Raipea ja hänen suuruuttaan on analysoitu niin monen taitavan kirjoittajan ja puhujan toimesta, etten koe tuovani omilla mietinnöilläni niihin mitään lisäarvoa. Suurin kunnianosoitus jonka minä voin Raimolle antaa, on hiljainen, mutta äärettömyyksiin ulottuva kunnioitukseni.
Uskon todella olevani oikeassa väittäessäni, että jos maailmassa olisi enemmän Raipen kaltaisia ihmisiä, enemmän sitä nöyryyttä, vaatimattomuutta, mutta silti järkkymätöntä päättäväisyyttä jota hän edustaa, tämä pallomme olisi kaikinpuolin parempi paikka. Paljon sanottu jääkiekkoilijasta, mutta kuka voi käsi sydämellä väittää, että olisin väärässä? Jos minun pitäisi valita tästä maailmasta joku henkilökohtaisella tasolla allekirjoittaneelle loppuviimein sangen tuntematon henkilö, jonka käsiin, jonka suorituksen varaan antaisin henkeni, en miettisi hetkeäkään.
Mielestäni yksi parhaista kuulemistani Raipe-tarinoista oli Jukka Tammen kertomana Aamulehden Valo-liitteessä muutama viikko sitten. 80-luvulla joku ensimmäisiä liigamatsejaan pelaillut Ilvesjuniori oli tehnyt kentällä jännityksen myötä pahoja virheitä, ja kuumapäinen Taisto sitten raivosi nuorelle pakille erätauolla kopissa. Raipe ei hyvää ystäväänsä ymmärtänyt, vaan tokaisi; "Pirä Tammi se turpas kiinni ja anna pojan pelata". Jotenkin vaan niin pirun Raimoa.
Kiitokset vielä kaikille perjantaina Hakamettässä olleille. Oli aivan huikeaa. Mikään halli ei ole koskaan huutanut niin saatanan kovaa kuin me Bishain maalin jälkeen. En tiedä onko Wikipediassa selitetty sanaa urheilukulttuuri, mutta jos on, joku voisi käydä editoimassa sinne pelkästään youtube-linkin pelin jälkeisistä hetkistä. Kiitos.
Ja niin, kukaan ilvesläinen ei voi päättää hyvästelytekstiään ilman näitä sanoja:
On Vain Yksi.