Miikka Männikkö

  • 14 189
  • 63

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jotta tuo megaketju ei nyt taas paisu järkyttävän kokoiseksi, niin avataas uudelle huippuhankinnallamme oma ketju.

Tuskin kukaan osasi Miikan paluuta ennustaa, joten mielenkiintoinen hankintahan tämä on, jakanut mielipiteet puolin ja toisin.

Onko Miikka sitten niitä, joita minäkin kaipasin, eli näitä kokeneita raatajia kolmos-neloskenttään? Sitä roolia voisi Männikölle ajatella ja odotella edelleen sitä yhtä laituria 1-2 kenttään. Matti Alatalon mukaan Miikka on heidän kaipaamansa "syvyyspelaaja".

Muistaako kukaan muuten, pelasiko Männikkö edellisellä JYP-visiitillään ollenkaan sentterin paikkaa. Tämän aamun Keskisuomalaisen mukaan Männikkö pystyy pelaamaan keskelläkin.

Ja arvon modet voi tekemisen puutteessa heitellä noita Männikkö-kommentteja megaketjusta tänne. Kiitos.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Lainaanpa itse itseäni tuosta ns. megaketjusta. Sinne kirjoitin siis seuraavan viestin Männiköstä.

Täytyy sanoa, että ihan puskista Miikka tuli, vaikkakin muuten melko tuttu nimi/kaveri on. Vaikea sanoa mitä kaverilta odottaa, vaikkakin Ruotsissa pisteitä tuli ihan mukavasti. Toisaalta sitten taas kyseessä on ollut täysin eri sarja, joten saa nähdä miten SM-liigassa miehen käy. Kovin isokokoinenhan kaveri ei ole, mutta ei ole Antti Virtanenkaan.

Koon puolesta tulee ensimmäisenä mieleen Jouni Kulonen, mutta Männikkö lienee kuitenkin vahvempi versio Kulosesta. Syvyyspelaaja, mielenkiintoista nähdä mihin mies ensi kaudella pystyy. Googlettamalla löysin Männiköstä mm. seuraavaa juttua:

- Männikkö on hyvä esimerkki nykyaikaisesta yleispelaajasta. Hän pystyy pelaamaan useammassa eri pelaajaroolissa riippuen joukkueen tilanteesta ja jopa vaihtamaan roolia kesken ottelun, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi kehaisee Männikön monipuolisuutta.

Tuo pätkä oli julkaistu Tapparan virallisilla sivuilla 24.08.1999. Samoilla linjoilla jatkaa siis myös Matti Alatalo kommentoidessaan Männikköä nykypäivänä.
 

Mike Bossy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valtra & Massey Ferguson
Ensimmäiset muistoni Miikka Männiköstä tasivat olla kaudelta 98-99. Omien muistikuvieni mukaan Männikkö oli melko hyvä liikkeessään ja laukauskin lähti ihan kivasti. Tuskinhan Miikkaa nyt miksikään huipputehokkaaksi ykköskentän snaipperiksi hankittiinkaan mutta ihan mielenkiintoinen paluumuuttaja jokatapauksessa ja täyttää varmasti paikkansa joukkueessa. Kolmannen kentän laituri.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
No niin, kuusi peliä pelattu ja on aika ylistää tämän rankkarikisojen todellisen alistajan otteita.

Tehopisteet näyttävät tällä hetkellä yhtä syöttöä, joten tässä olisi hieman parannettavaa, joskin tuo syöttö toki tuli ehkä kauden maaliin Helsingissä, jossa Männikkö ja Piispanen poikittaissyöttelivät sekaisin itsensäkin. Männikkö on kuitenkin noussut arvoon arvaamattomaan ratkaisemalla jo kaksi rangaistuslaukauskilpailua omalla huikeudellaan, asiaan vihkiytymättömiä valistan sen verran että tämä on ratkaistujen kisojen määrä on kaksi enemmän kuin koko JYPin joukkueen rankkarikisojen historiassa. Lappeenrannassahan Männikkö ei rankkaria päässyt edes yrittämään, itse näin tämän merkkinä siitä että valmennusjohto ei edes halunnut voittaa tuota ylimääräistä pistettä. Toki onhan Männikölle sattunut epäonnistuminenkin Bluesia vastaan, jossa Neil Little torpedoi yrityksen.

Kokonaisuudessa kun tilastoja katselee niin pomppaa silmille plus/miinus-tilasto, lukema +1 nyt ei hirveää kiimaa herätä herkemmässäkään, mutta syvempi tarkastelu osoittaa että miinusmaaleja on kertynyt yksi (1) kappale, eli Männikön, Alasen ja Hytösen työskentely omassa päässä on kiitettävällä tasolla, kuten oikeastaan koko joukkueen nelosketjun vaikeuksia lukuunottamatta.

Kokonaisuutena Männikkö on mielestäni lunastanut paikkansa joukkueessa ja hinta-laatusuhde on varmasti kohdallaan, pyyteetöntä työtä joukkueelle hyvällä asenteella, tätä odotinkin jo ennen kauden alkua. Nyt kun tulisi onnistumisia vielä maalien muodossa pelitilanteissakin niin tämän syvyyspelaajaksi hankitun ihmemiehen arvosanaksi voisi ehdottaa jo kiitettävää. Koska aina on parantamista niin vielä jää hyvän puolelle.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Takapassi kirjoitti:
Lappeenrannassahan Männikkö ei rankkaria päässyt edes yrittämään, itse näin tämän merkkinä siitä että valmennusjohto ei edes halunnut voittaa tuota ylimääräistä pistettä.

Tätä samaa ihmettelin itsekin, kun radiosta ko. ottelua kuuntelin. Olisihan tuota luullut, että kauden avauksessa ratkaisumaalin rankkareilla tehnyt kaveri pääsisi yrittämään, mutta ei. Ilmeisesti Lappeenrannassa haluttiin muidenkin yrittää, toisin sanoen kaikki pelaa. Eikä mahdollisesta rankkarimaalista tuolloin olisi ollut mitään varmuutta, mutta olisihan se ollut mukava nähdä, olisiko kaveri onnistunut tuolloinkin.

Takapassi kirjoitti:
Kokonaisuutena Männikkö on mielestäni lunastanut paikkansa joukkueessa ja hinta-laatusuhde on varmasti kohdallaan, pyyteetöntä työtä joukkueelle hyvällä asenteella, tätä odotinkin jo ennen kauden alkua.

Kyllä. Miikka sopii mielestäni erittäin hyvin JYPin nykyiseen joukkueeseen. Vaikka nuo tehopisteet ovat vähäiset, on kaveri siis ratkaissut nyt kahden ottelun voiton JYPille rankkareilla. Vaikka kausi on vasta aluillaan, niin toivoa sopii, että onnistumisia kaverille tulee jatkossakin. Joko sitten "oikeissa" pelitilanteissa, tai sitten rankkareilla. Joka tapauksessa Männikkö on mielestäni lunastanut oman paikkansa tämän kauden JYPissä. Hänkin on osoittanut sen, ettei se pieni koko ole haitaksi. Hieno pelimies, ei voi muuta sanoa.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Takapassi kirjoitti:
Kokonaisuudessa kun tilastoja katselee niin pomppaa silmille plus/miinus-tilasto, lukema +1 nyt ei hirveää kiimaa herätä herkemmässäkään, mutta syvempi tarkastelu osoittaa että miinusmaaleja on kertynyt yksi (1) kappale, eli Männikön, Alasen ja Hytösen työskentely omassa päässä on kiitettävällä tasolla, kuten oikeastaan koko joukkueen nelosketjun vaikeuksia lukuunottamatta.

Tämä oli yksi niistä asioista, missä odotin Männikön kehittyneen ulkomaan vuosiensa aikana, sillä edellisellä JYP-visiitillään Männikkö kuului joukkueen häntäpäähän plusmiinuksessa. Tosin jos en ihan väärin muista niin mieshän pelasi sentterinä silloin, joten haittaisiko tuo pieni koko sitten vähemmän puolustuspeliä nyt, kun Männikkö pelaa laiturin paikalla?

Hienon rankkarimaalin teki kyllä eilen. Vaikkei tasakentällisin tuo tehopistesaldo kauheasti tästä kasvaisi, kyllä Männikkö paikkansa joukkueessa ansaitsee näilläkin otteilla. Mutta toki tehoja voisi tulla lisää.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Asia selvä - Sergei tyhmä

Männikkö on periaatteessa miniaatyyrin kokoinen powerforward.
Sitä power-osiota tosin verottaa se, että mies alle keskimittaisen kyrvän kokoinen. Paskempi versio Jouni Kulosesta. Kuloseen verrattuna huonompi luistelutekniikka (suunnanmuutokset) ja huonommat kädet.
Näin kirjoitin Männikön hankinnan aikoihin. No, verrataampa Männikköä mainitsemaani Jouni Kuloseen.

Tosiasiaksi on kuitenkin paljastunut, että Männikkö on Kulosta parempi karvaaja - ainakin kärkikarvaajana. Siinä missä Kulonen sirklasi isoilla kaarilla ja peitti hyvin pakin syöttöpaikat, niin Männikkö änkee iholle. Männikön karvauksessa tuntuisi kun tasapaino katoaa hetkenä minä hyvänsä, mutta kyllä se pystyssä on tähän asti pysynyt. Männikön tyylillä kiekko ihan oikeasti karvataan paljon useammin vastustajan pakilta pois

Kiekollisesti Männikkö on ollut enemmän esillä kuin Kulonen. En tiedä onko hän taitavampi, mutta vähemmän hän liigamenoa arastelee. Kaipa tuo aiemmin hankittu liigakokemus sen tekee.

Arvokas syvyyspelaaja. Olin väärässä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Koska aikaa on taas vierähtänyt joitain kierroksia edellisestä tarkkailusta on taas aika pähkäillä tämän kaukaloiden kääpiökokoisen Kerberoksen otteita tilastojen ja hieman peliesitystenkin valossa.

Edellisestä pähkäilystä on kulunut laskujeni mukaan 8 peliä, joiden aikana on kertynyt jo tehopisteitäkin ihan mukavasti, 2+2, koko kauden pistesaldon näyttäessä 2+3. Tasaisella tahdilla tämä merkitsi 20 pisteen kautta. Näin ollen toivomani pistetehtailun kiihtyminen on toteutunut vähintäänkin kohtuullisella tavalla, yhteistyö Lucas Lawsonin ja Miika Lahden kanssa on ollut ihan hyvällä mallilla. Toinen maaleistahan syntyi Valtteri Tenkasen loistavasta esityöstä ottelussa kotiottelussa HIFK:ta vastaan jääden lopulta ottelun voittomaaliksi ja näkisinkin että tämä maali herätti Männikön pelaamisen nykyiselle tasolle, jossa on uskallusta yrittää ottaa kiekollistakin vastuuta ja malttia pelata tilanteet järjellä, tästä osoituksena loistava esityö Lucas Lawsonin kanssa Miika Lahden uran avausmaaliin, joka tuli kertakaikkisen hienon kuvion päätteeksi. Maalia KalPaa vastaan rohkenen epäillä, täysin puolueettomin silmin luonnollisesti, aivan tarkoitukselliseksi maalivahdin kautta ammutuksi, toki onnea tarvitaan ja sen ansaitsee kun riittävästi tekee töitä.

Aikaisemmasta vertailusta plus/miinus-saldoon on tullut ikävännäköinen tahra, pakkasta näyttää yhden verran. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa että miinusmaalien lukumäärä on edelleen pieni, tasaisesti peliaikaa saaneista kaikki pelit pelanneista vain Ossi Louhivaaran ja Lucas Lawsonin kentälläoloaikana on tehty vähemmän maaleja, Louhivaaralla 4 ja Lawsonilla 3 Männikön lukeman ollessa 5, eli puolustuspään velvoitteet ovat hoituneet edelleen ihan kiitettävällä tavalla. Näin ollen näkisinkin että tuo tehopörssilukema pitäisi vielä saada pyöräytettyä positiiviselle puolelle niin oltaisiin hyvin lähellä kiitettävää arvosanaa kun suhteutetaan odotukset ja saatu pelipanos.

Jatkan tarkkailua.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Takapassin kirjoittaman yhteenvedon jälkeen Männikkö onkin yltynyt todelliseen vetoon, tekemällä kahdessa pelissä tehot 1+3 päätyen tällä hetkellä JYP:n sisäisen pistepörssin kolmanneksi yhteistehoilla 3+6.

Männikön pelikäsitys ja kiekollinen taito riittää helposti SM-liigaan, onko se sitten tuo pieni koko tosiaan, mikä on estänyt aikaisemman läpimurron SM-liigassa? Miikkahan on kokonaisuutena JYP:lle hyödyllisempi pelaaja kuin Antti Virtanen.

Seuraava piste tietää sitten muuten Miikan yhden kauden piste-ennätystä SM-liigassa.
 

McGregor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaiPa
Köpi kirjoitti:
Takapassin kirjoittaman yhteenvedon jälkeen Männikkö onkin yltynyt todelliseen vetoon, tekemällä kahdessa pelissä tehot 1+3 päätyen tällä hetkellä JYP:n sisäisen pistepörssin kolmanneksi yhteistehoilla 3+6.

Männikön pelikäsitys ja kiekollinen taito riittää helposti SM-liigaan, onko se sitten tuo pieni koko tosiaan, mikä on estänyt aikaisemman läpimurron SM-liigassa? Miikkahan on kokonaisuutena JYP:lle hyödyllisempi pelaaja kuin Antti Virtanen.

Seuraava piste tietää sitten muuten Miikan yhden kauden piste-ennätystä SM-liigassa.

Ja siinähän se piste tuli.. ja toinen heti perään. Männikkö tällä hetkellä Carlon kanssa JYPin tehokkain mies. Aika hyvin syvyyspelaajalta. Ihmetouhua!!
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
McGregor kirjoitti:
Ja siinähän se piste tuli.. ja toinen heti perään. Männikkö tällä hetkellä Carlon kanssa JYPin tehokkain mies. Aika hyvin syvyyspelaajalta. Ihmetouhua!!

Kukapa olisi uskonut kauden alussa, että kantaa tässä vaiheessa syksyä JYPin kultaista kypärää.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Hele kirjoitti:
Kukapa olisi uskonut kauden alussa, että kantaa tässä vaiheessa syksyä JYPin kultaista kypärää.

En minä ainakaan. Kerrassaan uskomaton kaveri, ei voi muuta sanoa. Ratkaisupelaajia näkyy joukkueesta löytyvän laajalta rintamalta ja hienoa, että Miikka on noussut yhdeksi ratkaisijaksi. Aivan uskomaton alkukausi on kaverilla ollut, toivottavasti jatkossakin kulkisi lähestulkoon samanlailla.

MÄNÄ MÄNÄ!!!
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Hele kirjoitti:
Kukapa olisi uskonut kauden alussa, että kantaa tässä vaiheessa syksyä JYPin kultaista kypärää.
Niin no, eihän Männikkö vielä vissiin kultaista pottaa itsellensä saa. Capo sen taitaa vielä pitää kun on enemmän maaleja tehnyt, silti hienoa työtä. Molemmilta.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Pakkipari kirjoitti:
Niin no, eihän Männikkö vielä vissiin kultaista pottaa itsellensä saa. Capo sen taitaa vielä pitää kun on enemmän maaleja tehnyt, silti hienoa työtä. Molemmilta.

Paitsi että Männikön tehot ovat 4+8 ja Grünnin 5+6. Kummalla enemmän?
 
Pakkipari kirjoitti:
Niin no, eihän Männikkö vielä vissiin kultaista pottaa itsellensä saa. Capo sen taitaa vielä pitää kun on enemmän maaleja tehnyt, silti hienoa työtä. Molemmilta.

Saa se, ote sm-liigan sivujen JYP:n sisäsisestä pistepörssistä;

1. Männikkö Miikka 18 4 8 12 8 -5 3 6

2. Grünn Carlo 18 5 6 11 8 -10 -2 2


Jatkoajan tilastoista puuttuu yksi syöttöpiste jostain syystä, mutta noin se menee.

Enpä olisi Männiköstä uskonut ennen kauden alkua, mutta JYP tuntuu olevan hyvä paikka nousta tuntemattomuudesta oivaksi liigapelaajaksi.
Hieno kauden alku JYP:ltä muutenkin, pitää nostaa hattua.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Köpi kirjoitti:
Paitsi että Männikön tehot ovat 4+8 ja Grünnin 5+6. Kummalla enemmän?
Justiinsa huomasin itsekin kun asian tarkistin. Tuo ensimmäinen kommentti oli muistin perusteella ja näemmä muistin väärin. Tuo Männikön kultaisen potan ottaminen haltuunsa kertoo ainakin JYPin joukkueen tasaisuudesta. Hyvä niin. Ei sillä, onhan Männikön otteet olleet hyviä.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Lakaisija kirjoitti:
Jatkoajan tilastoista puuttuu yksi syöttöpiste jostain syystä, mutta noin se menee.

Joo, tämä "kadonnut" syöttöpiste lienee Lukko-ottelun jatkoaikamaalista jossa Jatkoaika.com tarjoaa syöttäjäksi J-P Hytöstä mutta SM-liigan kotisivujen tilastosta syöttäjäksi on merkitty Männikkö. Tähän hätään uskon SM-liigan sivustoa.

Hyvä Miikka, kultainen kypärä on otettu haltuun, seuraava tavoite ennen maailmanvaltiutta sitten maajoukkue. Seppänen perkele, nyt sopimuspaperia tarjolle, ensi kaudeksikin tarvitaan syvyyspelaajia.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Pakko sanoa, että itse odotin Männikön tekevän puolet noista nykyisistä pisteistä tällä kaudella. Sopii aika hyvin nyky liigaan tason puolesta, väheksymättä yhtään Miikan tehoja. Vielä kun ottaa tehopörssin lukeman +3 niin ei voi kuin myhäillä tyytyväisenä.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
No niin, 19 ottelua takana ja sarjatauko, aika välitodistuksen.

Todellakin, jotain monille odottamatonta siis tapahtui pari kierrosta ennen taukoa ja Männikkö kahmi kultaisen kypärän itselleen yhden pelin ajaksi, ja tällä hetkellä jakaa joukkueen sisäisen pistepörssin paalupaikan yhdessä Carlo Grünnin kanssa 12 tehopisteellä Grünnin johtaessa enempien tehtyjen maaliensa avulla. Männikön tehot siis 4+8, joista iso osa syntynyt viimeisten 5 kierroksen aikana ja näin miehen merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan joukkueen kaiken kaikkiaan hienon pistemetsästyksen jatkuessa. Nyt tuo kaipailemani plus/miinus-lukemakin on pompannut plussan puolelle osoittamaan lukemaa +3. Mikä huomattavaa niin tuo miinusmaalien saldo näyttää edelleen viittä maalia, joten Männikkö ketjukavereineen on jatkanut tunnollista oman pään työtä ja kun sitä myötä kun onnistumisia hyökkäyksessäkin on tullut niin Tenkasen ketju kokonaisuudessaan on onnistunut laajentamaan joukkueen hyökkäyspelin tasoa. Mainittakoon muuten vielä että Männikkö olisi pikaisen laskutoimituksen jälkeen vähintäänkin kohtuullisessa 35 tehopisteen vauhdissa. Toivottavasti hyvä meno jatkuu eikä jatkosopimustakaan tarvitse odotella kauaa. Jätän vastuun joukkueen toimistolle.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, PS Kemi Kings
Miikka Mannikko

Sieltahan se joulutauko tupsahti. Komeasti kaatui Jokerit viimeisessa pelissa ja tama kyseinen herra johtaa Jyp:n sisaista porssia lukemilla 7+12. Epailen, etta harvassa ovat ne, jotka olisivat taman uskoneet kauden alussa. Itse en ole Mannikkoa Jyp:n paidassa nahnyt kuin kuvissa, joten en voi vertailuna kayttaa muuta kuin kirjoitettua sanaa. Silmiinpistavaa onkin ollut, ettei Mannikkoa ole useastikaan mainittu alisuorittavana pelaajana. Antti Virtanen naissa keskusteluissa on esiintynyt aika useasti.

Uskallankin nain Teidan nakemysten perusteella sanoa Mannikon olevan tasaisin kenttapelaaja Jyp:n joukkueesta. Onko nain? Vai luenko mielipiteitanne vaarin? Toivottavasti meno jatkuu yhta hyvana joulukinkun jalkeenkin ja sitten minakin paasen seuraamaan ihan paikanpaalta naita otteita.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Männikkö sai mukavan jatkon hyvälle syyskaudelleen, kun pääsee Leijonamiehistöön Moskovan Rosno-cupiin. Toivottavasti ei hajota itseään.

Lähde: YLEn teksti-tv.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Toivottavasti ei hajota itseään, tosiaan. Joka tapauksessa hieno juttu "Mänän" valinta maajoukkueeseen on. Kyllähän tuo valinta yllätti, mutta hyvä syyskausi palkittiin nyt maajoukkuekutsulla. Onnittelut vaan kaverille maajoukkuekutsusta ja samalla myös hienosta syyskaudesta.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yli 30 tehopisteen vauhdin ja maajoukkuevalinnan jälkeen voikin muistin virkistämiseksi tarkastella hieman kommentteja, joita Männikön hankinta täällä kirvoitti keväällä:

"Voi herran jumala mitä hankintoja. Just tämmöstä pa***a joukkueeseen lappaa niin, että ovet heiluu. Olishan tonkin pelipaikan voinut antaa jollekkin junnulle, mutta ei kun väkipakolla ruotsin ykkös divarista."

"En tajua miksi tuota neloskenttää nyt populoidaan näillä jämäpelaajilla."

"No huh mikä hankinta. Joku miikka Männikko on kellään tietoa missä pelasi viime kaudella ja millä tehoilla? aika pieni kaveri kysymyksessä mitähän tällä joukkueeseen haetaan? jypin uusi maalintekijä?? :DDDDD"

"Pieni, nopea, kevyt, turha...siinä ajatuksia joita minulla heräs!"

"Uskomatonta. Kyllä naurattaa taas nämä JYPin hankinnat jos tää on totta. Miksi ei voi hommata edes kohtuullisia pelaajia. Onhan se JYPin näköinen, väritön, kädetön jyrä, pienikokoinen, halpa."

"Nojoo. Ainoa positiivinen asia on, että ei ole niin täysi märkäkorva kuin monet muut hankinnat. Mutta ihan tosi, mitä jollain Männiköllä tehdään? Ei kertakaikkiaan mitään."

"Kyllä on ihmeellisiä mielipiteitä. Ettekö kuule kuinka koko kiekkoileva Suomi nauraa JYPille, kun se tekee tuollaisia hankintoja kakkosketjuunsa?

"Minä en löydä mitään positiivista tuosta Männikön hankinnasta, vaikka yleensä olen pyrkinyt optimisti olemaan. Minulle riittää nämä kakkosluokan hankinnat. Jos kerran menestykseen hamutaan, niin älkää sitten herranjumala sentään hankkiko näitä männikköjä."

"Mutta Henrik Juntunen olisi kyllä kelvannut ennemmin kuin Männikkö. Ihan koska vain."

Mutta oli yllättävän moni suhtautunut positiivisesti/optimistisesti hankintaan jo heti tuoreeltaan. Tällä kertaa optimismi kannatti.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
FourForty kirjoitti:
Tällä kertaa optimismi kannatti.
Milloinkohan pessimismi kannattaisi...
Kiitos kun kasasit nuo kommentit Männiköstä ennen kautta, olisin nimittäin tehnyt sen itse varmaan tänään. Minua vain niin kismittää itkevät analyytikot, joilla on aina kiire ensimmäisten joukossa mollaamaan uudet hankinnat, niiden muutaman mustavalkoisen arviokriteerin perusteella, jotka osaavat. Kaikkein typerimpiä negatiivisia arviokriteerejä ovat pelaajan/valmentajan nimettömyys ja ulkonäkö. Sm-liigakokemus on myös yliarvostettu kriteeri. Mestis/divaritehot aliarvostettuja, noin yleisesti ottaen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös