Saiko hän niistä jäähyn?? Siis poikittaisesta mailasta ja väkivaltaisuudesta??
Ei saanut jäähyä. Rönnin virheitä, kuten myös Nickersoniin kohdistunut korkea maila.
Saiko hän niistä jäähyn?? Siis poikittaisesta mailasta ja väkivaltaisuudesta??
Miksi valtakunnallinen lehti painaisi tiedon siitä että joku ottelua katsomassa ollut ei kommentoinut asiaa?
Nickerson ajoi kaksi kertaa lukkolaisen niskaan, toisen kerran poikkarilla ja toisen kerran nyrkeillä kun oli hukannut mailansa. Ainakin tuo nyrkeillä tapahtunut oli selvä vahingoittamisyritys.
Nickerson ajoi kaksi kertaa lukkolaisen niskaan, toisen kerran poikkarilla ja toisen kerran nyrkeillä kun oli hukannut mailansa. Ainakin tuo nyrkeillä tapahtunut oli selvä vahingoittamisyritys.
Kyllä sitä vaan pitäisi jaksaa kuunnella. Ei Nickerson ole ainoa, jolla hermot ovat menneet, mutta itse en tiedä yhtään pelaajaa jolla ne hihat palavat jatkuvasti, illasta toiseen. Ihan eri tahot hoitavat häiriköt sitten katsomosta, jos sellaiseen on aihetta. Oliko sitä räittykin taas vai jatkuuko vaan sama paskapuhe, mitä oli silloin joskus Hämeenlinnassakin?
Nickerson ajoi kaksi kertaa lukkolaisen niskaan, toisen kerran poikkarilla ja toisen kerran nyrkeillä kun oli hukannut mailansa. Ainakin tuo nyrkeillä tapahtunut oli selvä vahingoittamisyritys.
Keskustelkoon ja provosoitukoon yleisön kanssa, jos Nickerson kokee, että siitä jotain hyötyä on.
Tarkoitatko tuota nyrkein tapahtunutta raivoamista,jossa lukkopelaaja korkkasi ensin mailalla Nickersonin silmäkulman auki keskialueella,siniviivan tuntumassa?
Tämä viesti on minulle aikamoista hepreaa, mutta jos tuossa ensimmäisessä virkkeessä viitataan allekirjoittaneeseen, niin pahasti mennään metsään. Minulla ei ole mitään syytä kuumentua tämän asian tiimoilta.Kylläpä nyt tunteet kuumenevat rattoisasti. Eihän edes Pasi "Puhelin" Reunanenkaan herättänyt näin kuumia fiiliksiä vierasfaneissa! Mitenköhän nyt on Mestiksessä?
Kaveri oli katsomassa tuota Lukko-peliä, ja hän naureskeli, että suurin osa jäähylle Mattin seuraksi pyrkineistä oli alle 20-vuotiaita tyttöjä... noh, onneksi Masan "kotijoukoilla" on pesäpallotaustaa, niin saadaan vähän backuppia seuraavaan kotimatsiin jos ei Porin järkkäreillä pysy homma hallussa.
Siis mitä tapahtui Raumalla??
Kun Ässät oli häviöllä Nickerson haastoi Lukon pelaajia tappeluun?? Eikö tämän tyyppinen homma kuulu hänen roolinsa, siis vastustajan pelin sekottaminen?? Vastaavasti toimi Ben-Amour ensimmäisessä erässä, tällöin "sekopää" Nickerson huusi WOHOO!!, pelottavaa...
Kolmannessa erässä hän sai mailasta päähänsä ja suuttui tästä ja yritti haastaa taas Lukon pelaajan, pelottavaa...
Pelin lopussa oli paljon puhetta, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Jos Nickerson olisi ollut raivon vallassa, hän olisi päässyt esim. Siklenkan kimppuun.
Ai niin, Nickerson sai ottelussa 2 min... Pelottavaa.
Tämä viesti on minulle aikamoista hepreaa, mutta jos tuossa ensimmäisessä virkkeessä viitataan allekirjoittaneeseen, niin pahasti mennään metsään. Minulla ei ole mitään syytä kuumentua tämän asian tiimoilta.
TosiFani.....vaihda lääkitystä
Nickerson ajoi kaksi kertaa lukkolaisen niskaan, toisen kerran poikkarilla ja toisen kerran nyrkeillä kun oli hukannut mailansa. Ainakin tuo nyrkeillä tapahtunut oli selvä vahingoittamisyritys.
QUOTE]
Nickersonin kädet olivat tilanteessa rinnan edessä, ehkä aavistuksen irti vartalosta. Kädet osuivat niskaan, koska lugun pelaaja käänsi selkänsä juuri kun Nickerson oli tulossa taklaamaan. Tuomari oli tilanteessa hyvin sijoittunut, näki koko tilanteen, eikä antanut jäähyä, koska tilanteessa ei ollut rikettä nimeksikään.
Aivan sama mitä nickerson tuo ässille, mutta tommonen s**tanan sika ei kuulu lähellekkään lajia nimeltä jääkiekko. Kaveri pitäis saada kaukaloista pois lopullisesti. Tommonen toiminta on selittämätöntä ja sitten vielä yleisö viittii taputtaa tommoselle jenkkiapinalle. Ei vittu oo kyllä kaikki kotona.
Kolme peliä tuli sitten kieltoa ja siinä on mielestäni yksi peli liikaa. Eli voisiko sanoa että nimestä tuli se yksi peli. Toivottavasti linja pitää myös silloin kun esimerkiksi Mäkiaho saa ottelurangaistuksen.
Meinaat siis, että Mäkiaholla kilahtaa yhtä pahasti päässä?
Kolme peliä on ihan ok, ens kerralla sitten enemmän. :)
Tuo on kyllä totta, että perustelut eivät oikein vakuuta. Tosin veikkaan, että lähinnä tuossa haetaan tuota kilahtamista HPK - Ässät ottelussa aikaisemmin tällä kaudella...
"Rangaistusta koventavana seikkana pidetään myös Nickersonin aikaisempaa käytöstä / aikaisemmilla kausilla esittämiä jääkiekkoon kuulumattomia otteita ja tekoja."
Huomaa kohta "...aikaisemmilla kausilla...". Mäkiaholla on takanaan aika ruma menneisyys...