Martin Bergeron

  • 42 112
  • 259

AvsMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Bergeronin ensimmäinen peli (näin vain sen) Ässät-Lukko oli ihan hyvä. Martin nousi heti Ässien hyökkäyspelin sieluksi. Hänen laidoillaan ovat pelanneet pääasiassa Harjula ja Korpisalo, vähemmässä määrin Kuusela.

Ensimmäisessä erässä ei juuri mitään ihmeellistä tapahtunut, mutta toisessa nähtiin se ensimmäinen maalikin. Martin toi kiekon Lukon puolustusalueelle ja syötti kiekon vasempaan laitaan Harjulalle. Sitten Martin luisteli maalille, jonne Harjula antoi oivallisen syötön. Martin ohjasi kiekon Lukon maaliin ja Ässät 2-0-johtoon. Huutoa hallissa kyllä riitti! Pelissä hänellä oli myös muita maalintekopaikkoja, mutta verkko ei venynyt yhtä maalia enempää.

Bergeronin pelisilmä, rauhallisuus ja kyky ohjata kiekkoa maalille syötetyistä tai lauotuista kiekoista teki positiivisen vaikutuksen. Ylivoimapelissä Martin oli joko kulmassa ja laidalla (tilanteen mukaan tietenkin) tai maalin edessä ohjailemassa. Luisteluvauhti oli ennakkoraporttien mukainen eli ei kovin nopea, mutta tietynlaista tilannenopeutta kyllä löytyi.
 

Padis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt kun on neljä kierrosta takana vaikuttaisi siltä, että Bergeron osaa maaleja kyllä tehdä. Puoli maalia/peli on ihan mukiinmenevä tahti. Omassa päässä vaan kolisee liikaa. Martta on hyvä pelaaja joka ei kumminkaan pysty yksin kannattelemaan kenttää. Mielestäni hän tarvitsee paremmat laiturit noustakseen vielä astetta kovemmaksi(niin... mistähän niitäkin saisi..) Mutta jos näin jatkuu niin ässien ykkönen tulee olemaan meidän kompastuskivi. Yhtä tehtyä maalia kohden kaksi päästettyä ei oikein riitä. Mielestäni Toivolan kannattaisi kokeilla kierrättää Bergeronia vaikka Kiilholman tilalle kolmoseen. Niinpä... voiko Kiilholmaa peluuttaa Korpparin ja Harjulan välissä... en osaa sanoa, mutta sen tiedän että Martta ei siihen sovi. Toisaalta Korpisalo ja Wesslinkin voisi vaihtaa paikkaa. Näin saataisiin Martan laidalle joku joka liikkuu vähän nopeammin ja jaksaisi vääntää kulmissakin. Kakkoskentällistä en mielelläni rikkoisi kun tuntuisi olevan ihan toimiva. Aika helppoa on tämä neuvominen täältä näppiksen takaa:)
 

Juhavaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Bergeronille aikaa...?

Herra Bergeron on pyörinyt alkukauden patapaidassa vaihtelevasti. Kiekollisena mies on väläyttänyt hyvää pelisilmää muutamalla kauniilla syötöllä. Maalinsa mies on tehnyt tyylillä ja ampuu aina oppikirjan mukaan läheltä ylös. Aloituksissa mies on mitä mainioin ja onkin hoitanut paljon tärkeitä aloituksia kotiin. Alivoimalla mies on myös ainakin kotipeleissä ollut kohtalainen, moni purkukiekko on lähtenyt vastustajan päätyyn juuri hänen lavastaan. Kiekottomana mies ei ainakaan vielä ole vakuuttanut. Patapaidathan on totuttu Timon, Samun ja Tuomon...ym toimesta kiitävän vastustajaan kiinni, Bergeronin tyyli on hivenen erilainen.Itse en ole vielä pystynyt tekemään omaa päätöstäni, onko Martin ykköspelimies tämänpäivän liigaan ja varsinkin Ässiin?Mutta annetaanko miehelle nyt vielä aikaa. Totuus näkyy vasta siinä 10-15 pelin kohdilla. Uskon vakaasti, että mies nostaa profiiliaan ja lunastaa lupaukset.Tosin totta on, että ykköshyökkääjän tehojen on oltava vähintään pite/peli Ja päässä tietenkin kultakypärä. Muuten ikävä kyllä Tammisen kuuluu antaa tylysi miehelle kenkää. Toivotaan parasta, Bergeronille...verkot töttörölle...Kyllä se siitä vielä lähtee!
 
Viimeksi muokattu:

meciar81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, UP-V, HC Rebel Havl Brod
"Jämerä miekka tulee esiin"

No miehen vahvuus on kuulemani mukaan ainakin maskipelaaminen ja kiekkojen ohjaaminen juuri ko. paikalta. Sellaisia pelaajia ei koskaan Ässissä ole ollut liikaa.

Iän tuoman auktoriteetin avulla pelaaja voi hyvinkin nousta todelliseen johtaja-asemaan joukkueessa, sillä pukukoppipelaajan roolin hän on useimmissa joukkueissaan ottanutkin.

Tiedä sitten johtuuko Tammisesta, vai Bergeronin muutamasta onnistumisesta, mutta toistaiseksi porilaisyleisö ei ole aloittanut häntä kohtaan sitä tavallista selkäänpuukottamista, jota monet ulkomaalaisvahvistukseksi kaavaillut ovat kohdanneet, kun alkukausi ei olekaan ollut täysosuma!

Itse ainakin haluaisin uskoa Bergeronin nostavan Ässien kurssia viime vuosien ahdingosta, ja lainatakseni Satakunnan Kansan sanoja vuodelta 1992 S. Meciaria koskevasta esittelystä "jämerä miekka tulee pian esiin"...ja tulihan se:)

Toivotaan näin käyvän myös Bergeronin kohdalla!
 

Padis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: "Jämerä miekka tulee esiin"

Viestin lähetti meciar81
Tiedä sitten johtuuko Tammisesta, vai Bergeronin muutamasta onnistumisesta, mutta toistaiseksi porilaisyleisö ei ole aloittanut häntä kohtaan sitä tavallista selkäänpuukottamista, jota monet ulkomaalaisvahvistukseksi kaavaillut ovat kohdanneet, kun alkukausi ei olekaan ollut täysosuma!

Sitä jaksaa olla vielä kummasti tyytyväinen, kun välitön konkurssiuhka on poissa. Voi olla että odotukset eivät ole niin korkealla olleetkaan, kuin joskus 90 luvun alussa. Kotonakin on pisteet jääneet Poriin vaikka ei niin kauniilla pelillä... ehkä siinä syitä puukotuksen puutteeseen.

Onhan mies tehnyt kaksi maaliakin, mikä ei ole mielestäni yhtään hullumpi tilasto tässä vaiheessa kautta. Sitäpaitsi minä uskon(lue toivon) että Martta tulee nostamaan vielä tasoaan jonkin verran.(pari maalia pelissä olisi suht hyvä tahti)
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
6 peliä, 2+0 tehot, jäähymäärä 10 minuuttia (hupsisjäähy) ja plusmiinus jäätävä -5. Ykköskentän sentteri? Maailmanluokan pelaaja? Kello käy, tik tik tik..
 

Hra Punajuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle
Kello käy, mutta tuskin lyö

Martta on pelannut täysin odotusten mukaisesti. Maaleja one-timerilla ja that’s it. Kun kyseessä on näin yksiulotteinen pelaaja, ketjukavereilta vaaditaan paljon, jotta maalintekopaikkoja pystytään luomaan ja jotta puolustuspeli toimii. Duo Jarkka&Marttahan oli täysi fiasko, mutta ei uusikaan koostumus Salonen-Martta-Wesslin ole kovin ideaalisti rakennettu hyökkäyspeliä ajatellen. Näiden laiturien peli perustuu hyvään liikkeeseen eikä niinkään henkilökohtaiseen virtuositeettiin kiekon kanssa, jolla kiekko saataisiin Martan lapaan parin metrin säteelle maalista. Kiilholma sopi pelityyliltään näille laitureille, Martta ei. Ketkä sitten kanukille sopisivat viereen, se onkin hankalampi kysymys vastata.

Kovin on vaikea uskoa, että Martta lähtöpassit saisi, vaikka samaa rataa tai huonomminkin jatkaisi. Tamin kantti tuskin riittää antamaan potkuja omalle hankinnalleen, jota on hehkuttanut todelliseksi kaappaukseksi.


Hieman off-topic, mutta kokonaisuudessaankin Ässien maalintekopotentiaali on harmillisesti vajaakäytössä. Omissa kirjoissani joukkueen neljä potentiaalisinta maalintekijää ovat Wesslin, Martta, Pöllänen ja Kuusela. Wessliniltä ja Martalta puuttuu ruokkija, Pöllästä peluutetaan nelosessa ja Kuusela ei mahdu edes vakiokokoonpanoon. Kun muutenkin on ratkaisijoista pulaa, kauanko on varaa pitää potentiaali vajaakäytössä?


Punis
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
pakkasnestettä koneeseen!

Martin on mielestäni ollut tähän asti aivan kelvollinen pelimies. Pari kaunista maalia ja muutama huippuluokan syöttö (Kivenmäki eilen) päälle. Silmiinpistävää on kuitenkin ollut, että mies pyörittelee päätään vaihdosta toiseen ja vaikuttaa välillä hieman tuskastuneelta. Ketjukaverit eivät ole ehkä vielä olleet aivan niitä, mitä mies kaipaisi, mutta mielestäni pelimiehen pitäisi pystyä ottamaan itsekin suurempaa vastuuta ja roolia eikä vain odottaa kavereiden vaihtumista. Jos Martin vaatii vierelleen jonkun Lemieuxin, niin Pori on väärä osoite. Maaleja ja pisteitä pitää tulla muutenkin.

Ehdottomasti huolestuttavinta on kuitenkin miinuksien keräily. Siitähän näyttää tulleen miehelle oikein harrastus. Nyt pitää saada pakkasnestettä jostain koko pottu ja kaataa se miehen kurkusta alas. Onko kyse hitaudesta, puolustushaluttomuudesta vai kertakaikkiaan olemattomasta puolustuspelaamisen käsityksestä? Nyt pitää kuitenkin jotain asialle tehdä, tulevaa miinusvuorta ei voi enää kasata Korpinkaan harteille!
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Kello käy, mutta tuskin lyö

Viestin lähetti Hra Punajuuri
...Kovin on vaikea uskoa, että Martta lähtöpassit saisi, vaikka samaa rataa tai huonomminkin jatkaisi. Tamin kantti tuskin riittää antamaan potkuja omalle hankinnalleen, jota on hehkuttanut todelliseksi kaappaukseksi...Punis

On vaikea uskoa mutta olisiko siinä sitten järkeä.

Kaikki varmasti tietävät että miehellä oli niitä siviilipuolen ongelmia ja huono peli osaltaan johtuu/johtui siitä (Ei voi olla vaikuttamatta). Tämä tuntuu pahalta sanoa mutta mielestäni Ässillä ei tässä tilanteessa ole varaa olla sosiaalitoimisto. Nyt on tultava onnistumisia eikä ole varaa hutikuteihin. Ässien tilanne on se että joukkue tarvitsee hyökkäyspään liiderin. Missään vaiheessa ei ole ollut pitempää jaksoa missä Ässät olisi ns. vienyt peliä. Kuuta taivaalta ei voi saada joten mitään Jan Calouneita tai vastaavia tunnettuja staroja ei pystytä hankkimaan.

Pekoni toisessa ketjussa kirjoitti: ” Jos niitä yleisömääriä tahdotaan todella nousuun, niin ainut yhtään nopeampi tie löytyy pelien hallinnasta. Siinä vaiheessa kun yleisö pääsee ihan oikeasti todistamaan että vierailija oli suurimman osan peliä hätää kärsimässä se tulee halliin kyllä uudelleen. Vaikka siinä välillä olisi saatu takkiin muilla mailla.”

Allekirjoitan asian sanasta sanaan. Ässien pitää saada hyökkäyspeli toimimaan. Laitureita löytyy. Löytyy keskushyökkääjiä 2-4 kenttiin mutta sitä pelin liideriä ei ole. Pelin liiderillä en tarkoita miestä joka ottaisi kiekon ja tekisi maalin pari miten tahtoo. Tarkoitan miestä joka näyttää mitä touhu pitää olla. Uskon siihen että onnistumisien kautta tulee lisäonnistumisia. Ykköskentän toimiessa hyvä tunne pelistä ja hallinnasta auttaa muita. Pelin taso nousee. Pelin sisällä hallinta nousee ja sitä mukaan katsojamäärä. Yleisömäärä ei kuitenkaan samassa tahdissa mutta pikku hiljaa. ”Ei yksi mies kesää tee” plaaplaaplaa.. Kun se peli nyt ei oikein kulje niin: jottain pittäis tehrä. Ihanne tilanne olisi se että vastustajista tunne-/tahto-/nopeus-/voimatasolla kuten tv-pelissä oli olisi tehtävä reikäjuustoa. Vieraissa peli olisi taistelua ja vaikka hävittäisiin kaaduttaisiin saappaat jalassa. En kuitenkaan vielä mitään potkuja alkaisi antamaan. Turha tehdään hätiköityjä johtopäätöksiä koska näitä look a like vahvistus alkaa olemaan Ässien lähihistoriassa jo niin paljon (Moger, Kratoska, Lipiansky, Rochefort, jne..) että heistä voisi kirjoittaa kirjan otsikolla: Mitä te täällä teette.

Ei en ole vielä potkimassa Marttaa minnekään. Mies on ykkössentteri ja tulee nousemaan oikealle tasolle. Uskon niin. Antaisin miehen näyttää kykynsä lokakuun puolelle. Jos ei taso nouse niin kannattaako pitää ?

Tämä onkin sitten ihan toinen juttu… Bergeronin nimellä ja pisteillä ei nyt luulisi olevan vaikea kaupata miestä. Vielä kun siihen lisätään Juhani Tamminen + puhelahjat + suhteet keski-euroopaan = onnistumisen mahdollisuudet korkeat. NHL alkaa pian ja sieltä on tippunut paljon hyviä pelaajia pois. Nuori 24-28 v. kunnianhimoinen eteenpäin ja ylöspäin pyrkivä pelaaja. Kansalaisuudella ei ole väliä. Voisiko K.Takosta olla apua ? Pitäisi saada samalla mitä Bergeronista saisi eli plusmiinus nolla, muuten kyseistä kauppaa ei ole järkeä alkaa tekemään. Turha miehestä nyt persnettoa tehdä.

Lopuksi Martta: Ota mahdollisuus sitä tarjotaan. Piristy ja tsemppiä !
 
Viimeksi muokattu:

1Euro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Kello käy, mutta tuskin lyö

Viestin lähetti kapa76
...Turha tehdään hätiköityjä johtopäätöksiä koska näitä look a like vahvistus alkaa olemaan Ässien lähihistoriassa jo niin paljon (Moger, Kratoska, Lipiansky, Rochefort, jne..) että heistä voisi kirjoittaa kirjan otsikolla: Mitä te täällä teette...

Otsikon aiheesta eksymisen uhallakin on jo pakko puuttua. Aina silloin tällöin ohimennen joku mainitsee Mogerin flopanneena pelaajana, josta ei ollut mihinkään. Olihan Moger pelatessaan Ässissä kiistelty pelaaja ja "kohuhankinta", jolta jotkut odottivat vaikka mitä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tuolla kaudella Moger oli niitä harvoja jotka todella täyttivät paikkansa. Ohessa vielä pistevertailu viime kauden Ässien parhaaseen pistemieheen, huom otteluiden määrä!
............................. O.. M.. S.. P.. RM
Samu Wesslin(02/03) - 56 15 11 26 16
Sandy Moger (01/02) - 36 13 11 24 79

Moger kunniaan!

Bergeronille toivon tietysti vähintään vastaavaa pistetahtia... Se tietäisi tehoja 20+17=37.
 

Sheriffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tämäkin menee vähän ohi otsikon aiheen mutta menköön. Asia on siis näin: Ässillä muutama potentiaalinen maalintekijä joista saadaan irti vielä paljon jos vaan joku päättäjä tajuaa että ei ole oikeastaan kuin Fandul joka pistää sen syötön. Toki junnuista on tulossa vrt. Peltonen, Kiilholma, muutama playmaker, mutta niitä tarvitaan lisää, yksi(Fandul) ei riitä. Bergeronin peli voisi saada ihan uuden mausteensa jos vaikka Fandulia kokeiltaisiin hänen rinnalla. Tällöin tosin menetettäisiin sentteri, mutta voisi olla kokeilun arvoista. Tähtinenhän oli potentiaalinen playmaker kunnes nousi kusi päähän ja Markku rupes veivaamaan liikaa yksin. Eihän Fandul voi joka toista vaihtoa pelata, joten todelliselle pelinrakentajalle olisi käyttöä vrt. Hifkin Harkins.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaimo synnytti ja oli jotain ongelmia. Asiasta kirjoittettiin ihan Satakunnankansassakin.

Edit:Oliko 12.9.2003 jolloin juttu oli ? Ei muista. Damn kotopuolessa kaikki satkarit niin voisi lainata juttua. Kirjoitus oli kokoaukeaman juttu jossa Bergeron yhdessä kappaleessa kommentoi elämän tärkeyttä ja elämää jääkiekon ulkopuolella.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Niin, SK:ssahan kerrottiin että vaimo joutui keisarinleikkaukseen ja leikkaushaava tulehtui.
 

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
Tosiaan. Martin oli tuon ikävän tapauksen johdosta allapäin jonkin aikaa ja taisi valmentaja Toivolakin antaa miehelle jotain erivapauksia paikka paikoin.

Martin itse totesi, että nyt sitä viimeistään huomaa, että jääkiekko ei ole se tärkein asia elämässä. Ensin täytyy ajatella perhettä ja sitten vasta uraa, eikä päinvastoin, niin kuin mies kertoi jossain vaiheessa tehneensä....noin kärjistettynä kuvailtuna.
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Ilta-Sanomat julkaisi tänään arvostelunsa "Liigan turhimmat ulkomaalaiset". Bergeron oli kategoriassa "siinä ja siinä". Lähinnä rankan +/- tilastonsa vuoksi.

IS:n kaikkia arvioita ei kannata todesta ottaa, mutta kunhan kirjoitin. Kuten todettua on Martin kärsinyt kuitenkin paljon myös ketjukavereiden sopimattomuudesta hänen laidoilleen.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti The Hawks
Kuten todettua on Martin kärsinyt kuitenkin paljon myös ketjukavereiden sopimattomuudesta hänen laidoilleen.

Pikemminkin päinvastoin: Martan ketjukaverit kärsivät jatkuvasti miehen sopimattomuudesta tälle tasolle. Kun kaikkia (valmiita) laituripareja on kokeiltu miehen kanssa, jatkuvasti yhtä heikoin tuloksin, itse en ainakaan lähtisi hakemaan syytä enää niistä laitureista. Sen sijaan esim. Wesslinin tyrehtyneelle pistetehtailulle hakisin syytä tästä meidän kaappauksesta.

Ässien materiaalista ei vaan löydy niitä "sopivia" pelaajia Martan rinnalle. Kyllä nyt jonkun Calounin kanssa pelatessa puupökkelökin tekisi kovat tehot, minkä todistaa jo Markku Hurmeen viime kauden 39 pistettä.
 

carzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bolton
Pääoma

Martta liigan huonoimman hinta-laatu suhteen omaava pelaaja. Hän nauttii varmasti parasta palkkaa koko Ässä-joukkuueesta, ellei sitten Lankulla ole vielä parempi tilipussi.

Tietääkö kukaan mitään Martinin tuloista???
 

Tuamas

Jäsen
Re: Pääoma

Viestin lähetti carzala
Martta liigan huonoimman hinta-laatu suhteen omaava pelaaja. Hän nauttii varmasti parasta palkkaa koko Ässä-joukkuueesta, ellei sitten Lankulla ole vielä parempi tilipussi.

Tietääkö kukaan mitään Martinin tuloista???

- Langkow tienaa selkeästi eniten koko ässänipusta, Bergeronkin pelaa kohtuullisen halvalla diilillä, tietääkseni Shirrefs saa liki saman, mutta Fandul ja Sorokins saavat vähemmän.

Bergeronhan saa ässissä vain kolmanneksen siitä, mitä hän tienasi sveitsissä.

Edit:
Yksi voittomaali ja muutenkin kohtalaista peliä henkilökohtaisista ongelmista huolimatta, niin itse en ainakaan ole ollut pettynyt. Nyt kun asiat alkavat siviilipuolella olemaan kunnossa, niin niitä pisteitäkin pitäisi alkaa tulemaan. Itse uskon vielä Martäänin nousevan tärkeäksi lenkiksi ässien joukkueessa.
 

carzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bolton
Re: Re: Pääoma

Viestin lähetti Tuamas
-Nyt kun asiat alkavat siviilipuolella olemaan kunnossa, niin niitä pisteitäkin pitäisi alkaa tulemaan.
...Niin pitäisi
 

Jursin Koulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit, Jursin Koulu...
Bergeron takaisin sveitsiin

Kävin tuossa maanantaina seuraamassa Ässien peliä jaffa-areenalla ja kiinnitin huomiota patapaitojen hitaasti/kömpelösti liikkuneeseen "tähtipelaaja" Bergeroniin. Susikäsi oli auttamatta myöhässä tilanteista, ja väliin vaikutti että jopa ässien pesästä aikoja sitten pois potkitut poikaset: Janne "punaposki" Tormonen, Vesa Goman, Jori "kuiva-ruuti" Sainio, Sami Ruusunen, Kari Syväsalmi, Roni Mesikämmen ja Marko "kynä" Koivisto Olisivat ehdottomasti olleet Ässille varteenotettavia pelimiehiä. Jos ässä-johto on kiinnostunut vaihtamaan Bergeronia johonkin edellä mainituista luunkovista taistelijoista, ottakaa yhteys Illiin.
 
Viimeksi muokattu:

JanJ

Jäsen
Bergeron syötettiin pari kertaa läpi mutta mies ei saanut kiekkoa kiinni (15 sentin kurotuksella ois onnistunut). Kiekon karatessa ei ilmekään värähtänyt, eikä mitään merkkejä harmistumisesta. Vain kaarros (ei sirklaus) toiseen suuntaan ja samaa surffausta. Tahdoton ukko.
 

taube18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki 79
Kattelin viime torstaina raksilassa Kärpät-Ässät pelin ja totesin että olipa martti poika jäykistyny viimenäkemästä kovasti.
Pelin luku oli tallella vieläkö sais kunnon pelimiehet rinnalle niin avot.
Kyllä oli aika ajanut Martista ohi vääjäämättä mutta etteköhän te sen kans pärjää.
Se mikä oli positiivinen yllätys oli Fandulin pirteys hyvät syötöt ja muut oivallukset olivat pelin suola joka oli muuten aika huonoa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti taube18
Pelin luku oli tallella vieläkö sais kunnon pelimiehet rinnalle niin avot.
No ongelma onkin siinä että Ässistä ei kyllä löydy parempia pelimiehiä rinnalle. Salosen ja Wesslinin peli meni täysin tukkoon kun he joutuivat Bergeronin rinnalle...

Minunkin kärsivällisyyteni Marttaa kohti alkaa olla lopussa. Alun ongelmat voidaan selittää perhesyillä, mutta nyt pitää tulla tulosta tai Sveitsi kutsuu. Hyvä Tami, lisää näitä kavereita tänne...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös