Mäenpää ja Hirsch Kerhoon

  • 50 572
  • 225

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kylläpähän tuo Mäenpään uutinen edelleen näkyy HämeenSanomien sivuilla ainakin omassa selaimessa vaikka kuinka päivittelisin sitä.

Sehän oli tämä samainen Skellefteå, joka viime kaudella uutisoi Hietasen siirronkin vaikka ei todellakaan ollut totta. Siellä taidetaan vaan lämmitellä kannattajia tuollaisilla jutuilla. Tuskin edes tietävät kuka Mäenpään manageri on.
 
F

Flonaldo

Vähän ristiriidassa tuon nimim. Desperaadon jutun kanssa, että kolmen vuoden soppari olisi kirjoitettu. Kyseisellä nimimerkillä on kuitenkin ollut ihan oikeatakin tietoa. Ellei tässä nyt ole alettu tekemään urakalla näitä profiilinnostatus-sopimuksia tyyliin Mäkkäri. Kyllähän Mäkkärinkin sopimus uutisoitiin kauden mittaisena.
Ei kai se nyt hirveän vaikeaa ole lukea? Kertsillä on etupenkkipaikka varattuna, mutta sen käyttäminen tietysti vaatii sen, että fyrkasta päästään yksimielisyyteen. Jos näin ei kävisi, voisi Mäenpää päätyä johonkin muualle. Ja HäSan hätäily nyt ei siirtoa torpedoi. Skellefteå on kiinnostunut Mäenpäästä JOS HPK ei häntä haluaisi takaisin - ja haluaminen tarkoittaa luonnollisesti sitä, että eurot laitetaan riviin.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Ai jumalauta että tämän kauden kertsifanien menoa on hauska seurata. Yksi heittää täkyn Mäenpäästä ja jengi on aivan sekaisin, siihen vielä tämä teidän huikea voittoputki ja jengi alkaa pullistelemaan kuinka pitkälle keväällä mennäänkään...

Nyt sitten kun alkaa kuulumaan hieman negatiivisempia uutisia Mäenpäästä niin taas aletaan kaivamaan partakoneen teriä esiin. Oikein innolla sitä odottaa ranteenaukoja kirjoittelijoiden tuotoksia kun tänään illalla Pelsut on käynyt teitä pöllyttämässä!

Loistavaa viihdettä!
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Loistavaa viihdettä!
... mitä sinun toistohuumorisi ei enää ole.

Aika monta täkyä ihan Slam Sportsia myöten. Koko maailma vedättää Kertsi-faneja. Tervetuloa takaisin, Mikko.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kiitokset siitä kuuluu sinulle. Aina tulee hymy huulille kun lukee tuota kitkerän katkeraa vuodatusta.
Vähän epäilen, että olisi kelvannut Ilmalan pojillekin, siinä syy. Vaikka tänne kausi toisensa perään huonompia pelaajia onkin hankittu, niin kummasti kiinnostavat pelaajat niin monet, kun ovat kauden pari täällä pyörineet, niin H&V:tä kuin Jokerilauman fantasiamanagereitakin.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ai jumalauta että tämän kauden kertsifanien menoa on hauska seurata. Yksi heittää täkyn Mäenpäästä ja jengi on aivan sekaisin, siihen vielä tämä teidän huikea voittoputki ja jengi alkaa pullistelemaan kuinka pitkälle keväällä mennäänkään...

Itse en kyllä ole kyseisiä pullistelijoita havainnut, joten taitaa olla tämä tuotos taas sieltä mielikuvitusmaastasi. Samaisesta paikasta on se mielikuvasi, että kerho tarvitsisi ennemmin hyökkääjää kuin pakkia.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Saloxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, KGB ja RK-62
Tyler olisi nopeasti gooletettuna ja juttuja luettuna sellainen "köyhän miehen Tibbets" ainakin luonteensa puolesta. Mutta joo, ehkei ihan sitä mitä tarvitaan.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tehot ovat tosin olleet ihan kivat, mutta en pidä kyseistä sarjatasoa ihan sellaisena, että sieltä mitään ratkaisumiehiä tulisi.

No ainakin Tim Stapleton oli aikas valmis ratkaisupelaaja, kun tänne tuli.

http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=65882

Stapletonin paras kausi 02-03, 42 ottelussa 14+28=42 pistettä
Hirschin paras kausi 04-05, 40 ottelussa 11+33=44 pistettä.

Eli voi olla aika kova jamppa kyseessä.

Lisäksi Cory Murphy oli myös ihan ok pelaaja joka tuli suoraan yliopistosta.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Ei kai se nyt hirveän vaikeaa ole lukea? Kertsillä on etupenkkipaikka varattuna, mutta sen käyttäminen tietysti vaatii sen, että fyrkasta päästään yksimielisyyteen. Jos näin ei kävisi, voisi Mäenpää päätyä johonkin muualle. Ja HäSan hätäily nyt ei siirtoa torpedoi. Skellefteå on kiinnostunut Mäenpäästä JOS HPK ei häntä haluaisi takaisin - ja haluaminen tarkoittaa luonnollisesti sitä, että eurot laitetaan riviin.
Eihän tuosta sinun tekstistäsi nyt ainakaan mitään selvinnyt. Jotkut etupenkkipaikat ja haluamiset voi käännellä ihan miten päin diggaa ja cobolilta tarvittaessa kysellä opastusta.

1. Kerho on jo ilmoittanut kiinnostuksensa Mäenpäähän.
2. Desperaado kirjoitti, että Mäenpää palaa kolmen vuoden pahvilla.
3. Jos sopimuksessa on joku samanlainen pykälä kuin Mäkkärillä, olen pettynyt.
 
F

Flonaldo

Mutta kun nyt kyse on siitä, että Skellefteån kaverin kommenteista luetaan kaikenlaista mitä siellä ei ole. Esim. tämä että Mäenpäälle olisi sorvattu Mäkkäri-tyylinen sopimus, joka on ihan puhtaasti itse keksittyä. Ja Skellefteåssa ei, ihan tunnetustikin, perillä asioista näyttäisi olevan.
 

d2uce

Jäsen
Pitääkö taas käydä samat asiat läpi kuin jokaista NCAA:sta tulevasta pelaajasta kertovassa ketjussa? Sitten alkaa tämä nimien heittely Stapletonista Murphyn kautta Rafalskiin.

Mitä Tyler Hirschiin niin itse en hetkeäkään usko, että hankittaisiin joku täysi kysymysmerkki hyökkäykseen, kun puhetta on ollut VARMOISTA ukoista (esim. nyt Mäenpää, mikäli Eltonin kiusaksi tuleekin). Lahjakashan tuo Hirsch ilmeisesti on kuin pentele, mutta silti en keksi kenen ulkkarin pitäisi tieltä väistää.

Nyt on se OK+(+) pakki hommattu, ehkä vielä OK pakkia huutaisi ja mieluusti joku jopa HYVÄ- hyökkääjä. Nämä siis pitäisi olla näitä VARMOJA tapauksia.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Hyvä uutinen muuten, mutta joko siellä nyt Jarrettikin on mennyt loukkaantumaan. Vai onko mennyt vain Seikolan kanssa sekaisin.
Täysin sama lause oli perjantain IS:ssa, kun oli huhu Mäenpäästä. Siis että Nurminen ja Jarrett pitkään pois, vaikka juuri oli kerrottu Jarrettin pelaavan seuraavassa pelissä. Ei se IS turhan tarkka ole näissä.
 

Zigismund

Jäsen
Olisihan se nyt hieman noloa, jos Mäenpään siirto olisikin tarua. Entäpä jos kaikki ovat ottaneet lähteeksi Eurohockey.net ja siellä on pieni skämmi tapahtunut?

Noo, kyyllä se on pakko uskoa, että Mikko palaa Kerhoon. Pieni piru kuitenkin vielä kurkistelee olan yli.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Olisihan se nyt hieman noloa, jos Mäenpään siirto olisikin tarua. Entäpä jos kaikki ovat ottaneet lähteeksi Eurohockey.net ja siellä on pieni skämmi tapahtunut?
Tämähän se noissa aina on, että mistä nämä eri tahot saavat uutisensa eli mikä toimii lähteenä. Eurohockey on saanut tietonsa täältä keskustelu.jatkoajasta ja sitten HäSa:n toimittaja lukee sen sieltä, jonka jälkeen IS-toimittaja HäSa:sta. Siis eihän sitä voi tietää vaikka olisi käynyt näin. Asia on varma vasta, kun Mäenpää on kokoonpanossa.
 

Dante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Radio Häme uutisoi Mäenpään siirrosta puoli viiden uutisissaan. Jutun mukaan mies pelaa lauantaina, jos lennot natsaa. Hyvä good.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös