Matkalla alkoholismiin?

[adolf]

Tämä on hyvä pointti. Joku alkoholismista kärsinyt joskus taisi todetakin, että alkoholiriippuvaisena kaikista pahimpia oli juuri ne päivät ja hetket kun ei juonut mitään. Ne oli pelkkää kärvistelyä, tuskaa ja sen hetken odottamista kun pääsee taas juomaan. Eli vaikka oli esim. viikot juomatta, niin silti se alkoholiriippuvuus piti tavallaan otteessaan koko ajan ja sotki elämää tehden normaalielämän ihan mahdottomaksi.

Se menee päihderiippuvuudessa juuri näin. Ja lisään tuohon vielä sen verran, että omalla kohdallani ne juomattomat päivät eivät silloin loppuaikoina olleet oikeastaan sen takia pahimpia, että kärvistelin juomatuskissani.

Ne oli ihan kauheita sen vuoksi, että kärsin ihan hirmuisista sosiaalisista peloista silloin ja juominen oli tietysti siihen hyvin paljolti syypäänä. Se oli sekoitus sitä, että minulla oli ne kaikki lapsuuden kokemukseni siellä taustalla täysin käsittelemättä, ja sitten päälle se kaikki oma sekoiluni alkoholin kanssa, ja ne temput mitä olin tehnyt. Se syyllisyys, häpeä ja erilaiset pelkotilat olivat ihan kammottavia. Muistan kun yksi opiskelutoverini joskus sanoi minulle, että sinua kun katsoo vierestä, niin on kuin katsoisi sitä television testiruutua. Nykyäänhän tuommoiselle voi jo nauraa, mutta eihän tuollainen siihen aikaan mitään muuta tehnyt, kuin ahdisti ja hävetti.

Sosiaalisten tilanteiden pelkoni oli sitä luokkaa, että rappukäytävään astuessani piti ovisilmästä tsekata, että rappukäytävästä kuuluvia ääniä tuottava ihminen ehtii menemään ohitse, että minun ei tarvitse kohdata sitä ihmistä. Ihan siis sekopäistä, että pelkää ihmisiä noin paljon, mutta noin murskana minun itsetuntoni silloin oli.

Sitten muistan, että kaupassa kun kävin, niin ajattelin että nuo kaikki ihmiset tuijottaa vaan minua ja katsoo, että mikä hirvittävä ilmestys tuo onkaan. Iltaisin menin nukkumaan semmoisessa itsesäälipiehtaroinnissa, että jos kuolisin nyt, niin kukaan ei jäisi varmaan kaipaamaan.

Opiskeluni olivat vielä semmoisella alalla, että niihin kuului todella paljon kaikenlaista sosiaalista kanssakäyntiä. Ryhmätöitä, esitelmien pitämistä ja sen sellaista. Useilla eri kielilläkin vielä kaiken lisäksi. Se oli aikamoista aikaa, kun olotilani oli tuollainen.

Vaikka tämä elämä ei ole mitään pelkkää ruusuilla tanssimista nykyäänkään, niin kyllä se vaan tuntuu hyvältä että siitä hirvittävyydestä on päässyt pois. Ja ihan lastenleikkiähän tämä on nykyään siihen verrattuna. Täydelliseksi en ole tullut, mutta paljon parempi versio kuitenkin olen itsestäni tänäpäivänä, kuin silloin. Kehityttävää on kuitenkin edelleen. Minulla on niitä samoja negatiivisia luonteenpiirteitä, ajattelu- ja käytösmalleja edelleen, mutta niille jo tänäpäivänä pystyy jotain tekemäänkin.

Olen tosi onnekas, että se stoppi tuli minulle jo niin nuorena.

Se juomattomuus ei vielä siis tarkoita sitä, että ihminen olisi parantunut alkoholiriippuvuudesta. Ne samat käytösmallit ja samat pakkomielteet on edelleen siellä taustalla ja purkautuvat ehkä sitten muihin asioihin. Ja lopulta ne sitten yleensä purkautuvat jälleen siihen alkoholiin. Todellinen paraneminenhan lähtee vasta sitten käyntiin kun ihminen kykenee tunnistamaan nuo haitalliset käytösmallit ja saa työkalut niiden taklaamiseen.

Minulla se on ainakin mennyt niin, että avaimena on ollut se, että on päässyt käsiksi niihin riippuvuuden alla velloneisiin tunteisiin.

Se rehellisyys ja avoimuus. Nämä on vaan semmoisia juttuja, että näitä ei vaan voi mitenkään korostaa liikaa, että miten tärkeitä nämä ominaisuudet on näiden ongelmien ratkaisussa. Se että lopettaa semmoisen itselleen valehtelemisen, itsensä pettämisen ja pakenemisen.

 

[hihhu]

Pitäisikö olla huolissaan?

Täytin 18 muutama kuukausi sitten, ja nyt olen kahden kuukauden ajan asunut muutaman lukio/bändikaverin kanssa yhdessä. Ja kaljaa kuluu enemmän kuin koskaan alaikäisenä ajattelin. Alaikäisenä tuli juotua ainoastaan humaltumistarkoituksessa ja keskimäärin ehkä kerran kuussa, tätä kesti kesästä 2022 talveen 24. Sitten kun muutin omilleni ja täytin 18 on homma muuttunut. Huuruisen kylmä raikas olut on alkanut maistumaan aina useammin. Aina IFK:n matsissa niin jätkien kanssa yhdet, aina kun mitään juhlimisen aihetta, niin otetaan muutamat. Joka viikko joko perjantai tai lauantai jätkät meille ja menee sixpack Koffia, tai baariin. Ehkä kerran kuukaudessa perjantai ja lauantai. Keskimäärin juopuneena ehkä 5 kertaa kuukaudessa nyt maalis-huhtikuussa. Ei onneksi överiksi enemmän kuin 2 kertaa viimeisen vuoden aikana. Osaan siis hallita kun juon, mutta juonko liian usein?

Koskaan ei ole ollut kunnon krapulaa, muutaman kerran ilta päättyny paskaan ripulioloon pöntön edessä. Enimmäkseen kyllä Karjalalaisen kämppiksen spesiaaliosastoa tuo överiksi vetäminen. Olen kyllä huomannut että nyt kun IFK:n matsit loppuivat niin kohtalaisen monena arkipäivänä tulee ostettua ja nautittua milloin lahtelainen, milloin auraa... Ehkä keskimäärin 10 olutta viikossa.

Ei ole vielä käytännössä ollenkaan haitannut koulua/työtä eikä myöskään terveyttä(ainakaan näkyvästi). Kukkaroakin vain maltillisesti opiskelijabudjetti riittää kuitenkin ihan hyvin. Kysymys on, olenko salakavalan tuhon tiellä? Paljon olen kuullut varoituksia että ei se alkoholi silloin alkoholisoituessa satuta, vaan sen jälkeen...

Pitkän selityksen jälkeen kysyn uudestaan, pitääkö olla huolissaan?

Mulla ei ole mitään palaa mitään neuvoja ruveta antamaan, mutta kääntäisin toisin päin. Luuletko, että voisit laittaa korkin kiinni ja ruveta tekemään jotain muuta? Käydä matsit ilman bisseä, hifistellä arkipäivää vaikka kahvilla eikä kaljalla jne.? Tai vaikka holittomalla kaljalla? Jos vastaus on ei, niin kuinka voimakas ei? Ja miksi ei? Ne vastaukset itsellesi varmaan antavat osviittaa siitä, missä mennään nyt ja missä tullaan menemään myöhemmin.

 

[L. Öysä]

Riippuvuuteen ja alkoholimääriin pieni kommentti. En väitä etteikö alkoholismi olisi sairaus, kyllä se minun mielestä on. En kuitenkaan itse näe riippuvuutta ihan tuollaisena on/off -tyylisenä, synnynnäisenä ominaisuutena. Tottakai perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat siihen, miten helposti ja voimakkaasti addiktoidumme, mutta kyllä tähän itsekin vaikuttaa omalla käyttäytymisellään. Mitä enemmän petoa ruokkii, sitä vahvemmaksi se kasvaa. Mitä kovemman kontrollin ja rajat itsellään pitää, sitä todennäköisempää on, että homma ei lähde lapasesta. Siinä mielessä esim. viikkoannoksillakin on jotain merkitystä, vaikka ei niitä kannata mustavalkoisesti tuijottaa. Jos kaljamäärän rajoittaminen tuntuu kovin vaikealta ja kärvistelyltä, kannattaa tietysti miettiä, onko itseään mitään järkeä kiusata lainkaan.

 

[adolf]

@L. Öysä

Jos ymmärsit sanomani niin, että esimerkiksi alkoholismi olisi jokin tämmöinen kohtalonomainen asia, joka on vääjäämättä säädetty joidenkin ihmisten osaksi, niin tätähän en tarkoittanut. Tietenkin on niin, että pystymme paljonkin omilla toimillamme ja valinnoillamme vaikuttamaan oman elämämme suuntaan.

Mutta se, että nämä perinnöllisyystekijät altistavat toisia herkemmin alkoholismille, kuin toisia on sellainen tunnustettu tosiasia, joka jaetaan päihdealalla ihan kautta linjan.

Sen riippuvuuden ymmärtämisen näkökulmasta oli kuitenkin ainakin omalla kohdallani niin, kuten kirjoitin, että niitä jos niitä määriä tuijotetaan, niin silloin meillä olisi huomio ihan väärässä asiassa. Monet itse päihderiippuvuuden kokeneet ja siitä toipuneet puhuvat ihan samankaltaista juttua, että jos meillä on vaan katse tuollaisissa mittareissa, niin silloin me ei oikein olla ymmärretty sitä riippuvuuden mekaniikkaa.

Tämä ei tietenkään sulje pois mitenkään sitä, että valtaosalle alkoholinkäyttö on ihan normaalia ja silloin tuollainen määrien rajoittaminen ja niiden miettiminen voi olla ihan tervettä.

Mutta silloin kun siirrytään riippuvuuden puolelle, niin siitä pitää tajuta mielestäni semmoinen juttu, että riippuvaisesta tekee riippuvaisen juuri se, että kun hän ei kykene hallitsemaan sitä päihteen käyttöään, vaan se päihde hallitsee häntä. Silloin tavallaan niistä määristä puhuminen on ihan samantekevää.

 

[Murkula]

Ei liity ketjun aiheeseen, mutta edelliseen postaukseen.

Mulla on sama ongelma, tuohon työkaveriin ihastumisen suhteen. Kyseessä olisi ihan täydellinen match, mutta isoin ongelma tässä lienee se, että olen hänen esimiehensä. Ja kun tässä ryssii isolla lapasella duunikuvioita muutenkin keiton takia, niin toihan se olis sitte ihan viiminen naula arkkuun.

Pakko tähän kertoa vaikka ei ketjun aiheeseen liity. Mun entinen naisystävä kertoi tuossa jokin aika sitten miten esimies oli piinannut ihan vitutukseen saakka. Mutta, noh, siitä ei sitten lopulta seurannut yhtään mitään koska hän oli johonkin ensimmäiseen viestiin vastannut että "mitä tarkoitat, haluan jutella tämän selväksi"
Se oli sitten kuulema ollut merkki siitä että on halukas jatkamaan keskustelua ja näin osoittanut mielenkiintoa ja tuota esimiehen ahdistelua ei siten voinut mitenkään tulkita ahdisteluksi.
Näin niitä viestejäkin niin voi vittu mitä skeidaa tuo tuo työpaikan ja työsuojelun päätös oli. En ymmärrä, kyseessä on alueeni ainoa sähköverkkoyhtiö, niin en voi käsittää tuon koko luokan talossa tuollaisen asian maton alle lakaisemista. Loppukaneetiksi ehdotettiin naiselle osaston vaihtoa koska esimiestäkään ei voi vaihtaa.

Sori off topic, iten olen ollu 16.3. jälkeen tipattomalla. Tosin syynä on suolitulehdus eikä orastava alkoholismi, tykkään juopotella ja kun juopotellaan, mutta ilon kautta hei.

 

[DaFlexi]

Mulla ei ole mitään palaa mitään neuvoja ruveta antamaan, mutta kääntäisin toisin päin. Luuletko, että voisit laittaa korkin kiinni ja ruveta tekemään jotain muuta? Käydä matsit ilman bisseä, hifistellä arkipäivää vaikka kahvilla eikä kaljalla jne.? Tai vaikka holittomalla kaljalla? Jos vastaus on ei, niin kuinka voimakas ei? Ja miksi ei? Ne vastaukset itsellesi varmaan antavat osviittaa siitä, missä mennään nyt ja missä tullaan menemään myöhemmin.

Voisin. Varmasti. En koe mitään pakonnomaista juomisen halua, enemmänkin sitä että olut on hyvää, mielelläni sitä juon ja viikonloppusin on hauskaa lähteä baariin tai kutsua jätkät meille. Saunaan sopii olut hyvin, eihän IFKn matsia voi kärsiä ilman yhtä huurteista.

Mutta voisin kyllä olla juomatta, viime vuonna menin heinäkuusta joulukuuhun niin ettö join vain yhden kerran.

 

[adolf]

Voisin. Varmasti. En koe mitään pakonnomaista juomisen halua, enemmänkin sitä että olut on hyvää, mielelläni sitä juon ja viikonloppusin on hauskaa lähteä baariin tai kutsua jätkät meille. Saunaan sopii olut hyvin, eihän IFKn matsia voi kärsiä ilman yhtä huurteista.

Mutta voisin kyllä olla juomatta, viime vuonna menin heinäkuusta joulukuuhun niin ettö join vain yhden kerran.

Jos itse arvelet tai jokin läheisesi arvelee jossain vaiheessa asian muodostuvan sinulle ongelmaksi, niin kannattaa mitä pikimmiten havahtua tekemään asialle jotakin.

Olet nuori vielä ja nauti niistä nuoruusvuosista. Toivottavasti asia on kohdallasi niin, että saat nautintoa elämästä myös selvinpäin.

 

[Alejandro]

Minusta tuo @DaFlexi kuulostaa ihan normaalilta nuoren miehen hauskanpidolta. Opiskeluaikoina tuli erilaisista sosiaalisista tapahtumista johtuen juotua vielä enemmän. Nykyään kun on töissä ja asuu naisen kanssa saman katon alla, niin juomatavat ovat muuttuneet täysin opiskelija-ajoista. Ikäkin toki myös vaikuttaa. Aikansa kutakin.

Enkä nyt halua mitenkään sanoa, että juo nyt vaikka kaksin käsin, kun olet vielä nuori, mutta en myöskään olisi erityisen huolissani noiden viestiesi perusteella. Mielestäni on kyllä joka tapauksessa hienoa, että olet pysähtynyt miettimään onko tullut törpöteltyä liikaa lähiaikoina. Ja voihan sitä pitää hauskaa myös selvipäin. Toki itse tiedät tilanteesi parhaiten, eli Pocahontaksen Kaarnamuoria vapaasti lainaten: Tee kuten sydämesi sanoo.

Eikä minulla ei ole mitään tarvetta väheksyä alkoholin tuomia haittoja, sillä olen varttunut alkoholistiperheessä (isä joi, äiti ei). Kasvuympäristöni on vaikuttanut kovin käyttäytymiseeni ja ihmissuhteisiini varsinkin, kun olin parikymppinen epävarma nuori, mutta alkoholinkäytöllä ei ole ollut osuutta asiaan. Olen ylpeä siitä, että minusta ei tullut samanlaista juoppoa, kuin isästäni. Eikä tule jatkossakaan.

 

[Zeic]

Pitkän selityksen jälkeen kysyn uudestaan, pitääkö olla huolissaan?

Ei. Minusta määrät ovat kohtuullisia. Jos haluat vähentää nauttimiskertoja korvaa esim saunaolut alkoholittomalla. Voit silti käydä saunassa ja juoda olutta, eikä keho edes huomaa eroa.

 

[Dino]

Riippuvuuteen ja alkoholimääriin pieni kommentti. En väitä etteikö alkoholismi olisi sairaus, kyllä se minun mielestä on. En kuitenkaan itse näe riippuvuutta ihan tuollaisena on/off -tyylisenä, synnynnäisenä ominaisuutena. Tottakai perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat siihen, miten helposti ja voimakkaasti addiktoidumme, mutta kyllä tähän itsekin vaikuttaa omalla käyttäytymisellään. Mitä enemmän petoa ruokkii, sitä vahvemmaksi se kasvaa. Mitä kovemman kontrollin ja rajat itsellään pitää, sitä todennäköisempää on, että homma ei lähde lapasesta. Siinä mielessä esim. viikkoannoksillakin on jotain merkitystä, vaikka ei niitä kannata mustavalkoisesti tuijottaa. Jos kaljamäärän rajoittaminen tuntuu kovin vaikealta ja kärvistelyltä, kannattaa tietysti miettiä, onko itseään mitään järkeä kiusata lainkaan.

Joillakin taitaa olla ihan fysiologinen syy jäädä helpommin koukkuun ja joutua ongelmiin alkoholin kanssa, mutta pohjimmiltaan kyse on kuitenkin aika monen asian summasta. Perintötekijätkin voi vaikuttaa, mutta ennen kaikkea vaikutusta on sillä ympäristöllä missä kasvaa. Monesti se alkoholiongelma on kuitenkin tavallaan oire ja ne syyt löytyy sieltä syvempää. Näin minä näkisin. Se riippuvuus kehittyy sitten kun aletaan lääkitä noita ongelmia, toisilla se tapahtuu helpommin ja toisilla kestää pidempään.