Miikka Salomäen taklaus Justin Hodgmaniin ottelussa Pelicans-Kärpät

  • 124 496
  • 622
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Tuomio oikea ja seuraamuksen mukainen, eli linjassa aiempaan. Seppäselle hamekangasta alle laskemisesta, Sihvoselle respektia realistisesta tilannearviosta, suurimmalle osalle nimimerkeistä tilanne oli taas perinteinen pääsen pätemään ja flamettamaan jääkiekko-otteluun kuuluvasta taklauksesta, josta jossain muualla olisi saanut standing ovationin.

Aika monella tuntuu ottavan itsetunnon päälle jääkiekko, täällä varmaankin kompensoidaan oikean elämän ongelmia ja selkärangan puutetta, kun uskaltaa keskustelupalstalla huudella järjettömyyksiä tunnekuohuissa. Mutta oikeammin keskustelupalstat ovat samalla tasolla kuin sieltä ponnistaneet journalistit, hyvänä esimerkkinä Esko Seppänen, joka nolasi nousuissaan eilen itsensä totaalisesti, joten heikoissa kantimissa on suomalainen jääkiekkokulttuuri.
 
Vaikea se on varmaan ymmärtää urheiluun liittyviä tuonnekuohuja, jos itse mieshuoraa jotain italialaista jalkapalloseuraa.
 
Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Täysin oikea tuomio. Päätykameran kuvakulmasta näkee, miten Salomäki nostaa kädet korkealle ja "nojaa" eteenpäin - tuo ns. vastataklaus oli ihan tietoinen teko kaverilta. Mikään puhdas törmäys tilanne ei Salomäen osalta ollut.

Oli kuinka nopea tilanne tahansa, niin ei itseään tuolla tavalla tule suojella etenkään, kun toinen pelaaja on kiekoton.

Eli kun toinen tulee päälle niin silloin vain pidetään kädet alhaalla ja odotetaan törmäystä? Reflekseillä ei siis voi selittää mitään? Itse tiedät miten reagoisit kyseiseen tilanteeseen kun kaveri luistelee puun takaa päälle eli et siis suojaisi itseäsi? Hodari tulee Salomäellekin puun takaa koska Salomäki katselee pitkään ennen törmäystä muualle eikä voi odottaa, että joku voisi tulla hitaasti liukuvaan pelaaja päälle! Vai täytyykö kiekottomien pelaajien olla koko ajan varuillaan jos joku luistelee päin?
 
Nypsi

Jäsen
Täysin oikea tuomio. Päätykameran kuvakulmasta näkee, miten Salomäki nostaa kädet korkealle ja "nojaa" eteenpäin - tuo ns. vastataklaus oli ihan tietoinen teko kaverilta. Mikään puhdas törmäys tilanne ei Salomäen osalta ollut.

Oli kuinka nopea tilanne tahansa, niin ei itseään tuolla tavalla tule suojella etenkään, kun toinen pelaaja on kiekoton.
En tiedä olenko sokea, mutta Salomäki ei mielestäni nosta käsiä vaan valmistautuu hyvinkin puhtaaseen taklaukseen(ei toki voi tässä tapauksessa olla puhdas, mutta teknisesti puhdas), kädet nousevat vasta kun molemmat menettävät tasapainonsa.
 
kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Täysin oikea tuomio. Päätykameran kuvakulmasta näkee, miten Salomäki nostaa kädet korkealle ja "nojaa" eteenpäin - tuo ns. vastataklaus oli ihan tietoinen teko kaverilta. Mikään puhdas törmäys tilanne ei Salomäen osalta ollut.

Salomäki varmasti taklaa aina kun vähänkin pystyy ja tässäkin käyttää tilanteen hyväksi kun kohdalle saattuu. Ei Miikka tuota voinut etukäteen suunnitella, mutta helppo sanoa näin jälkikäteen, että tuo olisi pitänyt jättää tekemättä.
 
Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Se on hienoa, että kuunnellaan näitä kaiken maailman salomäkiä ja sitten vakuutellaan, että ei ollut tahallista.

Hyi saatana! SM-liigan kurinpitojärjestelmä on vitsi.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä Kärpät Salomäkeä tarvitsisi kipeämmin kuin Pelsut miinus-hodaria. Oikeastaan se syy miksi näin on tuli esille juuri tuossa törmäyksessä. 19-v. juniori nousi heti jaloilleen ja oli valmiina peliin, kun taas päälle rynnännyt liki kaksimetrinen kanukki otti hetken anovaa katsekontaktia tuomariin alkoi sitten näytellä kuolevaa pelikaania.

Mutta eiköhän se horo siellä taas loiki kaukalossa tänäänkin. Toivottavasti on erityiskohtelua luvassa.

Miksi tuohon pitäisi kiinnittää mitään erityishuomiota? Antaa sen olla vaan ihan rauhassa, ku se törmäilee siellä kaikkeen mikä liikkuu näköjään ja jää sitten makoilemaan kentälle. Suuri vitsi kyllä jos tuo pelaa tänään.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saipa tapaus meidät kuokkavieraatkin paikalle ;)

Osallistutaanpa vielä kerran tähän keskusteluun, koska kuten täältäkin näkee, asiasta voi olla montaa mieltä. Kuten tällaisissa tilanteissa usein, loukkaantuminen tai pelaajan jääminen maahan makaamaan värittää keskustelua ja itse tilanteen objektiivinen arviointi jää vähemmälle. Ohessa kolme kulmaa, josta itse tapausta analysoin.

1. Loukkaantuiko Hodgman?

Uskoakseni tälli ilman tilanteen ennakointia oli niin kova, että jonkinlainen hetkellinen ”pää sekaisin” -tilanne tämä vähintäänkin oli. Siksi kaikki näyttelemisestä syyttely on mielestäni turhaan ja riippumatta siitä pelaako kaveri tänään. Jokainen voi ottaa kertaalleen tuollaisen testin luistelemalla SM-liigan playoffseissa silmälappujen kanssa ratkaisupelissä. Saattaa sattua.

2. Oliko tahallista?

Harvinaista kyllä sanoa näin, mutta mielestäni parhaan arvion antoi Petteri Sihvonen tilanteesta: ” Näytti, että pelaajat joutuivat toisistaan tietämättään samoille raiteille. Salomäki huomasi tämän, Hodgman ei. Tässä mielessä törmäyshetkellä vastuuta oli enemmän Salomäellä. Mutta Lahden tulostaululta katsomieni hidastusten perusteella on mahdotonta sanoa, että oliko Salomäen käsien nouseminen refleksimäinen itsesuojeluliike vai oliko se liike, johon Salomäki uskoi silmäräpäyksessä Hodgmanin regoivan samoin elkein vai jyräsikö Salomäki puolitietoisesti hieman liikaa”.

Samoin jokainen saa vastauksen vain kohtaamalla itse vastaavan tilanteen kaukalossa. Väitän, että reaktio on refleksinomainen itsesuojeluyritys tilanteessa, jossa kohdattavan pelaajan nopeus on omaa nopeutta kovempi. Se, joka ei tällaisessa tilanteessa pyri valmistautumaan kohtaamiseen on hullu. Samoin yhdyn kommenttiin myös siten, että Salomäki ei voinut tietää noin nopeassa tilanteessa, että Hodgman ei lopulta ole varautunut ollenkaan tilanteeseen vastaavasti. Tällaisia kohtaamisia sattuu lähes joka pelissä ja niistä selvitään säikähdyksellä juuri siksi, että lopulta molemmat ovat asiassa tilanteen tasalla. Ja mikäli uskomme, että tilanne oli tahaton (kuten itse uskon), tässä tilanteessa ”hodgmanilainen” tilanteen vastaanotto olisi johtanut Salomäelle itselleen Hodgmania heikompaan lopputulokseen. Sama kuin nokkakolareissa, kovempaa ajava ajoneuvo selviää rytäkästä usein pienemmin vaurioin kuin se hitaampi.

3. Oliko tuomio oikein?

Ei, jos tuomitaan tahallisuuden tai ”rikkeen” perusteella. Mielestäni itsesuojelu ei ole rangaistava teko. Tässä asiassa siis uskon tahattomuuteen.

Mutta asiaa kun tarkemmin miettii, niin toisaalta on hyvä, että liigalla on pelaajia suojeleva linja näissä asioissa. Tarkoitus pyhittää keinot eli yksittäinen ”vääryys” saattaa pelastaa jonkun toisen pelaajan jatkossa uran katkaisevalta loukkaantumiselta, kun vastuu toisten pelaajien kunnioittamisesta kaukalossa viritetään äärimmilleen. Hiukan sama kuin ”liikenteen vaarantaminen”. Osa - suurin osa - näistä tilanteista on tahattomia liikenteen vaarantamisia, mutta silti tuomion saattaa saada. En yhdy tässäkään kohtaa silti tuomion perusteluihin, joissa turhankin painokkaasti korostettiin Salomäen "valmistautuneen" taklaukseen. Syöttölinjan katkomistarkoituksessa pelaajien linjat kohtasivat, hyvin tavallista siniviivan tuntumassa. Nyt kiekko vaan ei sattunut ajoissa paikalle.

Neljäs kulma asiaan löytyy toki myös on ja se on erityisesti näissä PO-sarjoissa yleinen tapa ”kokeilla”. Pelaajat kokeilevat loukkaantumisen vaikutusta tuomioihin, valmentajat kokeilevat oman räyhäämisensä vaikutusta tuomaritoimintaan. Tämä on se kohdan 3 kääntöpuoli, ”jarkkoruutumaisia” kaatumisia kun kukaan ei varmasti meille lisää kaipaa. Korostan kuitenkin, että oma arvioni on, että tässä kohtaa filmaamisesta ei kannata Hodgmania syytellä, mutta tämä oli esimerkki siitä, mitä näillä pitkillä pelikielloilla tärkeissä sarjoissa pahimmillaan hankitaan lieveilmiöksi pelaajien suojelemisen maksimoimisen kääntöpuolena.

Harvinaista, että osallistun tuomaritoiminnasta keskusteluun, mutta jotenkin tilanne sai sen minussa aikaan.

Jupa
 
Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hehh, vai refleksi. No ei varmasti, Salomäki päätti käyttää tilaisuuden hyväksi ja vähän herätellä Hodaria katsomaan eteensä. Ihan selvä homma, katsokaa vaikka tuosta hidastuksesta kuinka Salomäen ruumiinpaino suuntautuu eteen ja ylös, ja koko kroppa jännittyy. Vauhtia ei toki ole, mutta huomaa selkeästi Hodarin tulevan suoraan päin. Niin ja käsiäkään hän ei juuri nosta, kun ei tarvitse. Olisi voinut toki myös väistää, jolloin tätä ei edes tarvitsisi puida.

Vituttais, jos olis joskus väärässä.. Tuomiota perustellaan juuri näin ja se, miksi en maininnut kiekottomuudesta on, että itsestään selvyyksiä on turha edes mainita.

Kaiken kaikkiaan aivan oikea rangaistus tuli, miettiipähän Salomäki jatkossa mitä se toisen pelaajan/tuomarin kunnioittaminen on.

Sitä puolestaan en tiedä, minkälainen kolaus tämä on Kärpille. Joku voisi ottaa kantaa.
 
Viimeksi muokattu:

Grohl

Jäsen
Tänne voi loputtomiin laittaa linkkejä, joissa kiekolliselta pelaajalta taklataan päitä irti. Porukalta taitaa mennä ohi, että kyseessä on tosiaankin kiekoton pelaaja, joka ajetaan levyksi. Sellainen on vastustajan kunnioituksen puutetta.
Lainasit sitten koko viestin, ilman että vaivauduit lukemaan mitä viesti pitää sisällään. Montako kertaa olisi pitänyt vielä erikseen mainita, että en kritisoi tässä kyseistä tilannetta, vaan sitä miten Suomessa ylipäätänsä näitä rangaistuksia ja niiden pituuksia arvotaan? Noilla linkeillä ei todellakaan ollut mitään tekemistä kyseisen törmäyksen kanssa, minkä viestissäni mainitsin. Oliko vaikea ymmärtää? Kyseenalaistin tässä ylipäätänsä tavan, jolla Suomessa jaetaan pelikieltoja ja miten ne eivät ole paskaakaan linjassa keskenään.

Ja vielä rautalangasta: Pelikielto tuli ja sitä ei enää muuteta. Pelikiellon pituudesta ja sen aiheuttamasta tilanteesta minä nostankin myrskyä vesilasiin ja vertaan näitä tällä kaudella Suomessa tapahtuneisiin pelikiellon aiheuttaneisiin tilanteisiin. Linkittämistäni linkeistä Lintner taklauksessa mies hyppäsi ja veti kyynärpäällä Santavuorta päähän päivän selvästi, mistään vahingosta ei voida puhuakkaan --> kaksi peliä. Toisessa linkissä(huom. Liusjärvi ei anna tuomioita nuorten peleissä) nuorten liigassa kaveri kelaa vauhtia sen minkä ehtii ja näkee tovin vastustajan irti laidasta ja numero kentälle päin, mutta ilman aikomustakaan vetää liinat kiinni. Kakkua saman verran kuin tästä tilanteesta eli kolme peliä. Saman linkin puolivälistä alkaen tulee headhunter taklaus suoraan vastapalloon osuen vain vastustajaa päähän. Törkein Suomessa tällä kaudella näkemäni taklaus, josta kakkua samaiset kolme peliä.

Kritisoin viestissäni siis ylipäätänsä Suomessa annettavia pelikieltoja ja niiden pituuksia verrattuna tähän tilanteeseen. OMASTA MIELESTÄNI eilinen yhteentörmäys ei ollut lähelläkään näiden tilanteiden kaltaisia vastustajan totaalista kunnioittamista vailla olevia tilanteita. Kyseenalaistin viestissäni sitä minkä mittaisia pelikieltoja tässä maassa annetaan ja millaisista tilanteista kurinpitäjästä riippumatta. Jotain selkeää linjaa vaatisi koko Suomi-kiekko.

Lainatkaa ja kommentoikaa vapaasti, mutta tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni ja pitäkää sitten puusilmänä, jos niin haluatte. Juupas eipäs taisteluun tässä ketjussa on turha lähteä, paskaa täynnä koko ketju.
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Tuomio täysin oikea. Salomäki olisi voinut väistää tilanteen.
 
Nypsi

Jäsen
Samoin jokainen saa vastauksen vain kohtaamalla itse vastaavan tilanteen kaukalossa. Väitän, että reaktio on refleksinomainen itsesuojeluyritys tilanteessa, jossa kohdattavan pelaajan nopeus on omaa nopeutta kovempi. Se, joka ei tällaisessa tilanteessa pyri valmistautumaan kohtaamiseen on hullu.
Jupa
Mielestäni tuollaisessa tilanteessa, jos pelaaja huomaa viime hetkellä että on törmäämässä toiseen, hänen peliasentonsa nousee enemmänkin pystyyn ja hän nostaa kädet pystyyn tai koittaa vaistomaisesti väistää. Nyt Salomäki ottaa taklausasennon valmiiksi ja on valmis taklaamaan. Näin sen ainakin itse koen.
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Normaali oikeuskäytäntöhän tässä toteutui, eikös tämä kurinpitäjä ole juristi vai muistanko ihan väärin. Salomäkihän oli ikään kuin ehdonalaisessa edellisen tuomionsa jäljiltä. Siksi kolme peliä, joka on periaatteessa mielestäni ihan oikein. Jos kolaaja olisi ollut joku muu ilman "rikosrekisteriä" oleva pelaaja, tuomio olisi todennäköisesti ollut yhden pelin panna.
 
Fordél

Eli kun on "rikostausta" niin sitten lykätään kolminkertainen rangaistus? Ja tuon rangaistuksen arvon moninkertaistaa se, että kyse on vielä kauden ratkaisupeleistä. Mielestäni kolmen ottelun panna on liikaa. Kaksi olisi ollut hyvä. Sama kaksi tulisi vaikka Koskiselle jos mätkii uudestaan laatalla pelaajaa päähän.
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Kyllä Kärpät Salomäkeä tarvitsisi kipeämmin kuin Pelsut miinus-hodaria. Oikeastaan se syy miksi näin on tuli esille juuri tuossa törmäyksessä. 19-v. juniori nousi heti jaloilleen ja oli valmiina peliin, kun taas päälle rynnännyt liki kaksimetrinen kanukki otti hetken anovaa katsekontaktia tuomariin alkoi sitten näytellä kuolevaa pelikaania.

Mutta eiköhän se horo siellä taas loiki kaukalossa tänäänkin. Toivottavasti on erityiskohtelua luvassa.

Olit jälleen väärässä. Hodgman on poissa ja on mittamattomasti arvokkaampi pelaaja Pelicansille kuin Salomäki Kärpille, tai sitten Kärpät on todella huono joukkue.
Toivon Salomäen ottavan opikseen nyt, kun vielä on mahdollisuus. Tällaiset nuoret rikoksentekijät voivat vielä parantaa tapansa.
Salomäen teko oli täysin tahallinen ja sen verran tietoinen teko kuin 19-vuotiaan junnun päässä nyt voi syntyä.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Lainasit sitten koko viestin, ilman että vaivauduit lukemaan mitä viesti pitää sisällään. Montako kertaa olisi pitänyt vielä erikseen mainita, että en kritisoi tässä kyseistä tilannetta, vaan sitä miten Suomessa ylipäätänsä näitä rangaistuksia ja niiden pituuksia arvotaan? Noilla linkeillä ei todellakaan ollut mitään tekemistä kyseisen törmäyksen kanssa, minkä viestissäni mainitsin. Oliko vaikea ymmärtää? Kyseenalaistin tässä ylipäätänsä tavan, jolla Suomessa jaetaan pelikieltoja ja miten ne eivät ole paskaakaan linjassa keskenään.

En nyt ole ihan varma mitä tarkoitat. Haluaisit siis niistä tapauksista joissa kiekollista pelaajia taklattiin pitempiä tuomioita tekijöille?

Ymmärtääkseni tämä on kuitenkin "Miikka Salomäen taklaus Justin Hodgmaniin" -ketju. Pahoittelen kyllä väärinymmärrystäni mikäli se pahoitti mielesi.

Kritisoin viestissäni siis ylipäätänsä Suomessa annettavia pelikieltoja ja niiden pituuksia verrattuna tähän tilanteeseen. OMASTA MIELESTÄNI eilinen yhteentörmäys ei ollut lähelläkään näiden tilanteiden kaltaisia vastustajan totaalista kunnioittamista vailla olevia tilanteita. Kyseenalaistin viestissäni sitä minkä mittaisia pelikieltoja tässä maassa annetaan ja millaisista tilanteista kurinpitäjästä riippumatta. Jotain selkeää linjaa vaatisi koko Suomi-kiekko.

Itse tykkään NHL-kiekosta ja siellä saa kiekollisia taklata paljon vapaammin kuin täällä. Näyttäväähän se on ja osassa tilanteissa Suomessakin ensimmäinen reaktioni olisi, että "kiviä taskuun".

Tässä yhteentörmäyksessä Salomäen ja Hodgmanin välillä ei kuitenkaan ole kyse siitä, vaan kahden kiekottoman miehen välisestä tilanteesta. Siltä osin nuo sinun esille tuomat videot eivät minusta toimi minkäänlaisena vertailukohtana. Sen toin esille viestissäni.

Luotan kyllä siihen mitä päätöksessä esiin tuotiin, että raja kulkee siinä, että voiko ajaa pystyyn kiekottomia pelaajia. Siihen liigakin näemmä halusi ottaa kantaa.

Oliko yhteentörmäys teurastus? Ei.
Oliko erityisen törkeä? Ei.
Olisiko voinut tapahtua vahingossa? Kyllä.

Nyt se vain tulkittiin, että Salomäki olisi voinut välttää kontaktin ja koska saman tyyppinen kontakti oli jo otettu tuomareihin ensimmäisessä ottelussa, niin Salomäen "en nähnyt mitään - tuli yllättäen" -selitys ei vain mennyt läpi.

Miksi kaikki maailman vääryys pitää yhtäkkiä korjata juuri tämän taklauksen yhteydessä? 45 minuuttia kiekon tippumiseen. Ehkä kannattaisi jo keskittyä siihen?
 
Valdin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olit jälleen väärässä. Hodgman on poissa ja on mittamattomasti arvokkaampi pelaaja Pelicansille kuin Salomäki Kärpille, tai sitten Kärpät on todella huono joukkue.
Toivon Salomäen ottavan opikseen nyt, kun vielä on mahdollisuus. Tällaiset nuoret rikoksentekijät voivat vielä parantaa tapansa.
Salomäen teko oli täysin tahallinen ja sen verran tietoinen teko kuin 19-vuotiaan junnun päässä nyt voi syntyä.

Missäs kohtaa Telaketju oli väärässä? Siellä se teatterialan ammattilainen, herra Hodgman lämmittelee Raksilan jäähallissa.
 
Tumppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät
Jaahas siellähän se Justiina on alkulämmöissä mukana eli oli juuri sellainen retkahdus ja tärähdys kuin pelättiinkin. Tosin pakko myöntää että hienosti Kaitsu pelasi tämän tilanteen itkuineen päivineen.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Hyvä jos Hodgman on pelikuntoinen, kun Miikka "Vahinko" Salomäki selvisi noin lievällä sanktiolla.
 
Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaahas siellähän se Justiina on alkulämmöissä mukana eli oli juuri sellainen retkahdus ja tärähdys kuin pelättiinkin. Tosin pakko myöntää että hienosti Kaitsu pelasi tämän tilanteen itkuineen päivineen.

Suikkanen on loistava mies tarpeen tullen kiinnittämään median huomion itseensä, ja tämä tuo joukkueelle rauhan keskittyä itse asiaan. Pleijareissa tämä vielä korostuu.
 
Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Tämä Hodgmanin jurkka oksettaa koko ajan enemmän ja enemmän. Nyt voidaan jo puhua koko vuoden suurimmasta teatterista.
 
trap

Jäsen
Kolmen ottelun rangaistus on kieltämättä kohtuuton yleiseen kurinpitolinjaan nähden, ja kun yhtenä perusteluna on ollut loukkaantuminen ja Pelicans-lääkärin lausunto niin miinaanhan liiga ja Liusjärvi tässä ajoivat. Harmillista.

Mutta.

Petr Tenkratin ranne, Viktor Ujcikin, Pavel Rosan, Ilkka Mikkolan, Jan Snopekin ja muiden sankareiden kuolemat ja ylösnousemukset. Never forget.

Oulu maistaa omaa lääkettään.
 
Onpa todellakin "yllättävää", että neiti Justiina on tänään kokoonpanossa. Ikalta myös hyvää kommenttia Urholla asiaan. Kyseenalaista on myös tämä pussynokkien lääkärien toiminta. Suoranainen valehtelu + Suikkasen itkut= 3 peliä Salomäeltä pois. Täysin käsittämätöntä! Jos siellä oikeasti jotain niskan retkahdusvammaa tai aivotärähdyksen tynkää olisi ollut, ei Justiina pelaisi todellakaan vähään aikaan. On tullut nimittäin itse oikeasti koettua nuo vammat, eikä siinä sitten vähään aikaan kentällä oltu...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös