Kyllä on taas "myrsky" vesilasissa. Ihmiset kun tekevät uraa, alasta riippumatta kymmeniä vuosia, niin kyllä sinne sekaan mahtuu jos jonkin sortin suharia.
Olen tästä kirjoittanut useasti jo aiemmin. Huutaminen ja autoritaarinen johtamiskulttuuri ovat nykyään 'ei niin muodissa'. Ja hyvä niin. Tiiminä tehdään asiat keskustellen, mahdollisimman pienellä hierarkialla ja ilman että siitä pitää kokoajan tehdä numeroa(hyväksyntä, keskustelukanavat jne). Silti, joka päivä / viikko / kuukausi management -jolla tulosvastuu- tekee helppoja, vaikeita, mukavia, ei niin mukavia päätöksiä. Mukaan mahtuu tunteita, naurua, huutoa, syytöksiä, kiitosta. On oman elämänsä mulkkuja, kivoja kavereita, hiljaisia hyssyköitä, vitsiniekkoja, saivartelijoita niin työläisissä kuin johdossa.
Ongelma nykypäivänä tulee siinä, että kaikki kokevat omaavansa oikeuden valittaa joka helvetin asiasta. Kukaan ei muka saisi sanoa painavaa sanaa, ei-sanaa, korottaa ääntään, ilman että se on heti työpaikkakiusaamista, työilmapiirin myrkyttämistä tai muuten vain mulkkua käyttäytymistä. Käsittämätön itkupotkuraivari yhteiskunta kasvamassa jossa jokainen asia ikäänkuin osuisi omaan hipiään, joko henkisesti tai fyysisesti. Varsinkin sosiaalisessa mediassa. Media vielä raiskaa ja heittää bensaa liekkeihin.
Kenelle ei julkisuuden henkilölle tulisi mieleenkään kirjoittaa oma elämänkertaa ja vinkua edesmenneistä pomoista tai kollegoista. Ei kenellekään, ketään ei kiinnosta pätkääkään. Ja miksi pitäisi, ei joka jumalan rasahdukseen jaksa kukaan puuttua.
Jos työpiirissä tapahtuu jotain henkilökohtaista ne keskustellaan työporukassa, tarpeen mukaan eskaloiden ylemmäs. Ja kyllä siellä on välillä huutoa, nyrkkiäpöytään ja vittusaatanaa. Big deal, niin se vaan bisneksessä ja tulosvastuussa menee.