Miksi Jatkoaika ei enää kiinnosta?

  • 84 713
  • 556

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sen verran itselleni dramaattisen jutun tuossa jo taannoin tein, että käydessäni lukemassa vladin kirjoituksia, niin hankin itsekin Maanpuolustusforumille saman nickin, mitä täällä käytän. Vähän on takaraivossa kutkuttanut ajatus siitä, että alkaisi uusi seikkailu ja viesti numero 1 tuonne. Kuitenkin nähdäkseni ihan asiallinen forum, mielenkiintoisia juttuja paljon.

No, voi olla että olen todellisuudessa Jatkoajan elinkautistaistuva nicki, eli en lopulta koskaan pääse täältä pois. Ja lätkäkausikin alkaa pian... ;)

Se on erinomainen foorumi - tein tuon saman syksyllä ja on ollut mielenkiintoista ja korkeatasoista keskustelua.

Niin, kyllä täällä JA:ssa selvästi nämä politiikka-väännöt ovat polarisoituneet ja keskustelu selvästi tulehtunut. Näkisin että pahinta taso on maahanmuutto-keskusteluissa, enkä todellakaan näe että eri osapuolet tasaveroisesti syyllistyisivät provoihin ja nollakeskusteluun - väittäisin että alunperin tämä polarisaatio ja tulehtuminen lähtivätkin liikkeelle juuri maahanmuuttokeskusteluista, ja kaikki nämä "suvakki-", "mädättäjä"- ja "visva"-jutut ovat täysin oksettavia ja valtavasti toistettuja päivästä toiseen jo muutaman vuoden ajalta.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Palstalla ei kuitenkaan kerrota miltä aikavyöhykkeeltä viesti on lähetetty. Eikä sitä, jos joku on yövuorossa. Enemmän se on surullista, että jotkut kirjoittelevat palstalle vapaa-aikanaan.

Melkein enemmän surullista nykypäivänä on se, että jos ihmiset kirjoittelevat valtavia määriä palstalle työaikana. Ei se ainakaan yhteiskunnan tuottavuutta työnantajan kautta ajateltuna paranna. Olen aina ihmetellyt, miten jotkut opettajiksi tai joksikin muuksi työryhmäksi itsensä paljastavat pystyvät kirjoittamaan niin paljon tekstiä. Itse kun on tottunut siihen, että töissä tehdään töitä ja vapaa-ajalla kirjoitetaan silloin kun ehtii tai huvittaa.

Olen ollut palstalla mukana sen alusta asti ja kyllähän siinä ajassa varmasti itsekin on muuttunut. Kuitenkin on ikävä alkuaikoja ja monia alkuvuosia. Silloin palsta oli yhteilöllisempi ja viattomampi. Itse en ollut aikanaan Kiekkopesässä, vaan vielä pienemmässä Hockeynetissä, jossa keskustelut Paitselon, Kaasumiehen ja muiden kanssa ovat edelleen parasta antia jääkiekkokeskustelujen historiassa (luonnollisesti oman historian, koska nykypalstan tapaan tämä käännettäisiin kuitenkin itsensä kehumiseksi). Harmi vaan, että lähes jokainen Hockeynetin nimimerkki tuntuu hiljentyneen tällä palstalla alkuaikojen innokkaan liittymisbuumin jälkeen. On tehnyt mieli joskus perustaa ketju, johon saavat kirjoittaa vain palstan ensimmäisenä päivänä liittyneet, mutta todennäköisesti se ei olisi nyky-yhteiskuntaan riittävän suvaitsevainen.

Vapaalle ei ole kauheasti jaksanut kirjoitella enää pitkään aikaan, koska siellä muutos on ollut suurin. Lätkäpuolella on ollut silmät kiinni kiihkoamista aina ja se jotenkin kuuluukin sinne. Mutta tämä kiihkoamisilmiö on vallannut viimeisten vuosien aikana vahvasti vapaan puolen, joka ei ollut ongelma aikaisemmin. Missä ovat nykyään sisälukutaito ja huumorintaju? Voi kun on ikävä niitä aikoja, kun ihmisille pystyi hieman huumorillakin kirjoittamaan asioita ja niitä osattiin lukea. Nyt sisälukutaito ja huumori ovat kadonneet täysin. Tilalle on tullut hyökkäys toisen kirjoittajan älykkyyttä kohtaan, ilman mitään perusteluja tehdyt vastineet ja tosikkomaisuus. Tietyn agendan jauhajat ovat vallanneet palstan. Ääripää vs ääripää. Välissä olevat fiksut ja perustellut kirjoitukset (en tarkoita itseäni, kun en edes pahemmin kirjoita vapaaseen) hukkuvat massaan, jossa kikkelimiekkailijat toistavat vain omaa aatettansa. Aivan kuten edelläkin muissa posteissa on mainittu, kyttäävät kikkelimiekkailukumppaninsa vastinetta kaiket päivät, jotta pääsisi iskemään takaisin. Kuka tällaista enää jaksaa lukea? Sama ilmiö on vallannut sosiaalisen median, mutta siellä keskustelu pysyy sinänsä paremmin aisoissa. Siellä esiinnytään pääasiassa omalla nimellä, joka antaa onneksi välillä tilaa laadukkaille perustelluille mielipiteille, joita on mukavampi lukea.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Melkein enemmän surullista nykypäivänä on se, että jos ihmiset kirjoittelevat valtavia määriä palstalle työaikana. Ei se ainakaan yhteiskunnan tuottavuutta työnantajan kautta ajateltuna paranna. Olen aina ihmetellyt, miten jotkut opettajiksi tai joksikin muuksi työryhmäksi itsensä paljastavat pystyvät kirjoittamaan niin paljon tekstiä. Itse kun on tottunut siihen, että töissä tehdään töitä ja vapaa-ajalla kirjoitetaan silloin kun ehtii tai huvittaa.

Se on sitten toisen ketjun poliittista asiaa ja siitä pitäisi keskustella, mutta ei ehditä kun kaikki aika menee pakolaisiin tai Kreikkaan ja mitä niitä on.

Työpaikoilla ei ole riittävästi töitä, vaikka tietenkin joku yksittäistapaus tulee kertomaan kuinka pää märkänä painaa. Eihän ihmisten työpaikalle istuttaminen sitä tuottavuutta paranna. Se, että olisi jotain tekemistä parantaisi.

Ei se useinkaan ole mitään lintsaamista, jos kirjoittaa palstalle tai lukee päivän lehdet. Ainahan voisi toki keksimällä keksiä jotain paskaa, mutta sekään ei lisää tuottavuutta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olen huomannut että harrastuksien parista löytyy tosi laadukasta keskustelua. Itseäni kiinnostaa esimerkiksi tähtitiede ja harrastelen chilien kasvatusta. Näistä kummastakin löytyy netistä omat keskustelupalstat. Poissa on tyystin tuo ihmisiin kohdistuva hyökkääminen ja tuollaiset megapitkät väittelyt. Kypsää puhetta ja ihmisten itsetunto on sen verran hyvässä kunnossa että ei tarvi toisia alkaa haukkumaan.

Ihan nopeasti lukaisin jotain maahanmuuttoketjua tuolta ja onhan tuo nyt surullista. Yhdessä viestissä voi helposti olla 15-20 pätkää lainauksia toisten viesteistä ja pelkkää vihaa sekä katkeruutta.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tässähän on se, että Jatkoajassa ollaan jo lähtökohtaisesti joidenkin puolella ja joitakin vastaan - siinähän koko urheilun seuraamisen suola on. Se sitten seuraa hyvin helposti mukana kaikkeen muuhunkin keskusteluun (esim. KHL, Venäjä, yms) ja itsekin olen siihen liian usein syyllistynyt. Inhimillistä, joskin valitettavaa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olen huomannut että harrastuksien parista löytyy tosi laadukasta keskustelua. Itseäni kiinnostaa esimerkiksi tähtitiede ja harrastelen chilien kasvatusta. Näistä kummastakin löytyy netistä omat keskustelupalstat. Poissa on tyystin tuo ihmisiin kohdistuva hyökkääminen ja tuollaiset megapitkät väittelyt. Kypsää puhetta ja ihmisten itsetunto on sen verran hyvässä kunnossa että ei tarvi toisia alkaa haukkumaan.

Eikös tästä vielä ole ollut puhetta. Harrastepalstoissa on vain se ongelma, että niissä ei aina ole riittävästi yleistä keskustelua. Yleistä keskustelua tarvitaan, jos se pysyy järkevänä.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Melkein enemmän surullista nykypäivänä on se, että jos ihmiset kirjoittelevat valtavia määriä palstalle työaikana. Ei se ainakaan yhteiskunnan tuottavuutta työnantajan kautta ajateltuna paranna. Olen aina ihmetellyt, miten jotkut opettajiksi tai joksikin muuksi työryhmäksi itsensä paljastavat pystyvät kirjoittamaan niin paljon tekstiä. Itse kun on tottunut siihen, että töissä tehdään töitä ja vapaa-ajalla kirjoitetaan silloin kun ehtii tai huvittaa.

On käynyt myös mielessä tuo esille nostamasi esimerkki opettajasta ja Jatkoaikaan kirjoittelusta. Mutta, sama kait se on jos hommat hoidetaan.
Pyörinhän itsekin täällä päivisin työaikana.

Vapaalle ei ole kauheasti jaksanut kirjoitella enää pitkään aikaan, koska siellä muutos on ollut suurin. Lätkäpuolella on ollut silmät kiinni kiihkoamista aina ja se jotenkin kuuluukin sinne. Mutta tämä kiihkoamisilmiö on vallannut viimeisten vuosien aikana vahvasti vapaan puolen, joka ei ollut ongelma aikaisemmin. Missä ovat nykyään sisälukutaito ja huumorintaju? Voi kun on ikävä niitä aikoja, kun ihmisille pystyi hieman huumorillakin kirjoittamaan asioita ja niitä osattiin lukea. Nyt sisälukutaito ja huumori ovat kadonneet täysin. Tilalle on tullut hyökkäys toisen kirjoittajan älykkyyttä kohtaan, ilman mitään perusteluja tehdyt vastineet ja tosikkomaisuus. Tietyn agendan jauhajat ovat vallanneet palstan. Ääripää vs ääripää. Välissä olevat fiksut ja perustellut kirjoitukset (en tarkoita itseäni, kun en edes pahemmin kirjoita vapaaseen) hukkuvat massaan, jossa kikkelimiekkailijat toistavat vain omaa aatettansa. Aivan kuten edelläkin muissa posteissa on mainittu, kyttäävät kikkelimiekkailukumppaninsa vastinetta kaiket päivät, jotta pääsisi iskemään takaisin. Kuka tällaista enää jaksaa lukea? Sama ilmiö on vallannut sosiaalisen median, mutta siellä keskustelu pysyy sinänsä paremmin aisoissa. Siellä esiinnytään pääasiassa omalla nimellä, joka antaa onneksi välillä tilaa laadukkaille perustelluille mielipiteille, joita on mukavampi lukea.

Olen pitänyt muutaman kuukauden taukoa erilaisista politiikkaketjuista pl. monikulttuuriketjua, jota olen pari kertaa koittanut selailla. Se, mitä lukenut vaikka nyt sinun tai @MustatKortit ketomana, niin ilmeisesti taukoa kannattaa jatkaa.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Aika monella nousee käpälä ylös kysyttäessä onko Jatkoajassa työaikana. Itsekin menen määritelmään että työaikana/kahvitauoilla täällä. Yksinkertaisesti ei kiinnosta vapaa-ajalla avata tietokonetta ja kun teet duunin toimistossa päätteeltä niin Jatkoajan lukeminen /kirjoittaminen ei ole sen ihmeellisempää kuin facebookin selailu(jossa itsellä ei tunnuksia) tai kahvipöydässä paskan jauhaminen. Se että olen koneella ja pystyn tarraamaan heti kiinni jos jotain akuuttia duunijuttua niin on vain hyvä asia.
Loppupeleissä joka päivä uusien viestien selailu sieltä mikä ketju/aihe kiinnostaa ja mihin tulee kommentoitua ei varmaan vie sitä paria kymmentä minuuttia enempää. AInoa mikä vie aikaa on noiden listojen tekeminen, awardsit ja leffaäänestykset ja niihin joutuu tuplaamaan tuon edellä mainitun ajan.

_
 
Baldrick

Jäsen
Itselläni alkaa tulla ähky mm. pakolais- ja ääriajattelu-ketjuista. Lähinnä sen takia, että esimerkiksi nimimerkit @Action Bronson ja @Ahar (eivät ole ainoita) tekevät nuo mielenkiintoiset aihiot lukukelvottomiksi omalla jankkaamisella ja paatoksellaan. Sivuja tulee 3-4 päivässä ja niistä se 80% ainakin on silkkaa paatoksellista paskaa värilasit päässä. Sama on käynyt myös uskonto-ketjuille erään nimimerkin saapumisen jälkeen. Väittäisin, että 3-4 vuotta sitten keskustelu oli mielekkäämpää ennen kaikkea sen takia, että mielipiteitä perusteltiin paljon paremmin, keskusteltiin enemmän asiasta kuin kirjoittajista, leimattiin vastapuolta vähemmän, sekä pidettiin muutenkin tunteet paremmin taka-alalla asioissa ja pyrittiin olemaan näyttämättä omia värilaseja aiheisiin. En nyt sano, että ennen olisi täydellistä ollut, mutta useampi viesti oli kuvailemani kaltainen kuin tänä päivänä. Minullekin kuitenkin vapaa keskustelu-osio on yhtä tärkeä ellei tärkeämpi kuin lätkäkeskustelu, joten on minun kannaltani surullista, että tällainen kulttuurimuutos on palstalla menossa. Esim. äärioikeisto/-vasemmisto-ketjussa tasaisesti tulee ihan molemmilta puolilta "nokumutkua" ja toisen osapuolen solvaamista samanlaisista virheistä, mitä itsekin tehdään. Sitten luullaan jotenkin poistuttavan paikalta voittajina, vaikka tällaisessa jauhamisessa on vain häviäjiä. He ovat niitä, jotka haluaisivat lukea asiapitoista debattia ja argumenttien mittelöitä, eikä tuollaista turhaa paskaa, jota ketjut ovat tällä hetkellä pullollaan.

Siksi kiinnostukseni Jatkoaikaan on vähentynyt ja viime aikoina piipahtamiseni tällä sivustolla ovat vähentyneet. Toivon, että suurella tunteenpalolla kirjoittelijat poistuisivat vaikka Suomi24-foorumille vääntämään, sillä monesti taso on lähempänä tuota keskustelualustaa kuin sitä, mistä olen päässyt ennen nauttimaan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Väittäisin, että 3-4 vuotta sitten keskustelu oli mielekkäämpää ennen kaikkea sen takia, että mielipiteitä perusteltiin paljon paremmin, keskusteltiin enemmän asiasta kuin kirjoittajista, leimattiin vastapuolta vähemmän, sekä pidettiin muutenkin tunteet paremmin taka-alalla asioissa ja pyrittiin olemaan näyttämättä omia värilaseja aiheisiin.

Kyllä liian suuri viestien määrä on ollut Jatkoajan ongelma jo muutamia vuosia sitten.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Itselläni alkaa tulla ähky mm. pakolais- ja ääriajattelu-ketjuista. Lähinnä sen takia, että esimerkiksi nimimerkit @Action Bronson ja @Ahar (eivät ole ainoita) tekevät nuo mielenkiintoiset aihiot lukukelvottomiksi omalla jankkaamisella ja paatoksellaan. Sivuja tulee 3-4 päivässä ja niistä se 80% ainakin on silkkaa paatoksellista paskaa värilasit päässä. Sama on käynyt myös uskonto-ketjuille erään nimimerkin saapumisen jälkeen. Väittäisin, että 3-4 vuotta sitten keskustelu oli mielekkäämpää ennen kaikkea sen takia, että mielipiteitä perusteltiin paljon paremmin, keskusteltiin enemmän asiasta kuin kirjoittajista, leimattiin vastapuolta vähemmän, sekä pidettiin muutenkin tunteet paremmin taka-alalla asioissa ja pyrittiin olemaan näyttämättä omia värilaseja aiheisiin. En nyt sano, että ennen olisi täydellistä ollut, mutta useampi viesti oli kuvailemani kaltainen kuin tänä päivänä. Minullekin kuitenkin vapaa keskustelu-osio on yhtä tärkeä ellei tärkeämpi kuin lätkäkeskustelu, joten on minun kannaltani surullista, että tällainen kulttuurimuutos on palstalla menossa. Esim. äärioikeisto/-vasemmisto-ketjussa tasaisesti tulee ihan molemmilta puolilta "nokumutkua" ja toisen osapuolen solvaamista samanlaisista virheistä, mitä itsekin tehdään. Sitten luullaan jotenkin poistuttavan paikalta voittajina, vaikka tällaisessa jauhamisessa on vain häviäjiä. He ovat niitä, jotka haluaisivat lukea asiapitoista debattia ja argumenttien mittelöitä, eikä tuollaista turhaa paskaa, jota ketjut ovat tällä hetkellä pullollaan.

Siksi kiinnostukseni Jatkoaikaan on vähentynyt ja viime aikoina piipahtamiseni tällä sivustolla ovat vähentyneet. Toivon, että suurella tunteenpalolla kirjoittelijat poistuisivat vaikka Suomi24-foorumille vääntämään, sillä monesti taso on lähempänä tuota keskustelualustaa kuin sitä, mistä olen päässyt ennen nauttimaan.

Monet keskustelijat olettavat, että mielipiteet ovat tasa-arvoisia. Näin ei ole. Jotkut mielipiteet ovat silkkaa paskaa mukaperusteluista huolimatta. Esim. jumaluskovaisilla on todistustaakka jumalan olemassaoloon. Ilman konkreettisia todisteita filosofia ei heitä pelasta. Siksi heidän argumenttinsa on yhtä tyhjän kanssa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Toisissa ihmisissä on niin houkuttelevan helppoa nähdä vikoja joita ei itse itsessään näe.
 
Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Minusta koko Jatkoajan ilmapiiri on muuttunut muutamien viime vuosien aikana.

Minusta tuntuu, että nykyään lähes ketju kuin ketju "oman hiekkalaatikon" ulkopuolella menee täysin ihmeelliseksi jankkaamiseksi, provoiluksi ja suoranaiseksi vittuiluksi. Hyvänä esimerkkinä Liigan puolelta "Veikkausketju", jossa tuntuu olevan pääasiana aukoa päätään toisten kirjoittajien viesteistä. Minusta tuntuu, että jo viime kaudella lätkäkeskustelukin joukkueosioiden ulkopuolella hiljeni todella paljon ja keskustelua käytiin lähinnä "omien" parissa. Tämä tuskin muuttuu nykymenolla.

Vapaa keskustelu on myös rikki. Aivan sama minkä ketjun valitsee, niin visvahompanssisuvakki ryntää silmille. Poterot tuntuvat olevan syvät ja pommeja heitellään. Välillä mietin, että onko niillä "keskustelun" aiheilla edes mitään merkitystä tietyille henkilöille, vai onko ne vain väline, joilla pääsee purkamaan omaa turhautumistaan poliittiseen vastapuoleen.

Toivoisinkin, että @Moderaattorit ja @Ylläpito pohtisivat muutamia ajatuksia:

1. Onko mahdollista, että Moderaattorit siirtyisivät enemmän ennakolliseen valvontaan? Tulkaa viheltämään järjettömät henkilökohtaisuuksiin menot, offtopicit poikki ennen kuin ne eskaloituvat täydeksi tappeluksi, josta jaetaan rangaistuksia. Minusta tällaista tapahtui ennen enemmän ja asiat rauhoittuivat.

2. Onko mahdollista avata poliittiselle keskustelulle oma osionsa, jossa halukkaat voivat tapella ja kinastella ilman, että muu palsta siitä kärsii? Muistan, että aikanaan peleihin liittyvät aiheet aiheuttivat kovaakin närää palstalla ja silloin avattiin Peliluola, tämän jälkeen peleihin liittyvät keskustelut siirtyivät sinne ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Jotain täytyisi nykytilanteelle tehdä, mielellään nopeasti.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minusta tuntuu, että jo viime kaudella lätkäkeskustelukin joukkueosioiden ulkopuolella hiljeni todella paljon ja keskustelua käytiin lähinnä "omien" parissa. Tämä tuskin muuttuu nykymenolla.

Yksi tekijä, mikä ohjaa keskustelua joukkueiden omiin osioihin, on ottelunaikaisen kirjoittamisen kieltäminen otteluketjuissa. Jos ottelun aikana haluaa keskustella, pitää se tehdä joukkueen omassa osiossa. Keskustelu luonnollisesti jatkuu siellä, missä sitä on käyty.
@Leon muistaakseni otti tämän asian esille jo viime kauden aikana.
 
Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Yksi tekijä, mikä ohjaa keskustelua joukkueiden omiin osioihin, on ottelunaikaisen kirjoittamisen kieltäminen otteluketjuissa. Jos ottelun aikana haluaa keskustella, pitää se tehdä joukkueen omassa osiossa. Keskustelu luonnollisesti jatkuu siellä, missä sitä on käyty.
@Leon muistaakseni otti tämän asian esille jo viime kauden aikana.

Muistanko sitten aivan väärin, kun väitän, että yhden otteluseurantaketjun käytäntö on ollut jo useamman kauden? Ottelukohtaiset ketjut olisivat minusta paremmat, ihan käyttäjäystävällisyyden takia.

Viime kaudellahan taisi olla myös sellaisia tilanteita, että ottelukohtaista ketjua ei oltu edes avattu ennen ottelun alkua.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
1. Onko mahdollista, että Moderaattorit siirtyisivät enemmän ennakolliseen valvontaan? Tulkaa viheltämään järjettömät henkilökohtaisuuksiin menot, offtopicit poikki ennen kuin ne eskaloituvat täydeksi tappeluksi, josta jaetaan rangaistuksia. Minusta tällaista tapahtui ennen enemmän ja asiat rauhoittuivat.

Tarkoitatko siis tilannetta missä jokainen viesti pitäisi erikseen hyväksyä ennen kuin se on kaikkien nähtävillä? Resurssit eivät riitä sellaiseen ja se nyt muutenkin pilaisi keskustelun sujuvuuden. Mielummin lukee kunnollisia viestejä paskan keskeltä kuin ei viestejä ollenkaan. Viestit tulisivat viiveellä kuin Marsista konsanaan.
2. Onko mahdollista avata poliittiselle keskustelulle oma osionsa, jossa halukkaat voivat tapella ja kinastella ilman, että muu palsta siitä kärsii?

Ei, koska sitten koko vapaa kuolisi eikä mitään jäisi jäljelle.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Nykymuodossaan, eli niin kauan kuin tuo otteluchat on ollut omassa ketjussaan, se ei ole palvellut mitään muuta kuin chattia ("Spegu JEE!!!!"). Käytännössä otteluista ei siis voi keskustella ottelun aikana, mikä on todella absurdi tilanne. Siksi ehdotinkin ylläpidolla tuota foorumisoftan lisäosan asentamista, joka on siis ihan aito chatti. Minusta se olisi win-win. Otteluseurantaketjua ei enää tarvittaisi, ottelun aikana voisi ihan hyvin sallia keskustelun, ja halutessa sanktioida chatin ko. ketjussa, jos tuo lisäosa otettaisiin käyttöön.

Tiedän kyllä, että jotkut friikit käyttävät otteluseurantaa johonkin niinkin tärkeään kuin fantasia-hockeyn tilanneseurantaan. Noita palvellakseen täällä dissataan kaikkia niitä, joita kiinnostaa pelkästään lajista ja otteluista keskusteleminen.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Onko mahdollista, että Moderaattorit siirtyisivät enemmän ennakolliseen valvontaan? Tulkaa viheltämään järjettömät henkilökohtaisuuksiin menot, offtopicit poikki ennen kuin ne eskaloituvat täydeksi tappeluksi, josta jaetaan rangaistuksia. Minusta tällaista tapahtui ennen enemmän ja asiat rauhoittuivat.

Tästä samaa mieltä ja olen suuntauksen myös huomannut. Nyt linja vaikuttaa lähinnä siltä, että oikein odottavat "keskustelun" lähtevän lapasesta niin voivat sitten mielivaltaisesti potkia porukkaa lopullisesti pois.
 
Baldrick

Jäsen
Monet keskustelijat olettavat, että mielipiteet ovat tasa-arvoisia. Näin ei ole. Jotkut mielipiteet ovat silkkaa paskaa mukaperusteluista huolimatta. Esim. jumaluskovaisilla on todistustaakka jumalan olemassaoloon. Ilman konkreettisia todisteita filosofia ei heitä pelasta. Siksi heidän argumenttinsa on yhtä tyhjän kanssa.

Ehdottomuutesi keskustelulle on hämmentävä. Esimerkiksi ennen vanhaan Uskotko Jumalaan?-ketjussa @Amerikanihme jaksoi keskustella kiihkottomasti omista näkemyksistää ja keskustelu oli hedelmällistä, sekä itse sain ainakin aikapaljon uutta näkemystä maailmasta uskovaisen silmin. Jumaluskon ympärillä on myös muutakin keskusteltavaa kuin jumalan olemassaolo. Esimerkiksi sen henkilökohtaiset tai laajemmat vaikutukset, erilaiset tulkinnat jumalasta jne. Mielenkiintoista tuollaisia keskusteluita olisi käydä, mutta sellaisten ihmisten kanssa, jotka kykenevät edes yrittämään vastapuolen näkemyksen ymmärtämistä.

Itseasiassa arvon @TomiP tuon kaltaiset kommentit ovat priimaesimerkkejä siitä, mikä palstassa on vialla. Esimerkiksi minä en näe jumalväittelyn koskevan sitä, että onko se nyt olemassa vai ei, koska siihen jokaisella on suht järkkymättömät mielipiteet, eikä sitä nettipalstalla muuteta. Sen sijaan sitä ympäröivä argumentaatio yleensä tuo paljonkin uutta tietoa ja avartaa näkemystä vastapuolen vinkkelistä. Esimerkiksi Jatkiksessa hyvä keskustelu taidettiin käydä siitä, että onko jumala olemassa jos siihen joku uskoo? Eli voiko käsite olla olemassa ja tarvitseeko olemassaolon olla fyysistä.

Hyvän keskustelun lähtökohta ei ole se, että kuka on absoluuttisesti oikeassa, vaan se mitä dialogin kautta molemmat uutta molemmat osapuolet voivat oppia ja ymmärtää. Lopputuloksista ylväinhän olisi laadukas asiapitoinen ja molempia näkemyksiä avaava keskustelu, jonka lopputulemana molemmat olisivat lähempänä kompromissia.
 
NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen aina ihmetellyt, miten jotkut opettajiksi tai joksikin muuksi työryhmäksi itsensä paljastavat pystyvät kirjoittamaan niin paljon tekstiä. Itse kun on tottunut siihen, että töissä tehdään töitä ja vapaa-ajalla kirjoitetaan silloin kun ehtii tai huvittaa.
Teen aika paljon tuntiopettajan hommia. Joskus opetusten välillä on huikeat kolme tuntia. Ehtisin syödä kyseisenä aikana noin kaksikymmentäyksi ja puoli hampurilaista tai vetää tumpuun kuusi kertaa.

Säästän muita opettajienhuoneessa asioivia, enkä läppiksellä huudata pornoleffoja täysillä – olen hankkinut tarpeettoman kalliit korvakuulokkeet.
Jatkoaika on niiden välillä ihan tervetullut vaihtoehto.
jos arwon jäsen ei edellä mainittua hyväksy, niin voinhan mennä siksi aikaa tienvarteen kivittämään ohimenevien rekkojen sivuikkunoita.

Huono vaihtoehto versus Huono vaihtoehto?!
 
Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Tarkoitatko siis tilannetta missä jokainen viesti pitäisi erikseen hyväksyä ennen kuin se on kaikkien nähtävillä? Resurssit eivät riitä sellaiseen ja se nyt muutenkin pilaisi keskustelun sujuvuuden. Mielummin lukee kunnollisia viestejä paskan keskeltä kuin ei viestejä ollenkaan. Viestit tulisivat viiveellä kuin Marsista konsanaan.

En tietenkään ehdota minkäänlaista ennakkosensuuria. Ennakollinen valvonta oli hieman väärä sanavalinta. Tarkoitin sitä, että modet reagoisivat keskusteluun sen aikana. Aivan kuten ovat joskus tehneetkin, eli nimimerkki Moderaattorit toteaa, "että nyt jäitä hattuun". Nyt porsastelun annetaan jatkua kunnes osapuolet väsyvät ja sitten annetaan kakkua viikon päästä, jos annetaan ollenkaan.

Ei, koska sitten koko vapaa kuolisi eikä mitään jäisi jäljelle.

Enpä usko. Tälläkin hetkellä vapaan etusivulla on viestiketjuja vaikka kuinka paljon, jotka eivät liity politiikkaan. Totta kai ketjun kun ketjun saa käännettyä politiikkaan, jos niin haluaa, mutta erillisen osion ollessa olemassa sinne voisi sellaisen perustaa.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
En tietenkään ehdota minkäänlaista ennakkosensuuria. Ennakollinen valvonta oli hieman väärä sanavalinta. Tarkoitin sitä, että modet reagoisivat keskusteluun sen aikana. Aivan kuten ovat joskus tehneetkin, eli nimimerkki Moderaattorit toteaa, "että nyt jäitä hattuun". Nyt porsastelun annetaan jatkua kunnes osapuolet väsyvät ja sitten annetaan kakkua viikon päästä, jos annetaan ollenkaan.
Kyllähän noihin näkyy vieläkin tulevan ihan reaaliaikaista toppuuttelua. Valitettavasti muutamiin ketjuihin suolletaan paskaa niin karmeaa tahtia, että kukaan ei millään ehdi kitkeä kaikkea reaaliaikaisena pois. Tuskin täällä on yhtään täysiaikaista moderaattoria.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
jos arwon jäsen ei edellä mainittua hyväksy, niin voinhan mennä siksi aikaa tienvarteen kivittämään ohimenevien rekkojen sivuikkunoita.

Hienoa, että saadaan suoraan ketjuun esimerkki siitä, mistä muut keskustelevat. Toivottavasti pystyt oppilaille opettamaan jotain muuta.

TomiP on myös hyvä esimerkki. Todistaisi nyt ensin pitävillä todistella, miksi kyseistä aihetta ei olisi olemassa. Silloin pääsisi aika moneen uutiseen. Vastaus ei kuulu tähän ketjuun.
 
Olemattomuutta ei voida yleisessä tapauksessa loogisesti todistaa. Siksi olemattomuuden todistamisen vaatiminen on typerää.
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olemattomuutta ei voida yleisessä tapauksessa loogisesti todistaa. Siksi olemattomuuden todistamisen vaatiminen on typerää.

Vastahan viestisi tänne palstalle ovat todistaneet olemattomuuden olemassaolon. MOT.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös