Maalivahdit

  • 1 299 338
  • 5 812

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen yrittänyt pysyä positiivisena koko syksyn, vaikka välillä on IFK:n tullut uitua hyvinkin syvissä vesissä. Vaikka Pitkämäki on pelannut osan matseista aivan päin persettä, on mulla ollut usko siihen, että otteet kyllä parantuvat, jos vain aika riittää. En nimittäin edelleenkään jaksa ja suostu uskomaan, että Pitkämäki pelaisi minkään arvostetun maan pääsarjatasolla, jos olisi todella niin huono kuin tilastot antavat ymmärtää. Mutta faktahan on toki se, että surkeasti on alkukausi mennyt.

Selailin tuossa aikaisemmin tänään IFK:n tämän kauden vuosikirjaa ja Pitkämäen kohdalla oli mainittu, että on henkisesti vahva ihminen. Vaikka tekniikassa on ongelmia yhä, uskon, että Pitkämäen kohdalla kaikkein suurin ongelma on ollut korvien välissä ja itseluottamuksen puutteessa. Ja oikotietä onneen ei ole. Joskus muutos tapahtuu nopeasti, toisinaan taas hitaammin, mutta yleisesti ottaen itseluottamusasiat kyllä suttaantuvat ajan myötä. Kaikkein tärkeintä lienee se, että pääsee pelaamaan ja voisin kuvitella, että KJ:kin on tätä silmällä pitäen Pitkämäkeä peluuttanut, vaikka ei aina ihan nappiin olisi mennytkään. Nyt sitten kaksi tiukkaa peliä, joissa suuri määrä torjuntoja ja joukkueen kantavia voimia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että panostus kannatti.

Jos ja toivottavasti kun, Pitkämäen pidempiaikainen lama on taitettu, uskon, että tästäkin kokemuksesta on pidemmän päälle suuri hyöty. Ei se tietenkään poista jo tapahtuneita asioita, mutta jos Pitkämäki IFK:ssa jatkaa, haluan uskoa, että maalilla seisoo entistäkin vahvempi maalivahti Pitkämäki. Kaveri näyttää kuitenkin käsitelleen asiat itsensä kanssa ja ainakin julkisesti ottaa mokansa suoraselkäisesti omaan pikkiinsä. Tunnustaa tienneensä etukäteen paineet ja ilmapiirin, johon on tullut. Silti varmasti on yllättänyt, miten vaikea meillä on pelata huonosti.

Mä toivon, että Pitkämäki saisi maistaa sitä tukea, mitä Nordiksella pelaajat parhaimmillaan saavat nauttia, koska juuri tässä vaiheessa sen luulisi tulevan tarpeeseen. Varsinkin, kun pohjalla on kelpo otteluja, jotka Pitkämäki on omalla panoksellaan ollut mitä suuremmassa määrin ratkaisemassa IFK:lle. Voihan se olla, että kaikki menee lopulta jälleen kerran maalivahtimme kohdalla niinsanotusti vituixi, mutta tässä on vielä hyvää aikaa näyttää osaamistaan ja olla estradilla nostamassa tätä menestystä todella paljon kaipaavaa seuraa kohti voittoja. Mutta jos se on niin pienestä kuin oman veskarin takapiruna olemisesta kiinni, olisi suorastaan typerää tyytyä odottamaan, josko se tästä muutamassa kuukaudessa ansaitsisi kotiyleisön järkkymättömän tuen. Voihan se toki olla, että jos tällainen ihme pääsisi tapahtumaan, selän taakse upooaisi 4 mahtavan helppoa vetoa ihan pelkän kulttuurishokin takia...
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Mutta jos se on niin pienestä kuin oman veskarin takapiruna olemisesta kiinni, olisi suorastaan typerää tyytyä odottamaan, josko se tästä muutamassa kuukaudessa ansaitsisi kotiyleisön järkkymättömän tuen.
Nyt en ihan jummarra sun ajatuksenjuoksua, ehkä kellonajasta johtuen. Siis mitä kenenkin pitäisi tehdä tai kelata ja minkä suhteen?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt en ihan jummarra sun ajatuksenjuoksua, ehkä kellonajasta johtuen. Siis mitä kenenkin pitäisi tehdä tai kelata ja minkä suhteen?

BOL taitaa ehdottaa, että ruvetaan vaihteen vuoksi kannustamaan Pitkäpöksyä ja yritetään sitä kautta vahvistaa miehen itseluottamusta, niin että kahden viime ottelun kaltaiset otteet saisivat jatkoa. Toisena, ei-toivottuna vaihtoehtona on, että odotetaan Pöksyn pelaavan ensin viisi nollapeliä putkeen ja sitten vasta aletaan pohtia, josko tyydyttäisiinkin haukkumaan miestä vain kaksi erää nykyisten kolmen sijaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Aina kannattaa kuitenkin yrittää ja tässä tapauksessa tarjoaisin pitkää ja rahakasta diiliä.

Tottakai yritetään, mutta eiköhän tuo Ruotsiin mene.

Pitkiksen tasoisella maalivahdilla (koskee kaikkia liigavahteja) homma ei saa olla kiinni yleisön kannustuksesta, sellainen on junnupelien hommaa. Torjuu vaan hyvin ja antaa muutenkin kaikkensa, niin yleisön tuki tulee pomminvarmasti siinä mukana. Se pitää ansaita, eikä HIFK-katsomo ole huono palkitsemaan hyviä pelaajiaan. Hyvä merkkihän on se, että Pitkis myöntää itse kauden alun olleen huono hänen osaltaan. Esimerkiksi The Sir Pena ei missään vaiheessa löytänyt mitään vikaa itsestään, ei edes kenkää saatuaan. Ehkä hän juuri siksi vei "kaikki pokaalit" mukanaan?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minä myös suosittelen, että Pitkämäki jatkaa itse hyviä esityksiään maalissa. Kyllä me HIFK-kannattajat kannustamme omiamme, kun näemme että homma toimii ja sydän on mukana, myös Juha Pitkämäkeä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Minä myös suosittelen, että Pitkämäki jatkaa itse hyviä esityksiään maalissa. Kyllä me HIFK-kannattajat kannustamme omiamme, kun näemme että homma toimii ja sydän on mukana, myös Juha Pitkämäkeä.

Juurikin näin. Jos ruvetaan paapomaan huonosti hommansa tekeviä ammattimiehiä, ollaan lähellä adoptiota. Ja kyllä toi veskarin tärkeys joukkueelle on niin olennainen, että toivon HIFK:n toimivan jatkossa(kin) kuin Jokerit: Maalivahti vaihdetaan vaikka joka kaudeksi, koska vanhoihin asemiin ei kannata juuttua. Meillä on ennen Lunkkaakin totuttu liikaa Saken kaltaisiin kavereihin, joita ei laiteta kiertoon ajoissa.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Yhtä pitkäaikaista suosikkimaalivahtiani Fredrik Norrenaa kositaan takaisin Euroopan kaukaloihin, kun Norrena on pudonnut kolmosmaalivahdiksi NHL-seurassaan. IS:n nettisivujen mukaan ainakin Sheddenin Zug ja Linköping ovat kiinnostuneet Norrenasta.

Freddyllä on MV-valmennusbusinesta Suomessa (Gold in the Net), joten en ihan mahdottomana pitäisi jos hän hyvällä diilillä härmään palaisi? Mutta puhtaasti hillopinkalla arvioiden ei tuu...
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Mitäköhän Koivu Canal+ studiossa tarkoitti kun jatkuvasti puhui jostain Pitkämäen alkukauden loukkaantumishuolista?!?

Onko tällainen asia oikeasti vaikuttanut miehen otteisiin?

Nyt tuntuu kuitenkin olevan aivan eri mies tolppien välissä. Jalat ja pää toimii. Hyvä juttu HIFK:n kannalta.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
BOL taitaa ehdottaa, että ruvetaan vaihteen vuoksi kannustamaan Pitkäpöksyä ja yritetään sitä kautta vahvistaa miehen itseluottamusta, niin että kahden viime ottelun kaltaiset otteet saisivat jatkoa.

Joo kyllä pitää antaa myös positiivisistä asioista välitön palaute. Jos Housu pelaa tänään hyvin, niin kyllä pitää minusta antaa extra kannustus hänelle. Alkuun jos tekee muutaman hyvän torjunnan, eikä tartte olla perustorjuntaa kummempi, niin siitä voisi kunnon aplodit antaa niin varmasti tekee hyvää miehen itseluottamukselle. Mutta hörppy siihen alkuun, loput varmaan tiedättekin...
 

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
Mitäköhän Koivu Canal+ studiossa tarkoitti kun jatkuvasti puhui jostain Pitkämäen alkukauden loukkaantumishuolista?!?

Onko tällainen asia oikeasti vaikuttanut miehen otteisiin?

Nyt tuntuu kuitenkin olevan aivan eri mies tolppien välissä. Jalat ja pää toimii. Hyvä juttu HIFK:n kannalta.

En tiedä miten on vaikuttanut, mutta Pitkämäellä tosiaan on ollut loukkaantumishuolia alkukauden. Ei siellä tolppien välissä ole 100% kunnossa ollut veskari seissyt. Ei Koivu lämpimikseen noita höpissyt vaan ihan paikkansa pitää.

Voi olla, että Pitkämäki on liian huono joka tapauksessa, mutta kyllä liikkuminen on nyt jo näyttänyt huomattavasti paremmalta ja sen mukana yleensä itseluottamuskin nousee ja ajoitus paranee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Juurikin näin. Jos ruvetaan paapomaan huonosti hommansa tekeviä ammattimiehiä, ollaan lähellä adoptiota. Ja kyllä toi veskarin tärkeys joukkueelle on niin olennainen, että toivon HIFK:n toimivan jatkossa(kin) kuin Jokerit: Maalivahti vaihdetaan vaikka joka kaudeksi, koska vanhoihin asemiin ei kannata juuttua. Meillä on ennen Lunkkaakin totuttu liikaa Saken kaltaisiin kavereihin, joita ei laiteta kiertoon ajoissa.

Ainakaan minä en ole paapomassa enkä adoptoimassa ketään. Lähinnä ajoin sitä takaa - tai arvelin Ladyn ajavan takaa -, että voiton hetkellä tai hyvien peliesitysten tullessa annettaisiin vähän kannustustakin Pitkikselle eikä vain mutista partaan, että "Se pelasi niin huonosti koko alkukauden, että mä en kannusta sitä, vaikka torjuisi sata kertaa matsissa ja tekisi hattutempun siihen päälle".

Tietysti pitää muistaa, että Pitkämäki ei ole vielä esittänyt ihmeitä KOTIkaukalossa. Viime aikojen hyvät pelit ovat tulleet vieraissa, joten vielä on kotiyleisö vakuuttamatta. Ehkä viime viikolla tämä olisi onnistunut JYP:iä vastaan, mutta kuten tiedämme, Nokka oli päättänyt jo juhannuksena, että Nieminen pelaa 22.11.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä miten on vaikuttanut, mutta Pitkämäellä tosiaan on ollut loukkaantumishuolia alkukauden. Ei siellä tolppien välissä ole 100% kunnossa ollut veskari seissyt. Ei Koivu lämpimikseen noita höpissyt vaan ihan paikkansa pitää.

Melko huolestuttavaa, että Jalonen peluuttaa maalivahtia, joka ei ole sataprosenttisessa kunnossa, vain, koska tämä on hankittu ykkösvahdiksi. Niin ikään on aika huolestuttavaa, että meille hankitaan pelaaja, joka on jo valmiiksi klesana. Vai kesäharjoittelun aikanako Pitkämäki loukkasi itseään?
 

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
Melko huolestuttavaa, että Jalonen peluuttaa maalivahtia, joka ei ole sataprosenttisessa kunnossa, vain, koska tämä on hankittu ykkösvahdiksi. Niin ikään on aika huolestuttavaa, että meille hankitaan pelaaja, joka on jo valmiiksi klesana. Vai kesäharjoittelun aikanako Pitkämäki loukkasi itseään?

Loukkaantumisia kun on niin kovin eritasoisia ja kyllä Pitkämäkeä melko säästeliäästi peluutettiin alkukaudesta, oli syynä sitten loukkaantuminen, huonot otteet tai loukkaantumisesta johtuvat huonot otteet. Ilmeisesti nyt alkaa kunto olemaan joka tavalla parempi kun pelaa enemmän ja paremmin. Itse en tiedä, olivatko vammat vanhempaakin perua vai tulivatko ne kesällä, mutta itse niistä kuulin joskus syyskuussa. Suurin syy huonoisiin otteisiin on varmaankin itseluottamuksen puutteessa ja siitä johtuvasta varovaisuudesta, mikä taas näkyy siinä että pomputtelee, eikä uskalla haastaa hyökkääjiä. Kaikki edes jollain tasolla itse pelanneet tietävät kuitenkin miten paljon pienikin vamma vaikuttaa itseluottamukseen ja nopeasti negatiivinen kierre on valmis. Ei se Kibekään ole ollut sama Kibe kuin alkuakaudesta sormivammansa jälkeen. Kyllä siellä moni jätkä pelaa nyttenkin puolikuntoisena.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viherpuiston Ruoska tuossa jo tulkkasi ja tarkensi ajatuksiani, kiitos siitä.

En ole adoptoimassa Pitkämäkeä enkä paapomassakaan, vaan hain lähinnä takaa sitä, että minä en ainakaan ole missään vaiheessa kautta aistinut todellista yleisön tukea Pitkämäelle. Lähinnä sellaista väkinäistä hymistelyä onnistumisten jälkeen. Toki onnistumisiakaan ei ihan hirveästi ole tullut, mutta esim. liiga-avauksessa Jokereita vastaan Pitkämäki luisteli ensi kertaa IFK-paidassa Nordiksella ja jengi oli enimmäkseen odottavalla kannalla.

Tavallaan ymmärrän, että jokaisen pitää todistaa osaamisensa, mutta samalla musta tuntuu, että IFK-fanille kaikki veskarit ovat lähtökohtaisesti huonoja, jos nyt ei Hasekia saada. Tai Tim Thomasia vm-98. Ja koska J. Pitkämäkikin on ihminen, tästä voi tulla extra-paineita, vaikka olisi kuinka ammattilainen. Esim. Jani Nieminen saa sata kertaa suuremmat abloodit jo pelkästään siitä, että luistelee tolppien väliin kuin Pitkämäki upean torjunnan jälkeen, joita niitäkin on muutama Nordiksella nähty. Enkä nyt tarkoita, etteikö Niemiselle pitäisikin hurrata, vaan sitä, että me ollaan niin epätoivoisia veskareiden suhteen, että menee jo vähän överiksi välillä.

Mä myös uskon, että taannoin Tappara-pelissä Pitkämäeltä paukkuivat nivuset ja pahasti, sen verran pitkään herra siellä jäässä makaili. Pelin pelasi toki loppuun, mutta sen jälkeen tulikin sitten tämä kuuluisa kuumetauti ja mo-tauko.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos / kun Pitkämäellä on ollut niitä loukkaantumisia alkukaudesta, niin saanen kysyä: Miks helvetissä se on sit seissy puolikuntosena siellä tolppien välissä?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos / kun Pitkämäellä on ollut niitä loukkaantumisia alkukaudesta, niin saanen kysyä: Miks helvetissä se on sit seissy puolikuntosena siellä tolppien välissä?
En tiedä, joten arvaan, että on ehkä antanut valmennusjohdon ymmärtää olevansa riittävässä pelikunnossa, muttei sitten kuitenkaan ole ymmärtänyt antaa. Siis parasta osaamistaan. Jos Pitkis on kärsinyt pikkuvammoista ja on silti halunnut palavasti päästä pelaamaan, jolloin on menty metsään urakalla.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tänään olisi mahdollisuus kannustaa ja taputtaa Pitkämäelle, epäilen että sama hymistely saa jatkoa koska Housuhan oli jo tuomittu epäonnistumaan ennen kauden alkua. Nyt se on kuitenkin osoittanut, että pystyy myös auttamaan joukkuetta, joten kannattajienkin olisi syytä osoittaa tukensa katsomossa. Uskon että se vaikuttaa koko joukkueeseen positiivisesti jos yleisö luottaa omaan veskariin, tätä ei ole tapahtunut IFK:ssa ties milloin viimeksi. Pitkämäki on kuitenkin voittava maalivahti, ihan sama mitä prosentit ja ka:t sanovat ja tänään hän antaa myös mahdollisuuden koti voittoon (minulla on vahva usko siihen).

Liike on parantunut huomattavasti alkukaudesta, menee paremmin vastaan laukauksia vaikka edelleenkin harrastaa liikaa polvilleen tiputtautumista. Kiekot ovat olleet myös paremmin kontrollissa, ei tule niin paljon ripareita. Mailatekniikka on sellainen asia mihin tarvittaisiin parannusta kaikille meiän veskareille, Pygmi on vaan täysin väärä tyyppi opettamaan sitä. Sama ongelma piilee tosin monella muullakin SM-liiga kasssarilla.

Luottamusta Pitkiksen otteisiin kaivataan, koska on hyvin epätodennäköistä, että tänne kesken kauden löydettäisiin parempaa maalivahtia kuin Pitkis.

edit. Miksi pitää vääntää vanhoista asioista, ne ei kuitenkaan miksikään muutu miten alkukaudella on mennyt. On huomattavasti helpompaa keskittyä nykyhetkeen, menneisyydessä eläminen ei ole kovin tervettä, se saattaa aiheuttaa katkeruutta.
 
Viimeksi muokattu:

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
En tiedä, joten arvaan, että on ehkä antanut valmennusjohdon ymmärtää olevansa riittävässä pelikunnossa, muttei sitten kuitenkaan ole ymmärtänyt antaa. Siis parasta osaamistaan. Jos Pitkis on kärsinyt pikkuvammoista ja on silti halunnut palavasti päästä pelaamaan, jolloin on menty metsään urakalla.

Näinhän se usein menee pikkuvammojen kanssa. Vaikka on pikkuvammaa voi kuitenkin olla riittävässä pelikunnossa. Siellä se Kibe vetää vaikka sormi on paskana ja Pesonen selkävammasena, ja kyllä heilläkin se vaikuttaa peliin. Pitkämäen suhteen se sitten on valitettavasti kentällä näkynyt liian paskoina suorituksina. Ja itseluottamushan siinä menee jos ei pysty antamaan parastaan ja alkaa helppoja menemään. Nyt onneksi näyttää siltä, että homma olisi kääntymässä parempaan suuntaan.

Eikä sen Pitkämäen sitäpaitsi annettu siellä maalilla jokapelissä seistä. Kävi siellä Allu vetämässä aika monta peliä välissä ja sitten tuli tätä "flunssaa" ja Nieminen maaliin.
 

Kurt

Jäsen
Hyvä Pitkis! Nyt oli edessä ns. veskari vs. veskari matsi, ainakin torjuntojen valossa. Molemmille veskareille melko vähän vetoja, jolloin korostuu se, ettei yhtään helppoa saa mennä. Tänään puolustettiim aivan eri malliin, kun meidän maalia kohti ammuttiin ainoastaan 16 kertaa, näistä Housu selvitti 15, torjuntaprosentiksi tuli vajaat 94%. Ja mikä tärkeintä: voittosarakkeeseen kolahti merkintä ja seuran pinnalaariin 3 pojoa.
 

Helmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juha Pitkämäki

Hienoa Pitkis, varmaa torjuntatyöskentelyä.
Oli kiva istua hallissa, kun vihdoinkin oli kunnon kassari maalilla eikä tarvinnut "sydän kurkussa" pelätä jokaista Lukon hyökkäyksen tynkää..

Kiitos, jatka samaan malliin.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulee väkisinkin mieleen että josko se KJ on sittenkin koko ajan tiennyt meitä nettiniiloja paremmin mitä tekee Housua peluuttaessaan.
Antoi kyllä Pitkämäki tänään todella varman kuvan itsestään.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikkuhiljaa alkaa luotto Pitkikseen kasvamaan. Toivottu sitä on koko ajan vaikka välillä on ärräpäät lennelly ja voodoo-nuket hakattu palasiks.

En kuitenkaan ala suitsuttamaan vielä tai mitään leimoja lyömään 'meillä on voittava ykkönen!'- paperiin. Mutta niin kovasti toivon että joulun tienoilla näin voi tehdä.

Nyt vaan Housu jatkat samalla tasolla niin susta tulee kauden pelastaja vielä..
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Pikkuhiljaa alkaa luotto Pitkikseen kasvamaan.
Nimenomaan pikkuhiljaa, koska kauden alku oli jotain niin karmeaa katsottavaa Pitkämäen osalta, ettei se hevin unohdu. Unohtuu toki tuollaisten esitysten (pari viime peliä) jälkeen, mutta matka on vielä pitkä ja kivinen.

Maalivahtipeli on ainut osa-alue, jossa seuraan enemmän ihan puhtaasti lukuja (torjuntaprosenttia pitkässä juoksussa), kuin yksittäisiä pelejä. Pitkämäen prosentti on edelleenkin nippa nappa päälle 90, joten lisänäyttöjä kaivataan, ja paljon.

Mutta ei tässä nyt hyvin pelannutta miestä ole tarkoitus dissata... jatka samaan malliin pitkämäki! Hyvä meininki!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jälleen hyvä peli Taubelta ja kiva, että onnistui nyt nimenomaan himassa. Sai myös osakseen ansaitsemansa kannustuksen ja toivotaan, että se antaa voimaa myös jatkoon.

Veskarin kannalta siinä mielessä erikoinen IFK-peli, että laukauksia tuli todella vähän koko ottelussa. Kuitenkin koko ajan kiekko pyöri tasaisesti molemmissa päissä, jolloin Pitkämäenkään ei tarvinnut täysin jäisenä seisoskella perse maalissa.

Sen verran vielä tosta Pitkämäen "kuumeesta", että kuulemani mukaan kyseessä olisi ollut erittäin sitkeä parin viikon flunssa, jolloin lainausmerkit on kaiketi syytä ottaa pois. Ja kaikkihan muistamme, mitä kävi Aleksis Ahlqvistille viime kaudella, joten parempi katsoa kuin katua. Ja ehkäpä ajankohta oli juuri oikea, että sai ladata akkujaan kunnolla, koska suunta on ollut mo-tauon jälkeen ylöspäin. Ja se jos mikä on hyvä asia koko joukkueen menestyksen kannalta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai IFK voitti ja Pitkämäki esitti hyviä otteita? Mikäs sen hienompaa, kuin että Pitkis lopultakin vastaa huutoon. Kauan ja kovaa sille onkin huudettu, mutta ehkä nyt vähitellen voi muuttaa äänensävyä hieman ystävällisemmäksi.

Nyt kun Pöksy esittää niitä otteita, joiden vuoksi Kojo hänet hankki, kannattaisi varmaan lähettää Nieminen takaisin KiVan riveihin saamaan pelituntumaa ja kasvamaan korkoa tulevaisuutta varten. Availkoon Ahlqvist luukkua IFK:n vaihtoaitiossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös