Mikäs sen biisin nimi olikaan? – biisi hukassa -ketju

  • 1 377 922
  • 7 308

Näsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Clarke Wilm, Teppo Numminen
Esittäjää bongaillaan

Nyt ei ole biisi hukassa vaan biisin esittäjä. Eli kuka esittää jäähalleissa soivan kappaleen Let's work together? Mm. Status Quo, Canned Heat ja Wilbert Harrison ovat esittäneet kappaleen, mutta hakusessa olisi se versio jossa alussa on se kitaran (?) osuus.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt ei ole biisi hukassa vaan biisin esittäjä. Eli kuka esittää jäähalleissa soivan kappaleen Let's work together? Mm. Status Quo, Canned Heat ja Wilbert Harrison ovat esittäneet kappaleen, mutta hakusessa olisi se versio jossa alussa on se kitaran (?) osuus.

Itse olen ainakin aina olettanut, että tämä kestorenkutus soisi juurikin Status Quon versiona. Toisaalta jäähalliympäristöön voisi sopia hyvin myös Leningrad Cowboys, olettaen että ovat joskus levyttäneet siitä ihan virallisenkin version.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Olen nyt tilanteessa, jossa kaipaan arvon palstaveljiltäni apua.
Bongasin tuosta vasta näkyneestä School of rock-leffasta kappaleen, jonka melodia muistuttaa erästä toista kappaletta. Ja juuri tämän toisen kappaleen esittäjää ja nimeä minä nyt haen.

Tässä on se biisi, josta löysin melodian: http://www.youtube.com/watch?v=TxdiTrrR53s

Kappale on No Vacancyn Heal me, I'm heartsick. Melodia alkaa ensimmäistä säkeestä.

Muistan että siinä biisissä jota haen, laulu tuli matalammalta.

Helvetin epäselvää tekstiä, mutta toivottavasti joku tarttuu tähän ja antaa minulle, jälleen kerran, mielenrauhan.

Over and out.

Lähden hakemaan suuntaa tällä The Calling - Wherever you will go
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Radio 957:lta tuli joku päivä asiallisen kuuloinen kasariralli (?), lyriikoista tarttuivat mieleen merry go round, I don't need excuses to throw you out tms. ja stuck in between. Voi toki olla, että kuulin täysin omiani, mutta tuollaiset kirjasin ylös. Stuck in between toistui useampaankin otteeseen. Googletus ei auttanut, tai sitten en vaan osaa.

Vastaan itselleni, kun sain vastauksen kyseiseltä asemalta; Burning Point: Manic Merry-Go-Round. Jos joku tätä sattui pohtimaan, niin ei tarvitse enää ;)
 

El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
Mikä kappale soi YLEn mainoksessa, jossa jokin aika sitten mainostivat syksyn urheilutarjontaansa?
 

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Mikä se Queenin biisi on jota viime aikoina on Novalla soitettu aika paljon. Eli laulaja vetää hillittömän nopeasti yhtä kohtaa usein biisin aikana. Ei perskale kun ei muista lainkaan sanoja ja en osaa paremmin selittää, mutta ehkä joku jo äkkäs?

No mikä se nettisivun nimi oli mistä voi katsoa mikä biisi soi tiettyyn aikaan jollakin kanavalla?
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Sanokaa nyt mikä biisi tuo on mitä Will Ferrel laulaa elokuvassa Old school Bluen hautajaisissa? Sitten Blue laulaa sitä samaa biisiä myös elokuvan lopussa taivaassa pianon äärellä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikä on tämän videon taustalla soiva musiikki, kun en nyt saa sitä millään päähäni?

EDIT: Enpäs tarvitsekaan enää apua. Kun oikein pinnistelin muistiani niin Adagiohan tuo tietenkin on.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Valioliiganmainos, joka pyörii canalilla. Elikkä mikä on tuon biisin esittäjän nimi? Siis tämä oo Britannia biisi?
 

Taikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juuri Jokerit-Lukko ottelun ensimmäisellä erätauolla Radio Ramonalla soi kappale, jossa laulettiin jotain tyyliin houli daivah arikoivumaisella äänellä.
Mikäköhän mahtaa olla kappale?
 

J.Shelley#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP,Toronto Maple Leafs.
Juuri Jokerit-Lukko ottelun ensimmäisellä erätauolla Radio Ramonalla soi kappale, jossa laulettiin jotain tyyliin houli daivah arikoivumaisella äänellä.
Mikäköhän mahtaa olla kappale?

Tämä vaikuttaa kyllä claymore-miinalta, mutta vastataan kuitenkin.

Dio-Holy Diver
 

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Kun UrhoTV:llä pyörii se mainos, jossa on viime kauden parhaita paloja, niin osaisiko joku valaista mitä kappaleita se sisältää? Ainakin se haluaisin tietää, jossa laulaja laulaa vähän falsetissa(vähän kiekuen).
 

El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
Mikä kappale on se joka alkaa ainakin Synergia-areenalla aina kohdasta "seen me..." jne? Laulaja on ainakin omiin korviini miespuolinen. Tänään soi ainakin kolmannessa erässä.

Tiedän, vihjeet ovat huonot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös