Marko Kivenmäki – Fakiiri

  • 502 904
  • 1 567

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tumpe kirjoitti:
Mave haluaa menestyä, se siitä.

Eli Maven mahdollinen uusi pelipaikka löytyy Ässäfanien lohduksi muualta kuin eteläsiivestä:)

Juu, aika hankala tilanne tämä kaikenkaikkiaan on. En nyt jaksa uskoa, että Sulon tarjous olisi ollut enää näitä rimanalituksia, vaan taalereita on lyöty pöytään niin paljon, kuin vaan kirstusta liikenee.

Tämä oli nyt pahin mahdollinen tilanne Ässien kannalta. Mave katselee rauhassa, kuka pistää eniten siivuja leivän päälle ja hänellä ei ole kiire mihinkään tässä vaiheessa. Kesälomasta on tulossa pitkä ja märkä, ja kun vielä edessä on uran parhaan sopimuksen allekirjoittaminen, niin Mave on tällä hetkellä hyvässä paikassa. Voi olla, ettei oikeasti halua lähteä Porista, mutta odottelee isoja sopimuspapereita, joita sitten voi näytellä Sulolle, jotta saataisiin Ässienkin tarjoukseen vielä vähän hyviä päälle. Nyt ei ole kyse Komarovista, joten Sulokaan ei voi lyödä keskusteluja jäihin tuosta vaan.

Liian kauan Ässätkään ei voi odotella Kivenmäen päätöstä ja jos Mavella on yhtään patasydäntä jäljellä, niin ilmoittaisi sitten reilusti lähtemisestään ja uuden ykkösvitjan rakennus voisi alkaa. Mutta jos äijä alkaa odotuttamaan itseään ja lopulta päättää lähteä, ja tietyt korvaajaehdokkaat ovat tehneet sopparit muualle, niin paska maku äijästä jää.

Jos Kivenmäki lähtee, niin jollain tavalla juhlakausi on myös uuden aikakauden aloitus. Pari viime kautta on perustunut Maven ketjun tehoihin(poislukien Willin vierailu). Äijä on ollut herra ja hidalgo ja nyt täytyisi löytää korvaaja mahdollisimman halvalla. Ei oo helppoo, ei oo.

Kivenmäen lähtö avaisi aivan uudet ovet Hiseyn paluulle. Jätkä pääsisi uuden kuninkaan asemaan pelkällä sopimuksen kirjoituksella ja pikkupimperot olisi jo viikkoa ennen saapumista lentokentällä hupien ja termospullojen kanssa vastassa suosikkipojuaan. Mutta kestääkö Rob näin suuret paineet, jotka hänen harteilleen asetetaan? no, se on toisen ketjun juttuja se!
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kiekko-Kansasta leikattua:

"Kuopiosta puhelimitse tavoitettu Kivenmäki otti tilanteen lunkisti.

– Katsellaan ihan rauhassa. Ässät on edelleen mukana kuvioissa ja neuvottelut jatkuvat entiseen tapaan, ”Mave” vahvisti."

Eli Mave antaa vielä hieman toivoa tai sitten ei halua latistaa täysin meitä faneja vielä...
 
Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Tarkoittikohan Pele Mavea ja Kuuselaa sanoessaan että on tuolla kopissa kaksi, joihin nuo sopimusneuvottelut ovat vaikuttaneet? Mave on kuitenkin ollut peleissä edukseen, mutta toisen kohdalla on kyllä sysimustaa ollut..
 
Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
San Jose Shark #50 kirjoitti:
Ulkomaille siirtymisen voisi kyllä pitkin hampain sulattaa,Mutta jos osoite on 50 km etelään tai ihan mikä tahansa muu SM-liiga joukkue, niin kohtelu jatkossa olkoon sitten Ässä-fanien taholta jäätävä (ja ex-joukkuetoverilta sellainen, että Mave ihan oikeasti vielä itkee Billy Tibbetsiä suojelijakseen).
Jos ulkomaille menee niin Ässät ei saa penniäkään. Piilossa olevan salaisen siirtorahakäytännön mukaan ilmeisesti jotain on tulossa, joten toivottavasti jatkaa sitten jossain suomessa. Rahastaa voi vielä tälläkin kaudella. Veikkaisin että pleijarit kiinnostavat Mavea enemmän kuin Golfin peluu Kalaforniassa. Monet seurat hakevat juuri huippumiehiä ja tässä on eittämättä Ässillä kultakimpale käsissään. Jopa mahdollisuus siihen että tekee sopparin Ässiin, mutta vuokrataan muualle loppukaudeksi on mielestäni hakitsemisen arvoista varsinkin jos tällä voidaan edistää Maven jäämistä Ässiin tuleviksi kausiksi.
 
Radek

Jäsen
Ainapata kirjoitti:
Jopa mahdollisuus siihen että tekee sopparin Ässiin, mutta vuokrataan muualle loppukaudeksi on mielestäni hakitsemisen arvoista varsinkin jos tällä voidaan edistää Maven jäämistä Ässiin tuleviksi kausiksi.

Eikös tälläinen ollut kiellettyä? Vai oliko kyseessä taas kerran yksi rikottavaksi tehty herrasmiessopimus?
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
En usko, että Mave menestyksen perässä juoksee, vaikka sekin varmasti pieni osatekijä onkin. Ajatellaan, että Mave on pelannut muutaman kauden todellisella huipulla. Mave ei todellakaan ole tienannut sellaisia rahoja vielä, että voisi huokein mielin lähteä muutaman vuoden päästä eläkkeelle. Ässien tarjous on varmasti ollu kova, mutta ulkomailta Kivenmäki saanee hulppeasti enemmän. Ei mikään ihme, jos haluaa ottaa aikalisän jos toisenkin. Nyt on varmasti viimeinen hetki lähteä rahastaa tolla statuksella ulkomaille.
 
.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Pahin mahdollinen tilanne

Nyt näyttää kyllä erittäin huonolta. Tällainen lisäaika nyt on pahin mahdollinen tilanne. Nyt tarvittaisiin Mavelta se päätös nopeasti jotta tarvittaessa pystytään tekemään ajoissa kunnon rahallinen tarjous hyvälle ulkomaalaiselle pelinrakentajalle.

Harmittaa vietävästi jos ja kun Mave ulkomaille lähtee, mutta en näe sitä mitenkään yllättävänä sinänsä. Suomen verotuksesta johtuen tienestit voisivat hyvinkin tuplaantua vaikka Ässien tarjous olisikin erittäin hyvä. Mikäli Mave ulkomaille lähtee niin toivotan miehelle hyvää matkaa ja hyviä pelejä, ne hän on ilman muuta ansainnut. Päätös kuitenkin pitää tehdä nyt ja nopeasti, oli se sitten mikä oli.

Ja mitä tulee pelaajien vuokraamiseen/myymiseen kesken kuluvan kauden niin on päivänselvää ettei Mave lähde mihinkään toiseen SM-liigaseuraan. Tuskinpa niin suurta palkankorotusta olisi luvassa että miestä kiinnostaisi. Ja vaikka Pata saisi muutaman säkillisen rahaa niin SM-liigan nerokkaiden sääntöjen (vai oliko tämä herrasmiessopimus?) mukaan sopimuksenalaista pelaajaa ei voi pakottaa vaihtamaan seuraa jos tämä ei itse halua siirtyä.

Nyt pitäisi tämän epätietoisuuden loppua. Tilanteen on pakko selvitä tämän viikonlopun aikana.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Zeta03 kirjoitti:
edit: aiheeseen viitaten, naapuriseura näköjään osaa hoitaa pelimiestensä sopimusasiat tarpeellisen ajoissa! Ässien toimistollakin voitaisiin ottaa oppia tästä

http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=6539

Turha tästä on ässäjohtoa syyttää, lukon johdolla on "hivenen" paremmat pelimerkit käytössä, ja molemmat jatkosopimuksen allekirjoittaneet saavat jo tällä kaudella enemmän kuin tuo mitä ässät on Mavelle tarjonnut ensi kaudesta.

Ässien talous on kuitenkin nykyjohdon mukana päässyt hyvälle mallille, ja on varaa tehdä näitä ässien historian kovimpia tarjouksia. Valitettava totuus markkinoilla on se, ettei ässät pysty rahalla kilpailemaan tiettyjen seurojen kanssa, joten rooliksi jää enemmän pelaajien kasvattaminen ja heidän ensimmäisistä hyvistä kausistaan nauttiminen. Kun pelaaja on kerännyt itselleen "nimeä" niin sen jälkeen suunta on useasti leveämmän pöydän ääreen.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ainapata kirjoitti:
Jos ulkomaille menee niin Ässät ei saa penniäkään. Piilossa olevan salaisen siirtorahakäytännön mukaan ilmeisesti jotain on tulossa, joten toivottavasti jatkaa sitten jossain suomessa. Rahastaa voi vielä tälläkin kaudella. Veikkaisin että pleijarit kiinnostavat Mavea enemmän kuin Golfin peluu Kalaforniassa. Monet seurat hakevat juuri huippumiehiä ja tässä on eittämättä Ässillä kultakimpale käsissään. Jopa mahdollisuus siihen että tekee sopparin Ässiin, mutta vuokrataan muualle loppukaudeksi on mielestäni hakitsemisen arvoista varsinkin jos tällä voidaan edistää Maven jäämistä Ässiin tuleviksi kausiksi.

Saipa ja Pallis harrasti tuota joku vuosi sitten ja osin siitä syystä siirtotakarajaa aikaistettiin.... Taisipa Helkovaarakin tuosta olla naama nurinpäin.
 
Pata#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, SBS Pori, NTK
Suurin ongelma varmaankin on valmentajan puuttuminen ensikaudeksi.Kyllä se varmasti vaikuttaa erittäin paljon.Mave pelaa pelaa tai ulkomailla.Epätietoisuus valmentajasta vain mättää tällä hetkellä,siinä ongelman ydin,näen minä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tumpe kirjoitti:
Mave haluaa menestyä, se siitä.

Ja Pele haluaa pelata Padalle, loppuun saakka. Ja hän pelaa, ja sitten paita nostetaan kattoon. Myös Mavelle tuo voisi olla mahdollista. Jäädä Ässiin, pelata joukkueelle tulipa menestystä tai ei, se on suurempaa kuin muutama kämänen tonni jossain hengettömässä seurassa x muutamana kautena y, jonka jäkeen ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu, eikä paitaa nosteta missään mihinkään. Vaan jos nyt jää Ässiin ja lopettaa uransa viiden vuoden päästä Porissa, voi päästä suurten joukkoon. Ja vielä kahdenkymmenen vuoden päästä joku pikkupoika katselisi hallin kattoon: Korpisalo, Peltonen, Kivenmäki...
 
MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Seisomakatsomo kirjoitti:
Ja Pele haluaa pelata Padalle, loppuun saakka. Ja hän pelaa, ja sitten paita nostetaan kattoon. Myös Mavelle tuo voisi olla mahdollista. Jäädä Ässiin, pelata joukkueelle tulipa menestystä tai ei, se on suurempaa kuin muutama kämänen tonni jossain hengettömässä seurassa x muutamana kautena y, jonka jäkeen ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu, eikä paitaa nosteta missään mihinkään. Vaan jos nyt jää Ässiin ja lopettaa uransa viiden vuoden päästä Porissa, voi päästä suurten joukkoon.
Loppuu pelinumerot kesken, jos aletaan kaikenmaailman ei-porilaisten paitoja kattoon nostamaan. Minun mielestäni saadakseen paidan kattoon pitää olla syntynyt Porissa tai ainakin pelata jo juniorina Ässissä ja tietenkin olla loistava pelaaja. Rima pitää olla todella korkealla.

200 000/kausi ulkomailla on hieman eri juttu, kuin 130 000/kausi Suomessa. Siis noin hyvin karkeasti sanottuna. Eläkerahat kannattaa tienata, jos siihen on mahdollisuus.

Seisomakatsomo kirjoitti:
Ja vielä kahdenkymmenen vuoden päästä joku pikkupoika katselisi hallin kattoon: Korpisalo, Peltonen, Kivenmäki...
Mihin unohtui Levo ja Makkonen?
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Seisomakatsomo kirjoitti:
Ja Pele haluaa pelata Padalle, loppuun saakka. Ja hän pelaa, ja sitten paita nostetaan kattoon. Myös Mavelle tuo voisi olla mahdollista. Jäädä Ässiin, pelata joukkueelle tulipa menestystä tai ei, se on suurempaa kuin muutama kämänen tonni jossain hengettömässä seurassa x muutamana kautena y, jonka jäkeen ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu, eikä paitaa nosteta missään mihinkään. Vaan jos nyt jää Ässiin ja lopettaa uransa viiden vuoden päästä Porissa, voi päästä suurten joukkoon. Ja vielä kahdenkymmenen vuoden päästä joku pikkupoika katselisi hallin kattoon: Korpisalo, Peltonen, Kivenmäki...

Kivenmäki kuten kaikki muutkin huippu-urheilijat lajista riippumatta ajattelevat ensisijaisesti voittamista ja lajia "harrastetaan" rakkaudesta lajiin. Pelipaidat hallin katossa 20-vuoden päästä tuskin ovat päällimmäisinä motiiveina pimeinä syysiltoina kun pelaaja raahautuu treeneihin.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Mies laidan takaa kirjoitti:

Niinpä. Ja kiekkoilijan ura on kuitenkin suhteellisen lyhyt, joten rahaa kannattaa tehdä jos siihen on mahdollisuus. On paljon mukavampi sanoa "No ota sieltä jääkaapista tai tilaa jotain jos mieli tekee" kuin "mun paita on porin jäähallin katossa, eiks o hienoo", kun muksut valittaa että olisi nälkä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
psychodad kirjoitti:

No ei kait ne muksutkaan sentään ikuisesti lapsia ole. Jos Kivenmäen perheeseen syntyisi tänään vaikka poika, niin 20:n vuoden kuluttua tämä "lapsi" olis jo melkoinen äijän jässikkä. Puhumattakaan nyt sitten jo syntyneistä lapsista...
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
psychodad kirjoitti:
Niinpä. Ja kiekkoilijan ura on kuitenkin suhteellisen lyhyt, joten rahaa kannattaa tehdä jos siihen on mahdollisuus. On paljon mukavampi sanoa "No ota sieltä jääkaapista tai tilaa jotain jos mieli tekee" kuin "mun paita on porin jäähallin katossa, eiks o hienoo", kun muksut valittaa että olisi nälkä.

Niin, voihan sitä tilata vaikka muoviin käärittyä pikaruokaa, jos mieli tekee... Elämä vaan on enemmän kuin vain joku kaksiulotteinen kvantitatiivinen suure. Ja menestyksen pelaajana voidaan ajatella korreloivan johonkin muihinkin saavutuksiin kuin vain pelkkiin siellä täällä risteilemällä saatuihin mitaleihin. Arvokasta on se, mitä ei saada helposti. Raha ei aina ole arvokasta, sillä se voi olla joskus aika halpaa. Taulu on keskeisempää kuin kruusatut kehykset. Identiteettömyys on köyhyyttä. Sen vastakohta on löytää oma paikkansa, aikansa ja merkityssisältönsä osana suurempaa kokonaisuutta. Saavuttaa yhdessä joukkueessa, organisaatiossa ja fanien keskuudessa kestävä arvostus, se on varmasti loppupeleissä aika korkeassa kurssissa pelaajauran loputtua. Se on vähän enemmän kuin taksilla tuotu kuuden euron pizza, vaikka niitä saisi tilattua koko suvulle joka päivä pidemmänkin ajan...
 
Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
psychodad kirjoitti:
Niinpä. Ja kiekkoilijan ura on kuitenkin suhteellisen lyhyt, joten rahaa kannattaa tehdä jos siihen on mahdollisuus. On paljon mukavampi sanoa "No ota sieltä jääkaapista tai tilaa jotain jos mieli tekee" kuin "mun paita on porin jäähallin katossa, eiks o hienoo", kun muksut valittaa että olisi nälkä.

Niin no, tokkopa Maven muksujen kovinkaan nälissään tarvitsisi olla Ässienkään tarjoamilla liksoilla. Eiköhän kolme vuotta ja 120 000-150 000/vuosi ole jo sellaista tuloluokkaa, millä voi aina silloin tällöin vaivata paikallisia karvakäsiäkin. Ja samaan syssyyn tulisi legendan lapsen luontainen arvostus. Tai taakka, miten asian haluaakaan katsoa.

Se on kyllä sanottava, että jos itse olisin Maven housuissa, niin patasydämestä huolimatta lähtisin melkoisen varmasti ulkomaille rahaa tahkoamaan. Vaikkapa nyt ensi hätään edes yksi vuosi Sveitsissä, palkka ehkä jossain 200 000-300 000 euron välissä ja veroprosentti Suomeen verrattuna olematon, kyllähän se panisi aavistuksen kiinnostamaan. Ja vaikka keikka menisikin mönkään, niin eiköhän Ässistä senkin jälkeen irtoa parin vuoden pahvi reilun sadantonnin vuosipalkalla.

Se tässä Kivenmäen tapauksessa vaan kovasti hämää, ettei ole olemassa yhtään oikeaa huhua miehen uudesta seurasta. Tuon tason pelaajien ollessa kyseessä Veikkaajat ja muut ovat normaalisti jo tässä vaiheessa kertoneet varmoja tietoja Luganoista, Frölundista ja Kazaneista. Maven kohdalla ei ole näkynyt edes ylimalkaista "sveitsiläisseurat Kivenmäen perässä"-otsikkoa. On pelkkiä Jatkoajan keskustelupalstan epämääräisiä spekulointeja, että kyllä Mave saisi sieltä ja täältä niin ja näin paljon.

Väkisinkin herää kysymys onko Kivenmäen eteen oikeasti isketty mistään mitään kovaa paperia. Onko agentti edes tarjonnut häntä ulkomaille, vai onko mies antanut selkeän ohjeen, että hän pysyy Suomessa? Onko kaikki vetkutukset ja pohdiskelut lähdöstä ulkomaille sittenkin pelkkää vedätystä, millä Ässät ahdistetaan tarjoamaan lopulta se vihoviimeinen tarjous?
 
Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
San Jose Shark #50 kirjoitti:
Saipa ja Pallis harrasti tuota joku vuosi sitten ja osin siitä syystä siirtotakarajaa aikaistettiin.... Taisipa Helkovaarakin tuosta olla naama nurinpäin.

En nyt tähän hätään muista, koska siirtorajaa on aikaistettu. Joskus 1990-luvulla viimeinen siirtopäivä oli 15. tammikuuta, mistä se sittemmin siirrettiin tammikuun loppuun. Siirtokikkailujen johdosta oli kyllä jossain vaiheessa pohdiskeluja, että rajaa pitäisi aikaistaa, mutta siinä samassa tammikuun lopussa se vaan sitkeästi on.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Pata kirjoitti:
Väkisinkin herää kysymys onko Kivenmäen eteen oikeasti isketty mistään mitään kovaa paperia. Onko agentti edes tarjonnut häntä ulkomaille
Saamieni tietojen mukaan kyllä.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Seisomakatsomo kirjoitti:
Saavuttaa yhdessä joukkueessa, organisaatiossa ja fanien keskuudessa kestävä arvostus, se on varmasti loppupeleissä aika korkeassa kurssissa pelaajauran loputtua. Se on vähän enemmän kuin taksilla tuotu kuuden euron pizza, vaikka niitä saisi tilattua koko suvulle joka päivä pidemmänkin ajan...

Jaa, sulla ei ole sitten ilmeisesti koskaan ollut rahahuolia.

Ihme romantisoijia ja idealisteja koko palsta täynnä. Maven pitää kantaa perheelleen safkat pöytään, talon lämmityskuluja ei vähennä yhtään se, että 200 kaveria kehuu sitä porukalla joissain keskikaljabaareissa ympäri poria.

Voi luoja että fanit osaa olla ajattelemattomia. Kai se onkin helppoa kun sijais-eletään. Ei Kivenmäki (tai sen perhe) käy edes paskalla, tai nuku koskaan. Koska fani ei niin halua. Se elää pyhästä hengestä ja patasydämestä. Rakastellessaan miettii mylvivää seisomakatsomoa ja punaisten lippujen merta. Silloinkin menee ässäläisittäin saranapuolelta sisään.

En minä ainakaan työelämässä halua ihmisten miettivän "kylläpä se jätkä tekee helvetin hyvää työtä todella halvalla, mahtava omistautuminen ammatilleen ja ennenkaikkea sitoutuminen yritykseen vaikka muualta saisi paljon enemmän". Haluaisin mieluummin että ihmiset ajattelisivat "Tuo jätkä tekee fiksuja ratkaisuja itsensä ja läheistensä kannalta".
 
Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Porilaiset, etenkin Ässät.
psychodad kirjoitti:
Jaa, sulla ei ole sitten ilmeisesti koskaan ollut rahahuolia.

...

En minä ainakaan työelämässä halua ihmisten miettivän "kylläpä se jätkä tekee helvetin hyvää työtä todella halvalla, mahtava omistautuminen ammatilleen ja ennenkaikkea sitoutuminen yritykseen vaikka muualta saisi paljon enemmän". Haluaisin mieluummin että ihmiset ajattelisivat "Tuo jätkä tekee fiksuja ratkaisuja itsensä ja läheistensä kannalta".

Vastaan nyt, vaikkei tämä minulle ollutkaan osoitettu. Kuten täällä on useasti kerrottu, Maven palkka Ässissä tulisi olemaan jotain väliltä 120 000 - 150 000 per kausi. Onko tuo sinusta niin pieni palkka, ettei siitä jää mitään säästöön? Itse ansaitsen n. 12 000€ vuodessa ja toimeen tulen ihan hyvin (enemmänkin kelpaisi tietysti). Olettaen, että Maven vaimolla ei ole mitään tuloja, tuosta palkasta menee n. 70 000€/vuosi perheen elättämiseen, osa veroihin ja loput (ehkä jotain 20 000 - 50 000) säästöön (tai mihin perhe Kivenmäki ne haluaakaan sijoittaa).
Myönnetään, ei noilla säästöillä ja kuluilla koko perhe elä kuin pari vuotta, mutta ns. julkkiksena ja entisenä jääkiekkoilijana, en uskoisi olevan vaikeaa löytää osa- tai kokoaikaista hommaa esim. jääkiekon piiristä.
Kaikki tuo siis olettaen, ettei perheellä olisi Mitään muita tuloja, kuin Maven lätkäansiot.

Tuskin siis lapset nälässä joutuvat elämään.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kerrottakoon nyt vielä se fakta, että Suomessa mikään muu seura ei pysty tarjoamaan Kivenmäen niin kokonaisedullista tarjousta kuin Ässät. Ulkomailla taas puhutaan aivan eri luokan summista ja Maven siirtyminen ulkomaille on hyvinkin ymmärrettävää ja täysin mahdollista.
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Jerkkola kirjoitti:
Vastaan nyt, vaikkei tämä minulle ollutkaan osoitettu. Kuten täällä on useasti kerrottu, Maven palkka Ässissä tulisi olemaan jotain väliltä 120 000 - 150 000 per kausi. Onko tuo sinusta niin pieni palkka, ettei siitä jää mitään säästöön? Itse ansaitsen n. 12 000€ vuodessa ja toimeen tulen ihan hyvin (enemmänkin kelpaisi tietysti). Olettaen, että Maven vaimolla ei ole mitään tuloja, tuosta palkasta menee n. 70 000€/vuosi perheen elättämiseen, osa veroihin ja loput (ehkä jotain 20 000 - 50 000) säästöön (tai mihin perhe Kivenmäki ne haluaakaan sijoittaa).
Myönnetään, ei noilla säästöillä ja kuluilla koko perhe elä kuin pari vuotta, mutta ns. julkkiksena ja entisenä jääkiekkoilijana, en uskoisi olevan vaikeaa löytää osa- tai kokoaikaista hommaa esim. jääkiekon piiristä.
Kaikki tuo siis olettaen, ettei perheellä olisi Mitään muita tuloja, kuin Maven lätkäansiot.

Tuskin siis lapset nälässä joutuvat elämään.

Ikävä kyllä verottaja ei tässä maassa ole noin höveli mitä annoit yllä ymmärtää. 120 - 150 tuloista verottajaa kahmaisee 500000 € - 65000@ joten netto olisi 70000 € - 85000 € eli lähes puolet. Taasen normaalin perheen jossa on työsuhdeasuntoa ja autoa tms. kuluihin ei sitten mene millään lähelekään 70000€. Sanotaan, että jos puolet eli 35000€ laittaa asumis- ynnä elämiskustannuksiin elelee jo varsin mukavasti. Eli realistinen tavoite sukanvarteen on mainituista summista n. 35000 € - 50000 € vuodessa eli varsin mukavasti.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aikamoista.

Jos mä saisin firmasta X 50 000 € vuodessa ja tietäisin työskenteleväni menestymättömässä firmassa, en miettisi kovinkaan kauan jos eteen iskettäisiin tuplasti isompi pahvi putiikista, jossa menestystä voi tulla.

Rahan arvon ymmärtää sitten kun sitä ei ole. Siinä ei paljoa jotkut helvetin paidat navetan katossa lämmitä kun kymmenen vuoden päästä huomaa olevansa kaupan kassalla duunissa. Asiakkaat kyllä kehuvat kuinka legendaarinen pelaaja olit, mutta lohtu on pieni kun liksaa tulee joku 1500 €/kk.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös