Miksi HIFK ei menesty?

  • 18 332
  • 61

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Kun 80-luvun lopussa aloin seuraamaan IFK:ta, se oli suurseura, jolla oli perinteikäs historia, menestystä, mainetta. Jokereilla oli muistaakseni yksi vaivainen mestaruus jostain 70-luvulta, ja taisi piipahtaa divarissakin. HJK, Karhu-Kissat ja muut eivät olleet aikoihin menestyneet, eikä koulun pihalla niistä edes puhuttu. IFK-fanina ei tarvinnut hävetä stadissa. Eikä landella. Jos joku heitti herjaa IFK-faniudestani, se oli katkeruuden ja kateellisuuden sävyttämää, ei naurunsekaista ivaa.

Mitä sitten tapahtui? Koko 90-luvun ja etenkin 2000-luvun olen saanut seurata jotain aivan muuta kuin kannattajat 60-, 70- ja 80-luvuilla. Usein olen miettinyt mikä minut edes saa jaksamaan tätä ainaista häviämistä, kun reilun 20 vuoden aikana olen kokenut vain yhden finaalin ja nelisen pronssipeliä (98-99 vietin ulkomailla). Se on luokattoman vähän jopa keskikastin joukkueelta, puhumattakaan suurseurasta. Jälkeenpäin ajatellen en -98 tajunnutkaan, kuinka harvinaista herkkua minulle tarjottiin. Jos olisin silloin tiennyt, että se saattaa jäädä ainoaksi mestaruudeksi jonka ikinä koen, olisin varmasti ottanut siitä kaiken irti ja lopettanut kannattajaurani siihen. Sen verran sydäntäni on raastanut nämä Lukon, Kerhon, Kärppien ja koko Kummolakerhon 2000-luvulla suorittamat perseraiskaukset.

Periaatteessa tästä aiheesta keskustellaan jo jokaisessa topicissa, mutta perimmäisen syyn etsimiselle ei omaa viestiketjua vielä ole. Minua kuitenkin vaivaa tämä asia niin paljon, että tahtoisin päästä vähän pintaa syvemmälle. Mikä tähän kaikkeen on johtanut? 90-luvun osalta olemme varmasti pitkälti samaa mieltä, että siihen vaikutti suuresti herrat Moberg, Heino, Harkimo ja Stubb. Kaksi viimeksi mainittua, koska he eivät saaneet tuoda esille näkemyksiään IFK:ssa, kaksi ensinmainittua koska saivat. Kaikkien IFK-fanien olisi syytä sivistää itsään Stubbin ulossavustamisen ja Harkimon ostoyrityksen suhteen, nämä kaksi tapahtumaketjua kun vaikuttivat niin monumentaalisesti nykytilanteen muodostumiseen. Jos jääkiekko olisi koko elämäni, itkisin varmasti usein itseni uneen miettien "mitä jos...".

Silti nämä eivät riitä selittämään, miksi sitä menestystä ei vain tule vieläkään. Siihen on oltava muita syitä. Penan tarjoama "huippu-urheiluun liittyy olennaisesti myös tuuri" ei nyt kyllä ihan riitä minulle. Moni taas on sitä mieltä, että IFK:n pelaajia vaivaa asennevamma. Tähän väliin haluan lainata nimimerkkiä JHag.

En pidä tästä asennevammaidiotismista ylipäätään. On naurettavaa ja paperinmakuista järpätystä syyttää ammattiurheilijoita huonosta asenteesta. Joka jätkä kilpailee pelipaikasta, myös muualla, ja toimii sopimuspalkka-alalla. Järki käteen, siinä ei surffailla huvin vuoksi. Niinpä olen ihan mielissäni siitä, että muualla ei tätä asennevammaa näytä olevan ja koko asennevamma-ajattelu asuukin vain muutaman ifk-fanin korvien välissä. Tässä on kuitenkin turha rypeä. Pitää tarkastella kliinisesti ja todeta faktat: HIFK:ssa on vaikea menestyä ja se ei voi olla aina vaan pelaajan vika. Organisaatiolla on itsetutkiskelun paikka.

HIFK:ssa on toden totta vaikea menestyä, mutta mikä se perimmäinen syy sitten on? Dinojen perintö elää yhä, mutta ei kai se nyt ole voinut mädäntää koko organisaatiota niin perinpohjin, että se vieläkin vaikuttaisi koko toimintaan? Koko organisaatioon pesiytynyt edarius? Liian kirkkaat stadin valot? Liian pitkälle viety stadilainen ylpeys? Vaiko toisinpäin, kaikissa muissa suomalaisissa asuva viha/kateus meitä stadilaisia kohtaan? Tai miksei myös suomenruotsalaisia kohtaan. Mikä tahansa kansallisella tasolla yleinen ilmiö, kuten nämä kateudet ja kaunat tiettyjä kaupunkeja, ihmisryhmiä ja kieliä kohtaan, eivät voi olla vaikuttamatta myös tuomareihin ja SM-liigan päättäjiin. Tämä on asia josta varmasti TPS kärsii yhtä lailla. Kukaan ihminen ei ole täysin oikeudenmukainen ja täysin vailla sympatioita, kaunoja tai preferenssejä. On älyllistä epärehellisyyttä sanoa, että ammattilainen ei anna niiden vaikuttaa, ammattilainen ei vaan anna niiden näkyä. Ja valta korruptoi.

Onko SM-liigan edun mukaista, että suuret jyllää? Ei ole. Heille, ja jääkiekkoliitolle (maajoukkueelle) on parempi, että jyväjemmarit, kalakukot ja hämetavastit voittavat edes kerran, sillä tällöin lajin kiinnostus nousee myös maaseudulla. Onko sääntömuutokset viime aikoina olleet IFK:n edun mukaisia? Eivät ole, ei. Omasta mielestäni Kummolan saunapiirit, SM-liigan päättäjät ja Jääkiekkoliitto tappavat jääkiekon, ja muotittavat kaikki pelaajat, joka ei ole huippupotentiaalien edun mukaista. Tässäkin häviäjinä ovat suuret seurat, ja voittajina pienemmän budjetin ja pienemmän pelaajamassan HPK, KalPa ja JYP. Näen, että ainoa ratkaisu on pohjoismainen/eurooppalainen sarja, jossa IFK ei ole näiden keskimääräisheikkien ja kalervokummoloiden armolla vaan pystyy toteuttamaan itseään. Se tosin vaatii oman hallin. Ja taas tullaan takaisin Stubbiin ja Harkimoon. Jos vain silloin olisi ollut uskallusta, näkemystä ja halua menestyä ja kasvaa, eikä omaa etua ajavia keskinkertaiseen viihteeseen tyytyviä helppoheikkejä johdossa... Nyt se saattaa olla liian myöhäistä.

Toivon vielä näkeväni edes yhden mestaruuden, ennen kuin koko suomalainen jääkiekko kuihtuu ja kuolee pois. Sekään ei silti taitaisi enää pelastaa IFK:ta keskinkertaistumiselta, sillä mikään mestaruus ei tuo riittävästi rahaa kirstuun uutta hallia varten. Kun uskoni nyt kahdenkymmenen vuoden paskan jälkeen viimein on horjumassa, ja toivoni kuolemassa, pyörii päässäni vain yksi ajatus.

Haluan päitä vadille (kuvainnollisesti. haluan siis vastuulliset vastuuseen)
 
Viimeksi muokattu:

skolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Guti.HAZ
En sen enempää lähde puimaan tätä topiccia kun en ole näistä asioista yhtä hyvin perillä kuin sinä.

Vaikka en ole samaa mieltä ymmärrän kyllä tuskasi... kai se on vähän kun ois 15vuotta duunissa joka periaatteessa on ihan ok mutta jossa mikään ei muutu, epäkohtiin ei tartuta ja joka on samaa paskaa päivästä päivään. Pakostihan siinä katkeroituu ja tulee kyyniseksi.

Kai sitä vähemmästäkin katkeroituu. Toivottavasti en ole yhtä 'hajalla' sitten kun olen seurannut rakasta seuraamme yhtä kauan kuin sinä. Jaksan vielä uskoa.


Minua kuitenkin vaivaa tämä asia niin paljon, että tahtoisin päästä vähän pintaa syvemmälle. Mikä tähän kaikkeen on johtanut? 90-luvun osalta olemme varmasti pitkälti samaa mieltä, että siihen vaikutti suuresti herrat Moberg, Heino, Harkimo ja Stubb. Kaksi viimeksi mainittua, koska he eivät saaneet tuoda esille näkemyksiään IFK:ssa, kaksi ensinmainittua koska saivat. Kaikkien IFK-fanien olisi syytä sivistää itsään Stubbin ulossavustamisen ja Harkimon ostoyrityksen suhteen, nämä kaksi tapahtumaketjua kun vaikuttivat niin monumentaalisesti nykytilanteen muodostumiseen.

Tämä kiinnostaisi. Viittisitkö sivistää meitä jotka emme ole näistä asioista perillä?

edit: quote koodi kuntoon
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Se tosin vaatii oman hallin. Ja taas tullaan takaisin Stubbiin ja Harkimoon. Jos vain silloin olisi ollut uskallusta, näkemystä ja halua menestyä ja kasvaa, eikä omaa etua ajavia keskinkertaiseen viihteeseen tyytyviä helppoheikkejä johdossa... Nyt se saattaa olla liian myöhäistä.

Onko se tosiaan liian myöhäistä? Ja voiko ongelma olla enemmän meissä, kuin muissa. Meinaa tällä meidän osiollamme saa usein lukea tekstejä, kuinka jaffala on sitä ja tätä ja kuinka pidetään lähes pyhänä asiana, ettei sinne vahingossakaan jalallaan astu.

Toki haluaisin itsekin nähdä Koff Gardenin ja siitä jonkin verran täällä ja muualla jauhanutkin. Toisaalta aina kun tätä tilannetta alkaa tarkastelemaan miltään muulta kannalta, kuin ifk kannattajan, tilanne näyttää toivottomalta. Kaupungilla ei ole tarvetta tällaiselle hallille, joten minkäänlaisia apuja on siltä puolelta turha odotella, ihan rakennuslupia ja kaavoituksia myöten. Paremminkin pelättävissä olisi jopa jarruttelua.

Eli pitäisikö meidän kysyä itseltämme, mitä me kannattamaltamme joukkueelta haluamme? Pelkkää perinteitä ja brändiä vai uuden vuosituhannen Hifk:ta, joka pyrkisi jällein huipulle, uuden vuosituhannen keinoilla? Itse kannattaisin jälkimmäistä ja sen takia muutto Hartwallille olisi hyväksyttävissä, jos ehdot osuisivat kohdilleen. Meinaan vaikka mitä ajattelemme Hjalliksesta, on hänkin bisnesmies ja areena bisnestä. Menestyvä Hifk jaffalassa olisi niin Hjallikselle, kuin Hifk:lle (ehtojen osuessa kohdille) tuottavampaa, kuin keskinkertaiseksi kuivuva joukkue kaupungin museossa. Uusi johto saattaisi olla jopa tarpeeksi ennakkoluulotonta, että voisivat asiaa ainakin jollakin tasolla tutkia/tiedustella.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Menestyvä IFK toimisi vielä paremmin nykyiselläkin hallitilanteella kuin Areenalla. Vai tarkoitatko, että IFK alkaisi yht'äkkiä menestyä Ilmalaan siirtymisen myötä?

Eikö tilanne Hartwall Areenalla olisi lähes sama kuin nyt Nordiksella; IFK ei omistaisi hallia ja merkittävä osa ottelutapahtumien tuotoista menisi muiden kuin seuran kassaan. Ja eikös Hjallis ole aina huudellut, ettei IFK:lla olisi varaa maksaa Areenan hallivuokria?

Eiköhän IFK olisi jo siirtynyt kakkosshowksi Hjalliksen areenalle, jos se olisi taloudellisesti jotenkin erityisen edullinen vaihtoehto suhteessa Nordiksella pelaamiseen.

Ja ilman erityistä urheilullista menestystä, IFK:n yleisömäärät todennäköisesti putoaisivat Ilmalaan siirtymisen myötä. Sitten meillä olisi se keskinkertainen, kuihtuva seura 13k katsojan muovihallissa jossain junaradan varressa...
 
Viimeksi muokattu:

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä avaus veli L:lta, aiheesta huokuu missä HIFK:ssa on kysymys; intohimosta ja perinteistä.
Varmaan IFK:ssa on nukuttu monta kertaa oman onnen ohi, myös oman hallin rakentamisessa. Tällä hetkellä en näe Jaffalaa ratkaisuna tai yleensäkään halliasia olisi lyhyellä tähtäimellä akuutti ongelma. Suurin haaste on saada urheilullinen puoli kuntoon organisaation joka tasolla ja sitä kautta Nordis täyteen joka ilta, kun siellä pelataan. Yleisökapasiteetin puute ei tällä hetkellä ole meidän ongelma, okei oheistulot valuvat muualle, ehkä sille olisi jotain tehtävissä lähitulevaisuudessa.
Iso askel oikeaan suuntaan on toimivan johdon uusiminen, nythän siitä on saatu jo hyviä tuloksia voitollisen tuloksen myötä, itse asiassa tulos on pirun kova, kun ajattelee paljonko turskaa tehtiin edellisenä vuonna.
Samaa toimintamallia on ilmeisesti haettu Kojon palkkaamisen myötä, tulokset eivä ole samaa luokkaa ikävä kyllä. Vaikka itse olen arvostellu KJ:a kovinkin sanoin, niin olen tälläisen pidemmälle katsovan strategian kannalla ehdottomasti. Työ on vielä kesken ja henkilövalinnat eivät ole menneet nappiin, organisaatiossa on vielä puuhastelijoita, jotka pitää vaihtaa. Me kannattajat eletään voitoista ja menestyksestä, joita odotetaan joka vuosi, niin kuin pitääkin. Kehitystä on viime parina-kolmena vuotena tapahtunut, jos sama jatkuu, menestys seuraa vääjäämättä perässä. Tiedän, ei perkele jaksais odottaa!!
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Meinaan vaikka mitä ajattelemme Hjalliksesta, on hänkin bisnesmies ja areena bisnestä. Menestyvä Hifk jaffalassa olisi niin Hjallikselle, kuin Hifk:lle (ehtojen osuessa kohdille) tuottavampaa, kuin keskinkertaiseksi kuivuva joukkue kaupungin museossa. Uusi johto saattaisi olla jopa tarpeeksi ennakkoluulotonta, että voisivat asiaa ainakin jollakin tasolla tutkia/tiedustella.

Tästä vahvasti erimieltä. Mikä on se seikka miksi siirtyminen Hartwall Areenalle olisi nimenomaan HIFK:lle tuottavampaa? Areenalle se olisi tuottavampaa, mutta miten HIFK tästä hyötyisi? HIFK ei Areenalla saisi oheistuotteista yhtään sen enempää kuin Nordiksellakaan.

Joku totesikin hyvin, että HIFK:ko lähtisi Areenalle kakkos-showksi ja huutolaispojan asemaan? Ei saatana. HIFK:lla on oma identiteettinsä ja iso osa siitä on Nordiksen halli. Kun halliin astuu sisään pelipäivänä ja haistaa tuoksut ja tuntee historian siipien havinan tietää olevansa himassa. En pysty mitenkään kuvittelemaan samaa fiilistä Hjalliksen muovihallissa. Ei siinä mitään hallihan on puitteiltaan hieno, mutta en usko edes menestyvän HIFK:n vetävän sitä ilta toisensa jälkeen täyteen mikä olisi aika ehdoton edellytys tunnelman luomiseksi ja siihen, että HIFK tosiaankin saisi parempaa tuottoa.

Jos nyt lyötäisiin kansanäänestys HIFK:n kannattajien keskuuteen siirtymisestä Hartwallille, niin uskoisin tuloksen olevan murskaava Nordiksella pysymisen puolesta. Ja hyvä niin.

Menestymättömyyden syitä tulisi etsiä itse organisaatiosta ja sen toimintatavoista. Jossainmäärin tuntuu, että näin on myös alettu tekemään. Iso laiva vain kääntyy kovin hitaasti.
 
Viimeksi muokattu:

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Syitä menestymättömyyteen on varmaan lukuisia, mutta kannattaa muista se peruslähtökohta, että kaikki ei ole omasta tekemisestä kiinni vaan myös vihulaisilla on näppinsä pelissä. Jos ajatellaan vaikkapa 20 vuotta taaksepäin niin käsittääkseni vain 6 seuraa on voittanut mestaruuden. (neljä kautta takaperin seuroja oli vain 4, ennen Jyp ja Hpk mestaruuksia).

Näin vihulaisen näkökulmasta suurin yksittäinen tekijä mestaruuksien puuttumiselle on ollut erilaiset "dynastiat". 90-luku mentiin Tps ja Jokerit akselilla, 2000-luvulla tuli Kärpät. Tuo on itse asiassa ollut SM-liigalle aika luonteenomaista, että kun joku menestystä/mestaruuden saavuttaa niin korkealentoa kestää muutaman kauden.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo on itse asiassa ollut SM-liigalle aika luonteenomaista, että kun joku menestystä/mestaruuden saavuttaa niin korkealentoa kestää muutaman kauden.
Tässäkin asiassa HIFK on tehnyt mukavan poikkeuksen. Mestaruus ja hopea, sen jälkeen vuosi Frankkiä ja Pena puikkoihin. Silloin pudottiin korkealta ja kovaa.

Kyllähän HIFK on ajanut asiansa metsään ihan itse. Täällä on lyöty perinteisesti fyrkat kiinni voimalaitureihin ja tötisijöihin. Kuka vittu haluaa nähdä kuvioita ja maaleja? Kiekko suuhun ja suunta päätylaidasta läpi, jos joku tulee eteen niin välittömästi turpaan. Ja maalissa on pihalätkätyyliin ollut suunnilleen se kuka sinne on suostunut menemään.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Menestymättömyyden syitä tulisi etsiä itse organisaatiosta ja sen toimintatavoista. Jossainmäärin tuntuu, että näin on myös alettu tekemään. Iso laiva vain kääntyy kovin hitaasti.

Itse näen asian juuri samoin. Dinot jarruttivat (ei tietenkään tietoisesti, mutta homma paljastui todelliseksi karhunpalveluksi) kehitystä ja roikkuivat jo naurettavuuden rajat ylittäen "brändikiekossa".
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Näin vihulaisen näkökulmasta suurin yksittäinen tekijä mestaruuksien puuttumiselle on ollut erilaiset "dynastiat". 90-luku mentiin Tps ja Jokerit akselilla, 2000-luvulla tuli Kärpät. Tuo on itse asiassa ollut SM-liigalle aika luonteenomaista, että kun joku menestystä/mestaruuden saavuttaa niin korkealentoa kestää muutaman kauden.

Tämä on totta, kaikki "dynastiat" on myös pystytty töhöilemään jollain tavalla loppujen lopuksi; TPS:ssä vedettiin talous kuralle, Jokereissa aloitettiin Virmasen puuhastelu, Kärpissä vaihdettiin/vaihtui valmentaja. Tapparan 80-luvun voittokulun päättymisessä ei tainnut olla mitään erityistä draamaa? HIFK:n orastava menestyskausi loppui kuin seinään Keklun lähdön jälkeen, syyt löytyy HIFKin silloisesta johdosta ja sir Penasta.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja maalissa on pihalätkätyyliin ollut suunnilleen se kuka sinne on suostunut menemään.
Tämä selittää Saken aikakauden. Isot pojat on töninyt pienimmän maalivahdiksi. Ja sitten lämäillään kohoja!

Vilkaisin pikkaisen liigan tilastoja ja ei Hifk lopulta mitenkään erityisen poikkeuksellinen ole. Isoista seuroista joilla on joko potentiaalia ja/tai rahaa ainakin Lukko, Ilves ja Blues eivät nuokaan ole mestaruutta 20 vuoden periodilla voittaneet. Tässä suhteessa paremmin Hifk on menestynyt kuin nuo mainitut muut suuret (Blues toki vähemmän aikaa mukana ollut).
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin vihulaisen näkökulmasta suurin yksittäinen tekijä mestaruuksien puuttumiselle on ollut erilaiset "dynastiat".

Tämä on varmasti osatekijä, mutta pieni semmoinen. HIFK on päässyt välieriin 6 kertaa viimeisen 22 vuoden aikana. Tämä on suorastaan naurettava tulos ottaen huomioon olemassaolevat resurssit. Neljän parhaan joukkoon pääseminen suht säännöllisesti on menestystä, jota värittävät silloin tällöin napatut mestaruudet ja välillä "dynastiat".

Tämä 22 vuoden ajanjakso ulottuu vuodelle 1989. 90-luvun alussa alkoi suomalainen kiekko ottaa harppauksia kohti ammattimaisempaa toimintaa. Tuli Elysé-areenaa, Hjallis mukaan kiekkobusinekseen, vuonna 1995 sai Karjalalippikset kyytiä jne.. Ennen 1990-lukua oli HIFK:lla ollut etu monessa asiassa jonka eteen ei tarvinut raataa niskalimassa, kuten työpaikka Helsingissä ja muuta mukavaa. Toki esim. Göran Stubb teki loistavaa työtä, enkä toki tahdo vähätellä Mobergin osuutta taustalla. Kun jääkiekko ammattimaistui jäi HIFK paikalleen. Turussa ja naapurissa tehtiin vahvaa uudistumista nykyajan vaatimuksiin. Pienemmät seurat kuten HPK alkoivat käyttää omia vahvuuksiaan hyväkseen nousten 90-luvun lopusta säännölliseen menestykseen. HPK mm. tarjosi oivan paikan kehittyä monelle lahjakkaalle pelaajalle joilla ei ollut sijaa isommissa ympyröissä. Enää ei ollut pelaajien tarpeen miettiä esim. muita etuja, mitä isompien kaupunkien seuroista löytyi. Kärpätkin on osannut hyödyntää liikemaailman lainalaisuudet erinomaisesti ja 2. divarin joukkueesta on tullut liigajoukkue, joka on kerännyt enemmän menestystä vajaassa 10 vuodessa kuin HIFK yli 30 vuodessa. Oikeasti ammattimaisen liigan aikana (katson tämän alkaneen jostain 1990-luvun alusta) HIFK ei ole ollut suurseura. Kaukana siitä.

Itse uskoin aikanaan HIFK:ssa tapahtuneen organisaatiomuutoksen olevan oikea askel suuntaan, jossa mahdollisuutemme maksimoidaan ja tulos tulee olemaan sen mukaista. Ja uskon tähän edelleen. Koko ajan olen kumminkin tiedostanut että se vaatii pitkäjänteistä työtä ja kärsivällisyyttä. Toki tämä on vaikeaa varmasti monelle ottaen huomioon viimeiset vuosikymmenet. Mutta me tullaan vielä ja kovaa! Kyllä HIFK:n menestymättömyys on lähtenyt organisaation huipulta ja siitä kulttuurista seurassa minkä sen yläkerta on luonut.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Miksi menestyksettömyydestä keskustellaan kauden ollessa kynnyksellä eikä joskus keväällä, kun kausi meni perseelleen. Jos minulta nyt elokuun lopussa kysytään niin kiistän menestyksettömyyden, koska olen pommin varma, että keväällä tulee mestaruus. Huhtikuussa tilanne voi olla toinen.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Menestyvä IFK toimisi vielä paremmin nykyiselläkin hallitilanteella kuin Areenalla. Vai tarkoitatko, että IFK alkaisi yht'äkkiä menestyä Ilmalaan siirtymisen myötä?

Eikö tilanne Hartwall Areenalla olisi lähes sama kuin nyt Nordiksella; IFK ei omistaisi hallia ja merkittävä osa ottelutapahtumien tuotoista menisi muiden kuin seuran kassaan. Ja eikös Hjallis ole aina huudellut, ettei IFK:lla olisi varaa maksaa Areenan hallivuokria?

Eiköhän IFK olisi jo siirtynyt kakkosshowksi Hjalliksen areenalle, jos se olisi taloudellisesti jotenkin erityisen edullinen vaihtoehto suhteessa Nordiksella pelaamiseen.

Ja ilman erityistä urheilullista menestystä, IFK:n yleisömäärät todennäköisesti putoaisivat Ilmalaan siirtymisen myötä. Sitten meillä olisi se keskinkertainen, kuihtuva seura 13k katsojan muovihallissa jossain junaradan varressa...


Yksi suurimmista syistä MIKSI ei HIFK siirtynyt Hjalliksen idean mukaan Hartwallille Jokereiden mukana on ihan sponsorikysymys. KOFF on ollut ja on edelleen niin suuri HIFK;n sponsori että ko. panimo tuotteineen ei olisi saanut sitä näkyvyyttä jne mitä se olisi halunnut Areenalla. Hartwall kielsi kaikki muiden merkkien mainokset jne! Olin niihin aikoihin Oy Sinebrychoff Ab;n palveluksessa, joten muistan hyvin asian!

Siksi pysyttiin Nordiksella ja hyvä niin!

Mutta mitä menestymättömyyteen tulee niin muutama nimi riittänee: Frank, Kife ja Pena! Siinä varsinainen tehotrio! Itseään täynnä olevia pöyhkeilijöitä joilta ei löytynyt edes kannattajien mieliksi hitusen nöyryyttä!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri nythän IFK:ssa hienointa on sen historia. IFK on seura, jolla ihan oikeasti on identiteetti. Jopa brändi, jos sitä sanaa halutaan käyttää. Brändi-sanalla vain on meille negatiivininen kaiku, koska sitä on toitotettu mediassa liikaa ja sille on naureskeltukin. Mutta totta se on. Kaikille tulee kyllä mieleen IFK:sta jotakin ja se "jotakin" on yleensä saman kategorian alle menevää.

HIFK ei ole menestynyt siksi, että se on ollut amatöörien puuhastelua. Omaa egoa on pönkitetty päätöksiä tehdessä ja vaikka kuinka olisi itselle uskoteltu, että seuran parasta tässä ajatellaan, tulokset osoittavat ihan muuta. IFK on kuin salaseura. Ligaföreningen on enemmistöosakas, mutta kukaan ei oikein tiedä, mikä tämä Ligaföreningen käytännössä on, miten se toimii, ketkä siellä käyttävät valtaa ja millä perusteilla he ovat sinne päässeet. Kun nykyisistä jäsenistä aika jättää, ketkä nousevat tilalle? Tämä puoli on täysin pimennossa, ainakin suurelta yleisöltä. Ja niin kauan kuin toiminta ei ole avointa, ei voida olettaa, että asiat täysin muuttuvat.

Paljon asioita on IFK:ssa jo muuttunut ja muutettu. "Iso laiva kääntyy hitaasti"-vertaus on hyvä. Tiettyjä asioita ei muuteta yhdessä yössä. Ja tulokset näkyvät vasta vuosien päästä. Asenteiden muuttaminen on hidas prosessi. Ja mitä vanhemmista ihmisistä on kysymys, sitä pidempi prosessi yleensä on kysymyksessä. Toimintatapojen muutos päivittäisessä työssä on usein hidasta ja vaatimustason nostaminen vaatii johdolta paljon. Johdolla kuitenkin on muitakin akuutteja hommia, eikä aikaa jää valvoa päivittäistä suorittamista.

Mutta sitten on myös asioita, jotka on helppo ja nopea muuttaa. Esimerkiksi nettisivut on IFK:lla suhteellisen huonot verrattuna siihen potentiaaliin, mikä on olemassa. Tämä asia on omasta mielestäni juuri nyt kaikkein käsittämättömin asia, mitä ei olla laitettu kuntoon. Sen taakse ei voida mennä, että ei ole resursseja. Tottakai on, jos on halua. Nettisivuilla voidaan takoa rahaakin, mutta ei kukaan paskasta maksa. Pitää tarjota lisäarvoa sekä mainostajille että käyttäjille. Kyse on enemmänkin asenteesta kuin yksin taloudellisesta rasitteesta. Nettisivuja ei pidä nähdä minään rasitteena, vaan mahdollisuutena. Osaamista on kyllä saatavilla, jos vain halua löytyy.

Urheilullinen menestys on omasta mielestäni kaikkein tärkeintä, koska se vaikuttaa myös taloudelliseen menestymiseen. Heikko urheilullinen menestys ei kuitenkaan poista mahdollisuutta menestyä taloudellisesti, mutta lisätyötä se vaatii. Urheilullinen menestys alkaa siitä, että vaatimustasoa nostetaan kaikkien suhteen. Koko joukkuetta ei voida vaihtaa, eikä siihen ainakaan IFK:n tapauksessa ole ollut aihettakaan. Mätiä omenoita on pudotettu tasaisesti kärryiltä, mutta onko kaikki saatu jo poistettua, näkyy vasta parin vuoden päästä. Päävalmentajalla on suurin merkitys vaatimustason kasvattamisessa. Henk.koht. pidän Kari Jalosta sopivana valmentajana IFK:lle tähän saumaan. Tottakai olen pettynyt Jalosen IFK:n menestykseen, enkä ole aina ollut samaa mieltä Jalosen tekemien pelillisten ratkaisujen kanssa. Parannettavaa on edelleen ja paljon. Mutta olen koko Jalosen ajan pyrkinyt katsomaan ja arvioimaan kokonaisuutta. Jalosen hyötyä koko IFK:n urheilulliselle puolelle, siis. Jalonen on ammattimies. Hänellä on ollut aikamoinen savotta kasvattaa edareista ammattilaisurheiljoita. Ja kaikki tämä kasvatustyö on poissa silkkaan valmentamiseen käytettävästä energiasta ja ajasta. Tottakai valmentamiseen liittyy aina kasvattaminen ja kehittäminen, mutta IFK:ssa Jalonen on joutunut poikkeuksellisesti kasvattamaan myös ns. valmiita pelaajia. Jalonen on myös omalla maineellaan ja työskentelytavoillaan saanut IFK:hon nimekkäitä pelimiehiä, kuten vaikkapa Lupaschuk, Vallin, Järventie, Haataja jne. Tässä murrosvaiheessa se on ollut IFK:lle erinomainen asia ja tuonut uskottavuutta sekä koppiin että suuremmalle yleisöllekin. On täysin sivuseikka, millainen Kari Jalonen on ihmisenä. Tulokset ratkaisevat ja totuuden nimissä urheilullisella puolella on vielä paljon parannettavaa. Tässäkin on syytä kuitenkin muistaa, että iso laiva ei käänny hetkessä. Jalosen opeista hyötyy myös seuraava valmentaja, mahdollisesti jopa seuraavat valmentajat hänenkin jälkeensä. Seuraavan valmentajan on huomattavasti helpompi ajaa omia juttujaan sisään, kun Jalonen on jo opettanut mm. työntekemisen merkityksen ja pitänyt yllä kovaa vaatimustasoa. Jalosella ei tätä etua ollut, päinvastoin. Hän sai tullessaan käsiinsä joukkueen, joka oli tottunut siihen, että joukkue vs. valmentaja tilanteessa valmentaja häviää. Kaksi vuotta on tavallaan pitkä aika, tavallaan lyhyt. Itse katson niin, että tämä kausi on se, jolloin Jalosen todellinen osaaminen mitataan. Kaksi edeltävää kautta ovat olleet vielä enimmäkseen kasvattamista ja opettamista. Nyt pitää tyhmemmänkin pelaajan jo ymmärtää systeemit ja osata itsenäisesti sisäistää valmentajan opit ja vaatimukset. Jos tällä kaudella menestystä ei taaskaan tule, Jalonen muistetaan epäonnistumisestaan IFK:ssa. Mutta siitäkin huolimatta Jalonen on tehnyt IFK:lle tärkeää työtä, sitä ei tule unohtaa.

Valmennukseen liittyy myös maalivahtivalmennus ja se on valitettavasti IFK:ssa yhä lapsenkengissä. Vaatimustason nosto on Sakari Lindforsin kohdalla unohdettu täysin. Ja kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, se ei ole Saken vika. Odotukset, vaatimukset ja tavoitteet asettaa johto ja sen tehtäviin kuuluu myös kliinisesti ja objektiivisesti valvoa niiden toteutumista. Maalivahtipelaamisen ja -valmennuksen suhteen tulokset ovat olleet jo vuosikausia kehnoja, muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta. Maalivahtivalmennuksen tärkeyttä ei IFK:ssa ole vieläkään sisäistetty. Hyvällä mv-valmennuksella on mahdollista ansaita myös riihikuivaa rahaa ja sen luulisi olevan erinomainen motivaattori. Jostain kumman syystä IFK:ssa on jo vuosikaudet viitattu kintaalla tälle potentiaalille. Asennepuolella on siis vielä paljon tekemistä.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
...tulee niin muutama nimi riittänee: Frank, Kife ja Pena! Siinä varsinainen tehotrio!

Ja tähän listaan vielä The Sakke & suojatyöpaikat! ( mutta BOL kerkesikin jo..)

Valmennukseen liittyy myös maalivahtivalmennus ja se on...

Ihan hyvin tiivistettynä BOL asian toikin esiin. Jos saisin päättää, niin korkeintaan klubille hymyilemään ja viihdyttämään vieraita, siinä Sakelle homma.

2000-luvulla koko valmennus on ollut aika kaukaa haettua paskaa. Jos jonkinlaista narkkia ja jeesustelijaa on nähty ja sen takia nostaisin menestymättömyyden syyksi myös scouttauksen. IFK:hon on tullut pelaajakin, jonka pelejä kukaan ei ollut aikaisemmin nähnyt ja eipä nämä valmentajatkaan ihan napakymppi-hakuja ole ollut. En vain voi uskoa, että sitä saatanan pakittelua ja trapppia kukaan olisi väkisin tilannut!
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Menestyvä IFK toimisi vielä paremmin nykyiselläkin hallitilanteella kuin Areenalla. Vai tarkoitatko, että IFK alkaisi yht'äkkiä menestyä Ilmalaan siirtymisen myötä?

En tarkoittanut missään nimessä, että olisi automaatio. Tarkoitin, että ehtojen osuessa kohdalle, tällaisesta yhteistyöstä voisi hyötyä useampi taho. En tosiaan tiedä, mitä Hjallis pohjimmiltaan ajattelee joukkueestaan ja areenastaan, mutta sen tiedän, että on menestyvä liikemies. Sellaiseksi päästään vain harvoin, ellei noudateta bisnesmaailman lainalaisuuksia. Tosiaan tietämättä Hjalliksen tuumailuja sen enempää, on täysin selvää, että täysin uuden hallin rakentaminen on paljon kalliimpaa, kuin esim. puolikkaan käytetyn areenan ostaminen.

Ja niinkuin kirjoitin aikaisemmin, minäkin haluaisin nähdä Koff Gardenin, mutta se tosiaan tuntuu hyvin kaukaiselta haavelta, kun asiaa katsoo ilman "ifk laseja".
 

scholl

Jäsen
Brändi-sanalla vain on meille negatiivininen kaiku

Ketkä ovat me? Jokainen kauppakorkeakoulussa opiskellut ja sen jälkeen liike-elämässä toiminut tietää, että brändi-sanalla ei ole mikään negatiivinen kaiku noin lähtökohtaisesti.

Kun nykyisistä jäsenistä aika jättää, ketkä nousevat tilalle?

Tähän on ainoastaan yksi vaihtoehto. Unohdetaan ne jossain ketjussa esille nostetut typerät haihattelut fanien osakkeenomistuksesta ja annetaan faneille mahdollisuus olla Ligaförening ry:n jäseniä. x€ jäsenmaksu vuodessa, jolla saa lehden kotiinsa ja y% alennuksen kotiottelun lipuista (vieraskatsojien ja puolueettoman tuulipukujengin pitää maksaa enemmän), etuosto-oikeuden ja jotain muita etuja. Silloin nämä jäsenet valitsevat ne henkilöt, jotka istuvat tämän ry:n hallituksessa.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Ketkä ovat me? Jokainen kauppakorkeakoulussa opiskellut ja sen jälkeen liike-elämässä toiminut tietää, että brändi-sanalla ei ole mikään negatiivinen kaiku noin lähtökohtaisesti.

No ei, yleensä brändi (= asiakkaan/ henkilön mielikuva tuotteesta) on vahva ja positiivinen.
Jos se lipsuu huvittavan ja epäuskottavan välimaastoon se ei enäänole kovin hyvä asia.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Pelaajapolitiikan suhteen HIFK:ssa on tehty pitkään suuria virheitä, jotka ovat johtaneet menestymättömyyteen. Jo vuosikymmeniä on HIFK:sta NHL:ään lähtenyt pelaaja hukattu jonnekin muualle SM-liigaan ja vielä kyseisten suurseurojen tähdiksi. Esimerkkinä voisin mainita eri vuosilta Ilkka Sinisalon, Esa Tikkasen, Christian Ruutun, Ville Peltosen ja Hannes Hyvösen. Sitten on vielä nuorien tähtien N. Hagman, T. Ruutu valitettavat hukkaamiset Kärppiin ja Jokereihin. Kuinka monta mestaruutta olisikaan saatu, jos joku edellä mainituista olisi ollut liiderinä ykkösketjussa maxwärnien tilalla? Tälläkin hetkellä Tony Salmelainen takoo Sveitsissä elämänsä parhaita tehoja, vaikka paikka olisi ehdottomasti HIFK:n ykkösketjussa.

Jos nyt joku vastaa, ettei kyseisiin pelaajiin ole ollut varaa, niin sitten vastataan myös siihen, miksi Koff Gardenia ei tarvita ja miksei menestytä. Menestyksen edellytykset ovat koko ajan olleet edellä mainitulla tavalla omissa käsissä, niitä ei vain ole uskallettu tai osattu käyttää.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Miksi menestyksettömyydestä keskustellaan kauden ollessa kynnyksellä eikä joskus keväällä, kun kausi meni perseelleen. Jos minulta nyt elokuun lopussa kysytään niin kiistän menestyksettömyyden, koska olen pommin varma, että keväällä tulee mestaruus. Huhtikuussa tilanne voi olla toinen.

Siksi, että tämä asia ei millään tasolla liity yhteen yksittäiseen kauteen. Itse asiassa tämä on juurikin sopiva ajankohta, sillä silloin tyhmempikään ei liitä sitä juuri koetun kevään tappion piikkiin. Tämä on omalla kohdallani kaksi kolmasosaa elämästäni jatkunutta masentavaa häviötä.

Tämä kiinnostaisi. Viittisitkö sivistää meitä jotka emme ole näistä asioista perillä?

En itsekään tiedä asioista muuta kun mitä olen vanhemmilta ja viisaimmilta kuullut, mutta lyhkäisyydessään Harkimo ilmaisi kiinnostuksensa ostaa IFK tai ainakin osan siitä joskus 80-90 lukujen vaihteessa. Kun tämä kaikui kuuroille korville, osti Harkimo Jokerit vuonna 1991. Ennen tätä Harkimo oli ollut todella suuri IFK-fani, ja esim. jutellessamme Harkimon isän kanssa Perthin lähellä olevan Freemantlen satamassa muistan hänen maininneen, että ensimmäinen mitä Hjallis kysyi satamaan tullessaan oli miten IFK:n pelit olivat sujuneet. Tämä taisi olla loppuvuodesta 1989.

Ei se Hjalliskaan toki mikään kaikkein paras yhteistyökumppani ole, eikä varmasti olisi saanut IFK:ta menestymään samalla lailla kun sai narrien junnutähtiä vilisevän porukan 90-luvun alussa. Tuolta voi lukea myöhempiä Hjalmarin ja Mobergin yhteenottoja: http://www.nettisanomat.com/2001/04/05/harkimomoberg.htm

Stubbin ulossavustamisesta tiedän vielä vähemmän, mutta tämäkin tapahtui joskus siinä vuoden 1990 tienoilla. Moberg oli rahastonhoitajan ominaisuudessa vähän kestittänyt kavereitaan ja muita hallituksen jäseniä ulkomaille asti, sekä kuitannut hankkimistaan sponsorituloistaan itse keksimänsä (10%?) palkkion itselleen. Stubb (ja Järn) lähti tästä raivostuneena selkkauksen päätteeksi hallituksesta, jolloin Moberg äänestettiin yhdistyksen puheenjohtajaksi (yksinvaltiaaksi) kestittämiensä kavereiden toimesta. Tämän jälkeen Ligaföreningen rf:n hallitukseen ei ole ollut asiaa ilman hyväveli-asemaa.
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
On mielestäni väärin väittää ettei HIFK menesty. Muihin avausviestin asiavirheisiin en jaksa tällä kertaa puuttua.

Historia osoittaa aukottomasti että HIFK on menestynyt, josta osoituksena mestaruudet ja muut läpyskät. Se että seura ei ole tällä hetkellä mikään kestomenestyjä, pitää tietenkin paikkansa. Mutta eipä ole mikään muukaan seura aina ollut, jos otetaan katsasteluun vaikkapa SM-liigan historia.

Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (HIFK, JYP ja HPK) menestys on tullut SM-liigaa hallinneille seuroille sykleissä, kuten joku jo aiemmin totesikin. Kristallipalloa meillä ei ole kenelläkään, joten emme voi sanoa kuka on seuravaa pidemmän ajan menestyjä. Se voi myös olla HIFK.

Mitä tulee seuran johtamiseen ja noihin valtataisteluihin HIFK:n sisällä, ne asiat on tälläkin palstalla dokumentoitu aika hyvin.

Henkilökohtaisesti pidän Frank Mobergin kommenttia: "Mestaruus ei ole ikinä HIFK:n ykköstavoite" aika kuvaavana seuran toiminnasta hänen valtakaudellaan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ajatellaan vaikkapa 20 vuotta taaksepäin niin käsittääkseni vain 6 seuraa on voittanut mestaruuden. (neljä kautta takaperin seuroja oli vain 4, ennen Jyp ja Hpk mestaruuksia).

Piti oikein itsekin laskea sormilla ja pääsin kyllä seitsemään (HIFK, Jokerit, TPS, Kärpät,Tappara, JYP ja HPK). Mutta se ei ollut pääasia tässä ketjussa. Lainaan hieman itseäni mukaillen toisesta ketjusta.

Joukkue/seura on jäsentensä summa ja jokaisella joukkueella ja seuralla on oma identiteettinsä ja tyylinsä toimia. Jokainen HIFK:n touhuja viimeisen 10 vuoden aikana seurannut voi luetella monta tapausta, jotka voidaan kyseenalaistaa ammattilaisurheilun näkökulmasta. En ala luettelemaan niitä, sillä tarkoitus ei ole puuttua yksittäisiin tapahtumiin tai muistella menneitä. Näitä asioita on käsitelty tarpeeksi HIFK-osion ketjuissa.

Mutta, mitä enemmän jäällä ja jään ulkopuolella on erityyppistä kohinaa, sitä enemmän mennään ydintekemisen ja tavoitteellisuuden näkökulmasta väärään suuntaan. Silloin syödään myös pohjaa menestykseltä. Samalla voidaan antaa erityisesti nuoremmille pelaajille vääränlaista signaalia ja ohjata heidän motivoitumistaan epätarkoituksenmukaiseen suuntaan. Ihan samalla tavalla voidaan todeta, että eräät epäonnistuneet pelaajahankinnat ovat olleet myös nuorten pelaajien pussista pois ja tätä kautta olleet menestyksen tiellä. Kaikki tämäntyyppinen ympäristö on luonnollisesti puristettava minimiin, kun puhutaan tulevaisuuden menestysjoukkueen rakentamisesta ja tiestä menestykseen.

Mutta paljon hyvääkin on tapahtunut viime vuosina ja toivotaan, että palkinto tulee jossain vaiheessa. Organisaatio muokkautuu, uskottavuus nousee, HIFK koetaan entistä houkuttelevampana joukkueena pelata jne. Hyvistä asioista seuraa yleensä hyviä asioita. Ville Peltosen liittyminen joukkueeseen voi olla yksi sysäys positiivisten asioiden jatkumoon. Selvää kuitenkin on, että kärsivällisyyttä vaaditaan kaikilta sidosryhmiltä, eikä vähiten faneilta. Yksi henkilö ei voi tilannetta muuttaa vaan yhteispelillä ja realismiin pohjautuvalla yhteispelillä syntynee paras lopputulos.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
HIFK:n "lama" (tai se vakiintunut taso 90-luvulta alkaen) on omasta mielestäni enemmän seurausta huonoista henkilövalinnoista organisaatioon kuin mistään muusta. Teillä olisi taloudelliset resurssit (liigan yksi suurimmista budjeteista, suurin markkina-alue, jne.) avain mihin vain, mutta urheilullinen menestys on puuttunut.

Organisaatiotasolla meno vaikuttaa erittäin konservatiiviselta, sanan huonossa merkityksessä siis. Itselleni on jäänyt sellainen mielikuva, että ollaan tyytyväisiä vanhoihin toimintatapoihin ja ei olla pystytty uudistamaan toimintatapoja ympäristön muuttuessa. Vähän siis sama homma kuin meillä oli Virmasen valtakaudella; luotetaan joskus toimineeseen tapaan eikä haluta päivittää arsenaalia nykyajan standardien mukaiseksi. Ellei dinoille tule mitään välttämätöntä pakkoa, en usko menon muuttuvan ilman oikeasti vaikutusvaltaista uutta verta.

Valtasen ja kumppanien johdolla teille on tullut kuitenkin jotain sellaista, mitä itse en muista omana elinaikanani nähneen: teillä on tarjota kaukalon laidalle järkyttävän kova arsenaali. Nimien sijaan teille on tullut pari palkintoa helvetin onnistuneesta markkinoinnista ja Penan vuosiin nähden huikea taloudellinen tulos viime kaudelta. Noilla näytöillä luulisi olevan positiivisia vaikutuksia lähitulevaisuuteen, dinoista huolimatta.

Tuossa rupesin miettimään asiaa ja ihan suoraan sanoen en näe mitään pysäyttävää estettä dinoissa. Uutta hallia ei välttämättä rakenneta, mutta onko se edellytys dynastiatyyppiselle menestykselle? Mielestäni ei ole, vaan urheilullinen joukkue voidaan rakentaa hallista tai hallituksesta riippumatta kunhan budjetti pysyy nykyisissä luvuissa.

HIFK:n menestystä ajatellen laskisin tärkeimmiksi tekijöiksi seuraavat:
* Valtasen ja kumppanien pitäminen on enemmän tai vähemmän elinehto. Näyttöjä on talouden saralta ja seuraan on tullut aimo annos lisää uskottavuutta. Vastaavia tekijämiehiä ei niin vain saada markkinoilta tilalle.
* Urheilutoimenjohtajalla täytyy olla selkeä kuva siitä, miten rakennetaan voittava joukkue ja saadaan pidettyä palikoita kasassa. Nybäristä on paha sanoa vielä mitään, mutta katsotaanpa vaikka Kärppiä. Uusia onnistujia tulee tasaisesti ja "hävikistä" huolimatta pajatso ei tyhjene kerrallaan. Miksi tämä ei onnistuisi teillä?
* Päävalmentajaksi pitäisi saada kaveri, jolla on näkemystä ja auktoriteettia. Onko Nokka tällainen? Ainakin tuloksien valossa tilanne HIFK:ssa ei ole ollut aivan toivotunlainen, vaikkakin viime kaudella paria synkkää jaksoa (mm. pleijarit) peli näytti loistavalta ja uusia pelaajia puhkesi kukkaan.
* Joukkueen rakennuksessa itse pitäisin mielessä tasaisuuden parilla syömähampaalla höystettynä. Yhdellä kentällä voidaan mennä pitkälle, mutta pidempikestoiseen menestykseen tuosta ei ole; kärjen karatessa jäljelle jää vain kasa paskaa. Onnistuneen kauden jälkeen menetyksiä tulee varmasti, mutta ero dynastian ja hetkittäisen menestyksen välillä on siinä, että dynastia pystyy korjaamaan vahingot.

Kaikkiin noihin kohtiin on mahdollista vaikuttaa dinoista huolimatta. Ensimmäinen kohta on jo täytettynä ja toinenkin on "helppo" täyttää. Ongelmana on oikean kaverin löytäminen, mutta tähän tuskin hallituksella on sanottavaa. Harvemmin hallitus valitsee päävalmentajaa. UTJ ja joukkueen kasaus nivoutuvat melko tiukasti yhteen, mutta noihin teillä olisi resursseja. Kyllä teillä pelaajabudjetissa on tilaa, kunhan vain on osaamista valita oikea UTJ.

Itse lähtisin kuuluttamaan pitkäjänteisyyttä. Yleensä kovaa ylöspäin mentäessä tapana on jättää tukipilarit vahvistamatta, jonka seurauksena tullaan kovaa alas. Kysykää vaikka Hjallikselta, voitte ottaa FC Jokerit esimerkiksi. Ette te tarvitse Koff Gardenia jos mikään muu ei parane. Ei halli tee teistä automaattisesti paremmin toimivaa organisaatiota; se ei skouttaa teille pelaajia, pidä budjettia kasassa tai kokoa maan kovinta jarrukenttää. Se saattaa tuoda teille tuloja ja näkyvyyttä, mutta nämä vain helpottavat toimintaa, eivät takaa menestystä. Virmaselle olisi voitu antaa tuplabudjetti ja silti dynastiaa ei olisi saatu kasattua. Keklulle kun teillä annettiin riittävä budjetti, tuloksena oli mitalisade.

Näkisin meillä hyvin paljon samoja ongelmia kuin teilläkin on. Teillä korpivaellus on jatkunut pidempään, mutta yhteisiä tekijöitä on paljon. Molemmilla seuroilla on resursseja vaikka mihin, mutta jähmettynyt toiminta ja huonot henkilövalinnat ovat haitanneet menoa aika järkyttävästi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harvemmin hallitus valitsee päävalmentajaa. UTJ ja joukkueen kasaus nivoutuvat melko tiukasti yhteen, mutta noihin teillä olisi resursseja.

Asiallinen teksti, kiitos siitä. Mutta tähän kohtaan on pakko puuttua. IFK:ssa päävalmentajan valitsee ja palkkaa hallitus, kuten täällä on moneen kertaan todettu. Eikä tilanne poikkea IFK:n kohdalla muista jengeistä merkittävästi. Turha kuitenkaan kenenkään kuvitella, etteikö hallitus saisi tarvittaessa asiaankuuluvaa ja tarpeellista dataa ulkopuolelta alan ammattilaisilta, eli päätöksiä ei tehdä fiilispohjalta. Tai ainakaan ei tehdä enää ;).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös