Mikael Granlund HIFK:hon!

  • 1 766 448
  • 3 872

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Oli ehkäpä liian kärjistetysti sanottu, mutta rohkenen silti väittää, että Kari Jalonen entisenä huippusentterinä kykenee samaistumaan Mikael Granlundin aivoituksiin paremmin kuin esim. Kai Suikkanen tai Pekka Virta.

Muistelisin muuten, että Jussi Jokinen ja Janne Pesonen menivät hurjasti eteenpäin nimenomaan KJ:n aikana. Etenkin Jokisen kanssa Jalonen teki harjoituksissa kovasti töitä ja antoi tälle peleissä luottoa. Eli voi tosiaan olla, että KJ osaa koulia tällaisia puolivalmiita hyökkääjiä kohti tähteyttä.
 
Kari Jalonen on itse entinen huippupelaaja. Aika moni valmentaja ei ole.

Aika moni ei ole, mutta aika moni on. Kyseenalaistinkin lähinnä sen, että Jalonen olisi ainoa laatuaan.

Lisäksi taisi joskus pelata about saman ikäisen Saku Koivun kanssa samassa jengissä ellei peräti ketjussa...jos sillä nyt jotain merkitystä on.

Jos pelasi, niin ei kovin pitkään. Koivun tulokaskaudella Kari Jalonen pelasi TPS-paidassa 6 ottelua ilman mainetekoja. Tuskin tälläkään ratkaisevaa merkitystä, vaikka olisi pelannut pidempäänkin samassa joukkueessa.

Muistelisin muuten, että Jussi Jokinen ja Janne Pesonen menivät hurjasti eteenpäin nimenomaan KJ:n aikana. Etenkin Jokisen kanssa Jalonen teki harjoituksissa kovasti töitä ja antoi tälle peleissä luottoa. Eli voi tosiaan olla, että KJ osaa koulia tällaisia puolivalmiita hyökkääjiä kohti tähteyttä.

Kyllähän Jalosen valmennusaikana on hyviä pelaajia noussut esiin, muttei Jalonen ole mitenkään erityisesti profiloitunut nuorten pelaajien kehittäjäksi. Melkein jokaiselta valmentajalta pystytään nimeämään pelaajia, jotka ovat hänen valmennuksessa kehittyneet.

Oli ehkäpä liian kärjistetysti sanottu, mutta rohkenen silti väittää, että Kari Jalonen entisenä huippusentterinä kykenee samaistumaan Mikael Granlundin aivoituksiin paremmin kuin esim. Kai Suikkanen tai Pekka Virta. En tietenkään väitä, etteikö kyseiset valmentajat kykenisi Granlundia kehittämään yhtä menestyksekkäästi kaukalon sisäpuolella. Mutta uskoisin, että Kari Jalosella on oman pelaajataustansa ja pelityylinsä vuoksi "etulyöntiasema" verrattuna muihin valmentajiin. Ja se on seikka, joka on ainoinaan keskusteluissa seuravalinnasta voinut olla osaltaan vaikuttamassa Granlundin päätökseen.

Tuo onkin ensimmäinen asia, mistä voidaan kenties sanoa olevan etua. Mutta ei tuokaan mitään takaa. Hyviä pelaajia on kymmeniä, joista ei koskaan ole tullut hyviä valmentajia puhumattakaan pelaajien kehittymisestä.

Enkä todellakaan ole viemässä mitään Jaloselta, saatika Granlundilta, pois. Kunhan nyt tartuin tuohon heittoon, että Jalonen olisi parasta mitä Granlundille on tapahtunut. Voi olla, että on tai sitten ei ole. Sitähän me emme ikinä saa tietää millaista jälkeä MG olisi saanut toisen valmentajan alaisuudessa aikaan tämän ikäisenä. Voihan se olla, että jopa Glen Hanlon (heh) olisi saanut Granlundista parhaansa irti. Teki hän samoin erään Alex Ovechkinin kanssakin.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Pysyisi nyt jumalauta terveenä. Rajala - Granlund -parivaljakko tekee ihan mieletöntä jälkeä U20-kisoissa!

Ei taida toteutua. Rajala eikös ole lasaretissa ja todennäköisesti ei pelaa joulukuussa?

Mitä Mikkeen tulee, niin luojan kiitos, että IFK on saanut mahdollisuuden tällaiseen kaveriin kaikkien sotkujen jälkeen. Aivan uskomattoman kylmäpäinen jätkä. Tän kaverin kanssa pitää päästä ottamaan bisset kun ikää löytyy. Toivottavasti pelaa ainakin ensi kauden vielä ja kädet ristissä toivon, että vielä siitä yhden kauden ja sitten vasta lähtisi. Suurin toive on, että Micke ajattelee IFK:sta saman lailla vielä 15 vuoden päästä niin kuin OJ. IFK on seura Suomessa, jossa pelaa.
 
Viimeksi muokattu:

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Rajala ei ole lasaretissa, mutta Pulkkinen on.

YV:lle saadaan aika kovaa kalustoa, jos Härski Hartikainen laiteaan maalille, Vatanen viivalle ja Rajalalle ja Granlundille ns vapaat roolit. Saa olla tuo viides pelaaja vaikka paavolipponen, niin tehoja tulee satavarmasti.

Hienoa sukupolvea nyt Jortikalla käytössä, helmenä tietenkin PikkuGee.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Mikael Granlund on ihana, ihanan hyvä. Hän on niin ainutlaatuinen, että joudun miettimään seksuaalista suuntautumistani uudelleen.

Tämä saattaakin uuteen valoon sen Miken taannoisen haastatteluvastauksen, että eipä ole tyttöjä näkynyt pyörimässä. Homostelijathan siellä vain ovatkin kuolanneet perään.

Moni vertaa kaveria S.Koivuun. Omasta mielestäni kyseessä on kovempi talentti.

Riippuu siitä, verrataanko pelaajaan S. Koivu vai S. Koivun talenttiin. Jälkimmäinenhän on oikeasti aika tavattomalla tasolla, kuten otteet kansainvälisissä ympyröissä parikymppisenä ja jonkunmittainen visiitti NHL:n pistepörssin piikkipaikalla osoittivat. Sakulla vain loukkaantumiskierre vei uran ykkös/kakkossentteriksi generational talentin sijaan.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
helmenä tietenkin PikkuGee.

HAH! Repesin!

Pulkkisen loukkaantumisen kyllä tiedän, mutta muistelen, että Rajala loukkaantui P-Amerikassa? Oliko sitten joku pikku juttu vai oonko vetäny vääriä sieniä? Eikös se siellä jossain junioriliigassa siellä pelaa? Vai sekoitankohan nyt johonkin toiseen maajoukkuekundiin...

Toivottavasti Yle muuten näyttä noita kisoja, mielenkiintoa löytyy kyllä jolunpyhiksi noihin peleihin.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, FC Barcelona
HAH! Repesin!

Pulkkisen loukkaantumisen kyllä tiedän, mutta muistelen, että Rajala loukkaantui P-Amerikassa? Oliko sitten joku pikku juttu vai oonko vetäny vääriä sieniä? Eikös se siellä jossain junioriliigassa siellä pelaa? Vai sekoitankohan nyt johonkin toiseen maajoukkuekundiin...

Toivottavasti Yle muuten näyttä noita kisoja, mielenkiintoa löytyy kyllä jolunpyhiksi noihin peleihin.

Muistaakseni Rajala loukkaantui jossain U20 maajoukkueen turnauspelissä, polvi tais mennä. On kuitenkin ilmeisesti pelikunnossa, sillä WHL:ssa on pelannut jo 11 ottelua tehoin 5+7=12 +10

Toni Rajala (RW)
Brandon Wheat Kings
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Toivottavasti Yle muuten näyttä noita kisoja, mielenkiintoa löytyy kyllä jolunpyhiksi noihin peleihin.

Oikeudethan eivät ole Ylellä. Pelit tulevat MTV3 MAXilla, itse ostanen kanavan vain siksi aikaa, kuten tein viime vuonnakin. Kattavasti ja riittävän hyvin tuli ainakin silloin kisoista, todennäköisesti nytkin.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Riippuu siitä, verrataanko pelaajaan S. Koivu vai S. Koivun talenttiin. Jälkimmäinenhän on oikeasti aika tavattomalla tasolla, kuten otteet kansainvälisissä ympyröissä parikymppisenä ja jonkunmittainen visiitti NHL:n pistepörssin piikkipaikalla osoittivat.


No, verrataan vaikka S.Koivun talenttiin. En nyt suurta eroa saa kumpaankaan suuntaan, mutta en varsinkaan turkulaisen hyväksi.

Koivu merkkautti 16-vuotiaana seuraavanlaisia saldoja:
B-junnujen SM: 24 20+28=48
A-junnujen SM: 12 3+7=10
Debyyttikausi liigassa 18-vuotiaana: 46 3+7=10

Granlund 16-vuotiaana:
A-junnujen SM: 35 21+36=57
SM-liiga: 2 0+0=0
Ensimmäinen kunnon kausi liigassa 17-vuotiaana tähän asti: 16 5+13=18


Vertailu tehty puhtaasti tilastojen valossa. Muistan hämärästi nähneeni Koivunkin otteita televison kautta jonkin verran 90-luvun alussa. TPS:llä oli niin kova jengi, ettei Jursilta ihmeellistä roolia Koivulle irronnut. Tai sitten Saku ei ollut vielä silloin valmis sellaista ottamaan.
Koivuhan kehittyi tuosta kahden suraavan kauden aikana maajoukkuekippariksi ja NHL-pelaajaksi. En tosin näe kovin montaa syytä sille, miksi Granlund ei olisi 21-vuotiaana (neljän vuoden päästä) NHL:ssä kakkosketjun kamaa.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Vertailu tehty puhtaasti tilastojen valossa. Muistan hämärästi nähneeni Koivunkin otteita televison kautta jonkin verran 90-luvun alussa. TPS:llä oli niin kova jengi, ettei Jursilta ihmeellistä roolia Koivulle irronnut. Tai sitten Saku ei ollut vielä silloin valmis sellaista ottamaan.
Koivuhan kehittyi tuosta kahden suraavan kauden aikana maajoukkuekippariksi ja NHL-pelaajaksi. En tosin näe kovin montaa syytä sille, miksi Granlund ei olisi 21-vuotiaana (neljän vuoden päästä) NHL:ssä kakkosketjun kamaa.
Itse näkisin, että Granlundilla on potentiaalia tulla selkeästi Koivua paremmaksi pelaajaksi, mutta jos vertailua tehdään nuoreen Saku Koivuun, niin tilanne on aika tasan. Koivu ei ehkä aivan noin kypsästi pelannut 17-vuotiaana, mutta toisaalta sai myös vähemmän vastuuta liigassa samoihin aikoihin. Täten pisteitä ei aivan yksi yhteen voida verrata.

Toisaalta taas Koivu kehittyi mielettömästi noina vuosina ja vielä on vaikea sanoa, miten Granlundin kehitys etenee. Ilman loukkaantumisia "Mikke" nousennee NHL:n ykkössentteriksi jossain vaiheessa. Mikäli kehitys on aivan ideaalisti, niin hän voisi olla jopa 2014 vuonna Suomen ykkössentteri olympialaisissa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
YV:lle saadaan aika kovaa kalustoa, jos Härski Hartikainen laiteaan maalille, Vatanen viivalle ja Rajalalle ja Granlundille ns vapaat roolit. Saa olla tuo viides pelaaja vaikka paavolipponen, niin tehoja tulee satavarmasti.

Viides pelaaja voisi olla Aleksi Laakso. Tällä hetkellä taitaa olla tasapisteissä Vatasen kanssa pakkitilastossa. Vahvuudet tietysti hyökkäyspäässä, omassa päässä heikohko toistaiseksi.
 

suomi-poika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikka olen aina ollut ''HIFK-vihaaja'', olen yllättynyt kuinka hyvin Granlund on sopeutunut ja onnistunut pelaamisessaan HIFK:ssä. Jalonen on kyllä löytänyt HIFKille tästä Ahtola-Ramstedt-Granlund- ketjusta melkosen kultakimpaleen.

Ahtolasta on kasvanut työmyyrästä maalihaiksi, Ramstedt ''epäonnisesta kikkailijasta'' loistavaksi peluriksi, joka tosin kikkailee vieläkin, tosin onnistuneesti ja Granlund on ollut jotain aivan uskomatonta, jota en kauden kovista ennakko-odotuksista huolimatta osannut odottaa. Jätkä pelaa paremmin kun kuka tahansa paljon otteluita pelannnut jääkiekkoilija, eikä pelirohkeutta puutu. Passit napsahtelevat poikkeuksetta lapaan, ja osaa tehdä maalin tarvittaessa. Mielestäni ihmeellisintä on se, että 17-vuotias kaveri pystyy pyörittämään YV:tä kuin vanha ukko konsanaan! Granlundin pelitaidoista kertoo jotakin se, että poika on HIFK:in kultakypärä.

Nyt vain toivoisi, että Mikelle ei tulisi loukkaantumisia kuten Rajalalla ja Pulkkiselle on käynyt! Toivottavasti Pulkkinenkin ehtii kuntoon, jotta heidän superketjunsa nähtäisiin taas MM-kisoissa. Ja ne, jotka väittävät ettei tämä ole superketju, ovat hiljaa.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Loistava pelaaja ja loistava kaappaus HIFKiltä. Mikke teki oikean ratkaisun jo senkin takia että vastuuta tulee (ansiosta) ja tämänkauden IFK on todella tasapainoinen ja brändin mukaan pelaava jengi. Ainoa mistä keksin valitusta on että Jokerit rämpii ennätyksellisen pahasti eikä pysty tarjoamaan kunnon vastusta.

Pohjoisesta Helsingin neonvalojen loisteeseen. Ei ole helppo nakki, mutta Granlund osoittaa todellakin olevansa GranDlund. Respect.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Alatalon Kärpissä joku Normio olisi vienyt tämän miehen paikan ja MG pelannut tosiaan nelosta ja a-junnuja.

No ei Alatalo tai kukaan muukaan liigavalmentaja ole niin sokea että MG:n talentin missaisi oman joukkueensa kannalta. Seurajohto on sitten eri juttu. En edelleenkään voi käsittää että Junno tämän mokasi vaikka en tietenkään valita.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Uskomattoman alkukauden on poikanen vetäissyt. NHL:n seuraava supertähti, jos pää kestää jatkuvan hehkutuksen ja median pyörinän. Ajoittain aivan maaginen kentällä. Hifk on kyllä tässä miehessä osunut oikeaan kultasuoneen. Pelikäsitys on yksi sm-liigan parhaista ja mies näkee erittäin kokonaisvaltaisesti kentän. Lisäksi tehnyt ketjukavereistaankin astetta parempia, mitä miehet ovat ennen olleet. Granlundin tulo on ollut esimerkiksi myös komean alkukauden vatäneen Ahtolan onni.

No jopas tulikin yhteen viestiin hehkutettua.... Toivottavasti poika ei lue näitä ;)
 
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, FC Barcelona
Nyt on kyllä pakko sanoa että raahaudun huomenna Imatralta Lappeenrantaan asti vain ja ainoastaan sen takia, että näen MG:n pelaavan.

Niin paljon on poikaa hehkutettu ja tilastojen valossa loistavasti on pelannutkin!
 

dimmu

Jäsen
Se asiahan on päivänselvä, että Granlund on selvästi lahjakkain suomalainen juniori ikinä. Selänteet ja Koivut jää taakse. Eri asia on sitten se, pystyykö hän vastaamaan odotuksiin ja nousemaan yhtä kirkkaaksi tähdeksi kuin edellä mainitut. Tällä hetkellä näyttää, että pystyy.

Lahjakkuus ja sitten se lopullinen taso on eri asia.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Illan tv-vinkkinä, tänään tulee MTV3 MAX:lta TuTo - U20, Mikke pelaa luonnollisesti ykkösen keskellä laidoillaan Hartikainen ja Donskoi. Mielenkiintoista nähdä, millaista jälkeä syntyy Mestiksessä.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Illan tv-vinkkinä, tänään tulee MTV3 MAX:lta TuTo - U20, Mikke pelaa luonnollisesti ykkösen keskellä laidoillaan Hartikainen ja Donskoi. Mielenkiintoista nähdä, millaista jälkeä syntyy Mestiksessä.

Jotenkin paha olo jo etukäteen ja pelko loukkaantumisesta.... Kyllä se sviduttaisi jos Mikke loukkaantuisi jossain Mestis pelissä....
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eikös nyt olisi sopiva hetki penailla ja antaa Mickelle kenkää? Hänellä on muistaakseni yhden ottelun mittainen pisteetön putki, eli kaverihan on loppujen lopuksi täysin floppi!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös nyt olisi sopiva hetki penailla ja antaa Mickelle kenkää? Hänellä on muistaakseni yhden ottelun mittainen pisteetön putki, eli kaverihan on loppujen lopuksi täysin floppi!

Vaihtaisikohan naapurin Masa sen Hauhtoseen? Voidaan maksaa vähän välirahaa, kun Janne on sentään pelannut Amerikassa ja Ruotsissa eli on kovemman luokan pelimies. Luttinenkin ehkä heräisi, kun tulisi tuttu sena viereen.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Illan tv-vinkkinä, tänään tulee MTV3 MAX:lta TuTo - U20, Mikke pelaa luonnollisesti ykkösen keskellä laidoillaan Hartikainen ja Donskoi. Mielenkiintoista nähdä, millaista jälkeä syntyy Mestiksessä.

Kiitokset tästä. Olisin muuten missannut, koska huomasin vaan, että sieltä tulee Mestis matsi, mutten katsonut mikä. Toivottavasti Mikke pysyy terveenä kaikissa karkeloissa vaikka koko uransa, mutta se vaan on niin pelaajasta ja onnesta kiinni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös