Ma 7.4.2014 SaiPa - Kärpät, 4. välierä

  • 58 073
  • 249

Murskaaja

Jäsen
Jäähyt meni tasan, mutta niinhän niiden pitääkin reilusti tuomitussa jääkiekko-ottelussa mennä. Laura tykkää, Pexxxi ei oo tätä vielä sisäistänyt ja siksi tuhertaa itkua nyt sitten.

FASlapsi taas Lauroineen vauhdissa.

Pelistä sen verran, että SaiPa tuli kakkoseen voimalla, mutta loppujen lopuksi Pexu oli ottavana osapuolena
 
Katkera tappio. Ei voi muuta sanoa. Tapa millä johto menetettiin hyvän esityksen jälkeen ja voittomaali, jolle olisi löytynyt sääntökirjasta perusteet hylkäämiselle... Maailmasta ei olisi löytynyt yhtään tuomaria, jolla olisi ollut kanttia hylätä Kärppien voittomaali. Urheilu on tälläistä. SaiPalla oli kaikki paikat naulata peli 2-1 tilanteessa. Ainakin kerran vielä Oulussa. Viimeiset pelit ovat olleet fifty-sixty -pelejä, joten ihmeitä pitää tapahtua, jos meinataan ottaa kolme voittoa putkeen. Pahimmillaan kausi voi olla ohi jo keskiviikkona Oulussa ja parhaimmillaan on 7-10 peliä jäljellä. Juu... Olen kuullut, että kuulemma pronssistakin pelataan...
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Karu tulos saipan kannalta... en kyllä Peksinä alkaisi tuomareista yhtään sanomaan tuolla mailapelillä ja kärkikarvablokilla. Niistä ei ole tullut vielä jäähyn jäähyä. Hienosti osaa Saipa tuon harmaan alueen. Mutta muuten kyllä Kärpillä kävi taas joulu. Aina joulu, mikäs sen mukavampaa.

Tuli siellä yksi, Spangin 2+2 kun vetäisi poikittaisella senkan Aaltosen nenästä. Se oli toisella erätauolla hidastuksesta katsottuna wtf-osastoa, jossa runkosarjassa heilahtaisi varmaan joku jatkopenaltti. Toivottavasti nyt ei tule.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aivan saatanan hyvä SaiPa tänään ja pistettiin kyllä Kärpät aivan kuseen ottelussa ja poiskin oli vielä Spinaa, Davisia ja Glenniä. On meillä tällä kaudella vaan niin helvetin kova porukka kasassa ettei mitään rajaa! Itse en varsinaista sulamista edes nähnyt pelissä SaiPalta. Ainoastaan vähän huonoa tuuria lopussa. Tappio tuli, mutta etiäppäin vittu mie oon ylpee tuosta joukkueen työmoraalista ja tahdosta ja kaikesta mitä tekevät kentällä suurella sydämellä. Monet pitivät sarjaa helppona Kärpille, mutta kaikkea muuta tämä on Kärpille ollut sen ensimmäisen pelin jälkeen, joka SaiPalta meni vähän ohi kun tuli liian nopeasti. Peli peliltä ollaan tässä sarjassa pelattu paremmin ja paremmin ja hallittu pelejä ensimmäisen koitoksen jälkeen! Ikävä tosiasia vain, että pari laadukasta snaipperia puuttuu, jotka olisivat viimeistelleet tylysti.
 
Viimeksi muokattu:

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Wild
Nyt kun tuo pahin ahdistus pelistä on ohi, niin pientä yhteenvetoa ja toivoa herättäviä asioita seuraavaan peliin:

- Markkanen on huikea. Seisoi päällään, ja kolmisen highlight savea.
- Kärppien yv ei ollut kovin kummoista; vastaavasti SaiPan av yllättävän pirteä
- SaiPa oli 5vs5 jonkun verran niskan päällä. Peli oli omissa pihdeissä 55min
- Kärpät on vahva hyökkäyspäässä kun pääsee selkeästi ekana kiekkoon, tai suorissa hyökkäyksissä
- ... mutta kun SaiPa pääsi iholle, vei SaiPa kiekon 90% varmuudella, sillä Kärppien hyökkääjät pelasi keskimäärin aika pehmeästi nuo kaksinkamppailut
- Luulin ennen ottelua että helvetti jäätyy ennen kuin Kärppien puolustus antaa noin monta ylivoimahyökkäystä SaiPalle. Nyt se taisi jäätyä
- Enemmän syyttäisin SaiPan pakkien heikkoja ratkaisuja kuin Kärppien jäätävyyttä 2-2 ja 2-3 maaleissa. Peli oli tukevasti SaiPan hyppysissä & Kärppien eväät oli aikalailla syöty ennen paria aivopierua.

Pahassa paikassa on SaiPa, mutta Kärpät paljasti lisää potentiaalisia heikkoukusia. Toinen ryöstö keskiviikkona Raksilasta omalla pelillä, sanon minä!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
- Enemmän syyttäisin SaiPan pakkien heikkoja ratkaisuja kuin Kärppien jäätävyyttä 2-2 ja 2-3 maaleissa. Peli oli tukevasti SaiPan hyppysissä & Kärppien eväät oli aikalailla syöty ennen paria aivopierua.
Juuri niin. Kolmanen erän suvereenin hallinnan aikana oli enemmän kuin monta tilaisuutta iskeä kiekko kolmannen kerran Kärppien reppuun, mutta ei vaan maittanut. Näin ollen turha syyttää tuomareita siitä, että itse hukattiin momentum joka kesti varmasti pidempään kuin yksikään vastaava tässä ottelusarjassa tähän mennessä SaiPalla.

Se on se pirun voittamisen kylttyyri joka sieltä nosti päätään, ja siihen kuuluu myös tuuri. Se ansaitaan taidolla ja kylmäpäisyydellä.

Ja minusta Markkasen olisi voittomaali pitänyt pystyä torjumaan, mutta jos on videota tai tarkempaa analyysia tilanteesta, että siinä oli jotain suurempaa häirintää oli minkä johdosta se kiekko tipahti räpsästä, niin olen valmis myöntämään, että näin ja koin tilanteen väärin.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan Tirkkosen takia toivon Kärppien lyövän sarjan keskiviikkona pakettiin, käsittämätöntä itkemistä. Kai tuo on sitä häviämään tottuneen valmentajan puhetta, tulosta ei osata kunnioittaa.

Just, vaihdahan pelin tapahtumat päikseen ja "itkijän" tilalle Marjamäki. Silloin taitaisit sinäkin olla päinvastaista mieltä. Käsittämätöntä itkemistä? Mun mielestä aika neutraalisti totesi, että tuomarit oli paskoja, kuten aina hävinneen ottelun valmentaja tekee. Varsinkin tuollaisen pelin jälkeen, kun heti haastatellaan niin on tunteet pinnassa. Ja varsinkin kun ne nyt oli paskoja, joskin ne oli sitä molemmille joukkueille.

Mitä itse peliin tulee, niin vituttaa kyllä aika huolella just nyt. Maxwellin maali oli ihan selkeä maali, ei siinä ollut mitään sen ihmeempää. Tokihan Markkanen maalivahtina on sitä mieltä, ettei olisi kuulunut hyväksyä, ihan kuten kuka tahansa muukin maalivahti vastaavassa tilanteessa olisi sitä mieltä. Toisaalta sitten Markkanen kyllä pelasti muutaman sellaisen paikan, että vuoden top-5 -torjunnoissa Markkanen komeilee ainakin pari kertaa pelkästään tämän pelin perusteella.

Tuomareista on pakko sanoa sen verran, että eivät missään nimessä onnistuneet, mutta eivät kyllä toisaalta flopanneetkaan. Olivat ihan tasapuolisesti paskoja molempien joukkueiden kannalta. Kaksi ekaa erää vihelsivät ainakin telkkarin perusteella hyvin, mutta miksi siinä viimeisessä erässä aina laitetaan se pilli taskuun eikä vihelletä yhtään mitään? Enkä nyt tarkoita, että SaiPa olisi kärsinyt rankasti, vaan kyllä siellä jäi pari selkeää SaiPan jäähyäkin viheltämättä. Ihmettelen vain todella paljon, että miksi kaksi ekaa erää vihelletään ihan ok, ja sitten kolmannessa saa tehdä ihan mitä vain? Ja miten voi olla, että se Spangin poikkari Aaltosen naamaan jää molemmilta tuomareilta näkemättä, niin että linjuri joutuu käymään sanomassa että viheltäkää nyt helvetti siitä jäähy. Siellä on kaksi päätuomaria, joista kumpikaan ei näe ihan selkeää tilannetta. Sitten linjatuomarit ns. oman työnsä ohessa joutuvat vielä noita päätuomareita paikkaamaan.

Mutta eteenpäin, ei SaiPa taistelematta luovuta eikä se nyt mikään kovin kummoinen ihme olisi, jos pelit jatkuisivat vielä keskiviikon jälkeenkin. Varsinkin jos nyt saataisiin noita ulkkareita takaisin, tänäänhän puuttui jengistä pakit Glenn ja Cutta sekä hyökkääjät Davis ja Spina, ja silti vietiin hetkittäin Kärppiä kuin litran mittaa. Ei uskoisi, että noilla(kin) joukkueilla on pelaajabudjetissa vissiin se vajaan parin miljoonan ero.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Tuomarit tarkkoina: Spang sai 2+2 minuuttia korkeasta mailasta | Ruutu

Tuossapa tuo Spang-Aaltonen-tilanne. Olihan tuo törkeä. Saatan huudella värilasien takaa, mutta pelin penalttia Spangille soisin tuosta tilanteesta. Poikittaiselle suoraan nokkaan ja vastapalloon kaiken lisäksi.

Ei tartte värilaseja siihen, että törkeä oli. Nuo eivät kuulu millään tavalla jääkiekkoon. Veikkaan, että jos päätuomarit olisivat nähneet (linjureiden sijasta), PRK olisi napsunut. En itke jos lisäpenalttia tulisi. Mikäköhän aivopieru tuokin....
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei uskoisi, että noilla(kin) joukkueilla on pelaajabudjetissa vissiin se vajaan parin miljoonan ero.
Ehkä se ero näkyy siinä että Kärpät johtaa otteluvoitoin 3-1?

Oikeastihan noiden budjettien vertailu on ihan perseestä. Ei pelaajien taidot kasva samassa suhteessa palkan kanssa. Valmiiksi nimekkäille pelaajille joutuu maksamaan enemmän kuin saman tasoiselle, ennakkoon hivenen epävarmalle kortille. Ja staran ja "lähes staran" pelillinen anti voi olla hyvin lähellä toisiaan mutta palkassa onkin sitten järkyttävä ero.

SaiPa on käyttänyt rahansa tällä kaudella hyvin, mutta ei Kärpätkään ole kovin hummannut vaikka rahaa lienee palanut enemmän. Runkosarjassa tuli piste-ennätys, eikä joukkue ole toistaiseksi hävinnyt vielä pleijareissakaan kuin yhden matsin, voittaen samaan aikaan seitsemän.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuomarit tarkkoina: Spang sai 2+2 minuuttia korkeasta mailasta | Ruutu

Tuossapa tuo Spang-Aaltonen-tilanne. Olihan tuo törkeä. Saatan huudella värilasien takaa, mutta pelin penalttia Spangille soisin tuosta tilanteesta. Poikittaiselle suoraan nokkaan ja vastapalloon kaiken lisäksi.

Pleijari-peliä. Juhikselle kiviä taskuun ja tukka pois jos ei tommosia pikku pusuja kestä.

Ei vaan, ruma ja suorastaan typerä temppu Spangilta. Hassua että linjurin piti noin selvässä tilanteessa mennä repii tuomareita hihasta ja huomauttamaan että tuolla lyötiin muuten pelaajaa mailalla naamaan, tartteisko teidän tehdä jotain.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Outo, todella outo temppu Spangilta. Mikähän tuollaiseen vei? Mielestäni pelannut kuitenkin jatkuvasti hyvää peliä, keskittyen kiekolliseen touhuun ja jättänyt tuollaiset tolloilut sivuun. No, vissiin se italialaisveri läikähti Danin suonissakin... ei kiitos moisia jatkossa. No, ottelu ei tuohon toki ratkennut. SaiPan alivoima oli kyllä hienoa katseltavaa läpi ottelun.
 

Senmutsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aivan saatanan hyvä SaiPa tänään ja pistettiin kyllä Kärpät aivan kuseen ottelussa ja poiskin oli vielä Spinaa, Davisia ja Glenniä. On meillä tällä kaudella vaan niin helvetin kova porukka kasassa ettei mitään rajaa! Itse en varsinaista sulamista edes nähnyt pelissä SaiPalta. Ainoastaan vähän huonoa tuuria lopussa. Tappio tuli, mutta etiäppäin vittu mie oon ylpee tuosta joukkueen työmoraalista ja tahdosta ja kaikesta mitä tekevät kentällä suurella sydämellä. Monet pitivät sarjaa helppona Kärpille, mutta kaikkea muuta tämä on Kärpille ollut sen ensimmäisen pelin jälkeen, joka SaiPalta meni vähän ohi kun tuli liian nopeasti. Peli peliltä ollaan tässä sarjassa pelattu paremmin ja paremmin ja hallittu pelejä ensimmäisen koitoksen jälkeen! Ikävä tosiasia vain, että pari laadukasta snaipperia puuttuu, jotka olisivat viimeistelleet tylysti.

Sinäpä sen sanoit. SaiPa ei vain voi pärjätä ilman ostomiehiään (kaikenlaista puhetta täällä on miljonääri- ja ostojengeistä ollut).
Kärppien suoritus 5-5 kenttäpelissä oli melko vaatimaton tänään eikä ylivoimassakaan ollut paljoa kehumista. Puolustuspeli meni sitten ehkä kuitenkin oululaisille. Lopussa lyötiin ne tarvittavat maalit pussiin - ja yhden teki ostomies Maxwell.
Sarja ei tietenkään ole helppo välierävaiheessa; sinne asti ei huonolla jengillä pääse ja kovaa vastusta voi odottaa. Markkanen ei minusta tänään ollut aivan parhaassa iskussaan.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
SaiPan synkkä minuutti: Kärpät punnersi tasoihin ja ohi | Ruutu

Siinäpä nuo Kärppien viime minuuttien maalit. Ei noissa ole mitään epäselvää.
Ei niin. Kyllä joku Tirkkonen näistä löytää itkeksittävää livenä, mutta eihän tuo samoja hidastuksia nähnyt mitä me muut.

Ansaittu voitto. SaiPa pörräsi kivasti ja touhusi hirveästi, mutta maalipaikat menivät tasan. Markkanen napsi kaksi aivan käsittämätöntä pelastusta, Karhunen yhden. Karhusen yksi riitti voittoon, kun ei perseillyt virkaveljensä tavoin. Molemmat Kärppien maaleista, mitkä lainatussa viestistäkin löytyvät, ovat Markkasen maaleja.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Tiukka matsihan se oli. Onneks kääntyi vielä meille, vaikka kolmannessa erässä meinasi jäädä kiri piippuun. Kolmas erä oli kyllä SaiPalta aivan loistavaa pelaamista pl. nuo kaksi maaliin johtanutta tilannetta, joskaan ei niissääkään mitään isoja virheitä sattunut.

Marjamäki totesi pelin jälkeisessä, että laatupaikat oli kahden erän jälkeen 8-2 Kärpille. No rankasti värilaseilla on kyllä mitattu, mutta aika tasan ne meni ja saattoi olla Kärpillä hitusen paremmat paikat ensimmäiseen kahteen erään. Siinä kohtaa tuli kyllä kirottua, kun ei sitten pomppinut millään sisään. Kolmannessa sitten lopulta pomppi.

Mielestäni siis ihan hyvä vieraspeli Kärpiltä, vaikka kolmannessa ei meinattu päästä yhtään mihinkään, mutta se oli SaiPan hyvyyttä suurelta osin. Ottelun alku oli myös vaikea. Hyökkäyspelin kannalta tämä oli parempi kuin ensimmäinen vierailu Lappeenrantaan, mutta nyt annettiin toisaalta SaiPalle enemmän paikkoja.

Huikeaa kuitenkin, että pystyttiin painamaan ohi 2-0 tappioasemasta. Tyytyväinen täytyy olla.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Onhan tuo Kärppien kolmas maali päivänselvästi väärin vihelletty.

Kärppien pelaaja osuu Markkasen räpylään, eikä osu kiekkoon, ja näin ollen maali olisi pitänyt hylätä. Nyt ei sitten hylätty ja siihen taisi sarja ratketa.
 

Tronic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Futbol Club Barcelona
Eivät tule voittamaan Kärpät mestaruutta, vaikka nyt SaiPan todennäköisesti pudottavatkin. Jäi kyllä todella paska maku suuhun tuosta voittomaalista, mutta minkäs teet. Peli oli täysin naulattavissa kolmannessa erässä, mutta kun se maalinteko tuntuu olevan jälleen kerran SaiPalle niin hirveän vaikeaa.
 

Kipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Onhan tuo Kärppien kolmas maali päivänselvästi väärin vihelletty.

Kärppien pelaaja osuu Markkasen räpylään, eikä osu kiekkoon, ja näin ollen maali olisi pitänyt hylätä. Nyt ei sitten hylätty ja siihen taisi sarja ratketa.

Näytäppä joku video missä Maxwellin maila osuu markkasen räpylään. Seurasi vain vierestä Jussin tunarointia, ei tee laukaisu/huitaisuliikettä itse "vedon" jälkeen.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Peli oli täysin naulattavissa kolmannessa erässä, mutta kun se maalinteko tuntuu olevan jälleen kerran SaiPalle niin hirveän vaikeaa.

Joo ja vastaavasti Kärpätkin olisi voinut naulata 3-4 maalia niistä suht varmoista paikoista, jotka Markkanen upeasti otti pois. Samalla tavalla kotijoukkueenkin maalit tulivat hieman harmillisista pompuista ja toisessa Karhusen liikettä maalinedustalla estettiin makaamalla miehen päällä.

Tuurimaaleista ja ties mistä voidaan jauhaa loputtomiin asti, mutta aika usein nuo ratkaisumaalit ovatkin näissä peleissä hieman erikoisia pomppuja, kun varmemmista paikoista ei kiekkoa lyödä reppuun.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Eivät tule voittamaan Kärpät mestaruutta, vaikka nyt SaiPan todennäköisesti pudottavatkin.
Joo. HPK-fanit sanoivat, että Kärpät varmasti häviää tulevalle välierävastustajalleen eikä pääse finaaleihin. Ja jos Kärpät voittaa finaalit, niin sitten sanotaan, että no ensi vuonna ette ainakaan voita. Ja niin edelleen. Ihmisen defenssi on tuollainen. Suhtaudumme ymmärryksellä, häviäminen on kovaa.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näytäppä joku video missä Maxwellin maila osuu markkasen räpylään. Seurasi vain vierestä Jussin tunarointia, ei tee laukaisu/huitaisuliikettä itse "vedon" jälkeen.

Ylen urheiluruudussa näytettiin sivukameralla otettua kuvaa, josta kyllä mielestäni aika selvästi näki että osui räpylään.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Onhan tuo Kärppien kolmas maali päivänselvästi väärin vihelletty.

Kärppien pelaaja osuu Markkasen räpylään, eikä osu kiekkoon, ja näin ollen maali olisi pitänyt hylätä. Nyt ei sitten hylätty ja siihen taisi sarja ratketa.

Samalla logiikalla SaiPan 2-0-maali olisi pitänyt hylätä, koska SaiPan pelaaja veti Karhusen kumoon ennenkuin Tavi laittoi kiekon maaliin.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Näytäppä joku video missä Maxwellin maila osuu markkasen räpylään. Seurasi vain vierestä Jussin tunarointia, ei tee laukaisu/huitaisuliikettä itse "vedon" jälkeen.
Katso Urheiluruutu Yle Areenasta, niin pääsemme asiasta yhteisymmärrykseen.

Theofilus ehtikin näköjään mainita tuosta ensin.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Joo. HPK-fanit sanoivat, että Kärpät varmasti häviää tulevalle välierävastustajalleen eikä pääse finaaleihin. Ja jos Kärpät voittaa finaalit, niin sitten sanotaan, että no ensi vuonna ette ainakaan voita. Ja niin edelleen. Ihmisen defenssi on tuollainen. Suhtaudumme ymmärryksellä, häviäminen on kovaa.
Miten sä jaksat tätä paskaa aina vaan? Tai no, varmasti on joku niinkin sanonut, mutta omalla pikaisella muistelolla selvästikin suurin osa uskoi puolivälierien jälkeen Kärppäin vievän koko paskan ja vähintäänkin toivoi, että Kärpät menisi loppuun asti. Mutta jatka sä tota haistapaska-filosofointiasi siihen pytyn nostamiseen asti, jos se jotenkin tekee hyvän olon.

Ei mitään yllättävää tässäkään pelissä, homma menee edelleen hyvin pitkälle Kärppäin tahtiin. Voittomaali oli hieno suoritus, Markkaselta ei niinkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös