Matkakohteenne

  • 2 455 877
  • 14 538

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Meikällä sama, ei nyt suoranaisena patikkakohteena, mutta paikkana jossa pitää käydä kerran elämässään. Vuoden sisällä nyt käyty Islanti, Pohjois-Norja autolla ja tulossa Alaska. Eli ei mikään rantalomakohde-kiinnostus ole meikäläisellä, hehe.

Itsekin olen käynyt Islannissa viiden vuoden aikana kahdesti, ekalla kerralla kiertomatkalla, johon sisältyi myös patikkaa ja ratsastusta. Tokalla kerralla reissun pääpaino keskittyi Laugavegur-patikan kävelemiseen Etelä-Islannissa, lisäksi ehdittiin ratsastamaan yhtenä päivänä, valaita katselemaan ja kiertämään golden circle. Voisihan tuonne kolmannenkin kerran mennä, paljon on vielä näkemättä ja kokematta.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko jatkoaikalaisilla kokemuksia Marseillesta tai San Sebastianista?

Ollaan ajateltu tyttöystävän kanssa loppukesästä (heinä-elokuu) lähteä 5-7 päiväksi johonkin lämpimään etelän lomakohteeseen, joka saisi olla suht. edullinen hintojen puolesta ja rantakin saisi löytyä.

Toki jos muita hyviä ideoita Marseillen tai San Sebastianin lisäksi löytyy, niin ehdotelkaa ihmeessä :)
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Onko jatkoaikalaisilla kokemuksia Marseillesta tai San Sebastianista?
Marseillesta on. Keväällä tuli vietettyä kaupungissa muutama päivä, ja täytyy todeta, että kyseessä oli yksi vastenmielisimmistä Euroopan kaupungeista, missä olen koskaan käynyt. Vähän turhan rähjäistä ja monikulttuurista menoa omaan makuuni, Marseilleen verrattuna jopa joku Tiranan ydinkeskusta on siisti. OM:n kauden päätösmatsi ja mestaruusjuhlat olivat oikeastaan ainoa positiivinen kokemus noina päivinä.

Kaiken muun "hyvän" lisäksi Marseille on vieläpä kaikin puolin melko kallis kaupunki, joten siinäkään mielessä en suosittele paikkaa. San Sebastianiassa en ole käynyt, mutta Bilbaossa siinä lähellä kylläkin. Se ainakin voittaa Marseillen aivan 6-0, joten ehdotan näistä vaihtoehdoista matkaa Baskimaalle.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisiko suositella jotain mukavaa rantakohdetta huhti-toukokuulle 2011?

Eli tarkoitus olisi, että lämmintä olisi noin 25 astetta, ja hinnaltaan kohtuullinen. Matkan pituus olisi viikko, eli esim. Thaimaa ei tule kyseeseen.

Häämatkalla tuli käytyä tuolla Malediivien paratiisissa, joten välistä voisi vetää tuollaisen pakettimatkan jonnekin turistihelvettiin, että osaisi arvostaa vielä enemmän tuota viime kesän matkaa.

Toinen vaihtoehto olisi lähteä katsastamaan noita keskitysleirien jäänteitä. Onko semmoisesta reissusta kenelläkään kokemusta, ja mitä kautta olisi helpoin tuollaista reissua päästä toteuttamaan?
 

Hextall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland, NHL
Olisiko suositella jotain mukavaa rantakohdetta huhti-toukokuulle 2011?

Eiköhän se Kreetan Hanian rannikko ole ihan passeli ratkaisu. Kreetalla on kyllä ihan mukavasti nähtävää jos vaikka vuokraa auton. Keväällä ei ole paljon turisteja ja luonto kukkii siihen aikaan. +25 asteeseen pitäisi helposti päästä.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisiko suositella jotain mukavaa rantakohdetta huhti-toukokuulle 2011?

Supersaver myi toukokuun alkuun aivan käsittämättömän halvalla paketteja Kreikkaan (Kreeta?). Niissä oli tyyliin 4 tähden hotelli puolihoidolla ja Norwegeanin lennot. 2 Aikuista ja 1 lapsi ois irronnut alle 800 euron.

Kannattaa kurkistaa, jos siellä on matkoja jäjellä.

StevieY
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Toinen vaihtoehto olisi lähteä katsastamaan noita keskitysleirien jäänteitä. Onko semmoisesta reissusta kenelläkään kokemusta, ja mitä kautta olisi helpoin tuollaista reissua päästä toteuttamaan?

Lennot vaikka Müncheniin, vuokra-auto alle ja kiertelee esimerkiksi Baijerin ja lähialueen keskitysleirit sekä vaikka Kotkapesällä käy kääntymässä. Wikipedian leirilistasta bongailee sopivat/kiinnostavat paikat ja suunnittelee reissun sen mukaan. Yöpymiset vaikka pikkukylissä, joten suurempia varauksia ei tarvita etukäteen ja voi mennä fiiliksen mukaan. Leirit voi olla aika järkytys ja mm. tuttava sanoi, että kun kävi yhdellä leirillä niin ei halua enää muilla käydä.

Itse olen käynyt keskitysleireistä vain Flossenbürgissa. Pieni paikka mutta vetäähän se hiljaiseksi. Museo, vankien tarinat ja henkilökohtaiset esineet ehkäpä ne mitkä jäi parhaiten mieleen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Lennot vaikka Müncheniin, vuokra-auto alle ja kiertelee esimerkiksi Baijerin ja lähialueen keskitysleirit sekä vaikka Kotkapesällä käy kääntymässä. Wikipedian leirilistasta bongailee sopivat/kiinnostavat paikat ja suunnittelee reissun sen mukaan. Yöpymiset vaikka pikkukylissä, joten suurempia varauksia ei tarvita etukäteen ja voi mennä fiiliksen mukaan. Leirit voi olla aika järkytys ja mm. tuttava sanoi, että kun kävi yhdellä leirillä niin ei halua enää muilla käydä.

Itse olen käynyt keskitysleireistä vain Flossenbürgissa. Pieni paikka mutta vetäähän se hiljaiseksi. Museo, vankien tarinat ja henkilökohtaiset esineet ehkäpä ne mitkä jäi parhaiten mieleen.

Jos keskitys-/tuhoamisleirejä haluaa nähdä ja saada ahdistavan mutta vaikuttavan kokemuksen, on vain yksi Auschwitz-Birkenau. Saksan puolen Dachaut ja muut muistelupaikat eivät ole mitään sen rinnalla, se paikka on todella pysäyttävä. Määräisin kaikille rasismiin jne. taipuvaisille mieluusti pakolliseksi käynnin siellä. Kätevimmin pääsee hankkiutumalla Krakovaan, ja sen lähellähän on paljon muutakin nähtävää.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
batman83, jos haluat nähdä mitä ihminen voi tehdä toiselle, niin todellakin ainoa paikka on Auschwitz-Birkenau. SInne parhaiten pääset lentämällä Helsingistä Krakovaan, Finnair lentää 31.3 alkaen to ja su suoraan.

Krakovasta auto ja ei kun menoksi. Itse kävin siellä ja on todella myksitävä kokemus, ei voi muuta sanoa. Olen käynyt myös Gdanskin lähellä pienemmässä leirissä ja sekin oli mieleenpainuva.

Krakovan ympärillä on plajon nähtävää ja jos on halua ja aikaa, niin kannattaa ajaa Zakopaneen katselemaan kunnon vuoristomaisemia.

Puolassa eläminen on halpaa, hotelleja löytyy kaikissa hintaluokissa myös halpoja ja hyviä ja ruoka on ainakin omaan makuuni todella maukasta.

Liikenne on hiukan nopeatempoista joskus ja välillä saa olla tarkkana, mutta järjen kanssa täällä Puolassa pärjää. Tänään viimeksi ajoin eri asiakkaiden välillä reilut 300 km.
 

Escona

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En tiedä kuuluisiko tämä tänne vaiko lentomatkailua koskevaan ketjuun, mutta tahtoisin kuulla kokemuksista Lufthansalla kun matkaan on kuulunut myös osuus Deutsche Bahnilla eli junalla. Itselle Lufthansan haku tarjosi Helsinki-Stuttgart väliin lentoa Frankfurtiin ja sieltä jatkoa junalla itse kohteeseen.

Miten tämä on toiminut käytännössä? Saako junaliput vasta Frankfurtista vaiko jo aiemmin? Onko Frankfurtin lentokentällä aikaa vievää mennä paikasta toiseen koska paikan koko ei taida olla aivan pienimmästä päästä? Olisin kiitollinen lisäinfosta ennen kuin varaan mitään lopullisia paikkoja vielä minnekään.
 

Maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Slavia Praha
Miten tämä on toiminut käytännössä? Saako junaliput vasta Frankfurtista vaiko jo aiemmin? Onko Frankfurtin lentokentällä aikaa vievää mennä paikasta toiseen koska paikan koko ei taida olla aivan pienimmästä päästä? Olisin kiitollinen lisäinfosta ennen kuin varaan mitään lopullisia paikkoja vielä minnekään.

Lentoa junamatkalla varatessasi saat DB:lle (paikallinen VR, mutta toimivampi) koodin. Junalippu ostetaan kentän rautatieasemalta koodilla (automaatistakin saa). Koodi on voimassa muistaakseni vuorokauden ennen tai jälkeen lennon, riippuen toki lennon suunnasta.
Koodi maksaa aina saman 25e, matkustat kentältä mihin vain ja lähes tulkoot millä vain. Yö- tai autojuniin tuo ei käy, mutta muuten nopeampiin juniin kyllä.

Sinänsä helppo systeemi, koska hinta on varausajankohdasta riippumatta sama ja vieläpä varsin edullinen. Ja kun junamatka lunastetaan vasta kentältä, ei haittaa vaikka lento olisi myöhässä.

Frankfurtin kenttä on toki iso, mutta hyvin opastettu. Kunhan menet kaukojunien terminaaliin, etkä lähijunien. Ei siellä kuitenkaan montaa kymmentä minuuttia mene siirtymisiin, kaikki on kävelymatkan päässä.

-Maila
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Kuukauden päästä aurinkoon?

Iski kuukauden työttömyys helmikuun puolesta välistä eteenpäin ja pitäisi päästä johonkin lämpimään. Pakettimatka voisi olla kova juttu, ei oikein jaksa järjestellä itse. Mitäs väki sanoo Vietnamista ja lähinnä kai tuo Phan Thiet -Ho Chi Minh -osasto?

Jos löydän aikaa ja voimia järjestellä ja mennä reittilennoilla ja varailla itse, niin missä olisi tuohon aikaan lämmöt siinä 25-30 astetta? Yli kolmen kympin lämmöt on rouva Jiille liikaa. Pari päivää saa olla hieman yli, mutta 2 viikkoa +35:ssa ei nyt vaan toimi.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Iski kuukauden työttömyys helmikuun puolesta välistä eteenpäin ja pitäisi päästä johonkin lämpimään. Pakettimatka voisi olla kova juttu, ei oikein jaksa järjestellä itse. Mitäs väki sanoo Vietnamista ja lähinnä kai tuo Phan Thiet -Ho Chi Minh -osasto?

Voin kyllä suositella HCMC:iä, mutta kyllä sielläkin lämpötilat kuukauden päästä ovat jo todella kovia. Ehkä sitten kannattaa matkata Hanoihin, jossa on viileämpää tähän aikaan vuodesta?

Ja brassailun vuoksi pitää tähänkin kirjoittaa, että huomenna on lähtö kolmeksi viikoksi Thaikkuihin. Bangkok ja Koh Chang ovat kohteina, onko Changilla kukaan Jatkislaisista käynyt?
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
..Ja brassailun vuoksi pitää tähänkin kirjoittaa, että huomenna on lähtö kolmeksi viikoksi Thaikkuihin. Bangkok ja Koh Chang ovat kohteina, onko Changilla kukaan Jatkislaisista käynyt?

Luonnonkaunis reppumatkailijoiden 'paratiisisaari'. Kauniita paikkoja ja paljon ruotsalaisia(kin) repputurismoja. Palvelut sitten sen mukaiset, vaikka tätä nykyä (omasta vierailusta on 'jokunen'vuosi vierähtänyt...) taitaa palveluja löytyä joka kukkarolle. Sukellus ei ihan yhtä hyvää kuin joissain muissa Thaimaan paikoissa, mutta kyllä sitä tuollakin kandee harrastaa, jos moisesta pitää. Voittaa ne ainakin suomen vedet, heh. Ihan jees mesta, jos reppumatkailu on lähellä sydäntä ja haluaa puhtaasti rentoutua, kierrellä mopolla saarella, syödä hyvin jne...
 

Escona

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Koodi on voimassa muistaakseni vuorokauden ennen tai jälkeen lennon, riippuen toki lennon suunnasta.
Koodi maksaa aina saman 25e, matkustat kentältä mihin vain ja lähes tulkoot millä vain. Yö- tai autojuniin tuo ei käy, mutta muuten nopeampiin juniin kyllä.

-Maila

Tämä ratkaisi kyllä omalla kohdalla, jos tällöin täytyy maksaa 25€ lisämaksua siitä että pääsee itse kohteeseen. Stuttgartiin on kuitenkin niin lyhyt matka Frankfurtista ettei ole järkeä ottaa junaa liittymälennon sijaan. Itse lento kun on liittymien kanssa myös noin 25€ lisämaksun arvoinen. Ajattelin vain muuten tällaista vaihtoehtoa kun junalla pääsee itse kohteeseen noin 2h aiemmin. :)

Kiitos kuitenkin informaatiosta matkan osalta. Tiesin, että Jatkoaikaan voi luottaa paremmin kuin moniin muihin netin keskustelupalstoihin.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Ja brassailun vuoksi pitää tähänkin kirjoittaa, että huomenna on lähtö kolmeksi viikoksi Thaikkuihin. Bangkok ja Koh Chang ovat kohteina, onko Changilla kukaan Jatkislaisista käynyt?

Changilla tuli viimeks vajaa vuosisitten käytyä. Erittäin mielyttävää lojumista merenranta terasseilla, kirjoja lukien. Skootterin vuokraus mahdollistaa mukavan reissaamisen ympäri saarta iisisti. Jos enemmän aikaa kantsii melkein kokeilla eri kolkkia saaressa. Whitesand beach ja lonely beach ainakin ennen tapasivat olla hyvinkin eri fiilksellä ladattuja mestoja.

BKK:sta pakko sanoa, että jos sattuu olemaan kaupungissa viikonloppuna, olisi haaskausta jättää käymättä weekend marketseilla. Mitä sieltä ei saa, ei tarvite!
 

Miguel

Jäsen
Stuttgartiin on kuitenkin niin lyhyt matka Frankfurtista ettei ole järkeä ottaa junaa liittymälennon sijaan. Itse lento kun on liittymien kanssa myös noin 25€ lisämaksun arvoinen. Ajattelin vain muuten tällaista vaihtoehtoa kun junalla pääsee itse kohteeseen noin 2h aiemmin. :)

Niin, tämä "ei ole mitään järkeä" on kyllä tässä täysin makuasia. Äitini, 56, on tottunut lentomatkustaja, mutta hänellä on edessään vastaavankaltainen matka kuin sinulla ja hän sanoi ottavansa paljon mieluummin jatkon junalla.

Itse katsoisin tapauskohtaisesti. Tykkään junamatkustamisesta, mutta ison matkatavarakuorman kanssa olisi työlästä mennä. Ja lyhyet lentomatkat ovat oikeastaan ihan kivoja, noissa pienissä koneissa kun tuntuu harvemmin olevan isoja murheita tekniikan kanssa ja siksi viivytyksetkin ovat harvassa. Silti lentokenttäprotokollan läpikäynti venyttää matka-ajan helposti paljon junailua pidemmäksi.

Stuttgartissa kannattaa kuriositeettina huomioida kaupungin päärautatieasema, se kun revitään kohtapuolin alas uuden megakompleksin tieltä, ja debatti siitä projektista on ollut kestona Saksan ykkösuutisaihe kuin vaalirahakohu Suomessa. Joidenkin mielestä niin kaunista historiallista rakennusta ei saisi hävittää ja päätöksenteossakin meni mutkat suoriksi. On siinä pytingissä omanlaistaan tyyliä, mutta olen käynyt siellä vain talvella ja vihaan asemia joissa vetää kovasti läpi. Ainakaan lämpimiä muistoja ei siis jäänyt.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Olisi tarkoitus hiippailla Lontooseen tässä kevään korvilla. Mieleeni juolahti, notta miten opiskelija tuolla kalliissa kaupungissa pärjää? Kun tavaopiskelijakortti ei käyne siellä, niin ei niitä alennuksiakaan saa. Tarkoitus olisi piipahtaaa Southamptonissa ja Portsmouthissa, joten rautatievinkkejäkin otetaan vastaan...
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Voin kyllä suositella HCMC:iä, mutta kyllä sielläkin lämpötilat kuukauden päästä ovat jo todella kovia. Ehkä sitten kannattaa matkata Hanoihin, jossa on viileämpää tähän aikaan vuodesta?

Ja brassailun vuoksi pitää tähänkin kirjoittaa, että huomenna on lähtö kolmeksi viikoksi Thaikkuihin. Bangkok ja Koh Chang ovat kohteina, onko Changilla kukaan Jatkislaisista käynyt?
Thaimaassa on tullut reissailtua runsaasti ja koh chang on ihan asiallinen paikka. (paikallista hyttyskarkoitetta kannattaa käyttää auringonlaskun jälkeen) lievän malariavaaran vuoksi. Jos siis tarkoitat koh changilla sitä itärannikolla olevaa.
Seven elevenistä ostaa keltaisen pullon Skeletone myrkkyä niin pysyy ötökät poisssa.
Jos aikaa jää niin Bangkokin lähellä oleva koh samet on katsastamisen arvoinen, ei tosin viikonloppuna, koska silloin Bangkokilaiset valtaavat saaren ja on tungosta.
Bkk kannattaa shoppilla kassit täyteen. Jos Bkk olo osuu viikonlopulle, kannattaa käydä Chatuchak Weekend Market (lausutaan taksissa jatu jak tai JJ). Yli 15000 kojua täynnä tavaraa, taivaan ja maan väliltä, vaatteita, koruja, antiikkia, eläimiä, mitä vain. Hintataso selkeasti halvempi kuin vaikkapa MBK tavaratalossa tai Khao san roadilla.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Tuossa tulee itsekin tehtyä pikku 23h risteily. Jopa oikein DeLuxe hytti :).

Mutta joo kesällä pitäisi ajatella lähteä pitemmälle. Tarkoitus olisi lähteä Sveitsiin, Davosiin. Onko muilla palstalaisilla kokemusta Davosista?

Minkälaista siellä oli?
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mutta joo kesällä pitäisi ajatella lähteä pitemmälle. Tarkoitus olisi lähteä Sveitsiin, Davosiin. Onko muilla palstalaisilla kokemusta Davosista?

Ihan siisti paikka Sveitsin perämettässä.

Tarkoitukesi on kai sitten mennä harrastamaan kiipeilyä, maastopyöräilyä ja / tai vaellusta? Noihin Davos on hyvä kohde - joskin valitsisin itse ehkä jonkun edullisemman kohteen Sveitsistä tai Itävallasta.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Ihan siisti paikka Sveitsin perämettässä.

Tarkoitukesi on kai sitten mennä harrastamaan kiipeilyä, maastopyöräilyä ja / tai vaellusta? Noihin Davos on hyvä kohde - joskin valitsisin itse ehkä jonkun edullisemman kohteen Sveitsistä tai Itävallasta.

Joo kyllä, sekä olisi hienoa kokea tuo Bernina Express, tarkoitus olisi siis Aurinkomatkojen kautta lähteä tuonne. Kertokaas ny vähän enemmän kyseisestä paikasta?
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Thaimaassa on tullut reissailtua runsaasti ja koh chang on ihan asiallinen paikka. (paikallista hyttyskarkoitetta kannattaa käyttää auringonlaskun jälkeen) lievän malariavaaran vuoksi...

Jos Bkk olo osuu viikonlopulle, kannattaa käydä Chatuchak Weekend Market

Pienen pieni varaus tohon Chatuchakin Weekend Marketiin... Kaikki, mitä SamSpade paikasta kirjoitti on tietenkin totta, mutta ainakin itselleni se edustaa maanpäällistä helvettiä! Kuumaa, tungosta ja sekasortoista. Ja tottumattomalle voi olla aika vaikea löytää mitään, varsinkin jos jo etukäteen on mielessä mitä haluaa ostaa. Sellaiseen hortoiluun varmaan ihan eksoottinen kokemus... Onhan MBK toki hiukan kalliimpi ja samanlainen tungos sielläkin on, mutta siellä on sentään ilmastointi.

Noiden hyttysmyrkkyjen kanssa tropiikissa läträtessä kannattaa muistaa suojata itsensä erityisesti auringonnousun ja laskun aikaan, jolloin hyttyset ovat aktiivisimmillaan, sekä Dengue, että malariahyttyset. Dengue hyttynen on enempi päivähyttynen ja malariahyttynen sitten pimeänaikaan liikkuvaa sorttia, noin niinkuin nyrkkisääntönä... En mä tuolla Changilla malariaa kovin suurena riskinä osaa pitää, mutta Dengue Fever on jo ihan tarpeeksi vittumainen tauti itsessään, jotta myrkkyjä kandee harkitusti käyttää, ainakin saarella ollessa. Itse tropiikissa asuvana ja paljon eri olosuhteissa reissaavana en ole kertaakaan näiden vuosien aikana malarialääkkeitä käyttänyt, enkä malariaa sairastanut, joten kyllä se hiukan paskaa säkääkin vaatii, jos malarian onnistuu itselleen lomalla hankkimaan. En tosin käytä hyttysmyrkkyjäkään kuin ihan satunnaisesti, koska en yleensä pukeudu kuin turisti (shortseihin ja t-paitoihin...varsinkaan iltaisin). Suosittelen, että ainakin päivälliselle lähdettäessä kannattaa jalkoihin ja nilkkoihin suihkauttaa hyttysmyrkkyä, (varsinkin jos shortseja käyttää) ja öisin nukkua hyttysverkon alla, mikäli huoneessa ei ole ilmastointia tai sitä ei tykkää käyttää. Ja kun sitä hyttysmyrkkyä ostaa, niin sen verran kannattaa pullon kyljestä katsoa, että siinä on tarpeeksi DEET:iä. Niillä suomalaisilla offeilla ei tee yhtään mitään...
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Ostin tänään toukokuulle lennot Islantiin koske en ole siellä vielä koskaan käynyt. Mitä helvettiä siellä voisi tehdä, mielellään jotain retkeilytyyppistä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös