Maastohiihtokausi 2007-2008

  • 23 781
  • 172

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kovassa kunnossa on Kalla kyllä, vaikka saikin ilmaiseksi sen kaatumisensa takas tossa. 40 sekkaa voi olla liian vähän huomiselle etua Vipelle, mutta kahden kauppa tämä nyt on, kun Kowalczyk lähti lauluun. Koskahan Porttila kolumnoi norskien kesken jättämisestä ennen tätä kisaa...
 

scholl

Jäsen
Jaha. Tuli uusi käänne kun Kalla kaatui laskussa. Puolan tyttö nappasi kumoon.

Loistavassa kunnossa kyllä Kalla. Slobo kaatoi ja jäi 11,5s päähän, mutta silti nousi. Tosin se kaatuminen vaikutti siihen, ettei Kalla voinut saada kirisekunteja väliaikapisteissä ja oli aika tärkeitä sekunteja Kuituselle.

Kuitunen ja Kalla hiihtivät hyvin. Samoin Pirjo Muranen. Auttoi Kuitusta ja jaksoi silti sijalle 8. Erinomainen suoritus.

Jotenkin lämmittää myös se, että Aino-Kaisa Saarinen hiihti huonosti. Jotenkin todella epämiellyttävä tyyppi. Ei ole huolen häivääkään, jos luistelutekniikka olisi kunnossa. No ei kai ole huolen häivääkään, vaikka on minuutin jäljessä yhteislähtökilpailussa. Eihän kympillä voi katketa tuolla tavalla. Miehillähän ei meinaa usein tulla eroja edes yhteislähtöviidelläkympillä, naisilla sentään jo kolmella kympillä, mutta että kympillä.

Harmi, että sekä Kuitusella että Kallalla on sukujuuret Savossa. No parempi voittakoon huomenna. En oikein tiedä kumman puolella olisin. Pitää pohtia sitä huomiseksi.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hienosti Kuitunen vaan lykkää tuota perinteistä hiihtoa menemään. Mutta eikös tässä Tour de Skissä hiihdetty jo aiemmin vastaava hiihto, mitä huomenna on vielä luvassa? Muistelisin vaan, että silloin oli Kalla ollut jotain 45 sekunttia Kuitusta nopeampi, ja nyt kun eroa on juurikin saman verran, jopa hieman vähemmän, niin tähän vedoten menisi kokonaiskilpailun kannalta jännäksi vielä.

Hyvää yhteispeliä naiset pelasivat, vaikka Kuitunen sen tv:ssä juuri kielsikin.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Punkkista lukuunottamatta nuo urheilutoimittajat ei taida hirveästi vaivata päätään analyyseilla tai edes tilastoilla. Hieno kisa Virpiltä, ei varmaan paljoa enempää olisi kyennyt tekemään, mutta totisesti jää vähän jännittämistä kokonaiskilpailun osalta. Kuitusella on tuon vapaan kanssa ollut ongelmia, kun taas Kalla on kyennyt hiihtämään lähempänä kärkeä perinteisellä.

Tän päivänen kisa oli mitä oli -pien pettymyshän se oli ja tieshän sen mitä tuleman pitää kun näki sen lumipyryn, keli on keulalla raskas ja eroja ei pääse syntymään-, mutta siitäkin huolimatta, Kalla käänsi sen kaatumisen ja kimpaantumisen voiton puolelle ja nosti kisan lopussa itsensä toiseksi ja otti sekunneissa paljon hyvää. Ruotsalainen on kovassa tikissä, on osoittautunut olevan hyvä ja kestävä kilpailija.

Saas nähä miten Kuitunen saa tekniikan kulkemaan ja tehoja irti, mitä käy kovassa nousussa? Suomalaisen pessimistisesti ajateltuna, tässä on nyt pedattu huomiseksi suurta ruotsalaista urheilupäivää, mutta voidellaan nyt ne sukset ensin, tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Taktisesti järkevä hiihto Kuituselta kaikin puolin. Aikku ja Pirjokin saivat ainakin jonkin verran autettua Kuitusta, mutta täytyy kyllä ihmetellä, miten Kallasta on yhtäkkiä tullut noinkin hyvä myös sprintti- ja perinteisen hiihtäjä. Pessimistinä voisi veikkailla, että Kalla huomisen kisan vie, mutta toisaalta 40 sekuntia on ihan kohtuullinen ero - varsinkin, kun ottaa huomioon että huomisella matkalla ensimmäiset reilut 5km on helppoa maastoa, jossa kauheasti eroja ei oteta kiinni.

Toivotaan ei-lumisateista päivää huomiselle ja Kuituselle parasta mahdollista päivää. Ehkä se sillä.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Ikävästi toi lumisade tuli sotkemaan kuvioita. Ilman sitä olisi eroa tullut ja kunnollakin (varsinkin kun Kalla vielä kaatuikin). No mutta näin tällä kertaa. Hienosti Virpi hiihti, mutta minkäs sille säälle voi? Täytyy toki myös myöntää, että kyllä se Kalla vaan on kova ja varsinainen taistelija. Pikkasen tässä täytyy olla kateellinen ruotsalaisille tommosesta noin nuoresta ja jo noin valmiista hiihtäjästä. Pirjolta myös hyvä hiihto. Aikku sammui melko täydellisesti ja yllättäen. Ritulta semmosta omaa perus perinteisen työntelyä.

Huomenna sitten kaikki peliin ja katsotaan mihin se riittää. Pikkasen kyllä arvelutta kun ei ero tota suurempi ole. No siinä vikassa nousussa sitten vaikka Kallaa nilkasta kiinni jos ei muuten! Kova taistelu luvassa. Muut tulee sitten perässä. Muilla suomalaisilla on ihan hyvät mahdollisuudet taistella kympin sakkiin sijoittumisesta tosin siinä samoilla paikkeilla lähtee kyllä melkoinen nippu liikkeelle. Mielenkiintoinen seuraamisen on myös se että nouseeko Shevtshenko rinteen jälleen samaan tahtiin kuin vuosi sitten.

Miesten puolella Bauer hiihti tänään loistavan kisan ja jotta joku muu saapuisi ennen häntä maaliin niin aika suurta ihmettä vaadittaisiin. Muista sijoista sitten taistellaankin. Varsinkin italiaiset saattavat nousta. Dementjev on myös seurattava tapaus ihan jo viime vuoden nousun johdosta. Nousiainenkin tämänpäiväisen hyvän hiihdon saattelemana pääsee lähtemään 14. sijalta, josta on kympin sakkiin ihan mahdollisuuksia. Tosin ihan samoilla sekunneilla ei ketään muuta lähde, mutta pikkasen aikasemmin lähtee ihan hyvänoloinen ryhmä johon alun helpolla voisi yrittää päästä. Sami sitten tulee maaliin kun tulee.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ikävästi toi lumisade tuli sotkemaan kuvioita. Ilman sitä olisi eroa tullut ja kunnollakin (varsinkin kun Kalla vielä kaatuikin). No mutta näin tällä kertaa. Hienosti Virpi hiihti, mutta minkäs sille säälle voi?
Säälle nyt ei monikaan mitään voi, mutta tuossa heti maalintulonsa jälkeen Kuitunen kertoi, että eipähän näkynyt latupartiota missään. En sitten tiedä, pitikö sellainen olla liikkeellä, mutta jotenkin Kuitusen sanomisesta sai sellaisen kuvan, että asiasta olisi sovittu järjestäjän kanssa. Ainakin Suomen päävalmentaja Dalen oli asiaa ollut järjestämässä.

Varmasti Virpi menetti muutamia sekuntteja lumiauran hommia tehdessään, mutta toivottavasti ero riittää tänään voittoon asti. Hattua kyllä pitää nostaa nuorelle Kallalle, jos vielä tänään jaksaa tosissaan taistella Kuitusta vastaan kokonaiskilpailun voitosta.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Hyvältä näyttää Kuitusen meno juuri nyt. Melkein minuutin piikissä mäkeen.

EDIT: Ekaan väliaikaan Kalla ajanut kyllä hyvin mäessä kiinni, muttei tasaisena tahtina ihan riitä.. jännäksi voi mennä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hyvältä näyttää Kuitusen meno juuri nyt. Melkein minuutin piikissä mäkeen.
Nuori Kalla on pistänyt kaikki peliin heti ylämäkiosuuden alkuun, ja kaventanut eroa reilusti. Kuinka pitkälle se sitten riittää, nähdään hetken kuluttua.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nuori Kalla on pistänyt kaikki peliin heti ylämäkiosuuden alkuun, ja kaventanut eroa reilusti. Kuinka pitkälle se sitten riittää, nähdään hetken kuluttua.

Joo, kyllä se Kalla vaan otti ja ajoi kiinni. Hurja tahti.
 

Cmprs

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Kuitusen peesiin jäi Kalla roikkumaan. Yrittääköhän irtiottoa jo kohtapuolin, vai jääkö kirikappailun varaan - joka sekin käydään ylämäessä.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Miten tuo selostaja ja "asiantuntija" voivat oikeasti olla noin pihalla jostain?

Ja selostajakin aloitti heti selittelyn, kun ero oli kurottu kiinni: Niin, sitä selkää ei voi unohtaa. Alku matkasta ei selkää murehdittu.

Kaikki pojot kyllä Callalle.
 

Laappe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin siinä sitten kävi, että Kalla tuli ja meni. Huikea tulevaisuus on kyllä vasta parikymppisellä ruotsalaisella edessään, uskomaton suoritus. Vielä nousuun lähdettäessä vaikutti Kuitusen kannalta hyvältä, kun ero oli lähes minuutin, vaan kun Kalla pääsi perään, niin oli selvää että kun hän lähtee niin siihen ei Virpi pysty vastaamaan. Eipä auta muuta Kuitusen kuin vetää jälleen ensi kerralla se 1½ minuutin ero, sillä selkäongelmat varmasti vaivaavat lopun ikää.

Muista suomalaisista Roposen (10:s) ja Murasen (15:s) suoritus oli tyydyttävä, Saarisen sijoitus 17:s puolestaan pettymys, mihin varmasti vaikutti viime päivien flunssa. Viimeisen etapin huikeimmasta suorituksesta sen sijaan vastasi Ukrainan Shevtchenko, joka nousi ilmeisesti sijalta 12 neljänneksi ja oli lähes minuutin muita nopeampi. Viimeksikin Shevtchenko oli loppunousussa vahva.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Miten tuo selostaja ja "asiantuntija" voivat oikeasti olla noin pihalla jostain?

Ja selostajakin aloitti heti selittelyn, kun ero oli kurottu kiinni: Niin, sitä selkää ei voi unohtaa. Alku matkasta ei selkää murehdittu.

Kaikki pojot kyllä Callalle.

Kyllähän Punkkinen vähän heitti väliin, ettei tässä nyt taida ihan taktikoinnista olla kyse. Tiedettiinhän se jo viime vuodelta, että syystä tai toisesta tuollanen nousu ei ole Virpin heiniä. Viime vuonna eroa oli riittävästi ja voitto tuli sillä köpöttelylläkin. Tavallaan osasi pelätä, muttei kuitenkaan ehkä odottanut noin selkeää hyytymistä. Pieni toivonkipinä siinä oli, kun Kalla jäi roikkumaan, mutta periaatteessa sen tiesi että Kuitunen ei kykene vastaamaan Kallan nykäsyyn. Sen verran kovemmalla temmolla ja paremman näkösellä hiihdolla ruotsalainen tuli takaa.

Täytyy tällasissa yksilölajeissa olla nöyränä tulosten edessä, ainakin testituloksiin saakka: Kalla oli tällä tourilla vaan niin helvetin kova, venytti itsensä uudelle tasolle ja korjasi mustana hevosena potin. Kuitunen hiihti osin fiksusti, teki minkä voi, muttei kerännyt nappionnistumisia tarpeeksi paljon. Kyllä tätä toista sijaakin osaa kuitenkin arvostaa, kova kiertue, hyviä hiihtoja, mutta paremmalle ei voinut mitään. Aina ei voi voittaa kaikkea.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eiköhän se Mestarimme Jari Porttila vielä löydä jotain hämärää tuosta Kallan voitosta, olisiko Norjalaiset jollain kierolla tavalla tämän takana? Tutkimukset on varmaan jo käynnissä, sikäli mikäli Mestari ehtii mäkihyppykiireiltään tutkimaan. Mutta kyllä se totuus sieltä vielä paljastuu kun jaksamme odottaa! Eli siis Kuitunen on joka tapauksessa Tour de Skin moraalinen voittaja...
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Eiköhän se Mestarimme Jari Porttila vielä löydä jotain hämärää tuosta Kallan voitosta, olisiko Norjalaiset jollain kierolla tavalla tämän takana? Tutkimukset on varmaan jo käynnissä, sikäli mikäli Mestari ehtii mäkihyppykiireiltään tutkimaan. Mutta kyllä se totuus sieltä vielä paljastuu kun jaksamme odottaa! Eli siis Kuitunen on joka tapauksessa Tour de Skin moraalinen voittaja...

Saattaa olla, sillä voisi olettaa sitä neroutta riittävän jaettavaksi laajemmallakin rintamalla. Juuri tällä hetkellä itävaltalaisten hyppypukujen syynääminen ja ikiaikainen taistelu Ahosen tyylipisteiden puolesta on vienyt keskittymisen muualle, mutta...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Saattaa olla, sillä voisi olettaa sitä neroutta riittävän jaettavaksi laajemmallakin rintamalla. Juuri tällä hetkellä itävaltalaisten hyppypukujen syynääminen ja ikiaikainen taistelu Ahosen tyylipisteiden puolesta on vienyt keskittymisen muualle, mutta...

Mestari osaa iskeä silloin kun vihulaiset sitä vähiten osaavat odottaa... In Porttila We Trust!
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Täytyy tällasissa yksilölajeissa olla nöyränä tulosten edessä, ainakin testituloksiin saakka: Kalla oli tällä tourilla vaan niin helvetin kova, venytti itsensä uudelle tasolle ja korjasi mustana hevosena potin. Kuitunen hiihti osin fiksusti, teki minkä voi, muttei kerännyt nappionnistumisia tarpeeksi paljon. Kyllä tätä toista sijaakin osaa kuitenkin arvostaa, kova kiertue, hyviä hiihtoja, mutta paremmalle ei voinut mitään. Aina ei voi voittaa kaikkea.

Virpin sprinttiä yms. voi iäisyyden pohtia, mutta tosiasia on, että paras hiihtäjä voitti Tour de Skin. Jotenkin herätti arvostusta Kallan työskentely, vaikka kyseessä aina yhtä "inhottava" maa, Ruotsi. Paremmalle ei ole häpeä hävitä.

Hienosti Virpi piti kakkossijan, hetken näytti, että Follis pistää Kuitusen vielä lujille.
 

scholl

Jäsen
Kokonaisuudessaan tour meni seuraavasti suomalaisilta:
- kuitunen: positiivinen esitys, koska mc kausi alkoi flunssaisena
- manninen/muranen: nousujohtoinen tour. Alkoi yllättävän huonosti, mutta paransi ja tyydyttävä sijoitus
- roponen: ollut hieman huonompi tällä kaudella vapaalla kuin aiemmin. Lievä pettymys
- saarinen: suuri pettymys. Häpeäpaaluun Jauhojärven kanssa

Toimittajia en ymmärrä lainkaan. Luulisi, että nyt kun on jo toinen vuosi menossa niin voisivat katsoa vaikka ennen lähetystä miten meni viime vuonna. Tuossa on aina sama juttu. Kuitusella menee hemmetin hyvin alkumatka siihen nousuun, mutta sitten tulee noutaja ja kovaa. Punkkinen yritti kaunistella ja sanoi "ei ainakaan tänään" vaikka kyllähän se on niin, että vaikka laitettaisiin noi joka päivä hiihtämään niin varmasti olisi joka kerta sama juttu. Kuitunen ei yksinkertaisesti jaksa luistella jyrkkiä pätkiä. Muutenkin hänen vapaan tekniikkansa on ikäänkuin väkisin tehty perinteisen hiihtäjälle. Jäykännäköistä suorilta jaloilta, eikä reisistä tule tehoja.

Olisi muuten mielenkiintoista nähdä miten Maurizio de Zoltin tekniikka toimisi tuossa.

En ymmärrä kuinka on mahdollista, että selostajat uskalsivat jo nousun alkaessa sanoa, että Kalla on antanut periksi ja keskittyy taistelemaan kakkossijasta, vaikka viime vuodelta jokainen tietää sen, että mäki on pitkä ja raskas. Itse kyllä pelkäsin, että Follis ja kumppanit menevät vielä Kuitusesta ohi, kun oli vain puoli minuuttia eroa. Onneksi matkaa oli vähän ja loppu ei enää niin jyrkkä.

Ruotsilla on ollut tapana tuottaa monia maailman lahjakkaimpia junioreita, mutta uutta Gundea ei ole tullut. Välillä valmennus on ollut puutteellista, välillä paineet liian kovat, jolloin esim. Elofsson, joka menestyikin hyvin, ajettiin loppuun. Mathias Fredrikssonista ei tullut myöskään koskaan uutta Gundea, vaikka hänen piti olla vielä parempi. Jollain kaudella voitti maailmancupin, mutta siinä kaikki. Lina Andersson puolestaan ei lopulta soveltunutkaan kuin pelkkään sprinttiin. Nyt on sellainen fiilis, että tuosta Kallasta voi tulla uusi Gunde. Parikymppisenä jo menestystä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuitunen ei yksinkertaisesti jaksa luistella jyrkkiä pätkiä. Muutenkin hänen vapaan tekniikkansa on ikäänkuin väkisin tehty perinteisen hiihtäjälle. Jäykännäköistä suorilta jaloilta, eikä reisistä tule tehoja.

Miten paljon tuohon sitten vaikuttanee se että Kuitusella kai on melko suuria ongelmia sen selkänsä kanssa. Voisi kuvitella että se selkä on yksi iso syy juuri siihen että hiihto näyttää välillä niin jäykältä ja "seisovalta".
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Miten paljon tuohon sitten vaikuttanee se että Kuitusella kai on melko suuria ongelmia sen selkänsä kanssa. Voisi kuvitella että se selkä on yksi iso syy juuri siihen että hiihto näyttää välillä niin jäykältä ja "seisovalta".
Nopeasti voisi kuvitella, että vapaalla jyrkkää ylämäkeä hiihto on kaikkein kovinta rääkkiä myös selälle. Alkumatkasta Virpi kuitenkin oli jopa Kallaa nopeampi, joten osaahan Kuitunen tätä vapaatakin hiihtää, vaikkakin perinteinen tuntuu olevan vahvempi tyyli.

Mutta jos reitti olisi ollut selkeästi helpompi ja tasaisempi, olisi loppuratkaisu ollut varmastikin tasaisempi. Turha kuitenkaan mitään selitellä niinkuin Kuitunenkin sanoi. Oli tyytyväinen toiseen sijaansa, josta sai reilusti maailmancupin pisteitä.

Miehissä tuo Lucas Bauerin vauhti kaikkia muita vastaan tuntuu jotenkin ihmeelliseltä. Kaveri on täysin ylivoimainen hiihtäjä tällä hetkellä, eikä kenestäkään ole pienintäkään vastusta. Varmasti on kaveri halunnut panostaa tähän turneeseen, tosin luulisi nyt jonkun olevan edes lähellä vastaavaa kuntoa, mutta ei vaan kukaan ole.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuitunen teki tänään varmasti sen minkä pystyi. Alussa helpolla osuudella oli pakko yrittää saada vähän eroa lisää ja se onnistuikin. Loppunousussa Kalla tuli vaan sen verran kovempaa, ettei Virpi pystynyt pitämään riittävän kovaa vauhtia. Selälle todellakin kova rasitus kun pitää yli 15 minuuttia vielä hiihtää samanlaista nousua, eikä missään vaiheessa saa lepuutettua tai venytettyä lihaksia yhtään. Kallan voitto oli ansaittu ja pakko ihailla nuorta urheilijaa. Ei harmita yhtään, ettei voittoa Suomeen tällä kertaa tullut.

Muista suomalaisista Saarinen oli pettymys, mutta oli aikaa selvää, että kun hyytyi jo perinteisen kisassa, niin tässä tulee putoamaan paljon. Roponen oli niillä sijoilla mitä pystyi odottamaankin, samoin Muranen. Sen verran kovia hiihtäjiä kuitenkin 15 sakissa on, että ei ole häpeä jos ei mitalleille ylläkään.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kalla kaiketi otti viimeisen osakilpailun hyvinkin varman päälle. Ensin varoi alussa ja sitten vielä Kuitusen tavoitettuaankaan ei mennyt heti ohi, vaikka olisi voinut ratkaista pelin jo siinä. Toisaalta: miksi olisi pitänyt, kun homma hoitui noinkin? Kalla varmaankin kunnioitti nousua vähän yli tarpeenkin. Muuten olisi uskonut, että hän olisi hiihtänyt ihan parhaita ellei parhaan osuusajan.

--

Kaikkiaan Tour de Ski toimi mielestäni paremmin nyt, kun se toteutettiin täysimittaisena. Kiertuerasitus aiheutti selkeitä katkeamisia jopa ennakkoon povatuille hiihtäjille, kuten Saarinen ja Kowalczyk, joille noutaja tuli viimeisessä perinteisen kisassa.

Vieläkään ei tietysti nähty täysin suunnitelmanmukaista Touria, jolloin mukana olisi kolme järjestäjämaata, koska viime kerralla Tsekkiin ei päästy lainkaan ja tällä kertaa ei puolestaan Saksaan.

--

Miesten kisassa yllätti jonkin verran italialaisten vahva panos. Di Centa ja Piller-Cottrer pyörivät kärjessä alituiseen ja Cecchi väläytteli. Ilman di Centaa tämä kiertue olisi ollut paljon värittömämpi. Päivän kunto miehellä vähän heittelehti, mutta taistelu oli aina kovaa.

Selkeitä pettymyksiä olivat Angerer, Teichmann ja Jauhojärvi. Lukas Bauerin ylivoima häkellytti ja olikin mielestäni vain hyvä, että norjalaiset sentään yhdessä "normaalissa" kisassa hänet pesivät.

Hjelemsetistä tuli taas todettua, että on se aika äijä kuitenkin. Saattaa olla pitkiä aikoja yössä, mutta aina ajoittain nappaa jonkin voiton.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kun tuo nousuosuus alkoi ja Kuitusella oli vielä n. 50s johto, niin näki että Kalla tulee kepeästi ohi. Virpin meno oli niin tönkön ja hitaan näköistä ylämäessä, jotta tiesi heti ettei tuosta hyvää seuraa.

Sinänsä hölmöä valita tuollainen pujottelurata hiidettäväksi, sillä ei se niin hienoa ole katsella kun "kävellään" rinnettä ylös sukset jalassa.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Eilinen kisa meni kuten pikkasen pelkäsinkin. Kalla oli täysin suvereeni selkäänsä valitelleeseen Virpiin verrattuna, joten eipä hirveästi jäänyt jossiteltavaa. Hienon Tourin Virpikin teki, mutta paremmalleen ei hän tällä kertaa voinut yhtään mitään.

Kallan taso ja varsinkin sen säilyminen läpi Tourin kyllä yllättivät. Sen verran nuoresta hiihtäjästä on kuitenkin kysy. Kallassa on aineksia todelliseksi ja pitkäaikaiseksi dominoijaksi.

Muista suomalaisista niin Ritu kuin Pirjo hiihtivät onnistuneen Tourin. Aikun odotin enemmän, mutta näin tällä kertaa sitten.

Shevtshenkokin nousi jälleen kovasti. Pitkä suhteellisen pitkäraajaisena ja kevytrakenteisena (kuten Steirakin) se nousu taittui melko nopeasti.

Miesten puolella Bauer oli suvereeni, muut tulivat sitten perässä. Muista italialaisilta ihan kelpopanos. Saksalaiset Sommerfeldiä lukuun ottamatta olivat melko vaisuja varsinkin Angerer - Teichman kaksikko. Venäläiset olivat myös harmaata massaa.

Suomalaisista Nousiaiselta ihan hyvä Touri ja selvää eteenpäin menoa on tänävuonna saatu. Sami sen sijaan oli pettymys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös