Mika Myllylä

[DTremens]

Johtuu ilmeisesti vain kyvyttömyydestäni tuoda ajatuksia ruudulle eli ei ollut provon häivääkään tarkoituksena.

Ihan vilpitön ihmetys, että samat kirjoittajat jaksavat vinkua Karalahdesta ja elintavoistaan parin sanomalehden verran hänen ketjussaan, mutta täällä vain pahoitellaan sitä, kun suuri suomalainen jäi kusettamisesta kiinni ja elämä meni pilalle sen takia. Jere sentään ryyppäsi ja imuroi itse ansaitsemansa rahat ja ilmeisesti paikoitellen jopa nautti(i) elämästään.

Mutta kun lapsuudensankarijakarpaasijakaikkea. Koska saadaan Ville Tiisanojalle oma ketju?

Karalahti eli ja myös urheilussa suoritti sen mitä huvitti, leveilee sillä mitä teki ja miten elää ilman katumuksen häivääkään. Mika Myllylä eli urheilulle ja (keinoja kaihtamatta) raivasi tiensä sinne missä mittautti urheilu-uransa aikana kaiken mahdollisen irti kropastaan. Tämän jälkeen häpesi itseään ja urallaan tekemiä asioita niin paljon että joi itsensä rappiolle ja hautaan. Tapaukset eivät siis voisi olla juuri erilaisemmat.

 

[Hockey#11]

Karalahti on siinä mielessä hyvä vertailukohde, että on täysin toisesta maailmasta kuin Myllylä. Mika eli lapsuuden pienellä paikkakunnalla täysin omassa rauhassaan, kun taas Jerellä oli jengin tuoma näyttämisen halu jatkuvasti läsnä.

Mika oli syvällinen ajattelija kun taas Jere avasi suunsa ennen kuin kerkesi edes ajatella mitään. Nämä kaksi on lähes toisten vastakohtia, mutta heitä yhdistää sama sairaus. Alkoholismi.

Toinen näistä kahdesta kuitenkin mittasi koko urheilullisen potentiaalinsa ja se on mielestäni arvostettavaa. Myllylä oli ihmisenä ehkä helpoiten lähestyttävä supertähti, jonka olen koskaan kohdannut. Se teki hänestä erityisen.

Alkoholismi ja syyllisyyden tuska vei lopulta Myllylän hautaan asti ja se on asia, mikä surettaa. Päällimmäisenä kuitenkin Mika Myllylästä jää mieleen ne saavutukset, sekä ennen kaikkea se, miten hän kohtasi muut ihmiset.

 

[Turha Kaukalo]

Katoin sen 4-osaisen Karalahti-dokumentin. Jere ei kadu mitään. Eikä häpeä. Ei tunne syyllisyyttä. Myllylä ei muuta tuntenutkaan lopussa kuin häpeää ja syyllisyyttä. Luullakseni hän myös katui. Kummankin kohtalo on tragedia, mutta pääosanesittäjien suhtautumistavat ovat hyvin erilaisia.

 

[Majoneesi]

En ole lukenut koko ketjua läpi ja jos Vainio-viittaukset ovat jo käsitellyt, ohittakaa.

Tuli YouTubessa vastaan

Linkki: https://youtu.be/FDI33Nbw0bY

pätkä, jossa Karpo jorisee Martin kanssa -84 käryn jälkeen, joka keskusteluna toki jää puolitotuudeksi.

Mikä mieleni päälle jäi, oli Vainion kypsähkö lähestyminen käryyn - väitän, että kypsintä, mitä tuolloin pystyi olemaan.

Jos tätä peilaa fyysisen suurmestari Myllylän suoritukseen käryn jälkeen, on Mikan lähestyminen luokkaa ’lapsi’ Martin vääntäessä henkisellä kapasiteetillaan siten, että ”elämässä minä suvereenisti jatkan”.

Yhdestä tuli teilauksessa yrittäjä-Vainio, toisesta alkoholisti-vainaa.

Mielestäni tämä on aika puhuttelevaa. Ketä lähdetään hakkaamaan virheistä? Jos ylipäänsä lähdetään, miksi? Miten tunnistaa henkilön, joka ei painetta kestä?

Suomen kautta aikain lahjakkain ja harjoituksellisesti kovin ei kestänyt. Joka mulle aloittaa vittuilun Myllylän huijauksesta, sen lupaan henkisesti pahoinpidellä brutaalisti.