Major League Baseball

  • 329 983
  • 2 270

Histo

Jäsen
Tuo tapahtui kolmannessa pelissä. Ennen ensi yönä pelattavaa viidettä ottelua voitot ovat 2-2, eli mestaruus ei ratkea St. Louisissa. Viidennessä pelissä Cardinalseilla on lähes pakkovoiton paikka, ettei Red Sox saa kahta mestaruuspalloa kotikentälleen.

Sarjan toisessa ottelussa St. Louisin tulokassyöttäjä Michael Wacha vastasi odotuksiin syöttämällä hyvän ottelun, vaikka liekehtivä David Ortiz löi kuudennessa vuorossa 1+1 juoksua tuottaneen katsomolaakin. Seitsemännessä Red Sox kuitenkin kadotti pelin käsistään. John Lackey ei selvinnyt vuorosta ulos, vaan pesät täyttyivät Matt Carpenterille, jonka uhrauskopilla Pete Kozma toi tasoituksen. Polttoheitto kotiin karkasi Bostonin sieppari Jarrod Saltalamacchialta ja takana varmistanut syöttäjä Craig Breslow heitti pallon ohi kolmospesästä yrittäessään polttaa takavaihtoa ottaneen Jon Jayn. Pallo katsomoon ja Jay toi voittojuoksuksi jääneen kolmannen juoksun. Ensimmäisen pelin loukkaantumisestaan selvinnyt Carlos Beltran löi vielä välilyönnillä loppulukemiksi 4-2 ja St. Louis kaappasi kotiedun.

Kolmas peli päättyi kohutuomioon, mutta voittaja ei välttämättä mennyt väärin. St. Louis hyökkäsi johtoon heti avausvuorossa Matt Hollidayn (koko pelissä 0+3) ja Yadier Molinan singleillä. Joukkueella oli paloton ajo neljännessä vuorossa, mutta Red Soxin aloittaja Jake Peavy syötteli itsensä kuiville tilanteesta. Boston tasoitti rakennettuaan yksittäiset juoksut viidennessä ja kuudennessa, mutta seitsemännen tasoittavalla palottomassa etutilanteessa Holliday vei joukkueensa uudelleen kahden pinnan karkumatkalle vasemmalle laidalle lyödyllä tuplalla. Vierailijat eivät vieläkään taipuneet, vaan kehittivät palottoman etutilanteen kahdeksannessa. Dustin Pedroia paloi, mutta siirsi juoksijat takapesille maalyönnillä ja 1-vahtina pelannut Ortiz päästettiin tahallisella vapaalla ykköselle. Vaihdosta peliin tullut tulokas Kolten Wong torjui 2-vahtina Daniel Navan yrityksen, mutta sai vain Ortizista palon kakkoselle ja Jacoby Ellsbury toi kavennuksen. Seuraavaksi Xander Bogaerts löi takakentälle menneellä keskipompulla tilanteeksi 4-4. Talletuksen hukannut Trevor Rosenthal selvitti kolmannen palon ja tasoittavalla Hollidaylla oli kahden palon etutilanteessa tilaisuus uudelleen johtojuoksuun, mutta hän epäonnistui. Rosenthal selvitti Red Soxien yhdeksännen sisävuoron minimiajassa ja Cardinals pääsi yrittämään voittoa tasoittavalla.

Matt Adamsistä strikeout, jonka jälkeen Molina löi väliin ja Rosenthalin tilalle vaihdettiin pinnelyöjäksi nilkkavaivainen Allen Craig. Boston vastasi vaihtamalla syöttäjäksi Koji Ueharan. Craig latasi ensimmäisen syötön tuplaksi kakkoskulmaan ja Cardseille takapesät täyteen. Lyöntivuoroon Jon Jay, joka löi toisesta syötöstä maalyönnin etupesien väliin. 2-vahti Dustin Pedroia pelasi valmiiksi läheltä katkaisten hienosti lyönnin ja polttaen Molinan kotiin. Koska Craig lähti jalkavaivaisena myöhään kakkoselta kohti kolmosta, oli Saltalamacchialla ehdottomasti hyvä tilaisuus ottaa kolmas palo hänestä. Heitto kuitenkin lipesi tunnetuin seurauksin ja Cardinals siirtyi sarjassa 2-1-johtoon.

Viime yön peliin Boston näytti antavan lähtiessä tasoitusta, kun Shane Victorino ei selkävaivojen vuoksi pystynyt pelaamaan. Hänen paikkansa ulkona otti Jonny Gomes, joka ei sarjassa ollut vielä onnistunut mailanvarressa. Beltran löi kolmannessa vuorossa kotijoukkueen johtoon, mutta Ortiz piti pelin puolivälissä omilleen pienen tsemppauspuheen vaihtopenkillä ja jatkoi mahtavaa sisäpelityöskentelyään: tupla viidennessä vuorossa ja hän toi Stephen Drew'n uhrauskopilla tasoituksen, kuudennessa kahdella palolla vapaa täytti etupesät Gomesille, joka löi 2-2-syötön keskelle kunnariksi ja Red Sox siirtyi 4-1-johtoon. Hitti oli Gomesin ensimmäinen World Seriesissä. Cardinalseilla oli mahdollisuus tulla vielä peliin: seitsemännessä Matt Carpenter löi kavennuksen, mutta Hollidayn epäonnistuminen päätti vuoron etupesien ollessa täynnä. Kahdeksannessa ohiheitto ja harhasyöttö saattelivat Yadier Molinan kahden palon tilanteessa kolmoselle, mutta heikosti sisällä pelannut kahden vuoden takainen WS-sankari David Freese epäonnistui. Yhdeksännessä myös tämä ottelu sai muistettavan lopun, kun Allen Craigin lyötyä itsensä ykköselle hänet vaihdettiin nopeaan Wongiin. Kahdella palolla yhden kaikkien aikojen parhaista playoff-lyöjistä Carlos Beltranin ollessa mailan varressa Wong kärkkyi liian pitkälle ja Uehara otti hänestä ottelun päättäneen kärpäsen! Näin kotietu palasi Bostonin hyppysiin.

Ensi yönä vastakkain ovat ensimmäisen ottelun syöttäneet Adam Wainwright (STL) ja Jon Lester (BOS).
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Tulevana yönä on taas ihan pakko valvoa ja nostaa univelan velkakattoa. Game 6, Fenway Park. Samppanjat kylmässä, mestaruuslippikset pahvilaatikoissa, Commisioner's Trophy valmiina. Red Soxin ensimmäinen Fenway Parkilla varmistunut mestaruus 95 vuoteen on silausta vailla.

Cardinals lienee kuitenkin eri mieltä. Tämä joukkue ei koskaan luovuta. Sen on saanut kokea Rangers, Nationals, Pirates. Liittyykö Sox tuohon listaan?

Cards juoksuttaa aloitussyöttäjäkseen Michael Wachan. Tulokassensaatio on häikäissyt kaikki. Game 2 oli kuitenkin huonointa settiä häneltä tähän mennessä tässä lokakuussa. Neljä vapaataivalta, pudonnut fastball velocity. Ovatko American League -lyöjät liikaa, painaako väsymys?

Red Sox luottaa John Lackeyyn. Lackey syötti Gm4:ssa bullpenistä ensimmäisen kerran sitten 2002 Seriesin. Fastball velocity putosi aikaisemmasta, 17 syöttöön ei yhtään swing-and-missiä. Onko tällä jotain vaikutusta? Kuitenkin Lackeyllä on takanaan vahva lokakuu. Jos curveball toimii, ovat turhautuneet Cardinals-lyöjät vaikeuksissa.

Tämä on ollut huikea World Series. Niin tasainen, niin jännittävä. Kyllä tämä sarja ansaitsee sen ratkaisevan seitsemännen pelin mutta ei tässä auta muu kuin katsoa ja jännittää. Sympatiat Cardsin puolella.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Parissa matsissa on tullut Fenwaylla käytyä, viimeeksi viime kuussa katsomassa matsia Yankeesia vastaan, ja täytyy toivoa että Red Sox hoitaa homman poikki ensi yön matsissa Ortizin johdolla.

Sinällään laji herättää itsessä aika vähän tunteita, mutta Fenwaylle tuon riemun nyt kyllä mielellään soisi.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pakko kompata, on ollut huikea world series. Täynnä näita only in baseball -tilanteita. Draamaa on riittänyt ja jännittää on saanut. Päällimmäisenä pitää nostaa esiin kyllä Ortiz, on ollut aivan tajuttomassa vedossa: batting .733, slugging 1.267 ja OPS 2.017... aivan kipeetä.
Lackeyn game4 esityksestä en olisi niin huolissaan, koska hänellä oli scheduled side session tms. bullpen session starttien välissä sinä päivänä, ja se päätettiin ottaa vuoroparin muodossa bucholzin epävarman tilanteen takia. Kyllä tänään lähtee
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Niinhän siinä sitten kävi, ettei Wachan kädessä ollut enää sitä yhtä hyvää starttia, joka olisi vaadittu siihen että olisimme nähneet seitsemännen pelin. Itse asiassa Wacha aloitti hyvin siinä missä Lackey oli aika epävarma. Sitten Wachan fastball velocity alkoi laskea yhä alemmas ja alemmas siitä 95 mph:sta mitä hän normaalisti keskimäärin syöttää. Jostain ihmeellisestä syystä Molina ei alkanut aggressiivisesti "kutsua" changeupia, vaan Wacha vain jatkoi sen koko ajan huonommaksi menneen fastballin kanssa sekoittaen väliin vain muutaman curveballin. Red Sox onnistui läpi ALCS:n ja WS:n sinnittelemään vaikka vastustajilta tuli koko ajan 95+ stuffia. Näin ollen tuollaiset 91-93 mph:t olivat kuin marjoja poimittaviksi. Sox kiitti ja kumarsi.

Red Soxia ja koko Bostonia leimaa sellainen tietty korostunut itsetietoisuus, joten vaikea tuon partajengin mestaruudesta on näin ulkopuolisna hirveästi iloita. Pakko on silti nostaa Farrellin johtamalle valmennustiimille ja koko pelaajistolle hattua aivan murskaavasta kaudesta. Jo kauden ensimmäisessä pelissä Red Sox nuiji Yankeesin ja asetti nuotin koko kaudelle. Tämä oli Soxin juhlaa alusta loppuun.

Kyllähän joukkue esitti monessakin mielessä maailmanluokan osaamista. Ortizin lyöminen, Pedroian ulkopeli, Uehara closerina... Jotenkin tosi perseestä, että se suurin sankari näissä ratkaisevissa peleissä oli Shane Victorino. Inhoan sitä Victorinon seisomista strike zonen sisällä ja hit by pitchien kerjäämistä. Muutenkin aika mulkun oloinen jätkä. Just sellainen tyyppi, jolta on ihan turha odottaa että jossain haastattelussa esim. antaisi tunnustusta vastustajalle. Nähtävästi joku muukin ajattelee samoin, sillä Twitterin hakuun kirjoittamani "Victorino douchebag" antoi jonkin verran tuoreita hakutuloksia.

Tästä lähtee sitten käyntiin se pitkä offseason. Jossain vaiheessa vois kirjoittaa jotain siihen ja erityisesti Nationalsiin liittyen. Mun mielestä on silti tyylikkäintä antaa tuoreelle World Series -mestarille kunnioitusta eikä rynnätä heti spekuloimaan vapaiden agenttien markkinoilla ynnä muilla offseason-jutuilla.
 

Lager Lager

Jäsen
Suosikkijoukkue
National Hockey League
Halosin umpipaskan kauden takia kiinnostus lopahti täydellisesti, enkä oikein jaksanut post seasoniakaan seurata. Täytyy katsoa jos olisi aikaa jossain välissä hieman noita World Series matseja katsoa.
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Tampa Bay Rays: Wil Myers... AL Rookie of The Year 2013.

Mainiota, etten sanoisi loistavaa.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Red Soxia ja koko Bostonia leimaa sellainen tietty korostunut itsetietoisuus, joten vaikea tuon partajengin mestaruudesta on näin ulkopuolisna hirveästi iloita.

Mun mielestä ihan hyvä, että juuri Red Sox pärjää tätä nykyä melkein vuosisataisen tauon jälkeen. Eikä se ikimenestyjä ja rahalla mällännyt Yankees vuosituhannen alussa ollut ainakaan yhtään vähemmän vittumainen ja itseriittoinen ilmestys, jos pitää vertailla johonkin.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Off-seasonin ensimmäinen pommi jysähti Texasin ja Michiganin osavaltioista. Prince Fielder Rangersiin, Ian Kinsler Tigersiin. Lisäksi Tigers maksaa osan Princen jättimäisestä sopimuksesta.

Vaikka tämä treidi oli sellainen "leuka putosi" -hetki monille, on tämä loppupeleissä varsin loogista bisnestä. Varsinkin Tigers GM Dave Dombrowski liikutti shakkinappuloitaan nerokkaasti. Näen aika monta syytä, miksi Tigersin kannatti tämä treidi tehdä:

- Cabrera voidaan siirtää ykköspesälle, jossa hänestä on enemmän hyötyä/vähemmän haittaa kuin kolmospesällä.
- 3B-prospekti Castellanos saa kunnon tilaisuuden murtautua kokoonpanoon.
- Kinsler on nimenomaan leadoff-lyöjä. Austin Jackson ei playoffeissa pärjännyt kyseisessä roolissa.
- Kinsler tuo juoksunopeutta hitaaseen joukkueeseen.
- Dollareita vapautui. Scherzerin sopimus loppuu ensi kauteen, Cabreran seuraavaan. Dollareille riittää siis käyttöä.

Rangersin näkökulmasta tämä taas ratkaisee Andrus/Profar/Kinsler -dilemman. Jurickson Profarille piti saada tavalla tai toisella tilaa kokoonpanoon ja koska hän pelaa 2B/SS, oli tieltä uhrattava joko Kinsler tai Andrus (tai vois se varmaan kolmosellakin pelata, mutta Beltre on koskematon). Ei Rangers silti mielellään Kinsleristä luopunut. Joukkue kuitenkin halusi sen ison vasenkätisen voimamailan (big left-handed power bat), joka joukkueelta on puuttunut Josh Hamiltonin lähdön jälkeen. Prince voi hyvinkin ladata sen 40 kunnaria, kun kotikenttänä on Rangers Ballpark. Rahaahan Texulla riittää, sillä olihan joukkue vuosi sittenkin tosissaan pitämässä Hamiltonia samoin kuin kuolaamassa Greinken perään. Nyt oli sopiva hetki lyödä ne ylimääräiset vihreäselkäiset pöytään taskuja polttamasta. Seuraavaksi Rangers yrittää varmastikin pitää Nelson Cruzin.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Kinslerillä sopparia ilmeisesti jäljllä 4 vuotta joka maksaa 57M$. Fielderillä vastaavasti 7 vuotta, 168M$ josta Detroit maksaa 30M$.
Detroit teki Fielderin kanssa 9 vuoden sopparin josta luopuu kahden vuoden jälkeen. Eli jotakin tuossa meni pieleen. Kinslerin sisäpelitilastot vieraspelien osalta kertovat että hän on keskitason MLB-pelaaja pelipaikallaan jos edes sitä.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Detroitnews.comin jutun kommenteissa oli linkki paikallisradion juttuun http://http://www.wbbl.com/page.php?page_id=87 jossa ex-tigers pitcher Denny McClain paljasti että Detroitin Avisail Garcialla oli ollut jotain osallisuutta Princen avioeroon. Tästä oli vielä sitten ollut tieto Detroitin clubhousessa, ja salailtu ilmeisesti Princeltä (ainakin jonkin aikaa). Prince sai tietää ja Garcia kaupattiin white soxiin. Varmasti vaikuttaa jollain tavalla tuokin.
Toisaalta tuossa on varmaan ollut suurinpana tekijänä se, että joku joukkue tuon sopimuksen haluaa ostaa. Vähän sellainen joululahja organisaatiolle kuin viime vuonna Gonzalez+crawford dodgersiin. Detroitin front office paketoi homman päivässä ennen kuin texasissa ehdittiin pidemmälle miettiä asiaa.
Kova hinta tuli silti Detroitille Princestä, 2 vuotta 23-24mil palkalla ja 30mil vielä rangersiin kiitos että ostitte pois -tyyppisesti. Rangersille 7 vuotta 130mil taitaa olla karvan alle $20 vuodessa. Aika näyttää miten regressio puree..
RedSoxia vastaan Prince oli hukassa ja muistan kun selostajat spiikkasivat 1-in-57 last at-bats RBI -tilastoa, postseasonissä siis. Huonosti meni ainakin princen osalta Detroitissa postseasonit. Tulevaisuudessa varmaan hetken aikaa sujuu kyllä Arlingtonissa paremmin tai luulisi lyöntitilastojen paranevan pelkästään ballparkin takia.
Jokseenkin yllättävää oli myös tuossa yllä linkatussa ohjelmassa, että Scherzerin tradelläkin spekuloitiin. Tai lähinnä sillä että mitä kaikkea voisi saada vaihdossa (tampa bay -tyyppisesti), kun Scherzerin market value on aivan maksimissa. Toisaalta Fielderin trade on siltikin win now -tyyppinen, koska infield voimistuu aika paljonkin ja rahaa jää vielä tuleviin ostoihin/jatkoihin. Ja olihan Detroitin rotaatio aivan liekeissä postseasonilla, ja varmasti paremmalla lyömisellä tulos olisi voinut olla jotain muuta. Ettei sitäkään välttämättä kannattaisi muuttaa niin dramaattisesti myymällä Scherzeriä. Toisaalta voi myös olla että tuossa radiojutussa vaan spekuloidaan spekuloimisen ilosta
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Boom boom boom *rummun pärinää*

Ehtihän tässä jo huolestua, että Nationals seuraa suolapatsaana vierestä markkinoiden vilskettä mutta mitä vielä. Doug Fister Nationalsiin; Tigersiin Robbie Ray, Ian Krol ja Steve Lombardozzi.

Fangraphsin päätoimittaja Dave Cameron niputti aika hyvin yhteen, miksi tämä on mestarillinen peliliike GM Mike Rizzolta:

http://www.fangraphs.com/blogs/nationals-steal-doug-fister-from-tigers/

Tämän treidin myötä Nationalsin rotaatio on aivan huikeassa jamassa. Stras, Gio, J-Zimm, Fister... Tuollainen arsenaali kun vyörytetään playoffeihin, ei kenelläkään vastustajan lyöjällä ole kivaa. Runkosarjassa tarvitaan vielä se viides mies, mutta siihen on tarjolla esim. Taylor Jordan (-13: 3.49 FIP) tai Tanner Roark (-13: 2.41 FIP). Tai sitten luotetaan kokeneempaan vasuriin Ross Detwileriin. Varastosta löytyy vielä Ross Ohlendorf ja Chris Young. Kilpailua, syvyyttä, nuoruutta, kokemusta, huippuosaamista, viuhuvia fastballeja, tiukkaa kontrollia.

Penkkiä täytyy vielä vahvistaa ja sinne bullpeniin tarvitaan se vasuri. Ja sitten kylillä puhutaan vielä Robinson "300 miljoonaa dolsuu tänne, pliis" Canosta. En usko, että Nats Canoa hankkii, mutta en pitäisi sitä hankintaa virheenäkään. Normaalistihan tuollaiset jättisopimukset ovat karmeita virheitä. Esim. Pujolsin on tapaus on näyttänyt, että se tason lasku ja ikääntyminen ei välttämättä ala vasta siellä pitkän sopimuksen viimeisten vuosien aikana, vaan jo heti siinä ikävuosina 30-35. Uskon kuitenkin, että Cano saataa olla tässä poikkeus ihan siitä syystä, että hän näyttää urheilijalta ja elää kuin urheilija. Monet kuntovalmentajat ym. sanovat, että Robbie Cano tekee rajummin töitä kuin kukaan muu baseball-pelaaja. Noi on sellaisia juttuja, ettei ne välttämättä uran alku- ja keskivaiheilla tunnu mutta siinä vaiheessa kun ikää tulee mittariin alkaa oikeasti näkyä, kuka on koskenut niihin levytankoihin ja käsipainoihin ja kuka ei.

Jotenkin haluaisin silti nähdä Canon jäävän Yankeesiin. Hän vain kuuluu siihen jengiin samalla tavalla kuin vaikka Pedroia Red Soxiin, Verlander Tigersiin tai Buster Posey Giantsiin. Tietysti Canon edessä on pitkin uraa ollut isompia tähtiä. Viime kausi oli kuitenkin ensimmäinen kausi, jolloin Yankees oli nimenomaan Robinson Canon joukkue. Vaikka Jeter vielä pari kautta pystyisikin terveenä pelaamaan, tulisi Canon merkitys vain kasvamaan Yankeesille. Jossakin muualla voi olla paremmat mahdollisuudet voittaa World Series ja/tai saada enemmän rahaa, mutta jotenkin kuvittelisin että asema Yankeesin tulevina kasvoina, johtajana ja mahdollisesti jopa kapteenina painaisi myös vaakakupissa aika tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Jotenkin haluaisin silti nähdä Canon jäävän Yankeesiin. Hän vain kuuluu siihen jengiin samalla tavalla kuin vaikka Pedroia Red Soxiin, Verlander Tigersiin tai Buster Posey Giantsiin. Tietysti Canon edessä on pitkin uraa ollut isompia tähtiä. Viime kausi oli kuitenkin ensimmäinen kausi, jolloin Yankees oli nimenomaan Robinson Canon joukkue. Vaikka Jeter vielä pari kautta pystyisikin terveenä pelaamaan, tulisi Canon merkitys vain kasvamaan Yankeesille. Jossakin muualla voi olla paremmat mahdollisuudet voittaa World Series ja/tai saada enemmän rahaa, mutta jotenkin kuvittelisin että asema Yankeesin tulevina kasvoina, johtajana ja mahdollisesti jopa kapteenina painaisi myös vaakakupissa aika tavalla.

Tais täyttyä Yankeesin mitta Cano-neuvotteluissa ja niin sanotusti "siirtyvät elämässä eteenpäin". Eli Jacoby Ellsbury Yankeesiin 7 vuotta / 153 M$. Yankeesilla ei tän jälkeen pitäis olla tilaa Canolle (tai siis haluamalleen sopparille) joten nyt nähdään mitä 300M$ mies oikeasti saa markkinoilta irtoamaan vai oliko sielä oikeasti sittenkään kukaan tarjoamassa enempää kuin mihin Yankees oli valmis...
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Cano meni lopulta Seattle Marinersiin, 24 miljoonaa kaudessa 10 kauden ajan. Jotenkin yllättävää että Cano kaikesta päätellen meni vaan sinne, mistä saa eniten vihreäselkäisiä täysin seurasta riippumatta.

Marinersillä on käsittääkseni taloudellinen tilanne aika vahva, mistä tämä Canon hankkiminenkin tietysti kertoo. Toinen vahvuus on se, että farmisysteemissä riittää niitä potentiaalisia tulevaisuuden nimiä. Ongelmana on kuitenkin se tämänhetkinen joukkue. M's voitti viime kaudella 71 peliä. Käytännössä Seattle on siis noin 20 voiton päässä Oaklandista ja Texasista. Sieltä on oikeasti ihan helvetin pitkä matka sinne kärkeen. Farmisysteemin kautta rakentaminen on pitkällinen projekti. Tietysti joukkue voi "myydä farmin" ja hankkia David Pricen kaltaisia vahvistuksia treideillä ja yrittää siten rakentaa hyvän joukkueen Canon sopimuksen ensimmäisten vuosien ympärille. Se on kuitenkin helvetin vaikeaa, sillä esim. Price toisi joukkueelle vain n. 4 voittoa lisää per kausi kahden kauden ajaksi, ja hintana olisi todennäköisesti iso osa Marinersin tulevaisuutta prospektien muodossa (vrt. James Shields ja Wil Myers). Hyvin harva on onnistunut siinä, että yritetään yhtäkkiä isolla rahalla tehdä huonosta joukkueesta hyvä. Marlins ja Blue Jays tuoreimpia esimerkkejä.

Toinen vaihtoehto Marinersille on unohtaa ne treidit ja kehittää niitä prospekteja. Tässä taas on se juttu, että kun ne prospektit on valmiita, alkaa Canon taso laskea ikääntymisen seurauksena. Eli ei tässä Cano-sopimuksessa ole oikein mitään järkeä, jos tämä on se suunnitelma. Toki Canon avulla saadaan myytyä vähän lisää kausikortteja ja pelipaitoja, mutta tuskin ihan tuon mammuttimaisen sopimuksen edestä.

Toinen Yankees-slugger Curtis Granderson ottaa puolestaan metron ja siirtyy Citi Fieldille neljän vuoden sopimuksella. Kauheasti järkeä ei tässäkään ole pelaajan näkökulmasta rahaa lukuunottamatta, sillä Mets rakentaa rauhassa tulevaisuutta ja esim. ensi kausi on täysin siirtymäkausi Metsille Matt Harveyn parannellessa olkapäätään. Ehkä Granderson halusi vain pysyä New Yorkissa, mutta tiedä sitten siitäkään, kun hänen asuntonsa on kuitenkin Chicagossa.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
MLB:n runkosarja alkaakin ensi viikonloppuna. Tai alkoi oikeastaan jo, kun LA Dodgers ja Arizona Diamondbacks kävivät pelaamassa kaksi ottelua Seattlessa Australiassa, Dodgersin voitettua molemmat pelit. Havumetsien GM, mitkä ovat Nationals-tunnelmat? Odotukset lienee kovat, joukkue ei ole tainnut paljoa muuttua sitten viime vuoden?

NY Mets lähtee kauteen halvalla joukkueella. Position playereissa ei ole paljoa kehuttavaa, Grandersonin ja joukkueen tähtipelaajan 3B David Wrightin lisäksi ainoa mainitsemisen arvoinen pelaaja on nuori ja lupaava sieppari Travis D'Arnaud. TDA aloitti pääsarjapelit jo viime kaudella mutta jätti kovasti toivomisen varaa niin ulko- kuin etenkin sisäpeliin.

Vaikka Matt Harvey on TJ-leikkauksen takia koko kauden sivussa, Metsin suhteessa paras osasto on rotaatio. Mets hankki kokeneen Bartolo Colonin kahden vuoden sopparilla, tämä kaveri on sekä vanha että lihava. Vanhasta muistista omista riveistä löytyy halvat ja melkoisen hyvät Jonathon Niese ja Dillon Gee, Niesellä on joku pikkuloukkaantuminen josta syystä johtuen kausi tulee alkamaan hieman myöhässä (parisen viikkoa, ei sen pidempään). Rotaation neljännen paikan ottaa Carlos Beltran-tradessa saatu Zack Wheeler. Lisäksi Mets hankki Minor League-sopparilla John Lannanin ja Daisuke Matsuzakan, josita Lannan mennee bullpeniin ja Matsuzaka taistelee viidennestä rotaatiopaikasta erittäin lupaavan mutta loukkaantumisherkän Jennry Mejian kanssa. Mejia ehkä ansaitsisi paikan mutta taktisista syistä se taidetaan antaa Matsuzakalle - jos Dice-K ei saa paikkaa aloituksessa, hän on vapaa siirtymään muualle. Mutta jos saa ja pelaa suht hyvin, hällä on arvonsa ja Mets voisi kaupata hänet kesemmällä muualle ja nostaa sitten rotaatioon Mejia taikka joku muu nuorukainen. Metsillä on lisäksi joukko muitakin nuoria lupaavia jätkiä syöttökummulle, esim RA Dickey tradessa saatu Noah Syndergaard sekä Rafael Montero. Noita jätkiä Mets tulee nostamaan aloitukseen kesän kuluessa ja kun ensi kaudella peliin palaa myös Harvey, tuolla osastolla on kauppatavaraa vaihtoon ja kehittämään joukkueen muita osia. Esim Dillon Gee tulee olemaan liipaisemella, miksei myös Niese.

Metsin bullpen on vähän niin ja näin, eihän noista ikinä tiedä mutta joukkue ei ehkä tällä kertaa kaadu tuohon osastoon vaan sisäpeliin. Ihan hyvä tulos olisi joku 81-81, postseasonille ei päästä mutta joukkuetta kehitetään pikku hiljaa. Periaatteessa sellainen optio on olemassa että jos Mets sattuisi pelaamaan puoli kautta hyvin niin sitten johto voisi vahvistaa joukkuetta käyttämällä rahaa.

Nyt justiinsa Mets on pelaamassa spring training ottelua St. Louis Cardsia vastaan, Metsillä on kummulla Matsuzaka, joka on pitänyt Cardsia viisi vuoroparia juoksuitta. Vain 34 syöttöä jolla kolme hittiä ja kaksi vapaataivalta Cardsille, viisi strikeoutia. Jos tuon tason toisi myös runkosarjaan niin eiköhän paikka rotaatiossa ole selvä. Helpommin sanottu kuin tehty.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Havumetsien GM, mitkä ovat Nationals-tunnelmat? Odotukset lienee kovat, joukkue ei ole tainnut paljoa muuttua sitten viime vuoden?
Odotukset ovat kovat, mutta tällä kertaa ilman suoranaista hypeä. Viime kauden alla hype meni vähän överiksi Sports Illustrated -kansikuvineen eikä joukkue helpottanut sitä itse "World Series or bust" -keulimisella. Kentällä opetus oli sitten karu kun joukkue ei selvästikään kestänyt paineita, ja Braves marssi ylivoimaiseen divisioonamestaruuteen.

Tälle kaudelle tärkein muutos on uusi manageri Matt Williams. Hän ei ole toiminut managerina vielä yhdessäkään MLB-ottelussa Spring Trainingiä lukuun ottamatta mutta kaikilla on silti jo nyt aika positiiviset vibat hänestä. Williams on tuonut kevätleirille aikaisempaa kurinalaisemman otteen. Harjoitukset ovat lyhyitä, mutta ne tehdään viimeiseen asti tosissaan. Williams suhtautuu managerointiin aikamoisella antaumuksella. Syöttäjiä valmentava Steve McCatty kertoi mediassa puhuneensa kerran Williamsin kanssa neljä tuntia yhteen mittaan puhelimessa. Williams on myös hyvin perillä uusista ulkopelaamisen virtauksista (infield shifts ym.). Tässä mielessä hän eroaa aikaisemmasta managerista Davey Johnsonista. Homma kuulostaa sikäli lupaavalta, että Diamondbacks jossa Williams oli viime kaudella 3B-koutsina oli hyvä ulkokenttäjoukkue siinä missä Nats oli suorastaan surkea. Viimeisenä asiasta Williamsista mainittakoon se, että hän korostaa aggressiivista juoksupelaamista, mikä on ainakin otteluiden viihdyttävyyden näkökulmasta hyvä juttu.

Pelaajapuolella suurin muutos on se, että kokenut mutta epävarma Dan Haren korvataan Doug Fisterillä, joka onnistuttiin huikeasti kaappaamaan Tigersin kivenkovasta rotaatiosta ilman että olisi kovin paljoa laatua jouduttu antamaan vastineeksi. Fister on neljäs loistava aloitussyöttäjä Strasburgin, Gonzalezin ja Zimmermannin rinnalle. Huippurotaation täydentää joko lahjakas Tyler Jordan tai viime kauden positiivinen yllättäjä Tanner Roark. Ross Detwiler oli itse sitä mieltä, että viidennen startterin paikka kuuluisi hänelle mutta joukkue haluaa hyödyntää Detwileria vaihtosyöttäjänä, mikä olisi ollut omakin valintani.

Bullpen oli viime kaudella pettymys mutta nyt uskon asioiden sujuvan paremmin. Detwiler ja Oaklandista hommattu Jerry Blevins tasapainottavat vasenkätisinä syöttäjinä hyvää oikeakätisten porukkaa, johon palaa loukkaantumisten jälkeen todellinen flamethrower Christian Garcia. MLB-tasoisia vaihtosyöttäjiä on tarjolla niin paljon, että joku jää väkisinkin farmin puolelle kyttäämään tilaisuutta.

Lyöntijärjestys on (suunnilleen) seuraavanlainen:

1. Denard Span - vaikea alkukausi, loppukaudesta 29 pelin hitting streak, tärkeä ulkopelaajana
2. Ian Desmond - yksi parhaista lyöjistä polttajien joukossa, power hitter, vähän lisää kärsivällisyyttä kiitos
3. Bryce Harper - liekeissä ennen polvivammoja, nyt jopa MVP-kandidaatti jos vaan oppii lyömään myös vasureita vastaan
4. Jayson Werth - aivan loistava viime kausi, yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista
5. Ryan Zimmerman - takuuvarmaa suorittamista, ulkopeli kysymysmerkki kun olkapäävammat eivät salli normaalia heittämistä
6. Adam LaRoche - 2012 mahtava, viime kaudella keskinkertainen, odotukset nyt aika maltilliset
7. Wilson Ramos - yksi parhaista sieppareista, aliarvostettu huippuammattilainen
8. Anthony Rendon - hyvä tulokaskausi, jos nyt vaikeampaa on vaihtoehtona "plus plus infielder" Espinosa jonka lyöntipeli kuitenkin viime kaudella ripulia
9. Pitcher

Sinällään joukkueen lyöntipeli oli viime kaudella kehnoa lukuun ottamatta ihan loppukautta jolloin rentous löytyi sen jälkeen kun lyöjävalmentaja Rick Ecksteinille annettiin kenkää. Potentiaalia tuossa porukassa on kuitenkin niin paljon että lupa on odottaa parempaa kautta ja välillä ihan komeitakin juoksujuhlia tänä kesänä.

Kaikean kaikkiaan Nationalsilla on kasassa sellainen runko, jolla näiden seuraavien kausien aikana yli .500 on automaatio, divisioonaviiri aito mahdollisuus ja World Series -mestaruuskin ihan realistinen unelma. Ikuisuuksia se ikkuna ei kuitenkaan pysy auki, sillä tätä pelaajarunkoa ei millään pystytä pitämään kauhean montaa vuotta kasassa. Joukkueella on rikas omistajaperhe, huippuluokan GM ja ihan väkevä farmisysteemi mutta silti tosiasia lienee se, että se mestaruus tulee jos on tullakseen tässä tämän ja muutaman seuraavan kauden aikana eikä enää sen jälkeen.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Toimikos teillä Spring Trainingin aikana mlb.comin Free Game of the Day? Itsellä näkyi alkupäivinä jokunen ottelu mutta sen jälkeen ei ole päivän ilmaispelejä näkynyt.

Editointi: kyllähän tuolla noita näyttää olevan ja tulevan, pitkä pätkä mentiin vain ilman.
 
Viimeksi muokattu:
Baseballtähti allekirjoitti 292 miljoonan dollarin sopimuksen | Sportti.com

Järkyttävä 292 miljoonan sopimus baseballissa. Tai varsinainen summa on 248 miljoonaa, mutta tuohon on näköjään lisätty aikaisemmasta sopimuksesta jääneet 2 vuotta mukaan. Wikipediasta hätäisesti katsoin tämän pelaajan tienaavan 400 miljoonaa kahdesta isosta sopimuksestaan, ja varmasti jo ennen niitä sai jonkin verran.

Ihan uskomattomia summia, juuri kukaan ihminen maailmassa ei voi tienata enempää, ei niitä kovinkaan montaa ole. Pitää melkein olla joku onnekas bisnesmies.

Sinänsä ihmeellistä, kun baseball on tappavan tylsä peli. No, en tiedä siitä juuri enempää kuin mitä näin Moneyball-elokuvassa, mutta itse asiassa tuo elokuva vain antoi lajista tylsemmän kuvan kuin olin aiemmin ajatellut.
Kummasti kuitenkin katsomot täyttyy, ja ne katsomot on isompia kuin jäähalleissa.
Käsittämätön on myös liigan ottelumäärä, oliko se jossakin lähempänä kahtasataa. Joka päivä pelataan. Joskus katsoin jonkun joukkueen peliohjelmaa, ja siinä oli sama vastustaja 2-4 päivänä peräkkäin. En sitten tiedä oliko siinä pudotuspelit tai joku juttu menossa.

Mutta on kyllä iso laji, hurjalta kuulostaa homma, vaikka ei fyysisesti taida kovin raskasta olla joihinkin toisiin lajeihin verrattuna. On tullut joskus ihmeteltyä miksi kukaan suomalainen (pesäpalloilija) ei tavoittele paikkaa baseballissa, vaikka sitten amerikkalaisen koulusysteemin kautta. Kesälläkin voisi ahkerasti treenata laakasyöttöön lyömistä.
Kainalopallossahan sentään muutama tumma, suomea puhuva kaveri on käynyt yrittämässä, ja myös pari pomppupallon harrastajaa on siellä päin nähty. Joten miksi ei myös pulikkapallon pelaaja voisi pyrkiä sinne.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Näin Opening Dayn aattona ajattelin heittää ilmoille omat sivistyneet ennustukseni jokaisen divisioonan loppujärjestyksestä.

AL East

1. Boston Red Sox

Kasassa on edelleen se runko, jolla voitettiin viime kaudella 97 peliä ja World Series. Ellsburyn lähtö tekee vähän kipeää ja ennustan myös ihan pienimuotoista mestaruuskrapulaa. Silti, laatua ja syvyyttä on ihan liikaa siihen, että Sox jäisi playoffien ulkopuolelle.

2. Tampa Bay Rays

Rays on solidi joukkue joka osa-alueella. Pidän David Pricen ankkuroimasta rotaatiosta, joskin Matt Mooren 17-4-rekordissa on paljon ilmaa perustuen 4.24 SIERA:han. Myös lyöntivoimaa on playoff-paikkaa ajatellen tarpeeksi kunhan Wil Myers jatkaa kehitystään ja Evan Longoria pysyy terveenä.

3. New York Yankees

Yankeesin tämän kauden rekordin ennustaminen on todella vaikeaa, sillä joukkueessa tapahtui paljon muutoksia. Periaatteessa taso riittää vaikka 90 voittoon mutta käytännössä loukkaantumiset saattavat sotkea iäkkään joukkueen kauden. Spring Training lupaili kuitenkin hyvää, sillä pahoja loukkaantumisia ei tullut (vrt. Tex ja Grandy viime keväänä) ja Sabathia syötti kuin vanha CC ja on vielä laihtunut reilusti.

4. Baltimore Orioles

Orioles löi viime kaudella eniten kunnareita koko MLB:ssä kiitos Chris Davisin huippukauden. Davis tuskin yltää tällä kaudella ihan samaan, mutta Nelson Cruzin hankinta saattaa paikata sitä aika kivasti. Valitettavasti rotaatio ei mitenkään riitä tähän divisioonaan. Ubaldo Jimenez oli loppukaudesta kova, mutta sitä edesauttoi Clevelandin helppo otteluohjelma.

5. Toronto Blue Jays

Melky Cabrera tekee uutta tulemista dopingrangaistuksen ja loukkaantumisten jälkeen. Kvartetti Reyes-Cabrera-Bautista-Encarnacion lyöntijärjestyksen kärjessä tulee tekemään tuhojaan, tosin loukkaantumiset saattavat muodostua taas ongelmaksi. Se suurin ongelma on kuitenkin sama kuin Baltimoren linnuilla, eli täysin riittämätön rotaatio.

AL Central

1. Detroit Tigers

Etukentältä lähtivät Fielder, Peralta ja Infante. Tilalle tulokas Castellanos, jo loukkaantunut Iglesias ja Kinsler, jolta ei viime kausien perusteella voi ihmeitä odottaa. Kun tähän päälle vielä lyödään idioottimainen Fister-treidi, ei Tigersin off-seasonia voi kehua. Silti joukkue on selvästi tämän divisioonan paras.

2. Cleveland Indians

Kazmirin ja Jimenezin lähtö tuntuu rotaatiossa, mutta Danny Salazarilla on potentiaalia paikata näitä menetyksiä isosti. Joukkueessa ei ole supertähtiä, mutta syvyyttä ja sellaisia 20 HR:n luottomiehiä senkin edestä.

3. Kansas City Royals

KC voitti viime kaudella 86 matsia, ja moni ennustaa nyt parempaa. Ervin Santanan (211 IP, 3.24 ERA) lähtö saattaa kuitenkin painaa. Iso kysymys on myös se, onko bullpen yhtä ylimaallisella tasolla kuin viime vuonna, sillä tunnetusti bullpenien taso ailahtelee vuodesta toiseen. Nuori pelaajarunko kuitenkin tulee kehittymään sen verran, että ihan kiva kausi Royals-faneille on tiedossa.

4. Chicago White Sox

Ässäsyöttäjä Chris Salen takana rotaatio ei hirveästi vakuuta. Jose Abreu tuo lisää lyöntivoimaa ja kenties pientä tähtiloistoakin vaisuun joukkueeseen. Neljäs sija tuntuu lähestulkoon tähtiin kirjoitetulta.

5. Minnesota Twins

Phil Hughes ja Ricky Nolasco tuovat uskottavuutta heikkoon rotaatioon. Silti Twins on edelleen todella heikko joukkue, ja katseet ovat lähinnä tulevaisuudessa. Byron Buxtonin johdolla Twinsin prospektiosasto herättää suuria lupauksia.

AL West

1. Oakland A's

Suhtaudun vastentahtoisesti tähän, sillä AJ Griffinin ja Jarrod Parkerin loukkaantumiset veivät paljon pois joukkueen rotaatiosta. Toisaalta tässä divisioonassa tuo rotaatio saattaa silti olla paras, varsinkin jos Sonny Gray tekee odotetun läpimurron. Ja bullpen vakuuttaa, samoin lyöntipeli jos vain Cespedes alkaisi hiljalleen vastata huutoon.

2. Seattle Mariners

Off-season jäi monien mielestä jotenkin suutariksi Cano-hankinnan jälkeen. Silti, uudet hankinnat Cano, Logan Morrison ja Corey Hart tuovat terveinä pysyessään juuri sitä OBP:tä, jota Mariners niin kovasti viime kaudella jäi kaipaamaan. Fernando Rodney puolestaan vahvistaa bullpeniä, jolla on muutenkin edellytyksiä parantaa roimasti surkeasta viime kaudesta. AL West on mahdollisuuksien divivioona, koska niin monella joukkueella on ongelmia, ja kaiken osuessa nappiin M's voi vaikka voittaa tämän divisioonan. Tosin raportit Iwakuman ja Walkerin loukkaantumisista eivät lupaa hyvää.

3. Texas Rangers

Choo, Fielder, Beltre ja kumppanit pitävät huolen siitä, että juoksuja Texas tulee skodaamaan todella kovalla tahdilla. Valitettavasti rotaatio on täynnä pelkkiä kysymysmerkkejä Yu Darvishin jälkeen, ja bullpenin suoritustasokin tullee viime kaudesta laskemaan.

4. Los Angeles Angels of Anaheim

Jos Pujols ja Hamilton parantavat isosti, tulee Angelsin juoksutuotanto paranemaan viime kaudesta roimasti. En kuitenkaan ihan purematta niele sitä, että edellämainitut veteraanit löytävät vielä elämänsä kevään. Rotaatio ei myöskään hirveästi vakuuta näin etukäteen ajateltuna.

5. Houston Astros

Scott Feldman ja Dexter Fowler tuovat rahtusen lisää uskottavuutta. Silti 100 tappiota on edelleen mahdollisuuksien rajoissa. Onneksi joukkueella on sentään muutamia huippuprospekteja, jotka antavat vähän toivoa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
NL East

1. Washington Nationals

GM Mike Rizzo iski kiinni juuri niihin ongelmiin, jotka estivät joukkuetta menestymästä. Rotaatiossa Dan Haren korvatiin paljon paremmalla Doug Fisterillä. Heikkoa penkkiä vahvistettiin Jose Lobatonilla ja Nate McLouthilla. Bullpeniin tulee vahvempi vasenkätinen presenssi Jerry Blevinsin ja Ross Detwilerin myötä. Uusi manageri Matt Williams päivittää ulkopelaamisen tälle vuosikymmenelle. 95 voittoa, here we come.

2. Atlanta Braves

Braves toimi off-seasonilla sikäli fiksusti, että tärkeimmät nuoret pelaajat sidottiin pitkiin jatkosopimuksiin. Joukkue tulee kuitenkin olemaan viime kautta heikompi, sillä rotaatio kärsi Maholmin ja Hudsonin lähdöt sekä Beachyn ja Medlenin loukkaantumiset. Jopa Mike Minorilla on loukkaantumishuolia. Ervin Santanan hankinta kuitenkin paikkaa jonkin verran rotaation puutteita, ja lyöntipuolella on lupa odottaa jopa enemmän nuorten pelaajien kehittyessä.

3. Philadelphia Phillies

Vanha ja hidas joukkue ratsastaa kohti vääjämätöntä auringonlaskua. En silti lähde mukaan mihinkään "68 voittoa" -heittoihin, ellei joukkue sitten suunnittele sitä, että kaikki kauppatavaraksi kelpaava pistetään jossakin vaiheessa lihoiksi. Rotaation kärki on sen verran terävä, että edes jonkinlainen ryhti säilyy tuskan keskellä.

4. New York Mets

Rotaatio on siedettävää tasoa, mutta Matt Harveyn poissaolo tuntuu silti kun Syndergaardkin on vasta prospekti. Se varsinainen ongelma on kuitenkin lyöntivoiman puute. Wrightin ja Grandersonin jälkeen uskottavuutta ei kauheasti ole, ja Travis d'Arnaud'n heikko Spring Training madaltaa queensiläisten odotuksia entisestään.

5. Miami Marlins

Jose Fernandez on huikea, ja rotaatio on muutenkin ihan siedettävää tasoa. Lineup on kuitenkin sellainen, että Miamissa ollaan jopa Metsille kateellisia. Pidän tosin Saltalamacchian hankinnasta, ja onhan siellä sentään Giancarlo Stanton. Parantaa, mutta jumbosijalta ei ole asiaa ylöspäin.

NL Central

1. St. Louis Cardinals

Rotation depth on ihan omaa luokkaansa, bullpen linkoaa "liekehtiviä" fastballeja ja lyöjäosasto on tasaisen vahva. Baseballin paras organisaatio on valmis taas näyttämään kyntensä. 97 voittoa jäänee silti haaveeksi, sillä batting averige w/ RISP oli viime kaudella ihan kohtuuttoman korkea.

2. Cincinnati Reds

En ymmärrä, miksi monet asiantuntijat ennustavat Redsille pahaa regressiota. Itse uin tässä mielessä vastavirtaan ja pelasin Reds over 84 wins. Tuntuuhan se Choon vaihtuminen Billy Hamiltoniin sisäpelissä, ei käy kiistäminen. Kuitenkin Joey Votto on edelleen MVP-kandidaatti, ja Ludwick ja Frazier saattavat hyvinkin parantaa viime kaudesta. Joukkueen sielu on kuitenkin kova rotaatio, joka saattaa olla vielä viime kauttakin parempi, sillä Cueto missasi ison osan viime kaudesta loukkaantumisiin. Ulkopeli on myös timanttia, ja Choon vaihtuminen Hamiltoniin on siltä osin loistojuttu. Bullpen on hyvä, tosin loukkaantumiset hieman riivaavat.

3. Millwaukee Brewers

Todellinen dark horse -joukkue. Ryan Braun näytti treenipeleissä, että pelikiellon jälkeenkin kulkee. Matt Garza vahvistaa tasaisen vahvaa rotaatiota, jossa ei ole varsinaisia heikkoja lenkkejä. Khris Davisin slugging oli melkein .600 viime kauden noin 60 pelissä ja hän muodostaa todella mielenkiintoisen takakentän Braunin ja Carlos Gomezin kanssa. Bullpen ei ole huipputasoa mutta ei täysin toivotonkaan.

4. Pittsburgh Pirates

Pirates ei romahda, mutta lentokorkeus laskee ainakin hieman. Ensinnäkin joukkue ei viime vuonna enää loppukaudesta saanut voimakkaasti "shiftaavasta" ulkokentästä sellaista kilpailuetua kuin alkukaudesta. Toisekseen bullpen ylisuoritti, ja regressiota on luvassa. Kolmanneksi rotaatio on myös rahtusen heikompi. AJ Burnett on lähtenyt, eikä Jeff Locken 3.52 ERA ole luultavasti toistettavissa. Gerrit Cole on nyt mukana alusta asti, mutta hän ehti jo viime kaudella syöttää 119 IP:tä 3.22 ERAlla. Käytännössä Piraattien playoff-mahdollisuudet saattavat levätä sen varassa, että kesken kauden joukkueeseen nostettavat prospektit onnistuvat nopeissa läpimurroissa.

5. Chicago Cubs

Pitkä on matka ylös, mutta viime kaudesta on silti vain yksi suunta. Starlin Castro parantanee yönmustasta 2013-sesongista. Anthony Rizzolta on lupa odottaa lisää kunnareita. Syöttäjäpuoli ei vakuuta, mutta esim. Edwin Jackson pystyy kyllä parempaan kuin 4.98 ERA.

NL West

1. Los Angeles Dodgers

Rotaatiossa Kershaw, Greinke, Ryu, (aliarvostettu) Maholm. Bullpenissä Jansen, Wilson. Lineupissa A-Gon, Hanley, Puig, Kemp, Crawford. Vielä jäisi penkille Andre Ethier. Kyllä tämä joukkue on ihan hirvittävän kova ja täysin ansaitusti vedonlyöntimarkkinan ykkössuosikki voittamaan World Seriesin.

2. San Francisco Giants

Rotaatio oli viime kaudella huono. Matt Cain kuitenkin löysi kauden jälkimmäisellä puoliskolla vahvan vireen, ja Ryan Vogelsongin todellisen tason pitäisi olla vähän uskottavampi kuin 5.73 ERA. Lincecumiin en enää usko, mutta Tim Hudson oli hyvä vetaraanihankinta. Lyöjäpuolella on mielenkiintoista nähdä, mihin Pablo Sandoval pystyy reilusti laihempana. En oikein osaa innostua tämän kauden Giantsista, mutta parannusta heikkoon viime kauteen on silti luvassa.

3. San Diego Padres

Jälleen yksi niistä joukkueista, joita moni veikkaa mustaksi hevoseksi jopa playoff-taistoon asti. Vahvuus on nimenomaan siinä, että pelaajarunko on todella optimaalisessa iässä. Jos kaikki menee nappiin, voi todella monelle pelaajalle osua se career year juuri tähän kauteen, ja tämä voisi siivittää SD:n pitkälle. En kuitenkaan henkilökohtaisesti ole täysin vakuuttunut siitä, onko tämä pelaajarunko tarpeeksi lahjakas siihen, että optimaalisessa peli-iässäkään huippumenestystä tulisi.

4. Arizona Diamondbacks

D-Backs ärhenteli off-seasonilla, mutta joukkueen vetovoima osoittautui aika heikoksi. Mark Trumbo tuo toki kivasti lyöntivoimaa, mutta vastaavasti ulkopeli on hänellä aika heikkoa. En pidä pelaajarunkoa huonona, mutta kyllä sitä olisi pitänyt pystyä kunnolla vahvistamaan ottaen huomioon divisioonan kovan tason.

5. Colorado Rockies

CarGo ja Tulo ovat aliarvostettuja huippupelaajia, mutta valitettavasti molemmat ovat kovin loukkaantumisherkkiä. Rotaatio ei ole mikään toivoton muttei myöskään hurraahuutoja herättävä, erityisesti kun rotaation peräpäässä Chacinin tilanne on epäselvä. Jossain heikommassa divisioonassa Rockies olisi ihan kilpailukykyinen, mutta ei tämän vuoden NL Westissä.

Vielä se pakollinen World Series -veikkaus: Dodgers-Red Sox 4-2.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Baseballtähti allekirjoitti 292 miljoonan dollarin sopimuksen | Sportti.com

Järkyttävä 292 miljoonan sopimus baseballissa. Tai varsinainen summa on 248 miljoonaa, mutta tuohon on näköjään lisätty aikaisemmasta sopimuksesta jääneet 2 vuotta mukaan. Wikipediasta hätäisesti katsoin tämän pelaajan tienaavan 400 miljoonaa kahdesta isosta sopimuksestaan, ja varmasti jo ennen niitä sai jonkin verran.

Ihan uskomattomia summia, juuri kukaan ihminen maailmassa ei voi tienata enempää, ei niitä kovinkaan montaa ole. Pitää melkein olla joku onnekas bisnesmies.
Ja siltikään sportti.com ei osaa edes kirjoittaa kyseisen pelaajan nimeä oikein.

Sinänsä loogista että MLB:ssä saa enemmän palkkaa kuin NHL:ssä. Pelejä kaksinkertainen määrä ja yleisöä paljon enemmän. Pelaajapalkkoihin ei vaikuta laskevasti se jos joku suomalainen pitääkin lajia tylsänä.

Tosin, Cabreran palkka tulee aiheuttamaan suuria ongelmia seuralleen.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
NL East

1. Washington Nationals

GM Mike Rizzo iski kiinni juuri niihin ongelmiin, jotka estivät joukkuetta menestymästä. Rotaatiossa Dan Haren korvatiin paljon paremmalla Doug Fisterillä.

Luin jostakin että Fister loukkaantui juuri. Taisi olla niin että ei mikään vakava loukkaantuminen joskaan ei ole tietoa milloin Fister olisi MLB-pelikunnossa. Minimissään taitaa mennä kuukausi, ehkäpä se sitten riittää.
En ole täysin vakuuttunut siitä että Fister olisi "paljon parempi" kuin Haren.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Tosin, Cabreran palkka tulee aiheuttamaan suuria ongelmia seuralleen.
Dave Cameron toi Fangraphsin kirjoituksessaan esiin sen olennaisimman pointin: Tigersin omistaja Mike Ilitch on 84-vuotias. Ei hän tuossa iässä mieti, oliko tämä nyt maailman järkevin sopimus pitkällä tähtäimellä. Hän haluaa pitää kirkkaimman timanttinsa, tulevan Hall of Famerin ja yhden kaikkien aikojen suurimmista Tigers-pelaajista Detroitin Tiikerinä koko loppu-uran.
En ole täysin vakuuttunut siitä että Fister olisi "paljon parempi" kuin Haren.
Fister viime kaudella 3.26 FIP ja Haren 4.09. Ja Fister pelasi vielä syöttäjän näkökulmasta huonommalla stadionilla. Groundball pitcherinä Fister kärsi Detroitissa epävarmasta etukentästä, mutta Nationalsilla tämän osaston pitäisi olla kunnossa pl. Zimmermanin heittovaikeudet (muutenhan Z'man on loistava ulkopelaaja). Ei se Haren muuten ole huono syöttäjä, mutta hän ei osaa pitää flyballeja kurissa. Viime kaudella ihan karsea 1.49 HR/9 vrt. Fisterin 0.60.

Fisterin loukkaantumishuolet ovat tietysti ikävä uutinen, mutta onneksi huippuorganisaatiossa on syvyyttä. Tanner Roark ja Tyler Jordan antoivat viime kaudella lupaavia merkkejä ja vakuuttivat myös Spring Training -otteluissa.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Fister viime kaudella 3.26 FIP ja Haren 4.09. Ja Fister pelasi vielä syöttäjän näkökulmasta huonommalla stadionilla.

Niin viime kaudella. Fisterillä ei olekaan noita laadukkaita kausia kuin vasta kaksi, viime kauden lisäksi 2011. Saattaa olla laadukas syöttäjä, saattaa olla yhden kauden ihme joka pelaa hyvin nimenomaan silloin kun soppari on loppumassa. Aika näyttää miten on, jälkimmäisen kaltaisia pelaajia MLB:ssä näkyy tämän tästä.
Dan Harenin historialista on paljon pidempi kuin Fisterin vastaava, pari viime kautta Harenin urakehitys osoittaa alaspäin mutta saattaa pelailla siltikin edelleenkin hyviä kausia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös