Miesasiat

[Rike.K]

Valitettavasti on myös niitä, jotka on yhden tapauksen takia katkeroituneet lähes loppuiäkseen, eivätkä luota enää yhteenkään vastakkaisen sukupuolen jäseneen.

Siis oikeesti on maailmassa suurempiakin murheita kuin joku seurustelusuhteen päättyminen ja jonkun keskustelupalstan viestistä pulttia ottaminen. Musta lunarin viesti oli kokonaisuudessa positiivinen, ihan selvästi hän tarkoitti hyvää. Käsittämätöntä on tuollainen avautuminen, ei tässä nyt kukaan kai kuollut ole?? Ja luulen että girlzilla käsittää sen että lunarin tarkoitus ei ollut mitenkää kettuilla.

Tottakai tuollaiset tapaukset ovat ikäviä ja toipuminen ottaa aikanasa. Mutta musta on ihan turha alkaa nussia mitään sen suurempaa pilkkua tästä.

Tsemppiä vaan girlzillalle!! Kyllä se elämä voittaa!! :)

 

[sidney]

Periaatteessa mun mielestä on noloa itkeä nettikeskusteluissa, mutta eilen sittne loppu seurustelusuhde... Reilu vuos siinä meni...Niin järkyttävä olo ettei tiedä miten tästä ikinä selviää.

Samassa veneessä kellutaan.... Tosin meillä vielä hiukan auki et mitä tapahtuu. Tuonne naisasiat ketjuun jo kirjoitinkin.

Tsemppiä

sidney

 

[Ted Raikas]

Siis oikeesti on maailmassa suurempiakin murheita kuin joku seurustelusuhteen päättyminen ja jonkun keskustelupalstan viestistä pulttia ottaminen.

No shit Sherlock? =) En minä avautunut, tai ottanut varsinkaan pulttia. Asia ei minulle edes siinä määrin kuulu, että syytä moiseen olisi. Otin vaan asian esille, kun omassa muistissa on se, miten helvetin vaikeaa oli päästä asioista yli, sitä melkein hakeutui terapiaankin sen takia.

Jokainen tavallaan, mutta tässä kohtaa nyt vaan paistoi mielestäni tietynlainen suhtautuminen. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, joten annetaan asian olla ja nautitaan kesästä ja kukkasista. Piis.

 

[scholl]

Ei sitä silti kannata jäädä himaan, vaikkei toipuisikaan nopeasti. Tiedän tapauksia missä ei ole toipunut esim. 50 vuodessa, mutta turha sitä koko ajan himassakaan murehtia. Olen samaa mieltä kuin lunar eli terassille vetämään keittoa yksin tai frendien kanssa. Ja niitä komistuksia eli esim. hyvännäköisiä autoja voi näkyä. Tai sit menee shoppailee. Eikös ne pääsykokeetkin olleet ohi, joten rohkeasti vain baarista jatkoille vetämään viinaa. Parin vuorokauden kännit piristää kummasti.

 

[girlzilla]

Kiitos kauheesti kaikille rohkaisusta, etenkin lunarin viesti pisti hymyilyttämään.

Ja tämä ei ole pahalla Ted Raikkaalle, mutta ei tällä hetkellä kyllä lohduta se että "kaipuu voi kestää ikuisesti ja toipuminen 5 vuotta".

Päivän pärjäsin hyvin kun olin töissä mutta kotiin tultuani tuli aika täydellinen romahdus. En tiennyt että tällaista kipua on edes olemassa. Tuntuu ihan kamalan vaikealta hyväksyä ettei olla enää yhdessä. Ja että vaikka mitä teen niin se toinen ei mun elämään enää tule takas. Se jota rakastaa tässä maailmassa eniten. Se tuntuu ihan kamalalta. Enkä tiedä miten pääsen tästä yli.

Olis kans hirveen helppoa jos vois lähtee dokaa, mutta tunnen itteni niin hyvin että hauskanpito ei nyt onnistu. Kavereiden kanssa yritän olla ja etenkin niiden kanssa jotka ei lässytä koko ajan surusta ja tuskasta. Miespuoliset kaverit on tässä vaiheessa paras apu, huomenna menen yhden parhaan miespuolisen kaverini kanssa bisselle, tiedän että se helpottaa ihan saatanasti.

 

[pelikielto]

Päivän pärjäsin hyvin kun olin töissä mutta kotiin tultuani tuli aika täydellinen romahdus. En tiennyt että tällaista kipua on edes olemassa. Tuntuu ihan kamalan vaikealta hyväksyä ettei olla enää yhdessä. Ja että vaikka mitä teen niin se toinen ei mun elämään enää tule takas. Se jota rakastaa tässä maailmassa eniten. Se tuntuu ihan kamalalta. Enkä tiedä miten pääsen tästä yli.

Paskin ja silti toimivin neuvo: Anna ajan kulua. Minulla kesti n. puoli vuotta että pahimmasta pääsi yli, senkin jälkeen likemmäs vuosi tuli "kiputiloja" kun olin yksin. Oloa ei parantanut exän melko pikainen pariutuminen suhteemme jälkeen.

Nyt on uusi ja mahtava kottarainen kyljessä ja elämä hymyilee.

Eli kyllä se siitä, ihan oikeasti.

 

[moby]

Kyllä aika parantaa haavat. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Vaikka nyt tuntuu maailmanlopulta, huomenna kaikki on toisin. Ei muuta kuin radalle vaan ja uutta matoa koukkuun. Paskassa oleminen ei kuitenkaan auta ketään, vaikka se kuuluukin suomalaiseen kansanluonteeseen.

 

[girlzilla]

Oisko kenelläkään kertomusta siitä et meni ylitse pääsemiseen vähemmän kuin puoli vuotta?

Tällä hetkellä vaan tieto siitä että seuraava puoli vuotta on tällasta...tai kenties vuosi. En jaksa.

 

[oukka]

Oisko kenelläkään kertomusta siitä et meni ylitse pääsemiseen vähemmän kuin puoli vuotta?

Tällä hetkellä vaan tieto siitä että seuraava puoli vuotta on tällasta...tai kenties vuosi. En jaksa.

Itselläni lensi aikanaan kihlat nurkkaan kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Koville otti mutta ei se nyt sentään kuutta kuukautta kestänyt.

 

[Raksilan Pleksi]

Oisko kenelläkään kertomusta siitä et meni ylitse pääsemiseen vähemmän kuin puoli vuotta?

Tällä hetkellä vaan tieto siitä että seuraava puoli vuotta on tällasta...tai kenties vuosi. En jaksa.

No can do, aikaa se vie. Ja ootas sitä päivää kun näät ex-kultasi toisen muijan kainalossa. Se s-a-t-t-u-u niin saatanasti vielä vuosienkin jälkeen. Itsellä tekee vieläkin pahaa nähdä erästä entistä mimmiäni "uuden" miehen ja lapsiensa kanssa. Erosta ei ole kuin 12 vuotta. Se oli elämäni rakkaus, ei voi mitn.

 

[girlzilla]

Ok ehkä mä lopetan tän ketjun lukemisen, tää on todella masentavaa.

Oikeesti, osaaks kukaan olla millään tapaa kannustava? "Odotas kun näät kultas toisen kanssa...". Joo, thanks, olo parempi.

 

[oukka]

Oikeesti, osaaks kukaan olla millään tapaa kannustava? "Odotas kun näät kultas toisen kanssa...". Joo, thanks, olo parempi.

Usko pois, sinusta itsestäsi se on kiinni kuinka lujille se ottaa. Jos otat sen asenteen ettet anna tämän vastoinkäymisen itseäsi kaataa, niin ei se kaadakaan.

Tuo mainitsemani kihlauksen purkautuminenhan tapahtui kun intissä ollessani kihlattu leikki kotia tyypin kanssa jota luulin kaverikseni. Vitutti, mutta aika pian älysin että parempi näin.

 

[Harkins#33]

Ok ehkä mä lopetan tän ketjun lukemisen, tää on todella masentavaa.

Oikeesti, osaaks kukaan olla millään tapaa kannustava? "Odotas kun näät kultas toisen kanssa...". Joo, thanks, olo parempi.

Aivan varmasti se tulee aikaa viemään, mutta se on toki aivan luonnollista.
Olisihan sitä melko tunteeton ihminen, jos ei tuntuisi pahalta, kun eroaa rakkaastaan.

Itse ajattelin asian reilu pari vuotta sitten niin, että näin tapahtui ja tämä oli tarkoitettu näin, jokin tarkoitus kaikilla asioilla aina on, vaikka ei juuri sillä hetkellä tunnu siltä.

Raskasta se on takuulla, itsellänikin oli, mutta tässä sitä ollaan uudessa suhteessa onnellisena (sinullekin jotenkin "tutun" ihmisen kanssa) ja olen todella tyytyväinen nykytilanteeseen.

Paljon tsemppiä ja jaksamista sinulle sinne. Kaikki selviää, usko pois!

 

[Pietrangelo]

Ok ehkä mä lopetan tän ketjun lukemisen, tää on todella masentavaa.

Oikeesti, osaaks kukaan olla millään tapaa kannustava? "Odotas kun näät kultas toisen kanssa...". Joo, thanks, olo parempi.

Parempi nyt kun 5 vuoden ja 2 lapsen jälkeen? Vuosi elämästä niin tiedät taas paremmin mitä haluat ja mitä kenties et.

 

[Ted Raikas]

Kukaan ei voi tietää, kenellä kestää mitenkin kauan toipua erosta ja sen tuomasta tuskasta. Ei voida määritellä mitään aikatauluja sen suhteen. Siksi sitä on mahdoton sanoa, milloin kipu hellittää, ellei valehtele.

Minulla kesti jotakuinkin pari vuotta kunnolla selvitä asiasta ja joku sanoi, että n. suurinpiirtein se sama aika kun on seurustellut, vie myös päästä asiasta kunnolla eroon (itse seurustelin sen puolitoista vuotta), mutta en nyt näkisi totakaan ihan faktana.

Joku selviää kuukausissa, joku vuosissa, joku ei ehkä ikinä. Mistä sitä tietää.

On vain jatkettava elämää...

 

[scholl]

Oisko kenelläkään kertomusta siitä et meni ylitse pääsemiseen vähemmän kuin puoli vuotta?

Itselläni on mennyt kohta 12,5 vuotta ja mikään ei ole muuttunut tai mitenkään en ole päässyt mistään yli tai ali. Tosin en ehtinyt sen kanssa edes seurustella, vaan kilpistyi ilmeisesti muotoseikkoihin tms., mutta ei se yhtään parempaa fiilistä päivittäin tee. Kannattaa panostaa keitotukseen ja vastaaviin asioihin. Ostella autoja ja vaatteita, eikä miettiä mitään suhdekuvioita. Jos fiilis ei helpota niin sitten se ei helpota. Turha sitä miettiä. Se on elämää.

Puoli vuotta on aika älytön aika. Ei siinä voi mitään tapahtua.

 

[Snakster]

Ok ehkä mä lopetan tän ketjun lukemisen, tää on todella masentavaa.

Oikeesti, osaaks kukaan olla millään tapaa kannustava? "Odotas kun näät kultas toisen kanssa...". Joo, thanks, olo parempi.

Ajattelitko että täältä saisit välitöntä apua tuskaasi ja huomenna olisikin sitten taas parempi olla?

Suruun kuuluu sureminen ja tuska. Niin se vain on ja niin sen kuuluu olla. Jos tätä tosiasiaa ei kestä, voi tilannetta tietysti yrittää kohentaa Prozacilla, mutta viisainta olisi kuitenkin nöyrtyä sen tosiasian edessä, että joskus elämä on todellakin elämän makuista, eikä se aina ole mukava asia.

Itselläni silloisen tärkeimmän ihmissuhteen päättymisestä toipumien vei aikaa vuodesta kolmeen vähän laskutavasta riippuen.

 

[teemu_s]

Oisko kenelläkään kertomusta siitä et meni ylitse pääsemiseen vähemmän kuin puoli vuotta?

Tällä hetkellä vaan tieto siitä että seuraava puoli vuotta on tällasta...tai kenties vuosi. En jaksa.

Itselläni on erosta kulunut hiukan reilu kuukausi. Neljä kuukautta oli hyvin lähelle elämäni parasta aikaa ja sitten se päättyi. Enkä voi sanoa että olisin vielä päässyt kunnolla yli. Mutta tämä on vain elämää. Aika parantaa nämä haavat.

Tällä hetkellä fiilis on sellainen, ettei hirveen syvällistä jaksaisi rakentaa vielä kenenkään naisen kanssa. Muuta tekemistä kyllä löytyisi naiselle...

 

[Raksilan Pleksi]

Oikeesti, osaaks kukaan olla millään tapaa kannustava? "Odotas kun näät kultas toisen kanssa...". Joo, thanks, olo parempi.

Niin se vaan on, usko pois. Ei se kannustamalla muutu yhtään mukavammaksi. Jollakin menee kuukausi, jollakulla 5 vuotta, aina se on yhtä vittumaista tulla jätetyksi. Jos osais olla kyynikko/pessimisti , niin vois alkaa aina parisuhteen alussa valmistautumaan tulevaan eroon. Sepä olisi helppoa ja vaivatonta elämää...

Voimia silti sinulle, parahin Girlzilla, elämä voittaa loppujen lopuksi, tuntuipa nyt kuinka pahalta tahansa.

 

[LaTe_Show]

"Thanks for the memories..."

Ok ehkä mä lopetan tän ketjun lukemisen, tää on todella masentavaa.

Oikeesti, osaaks kukaan olla millään tapaa kannustava? "Odotas kun näät kultas toisen kanssa...". Joo, thanks, olo parempi.

Niin tylyltä kun tämä kuullostaakin, niin aika on tässä täysin toissijainen asia. Sinun on hyvä tehdä tämä ns. surutyö niin "kunnolla ja kokonaan" ihan itseäsi ja tulevaa kumppania ajatellen.

 

[pongo]

Oikeesti, osaaks kukaan olla millään tapaa kannustava? "Odotas kun näät kultas toisen kanssa...". Joo, thanks, olo parempi.

Kyllä se seurustelusuhteen loppuminen koville ottaa. Itse seurustelin n. 8kk ja sitten se loppui. Olisikin loppunut kerralla, eikä niin että tyttö halusi pitää "taukoa" ja "miettiä", ja minä takerruin häneen ja pidin hänet sisällä elämässäni väkisin. Se oli iiiso virhe. Olisi pitänyt vain kylmästi heittää kaikki toivo menemään kerralla, unohtaa ja ottaa vain vastaan se mitä aika toi tullessaan. Eikä toivoa ja haaveilla vain uudesta alusta. Siinä saa vain pettymyksiä pettymyksien perään.

8kk meni viime juhannuksesta toipumiseenkin, vieläkin joskus sattuu mutta nyt ymmärrän että näin oli paljon parempi. Olimme hyvin erilaisia ja riitelimme melko paljon. Katkera olin aikani, masentunut kuukauteni. Kuolemaa pelkäsin enemmän kuin mitään, pelkäsin että aiheutan jotain itselleni. Mutta ystävät (ja ex-tyttöystävä) tukivat ja pääsin pinnalle taas. Nyt olemme ihan neutraaleissa väleissä exäni kanssa, läheisempi ystävyys ei kiinnosta mutta ihan mukava tyttö hän on edelleenkin.

Nyt seurustelen toisen tytön kanssa, koskaan en ole ketäänä niin rakastanut kuin häntä rakastan. Nyt olen onnellinen. Näinkin voi käydä.

Haaveiden romahtaminen ei ole helppoa, mutta täytyy muistaa että elämä tuo tullessaan uusia unelmia ja haaveita joita vastoinkäymiset auttavat käsittelemään.

Voimia girlzillalle!

 

[BOL]

Ok ehkä mä lopetan tän ketjun lukemisen, tää on todella masentavaa.

Suhteen päättyminen masentaa aina, jos siinä on ollut täysillä mukana. Kuten täälläkin on todettu, ei kukaan pysty sanomaan, koska helpottaa. Joskus varmasti kuitenkin.

Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka rypevät vähän aikaa oikein kunnolla muistoissa nyyhkybiisejä kuunnellen. Ja itken. Sitä kestää sen verran, että itseänikin alkaa vituttaa oma nynnähtäneisyyteni ja surkeiluni. Toki työ- ja kouluasiat hoituivat kutakuinkin normaaliin tapaan, tai ainakin olin fyysisesti läsnä. Kavereitakin tapasin ja siisteydestänikin pidin huolen, mutta muuten suorastaan ryvin itsesäälissä. Näillä keinoilla pääsin siitä tuskasta eroon, vaikka haikeus jäikin. Yhtenä aamuna sitä sitten huomasi, ettei ole ajatellut suhdetta tai tyyppiä pitkään aikaan. Elämä vain jatkui huomaamatta ja itsesäälikin oli unohtunut.

Neljän vuoden teinisuhdetta surin ensin rankasti muutaman päivän. Palattiin jossain vaiheessa yhteen, eikä olisi pitänyt. Tokalla erokerralla olinkin ihastunut toiseen ja sen "avulla" pääsin irti lopullisesti. Todettakoon, että pettämistä ei tapahtunut, mutta ihastuminen avasi lopullisesti silmäni teinisuhteen tulevaisuudelle: sitä ei todellakaan ollut enää olemassa. Oli siis tehtävä ratkaisu eli erota.

Tämän jälkeen alkoi ihastumiseni kanssa kiihkeä muutamien viikkojen suhde, joka oli kaikin puolin epäterve ainakin minulle. Vaikka suhde itsessään ei kauan kestänyt, tämä ihminen piti minua näpeissään muutaman vuoden, vaikka emme todellakaan seurustelleet. Kunnes kohtasin sellaisen ihmisen, joka ihan oikeasti kolahti.

Olisipa tullut aikaisemmin vastaan tämä nykyinen aviomieheni, koska oikeasti hukkasin elämästäni tähän edelliseen tyyppiin turhan pitkän ajanjakson. Mutta ehkä olin vasta silloin oikeasti valmis. Kenties kaikella on tarkoituksensa. Turha näitä on jossitella tai katua, jotain hyötyä siitäkin suhteesta varmasti on ollut. Ehkä. Tai sitten ei, mutta koettu on sekin lysti. Huvittavaa sinänsä, että näiden muutaman "ei-yhdessäolo vuoden" aikana en päässyt yli ko. ihmisestä millään. Ja kun kohtasin mieheni, en ole sen jälkeen tuntenut mitään tätä ex:ää kohtaan. Suurin tunne on itseasiassa pienoinen nolous omaa hölmöyttä kohtaan.

Tsemppiä erityisesti girlzillalle! Aika tekee tehtävänsä, mutta ehkä tässä vaiheessa on syytä unohtaa kysymykset "koska helpottaa?" ja "miten päästä yli?". Varmasti helpottaa ja varmasti pystyt jatkamaan elämääsi. Sillä ei ole loppuelämäsi kannalta suurtakaan merkitystä, tapahtuuko se viikon vai kolmen kuukauden kuluttua. Pääasia, että se tapahtuu.

 

[pikkukatti]

Tuli vietettyä viikonloppu tämän vanhemman miehen seurassa. Taas vaihteeksi. Välimatkaa kun on vähän niin ei viikolla näe. Eikä aina viikonloppuisinkaan, jos hänellä on silloin töitä. Aika rauhallisesti ollaan edetty ja niin varmaan jatketaankin. Sitä vaan huomaa viihtyvänsä hänen seurassaan aina vaan enemmän. Hänkin on ilmeisen tosissaan meikäläisen kanssa. Joten on hyvät fiilikset, kun on ollut aika pitkään kuitenkin yksin.
Girlzillalle tsemppiä. Erosta toipuminen tosiaan vie aikaa. Itsellä meni varmaan 1-2 vuotta toipua ensirakkaudesta. Sen jälkeen ei ole ollutkaan mitään pidempiä juttuja, eikä voimakkaampia tunteita. Nyt tosin saattaa sekin asia muuttua.

 

[Alamummo]

Oisko kenelläkään kertomusta siitä et meni ylitse pääsemiseen vähemmän kuin puoli vuotta?

Tällä hetkellä vaan tieto siitä että seuraava puoli vuotta on tällasta...tai kenties vuosi. En jaksa.

Kyllä siitä yli pääsee, toiset nopeammin ja toisilla se kestää kauemmin. Itke, kun itkettää ja puhu niille, jotka oikeasti haluavat kuunnella. Paras lääke on vaan purra hammasta, jatkaa elämäänsä ja keksiä kaikenlaista tekemistä. Kotiin jääminen ja asian hautominen ja itsesääliin vajoaminen ei hommaa edistä millään lailla. Juttu ei vaan ollut tarkoitettu olemaan, ymmärrät sen myöhemmin, kun ensijärkytyksestäsi selviät. Pää pystyyn!

 

[lunar]

Paras lääke on vaan purra hammasta, jatkaa elämäänsä ja keksiä kaikenlaista tekemistä. Kotiin jääminen ja asian hautominen ja itsesääliin vajoaminen ei hommaa edistä millään lailla.

Allekirjoitan täysin. Esimerkiksi ei yhtään huvittaisin lähteä ottamaan brenkkua frendien kanssa, mutta lopulta huomaakin että olihan siellä oletuksista huolimatta jopa ihan hauskaa. Tai helposti kiinnostaisi enemmän katsoa leffaa himassa, mutta saakin itsestään sen verran irti, että lähtee urheilemaan tai makaamaan rannalle ja huomaan sen olleen parempi vaihtoehto.
Muutenkin kämpästä poistuminen saa aikaan helposti sen, että ei mieti omia asioita niin paljon jolloin positiivinen ajattelu helpottuu.