Mikä mättää kaudella 04-05

  • 17 624
  • 176

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
SK 26.11.04

Viestin lähetti mmuurine
Tähän et varmaankaan itsekään usko. Eiköhän liki 2 miljoonan taalan sopparilla pelaavan kaverin vakuutukseen mene jo sen verran euroja, että mistään halvasta kaverista on turha puhua. Gillille maksettava korvaus varmaan onkin ihan perus ulkolaispalkka. Mutta ne vakuutusmaksut on jostain revittävä.

SK:ssa Santala toteaa näin: "Käsittämättömän halvalla Gill tuli. Kokonaishinta on edullisempi kuin, jos Bartek olisi ollut täällä koko kauden".

Eli kyllä tuossa puhutaan nimen omaan kokonaishinnasta, jonka ymmärän kyllä kattavan kaikki kulut. Tuosta kokonaishinnasta sitten taitaa suurin osa olla noita vakuutusmaksuja, kun kerran mies pelaamisen ilosta Raumalle pelaamaan tuli.

Sinänsä kivaa, että nämä änäritähdet tulevat talkoilla pelaamaan Raumalle. Tätä tietenkään eivät kaikki voi millään sulattaa ;).
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No juuri tänäänhän Santala sanoo Satakunnan Kansassa seuraavaa (kopioitu Rokun viestistä): "Käsittämättömän halvalla mies tänne tuli. Halvemmaksi hän tulee, kuin jos Bartek olisi pelannut meillä kauden loppuun."

Vakuutusmaksuista en tiedä kuka maksaa ja mitä, mutta tuosta kommentista voisi kuvitella, että Gill saattaa hyvinkin avustaa itsekin niiden maksamisessa jolloin tapaa.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti mmuurine
Tähän et varmaankaan itsekään usko. Eiköhän liki 2 miljoonan taalan sopparilla pelaavan kaverin vakuutukseen mene jo sen verran euroja, että mistään halvasta kaverista on turha puhua. Gillille maksettava korvaus varmaan onkin ihan perus ulkolaispalkka. Mutta ne vakuutusmaksut on jostain revittävä.

Kuten edelläolevat ovat jo maininneetkin, perusteita tälle väitteelle löytyy. Joten uskon tietenkin. Ei Santalalla ole mitään syytä tästä valehdella kun kaikki tieto tulee kuitenkin julkiseksi tilinpäätöksessä ja ensi vuoden verotiedoissa. Ei näistä ole ennenkään paskaa jauhettu joten miksi jauhettaisiin nytkään.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Viestin lähetti psychodad
Kuten edelläolevat ovat jo maininneetkin, perusteita tälle väitteelle löytyy. Joten uskon tietenkin. Ei Santalalla ole mitään syytä tästä valehdella kun kaikki tieto tulee kuitenkin julkiseksi tilinpäätöksessä ja ensi vuoden verotiedoissa. Ei näistä ole ennenkään paskaa jauhettu joten miksi jauhettaisiin nytkään.

Niin, tarkoitus ei ollutkaan kyseenalaistaa Santalan juttuja, mutta tuo "halpa" vaan kuulostaa kovin huonolta sanavalinnalta. Kun tuollainen perushyvä ulkolainen kustantaa yleensä joukkueelle kaikkineen päivineen varmaankin sen liki 100k€.

Sitäpaitsi mielestäni on ihan ookoo jos Lukko pystyy tuomaan liigaan näitä mielenkiintoisia pelimiehiä.

Ja tuosta tilinpäätöksestä, eli jos Lukko on jo kerran tehnyt 800k€ tappiota tekemättä mitään ihmeellisiä pelaajasiirtoja, niin tässä tapauksessa Santalan "halvat" eivät kuulosta vaan kovin uskottavalta. Tietenkin se on ihan sama jos sitä rahua vaan löytyy.

Mutta joku löytävä voi hakea tietoa niistä vakuutusmaksuista, nehän määräytyvät kuitenkin hyvin pitkälti pelaajan nykyisen NHL-sopimuksen mukaan.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti mmuurine

Ja tuosta tilinpäätöksestä, eli jos Lukko on jo kerran tehnyt 800k€ tappiota tekemättä mitään ihmeellisiä pelaajasiirtoja, niin tässä tapauksessa Santalan "halvat" eivät kuulosta vaan kovin uskottavalta. Tietenkin se on ihan sama jos sitä rahua vaan löytyy.

Siinä onkin ero budjetoidulla ja budjetoimattomalla menolla. Lukko hommasi tuolla kaudella Kronin, Cisarin ja Tähtisen kesken kauden ja jäi yleisökeskiarvostaan. Tämän vuoden menoarvioon taas on jo laskettu Pirnes, Pettinen ja Bartek. Bartekin palkalla hommattiin Gill, joten ainoaksi erilliseksi lisämenoksi muodostuu siis Roloson, joka on kuulemma talkoilla täällä hommissa.

Ja kuten ennen kauden alkua sanottiin, lukolla oli budjetissa tilaa myöhemmin tulevalle vahvistukselle millä sitä viimeistä ulkomaalaispaikkaa lähdettäisiin täyttämään, joten eiköhän tällä hetkellä olla vielä aika hyvin siinä budjetissa mitä pitikin. Mutta jos tähän vielä hommataan extraa, sitten toki ylitetään ne suunnitellut lukemat. Kyllä ne kaikki rahoitusasiat sovitaan ensin RTK:n kanssa ja sitten vasta hommataan miehiä.

On hienoa että seuralla on rahaa.
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti mmuurine
Ja tuosta tilinpäätöksestä, eli jos Lukko on jo kerran tehnyt 800k€ tappiota.

On lähes hellyttävää, miten tuo virheellinen ajatuskulku elää ja voi hyvin aina. Aina ja iankaikkisesti.

... mutta lyhyt kommentti itse aiheesta. Maalinteko mättää. Mutta kuten sanottua se ei sivuunkirjoittaneen mielestä ainakaan kokonaan olisi ollut paikattavissa yhdellä hyökkäyspään hankinnalla, vaikka sen perään täällä on kovasti huudeltu. Kun vaikkapa sellainen viisikko kuin Pirnes, Torkki, Hämäläinen, Tähtinen ja paljon parjattu Snellman ovat saaneet yhteensä aikaiseksi kuusi (!) maalia, olisi tuohon maalintekoon pakko löytyä parannusta jo olemassa olevan joukkueen sisältä. Siis olemassa olevin resurssein, yksittäisten pelaajien tekemisten ja valmennuksen kautta. Lukon - yhtälailla valmennuksen, seurajohdon kuin fanienkin - patenttiratkaisu on viime ajat ollut ongelman sattuessa "ostaa itsensä" ongelmista ulos. Siten ei kuitenkaan voiteta oikeasti mitään, vaan oikeasti joukkueurheilussa voidaan voittaa jotakin vasta sitten, kun kaikki pelaavat kykyjensä ylä- eikä alarajoilla.

Mutta mitäpä näistä; laitetaan moppi heilumaan ja odotellaan sitä seuraavaa hankintaa. Se tulee ennemmin tai myöhemmin kuitenkin ja tällä kertaa hyökkäyspäähän...
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Viestin lähetti Maffesoli
On lähes hellyttävää, miten tuo virheellinen ajatuskulku elää ja voi hyvin aina. Aina ja iankaikkisesti.

No, nyt mennään taas ohi aiheen, mutta sanotaan sitten vaikka niin, että Lukkoon rahojaan syytävä taho hävisi sen 800k. Lukko ei tosiaan mitään tappiota tehnyt.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Missä mättää, mitä tehdään...

Ensimmäinen oma ratkaisuni olisi STT-ketjun kokoaminen yhteen. En ymmärrä sitä Rautakorven viimekeväistä kommenttia, että Markulla oli väärät laiturit. Torkki heräsi Pahin rinnalla, mutta kokonaisuudessaan ketju ei toimi. Viime kaudella kuitenkin Markku teki piste-ennätyksensä pitkälti näiden jannujen kanssa pelatessaan.

Larouchen ketju jatkakoon yhdessä. Ei mitään syytä rikkoa sitä.

"Kolmosessa" kokeillaan sitten Pirnes-Snellman-kaksikkoa yhdessä. Yli-Torkko on ollut ihan pirteä, ja jatkakoon tuossa kunnes uusi laituri saadaan siivottua joukkueeseen. Eiköhän semmoinen sieltä pian tule.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täysin samaa mieltä Boriksen kanssa muuten, mutta ihmettelen Yli-Torkon aliarvioimista. Kyllähän se on Snellman jonka tilalle vahvistusta tarvittaisiin.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Viestin lähetti Repolainen
Täysin samaa mieltä Boriksen kanssa muuten, mutta ihmettelen Yli-Torkon aliarvioimista. Kyllähän se on Snellman jonka tilalle vahvistusta tarvittaisiin.

Kyllä Snebulla pitäisi potentiaalia olla pistää laatta verkkoon. Jos tuohon jonku anttilaaksonen tulisi, niin kyllä mä ensin kokeilisin Snellmania siinä, jos taas niklashagman, niin ehkä sitten fyysisempää kaveria eli Yli-Torkkoa. Vähän makuasia. Yli-Torkko on pelannut odotuksiin nähden huomattavasti paremmin, mutta Snellmanin kohdalla ne odotukset (ja palkka) ovat niin paljon korkeammalla, että toivoisin ensin sen kortin huolellista loppuun asti katsomista.
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Uutta valmentajaa huutaa!

Mikä on valmentajan tehtävä joukkueessa?Luoda pelityyli sekä rakentaa ketjut sekä pakkiparit.Valmentajahan ei voi tehdä maaleja joukkueensa puolesta eikä päästää omiin maaleja.Toisaalta voisi hyvinkin kysyä,että miksi ei tehdä tarpeeksi maaleja tai miksi päästetään liikaa maaleja?Aika pitkälti valmentaja on saanut koota näköisensä joukkueen mutta tulokset ovat olleet vähän heikonlaiset.Voiko yksittäistä pelaajaa syyttää epäonnistumisesta jos melkein koko joukkue on epäonnistunut?Ainakin helpompaa on syyttää valmentajaa joka ei saa joukkuetta pelaamaan paremmin.Jos valmentaja olisi valmis kokeilemaan jotain uuttakin konseptia niin voisi ainakin todeta että ei valmentajassakaan ole vikaa mutta kun samalla konseptilla mennään alusta loppuun asti niin jotenkin häiritsee itseäni valmentajan ahdasmielisyys.Kokeiltaisiin edes uusia ketjukoostumuksia tai uutta pelityyliä (jos valmentaja osaa luoda uutta pelityyliä kesken kauden?).

Ikan aikana hoettiin,että pelaajien pitää oppia viemään itse kiekko vastustajan siniviivan yli eikä aina lyödä punaviivalta päätyyn ja halukkaat/nopeimmat perään.Silloin ei vaan ollut tarpeeksi taitoa tehdä sitä.Nyt taas tällä hetkellä on taitoa mutta mitä tehdään?Lyödään kiekkoa päätyyn ja halukkaat perään.Jotain muutosta pitäisi ssda pelkästään pelityyliin.

Ketjukoostumuksista on puhuttu,että sekoittaa vaan peliä semmoiset.Mielestäni voisi ainakin kokeilla muutamissa peleissä eri pelaajia yhdessä.Tietysti valmentajalla on suosikkinsa mutta pitäisi sen verran nöyryyttä olla,että jos selvästi näkee jonkun heikon lenkin niin voisi yrittää jotain toista pelaajaa siinä paikalla vaikka toinen olisi minkälainen tähti tahansa.Jos kerran on edellisiltä kausilta selvää näyttöä jonkun toisen pelaajan sopimisesta tiettyyn ketjuun niin minkä takia lähteä rikkomaan kyseistä ketjua?Jos nimillä halutaan väitellä niin kyse on tietysti Tähtinen ja Pirnes.Tähtinen on rakentava sentteri,joka sopisi parhaiten sellaiseen ketjuun jossa laidoilla olisi joku ratkaisuihin pystyvä laituri,kuten Saarela.Pirnes taas on monipuolisempi sentteri.Suoraviivainen,kiekkoa hyvin suojaava ja itsekin ratkaisuihin pyrkivä.Laidoille sopivat paremmin sellaiset jotka pystyvät pelaamaan peliä mutta eivät omaa rutiinia ratkaisuihin.Pirnes siis sijoitettava ketjuun jossa hän saa olla viimeistelijänä enemmän ja onnistuessaan ruokkii myös itseluottamusta ja halua useampiin maalintekoihin.Jos saataisiin 3 ratkaisuihin pystyvää ketjua niin se varmasti tuottaisi jo parempaa tulosta ja 4.-ketju saisi pysyä pelkästään varmistavana 0-0 ketjuna,joka saisi tehdä myös maaleja jos siihen pystyy.

Puolustus pelaaminen/valmentaja.Ihan alkukaudestahan pelattiin tyylillä,että pakit yrittivät ajaa/ahdistaa vastustajan laitoihin ja ainakin osittain sen takia jotkut pakit jäivät tilanteesta taakse ja vastustajan pelaajat pääsivät meidän niin rakkaalle maalillemme liian usein.Nyt mielestäni siihen on kiinnitetty huomiota ja pakkimme pysyvät useammin kiekon/vastustajan ja oman maalin välissä eli pelitaktiikkaa on muutettu ja todettu se toimivammaksi ainakin tällä hetkellä.Eikä edes tarvittu kovin isoja pari vaihdoksia,muutama kylläkin.Miksei muutosta voisi kokeilla myös hyökkäyksessä?

Jos kerran valmentaja on saanut valita pelaajat sekä pelityylin ja harjoituttanut pelaajat oman ammattitaitonsa mukaan eikä silti peli kulje niin täytyyhän valmentajassa olla vikaa?Tuskinpa silti lähdetään valmentajaa sentään vaihtamaan,mutta onhan noita valmentajia tuolla ennestään jo yllinkyllin ja molemmat ns. apuvalmentajat ovat ilmaisseet halunsa jossain vaiheessa valmentaa päävalmentajana/1.valkkuna liigassa,olisiko mahdollisuus tässä ja nyt?
 

Korinekki

Jäsen
Case Laaksonen

Mikä mättää?
Eiköhän se tilastojen valossa ole selvää, että maalinteko. Tai paremmin sanottuna se, että joukkue tekee liian vähän maaleja. Se mikä siihen onkin sitten vaikeampi juttu.
Paljon on joka puolella ollut puhetta Antti Laaksosesta.
Onko jutussa mitää perää? Onko Lukko ylipäätään etsimässä vielä hyökkääjää?
Mielestäni yksi kaveri tarvitaan jo senkin takia, että ryhmä on aika kapea. Mutta. Mikä on asioiden todellinen laita?
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Senttereistä

Siirretään tuota sentteri keskustelua tuolta Essin ketjusta tänne.Saarela ei ole oppinut vielä Essin tyyliä eikä toisinpäin.Saarela kyllä muistaa edelleen Tähtisen metkut joten Tähtinen Essin paikalle?No tuo taitaa olla ikuisuus kysymys.Jos ei Essin ja Tähtisen paikkoja vahdeta keskenään niin vaihdetaan sitten Tähtisen ja Yllin paikkoja.Näidenkin ketjujen sentterit ovat väärin sijoitettuja.Snellman tarvitsee lisää tilaa kentälle ja sitä ei tosiaankaan Tähtinen tee mutta Ylli olisi siihen sopiva henkilö.Normio ja Siivonen ovat potentiaalisia (ainakin) muutaman maalin kaudessa tekijöitä mutta nyt heiltä puuttuu hyvä pelinrakentaja ja sellainenhan olisi Tähtinen.Näilläkin muutoksilla saataisiin leveyttä ratkaisuihin,vielä kun jaettaisiin peliaikaa edes aavistus enemmän näillekin uusille ketjuille.Tähtiselle pelkästään pitäisi saada lisää yv-aikaa niin sekin auttaisi jo kummasti.

Tiedä sitten kannattaako Laaksosesta haaveilla,mutta itse ainakaan en ole kuullut mitään hänestä puhuttavan varmasti.Kaikki kyllä jossain yhteydessä ainakin kyselevät hänen peräänsä mutta kukaan ei tiedä mitn.Jukka kumminkin sijoittaisi hänet 4.-ketjuun ja lähettäisi Siivosen sitten pois johonkin.On se Jukka niin kylmä taktikko.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Lukko 04-05 vs. Tappara 02-03

Vertailin tuossa aikani kuluksi Lukon nykyjoukkuetta verrattuna Rautakorven mestari joukkueeseen kaudella 2002-2003. Nähtävissä on paljon yhtäläisyyksiä näiden joukkueiden välillä.
Alkukausi meni niin Tapparalta kuin Lukoltakin aika hyvin, kunnes vaikeudet alkoivat. Tappara sai kokoon vain muutamia hajavoittoja, eikä Lukollakaan sen paremmin ole mennyt. Lukolla on ollut ehkä vähän selkeämmät putket niin voitoissa kuin tappioissakin.
Kierroksen 25 jälkeen: Tappara 29pts
Kierroksen 25 jälkeen: Lukko 25pts (wanhan laskutavan mukaan ja nopeasti laskettuna)
Eroa siis ainoastaan 4 pistettä.

Tappara otti upean voittoputken ennen joulutaukoa: 6 voittoa ja 1 voitto vielä tauon jälkeenkin, kunnes vaikeudet alkoivat: Turpaan tuli 6:ssa ottelussa peräkkäin mm. Lukolle 1-0. Eli silloinkin Jukan valmentama joukkue kärsi väliaikaisesta tehottomuudesta ja voitottomuudesta. Yhteensä neljässä ottelussa Tappara jäi maaleitta. Niistä kaksi peliä muuten Lukolle!! Toisaalta Tappara ei päästänyt ainuttakaan maalia seitsemässä ottelussa, joten peräpääkin piti melkoisen hyvin. Siihenhän nytkin ilmeisesti tähdätään Lukossa.

Paljon on puhuttu keväästä jolloin Lukon pitäisi viimeistään olla iskussa. Tähän on helppo uskoa, jos katselee Tapparan tilastoja.
22 viimeistä peliä: 15 2 5 32pts 70 - 30. Maaliero murskaava +40. 8:ssa viimeisessä ottelussa Tappara päästi ainoastaan 6 maalia. Siis juuri ennen playoffeja.
Mainittakoon, että Tapparan sivujen historiikin mukaan joukkue oli vielä 5. tammikuuta sarjataulukossa vasta 9:nä! Siitä alkoi viivasuora nousu ylöspäin.

Myöskään yksilöt eivät loistaneet pisteillään Tapparassa.
Janne Ojanen 56 12+27= 39 16 +1
Esa Pirnes 56 23+14= 37 6 +6
Jussi Tarvainen 56 14+21= 35 24 +13
Aleksander Barkov 56 10+23= 33 30 +19
Marko Ojanen 53 20+12= 32 12 +12

Kukaan ei päässyt edes lähelle piste per peli tahtia, mutta viisi pelaajaa saavutti kuitenkin yli 30 pistettä. Ainoastaan kaksi pelaajaa oli kauden jälkeen miinuksella. Mäkiaholla oli eniten miinuksia, mutta vain -2. Hän pelasikin vain 23 ottelua kaudesta Tapparassa tehoilla 0 + 4.

Playoffeissa Tapparan 10:stä voitosta peräti viisi tuli vasta jatkoajan jälkeen. Vääntöä siis on riittänyt loppuun asti. Mestaruuskin tuli.

Rautakorpi yrittää selvästi samansuuntaista tulosta Lukossa nyt, kuin Tapparassa silloin. Yli puolet runkosarjasta menee hohhoijaa-tyyliin, mutta keväällä jyrätään muiden yli. Eri asia on, toimiiko sama ajatus Lukossa? Näiden kahden eri kausina pelanneiden joukkueiden vertaaminen voi olla suorastaan todella typerää, eikä siitä ole välttämättä mitään hyötyä.
Kuitenkin se vaan tuntuu mielenkiintoiselta verrata näitä joukkueita ja samalla tulee ehkä hieman lohtua tämän hetkiseen tuskaan. Jollain kierolla tavalla....

Lähde: www.Tappara.fi
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Osa meistä, kun kaipaa kauhiasti STT-ketjua ja ollaan tultu siihen johtopäätökseen, että ei käy, kun Jukka on luvannut Essille ykkössentterin paikan.

Eikös olisi yksinkertaista tehdä seuraavasti. Kakkonen muotoon, Pahi-Make-Toke, Kolmonen, Toni-Laru-Topo ja YKKÖSKETJU, Snebu-Essi-Tore, näin Essi olisi "ykkössentteri", eikä kenenkään statuskärsisi, eikä kilpi himmenisi.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti Olkku
YKKÖSKETJU, Snebu-Essi-Tore, näin Essi olisi "ykkössentteri", eikä kenenkään statuskärsisi, eikä kilpi himmenisi.

Eihän Essi tällä hetkelläkään ole ykkössentteri, vaan Laran vitjahan sitä roolia tällä hetkellä toimittaa.

Itse en kauheasti haikaile STT:n perään, vaan Markku tyytyköön ja totutelkoon rauhassa kolmosen paikkaansa. Pirnes on kuitenkin mielestäni astetta kovempi pelimies.

Mutta tuon snebun korvaaminen tehokkaammalla kaverilla, nostaisi Markunkin tehoja ja toisi miehen kykyjä paremmin esille. Tällöin voisi ruveta jo puhumaan kolmesta ratkaisuihin kykenevästä kentästä. Eli snebun pakalle voisi uutta vahvistusta hakea.

Ei noita hyvin toimivia kahta ekaa kenttää hajoittamaan kannata alkaa.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti L4E
Ei noita hyvin toimivia kahta ekaa kenttää hajoittamaan kannata alkaa.

Larouchen kenttä toimii erinomaisesti, mutta mielestäni Pirneksen kenttä ei toimi niin hyvin kuin se voisi toimia. Viimeisen viiden ottelun saldot(Saarela 2+0, Torkki 1+1, Pirnes 0+0) eivät ole kovinkaan kummoiset, varsinkin kun otetaan huomioon miesten potentiaali. Tilanne on silti siinä mielessä hankala, että STT-ketjua ei tulla todennäköisesti kokoamaan kuin loukkaantumissuman sattuessa ja sitten taas vastaavasti Saarela-Torkki akselia ei varmaankaan ole järkevää hajottaa. Eli järkevät vaihtoehdot ketjujen muokkaamiseen ovat aika vähissä.

Täten ehdotankin, että Pirneksen kenttä alkaa tästä illasta lähtien iskemään maaleja kuin liukuhihnalta, niin meidän ei sitten tarvitse huolehtia mistään ketjumuutoksista näillä palstoilla:)
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
mikäkö mättää?

No se, että porukka ei ole vielä päässyt oikein sinuiksi, eikä toimi näin ollen joukkueena kuin 80 % pelistä. Se ei riitä, vaan homman pitäisi toimia koko ajan.

Selkärangasta tulleet ratkaisut ovat nopeimpia ja komeimpia joten lisää reeniä vaan pojille, yhdessä mennään ja kaadutaan, kunhan kaikki vaan taistelevat loppuun saakka!
 

JoukoT

Jäsen
Suosikkijoukkue
lukko ässät kärpät
Viestin lähetti L4E
Eihän Essi tällä hetkelläkään ole ykkössentteri, vaan Laran vitjahan sitä roolia tällä hetkellä toimittaa.

Itse en kauheasti haikaile STT:n perään, vaan Markku tyytyköön ja totutelkoon rauhassa kolmosen paikkaansa. Pirnes on kuitenkin mielestäni astetta kovempi pelimies.

Mutta tuon snebun korvaaminen tehokkaammalla kaverilla, nostaisi Markunkin tehoja ja toisi miehen kykyjä paremmin esille. Tällöin voisi ruveta jo puhumaan kolmesta ratkaisuihin kykenevästä kentästä. Eli snebun pakalle voisi uutta vahvistusta hakea.

Ei noita hyvin toimivia kahta ekaa kenttää hajoittamaan kannata alkaa.

Miten niin kahta hyvin toimivaa kenttää.
Mitä Pirnes on saanut Saarelan ja Torkin kanssa aikaan moneen peliin ?
Ei yhtikäs mitään. Päin vastoin todennäköisesti häiritsee Saarelan peliä koska nyt pitää Saarelan olla pelirakentajana kyseisessä ketjussa. Kyllä Saarelan kumminkin on parhaimmillaan siellä maalin ympäristössä mätkimässä niitä kiekkoja sisään.

Eikä taida Markkukaan kovin kauaa katsella jos peliajat jäävät selvästi alle 15 min/peli sen takia että Pirnes sattuu olemaan Rautakorven lellikki.
 
Viimeksi muokattu:

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Johto
Täten ehdotankin, että Pirneksen kenttä alkaa tästä illasta lähtien iskemään maaleja kuin liukuhihnalta, niin meidän ei sitten tarvitse huolehtia mistään ketjumuutoksista näillä palstoilla:)

Heh, ei niitä nyt sitten ihan liukuhihna-tyyliin tullut, mutta 3 maalia kuitenkin syntyi tämän ketjun toimesta. Kiva, että pojat käyvät lukemassa tätä palstaa ja ottavat neuvoistani vaarin:) Täten ilmoitankin jo nyt, että Pelicansia vastaan maaleja täytyy tulla vähintään saman verran kuin tänäänkin, mieluiten enemmänkin.

Positiivista oli myös kolmoskentän tekemä maali. Jari Torkki sanoi jo aikoinaan, että onnistumisten kautta tulee onnistumisia. Toivottavasti tämä maali antaisi pojille taas uutta virtaa. Ja vielä kun tuo neloskenttäkin onnistuisi maalitilinsä lähiaikoina avaamaan, niin eipä tässä mitään isompaa hätää vielä olisi.
 

Belander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yksi asia jäi erittäin positiivisti eilen mieleeni ottelusta Saipaa vastaan, nimittäin Kauvosaaren pelaaminen neloskentän laidassa.

Todella hyvää luistelua, muutama hyvä taklaus ja pienellä tuurilla jopa se maalikin olisi voinut tulla...oli se niin lähellä. Vielä ripaus lisää taklauspeliä ja sama luistelu, mitä eilenkin oli niin alkaa neloskentässäkin tapahtumaan. Ihmettelen suuresti jos miehelle ei noilla esityksillä tule lisää peliminuutteja.

Gillistä sen verran, että noita virheitä varmasti tulee vielä muutamassa pelissä kyllä se pelaamattomuus näkyy hetken. Suht hyvää luistelua ja on se äijä järkäle Porkan vieressä. Ja siis kenen tahansa vieressä.
 

Taustailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Belander
Yksi asia jäi erittäin positiivisti eilen mieleeni ottelusta Saipaa vastaan, nimittäin Kauvosaaren pelaaminen neloskentän laidassa.

Todella hyvää luistelua, muutama hyvä taklaus ja pienellä tuurilla jopa se maalikin olisi voinut tulla...oli se niin lähellä. Vielä ripaus lisää taklauspeliä ja sama luistelu, mitä eilenkin oli niin alkaa neloskentässäkin tapahtumaan. Ihmettelen suuresti jos miehelle ei noilla esityksillä tule lisää peliminuutteja.

Kauvosaaren tapauksessa on paljon samaa, kuin Koiviston Tonilla lähivuosina. Kaikki näkee pers'silmälläkin, että kaikki tarvittavat ominaisuudet ovat kohdallaan, mutta kun valmentaja ei anna vastuuta, niin ei voi tulostakaan tulla.

Kauvosaari on tulevaisuudessa (parin-kolmen vuoden sisällä) yksi SM-liigan huippusenttereistä. Onko hän sitä (maailman)Lukossa vai jossain muussa seurassa, en tiedä. Minusta Kauvosaarella on paremmat eväät huipulle, kuin esimerkiksi Petri Pakaslahdella (Huom! "Maajoukkuemies!"), johon häntä on usein vertailtu.

Ketjun varsinaiseen aiheeseen liittyen, onko meitä liian monta? Siis näitä lupaavia/taitavia pelaajia, joille kaikille ei voi tarjota peliaikaa, kun viittä ketjua ei voi kokoonpanoon merkkauttaa.

Olisko tullut aika heti farmi aukaista? Siis paikka, jonne näitä lupaavia/toipuvia/heräteltäviä/peliaikaa vaativia pelaajia voisi lähettää ykkösketjuun? KooKoo taitaa olla liian iso "hyppimään" meidän pillin mukaan, miten olisi Forssa, Kokkola tai Turku?
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Liian montako?

Kyllähän täällä tätä porukkaa on ainakin omiksi tarpeiksi ja vähän muillekin.Aina täytyy varautua loukkaantumisiin tai "vapaa matkustajiin" joille ei peli luonnistukaan heti uudessa joukkueessa mutta joskus valmentaja antaa silti pelata ja tiputtaa ennenmin omia kasvatteja pois.Varalla siis täytyy olla pelaajia ja selvää sekin,että tämän takia kaikki eivät pääse pelaamaan niin paljoa kuin haluaisivat ja valmentaja ei halua sekoittaa entisestään peliä uusilla muutoksilla joukkueen sisällä.Toivotaan,että valmentaja pitkässä juoksussa on oikeassa mutta vähän se epäilyttää kusen kantaman sisällä.

Kummalle Kauvon antaa oppilaaksi Ikalle vai Bootsi Tuomelle,aika paha kysymys?Onko oikeata vastausta?

Laitetaan nyt tähän sitten kun en jaksa vanhoja alkaa kaivella,mutta kyse ensi kauden senttereistä.Väitetty Tähtisen jatkosoppari,Kauvon jatkosoppari (fakta),V-V Vainiolan väitetty ajettavan ensi kaudella liigakuvioihin vaikka saisi iän puolesta pelatakin vielä A:ssa (?),ja miten sitten käy Isosalon?Jos Samu pystyisi näyttämään vielä tällä kaudella osaamistaan ja saisi terveenä harjoitella koko kesän niin saapi jäädä.

Luulisi jo Jukankin anatavan lisää peliaikaa juuri Kauvolle ensi kautta ajatellen mutta ei taida jukkaa kiinnostaa enää ensi kauden tapahtumat täällä.Kauvo saanut jämäminuutteja tällä kaudella ja ensi kaudella taitaa tuo kova kolmikko taistella 3.-4.-ketjun paikoista keskenään ja jälleen jää yksi "rannalle/jämäminuuteille".Peliaikaa nyt jo Kauvolle lisää,vaatii hän.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Johto
Heh, ei niitä nyt sitten ihan liukuhihna-tyyliin tullut, mutta 3 maalia kuitenkin syntyi tämän ketjun toimesta. Kiva, että pojat käyvät lukemassa tätä palstaa ja ottavat neuvoistani vaarin:) Täten ilmoitankin jo nyt, että Pelicansia vastaan maaleja täytyy tulla vähintään saman verran kuin tänäänkin, mieluiten enemmänkin.

Tänään pojat tyytyivät sitten tuohon vähimmäisvaatimukseeni eli kolmeen maaliin, vaikka paikkoja useampiinkin osumiin olisi ollut. Koko ketju pelasi tänään loistavan ottelun ja varsinkin Torkki oli pelipäällä. Toke teki 2 upeaa maalia ja antoi muutaman kunnon pommin. Myöskin Pirneksen putki liikkui aika hyvin ja mies pelasikin varsin pirteästi. Kahteen viimeiseen peliin ovat nämä herrat yhdessä Saarelan kanssa olleet mukana kuudessa Lukon tekemässä maalissa, joten pikkuhiljaa pojat alkavat lunastaa niitä lupauksia joita tämän tason herroilta on lupa odottaakin.

Tiistaina HIFK:ta vastaan sitten taas se 3 maalia, enemmänkin saa tehdä jos huvittaa:)
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Johto
Tiistaina HIFK:ta vastaan sitten taas se 3 maalia, enemmänkin saa tehdä jos huvittaa:)

Jees, kiitos taas Pirneksen kentälle siitä että kävitte lukemassa toiveitani. Se oli jo kolmas ottelu putkeen kun täytitte vaatimukseni. Ei tarvitse tällä hetkellä miettiä, että tarvitseeko Pirneksen kenttää hajoittaa vai ei. Liigan kuumin ketju tällä hetkellä, ehdottomasti.

Ja Kärppiä vastaan sitten sunnuntaina se 3 maalia taas kerran. Enemmänkin saa toki tämän päivän tapaan tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös