoisosetänsä katoamista ja muita sukusalaisuuksia.
Suosittelen Ukrainasta kiinnostuneille, kirja antaa perspektiiviä ukrainalaisten elämään ja kohtaloihin holomodorin ja Stalinin vainojen aikaan sekä myös 2010-luvulla.

 

[Byvajet]

Olen lukenut kesän aikana läjän chick litiä. Sitä on tapana pitää roskana kenties siksikin, että ylivoimaisesti suurimman osan siitä kuluttavat naiset, mutta hyvin se on minullekin maistunut, vaikka olen henkiseltä perinnöltäni maaseudun juntti.

On kuitenkin huomattava, että laatuerot kepeäkirjojen välillä ovat suuria. Osa hömpästä on lukukelvotonta, mutta osa oikein viihdyttävää, jos vain oma mieli taipuu sen auraamille urille. Jos tarina ei lähde omassa päässä elämään, lukeminen tyssää siihen.

Tästä päästään kirjallisuuden kulttuuriseen asemaan. Edelleen on yleistä esittää kirjallisuus jalompana kulttuurin muotona, jolle ei riitä viihdyttäminen. Monien mielestä sen pitäisi myös sivistää. Miksi? Eihän urheilussakaan ole mitään muuta järkeä kuin viihdearvo, mutta ei sen asemaa silti kyseenalaisteta.

Jalkapalloilijoille ja jääkiekkoilijoille maksetaan valtavia summia, kun he yrittävät sulloa pelivälinettä kehikkoon. Homma on järjen näkökulmasta päätöntä, mutta jotain ihmisyyden perustarpeita se palvelee, koska sitä tahdotaan seurata ja siitä ollaan valmiita maksamaan. Miksi kirjallisuuteen ei voisi suhtautua samalla asenteella? Kenties nopeasti näivettyvä lukeminen saataisiin takaisin nousuun, kun ihmiset hoksaisivat, että lukeminen voi olla vaivatonta ja kivaa ajanvietettä.

Äänikirjoihin en ole päässyt lainkaan sisään. En pysty keskittymään, en, vaikka kuinka yritän. Olen lukenut kaikki kuunteluun liittyvät ohjeet ja yrittänyt sitä ja tuota, mutta en pysy kärryillä, vaan ajatus lähtee harhailemaan.

 

[L. Öysä]

Äänikirjoihin en ole päässyt lainkaan sisään. En pysty keskittymään, en, vaikka kuinka yritän. Olen lukenut kaikki kuunteluun liittyvät ohjeet ja yrittänyt sitä ja tuota, mutta en pysy kärryillä, vaan ajatus lähtee harhailemaan.

En nyt ala enempää neuvomaan kun olet jo varmasti kokeillut kaikenlaista, mutta totean oman kokemukseni. Itse en pysty keskittymään äänikirjoihin niin, että istun esim. sohvan nurkassa ja alan kuuntelemaan. Ei tule mitään. Sen sijaan kun silmillä ja käsillä on jotain muuta tekemistä, pystyn keskittymään. Esim. autoa tai pyörää ajaessa, siivotessa, lenkillä jne äänikirja on mitä mainioin matkakumppani.

 

[Ilmari Ahde]

Äänikirjoihin en ole päässyt lainkaan sisään. En pysty keskittymään, en, vaikka kuinka yritän. Olen lukenut kaikki kuunteluun liittyvät ohjeet ja yrittänyt sitä ja tuota, mutta en pysy kärryillä, vaan ajatus lähtee harhailemaan.

Sama vika Rahikaisella, ei onnistu. Pyöräilyketjussa mainittiin Matti Rämön matkakirjat joita löytyy ääniversioina Areenasta, otin kokeiluun Thaimaan reissun. Kirjailija itse lukee ja ihan sujuvasti ja selkeästi polottaakin, ei siinä ollut ongelmaa. Lukijana olen sitä sorttia joka haluaa pysähtyä ja jopa palata taaksepäin kertaamaan jonkin kohdan, äänikirja etenee tahtiaan eikä sitä ole haluja kelailla taaksepäin.

Olen äänikirjaa kokeillut useampaankin otteeseen, että josko nyt alkaisi sujumaan mutta kun ei niin ei, on parempi antaa periksi kuin väkisin yrittää. Paperikirja on minun makuun, e-kirjakin mukava - rapina, tuntuma ja tuoksu puuttuu.

En nyt ala enempää neuvomaan kun olet jo varmasti kokeillut kaikenlaista, mutta totean oman kokemukseni. Itse en pysty keskittymään äänikirjoihin niin, että istun esim. sohvan nurkassa ja alan kuuntelemaan. Ei tule mitään. Sen sijaan kun silmillä ja käsillä on jotain muuta tekemistä, pystyn keskittymään. Esim. autoa tai pyörää ajaessa, siivotessa, lenkillä jne äänikirja on mitä mainioin matkakumppani.

Kokeilin pyöräillessä Rämön pyöräilykirjaa, samoin kotona istuskellen, ei kumpikaan tapa toiminut. Unohtuu herkästi missä sitä oltiin menossa, monia jaksoja aloin kuuntelemaan alusta uudestaan kun ei mitään muistikuvaa onko tämä jo kuunneltu, hyvä tovi meni ennen kuin alkoi tulemaan tuttua tarinaa.

Luvussa on pitkiä aikoja vuoroa odottanut Miki Liukkosen Hiljaisuuden mestari e-kirjana, ei ole mitään easy listening Radio Novaa tämä teos. Sitä ei vielä tiedä innostaako tämä Liukkosen tiiliskivien pariin.

 

[SilentMan]

Kevin Brownlow'n massiivinen yli 700-sivuinen The Parade's Gone By (1968) alkaa olla 20 sivua vaille paketissa. Tuhti, nautinnollinen ja arvokas kirja Hollywoodin (mutta myös hieman Euroopan) mykkäelokuvan historiasta, sekä ennen kaikkea niiden tekijöistä heidän itsensä kertomana.

Louise Brooks ripitti Brownlow’ta siitä, että tämä oli jättänyt kokonaan mainitsematta Clara Bow’n tässä teoksessa. Pysyivät kuitenkin puheväleissä.

Brownlow’lla on paljon hienoja teoksia, vahva suositus myös tiiliskiville The War, the West and the Wilderness sekä Behind the Mask of Innocence. Etenkin jälkimmäinen antaa hyvän kuvan, millaisia leffoja USA:ssa tehtiinkään ennen Louis B. Mayeria, William H. Haysia ja muita konservatiiveja.

 

[Purkan Jauhaja]

McCarthyn Matkustaja tuli hankittua kesälukemiseksi. Oli ainut miehen teos mikä löytyi suomennettuna kivijalasta.

 

[Beltran]

En nyt ala enempää neuvomaan kun olet jo varmasti kokeillut kaikenlaista, mutta totean oman kokemukseni. Itse en pysty keskittymään äänikirjoihin niin, että istun esim. sohvan nurkassa ja alan kuuntelemaan. Ei tule mitään. Sen sijaan kun silmillä ja käsillä on jotain muuta tekemistä, pystyn keskittymään. Esim. autoa tai pyörää ajaessa, siivotessa, lenkillä jne äänikirja on mitä mainioin matkakumppani.

Juuri näin. Oman kokemuksenikin mukaan äänikirjaa voi kuunnella vain sellaisissa tilanteissa joissa kirjaa ei voisi lukea mutta kuuntelu onnistuu. Olen yrittänyt kuunnella äänikirjaa sohvalla istuessani mutta ei onnistu minulta. Jos osaisin kutoa niin kutoessa ehkä onnistuisi.

Tunnen yhden ihmisen joka kuuntelee silloin kun ei voi lukea ja kun voi, hän jatkaa samaa kirjaa lukien. Tämä onnistuu niissä äänikirja-sovelluksissa mutten ole itse koittanut.

Oman kokemukseni mukaan kuuntelun onnistuminen riippuu myös lukijasta. Itseäni erittäin paljon miellyttävä lukija on Jukka Pitkänen ja olen nauttinut hänen lukemiensa kirjojen kuunteluista kuten Seppo Jokisen Koskinen-kirjat sekä Ken Follettin mammuttiteokset. On myös muutama muu lukija joista pidän mutta omassa rankingissani Pitkänen on lukijoiden ykkösnimi.

 

[L. Öysä]

Tunnen yhden ihmisen joka kuuntelee silloin kun ei voi lukea ja kun voi, hän jatkaa samaa kirjaa lukien. Tämä onnistuu niissä äänikirja-sovelluksissa mutten ole itse koittanut.

Itse toimin juuri näin. Kuuntelen ja luen sujuvasti vuorotellen samaa kirjaa. Sovellukset muistavat kirjanmerkit ja vaihto onnistuu saumattomasti. Lenkillä äänikirjaa ja illalla sängyssä jatkan siitä itse lukien.

 

[Patarouva]

Laitan taas listan lukemistani kirjoista.

- Camilla Grebe: Ajasta ikuisuuteen

Tykkään Greben kirjoista. Tämä oli ihan ok, mutta tuntui, että hyvin alkaneessa kirjassa loppu jotenkin lässähti.

- Teemu Keskisarjan: Kyllikki Saari: Mysteerin ihmisten historia

Sille, joka on kyseisestä murhasta paljon lukenut ei kirjassa ole juuri uutta, mutta minulle teos puolusti paikkaansa nimenomaan ihmisten historian osalta.

- Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

Tämä on toinen osa Katariinanpyörästä alkaneesta sarjasta. Nyt tapahtumat sijoittuivat Tukholmaan, jossa päähenkilö asuu ja hallitsee kauppahuonettaan. Myös Vasa-laivan rakentaminen ja laivan kapteeni ovat mukana tarinassa. Tykkäsin kirjasta.

- Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää

Tämän kirjasarjan laskevaa tasoa täällä jo pohdittiin. En pitänyt tätä osaa edellistä huonompana ja pystyin lukemaan tämän ilman isompia nikotteluja. Mielestäni kirjaa oli venytetty liikaa ja napakka tiivistäminen olisi ollut tarpeen.

- Max Seeck: Loukko

Ihan hyvä dekkari. Tunnustan, että kirjan lopussa itkin.

- Silja-Elina Laitonen: Valinta

Kirja kertoo nuoresta Raakelista, joka jatkosodan syttyessä menee lotaksi. Tykkäsin kirjasta, joka oli kirjoitettu nuoren naisen näkökulmasta. Mietin lukiessani monesti, minkälaista olisi ollut lähteä sotaan ylioppilaskeväänään.

- Johan Theorin: Hämärän hetki

Eri aikakausien välissä liikkuva dekkari, joka on mielenkiintoinen ja melko surullinen.

- Maria Adolfsson: Juokse tai kuole

Oikein sujuva Doggerland-sarjan dekkari.

- Satu Rämö: Hildur

Kovin tätä on hehkutettu ja onkin ihan viihdyttävä dekkari, mutta ylisanoja ihmettelen. Itse asiassa minua ärsytti Rämön tapa esitellä Islantia ja islantilaisia tapoja liian alleviivasti. Kyllä lukija ymmärtää vähemmälläkin.

- Martti J. Kari - Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii

Näinä aikoina kaipaa tiivistettyä ja vihaista tietopakettia, joten siinä mielessä tämä oli varsin toimiva teos.

Kirjassa sivuttiin vähän myös venäläisiä klassikoita ja kun kerran kirjallisuudesta puhutaan niin laitan pienen lainauksen kirjasta loppuun.

”Moraaliasetelmien ylös-alas kääntäminen ja rajojen vieminen äärimmäisyyksiin onkin keskeinen venäläisen kirjallisuuden teema. Kirjallisuuskaanonin ulkopuolella tämä nihilistinen asetelma näkyy myös venäläisessä luonteessa, kun venäläiset käyttävät fiktiivimaailman mystiikkaa reaalimaailman selittämiseen. Nina Hruštšovan mukaan seurauksena on se, että ”venäläiset elävät fiktiivimaailmassa, ei todellisuudessa”.

 

[D.Santon]

Kimmo Aroluoman "Kingston Wallin perintö" tuli nyt viimeinkin hankittua kokoelmiin ja luettuakin myös, hehe. Oivallista jatkumoa Viljami Puustisen bändihistoriikille, ja kieltämättä aivan eri tavalla yhtyeen musiikki näyttäytyy ja avautuu nyt kuin ennen. Edelleenkin harmittaa, ettei 2019 tullut lähdettyä katsastamaan tribuuttikiertuetta. Onneksi on sentään levyt joita kuunnella ja keikkataltiointeja mitä katsella. Ehdoton lukusuositus jokaiselle vähänkään yhtyeestä ja Petri Wallista kiinnostuneille.

 

[Kilgore Trout]

- Satu Rämö: Hildur

Kovin tätä on hehkutettu ja onkin ihan viihdyttävä dekkari, mutta ylisanoja ihmettelen. Itse asiassa minua ärsytti Rämön tapa esitellä Islantia ja islantilaisia tapoja liian alleviivasti. Kyllä lukija ymmärtää vähemmälläkin.

Luen aika vähän dekkareita, mutta minusta tämä ei mikään huippu ollut. Johtuisiko sekä kirjan suosio, että joidenkin asioiden puhki selittäminen siitä, että Rämö on ilmeisesti suosittu matkakirjailija. Islannissa asuminen taitaa myös antaa suomalaiskirjailijalle eksotiikkalisää.
Tölttiä ei sentään selitetty, mutta senhän kaikki tietävät muutenkin.

 

[BaronFIN]

Lasten iltasatujen kautta tulee pidettyä yllä päivittäistä lukuharrastusta.

Thomas Taylor: Kammovarjo

Thomas Taylor on toiminut alkujaan kuvittajana ja kuvittanut mm. ensimmäisten Harry Pottereiden kannet. Nykyisellään toimii itsekin kirjailijana ja lasteni kautta olen tutustunut Aaveranta -sarjaan, jonka on suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Terkut täältä, tykkään tyylistä!

Sarja lähti hieman haparoiden käyntiin, mutta franchisen tultua tutuksi tämä on oikein hauskaa ja viihdyttävää luettavaa, missä on kirjasta toiseen tutut hahmot, jotka saavat syvyyttä kirjasta toiseen siirryttäessä.

Jos lasten kirjoja ei lasketa, niin Victor Hugon Kurjat on viimeisin aikuisten kirja, jonka olen lukenut. Ja hämmentävää ajatella, että kirjaa on kirjoitettu 200 vuotta sitten ja sen rakenne on suorastaan moderni. Suomennos oli tosin 100 vuotta vanha ja jos kielen saisi päivitettyä tähän päivään, niin tuo kirja olisi suoraan tältä vuosisadalta.

 

[lemponen]

Äänikirjoina kahlasin kevään ja alkukesän aikana Jarkko Sipilän Kari Takamäki sarjan läpi. Rauha Jarkko Sipilän muistolle. Sen lisäksi olen kuunnellut Gordon Coreran Vakoojajahti (Venäjän USAn vakoojaohjelman kiinnijäämisestä) ja Luke Hardingin Venäjän vakoojaverkosto, sekä nyt työn alla Heidi Blake Tappolista.