Maalivahdit ja -valmennus 2013–2014

  • 94 675
  • 279

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Valmennus: Jan Lundell
Maalivahdit: Antti Ore, Ville Husso

Nybondas on osannut hankkia hyviä ykkösmaalivahteja, tästä pitää antaa hänelle propsit. Riksman oli loistava hankinta, vaikkakin sitä kritisoitiin selkäriskialttiiksi jo mestaruuskaudella, etenkin kaudelle 2011-2012. Raksmänin paikkaajaksi hankittiin kuitenkin erittäin nopealla aikataululla loistava Endras. Huomioitavaa on, että myös Endras otettiin ylisanoin vastaan ja oli siis meidän fanienkin silmissä hyvä haku. Ortio oli tätä myös, aivan loistava hankinta ja ns. "varma kortti", jonka useimmat jatkoajankin kirjoittajat huomioivat ennen ensimmäistäkään peliä.

Se, että kaikki nämä ovat myös onnistuneet pitämään tasonsa ja jopa nostamaan sitä, siis meillä IFK:ssa, on jotain johon emme olleet vähään aikaan tottuneet. Erikoista ja erinomaista. Tästä lienee Lundellia kiittäminen.

Tämän hienon veskariputken onnistumisen kannalta aivan yhtä tärkeää kuin loistava valmennus, on kuitenkin se, että ollaan lähtökohtaisesti hankittu se loistava kassari ja varma kortti. Soisin myös tämän jatkuvan. Tämä ketju ei kuitenkaan ole tarkoitettu spekuloinnille siitä, kenet pitäisi valita ykkösmaalivahdiksi. Häntä voimme analysoida, kun hänet on hankittu.

Antti Ore (Eliteprospects.com - Antti Ore) on SaiPan juniori, joka on pelannut 20-vuotiaasta saakka (1999) 2-4. divaria suomessa ja ulkomailla. Vuodesta 2006 lähtien (silloin 27v) on seuroina ollut KooKoo, Jokipojat ja Stavanger Oilers, kaikissa kaksi kautta. Niistä kuudesta vuodesta viimeisen päätteeksi Ore sai myös pelata 12 matsia Bluesissa, ja pelasi viime kaudella kokonaiset 22 ottelua Bluesin kakkosmaalivahtina. Mr. Late Bloomerin statseja Bluesissa:

11-12 RS 12o 2.65 90,7% PO 12o 2.26 92,2%
12-13 RS 22o 2.61 91,6%
 
Viimeksi muokattu:

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Se, että kaikki nämä ovat myös onnistuneet pitämään tasonsa ja jopa nostamaan sitä, siis meillä IFK:ssa, on jotain johon emme olleet vähään aikaan tottuneet. Erikoista ja erinomaista. Tästä lienee Lundellia kiittäminen.

Tästä herää väkisinkin kysymys että miten paskoja ne Kaarela ja Sakke oikein olivat?
Kaarelaa on nyt arvostettu isoimmisakin piireissä, mutta IFK hänen valmennettavansa floppasivat pääsääntöisesti. Sama kävi Saken aikana, kaikella kunnioituksella sitä kohtaan mitä #35 teki pelatessaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kovasti yritin miettiä, mutta mieleeni ei tullut YHTÄÄN maalivahtia, jota Kaarela ei olisi HIFK:ssa pilannut.

Tim Thomaskin meni aivan vituralleen hänen valmentaessaan. Oikeasti, oliko siellä edes yhtään potentiaalista kassaria, mitä valmentaa? Ei todellakaan ollut. Bäckström oli käynyt sen aikaisen hedelmällisen juniorikoulun, joka oli sanalla sanoen täyttä kuraa. Vaatimustaso nolla. Maisemanvaihto pelasti uran.

Tuohon aikaan, HIFK:ssa ei vielä tiedetty, mikä merkitys hyvällä maalivahdilla on joukkueen menestykseen? Thomas iloinen poikkeus, kiitos Kekäläisen.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistan jostakin veikkaaja lehden Tim Thomaksen haastattelusta aikanaan lukeneeni, joka käsitteli sitä miten hän taisteli tiensä huipulle, että Hifkiin try outille tullessaan Jari Kaarela oli ollut sitä mieltä, ettei Timpalle käyttöä ole. Sen sijaan Jarmo Kekäläinen uskoi Timppaan ja hänen ansiostaan Timppa aikanaan sopimuksen myös sai.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Muistan jostakin veikkaaja lehden Tim Thomaksen haastattelusta aikanaan lukeneeni, joka käsitteli sitä miten hän taisteli tiensä huipulle, että Hifkiin try outille tullessaan Jari Kaarela oli ollut sitä mieltä, ettei Timpalle käyttöä ole. Sen sijaan Jarmo Kekäläinen uskoi Timppaan ja hänen ansiostaan Timppa aikanaan sopimuksen myös sai.

Tavallaan tuon voisi uskoakkin sillä Thomashan torjui vähintäänkin oudolla tyylillä tuolloin, Hasek on varmaan lähin vertailukohta. Joten voin kuvitella että oppikirjanmukaan hänen ei pitäisi saada mitään kiinni ja siksi Kaakku olisi voinut miehen tuloa vastustellakin.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ei hajua mutta uskoisin että Bona kuvat laittaa esille heti kun valmis.

Mies on nykyään HIFK:n jätkien hovimaalari ja ei mikään ihme että näin on
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uutinen Satakunnan Kansasta Antti Raannasta: Satakunnan Kansa

Ainakin haittaa paikan ottamista pohjoisamerikasta, mutta voiko tämä jotenkin vaikuttaa miehen paluuseen Eurooppaan.
 

Mikehunt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kyröskosken Pärske
Kudosnestettä poistettu jalasta ja pääsee treenaamaan normaalisti 1,5 viikon päästä. Eli ei sen kummempaa.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Hallikaisen Joni on saanut Oren potan valmiiksi ja täytyy sanoa että jälki on komeaa:

Komeaa on, respect.
Jos jotain poikkipuolista saa heittää niin jättäisin pois kaikki kissanpäät. Mä en koskaan ostanut sitä ideaa. Sori, mutta olen tosikko joissain asioissa.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
No niin, nostellaanpas tätäkin ketjua ylöspäin...

Nyt on nähty Ore ja Thiessen laatikossa ja kohtuu selvä on nokkimisjärjestys; Thiessen selkeä ykkönen ja Ore tuuraa / antaa lepovuoron tarvittaessa, vähän samalla tavalla kuin Ortio/Turska.

Ore näyttää muuttaneen viime vuosina tyylinsä hyvin passiiviseksi, muistuttaa välillä ihan Quebec-veskaria (peittää kädet kyljissä jne.). Kiekot pääosin tarttuvat/osuvat, mutta vastavuoroisesti menee sitten vähän helppoja (kuten eilen maali nro 2). Anyway hyvä tandemi paljon pelaavalle ykkoselle, nopealla analyysilla parempi kuin Norja!

Thiessen on poikkeuksellinen P-Amerikan MV-valmennuksen tuote, muistuttaa perus-tekniikaltaan aika tanakasti suomalaisia huippu-kollegojaan (pl. Rask). Kundi liikkuu sähäkästi ja muuttaa V-torjunnassa suuntaa käsien / ylävartalon liidatessa (= poikittaisliukuun lähtiessä ensin kääntyy ylävartalo, kädet pysyvät edessä, ulompi polvi nousee jäästä ja kys. jalan luistin potkaisee koko paketin haluttuun suuntaan). Ei siis kurottele rähmällään jalkaa eteen jne. Selkeästi Brad vielä hakee pelituntumaa ja sijoittumista sekä torjuntakulmia isoon kaukaloon sopivaksi.

Hussoa en ole tänä syksynä livenä nähnyt, joten no comments!

Tårtta på tårtta, suhteellisen hyvin on pullat uunissa HIFK:lla veskaripelin suhteen, kunhan nyt saavat edes alkeellisen PAPP:n ja alivoimapelaamisen kuosiin.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Thiessenistä jäänyt se kuva muutaman pelin perustella, että hoitaa hommansa ihan OK, mutta ainakaan vielä ei ole tullut sellaista fiilistä tästä kaverista, että voittaa pelejä päällään seisten ja sellaisen maalivahdin HIFK tarvitsee. Riksman, Ortio on se taso, joka HIFK:n tasoisella joukkueella pitää olla. Piste. Jokereiden Leland Irving oli ainakin HIFK:ta vastaan todella vakuuttava. HIFK:n maalivahdit ovat toistaiseksi antaneet sen kuvan, että kun maalipaikka vastustajalle tulee, niin kovalla prosentilla kiekko taas maalin perukoilta löytyy, vaikka periaatteessa mitään imurointeja ei yhtä eilistä lukuunottamatta ole näkynyt. Tästä todisteena se, että videoclippikerho alkaa taas kokoontumaan ja etsimään virheitä muualta, kuin maalivahdista. Ortion aikana tätä ei paljon tapahtunut.

Täytyy tosin muistaa, että Otiokin aloitti vähän epävarmasti ja ei ne ensimmäiset liigakierroksetkaan vielä mitään juhlaa olleet.
 

Time-out

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Thiessen paransi kyllä perjantain jokeri peliin, ensimmäinen maali ehkä hänen piikkiin mutta toiselle ei mahtanut mitään. Olisin kuitenkin toivonut näkeväni hänet myös lauantain ottelussa ja olen melko varma ettei 4-0 olisi ollut taululla, jos hän maalia olisi vartioinut.
Kova luotto mieheen, peli peliltä parantaa ja vaikea on tuomita ketään koska alivoimalla lähes jokainen maali on tullut.
In Thiessen we trust!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Thiessenistä jäänyt se kuva muutaman pelin perustella, että hoitaa hommansa ihan OK, mutta ainakaan vielä ei ole tullut sellaista fiilistä tästä kaverista, että voittaa pelejä päällään seisten ja sellaisen maalivahdin HIFK tarvitsee.

Niin noh, kun katsoo viime kauden veskari- ja peliesitykset-ketjuja niin Ortiota oltiin vaihtamassa ekan viiden pelin jälkeen ihan mihin vaan ja huudettiin kurkku putkella Norjaa maaliin! Eli annetaan kaverin nyt ensin näyttää tasonsa, joka NHL-scouttauksen mukaan on korkeampi kuin Ortiolla? Nähtäväksi toki tuo jää...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ore pelasi eilen HCK:n maalilla nollapelin 21 torjunnalla. HCK voitti SaPKo:n maalein 2-0. Husso taitaa olla tänään sitten luukkuvahtina, kun oletettavasti Thiessen on tolppien välissä?
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikähän mahtaa olla Brad Thiessenin tilanne, viime pelissä ei mahtunut edes kokoonpanoon. Etsiiköhän HIFK uutta maalivahtia, vai onko Brad laitettu Lunkan tehotreeniin.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Mikähän mahtaa olla Brad Thiessenin tilanne, viime pelissä ei mahtunut edes kokoonpanoon. Etsiiköhän HIFK uutta maalivahtia, vai onko Brad laitettu Lunkan tehotreeniin.

Tätä ihmettelen itsekkin, miehen viimeisin peli oli kuitenkin hyvä. No vkonloppuna on tuplapelit, joten eiköhän ainakin toisessa ole Thiessen maalissa. Veikkaan että jo perjantaina.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti Thiessen saa lisää pelejä ja pian. Ville on yllättänyt kaikki ja torjunut hyvin, ja oman junnun nousua on ilo katsoa, mutta ihan rehellisesti joka pelissä on myös tullut pari todellista hasardiratkaisua jotka ovat olleet lähellä kostautua. Menee kokemattomuuden piikkiin, ei siinä mitään, mutta ei me nyt oikeasti voida kuvitella että pleijareihin voidaan mennä 18-vuotias junnu ykkösenä.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Toivottavasti Thiessen saa lisää pelejä ja pian. Ville on yllättänyt kaikki ja torjunut hyvin, ja oman junnun nousua on ilo katsoa, mutta ihan rehellisesti joka pelissä on myös tullut pari todellista hasardiratkaisua jotka ovat olleet lähellä kostautua. Menee kokemattomuuden piikkiin, ei siinä mitään, mutta ei me nyt oikeasti voida kuvitella että pleijareihin voidaan mennä 18-vuotias junnu ykkösenä.

Itseasiassa mua ei haittaisi vaikka sinne mentais 16 vuorias veska maalilla, kunhan on osoittanut runkosarjassa tasonsa. Melkein joka vuosi joku veska nousee tähteyteen ja tuntuu että mies saa kaiken kiinni, vaikkei aikaisemmin uralla olisi mitään merkitäviä tekoja. Toivotaan että tänä vuonna Husso on tuollainen löytö.
Vielä on vaan kovin aikaista sanoa mitään, muuta kuin että lupaava alku.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, eihän sitä koskaan tiedä. Mutta minusta on myös ihan tajutonta tuhlausta, jos sille AHL:n parhaalle veskalle ei anneta kunnon mahdollisuutta osoittaa tasoaan. Villen parhaat pelivuodet on kuitenkin jossain kaukana 2020-luvulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös