Millä mielin kauteen 2010-2011?

  • 42 896
  • 115

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Valmennus pysyi sitten ikävä kyllä täysin samana, mutta pelaajistoon on tullut jonkin verran muutoksia viime kaudesta. Huomenna alkaa harjoitusottelut, ja varsinaiset ligaottelutkin alkavat jo reilun kuukauden päästä. Onkin aika kysyä faneilta, millä mielin lähdette kauteen? Lainaanpas tähän väliin hemmoa tuolta toisesta ketjusta:

Olen ainakin henk.kohtaisesti kuitannut viime kauden jo totaalisesti vihkoon ja harkkapelejä innostuneena odotellessa katseet jo ensi kaudessa. Uudet vahvistukset tuovat mielestäni joukkueeseen syvyyttä, kokemusta ja pelillistä ja kaukalon ulkopuolista fiksuutta. Uskon hankintojen myös auttavan 'sanattomasti' valmennuksen tehtävää. Ja pakko todeta edarimeininkistä - enää sitä ei ainakaan ole pukukopissa.

Itse en ole viime kautta saanut vielä kuitattua, sen verran vitutti tippuminen noin nolosti kerhoa vastaan. Se oli kuin pelokas Goljat joka yritti ajatuksen voimalla peitota Daavidin, kun yksi näpäytys sormella olisi riittänyt. Tuntuu siltä, että harvoin olen ollut näin välinpitämätön ja pettynyt vielä kauden kynnyksellä. Tinke-80 kuitenkin muistutti minua viime vuodesta, jolloin olin kuulemma ihan yhtä välinpitämätön ja pettynyt ennen ensimmäistä harkkapeliä Tappara-IFK. Jo sen pelin aikana tuli kuitenkin heitettyä tunnekuohuissa Nimolle "Meidän Mickeen ei kosketa!", tuli nähtyä Haden läpiajomaali, Miken ja Hirson kikkailuja ja pari pommia... ja olin taas myyty. Saa nähdä miten käy näissä harjoituspeleissä - Jyväskylään en pääse, mutta Tikkurilaan/Hyvinkäälle olisi tarkoitus päästä.

Ennen yhtäkään peliä fiilikset on tämänsuuntaiset:

+ Muutamia try-outeja, joissa ei ole kuin voitettavaa.
+ Lisää kokemusta, voitontahtoa ja johtamistaitoa lähinnä VP:n mutta myös Vallinin muodossa.
+ Jos puolustus on toimiva, on meillä vähintään yhtä hyvä mv-osasto kuin viime kaudella.
+- Paljon lasketaan nyt nuorten varaan (MG, Ramu, VVV etunenässä), mutta tuntuu kyllä siltä että he vastaavat haasteeseen.
- Puolustuksessa on kolme kysymysmerkkiä (Kousa, Del Grosso, Söderholm), joista kahden on onnistuttava.
- Pöysti ja Kousa eivät välttämättä mahdu kokoonpanoon, joten ainoa varma rightin peluri on Haataja.
- Onko tuo valmennus muka uudistuskykyinen, valmis myöntämään virheensä ja ennen kaikkea tekemään rajusti töitä puutteiden paikkaamiseen?
- En millään jaksa uskoa että jokaisen jampan tavoitteena on mestaruus. Tai että tosissaan tavoitellaan mitään suurempaa (omaa hallia, Euroliigaa). Amatööripuuhastelua aina vain, jota tuskin edes mestaruus muuttaisi.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
En millään jaksa uskoa että jokaisen jampan tavoitteena on mestaruus. Tai että tosissaan tavoitellaan mitään suurempaa (omaa hallia, Euroliigaa). Amatööripuuhastelua aina vain, jota tuskin edes mestaruus muuttaisi.

Palataan tähän kohta, mutta:

Vuosikaudet olen ollut aina väijymässä parin ekan viikon harkat ja haistellut miltä joukkue tuntuu ja näyttää. Aikas usein ollut melko oikeassakin. Viimeksi näin hyvältä on tuntunut silloin kun Mr. Doug luistelutti Paloheinässä jengiä lähes oksennukseen asti. Silloin se näytti hyvältä, ja vaikkei jengi ollut kummoinen, vahvistuksia ei saatu ja oli vaikka mitä pikku säätöä, niin lopputuloshan oli sille jengille veri gud meininki.

Nyt näyttäisi aika hyvältä. Viikonloppuna Zaivaskaila sattuu matkan varrelle, joten sieltä sitten lisätuntemuksia, mutta juuri nyt vaikuttaa ns. lupaavalta:
Söde on varsin pirteä vaikka sinistä paitaa vielä kantaa, Ville on tikissä ja kokemuksellaan antaa ajan tehdä tehtävänsä, ja ei se Kousa ihan paska ole, tulette yllättymään.
Pakkien tulivoimaa hiukan epäilen, varsinkin kun suoraan syötöstä laukominen ei tunnu olevan herkkua kellekään. Siinä haltuunotossa vaan menetetään se veskarin sivuttaisliikkeen antama hyöty, kun pysäytetään ja lauotaan ilman maskia. Eihän ne enää nykyveskareille uppoa.
Janne on tikissä. Tämä JHagille tiedoksi. Juuso sählää; en tiedä mitä, mutta jotain ihmeellistä on.
Kaiken kaikkiaan nyt ennen Jyskälän keikkaa vaikuttaisi siltä, että hyökkäys on ihan jees, pakistossa kaivattaisiin hiukan tulivoimaa ja maalissa Jannen alkukausi on parempi kuin Juuson.
Ja Sakke hoitaa golf- ym. hommat kuten ennenkin.

Tuohon lainaamaani sen verran, että kukaan ei uskalla sanoa Villelle että olisi hänen kanssaan eri mieltä. Revi siitä.

Ps. Voi olla että palaan tähän viikonlopun jälkeen, mutta näillä nyt lähdetään liikkeelle.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Maalivahdit:
Riksman - Lundell

Kokemusta ei ainakaan puutu näiltä herroilta. Ennakkoon SM-liigan tasolla hyvä maalivahtikaksikko. Ei ennakkoon miettien kaaduta näihin kahteen pelaajaan.

Puolustus:
Kankaanperä-Järventie kaksikko selkeä 1. pakkipari. Kousa, Söderholm, Vallin ja DelGrosso ovat enemmän tai vähemmän avoimia kortteja. Kurvinen taas on hyvä 3. parin luottopakki. Ehkä suurimmat riskit joukkueessa on pakiston taso. Potentiaalia on mutta mitään takeita ei ole pakiston riittävyydestä mitaleihin.

Hyökkäys:
Peltonen - Granlund - Haataja on ennakkoon ajatellen SM-liigan parhaita ketjuja. Taso ikävä kyllä laskee suuresti tästä seuraaviin ketjuihin mentäessä. Pystyykö Ahtola - Ramstedt kaksikko pelaamaan samalla tasolla mitä viime kaudella Granlundin pelatessa heidän rinnallaan? Jotenkin epäilen tätä. 3. ja 4. ketju ovat varsin toimivia enkä usko että heidän panokseen tulee HIFK tulevalla kaudella kaatumaan.

+Maalivahtikaksikko
+Pakisto varauksin
+1. ketju SM-liigan huippua
-Pakisto kuitenkin pieni kysymysmerkki
-Riittääkö 2. ketjun taso?

Kuten vanha sananlasku sanoo, "Pari täsmähankintaa niin tapellaan mitaleista." pitää edelleen paikkansa. Tosin tällä hetkellä kaipaan vain 2-ketjun laitaan peliä tekevää laituria. Evan Barlow:sta en usko olevan niihin saappaisiin. Kaiken kaikkiaan odottavalla fiiliksellä lähden tulevaan kauteen. Mahdollisuudet ovat mihin tahansa jos kaikki klikkaa hyvin yhteen.

PS. Tässä viime vuoden saman ajankohdan mietteitä:
Millä mielin kauteen? Kausi 09/10
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=44653

-Tinke-80
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Vuosikaudet olen ollut aina väijymässä parin ekan viikon harkat ja haistellut miltä joukkue tuntuu ja näyttää. Aikas usein ollut melko oikeassakin. Viimeksi näin hyvältä on tuntunut silloin kun Mr. Doug luistelutti Paloheinässä jengiä lähes oksennukseen asti. Silloin se näytti hyvältä, ja vaikkei jengi ollut kummoinen, vahvistuksia ei saatu ja oli vaikka mitä pikku säätöä, niin lopputuloshan oli sille jengille veri gud meininki.

Nyt näyttäisi aika hyvältä. Viikonloppuna Zaivaskaila sattuu matkan varrelle, joten sieltä sitten lisätuntemuksia, mutta juuri nyt vaikuttaa ns. lupaavalta.

Olipas todella mukava lukea tälllaista "infoa"! Toivottavasti 58 olet oikeassa! ; )

Mulla on hyvät fibat tosta meitin mafiamiehestä ja koko jengistä myös, etenkin kun siellä on VP. Ei se Södekään taida ihan sukka pukuhuoneessa/esimerkkinä olla. Kompannee loistavasti Viliä ja "oikeanlainen" edarimeininki leviää... Fiilikset on siis ihan hyvät, mutta etenkin odottavat. Katsellaan kuinka käy...

Ps. Voi olla että palaan tähän viikonlopun jälkeen, mutta näillä nyt lähdetään liikkeelle.

Olis tosi kiva, jos sinä tai joku muu jaksaisi laittaa kommenttia viikonlopun matseista. Itseäni ainakin kiinnostaa kovasti, kun en pääse paikalle. Muissa treenimatseissa sitten ollaankin yhtä vaille paikalla. =)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaa, ettäkö millä mielin tulevaan kauteen? Mitenköhän sitä tunnetta nyt osais parhaiten kuvailla... Ai juu, vituttaa.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Sijoista 1-4

Taistellaan taas samoista sijoista kuin viime vuonna. Kärpät haisee jo nyt kovalle ja uskon, että tulee vielä vahvistumaan.

Vitutuksen määrää HPK sarjan jälkeen on kuitenkin sen verran, että on hieman kyyninen olo, mutta jossain sisällä kytee usko ja se tulee VP:n paluusta. Jotenkin vain tuntuu siltä kaikilla soluilla, että se oli pala, jota joukkue tarvitsi.

Mun mielestä Iltalehden näkökulmajutussa VPn jutun ohessa toimittaja kirjoitti hyvin. "Joukkueella on johtaja, jonka katse ei mene jäähän tiukassa paikassa". Sitä ei ollut viime vuonna. Joukkue meni saman tien lukkoon kun HPK iski tiukassa paikassa maalin.

Joukkue on suurin piirtein yhtä hyvä kuin viimekin vuonna. Yhtä 2-korin laituria se kaipaa Ahtolan ja Ramun viereen. Oma veikkaus on, että VVVstä tulee hyvä 3-korin kaveri, joka paikkaa ajoittain loukkaantuneita senttereitä, mutta ei pleijareissa ole vielä se "Hyvönen". Toisaalta viime vuonna mestismiehet olivat Tepsin mestaruudessakin vahvasti mukana. Eli kuka tietää.

Pakisto voi olla sarjan paras, mutta en ihmettilisi yhtään, jos artistirajalla tulee vielä yksi pakki ja yksi 2-korin hyökkääjä. Veikkaan nimittäin, ettei Mafiamies ja Barlow näe kevättä stadissa. Mutta ihan hyviä hakuja ja toivottavasti olen väärässä ja sieltä tulee uusi Ben Eaves ja uusi Rafalski.

Riksman on arvoitus, parhaimmillaan sarjan paras, huonoimmillaan imuri. Kuulostaa tutulta IFK-veskalta. Alku on Juusolle tärkeää. Jos saa hyvän alkukauden, niin voi lähteä todella lentoon ja meillä on sarjan parhaita alakertoja. Jos Riksman epäonnistuu, niin jaa-a.

Sellainen kutina, että taistellaan 1-4 sijoista jos Juuso onnistuu. Jos tulee vielä "Hyvönen" artistina sisään, niin taistellaan realistisesti mestaruudesta.

Kaikki on mahdollista.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauteen lähdetään yhtä lapsenuskoisesti kuin aina ennenkin. Nyt, jos koskaan on The Nakkikattilan vuoro. Omasta panoksestani, tai pikemminkin sen puutteesta, sen ei tänäkään vuonna pitäisi jäädä kiinni.

Itse en vieläkään usko, että edarihenkisyys olisi kokonaan kadonnut jengistä. Joukkue voi Peltosen edessä olla nöyränä ja tehdä kovaa duunia, mutta kassien koko punnitaan vasta tiukassa paikassa. VP voi omalla panoksellaan kasvattaa ja nostaa joukkuetta, mutta jokainen tekee viime kädessä itse omat ratkaisunsa. Tähän auttaa useimmiten aika ja menestys. Joukkueessa on vielä paljon pelaajia, jotka eivät ole voittaneet mitään ja heidän on kaivettava itsestään kaikki irti, kun pelataan tiukkoja sarjoja. Pitää muistaa, että Peltonen on vasta lyhyen aikaa ollut joukkueen mukana ja voi olla, ettei aika ole vielä ole kypsä kaikkien kohdalla. Väitän, että moni pelaa viimeistä kauttaan IFK:ssa, jos tulosta ei tule. Mikä ei ole ollenkaan huono asia. Paskat tippuu kärryiltä yksi kerrallaan.

Uskon, että joukkueesta nousee uusia pelaajia suurempaan tietoisuuteen, mm. Bobby Nyholm on yksi heistä. Viime kausi osoitti, että Nyholm tekee kentällä oikeita asioita, oikeaan aikaan ja on vain ajan kysymys, kun se kantaa hedelmää. Toivotaan, että loukkaantumiset eivät tätä kautta sotke, kuten kävi viime kaudella.

Maalivahtiasia tulee olemaan tälläkin kaudella tapetilla. Valitettavasti. Uskon, että Lundell ottaa jälleen kerran yhden päänahan, nyt Riksmanin muodossa. Saken kohtalon kannalta asia ei ole ollenkaan pöllömpi.

Valmennuksen suhteen uskon, että peiliin on katsottu ja Jalonen pyrkii ottamaan Peltosesta täyden hyödyn irti myös taktisella puolella. Ei Kari-setä tyhmä ole ja kyllä hänessä voitonnälkää yhä on. Täytyy muistaa, että parista heikosta viime kaudesta huolimatta, Jalosella on yhä mahdollisuus olla se valmentaja, joka nosti IFK:n takaisin mestaruuskantaan. Se ei ole ollenkaan huono meriitti, eikä varmasti laske tulevien kausien palkkanauhaakaan. Vaikka Jalosta kohtaan voi ja pitääkin esittää kritiikkiä, en millään usko, että Kärppä-vuosien menestys on ollut sattumaa. Sitä ei myöskään yksin selitä rosterin kovuus, vaan uskon, että menestys on johtunut sekä hyvästä valmennuksesta että kovasta joukkueesta. Aika näyttää, minkälaisen perinnön Jalonen seuraajalleen IFK:ssa jättää. Uskon ainakin, että työnteon merkitys on kasvanut potenssiin tuhat verrattuna aikaan ennen Jalosta. Se on seuraajalle jo paljon parempi perintö kuin mitä Jaloselle oli jätetty hänen tullessaan seuraan.

Veikkaan, että IFK palaa tänä vuonna mitalikantaan. Pään kestävyys ratkaisee sen, minkä väriset mitalit kaulaan keväällä ripustetaan.

Ps. Killelle sopparia kouraan ja vähän whitun vikkelään! Tilaa jengissä kyllä on.
 
Suosikkijoukkue
IFK, respektit suomalainen Jokerit
Fiiliksiä kauden alla

Päällimmäisenä on luonnollisesti hillitön vitutus viime keväästä: eikö mitään oltu vuodessa opittu? Kahtena viime vuonna on tullut turpaan todella paljon huonommalta jengiltä, tänä keväänä olisi pienellä pelisilmällä selvitty nätisti jatkoon, mutta Kojo on Kojo.

Toivomuslistalla ykkösenä on se, että valmennus olisi vihdoin huomannut virheensä ja korjannut ennen kaikkea pelin sisällä reagoimistaan sen mukaan. Kauden aikana luonnollisesti toivon, että Sakke potkitaan pellolle.

Pelko perseessä tulevan kauden suhteen jo pelkästään siksi, että...

1. Maalivahdit: Juuso on ollut ihan kuutamolla viime kauden + ne treenit IFK:n kanssa, joita olen päässyt seuraamaan. Lunkka back-uppina...heh. Pelaa hyvin n. 10-15 peliä, muttei 30 peliä, jos Juusolla ei "hanska" toimikaan. Sakke koutsaa...? Jooooo-o...

2. Puolustus: Missä kiekolliset pakit? Entäs rightit? Parit ovat Mara-Kanki-kimppaa lukuunottamatta todella pahasti epätasapainossa. Kousastako odotetaan "sitä" rightin pakkia? Ja hei, koko setti olis fixattu hommaamalla Bluesin paidassa esiintyvä oma kasvatti himaan...v.prkl!

3. Ketjutus: Tässä valmennus osoittaa taitonsa. Löytyykö Ramulle ketjukaverit? Jos lähdetään periaatteella kaikki "munat samaan koriin" a.k.a. Hade-Mikke-VP, saadaan hyvä YV, muttei kolmea toimivaa vitjaa.

4. Valmennus: Heh. Muuta ei voi sanoa. Tähän ei ole pätkääkään luottoa.

Eli oma veikkaus: VP piiskaa jengin runkosarjassa hyvään lentoon, ja IFK päätyy jälleen 3. sijalle. POFfeissa sitten tulee noutaja HPK:n, KalPa:n, TPS:n tai muun HMV-jengin muodossa. Karismalla ei välieriin mennä.

Summa summarum: Kausari jää hankkimatta 1. kerran 29 vuoteen. Nyt viuhuu rotsi ja katsellaan, miten pelit lähtee kulkemaan.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
V*tuttaa.

- Viime kevät edelleen tuoreessa muistissa.
- Riksman, hyi. Signaa ittes vaik taas sinne Ruotsiin, kun peli ei kulje ja ilkeä Janne vie ykkösmolarin mestan.
- Kojo. Ei kahta (floppia) ilman kolmatta.

Kausikortin jokatapauksessa ostin, ei tästä touhusta eroon pääse.

Toivotaan parasta.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Hyvillä fiiliksillä tietysti.
Peltonen skulaa jälleen kotona pitkästä aikaa. Siinä tarpeeksi syytä jo mulle ostaa taas kortti.
Joukkue näyttää hyvältä. Joukkueessa on hurjasti potentiaalia, joka tietysti voi myös tarkoittaa hurjaa mahdollisuutta flopata.
Mukavaa myös kuulla, että puhutaan avoimesti mestaruuden tavoittelusta, niin kuin HIFK:ssa asian pitäisi aina ollakin. Ruuttu aikoinaan 1998 kauden alussa sanoi, että tavoitteena oli mestaruus, sillä muuten ei ole järkeä pelata mestaruus tasolla, jollei tavoittele mestaruutta.

Hyvä kausi on tulossa, mestaruuteen varauduttu. (taas kerran)
Kiitos ja hei hei.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Paskaaks tässä, harkkamatsit ei kauheasti nappaa, kun yhtäkään matsia en pääse/kerkiä katsomaan paikanpäälle... Runkosarja varmaankin menee taas ihan mukavasti, jos vaikka viiden sakkiin päästäis? Pleijareita en viitsi edes miettiä, ne ovat sama asia kuin pelaisi venäläistä rulettia viidellä patruunalla...

Ensi kauden ilonaiheet ovat MG:n ja VP:n pelaaminen, muuten tuo joukkue ei kauheasti säväytä. Valmennus nyt on mitä on, sille me ei mitään voida, olis nyt edes jonkun voinut kuitenkin vaihtaa ennen kauden alkua.
 

Carlos

Jäsen
Nojoo, jotenkin nyt on semmoista kutinaa ilmassa että organisaatio alkaa yskähdelleen saada konettaan käyntiin, eli semmoinen kaudesta toiseen tahkoava tasainen diesel. Ei tähdätä yhteen tehohuippuun all-in, vaan antaa koneen rullata ja tuottaa mitä tuottaa.

Varsinaisesti tämän kauden joukkueelta en osaa odottaa oikein mitään. Veikkaan että (normi)sijoille 4-8 päädytään sen jälkeen kun läski leidi laulaa.

Jotenkin aika tasapaksu/ohut on joukkueen profiili, aika-ajoin ihan ok kiekkoa mutta tuskin mitään euforiaa on luvassa.

Jooh. Katellaan. Jos jotain mestaruutta kaipaillaan niin nyt se näyttää lopultakin ehkä realistiselta, mutta vasta 2-3 vuoden tähtäimellä.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Onhan noi puolustuspään signaukset ok, mutta kun lisää lähtijät huomioon niin en näe sen vahvistuneen yhtään. Melkein päinvastoin. Profiilipuolustajista kenelläkään ei ole eväitä nousta uudelle korkeammalle tasolle. Kehityskaari on sillä vaakaosuudella ja kääntyy jossainvaiheessa alamäeksi eläkepäiviä kohti. Södellä pieni sauma nousta omalle tasolleen. Tuohon pakkaan kun sattuu parille jampalle vähän hiljaisempi kausi niin se on tack och adjö koko jengille samantien.

Nuorista puolustajista vaatisi parilta jampalta ISOA askelta eteenpäin että joukkue selviää tästä kaudesta kunnialla.

By the way, mielestäni kuuden pakin systeemi on aivan paska. Siitä ei ole kenellekään hyötyä mutta v**sti huonoja puolia.

Jos jotain mestaruutta kaipaillaan niin nyt se näyttää lopultakin ehkä realistiselta, mutta vasta 2-3 vuoden tähtäimellä.

Jos tämä toteutuu (hoppas det) ja Keklu saa tuon toisen ikifloppaajan tolkkuihinsa niin lähivuosina tulee aivan uutta virtaa paikallisvääntöihin ja pleijareihin.

Ai niin, millä mielin?
Jos puolustus pelaa yli kykyjensä niin tulee hyvä kausi. Normisuorituksilla sama tulos kuin viimekaudella. MG pelaa puolentusinaa maagista matsia joissa pyrittää vastustajan aivan solmuun ja tekee 4-5 pojoa. Toivottavasti sattuisi Nordiksella niin näkisin jotain sellaista mitä Suomessa ei ole nähty, eikä tulla sen jälkeen näkemään vuosiin.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyynisin mielin, luonnollisesti! En petä nimimerkkiäni. Suurin virhe oli antaa valmennuksen jatkaa. Ei HIFK:ssa opita mitään. Sakke pyörii kuvioissa, Kojo jatkaa eikä jengi päätä huimaa. MV-osasto iso kysymysmerkki. VP parasta vuosiin jos pysyy terveenä. Mutta ainahan voi toivoa parasta. Pari-kolme OIKEATA pelimiestä vielä niin ehkä sitten....
 

Tapuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK HELSINKI, Ville Peltonen
Jaa, ettäkö millä mielin tulevaan kauteen? Mitenköhän sitä tunnetta nyt osais parhaiten kuvailla... Ai juu, vituttaa.


Jaaha. Kaipa sitä meikäläisenkin pitää kaivautua ulos kolostaan. Kauteen hyvillä mielin, koska hyvä ystäväni Tom the great, jatkaa valitsemallaan linjalla.... Apropoo.... itseasiassa odottavalla. Hannesta olisin kaivannut rosteriin ja toivotaan nyt parasta, että Kukkos Lasse tai ihmiskuula AA pysyy poissa. Kausarit on fikkassa... pakkohan se pitää Stenbergin legendaarinen päästä kuulemaan : Tervetuloa kotiin. Ville Peltonen, nro # 8 . tervetuloa Mikko Kousa ...... jne........ Samaa skeidaa samalla fyrkalla, kun viime kaudella. Kauden , ehkä parasta antia antia tulee olemaan ne pari petoklubi matsia, koska saa vetää ilmaista keittoa ja olla paskan tärkee ..... summa summarum. Toivotaan parasta ( taas ) ja pelätään pahinta ( jälleen ) .
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai näkemyksiä...hm

Tänä vuonna en ole itse asiassa ollenkaan ehtinyt seurta joukkueen rakennusta ja valmistautumista kauteen. Vitutus viime kauden lopussa oli niin suuri, ettei siitä toipunut helposti. Ihan hyvä juttu varmaan toimistolle, jos muut fanit ajattelivat samalla tavalla. Ovat saaneet olla rauhassa...:o).

Hyvä lukee taas "Kyynikon", "Karelin", "Carloksen", "58:n" ja muiden näkemykset ennen kautta. Onneksi nämä tekstit jää tänne muistiin. Kaivetaan niitä sitten esille kauden lopussa. "Karelin" kausikortin ostamatta jättäminen on ehkä vahvin tae sille, että tänä vuonna voidaan mennä loppuun asti....:o), jos joku tekee noin radikaalin liikkeen, niin HIFK-jumala kostaa jollain tavalla...

Itse lähden varovaisen toiveikkaana tähän kauteen. Kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina lausun viisauden sanani ekan kerran ennen ekaa matsia narreja vastaan, ja toisen kerran 10 pelatun ottelun jälkeen. Silloin tietää vasta miten peli kulkee, kuka on kasvanut ja kuka yllättää, koska sen tekee aina joku. Viime vuonna Ahtola yllätti kaikki (MG.n avulla), ja Söde alitti odotukset. Kuinka käy tänä vuonna ? Turhaa spekuloida liikaa. Rosteri on ihan ok. Koura tulee olemaan kysymysmerkki, koska hänen pelityylinsä vaatii tiettyä puolustuspeliä. Jos ei Kojo sitä tarjoa hänelle, voi olla vaikeuksia. Hyökkäykseen on täysi luotto.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vielä on kesää jäljellä.. mutta silti jo alkaa kiima nousemaan.

Ensimmäisen kerran pitää käydä jengi skauttamaassa höntsämatsissa Tikkurilassa kuun lopussa. Raporttien mukaan (mikä on sekä huolestuttavaa, että ilahduttavaa) entinen pelitapa on jälleen astetta paremmin iskostunut joukkueen takaraivoon ja sitä (mukamas) vielä jalostetaan (lue:Jalostetaan) pre-seasonin aikana. Tähän kehitykseen ainakin meikäläinen aikoo kiinnittää kriittisen silmänsä.

Rosteri on aika tuttua kauraa, muutamalla mielenkiintoisella kokeilulla ja hankinnalla sekä tietysti rahastuskortit Peltonen ja Riksman. Sanotaan näin, että materiaalilla kyllä pitäisi olla neljän sakissa, mutta menestystä verottaa Jalosen pelikirja sekä IFK-brändi (Penan haamu löysi tiensä tähänkin kirjoitukseen).

Jos näiden kaikkien osien summat tällä kaudella löytävät sopivan tasapainon ja kompromissin, voidaan keväällä olla pitkästä aikaa hieman iloisemmin mielin.
 
Viimeksi muokattu:

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaa-a... Omat fiilikset tulevan kauden osalta ovat melko kaksijakoiset viime kauden totaalisesta floppaamisesta johtuen. Uuden kauden kolkuttaessa ovelle herää tietenkin aina pieni innostus ja toiveet tulevasta, mutta kun tässä on nyt pari edellistä kautta päättynyt pettymykseen, niin ei tässä hirveästi uskalla toivoa mitään. Vielä, kun joukkueen pariin otteeseen totaalisesti flopannut valmennus jatkaa tehtävässään niin se latistaa tunnelmia entisestään. Vastapainona Nokan tutiseville polville me saimme Ville Peltosen takaisin kotiin, mikä on helvetin iso ja hieno asia koko seuralle.

Pelaajamateriaaliltamme olemme viime kautista joukkuetta jäljessä hyökkäyksen ja pakiston osalta:

Pakistossa yhtenä selvänä kantavana voimana voimme pitää Järventie - Kankaanperä kaksikkoa. Tämän jälkeen alkaa hiusten harominen... Vallin on mielestäni hyvä hankinta, mutta onko hänestä enää sm-liiga joukkueen kiekolliseksi ykköspakiksi? Toivottavasti, sillä muutoin olemme todella kusessa tulevan suhteen. Kousa ja DelGrosso ovat molemmat totaalisia arpoja ja heidän varaansa ei mielestäni kannata laskea mitään. Toivottavasti kumpikin todistaisivat minut väärään, mutta mutta... Näiden jälkeen ihmettelyn aihetta aiheuttaa klesat Kurvisen Mikko ja Söderholmin Toni, joista kumpainenkin oli aika tuuli ajoilla viime kautena. Mikko varsinkin kunnostautui loppukaudesta ruhtinaallisella perseilyllä... Minua vähän huolestuttaa Söden tilanne, sillä en viime kautena oikein havainnut sitä vanhaa pistelinkosödeä, joka oli tuttu aiemmilta HIFK-kausiltaan, vaan tilalla hääräsi kiekkoja roiskiva ja epävarma puolustaja Söderholmin nimi selässään.

Järventie - Kankaanperä
Vallin - DelGrosso/ Kousa/ X
Söderholm - Kurvinen

Hyökkääjistössä Kim Hirschovits vaihtui Ville Peltoseen, vaikka eri tontteja pelaavatkin. Muutoin hyökkääjistön osalta runko on säilynyt suht samana. Peltonen - Granlund - Haataja- kolmikolta voi odottaa todella rautaisia otteita tulevalta kaudelta, mutta mikäli meinataan jahdata kannua(KJ:sta huolimatta...) niin silloin Ramun, Ahtolan ja Petrellin on kyettävä ottamaan suurempaa roolia kuin edellisinä kausinaan. Wirtanen on ja tulee olemaan kullan arvoinen pelaaja joukkueelleen ja hän täydentää syvyysosastoa loistavasti hyökkäyssommitelmissa. Mikäli Barlow osoittautuu pelimieheksi niin silloin säästyisimme maalejasylkevänlaiturin hankinnalta, mutta suurella todennäköisyydellä tästäkään ECHL-miehestä ei ole ratkaisevaksi pelaajaksi sm-liigassa, joten kannattaa officen toimesta tosissaan houkutella sitä Hymyilevää Hannesta takaisin punanuttuun tai jotain vastaavaaa kaliiperia omaavaa pelaajaa.

Peltonen - Granlund - Haataja
Ahtola - Ramstedt - Barlow/ Hyvönen/ X
Petrell - Wirtanen - Wärn/ VVV
Liivik - Töykkälä - Järvinen

Maalivahtitilanne on paperilla hyvässä kuosissa, mutta Riksmanin tilanteessa mietityttää mahdolliset loukkaantumiset. Terveenä ollessaan Juuso on yksi liigan parhaista maalivahdeista, joten siltä kantilta katsottuna näyttäisi hyvältä... Juusoa komppaamassa on ikuisesti floppaava Janne, johon allekirjoittaneella ei löydy luottoa tipan vertaa ja toivonkin, että Riksman pystyisi pelaamaan jokaisen kauden pelin(joojoo... tiedän...).

Summasummarum: meillä on sm-liiga tasolle kasassa ihan ok-ryhmittymä pariin otteeseen flopanneella valmennusjohdolla höystettynä = sijat 5-8 kauden päätteeksi.
 
Viimeksi muokattu:

HemmoP

Jäsen
Vai millä mielin ? Parin viime vuoden munille potkimisen jälkeen päätin, etten enää seuraa IFK:n matseja paikanpäältä, mutta käyn nyt tämän ensimmäisen katsomassa ihan perinteen vuoksi ja katsellaan sitten talvemmalla miltä näyttää.

Joukkue ei sinänsä vaikuta huonolta, mutta jos 16/64 on pois, niin taso on korkeintaan viime vuotinen. Eli mielestäni keskikastinjengi joka todnäk tekee rutiinikauden eli pärjää runkkarissa neljän joukkoon ja poistuu normilomille ekalta kierrokselta.

Jos Riksman puolestaan floppaa/loukkaantuu, niin voinee toivotella hyvää kesää ennen oikeiden ploffien alkua.

Eli lyhyesti, hyvin kyynisin mielin jota alkumenestys runkkarissa ei paljon hetkauta.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Kiekko ei ole juuri kiinnostanut kesällä, mutta tutkiessani HIFK:n kokoonpanon, niin ei kiinnostus ainakaan noussut. Joukkue on paperilla viime vuotta heikompi, etenkin puolustuksen osalta. Peltonen on iso apu, mutta tuskin jaksaa kantaa keskitason jengiä kovin ylös. Granlund ja Peltonen ovat niitä, joiden vuoksi jaksaa joskus hallille raahautua. Toivottavasti muu joukkue todistaa minun olevan väärässä joukkueen iskukyvystä. Sijat 4-8 tuolla jengillä.
 

Stigu

Jäsen
Välivuosihan tästä näyttää tulevan, jälleen kerran. Syynä moiseen inhorealismiin on joukkueen tärkeimmät osa-alueet, jotka ovat tasoa heikko:

1. Valmentaja
Teoreetikkovalmentajamme johdossa IFK on nyt kaksi vuotta rämpinyt SM-liigaa sijoilla 9 ja 6. Keskiarvo on siis 7,5 mikä on huonompi kuin Penan ajan valmentajien keskiarvo. Mutta silti tämä ylivarovaisen, tunteettoman pelin apostoli jatkaa vielä kolmannen vuoden IFK:n peräsimessä, fanien ja IFK:n johdon siunauksella! Johdon argumenttina Nokan jatkolle lienee se kuuluisa pitkäjänteisyys, fanien taholta ilmaan heitetään sellaisia perusteettomia selityksiä, kuin "Nokka poistaa edarimeiningin" ja "seura on kehittynyt valtavasti vaikkei se vielä näy kentällä".

Ei tarvitse olla suuri Nostradamus, jos ennustaa seuraavaa:
- Nokan johdolla IFK pelaa runkosarjan sijoilla 4-6
- joukkue pelaa runkosarjassa ajoittain näyttävää kiekkoa. Lyhytsyöttöpeli toimii, karvaus on aktiivista ja rohkeaa
- pleijareissa, kun vastapuolen joukkue koventaa peliään, valahtaa Nokalla ruskeakeltainen kastike pitkiin kalsareihin, ja joukkue siirtyy tuttuun ja turvalliseen passiiviseen kilpikonnapuolustukseen. IFK:n taival päättyy näin jo ensimmäisellä kierroksella.
- sum summarum: Kauden jälkeen seura on täysin samassa tilanteessa kuin 3 vuotta aikaisemmin: Urheilullisesti ei olla menty yhtään eteenpäin, ja viihdyttävyydeltään seura on laskeutunut lopullisesti muiden HVM-jengien kastiin

2. Veskari
IFK:n tämän kauden ykkösveksari sijoittui viime kauden veskaritilastossa sijalle 20. Torjuntaprosentti oli hieman yli 90. Bonuksena selkävaivat ja heikko henkinen kantti.

Ennustukseni IFK:n veskaritilanteesta tälle kaudelle:
- Riksman pelaa ajoittain hyvin, mutta romahtaa useissa otteluissa, poistuen about 4:ssä matsissa ennen aikojaan vaihtoaition puolelle
- Lunkka pelaa puolet peleistä jo runkosarjassa
- pleijarehin IFK lähtee kahdella kakkosveskarilla
- kauden päätteeksi Saken veskarivalmentajapaita (xxxs) nostetaan hallin kattoon, ja hänelle lykätään 7 vuoden jatkopahvi

3. Muu joukkue
No joo, onhan jengissä Peltonen ja Granlund, mutta muuten joukkue alkaa näyttää erehdyttävästi Nokan ideaalijoukkueelta: Jengi on täynnä pienehköjä, antifyysisiä, nöyriä, harmaita pelaajia. Pakiston keskikoko lienee jo alle 180 senttä. Ennustukseni on, että erityisesti pakisto tulee jo runkosarjassa olemaan vaikeuksissa isokokoisia joukkueita vastaan, ja sitomis- ja estämisjäähyjä tullaan näkemään ennätysmäärä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viime kevät teki kyllä pahaa. Se teki niin kipeää, että haavat eivät ole vieläkään menneet umpeen. Mielikuva 6 sekuntia ennen loppua tulleesta Kerhon johtomaalista on piirtynyt syvälle mieliin.... huh huh...

No, uusi kausi, mutta samat (?) kujeet. Maalivahtiosastomme on ensinnäkin todella kokenut, mutta ei silti minussa mitään erityistä luottamusta herätä. Janne on kuulemma ollut aika kovassa tikissä reeneissä, ja Juuso pihalla. Ei hyvältä siis vaikuta! Muutenkin Riksmannin selkävaivat ja muu yleinen kunto tekee olosta vieläkin epävarmemman.

Puolustus on myös iso kysymysmerkki. Söden pitää nostaa roimasti tasoaan viime kauteen nähden, Kousan pitää näyttää todellinen osaamisensa. Järventie-Kanki on toki hyvä ja luotettava pari. Entä onko Del Grossosta liigapakiksi vai palaako kotiin? Ihan ok, mutta kyllä sinne joku oikealta ampuva tulivoimainen kaveri tarvitaan, ennen kuin voidaan mitaleista puhua.

Hyökkäyksen osalta tilanne on aika selvä. Kärki on terävä, mutta meillä ei välttämättä ole kuin yksi tehoiluun pystyvä ketju. Ramun ketjun tehokkuus toisena kautena peräkkäin on nimittäin suuri kysymysmerkki. Puolustavia duunarijätkiä on kuitenkin tarpeeksi.

Ens lauantaina lähdetään tsiikailemaan missä mennään. Kaksijakoiset fiilikset. Tästä voi tulla jotain, mutta toisaalta pelottaa, että tuttu tarina IFK:n osalta saa jatkoa; kevään tullen kaikki sulaa.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en vieläkään usko, että edarihenkisyys olisi kokonaan kadonnut jengistä. Joukkue voi Peltosen edessä olla nöyränä ja tehdä kovaa duunia, mutta kassien koko punnitaan vasta tiukassa paikassa... ... Joukkueessa on vielä paljon pelaajia, jotka eivät ole voittaneet mitään ja heidän on kaivettava itsestään kaikki irti, kun pelataan tiukkoja sarjoja.

BOL; kirjoittamasi lauseet kun lukee, niin tulee sellainen Ilkka Christian Björklund-mainen, 'paradoksaalista kyllä'-fiilis. Eli kundit, joista harva on koskaan ollut kovinkaan lähellä saavuttaa kiekkourallaan mitään isompaa aikuisten tasolla, jatkaisivat leijumista kun jengiin tulee vajaat 400 NHL-matsia pelannut, kahden maan pistepörssin voittanut ja vielä eniten arvokisamitaleja suomalaislätkäpelaajista koskaan lätkässä voittanut oman seuran kasvatti. Ei he**etti (anteeksi voimasana) voi olla mahdollista! Tai no, ehkä vähän Tigerin VIPissä...

Erittäin mielenkiintoista lähteä keskiviikkona katsomaan matsia - kommentit joukkueen läheltä kielivät, että asennetta on treeneissä ollut ja siitä on hyvä lähteä. Yritin tuolta Jyväskylän otteluiden keskusteluista etsiä jotain kommenttia näistä Pohjois-Amerikan try out-pelaajista, mutta mitään ihmeellistä ei sattunut silmään. Toivottavasti päätös tehdään mahd.pian eli voidaan tarvittaessa ottaa lisäkundeja mukaan. Mutta keskiviikkona lähtee ja sit ollaan toivottavasti edes hiukan viisaampia.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös