Manchester United FC 2021–2022 – it’s time to win trophies

  • 318 474
  • 3 029

Fordél

Jäsen
Varmaan nyt on hyvä, että molemmat osapuolet, eli niin seura kuin pelaaja harkitsevat yhteistä tulevaisuutta. Kaikki me tiedämme, kuinka hyvä pelaaja Rashford on parhaimmillaan. Lisäksi kyse on omasta kasvatista, joka on osoittanut kentän ulkopuolella esimerkillisyyttä. Taustalla on loukkaantumisia ja managerien vaihtuminen ei ole varmasti helpottanut tilannetta ja sen oman roolin löytymistä joukkueesta. Ensi kaudeksi uusi manageri sisään, ja sitten katsotaan rauhassa Rashfordin todellinen nykytaso. Uskon, että Rashford palaa vielä huipputasolleen eli vajaan 20 Valjumaalin hyökkääjäksi.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Saa ihan rauhassa harkita, ei todellakaan ansaitse enempää tällä hetkellä. Sen verran surkeaa on herran tekeminen nyt, että ei ole mikään menetys jos lähtee.

Jos jotenkin ärtyi siitä, että joutui derbyssä penkille, niin eikun menoksi vain. Ei noilla peliotteilla voi saada avauspaikkaa
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Jos jotenkin ärtyi siitä, että joutui derbyssä penkille, niin eikun menoksi vain. Ei noilla peliotteilla voi saada avauspaikkaa
Tämä on hyvä asia tällä hetkellä Unitedissa. Olen aikana valitettavan usein peliesityksellä ei ollut mitään merkitystä, vaan avauksen paikka oli aina lähes 100 % varma otteista riippumatta. Nyt vaikuttaisi siltä, että jos peliesityksen puolesta ei avaukseen ole asiaa, niin sitten penkille. Näin sen pitäisi ollakin ja jos Rassea oikeasti ärsyttää olla penkillä, niin näyttäisi sen sitten harjoituksissa ja peleissä kentälle päästyään, eikä itke siitä muualla. Tuommoinen asenne pitää saada pois Unitedista!
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jos jotenkin ärtyi siitä, että joutui derbyssä penkille, niin eikun menoksi vain. Ei noilla peliotteilla voi saada avauspaikkaa
Elangan avauspaikka on kyllä esimerkiksi täysin ansaittu. On niitä harjoja kenelle työnteko maistuu ja pelaa joukkueen eteen. Tämän kauden yksi isoimpia onnistujia de Gean lisäksi.

Rashford menee kyllä nykyään tähän menkkakerhoon, jolla aina tuntuu olevan ruuvit pikkasen liian kireällä ja lasi puoliksi tyhjä. Harmi sinällään sillä ennen sitä selän rasitusmurtumaa oli elämänsä parhaassa iskussa ja lähes pysäyttämätön, sen loukkaantumisen jälkeen ei ole ollut kertaakaan samalla tasolla.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Laittaisin vähän sordinoa tähän Rashford-keskusteluun. Romano korosti, että Rashford on ollut koko ajan ammattimainen, ja muutamat muutkin laatutoimittajat ovat puhuneet lähinnä siitä, miten Rashford on ollut huolissaan peliajastaan. Olen lukenut suunnilleen kaiken tarjolla olevan tiedon aiheesta twitterin kautta, eikä mikään ole saanut minua ajattelemaan, että kyseessä olisi jonkinlainen kiukuttelu tms. "menkkailu". Lisäksi United-lähteet ovat jo ehtineet kertoa, ettei seuralla ole minkäänlaista aikomusta päästää Rashfordia pois seurasta, vaan näkevät hänen potentiaalinsa nousta takaisin samalle tasolle kuin ennen tätä surullista kautta.

Ja siis... sanon nyt aika suoraan tämän, mutta aika sokea kana saa olla jossei sitä todellista tasoa näe. Nyt on menossa raju slumppi, mutta come on! Kyseessä on SAF:n jälkeisen ajan isoin akatemiasta tullut timantti ja aivan ehdottomasti yksi 2000-luvun isoimpia idoleita koko kaupungissa.

Eikä hän ole ollut tämän kauden ongelmatapauksissa edes top5:ssä Unitedin osalta.

Joten rauhoitutaanpas nyt.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ja siis... sanon nyt aika suoraan tämän, mutta aika sokea kana saa olla jossei sitä todellista tasoa näe.
Samalla tapaa varmasti moni kriitikko pystyy sanomaan, että 24 vuotiaan pelaajan kohdalla ihan loputtomattomiin ei voi vedota lunastamattomaan potentiaaliin. Tämän hetken ”todellinen taso” on kuitenkin varjo siitä mitä se parhaimmillaan on ollut.

Asennepuolella huolestuttaa se, että turhautuminen purkautuu tällä hetkellä yliyrittämisenä ja muutama gorilla näkyy jo selässä.

En usko että Rashford on lähdössä mutta olen kyllä huolestunut tuosta taantumisesta.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
En usko että Rashford on lähdössä mutta olen kyllä huolestunut tuosta taantumisesta.
Huolestunut pitääkin olla, mutta toisaalta pitää muistaa että tämä on kestänyt nyt vain tämän kauden. Ja mun kirjoissa 24-vuotias on varsin nuori vielä. Aikaa on ja sitä Rasse tulee myös saamaan.

Ja jos rehellisiä ollaan, niin Rashford, Shaw, Maguire, (Greenwood), Martial, Bruno ja Ronaldo eivät ole olleet ainoat joiden käsienlevittelyasenne on näkynyt tällä kaudella surkeina otteina. Epidemia on osunut melkein kaikkiin pelaajiin.
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Tämä Rassen tilanne on kyllä todella ikävä. En todellakaan halua hylätä omaa kasvattia ja yhtä Unitedin lähihistorian kovinta talenttia, mutta kovin kauaa Unitedilla ei ole enää varaa antaa tasoitusta ja sitä kuuluisaa aikaa näille Rashfordeille ja McTominaylle. Ongelmahan tässä on se, että molemmat ovat sellaisia 8+ arvosanan pelaajia, eli ihan hyviä, mutta jos tavoitteena on olla paras, niin ei vaan ihan riitä.

Rassenkin kohdalla aina puhutaan siitä potentiaalista ja huikeasta jalkanopeudesta, haastokyvystä yms. mutta numeroiden valossa kylmä fakta on se, että hän on ollut tasan yhdellä kaudella tuon hypen ja odotusten arvoinen (19-20 kausi, jolloin syntyi 17 maalia). Toki jalkapallossa muutkin asiat ratkaisevat, kuin maalit ja syötöt, mutta kyllä tuolla pelipaikalla Unitedin kokoluokan seurassa pitää vaan takoa niitä maaleja ja syöttöjä tilastoihin, tai sitten haetaan jostain joku muu kaveri hoitamaan homma. Toki loukkaantumisia on ollut ja vielä todella ikäviä sellaisia, mutta eihän mies enää ole mikään kovin nuori futariksi, joten ei tässä oikeen senkään taakse enää voi kovin kauaa mennä.

Täytyy vaan toivoa, että Rasse saa uuden alun uuden managerin alaisuudessa, tai muuten tässä pitää ihan tosissaan alkaa huolestumaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Eilinen varmisti sen, että ainakin Pochettino on saatavilla ensi kesänä.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Eilinen varmisti sen, että ainakin Pochettino on saatavilla ensi kesänä.
Ja lisäsi toivottavasti muissakin kuin minussa uskoa siihen että Pocchettino ei tule ikinä voittamaan mitään isoa.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Poch taitaa olla se plan b tai c. Kolmantena vaihtoehtona haluaisin nähdä hänen ja Hollannin velhon lisäksi Roberto Mancinin, uskoisin olevan aikalailla perfect match. En usko että tulee tapahtumaan mutta katsotaan. Olisiko Pochettino selkeä parannus RR:iin siitä en ole vakuuttunut, ehkä Ralfista seura hyötyy eniten kuitenkin muissa tehtävissä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ja lisäsi toivottavasti muissakin kuin minussa uskoa siihen että Pocchettino ei tule ikinä voittamaan mitään isoa.
Itse ottaisin Pochettinon tästä huolimatta koska on motivoinunut tulemaan ManUn ja tottunut käsittelemään egoja. Toistelen itseäni mutta edelleen valmentajien urat harvemmin menee ihan lineaarisesti ylöspäin poislukien joku Pep. Tuota hänen motivaatiotaan en väheksyisi, koska sydäntä, halua ja balsseja tuo seura tällä hetkellä kaipaa. PSG + Pochettino liitto on joka hetki näyttänyt yhtä muoviselta kuin Messin, Ramosin ja kumppanienkin, harva siellä tuntuu uransa parhaita pelejä pelaavan oli valmentajana kuka tahansa.

Ten Hag ei koskaan ole valmentanut samanlaisessa painekattilassa ja toiminut Ronaldon kaltaisten tyyppien kanssa, joten liian sinisilmäisesti ei kannata häneenkään suhtautua vaikka se ykkösvaihtoehto tässä tilanteessa onkin.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Itse ottaisin Pochettinon tästä huolimatta koska on motivoinunut tulemaan ManUn ja tottunut käsittelemään egoja. Toistelen itseäni mutta edelleen valmentajien urat harvemmin menee ihan lineaarisesti ylöspäin poislukien joku Pep. Tuota hänen motivaatiotaan en väheksyisi, koska sydäntä, halua ja balsseja tuo seura tällä hetkellä kaipaa. PSG + Pochettino liitto on joka hetki näyttänyt yhtä muoviselta kuin Messin, Ramosin ja kumppanienkin, harva siellä tuntuu uransa parhaita pelejä pelaavan oli valmentajana kuka tahansa.

Ten Hag ei koskaan ole valmentanut samanlaisessa painekattilassa ja toiminut Ronaldon kaltaisten tyyppien kanssa, joten liian sinisilmäisesti ei kannata häneenkään suhtautua vaikka se ykkösvaihtoehto tässä tilanteessa onkin.
Tämä on vähän sama juttu kuin muutenkin työhakemusten ja työhaastatteluiden osalta eli se, että olet ollut jossain hommassa ja sulla on siitä kokemusta, ei tarkoita automaattisesti, että olet niissä hommissa hyvä. Eli vaikka Pochi on työskennellyt isojen tähtien kanssa, se ei tarkoita, että hän olisi automaattisesti hyvä heidän kanssaan. Jos eilistä katsoo, PSG:n isoimmat tähdet eivät näyttäneet olevan osa joukkuetta ja pelanneet täysillä jengille. Myös huhut pelinjälkeisistä tapahtumista eivät mairittele (toki ovat vain huhuja). Esimerkiksi Messi oli täysin paskalla asenteella liikkeellä, eikä Pochi reagoinut tähän mitenkään.

Toiseksi, lähtökohtanhan pitäisi ManU:ssa olla ensi kaudella se, että siellä ei pelaa yhtään ylimielistä staraa. Ideaali tilanteessa Pogba ja Rolle olisi korvattu laadukkailla pelaajilla, jotka pelaavat logolle.

Näistäkin asioista huolimatta Pochetino voi toki olla hyvä haku ManU:n valmentajaksi, mutta ehkä muista syistä, kuten jos on aidosti todella motivoitunut tulemaan seuraan. Silti liputtaisin enemmän Ten Hagin puolesta.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
olet ollut jossain hommassa ja sulla on siitä kokemusta, ei tarkoita automaattisesti että olet niissä hommissa hyvä
Olen tästä täysin samaa mieltä. Minusta vaan tuntuu, että moni ajattelee ten Hagista käänteisesti samalla tavalla, eli kun cv:ssä ei ole ennestään epäonnistumisia.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mielenkiintoiseksi hommaa vetää nyt tietysti myös Chelsea, johon Brittihallitus asetti kovia talouspakotteita. Onko Tuchel irroitettavissa sieltä? Hyvin epätodennäköistä on, että ainakaan pakotteista päästäisiin eroon ennen ensi kautta.
 

Jeffrey

Jäsen
Se olis sitten peli päivä! Mikäs sen mukavampi tapa aloittaa se, kuin vetämällä farkkushortsit jalkaan torstailiigan hymnin soidessa ja pikakahvin kutkutellessa makuhermoja.

Keskiviikkona tultiin Manchesteriin ja en voi valehdella etteikö lomavalinnasta pieni harmitus ollut. Tai ehkei harmitus, mutta nyt kun tällainen kausi ollaan koettu niin kyllä ne Kaakkois-Aasian rantakohteet pakolla mielessä oli. Onneksi keskiviikkona kaupunki oli melko täynnä lissabonilaisia ja heidän näkeminen reissupelissä 0-5 lähtökohdissa laittoi omaa fiilistä vähän perspektiiviin. Se mikä on vielä kummallisempaa niin muori on tykännyt tästä kylästä kuin hullu puurosta, ja myös omalla kohdalla kaupunki ollut kaikinpuolin mukava yllätys.

Pelipuolen asioita en ole kamalasti seurannut, mutta muori kertoi Rollen lähettäneen hänelle viestin "see you at OT". Ilmeisemmin mies siis pelaamassa on. Rassen osalta RR antanut melko kovat lausunnot jotka itseä vähän hätkähdytti, mutta ilmeisemmin yleisemmin noista kommenteista on ihan tykätty. Positiivista myös se, ettei pelaajia ole pubeissa näkynyt ennen tärkeää peliä.

Toivottavasti kaupunki antaa tänään taas yhden mukavan yllätyksen ja nähdään taisteleva United! Viime viikonlopusta ei nyt taida huonommaksi voida mennä, joten odotukset on ainakin viikon takaista korkeammat. Vielä pieni aamujumppa alle, farkkushortsit prässiin ja n.3km siirtymä OT:lle voi alkaa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Here's how United start today.

XI | De Gea, Dalot, Varane, Maguire, Telles, Matic, Fred, Pogba, Sancho, Rashford, Ronaldo.

SUBS | Henderson, Bailly, Jones, Lindelof, Wan-Bissaka, Lingard, Mata, Elanga, Cavani.

Näillä mennään. @Jeffrey farkkushortseista sitten kuvia liveseurantaan.

 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Apua mikä kokoonpano! Ehkä altavastaaja-asetelma sopii, ja United voittaa jotain 4-2, mutta odotukset on kyllä vähemmän kuin nollassa. Laitapakkihärdelliä odotellessa laitoin murolautaselle purkillisen buranaa, perään maitoa ja kokaiinia ja lusikoin naamariin.
 

Fordél

Jäsen
Todella mielenkiintoinen matsi tulossa. ManU:lle lähes pakkovoitto. Arsu on jo vähän karussa ja tappiolla Spurskin menisi ohi vaikka yksi ottelu vähemmän pelattuna. Mielenkiintoista nähdä, mikä on ManU-pelaajien asenne ja työmoraali 4-1 City-tqppion jälkeen sekä ylipäänsä iskukyky huippujengiä vastaan? Miltä Ronaldon peli näyttää skipatun City-pelin jälkeen?

Rangnickin aikana ManU on kohdannut huippujengeistä lähinnä vain Wolvesin, West Hamin, Ticon ja Cityn. Muuten se on kohdannut lähinnä Valjun häntäpään jengejä tai korkeintaan keskikastin jengejä. Noista neljästä matsista yksi voitti, yksi tasuri ja kaksi tappiota. Nyt on taas yksi kova haaste edessä ja nähdään ManU:n todellinen iskukyky. Toisaalta, eipä Spursinkaan iskukyky huippujengejä vastaan ole ollut kovin kummoinen Conten aikana.

Pelillisesti isoin asia on varmasti se, että miten ManU pystyy pysäyttämään Spursin nopeat ja suoraviivaiset vastahyökkäykset, joita Son, Kane, Kulusevski ja kumppanit tarjoavat. Jos lähdetään prässäämään (mitä tuskin tapahtuu) ja Spurs purkaa prässin, sitten juostaan kovaa kohti DDG:ta, ja tämän kisan hitaat Pogba, Matic, Maguire jne. häviävät. Lähteekö ManU siis tähän kotimatsiin hyvin varovaisesti ja tiiviisti puolustaen? Jos lähtee, miten käy hyökkäyspelin, jonka rakentelu on tänään pitkälti Pogban vastuulla?
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Top-4 sijoitus on jo karannut, joten paras mitä voi tällä kaudella tapahtua on hävitä jokainen ottelu. Pahin skenaario on, että joutuu taas ensi kaudella pelaamaan jotain torstailiigaa tai maanantailiigaa (vai minä helvetin päivänä sitä konferenssiliigaa pelataankaan). Ensi kaudella sitten Arsenalin tavoin ollaan keväällä terävänä top-4 taistossa, kun ei tarvitse höntsäillä mitään ylimääräisiä otteluita.
 

Fordél

Jäsen
Todella tärkeä ja iso voitto ManU:lle ja vielä hyvällä esityksellä. Selkeä kasvojenpesu City-tappion jälkeen. Nyt nähtiin yhtenäinen ja työteliäs ManU, joka keskittyi pelaamiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä Ronaldo, joka sai tänään todella tärkeitä onnistumisia alle. Näiden myötä peli-ilo ja asenne oli heti alusta alkaen kohdillaan. Hieno hattu Rollelta: yksi kaukovedolla, yksi tyypillisellä yhden kosketuksen ohjauksella läheltä maalia ja yksi puskulla. Nyt ei tarvinnut kiukutella vaihtoon tullessa. Statement oli annettu. Man of the Match.

Spurs piti tänään enemmän palloa, ja ManU keskittyi enemmän puolustamiseen ja iskemään tehokkaasti vastaan. Jos hyökkäyspeli oli tänään kiitettävän tehokasta niin puolustuspelaaminen ei ansaitse kiitoksia. Spurs pääsi aivan liian helposti murtautumaan boksiin ja hyville maalintekopaikoille, etenkin ekalla puolikkaalla. Vähänkään paremmalla viimeistelyllä Spurs olisi kairannut tästä vähintään tasurin. Toki loppua kohden ManU:n puolustuspelaaminenkin tiivistyi eikä mitään lopun paniikkia syntynyt.

ManU:n kannalta todella tärkeät kolme pistettä, ja taistelu neljännestä sijasta pysyy elossa. Tästä on hyvä lähteä kaatamaan Ticoa tiistaina.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Tälle ManU-fanille ei tuuri käynyt.
 

Liitteet

  • 784805CE-C193-4BEB-A7DD-774AED943C88.jpeg
    784805CE-C193-4BEB-A7DD-774AED943C88.jpeg
    248,1 KB · kertaa luettu: 214
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös