Mikko Lehtonen Jokereihin

  • 183 942
  • 958

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Tätä odotan kaksikolta Kurri ja Vuorinen siihen asti, että kertovat sen rehellisesti. Mikään selittely "SKAn ylivoimaisesta tarjouksesta" ei kelpaa edes vähää alusta.

Ei sieltä mitään vastauksia tule. Valitaan hiljaisuus niin kuin aina vaikeiden asioiden kanssa. On siinä hieno kaksikko. Vuorisen räpläily kännykällä ja Kurrin valheet jostain keskustelusta Lehtosen leirin kanssa. Kaksikosta tulee mieleen leffa nuija ja tosinuija. Somessakin otettiin esiin sarjataulukko kohun jälkeen.

Eiköhän Kurri kiukuttele taas medialle kun jotkut tajuaisivat vähän hiostaa. Hienosti saatiin yleisö mukaan perjantaina ja toiveita oli jo pienestä noususta yleisömääriin. Muutama päivä myöhemmin kaikki vedetty vessanpöntöstä alas. Varmaan ehdokkaita toimariksi on niin paljon, että jono jatkuu Pasilan asemalle asti.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Jos Rotenberg haluaa jonkun pelaajan niin, ska sen ottaa ei siihen sen kummemmin tarvitse selittelyjä.
Tämä ei vaan ole ilmeisesti vieläkään mennyt jakeluun vaikka tuota Venäjän liigan sirkusta olette noin pitkään seuranneet.
Siinä ei Kurrilta tai Vuoriselta kysellä mielipidettä ja SKA maksaa sen mikä heitä huvittaa maksaa.
Kenelle tämä tuli yllätyksenä voi nostaa käden ylös?

Jokerit ovat varmasti keskustelleet Lehtosen kanssa sopimuksesta mutta tienneet realiteetit verotuksen suhteen. Samalla on myös tullut tieto siitä, että SKA haluaa Lehtosen niin siinä ei tarvitse enää sen jälkeen neuvotella kun lopputulos on selvä.
Lehtosen sopimus olisi ostettu pois Jokereilta, joka tapauksessa ja Lehtonen siirtynyt SKA:n vaikka olisi tehnytkin sopimuksen Jokereiden kanssa.

Mutta hauskaa on seurata kun toiset itkevät ja valittavat siitä kuinka Jokereita kairataan kuivana kakkoseen niin pitkään kuin pelaavat tuolla Venäjän liigassa. Maassa maan tavalla ja Venäjällä se rikkaampi vie kaiken minkä saa, varsinkin silloin kun maksaa sen köyhemmän=Jokereiden kulut.
 
Viimeksi muokattu:

iLUZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jos Rotenberg haluaa, jonkun pelaajan niin ska sen ottaa ei siihen sen kummemmin tarvitse selittelyjä.
Tämä ei vaan ole ilmeisesti vieläkään mennyt jakeluun vaikka tuota Venäjän liigan sirkusta olette noin pitkään seuranneet.
Siinä ei Kurrilta tai Vuoriselta kysellä mielipidettä ja SKA maksaa sen mikä heitä huvittaa maksaa.
Kenelle tämä tuli yllätyksenä voi nostaa käden ylös?

Jokerit ovat varmasti keskustelleet Lehtosen kanssa sopimuksesta mutta tienneet realiteetit verotuksen suhteen. Samalla on myös tullut tieto siitä, että SKA haluaa Lehtosen niin siinä ei tarvitse enää sen jälkeen neuvotella kun lopputulos on selvä.
Lehtosen sopimus olisi ostettu pois Jokereilta, joka tapauksessa ja Lehtonen siirtynyt SKA:n vaikka olisi tehnytkin sopimuksen Jokereiden kanssa.

Mutta hauskaa on seurata kun toiset itkevät ja valittavat siitä kuinka Jokereita kairataan kuivana kakkoseen niin pitkään kuin pelaavat tuolla Venäjän liigassa. Maassa maan tavalla ja Venäjällä se rikkaampi vie kaiken minkä saa, varsinkin silloin kun maksaa sen köyhemmän=Jokereiden kulut.
Näinhän se valitettavasti menee, mutta kyllä tämä case vituttaa siitä huolimatta.

Ja niin kauan kun asiat KHL:ssä menee miten muutamat tahot haluavat, sarjasta ei ikinä tule yhtä kiinnostavaa/toimivaa kuin esim. NHL:stä (en toki väitä että tuokaan sarja on täydellinen).
Mitä väliä on millään pelaajaoikeuksilla, varauksilla tms jos ne joukkueet, jotka tietyt pelaajat haluavat, ne myös saavat?

Lehtoselle toki myös tästä ratkaisustaan iso lampaanperse...
 
Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mielenkiinnolla seuraan Lehtosen otteita SKA-paidassa. Kyllähän ne joukkueet joilla rahaa on, niin vie parhaat pelaajat. Jokainen pelaaja olisi tehnyt saman ratkaisun, kun tarjolla on saada kunnon sopimus, mitä NHL:stä ei syystä tai toisesta avautunut. Esim. Torontossa pelaavassa kokoonpanossa oli huonompiakin pelaajia, mutta Lehtosta silti pidettiin katsomossa, joten NHL-kortin katsominen jäi toistaiseksi siihen. En kyllä itse ymmärrä alkuunkaan miksi Lehtoselle pitäisi buuata, mutta se lieneekin joku "fani-juttu".
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä Mikko Lehtonen on tässä tehnyt ansaitakseen niinkin värikästä kielenkäyttöä kuin tässäkin keskustelussa on nähty?

Kiekkoilijan ura on lyhyt, vääjäämättä. Huonolla tuurilla se jää vielä lyhyemmäksi esimerkiksi loukkaantumisen vuoksi. Lehtonen on pelannut Jokereissa 83 peliä, aikakaudella kun seurauskollisuus ympäri urheilevan maailman on hiljalleen hiipumassa oleva ilmiö. Bisnestä se huippu-urheilu on. Seurauskollisuutta voisi ehkä pelaajiltakin edelleen odottaa, jos ei tietäisi seurojen heitä heittävän luiskaan heti, kun vähänkin paikka on. Kunnioitus toimii molempiin suuntiin.

Mikko Lehtonen juuri nyt on kiekkoilija parhaassa iässä. Hänen aikansa tienata ne eläkerahat on juuri nyt. Ei ole olemassa mitään takeita, että Lehtoselle olisi vuoden päästä ollut tarjolla yhtä pitkä, yhtä rahakas diili. Ei ole olemassa hirveän montaa syytä uskoa, että Jokereihin tulemalla Lehtonen olisi kyennyt SKA-sopimusta vastaavia kompensaatioita keräämään pitkällä tähtäimellä. Lehtosen lienee kannattavinta tehdä päätöksensä oma uransa, oma uran jälkeinen elämänsä mielessä pitäen. Ei tämä TPS-kasvatti liian pitkään ole yhdessä seurassa viihtynyt urallaan tähänkään. TPS, KooKoo, Tappara, HV71, Jokerit, rapakon takaiset seikkailut... SKA sopii varsin hyvin linjaan. Lehtonen palasi Jokereihin lainalle, vaikka varmasti jo siinä vaiheessa vaihtoehtoja Euroopassa oli enemmänkin. Nyt matka jatkuu eteenpäin.

Jokereiden toimistolla toki olisi voinut hieman toista lähestymistapaa ottaa. Ainakin Vuorinen olisi voinut jättää Twitterin avaamatta, jos antina on lähinnä faneille vittuilu. Mutta mitä vaihtoehtoja Jokereilla tässä oli? Kuinka todennäköistä oli missään vaiheessa Lehtosen palaaminen Helsinkiin, jos ja kun Rotenbergin SKA selkeästi miehen tahtoi? En minä sitä kovin todennäköisenä osaa pitää. Olisiko Kurri ja kumppanit voineet hankalaksi heittäytyä? Ehkä. Koska rahoitus, niin ehkä se pelaajan ja SKA:n intressien kohtaamisen hiekoittaminen ei olisi ollut edes vaihtoehto. Muuten? Mikä ettei. Olisihan sen Lehtosen voinut "pakottaa" valitsemaan Jokerit vs. Sveitsi / Ruotsi -linjalla. Mutta olisiko siinäkään ollut mitään järkeä? Jokerit ei jatkossakaan kilpaile pelaajista rahalla KHL:n isojen poikien kanssa. Mahdollisuus uran kehittämiseen lienee yksi niitä vahvimpia valtteja, joita Jokerit voi edes yrittää hyödyntää. Pelaajien toiveille vittuilu ei oikein siihen istu...

Pelaajat tekevät sen, minkä kokevat oman uransa kannalta parhaaksi. Takana painanee myös se uran jälkeinen aika. SKA kyennee Lehtoselle tarjoamaan sen verran enemmän, että Jokerit ei voi siihen vastata. Toki ymmärrän, että Jokeri-fanina Lehtosen päätyminen nimenomaan Pietariin hieman hiertää. Mutta eihän se nyt oikeasti ollut yllätys. KHL nyt vaan on KHL...
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Luulisi muita suurseuroja(Kazan, Magnitogorsk ja CSKA esim) kiinnostavan miten SKA noudattaa palkkakattoa. Gusev ja Lehtonen sisään tuosta vaan viikon sisään. Kai siellä johdossa on muitakin kuin Rotan sätkynukkeja.
Palkkakatto ja Venäjä on sellainen yhdistelmä, että uskooko kukaan oikeasti sen noudattamiseen?
Rotenberg on sen verran isossa tehtävässä myös Venäjän liitossa se on suurin syy, jos alkaa vastustamaan toimintaa voi oma seura kärsiä siitä enemmän.
Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän Lehtosen siirtyminen pahimman kilpailijan riveihin vituttaa, mutta Bobin itsensä kannalta päätös oli hyvin ymmärrettävä. Kahtena edellisenä kautena Jokerit on ollut pelaajan kehittymisen kannalta paras unelmana ollutta NHL:ää ajatellen. Kuitenkaan se, että on KHL:n paras pelaaja, ei vielä NHL:n osalta tarkoita mitään. Kun pelipaikkaa ylhäältä ei löytynyt ja AHL ei kiinnostanut, oli selvää, että nyt on uran parhaat vuodet tienata enemmän kuin karkkirahoja. Jokereista ei sellaisia rahoja olisi ikinä saanut, joten päätös mennä muualle oli täysin ymmärrettävä. Toki olisi toivonut, että isommat rahat olisi kerätty jostain muusta seurasta tai Sveitsistä, mutta SKA oli alusta saakka melko ilmeinen vaihtoehto. Turha Kurria tai Vuoristakaan on syyttää, koska heille tämä oli käytännössä ainoa vaihtoehto.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aina yllättää kieltämättä, että vuodesta toiseen jonka Jokerit Venäjällä viettää, löytyy uusi tapa naida narria kuivana kakkoseen. Lähes yhtä paljon yllättää se, että osa kannattajista on niin yllättyneitä siitä, ettei bulvaani-Kurri toimikaan itsenäisesti Jokerit-nimisen joukkueen etu mielesään. Siis sama Kurri, joka oli jo ennen Jokerit-"pestiään" ujuttautunut KHL:n johtoporukoihin mukaan ja hyväksynyt siten täysin sen mitä sarja on ja miten sitä pyöritetään.

Lehtosen case meni juuri kuten kaikki tiesivät sen menevän. Se kun on ihan sama miten Jokerien nimeä kantava joukkue KHL:ssä pelaa, oikea menestyminen on varattu muille joukkueille. Ja kauden mittaan, tavalla tai toisella, ne muut joukkueet menevät Jokerien ohi, aloitetaan Ilmalassa kausi aina miten hyvin tahansa.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.

Kurri aika suoraan sanoo, että Bobi pyysi päästä Pietariin ja olin munaton, enkä halunnut estää.

Aika helvetin huolestuttavaa, että hankintoja tulee "jos katsotaan, että on tarpeen"

Bobi haluaa änäriin. Bobi haluaa purkaa sopimuksen änäriin. Bobi haluaa Pietariin. Paljon tämä mies haluaa ja saa tahtonsa läpi. Toivottavasti epäonnistuu Pietarissa täysin.
 
vensteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Kurri aika suoraan sanoo, että Bobi pyysi päästä Pietariin ja olin munaton, enkä halunnut estää.

Aika helvetin huolestuttavaa, että hankintoja tulee "jos katsotaan, että on tarpeen"

Jep eli mitään ihmeellisempiä hankinta -uutisia on turha odottaa.

"Me ymmärretään faneja." K&V 2021 nevö föget.

On kyllä vittu tragikoomista tämä toiminta. Jokerit on varmaan ainut joukkue maailmassa missä joku muu kuin seuran omistajat päättävät että mitä joukkueessa tehdään. Rotta soittaa kalinkaa ja Kurri tanssii. Tämän lisäksi pelaaja jonka oikeudet omistetaan päättää mihin tahtiin tanssitaan.
 
NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Tulkaa jo liigaan takasin..
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaaha. Nopeasti on kootut selitykset kasassa. Varmaan verenpaineen kannalta parempi, jos painaa jakson käyntiin aikaisintaan ensi kesänä. Faneja ymmärretään, mutta ei ilmeisesti jääkiekkoa. Pusketaan vajaalla rosterilla ja sitten kun maaliskuussa on käytössä 5 pakkia, niin ihmetellään mikä meni pieleen ja selitellään kuinka ei voi pärjätä pudotuspeleissä kun on loukkaantumisia.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt vaan vielä sinne SKA:n väriseen vieraskoppiin Bobille valtaistuin.

Oli tarkoitus tällä viikolla lähteä frendien kanssa matsiin, mutta eipä lähdetäkkään, HV Kurri ja kumppanit!
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Jaaha. Nopeasti on kootut selitykset kasassa. Varmaan verenpaineen kannalta parempi, jos painaa jakson käyntiin aikaisintaan ensi kesänä. Faneja ymmärretään, mutta ei ilmeisesti jääkiekkoa. Pusketaan vajaalla rosterilla ja sitten kun maaliskuussa on käytössä 5 pakkia, niin ihmetellään mikä meni pieleen ja selitellään kuinka ei voi pärjätä pudotuspeleissä kun on loukkaantumisia.
Ei kannata painaa ikinä. Just sellaista paskaa kun kuvitella saattoi. Fanipoika varoo sanomasta mitään ikävää ja Kurri puhuu paskaa.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Persettä nuoleva hännystelijätoimittaja "kyselee" ja Kurri "vastailee". Priceless ja kuuntelematta paskaa.

Tuli aamutuimaan heti repeiltyä tuolle podcastille.

Vähemmän yllättäen K&V - osasto ei ollut millään tavalla jaksaneet olla Menellin porukkaan yhteydessä etukäteen, että onko mitään mahdollisuutta kaverin saamiseen Jokereihin tällä ja tulevilla kausilla. "Ehkä sitä voisi tässä jossain vaiheessa kysellä sieltä".

Samoin podcastista selvisi aika nopeasti miksi SKA:han oikeudet on myyty, koska Rotta on ollut aina niin mukava ja avulias Jokereita kohtaan! Siinä kohdinhan olisi suorastaan rikollista myydä oikeudet jollekin muulle kuin hyvälle ystävälle.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko jengiltä näin autuaasti unohtunut, että Liigassa Jokerit teki täsmälleen samaa mitä SKA tekee KHL:ssä? #kaksoisstandardit

Oliko Jokereilla siis Liigassa joku heidän alaisuudessaan pelaava seura, jolta he pystyivät ryöstämään parhaat heidän omistuksessaan olevat pelaajat kesken kauden ilman minkäänlaista korvausta? Vai mitä meinaat?
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Onko jengiltä näin autuaasti unohtunut, että Liigassa Jokerit teki täsmälleen samaa mitä SKA tekee KHL:ssä? #kaksoisstandardit
Mä en muista että Jukka-Pekka Vuorinen ois ollu meidän penkin takana Liigassa.
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin eihän tässä jutussa mikään yllätä.
Kurri kysynyt rahaa Lehtoseen, Potanin vastaa ”Njet”. Sitten Rotta ilmoittaa ”Lehtonen tulee tänne”, Kurri sanoo ” joo mutta Kazan olisi tarjonnut enemmän”, johon Rotta sanoo ” Lehtonen tulee tänne”.

Eihän tässä Lehtosessa ole vikaa. Hän hakee rahat jotta voi sitten valmentaa Tuton B-junnuja 10 vuoden päästä ilman hetken huolen häivää ja tosiasia on money talks, bullshit walks.

Vuorinen puolestaan viimeistään tuolla ”hassun hauskalla” twiitillä todistanut kuinka isin (Jukka-Pekka Vuorinen) pikkupoika leikkii kiekkojohtajaa joka kohta valloittaa myös Änärin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös