Mikkelin Jukurit kaudella 2022–2023

  • 570 248
  • 3 712

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Aaltosen vahvuudet sitten kevväämmällä. Toki pienellä varauksella, ja onhan aina Kärpät. En kyllä ihmettelisi Aaltosen Jukurit-sopimusta ensi kaudeksi, koska Jokinen-Aaltonen akseli..
 
Deeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ, Jukurit
Itse näkisin Juhiksen tilanteen, siten että miehen hintaa voisi vähäsen laittaa alemmaksi ja tehdä jatkosopimuksen. Tästä alkukaudesta oppia ottaen ensi kauteen pitää lähteä sillä tavalla ettei Aaltonen voi olla ainut ”sateentekijä” keneltä niitä tehoja odotetaan eniten, koska sitä se ei tule olemaan, niin kuin ei ole koskaan joukkueissaan ainut ollutkaan. Aaltosen vieruskavereiksi pitäisi hankkia oivat kaverit.
 
Deeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ, Jukurit
^Pari nostoa.

Onko Tuohimaa koskematon? Tämän kokoluokan suoritukset on syytä nostaa tikunnokkaan, kun aihetta on. Tuohimaa pelaa nyt parantuneen puolustuspelin ansiosta, niin kuin tähtihankinnan pitääkin.

Toiseksi: Onko Aaltonen oikeasti nostanut tasoaan? Nyt pari peliä heikkoa SaiPaa vastaan ja omiin silmiini, niitä samoja aaltosmaisia ratkaisuja kiekolla ja kiekottomana kuin ennenkin. Aaltonen jatkaa valitsemallaan tiellään.

Howden on parantanut, mutta vielä kiekko polttelee lavassa. Riittääkö aika? Joukkueena tärkeä pisteviikonloppu, jonka ansiosta taas taistelussa mukana.
Tähän vielä pitänee sanoa, että Howden tuntuu ainakin olevan viihtynyt Jukureissa, eilenkin pelin jälkeen onneissaan kävi vilkuttelemassa perheelleen. Jotenkin sellainen kutina, että Howdenille loppukauden pahvi tehdään, kun testiaika päättyy. Varsinkin, kun näitä pelaajia tippuu kokoajan ja pelejä tulee.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Samu Tuomaala on tehnyt Ketterässä 5 peliin tehot 7+1. Mestis näyttäisi olevan oikea sarja Samulle. Liigassa tällä kaudella on saldo 8 peliä, 0+0 eikä mitään muutakaan maininnan arvoista. No ehkä se uusi näyttöpaikka vielä tällä kaudella tarjotaan.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit
Niilo Romppanen pelasi eilen Kiekko-Poikien takalinjoilla Ketterää vastaan lähes 25 min. Isokokoinen jämäkkä peruspakki, syksyllä pelasi Jukureissa ja ainakin CHL:ssa kohtuullisesti. Onko tässä kypsymässä meille ensikauden Zabransky?
 
Samaa mieltä, Romppanen esitti jo syksyllä varmoja otteita puolustuksessa. Paljon varmempi kuin esimerkiksi Forsblom
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Niilo Romppanen pelasi eilen Kiekko-Poikien takalinjoilla Ketterää vastaan lähes 25 min. Isokokoinen jämäkkä peruspakki, syksyllä pelasi Jukureissa ja ainakin CHL:ssa kohtuullisesti. Onko tässä kypsymässä meille ensikauden Zabransky?
Vakuuttava peli eilen Ketterää vastaan. Just sellainen pakki, joka on toistaiseksi puuttunut Kiekko-Poikien alakerrasta eli kuten "Korttelikiekko" kuvaa; "isokokoinen jämäkkä peruspakki". Siivoaa maalinedustan, painii kulmissa kiekon omalle joukkueelle ja antaa sen helpon ensisyötön. Koska nuori kundi vielä, niin luistelu vähän honteloa, rutiinin tuoma varma ratkaisukokemus pelinluvusta nopeasti muuttuvissa tilanteissa puuttuu ja laukausta toki hyökkäyspäässä vielä kehitettävä.

Pärjää nykyavuilla hyvin Mestiksessä ja voikin olla oikea paikka isolla peliajalla kerätä kokemusta vaikkapa koko tuleva kausi, jonka jälkeen pysyvämpi paikka aluksi Jukurien pakkikaluston 3. tai 4. kentistä. Mukavaa, että lähtökohtaisesti näitä Kiekko-Poikien kasvatteja palaa aika ajoin Mestiksen kotiseuraansa auttamaan, sillä pakkipää on Kiekko-Pojilla ollut pienessä pulassa koko syksyn juuri pienen kokonsa sekä kapeutensa puolesta.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Onko Tuohimaa koskematon? Tämän kokoluokan suoritukset on syytä nostaa tikunnokkaan, kun aihetta on. Tuohimaa pelaa nyt parantuneen puolustuspelin ansiosta, niin kuin tähtihankinnan pitääkin.
Myönnettävä on, Tuohimaa on parantanut peliään. Tai ainakin tilastot ovat parempaan päin, onko sitten kyse maalivahdista vai puolustuksesta siinä edessä. Varmaan molemmista. Mutta edelleen kummeksun kovasti sitä, miksi Jukuri-paidassa huomattavasti kovempaa jälkeä tehnyttä Kaarlehtoa ei peluuteta enempää. Edes kunnon näytönpaikkaa ei anneta, vaikka tulokset ovat puhuneet puolestaan. Ainoa selitys lienee joku Fränän sopimuksessa oleva ihmeellinen peliaikalupauspykälä.
 
Tämäpä se.

Tänään Kaarlehto kylmiltään peliin ja Kaarlehto-kriitikot pääsee huutamaan patoutuneet vihat hänen niskoilleen, kun menee maaliin kuin Tuohimaalle.

Täällä on muutama fanaatikko joka ei näe realistisesti, kilpailun näkökulmasta maalivahtien otatusta. Vaikka sopimuspapereissa saattaa lukeakin tiettyjä kriteerejä peluutuksen suhteen se ei muuta tilannetta tarkastella tilastojenkin kautta Tuohimaan ja Kaarlehdon otteita fanipojan ja palstatietäjien näkökulmasta.

Kun menee huonosti, kilppari suojaa mainiosti.
 
Slash

Aika hämmentävä viesti.. Jos ja kun Kaarlehto illalla pelaa niin seivaat jo etukäteen miksi epäonnistui. Lähdetäänkö kuitenkin siitä että koppi tarttuu. Aika harva, jos kukaan täällä toivoo Karolukselle epäonnistumista että pääsisi sanomaan että mitä minä sanoin.
 
Lepii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tämäpä se.

Tänään Kaarlehto kylmiltään peliin ja Kaarlehto-kriitikot pääsee huutamaan patoutuneet vihat hänen niskoilleen, kun menee maaliin kuin Tuohimaalle.

Täällä on muutama fanaatikko joka ei näe realistisesti, kilpailun näkökulmasta maalivahtien otatusta. Vaikka sopimuspapereissa saattaa lukeakin tiettyjä kriteerejä peluutuksen suhteen se ei muuta tilannetta tarkastella tilastojenkin kautta Tuohimaan ja Kaarlehdon otteita fanipojan ja palstatietäjien näkökulmasta.

Kun menee huonosti, kilppari suojaa mainiosti.
Muutama fanaatikko? Kyllähän itse olet ollut yksi pahemmasta päästä ja selvästi puolesi valinnut.
Päinvastoin voittoja tässä odotetaan ja toivotaan että koppi tarttuu. Jukureiden maalivahtikaksikko/kolmikko alkaa olla yksi vahvimmista, ja onneksi puolustuksen virhemäärät ovat alkaneet vähentyä.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Jukureiden maalivahtikaksikko/kolmikko alkaa olla yksi vahvimmista, ja onneksi puolustuksen virhemäärät ovat alkaneet vähentyä.
Millä mittarilla vahvimpia? Tuohimaa taitaa löytyä sijoilta noin 20. Karolus varmaan top 5 jos ei pelattuja pelejä tuijottele. Riippuen tietenkin millä mittaroidaan, mutta ei kokonaisuudessa ollaan missään nimessä edes yli puolivälin.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Muutama fanaatikko? Kyllähän itse olet ollut yksi pahemmasta päästä ja selvästi puolesi valinnut.
Päinvastoin voittoja tässä odotetaan ja toivotaan että koppi tarttuu. Jukureiden maalivahtikaksikko/kolmikko alkaa olla yksi vahvimmista, ja onneksi puolustuksen virhemäärät ovat alkaneet vähentyä.
Kerrotko miten olen ja millä tavalla puoleni valinnut?

Olen ja tulen olemaan aina tasapuolisen kohtelun puolella myös urheilun puolella. Varsinkin kilpaurheilussa ei ole sijaa statuksille ja tähtiaineksille, kun valitaan paras/ parhain kokoonpano.

Tuohimaan tilastot ei tue asemaa mitä se on ollut. Tämän statuksen omaavan maalivahdin pitää olla pienen seuran vuori, joka pitää. Kaarlehto on ollut pelaamissaan otteluissa Tuohimaata varmempi ja näitä tärkeitä koppeja on kenties kertynyt suhteessa enemmän kuin Tuohimaalla. Parantuneen puolustuspelin takia myös Tuohimaan otteet ja prosentit ovat luonnollisesti parantuneet.

Väännän tätä asetelmaa ihan senkin takia koska yksinkertaisesti Tuohimaa ei ole näytöillään vakuuttanut.

Täällä on muutama nimimerkki joka nasevasti heittää jotain ja poistuu kulman taakse välittömästi, kun olisi hyvä avata keskustelu tilastojenkin valossa. Ei tämä niin sinisilmäistä ja vakavaa ole.

Ja jos ei tullut selväksi. Tärkeintä on joukkueen menestyminen.
 
Gameson

Jäsen
Parantuneen puolustuspelin takia myös Tuohimaan otteet ja prosentit ovat luonnollisesti parantuneet.
Tämän olisi voinut kirjoittaa vuosi sitten muuttamalla vain maalivahdin nimen. Loppukausi olikin priimaa.
Maalivahtipeli on aina suhteessa puolustukseen. Jokaisella on omat heikkoudet, joita peitellään.

Kiinnostavaa nähdä tänään mahdollisesti Kaarlehto maalilla. Vaikka puolustuspeli on parantunut, Tuohimaa on lyönyt esim. Pelicansia ja Fribourgia vastaan sellaiset näytöt huonommankin puolustuspelin edessä.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kerrotko miten olen ja millä tavalla puoleni valinnut?

Olen ja tulen olemaan aina tasapuolisen kohtelun puolella myös urheilun puolella. Varsinkin kilpaurheilussa ei ole sijaa statuksille ja tähtiaineksille, kun valitaan paras/ parhain kokoonpano.

Tuohimaan tilastot ei tue asemaa mitä se on ollut. Tämän statuksen omaavan maalivahdin pitää olla pienen seuran vuori, joka pitää. Kaarlehto on ollut pelaamissaan otteluissa Tuohimaata varmempi ja näitä tärkeitä koppeja on kenties kertynyt suhteessa enemmän kuin Tuohimaalla. Parantuneen puolustuspelin takia myös Tuohimaan otteet ja prosentit ovat luonnollisesti parantuneet.

Väännän tätä asetelmaa ihan senkin takia koska yksinkertaisesti Tuohimaa ei ole näytöillään vakuuttanut.

Täällä on muutama nimimerkki joka nasevasti heittää jotain ja poistuu kulman taakse välittömästi, kun olisi hyvä avata keskustelu tilastojenkin valossa. Ei tämä niin sinisilmäistä ja vakavaa ole.

Ja jos ei tullut selväksi. Tärkeintä on joukkueen menestyminen.
Listaatko pelit, jotka on hävitty Tuohimaan takia?

Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jukurit
Omaan silmään Tuohimaan pelaaminen on ollut parempaa kuin alkukaudesta. Toki auttaahan se väkisin kun koko joukkue puolustaa paremmin. Jos päästää yhden ja se ei ole mikään hörppy niin outoa spekuloida olisiko sen vedon ottanut kiinni Kaarlehto tai vaikka Juuse Saros.

Maalivahdin tulee pelata varmasti ja erityisesti tasaisesti joka ilta, tarjota joukkueelle mahdollisuus voittaa. Odotusarvona ei voi olla jatkuvasti nollapelejä tai gamesavereita. Hyväkin joukkue päästää 1-3 maalia jokapelissä. Jos taas joukkue ei itse pysty tekemään 2-4 maalia niin turha on moittia maalivahteja kun hävitään.

Ihan varmasti Tuohimaalla on sopimus, jossa lukee monessa pelissä aloittaa. Kaarlehto on tullut paikkaamaan Ruusua ja niin tylyä kun se onkin niin aina kun vastuuta annetaan se pitää käyttää, ohipeleihin ei ole varaa. Hyvin on mennyt tähän saakka, mutta mikä on hänen ja Ruusun rooli jatkossa? Se on varmaa, että Tuohimaa aloittaa valtaosan peleistä jos vaan terveenä pysyy, eikä mitään täydellistä rohmahdusta tapahdu.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Paljon on pohdintaa pelaavasta maalivahdista. Meillä taitaa nyt olla kolme vahtia, jotka voi kaukaloon laittaa.

Itse luotan Tarvaiseen ja hänen näkemykseen, kuka aloittaa. Aika huikeaa työtä on hän tässä männävuosina tehnyt meidän maalivahtien kanssa.

Annetaan Tarvaisen päättä, kyllä hän tietää.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet

Jos käytämme Liigapörssiä määrittämään eroja niin Tuohimaa on maalivahteja arvostelevilla tilastoilla sijoilla 13, 20, 26 ja 25. Karolus taisi olla ainakin puolissa edellä tai heti lähes Franssin takana. Viime viikon tähtikentälliseen valinta ehdottomasti oikea maalivahti mutta puhutaan vain viikon ajanjaksosta ja kahdesta pelistä. Tällä hetkellä yhteispistemäärä 104 josta viime viikolla saavutettu melkein puolet. Ei siis kerro koko "totuutta" tämä twitterlainaus.
 
Juuri näin.

Tämä on esimerkkipostaus, kun poimitaan rusinat pullasta.

Pystyt kyllä parempaan @Tuusa

Ota tasapuolisuuden nimissä myös Kaarlehdon tilastot, koska näin päästään jo jäljille ja viemään keskustelua oikeaan suuntaan.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Veikkauksen kokoonpanojen mukaan Jukurit on täysillä tänään jalkeilla. Jormakka mukana ja Kaarlehto maalissa!
Aika yllättävää kyllä. Itse olisin lepuuttanut paria kärkikenttää ja korvannut heidät reservissä olevilla pelaajilla plus junnuilla.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hyvä kokoonpano Stadissa, vaikka hieman "uhiteltiin" junnumiehistöllä. Jormakan paluu on loistava juttu. Tuohimaalle iltaan täyshuili, kun maalilla on Kaarlehto ja Ruusu luukulla. Kolme pistettä äijät kiitos!
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
CHL heitettiin sioille. Kaikki mitä tulee Ruotsista on siis hyväksyttävää. Linjanveto näiltä osin selvä.

Toivottavasti heput säilyy ehjänä ja zigizagit soi muutaman maalin verran. Sen se vaatii.

Aaltonen 2+1?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös