Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 307 974
  • 5 408

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Tiedossahan tuo oli, mutta kyllä sitä pitäisi ihan yleisten käytöstapojen mukaan osata pitää suunsa kiinni, kun kyseessä on kauden tärkeimpiä pelejään pelaavien joukkueiden ukkoja.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olli Määtän hurja meno vain jatkuu. OHL:n playoffeissa tehot nyt kahdeksan matsin jälkeen 0+9, eli edelleen yli pinna per peli tahdilla mennään. Noinkohan tehojen myötä paikka draftin top-kympissä alkaa olla entistäkin lähempänä?
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
London Knights voitti Saginaw Spiritin 5-3 (tilastot, maalikooste) viime yönä ja eteni OHL:n läntisen konferenssin finaaliin otteluvoitoin 4-2. Olli Määttä syötti Londonin kolmannen maalin, viimeisteli joukkueen viidennen maalin ja palkittiin ottelun ykköstähtenä, joten ainakin tilastojen valossa Määtän mainiot otteet pudotuspeleissä saivat jatkoa. Kahden ottelusarjan ja 10 ottelun jälkeen Määtän pistesaldo on 1+11=12, jolla hän johtaa sekä puolustajien että tulokkaiden pistepörssiä pudotuspeleissä. Londonin sisäisessä pistepörssissä hän toisena myös 12 pistettä, mutta enemmän maaleja (5+7), tehneen Seth Griffithin jälkeen ja sijalla 12 pistepörssin kokonaistilanteessa.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
London Knights voitti Saginaw Spiritin 5-3 (tilastot, maalikooste) viime yönä ja eteni OHL:n läntisen konferenssin finaaliin otteluvoitoin 4-2. Olli Määttä syötti Londonin kolmannen maalin, viimeisteli joukkueen viidennen maalin ja palkittiin ottelun ykköstähtenä, joten ainakin tilastojen valossa Määtän mainiot otteet pudotuspeleissä saivat jatkoa. Kahden ottelusarjan ja 10 ottelun jälkeen Määtän pistesaldo on 1+11=12, jolla hän johtaa sekä puolustajien että tulokkaiden pistepörssiä pudotuspeleissä. Londonin sisäisessä pistepörssissä hän toisena myös 12 pistettä, mutta enemmän maaleja (5+7), tehneen Seth Griffithin jälkeen ja sijalla 12 pistepörssin kokonaistilanteessa.

Pistää miettimään, miten olisi Olli JYPissä menestynyt tällä kaudella. Olisin mielelläni nähnyt tämän kauden JYPissä! No, hienoa että peli kulkee Londonissa ja toivottavasti saa 1. kierroksen varauksen!


Mutta sitten varsinaiseen asiaani:
Jukka-Pekka Laamanen lopettaa pelaajauransa ja siirtyy HPK:n myyntipäälliköksi.

Linkki
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Toni Koivunen lopettelee.

http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=13518

Linkki Jatkoajan uutiseen.

Tuli uutinen sikäli puskista, että nyt muistan molemmat jannut mutta olin myös molemmat jo unohtanut. Jos olisi Koivusesta kysytty, olisin veikannut että lopetti ~5v sitten. Sama pätee Mäkiseen kyllä. Lahdessa ollut Koivunen kapteeninakin. Muistelin Jyväskylässäkin olisi ainakin A ollut rinnassa... Kantoikos JYP(Ht):ssa kirjaimia aikanaan? Anyway, Koivusesta jäänyt samanlaiset fibat kuin Latvalastakin Jyväskylän vuosina, saman oloisia miehiä habitukseltaan.

Respect miehelle, jonka luulin jo lopettaneen.
 

honkamar

Jäsen

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Juhlan keskellä pitää onnitella omia poikia Hopeastakin, joten onnea Jyri Marttinen, Pekka Jormakka ja ennenkaikkea ex-kapteeni Jan "1012" Latvala.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Olli Määtän hyvät esitykset jatkuvat Kanadassa. Läntisen konferenssin loppuottelusarjan ensimmäisessä ottelussa Kitchener Rangersia vastaan (LDN-KIT 3-2) Määttä jäi maaleitta, mutta toisessa ottelussa (KIT-LDN 4-6) hän keräsi tehot 1+1. Viime yönä hän teki kaksi maalia ja valittiin ottelun ykköstähdeksi, kun London voitti Kitchenerin 5-2 (tilastot). Voiton myötä London johtaa ottelusarjaa 3-0 ja on nyt voiton päässä OHL:n läntisen konferenssin mestaruudesta ja OHL:n loppuottelusta. Sarjan neljäs ottelu pelataan ensi yönä Suomen aikaan. Määtän maalit (3-1 ja 4-1) syntyivät ottelun toisessa erässä 22 sekunnissa ja maaleista ensimmäinen jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Maalit ovat nähtävissä ottelun maalikoosteesta ja Määtän omat kommentit maaleista voi katsoa lehdistötilaisuudesta (1.30 =>). 13 ottelun jälkeen Määtän tehot ovat 4+12 (+11) ja hän johtaa 10 pisteen erolla tulokkaiden pistepörssiä. Puolustajien pistepörssissä Määttä on nyt toisena Kitchenerin Ryan Murphyn (2+18) jälkeen ja kokonaistilanteessa sijalla 10.
 
Viimeksi muokattu:

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Olli Määttä jatkoi pistetehtailuaan viime yönä, kun London voitti Kitchenerin 4-2 (tilastot, maalikooste) ja eteni OHL:n loppuotteluun. Määttä teki ottelun avausmaalin ensimmäisen erän lopulla alivoimalla ja syötti toisessa erässä Londonin kaksi seuraavaa maalia, joten Määtän pistetili kasvoi tehoilla 1+2 ja on nyt yhteensä 5+14. Lisäksi Määttä valittiin ottelun kakkostähdeksi.
 

jyppimies-82

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tässä ketjussa tarkoitus kertoa aktiivipelaajista, vai kaikista ex-jyppiläisistä? Näyttää siltä että enimmäkseen kerrotaan aktiivipelaajista, mutta olisi mielenkiintoista tietää sekin missä Haanpäät, Laurilat, Pontot sun muut menee tätä nykyä, ja kuinka moni on pysynyt jääkiekon parissa. Vai perustetaanko niille oma ketjunsa? Siellä tosin sitä eloa on huomattavasti vähemmän kuin tällaisessa, jossa pelaajat vaihtavat seuraa vuosittain, jotkut useammankin kerran vuodessa.
Ensimmäisellä sivulla on hyvä kooste pelaajista, voisko sitä listaa aina päivitellä tarpeen mukaan? Vai voiko niitä vuosien päästä muokkailla?
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Onko tässä ketjussa tarkoitus kertoa aktiivipelaajista, vai kaikista ex-jyppiläisistä?
Tänne mahtuvat niin aktiivit kuin uransa lopettaneetkin pelaajat. Ensimmäiselle sivulle tekemäni listauksen pystyisi kyllä päivittämään, mutta se on turhaa, koska Elite Prospects -sivuston Where are they now? -koonnit tarjoavat samat tiedot näppärämmin liigajoukkueen ja junnujoukkueiden entisistä pelaajista: JYP, JYP A, JYP B, JYP B2 ja JYP C.

Asiasta toiseen. Viime viikon kahdessa ottelussa pisteet 3+2 kerännyt Olli Määttä on valittu OHL:n viime viikon pelaajaksi. Taistelu OHL:n mestaruudesta alkaa torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaan, jolloin London isännöi Niagara Ice Dogsia. Sarjan otteluohjelma OHL:n sivujen mukaan:
Game 1 - Thu May 3 7:00 PM Niagara at London
Game 2 - Sat May 5 7:00 PM London at Niagara
Game 3 - Mon May 7 7:00 PM Niagara at London
Game 4 - Wed May 9 7:00 PM London at Niagara
Game 5 - Fri May 11 7:00 PM * Niagara at London
Game 6 - Sun May 13 2:00 PM * London at Niagara
Game 7 - Mon May 14 7:00 PM * Niagara at London

(* if necessary)
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Tänne mahtuvat niin aktiivit kuin uransa lopettaneetkin pelaajat. Ensimmäiselle sivulle tekemäni listauksen pystyisi kyllä päivittämään, mutta se on turhaa, koska Elite Prospects -sivuston Where are they now? -koonnit tarjoavat samat tiedot näppärämmin liigajoukkueen ja junnujoukkueiden entisistä pelaajista: JYP
Kiitokset tästä linkistä, kieltämättä leuat loksahti auki, kun näki Markku Rantasen nimen aktiivipelaajien joukossa. Mutta totta se oli, ikää 47 ja lätkä maittaa. Alasarjoissa luonnollisesti, mutta mitäpä siitä!
 

mohmot

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Esko Seppäsen twitteristä poimittua :

@EskoSeppanen: Jody Shelley oli alkanut kehua UL-Savolaiselle Philan kopissa, kuinka #JYP voitti tänä keväänä Suomen mestaruuden. Kasvatti. #smliiga
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Kiitokset tästä linkistä, kieltämättä leuat loksahti auki, kun näki Markku Rantasen nimen aktiivipelaajien joukossa. Mutta totta se oli, ikää 47 ja lätkä maittaa. Alasarjoissa luonnollisesti, mutta mitäpä siitä!

Slemmy vuosia toiminut Kiekko-Susien pelaajavalmentajana, nykyään siis Jämsänkosken Ilveksen miehiä.
Siirtyi aikanaan jo Jämsäläiseen harrastejoukkueeseen, jossa "lopullisesti" uransa lopetti ja mies kastettiin Jämsänjokeen.
Valmennellut myös ahkerasti junnuja välillä, mutta mies ei pitkään pois kaukaloista ole koskaan pysynyt vaan aina aloittanut uudestaan.
Tärkeä vaikuttaja Jämsäläisessä kiekkoilussa edelleen.
Huomioitavaa on myös se, että mies edelleen todella tärkeä pelaaja joukkueelleen ja pelisilmältään varmasti sarjan parhaita.
Liike ei tokikaan ole vuosiin ollut enää vahvuus.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Pekka Tuokkola Tapparaan vuoden sopimuksella ja sitten kotiutetaan, kun toinen nykyisistä kassareista vaihtaa varmuudella maisemaa.

Filip Riska Lukkoon puolestaan. Tuota duunariosastoa kun katselee, niin kyllä Filippi oli oman suosikkilistan kärkipäässä. Ei auta valittaa, vaan toivottaa miehelle onnea matkaan kohti uusia seikkailuita. Med RD, tietenkin.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän se oli jo tiedossa että jos ja kun Immonen palaa liigaan niin seura on melko varmasti JYP. Tänään vielä sanoi iltasanomien haastattelussa että: "Ulkomailla pelaaminen kiinnostaa edelleen, ja ainakin ensi kausi vedetään Venäjällä. Mutta Suomessa minulla on vain yksi vaihtoehto (JYP), Immonen alleviivaa. Paitta kattoo vaikka ei saisikaan niin paljoa aikaa kuin edellisellä kerralla. Hieno mies.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Immonen ei pelaa ensi kaudella JYPissä. Liigassa vain meillä. Paita kattoon.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Immonen ei pelaa ensi kaudella JYPissä. Liigassa vain meillä. Paita kattoon.

Kuninkaan paluuta odotellessa. #26 kattoon vaan tämän jälkeen. Olisi saanut tulla jo ensi vuodeksi, mutta minkäs teet. Realiteetit ovat ikäviä juttuja aina joskus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös